Joo, eli tilanne on se, että olen muuttamassa kumppanini kanssa yhteen, 120 km päähän työpaikastani. En siksi että saisin km korvaukset, vaan siksi, että koko elämäni on kyseisellä paikkakunnalla. Siitä tulisi kaupunkilaisasuntomme, "ykköskoti", jossa ollaan n. 4 yötä viikossa. Mulla on ollut tähän saakka oma kämppä 30 km päässä töissä ja miehellä oma kämppä 120 km päässä töistä. Ajattelimme kumppanini kanssa siirtää minun vuokra-asunnon hänen nimiin nyt loppuvuodeksi, jotta minun asuinpaikkani olisi virallisesti 120 km päässä ja saisin tältä vuodelta täydet km-korvaukset. Kumppanillani km korvaukset ovat jo täynnä tältä vuodelta.
Voiko verottaja puuttua kuitenkin siihen, että asuinkumppanillani on kakkosasunto 30 km päässä työpaikastani ja olettaa, että myös minä käyn siellä silloin tällöin yön tai kaksi viikossa, enkä suinkaan höylää päivittäin 240 kilometriä?
Työmatkavähennys ja puolison asunto
10
1521
Vastaukset
- alkup.
Eikö kukaan osaa auttaa?
Väännetään rautalangasta selvennykseksi:
Neidillä on asunto paikkakunnalla A, josta on matkaa neidin töihin 30 km. Herra käy töissä paikkakunnalla A, mutta on kirjoilla paikkakunnalla B, josta työmatkaa kertyy 120 km yhteen suuntaan.
Neiti ja herra päättävät hankkia yhteisen asunnon paikkakunnalta B, josta molemmille kertyy työmatkaa 120 km. Asunto paikkakunnalla A siirretään herran nimiin, jotta neiti saa loppuvuodelta km-korvaukset verotukseen täyteen. Asuntoa A käytetään viikolla muutamana yönä ja asuntoa B 4-5 yönä viikossa.
Kysymys kuuluu: Jos neiti ja herra ovat avopari ja asuvat paikkakunnalla B 120 km päässä työpaikalta, mutta neidin avopuolisolla on kakkosasunto paikkakunnalla A 30 km päässä työpaikalta, saako neiti km-vähennykset verotukseen 240 km:ltä / pvä, vaikka hänen avopuolisollaan on lähempänä kakkosasunto?- parempituloinen
Jos asunto tulee nimiisi, verottaja olettaa, että käytät sitä. Toisaalta voit laittaa osoitteeksesi tuon kaukana olevan asunnon ja koettaa sitä kautta, pystytkö vähentämään työmatkakuluja verotuksessa.
KM-korvauksia saa muutenkin nihkusti, eli ne lasketaan julkisen liikenteen mukaan, ellei pakottavaa syytä käyttää omaa autoa ole tai vastaavasti julkisella liikenteellä ei ole mahdollista päästä järkevästi töihin. - alkup.
parempituloinen kirjoitti:
Jos asunto tulee nimiisi, verottaja olettaa, että käytät sitä. Toisaalta voit laittaa osoitteeksesi tuon kaukana olevan asunnon ja koettaa sitä kautta, pystytkö vähentämään työmatkakuluja verotuksessa.
KM-korvauksia saa muutenkin nihkusti, eli ne lasketaan julkisen liikenteen mukaan, ellei pakottavaa syytä käyttää omaa autoa ole tai vastaavasti julkisella liikenteellä ei ole mahdollista päästä järkevästi töihin.Jep, tiedän että km-korvaukset lasketaan julkisten mukaan, mutta kun työpaikkakunnaltani lähtee viimeinen bussi kohti paikkakuntaa A tai B klo 16.00 ja minun työni edellyttää että olen töissä vähintään klo 17.00, niin km-korvauksille ei pitäisi olla mitään estettä.
Ja ainoa asunto, joka tulee nimiini on 120 km päässä töistä oleva omistusasunto, joka olisi omistuksessa miehen kanssa. Lähempänä oleva vuokra-asunto tulee miehen nimiin. Kyse oli siitä, että voiko verottaja olettaa että myös minä käytän lähempänä olevaa asuntoa, jolloin km-korvaus on aika minimaalinen.
Terveisin se huonompituloinen, jolle kyllä kelpaa vajaa 1000 eur ylimääräistä joulurahaa veronpalautuksien muodossa :) - Pohtija
alkup. kirjoitti:
Jep, tiedän että km-korvaukset lasketaan julkisten mukaan, mutta kun työpaikkakunnaltani lähtee viimeinen bussi kohti paikkakuntaa A tai B klo 16.00 ja minun työni edellyttää että olen töissä vähintään klo 17.00, niin km-korvauksille ei pitäisi olla mitään estettä.
Ja ainoa asunto, joka tulee nimiini on 120 km päässä töistä oleva omistusasunto, joka olisi omistuksessa miehen kanssa. Lähempänä oleva vuokra-asunto tulee miehen nimiin. Kyse oli siitä, että voiko verottaja olettaa että myös minä käytän lähempänä olevaa asuntoa, jolloin km-korvaus on aika minimaalinen.
Terveisin se huonompituloinen, jolle kyllä kelpaa vajaa 1000 eur ylimääräistä joulurahaa veronpalautuksien muodossa :)Eli omistaisitte yhden asunnon yhdessä ja toinen olisi vain miehen nimissä?
Voi olla, että suhtautuvat tuollaiseen nihkeästi. Sillä voidaan ehkä katsoa, että sinulla olisi mahdollisuus asua lähempänä työpaikkaa arkipäivät/työpäivät ja kulkea ykkösasunnolle vain viikonloppuja/vapaita varten. Näin kävi miehelleni, joka kävi aikoinaan töissä n. 70km meidän kodistamme. Hänen vanhempansa asuvat kuitenkin lähempänä työpaikkaa, joten verottaja oletti, että tämä 28-vuotias mies asuisi viikot vanhempiensa luona ja omassa kodissaan vaan viikonloppusin.
Suosittelen säästämään kaikki tankkauskuitit yms. todisteet matkan taittamisesta autolla. Näitä tulet tarvitsemaan, jotta voit todistaa, että olet todellisuudessa ajanut tuon pidemmän matkan. Tämä siis olettaen, että verottaja saa selville sinun entisen asunnon siirtymisestä miehesi nimiin.
Eli vastaus on kyllä, verottaja voi olettaa sinun käyttäväsi lähempänä sijaitsevaa asuntoa, jolloin saisit varmasti km-korvauksia siltä matkalta (60km/työpäivä) sekä km-korvauksia matkoista kotiin viikonlopuilta (240km/viikonloppu). - Niminimimerkkimerkki
Verottajalle pitää ilmoittaa todelliset matkakulut. Sillä ei ole mitään merkitystä kuka omistaa asuntoja ja missä. Olen itse keskustellut tästä veroneuvojan kanssa koska olin samassa tilanteessa ja hän sanoi suoraan että jos en aja omaa noin 200 kilometrin matkaani päivittäin niin on rikos ilmoittaa semmoista verotiedoissa. Eli merkkaat työmatkakuluiksi kerran viikossa 120 kilometriä ja muille päiville 30 kilometriä ja sanallisen selvityksen tästä liitteeksi, niin et riko lakia ja saat vähennykset niin kuin ne kuuluisi saada. Km-korvaukset menee läpi jos kyseessä kellonaika jolloin ei ole julkista tarjolla.
- 16+1
Verottajan ei tarvitse niellä kaikkea sontaa, jota sille yritetään syöttää. Laissa sanotaan, että matkakuluina VOIDAAN hyväksyä jne. Mikään pakko se ei ole.
Verotuksesta on annettu joka vuodelta ohjeet (Henkilöverotuksen käsikirja). Katso siitä.
Alkuperäiseen kysymykseesi: Voiko verottaja puuttua jne. vastaus on että ei puutu. Saat asua missä haluat ja käydä töissä missä haluat, ihan eri asia on sitten millaiset työmatkakulut hyväksytään verovähennykseksi.
- Udere
Ilmoitat verottajalle todellisuudessa kulkemasi työmatkat.
- kikkailutapa
Tässä pari vuotta sitten taisi olla aika sallittua tämä työmatkavähennys ja asuinpaikalla kikkailu ainakin kansanedustajille.
En tiedä ottaako verottaja nykyään huomioon vaikkapa mahdollista avopuolison asuntoa. - puttesetä
Ilmoita vähennyksesi todellisen matkan mukaan siitä asunnosta, jossa todellisuudessa asuit. Km-korvauksia et saa, kysymys on vain verovähennyksestä.
- molempi parempi
Asunnon siirrosta mihen nimiin pitää ainakin maksaa varainsiirtoveroa 1.6%.
Jos kirjasi ovat 120km päässä ja sinnulla on toinen asunto 30km päässä, niin eikös verottaja hyväksi tuon kakkaosasunnon kuluja verotukseen vähennyksinä.
Tästä on oikeustapauksia ja verottajan sivuilla ohjeita selaile niitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222371- 522267
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062260- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381522- 301456
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361412- 951171
- 281160
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201136