Tottahan nyt toki, maa on enintään kuusituhatta vuotias.
Sitä vaan ihmettelen. Kun maapallolta tiedetään tuommoiset 150 meteoriittikraatteria.
Niin sellainen murikka on tuiskahtanut tantereeseen, keskimäärin 40 vuoden välein.
Se on sen luokan näytelmä, että luulisi asian olevan paremmin dokumentoitu.
Esimerkiksi Meksikoon tupsahtanut meteoriitti, sai aikaiseksi 170 metriä halkaisijaltaan olevan kraaterin ja siitä lennähtäneitä kokkareita löytyy 8000 kilometrin etäisyydeltä.
Tästä kansakoulun matematiikalla, voi helposti laskea kokkareita lennelleen aluelle, joka on halkaisijaltaan 16000 km.
Eipä pitäisi jäämän huomaamatta.
Suurimmat kraatterit ovat halkaisijaltaan yli 200 kilometriä.
Lappajärven kraatterin halkaisija on muistaakseni jotain 17 kilometriä ja senkin tuottamiseen on tarvittu voima, joka vastaa 4 miljoonaa! Hiroshiman atomipommia.
Kaikki tämä suurenmoinen luonnon-näytelmä on tapahtunut, viimeisen 6000 vuoden aikana ja salaa. Ihmiskunnan siitä lähes lainkaan tietämättä.
Mitä nyt jotain Tunguskan pamausta on ihmetelty,
Jopa Englannissa asti se havaittiin. vaikka sehän on mittasuhteiltan kuin hyttysen pissa Itämeressä, verrattuna näihin tosi miehekkäisiin paukkuihin.
Nyt se odotettu kysymys.
Miten tieteellinen Kreationismi selittää tämän?
rankkaa luonnon-näytelmää
5
379
Vastaukset
- muikkumies
tarkoitus onkin löytää tarpeeksi tyhmiä ihmisiä, jos ne uskoo kaikkeen tähän hömppään. silloin ne olisi tarpeeksi uskollisia maksajia ja testamenttaajia seurakunnilleen.
- Vanellus
Siinä taas oikein mainio esimerkki hirvittävästä ristiriidasta nuoren maan kreationismin ja todellisuuden välillä.
Kreationisti ei voi kuin sulkea silmänsä, laittaa kädet korville ja todeta: Todellisuus on väärässä. Lopulta on pakko kieltää jopa itse näkemänsä asiat, jos aikoo uskossaan pysyä. Useimmat hoitavat homman kuitenkin olemalla ajattelemattakaan näitä asiota. - nyt oikein
taivaallisten pommien määrä, ei kai pelkkiä hyvin säilyneitä kraatereita tule laskea ? Jos katsoo ihan vaikka pientä kuuta, maa on ollut kokonsa ja vetovoimansa takia kovemman pommituksen kohteena. Ja tänne onpi losahtanut aivan järjettömiä möhkäleitä, joiden jäljet ovat toki pyyhkiytyneet aionien saatossa. Kuun pintaa jota ei säät silitä : http://www.nao.ac.jp/E/Outreach/pr-rl/2005/img/topics050916a.jpg
Kysymyksesi ongelma kreationisteille muuttui potensiin 100 000 000, tai jotain sinne päin.
-evvk- ja tuohon lisäksi kaikki ne kraaterit jotka eroosio on tasannut ja ne törmäykset kun avaruudesta tuleva kosminen ohjus onkin molskahnut mereen?
- Munchausen
"Niin sellainen murikka on tuiskahtanut tantereeseen, keskimäärin 40 vuoden välein.
Se on sen luokan näytelmä, että luulisi asian olevan paremmin dokumentoitu."
Senpä takia ei tietysti olekaan dokumentteja, että aina kun on joku ollut sellaista kirjoittamassa, on taas tömähtänyt. (Tämä pienenä vikkinä vastausvuorossa olijoille)
Kiitokset uudesta näkökulmasta, jota en muista tällä foorumilla ennen nähneeni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il213532- 2313431
Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess462150Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik2681567Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie561473- 961452
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO2381429Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe2111428- 991338
Kunnan piikkiin meni nuorten surma
Ei ole missään muualla noin alkeellisen oloista siltaa ja kaiteita, ja oliko edes kaiteita, kunnollisia ei ainakaan ollu561195