Kaikille uskoville tiedoksi

Onneksi olen ateisti!

30

797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarkastaja X

      Paarmassa on MUNAA! Jes tuo oli todella hieno uutinen. Siinä voi nyt hartaat uskovaisemme selittää että "Paarma on kirottu"

      • Rattiveivari

        Että minkälaisia vastauksia ähän aloitukseen tulee. Itse uskon ettei uskikset löydä sanoja tai keinoja puolustaa enää mielipidettään, eli hiljaista tulee olemaan. Ja rehellisesti en usko yhdenkään fanaattisen kirkon kannattajan myöntävän suoraan oleensa väärässä, vaikka kirkon paikallinen bosse niin sanoisikin .... Hih.

    • Kössönöm

      Ei kirkko tuosta mitenkään enää voinut rimpuilla irti. Kauan vaan kesti saada kakaistua juttu ulos.

      Mutta olisin kovasti kiinnostunut kuulemaan tämän kirkon asettaman homotutkimuslautakunnan jäsenten mielipiteet.

      Tämäkin on tyypillistä Paarmaa:

      "- Minulla on se käsitys, että useimmilla homoseksuaalisuus on annettu ominaisuus. Ihmiset eivät siten ole vastuussa seksuaalisesta suuntautumisesta, Paarma sanoo haastattelussa, joka julkaistiin lauantaina muun muassa Aamulehdessä."

      - Siis useimmilla? Mitä se tuolla tarkoitti? Miksi ne ei-useimmat ovat Paarman mielestä homoja? Ihme äijä!

      "Arkkipiispa myöntää, että homoseksuaalisuus tuomitaan Raamatussa yksiselitteisesti. Tieto homoseksuaalisuudesta on kuitenkin lisääntynyt Raamatun kirjoittamisen ajoista."

      - Valehtelee itse tuossa. Ei ainakaan Nissisen mukaan ole raamatussa homosuhteita tuomittu, vaan homoraiskaukset ja sen keinoin toisten miesten nöyryyttäminen.

    • Vastikään kirkosta eronnut

      Onneksi Evankelisluterilainen kirkko ei ole sama kuin kristillinen seurakunta! Eikö Kaikkivaltias Jumala tuntisi luotuaan, tietäisi ja näkisi kaikkea ennen ja nyt?! Synti on syntiä niin nyt, kuin silloin kun homouden ja lesbouden takia Jumala hävitti Sodoman ja Gomorran. Homot ja lesbot: teillä on mahdollisuus tämän päivän Suomessa hakea terapeuttista apua ongemaanne/saitauteenne ja pidättyä viettelemästä muita samaan lokaan, jossa itse makaatte. Olette vakavassa vastuussa jo nyt taipumuksenne toteuttamisen seurauksista tässä ajassa ja kerran tuomiopäivänä Pyhän Jumalan edessä.
      Minä en tuomitse, mutta en myöskään suvaitse.

      Ev.lut. kirkko piispoineen pappeineen on menettänyt suolansa ja lähtenyt mielistelyn tielle. HERRA ARMAHDA MEITÄ JA KANSAAMME!!!

      • Tarkastaja X

        Siinä taisi paarma pistää hihhulia JUST perseeseen. Hahhhaaaahhhhaaa. Se hihhuli ulahtaa, kenen perään paarama kalahtaa" Lisää, lisää kommentteja. Kiitos.

      • "Eikö Kaikkivaltias Jumala tuntisi luotuaan, tietäisi ja näkisi kaikkea ennen ja nyt?!"

        Ottaen huomioon että kristinuskon jumaluus on äärimmäisen epäpätevä ja tietämätön, on aika perusteetonta väittää jumalanne tuntevan yhtikäs mitään.

        Kerros, onko edes yksikin asia, jossa teidän jumaluutenne olisi onnistunut?

        "Synti on syntiä niin nyt, kuin silloin kun homouden ja lesbouden takia Jumala hävitti Sodoman ja Gomorran."

        Erään tulkinnan mukaan kyseiset siviilikohteet eivät hävitetty homouden ja lesbouden takia, vaan äärimmäisen vihamielisyyden vuoksi. Siihen aikaan miehen raiskaaminen oli tapa alistaa toinen. Ottaen huomioon, että koko kaupunki saapui raiskaamaan miespuolisia enkeleitä, kyse on yksinkertaisesti kaupungin yrityksestä alistaa väkivaltaisesti nämä enkelit.

        Huom! Kyse ei siis ole homoudesta, vaan alistamisesta!

        "Homot ja lesbot: teillä on mahdollisuus tämän päivän Suomessa hakea terapeuttista apua ongemaanne/saitauteenne ja pidättyä viettelemästä muita samaan lokaan, jossa itse makaatte."

        Olen ihan varma, että minut voidaan psyykkisesti rikkoa sekä luoda täysin luonnoton ja keinotekoinen seksuaalisuus. Minun seksuaalisuuteni ei ole "ongelma" saati "sairaus" enkä minä ole tekemässä kenestäkään muustakaan homoja. Minä sekä minun kundikaverini olimme homoja jo kauan ennen kuin tapasimme.

        "Olette vakavassa vastuussa jo nyt taipumuksenne toteuttamisen seurauksista tässä ajassa ja kerran tuomiopäivänä Pyhän Jumalan edessä."

        Ja mitäköhän ovat nämä "seuraukset", joista minä olen vastuussa? Mitään Tuomiopäivää ei tule, vaikka se onkin sinunlaisen vihamielisen fundamentalistin sadistinen ja kostea fantasia.

        "Minä en tuomitse, mutta en myöskään suvaitse."

        Älä jauha sontaa!

        Sinä olet tuominnut minut ja jokaikisen muun homon sekä lesbon "syntisiksi", "syyksi kahden siviilikohteen tuhoamiseen", "ongelmaisiksi", "sairaiksi" sekä rinnastat seksuaalisuutemme "lokaan".

        "HERRA ARMAHDA MEITÄ JA KANSAAMME!!!"

        Herra, armahda meitä kaikkia fundamentelisteilta, jotka saarnaavat vihaa, väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta! Armahda meitä heidän tuomioilta ja syytöksiltä! Armahda meidän lapsia, että he eivät omaksuisi heidän suvaitsematonta ja vihamielistä ajatusmaailmaansa!

      • Kössönöm

        että tuommoinen purkaus tällä kertaa. Ahdistaako kovasti?

      • OTA SELVÄÄ
        jason_dax kirjoitti:

        "Eikö Kaikkivaltias Jumala tuntisi luotuaan, tietäisi ja näkisi kaikkea ennen ja nyt?!"

        Kannattaa ottaa asioista selvää ennakkoluulottomasti myös psykologiselta kannalta. Tutustua vaikka sellaisten kirjoittajien kuin Eerik Ewalds ja terapeutti Seppo Jokisen kirjallisuuteen aiheesta. Antamasi leimat otsaani eivät minuun vaikuta millään tavalla.

      • paaduttanut
        OTA SELVÄÄ kirjoitti:

        Kannattaa ottaa asioista selvää ennakkoluulottomasti myös psykologiselta kannalta. Tutustua vaikka sellaisten kirjoittajien kuin Eerik Ewalds ja terapeutti Seppo Jokisen kirjallisuuteen aiheesta. Antamasi leimat otsaani eivät minuun vaikuta millään tavalla.

        sydämesi tietoisesti ja kaukana jumalastasi. Sinun olisi luullut heräävän kun sinulle kerrottiin ystävällisesti ja tiukasti, missä kohdissa esimerkiksi tuomitsit (minkä uskontosi kieltää paitsi jos itsekin haluat tuomituksi tulla - ilmeisesti haluat). Mutta ei, sinä vain ylpeänä kerrot ettei ole mitään vaikutusta - vaikka uskontosi käskee olemaan nöyrä.

        Sinulle suosittelen lukemiseksi sen raamattusi. Tuntuu olevan kohtuullisen vieras kirja sinulle. Jos et raamatun uskonnossa kykene pysymään niin ole sitten edes rehellinen itsellesi ja kiehuvalle vihallsesi ja ylpeydellesi ja lakkaa uskomasta.

      • OTA SELVÄÄ kirjoitti:

        Kannattaa ottaa asioista selvää ennakkoluulottomasti myös psykologiselta kannalta. Tutustua vaikka sellaisten kirjoittajien kuin Eerik Ewalds ja terapeutti Seppo Jokisen kirjallisuuteen aiheesta. Antamasi leimat otsaani eivät minuun vaikuta millään tavalla.

        "Kannattaa ottaa asioista selvää ennakkoluulottomasti myös psykologiselta kannalta. Tutustua vaikka sellaisten kirjoittajien kuin Eerik Ewalds ja terapeutti Seppo Jokisen kirjallisuuteen aiheesta."

        Pari ongelmaa:
        Ensinnäkin, Eerik Ewalds ei ole psykologi, vaan teologi.

        Toiseksi, Seppo Jokinen on pastori.

        Molemmat ovat epäpäteviä käsittelemään mitään psykologian kannalta.

        Totta kai minä ymmärrän ettei "leimat" vaikuta sinuun, sinähän olet paaduttanut itsesi vihalla, inholla ja suvaitsemattomuudella. Eihän sinua mahdollisesti kiinnosta ymmärtää muita, varmasti pidät itseäsi kaikkia parempana.

      • Rattiveivari
        jason_dax kirjoitti:

        "Eikö Kaikkivaltias Jumala tuntisi luotuaan, tietäisi ja näkisi kaikkea ennen ja nyt?!"

        Ottaen huomioon että kristinuskon jumaluus on äärimmäisen epäpätevä ja tietämätön, on aika perusteetonta väittää jumalanne tuntevan yhtikäs mitään.

        Kerros, onko edes yksikin asia, jossa teidän jumaluutenne olisi onnistunut?

        "Synti on syntiä niin nyt, kuin silloin kun homouden ja lesbouden takia Jumala hävitti Sodoman ja Gomorran."

        Erään tulkinnan mukaan kyseiset siviilikohteet eivät hävitetty homouden ja lesbouden takia, vaan äärimmäisen vihamielisyyden vuoksi. Siihen aikaan miehen raiskaaminen oli tapa alistaa toinen. Ottaen huomioon, että koko kaupunki saapui raiskaamaan miespuolisia enkeleitä, kyse on yksinkertaisesti kaupungin yrityksestä alistaa väkivaltaisesti nämä enkelit.

        Huom! Kyse ei siis ole homoudesta, vaan alistamisesta!

        "Homot ja lesbot: teillä on mahdollisuus tämän päivän Suomessa hakea terapeuttista apua ongemaanne/saitauteenne ja pidättyä viettelemästä muita samaan lokaan, jossa itse makaatte."

        Olen ihan varma, että minut voidaan psyykkisesti rikkoa sekä luoda täysin luonnoton ja keinotekoinen seksuaalisuus. Minun seksuaalisuuteni ei ole "ongelma" saati "sairaus" enkä minä ole tekemässä kenestäkään muustakaan homoja. Minä sekä minun kundikaverini olimme homoja jo kauan ennen kuin tapasimme.

        "Olette vakavassa vastuussa jo nyt taipumuksenne toteuttamisen seurauksista tässä ajassa ja kerran tuomiopäivänä Pyhän Jumalan edessä."

        Ja mitäköhän ovat nämä "seuraukset", joista minä olen vastuussa? Mitään Tuomiopäivää ei tule, vaikka se onkin sinunlaisen vihamielisen fundamentalistin sadistinen ja kostea fantasia.

        "Minä en tuomitse, mutta en myöskään suvaitse."

        Älä jauha sontaa!

        Sinä olet tuominnut minut ja jokaikisen muun homon sekä lesbon "syntisiksi", "syyksi kahden siviilikohteen tuhoamiseen", "ongelmaisiksi", "sairaiksi" sekä rinnastat seksuaalisuutemme "lokaan".

        "HERRA ARMAHDA MEITÄ JA KANSAAMME!!!"

        Herra, armahda meitä kaikkia fundamentelisteilta, jotka saarnaavat vihaa, väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta! Armahda meitä heidän tuomioilta ja syytöksiltä! Armahda meidän lapsia, että he eivät omaksuisi heidän suvaitsematonta ja vihamielistä ajatusmaailmaansa!

        Jos olet tosissasi viestisi sisällön suhteen niin pakko nostaa hattua. Ihan oikeasti.

    • e.k.v_

      Vähän tätä oli odoteltavissa mutta yllätyin silti.

    • Valitettavsti kirkon, pappien, piispojen ja arkkipiispojen kanta ei ole aina sama kuin Raamatun.
      Minä uskon Jumalaan ja Raamattuun, en piispoihin ja arkkipiispoihin.
      Jumala pelastaa edelleenkin yksilöitä, ei kirkkoja ja seurakuntia..onneksi.

      • Kössönöm

        homojen parisuhteita tuomita.

        Kerropa missä siellä homoseksuaalien, sekä miesten, että naisten parisuhteet tuomitaan.

      • Näinkö on?
        Kössönöm kirjoitti:

        homojen parisuhteita tuomita.

        Kerropa missä siellä homoseksuaalien, sekä miesten, että naisten parisuhteet tuomitaan.

        Hatustako raamatun homokielteisyys on vetäisty?
        Ovatko raamattua tutkineet olleet väärässä 2000 vuotta? Ja nyt kössönöm keksi että raamattu hyväksyy homostelun, niin ne ajat muuttuu:)

      • vain ne
        Näinkö on? kirjoitti:

        raamatunkohdat. Eli, mistä se on vetäisty?

      • Kössönöm
        Näinkö on? kirjoitti:

        Hatustako raamatun homokielteisyys on vetäisty?
        Ovatko raamattua tutkineet olleet väärässä 2000 vuotta? Ja nyt kössönöm keksi että raamattu hyväksyy homostelun, niin ne ajat muuttuu:)

        Vaan raamatuntutkija siitä jokin päivä sitten televisiossa puhui.

        Kuuntele tuosta:

        http://areena.yle.fi/toista?id=1438722

      • "Valitettavsti kirkon, pappien, piispojen ja arkkipiispojen kanta ei ole aina sama kuin Raamatun."

        Niin, olisihan se kauheata, jos uskovat joutuisivat ojentumaan humaanimman ja suvaitsevaisemman Raamatun tulkinnan mukaan. Mutta onneksi te voitti pitää kiinni suvaitsemattomuudesta, vihasta ja inhosta.

      • Tarkastaja X
        jason_dax kirjoitti:

        "Valitettavsti kirkon, pappien, piispojen ja arkkipiispojen kanta ei ole aina sama kuin Raamatun."

        Niin, olisihan se kauheata, jos uskovat joutuisivat ojentumaan humaanimman ja suvaitsevaisemman Raamatun tulkinnan mukaan. Mutta onneksi te voitti pitää kiinni suvaitsemattomuudesta, vihasta ja inhosta.

        Nyt pompsahti. Siis eikö jumala olekkaan valinnut pappeja, piispoja omiksi palkkatyöläisikseen. Eikö jumala olekkaan heidän työnantajansa? Nyt on ihmettelemistä.

      • ...............
        Kössönöm kirjoitti:

        homojen parisuhteita tuomita.

        Kerropa missä siellä homoseksuaalien, sekä miesten, että naisten parisuhteet tuomitaan.

        tällainen löytyy: 3.Moos.18:22

        "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko."

        Tuo on ilmeisesti tarkoitettu miehelle, eikä siinä kielletä naisten välistä kivaa. Mutta jos tuo on tarkoitettu naiselle, niin siitähän tuleekin huomattavsti mielenkiintoisempi.

        Sitä ei kyllä selitetä, että miksi se on kauhistuttava teko. Eikä sillä pitäisi uskiksienkaan mielestä olla väliä, koska tämähän on vanhaa liittoa.

      • Kössönöm kirjoitti:

        homojen parisuhteita tuomita.

        Kerropa missä siellä homoseksuaalien, sekä miesten, että naisten parisuhteet tuomitaan.

        Raamattu kieltää homoseksualismin yksiselitteisesti, näinhän se Paarma itsekkin myönsi(eli puhuu yhtä sanoo toista).
        Kyseisiä kohta on esim 1.kor.6:9, Room.1:26-27 ja 1.tim.1:10.

      • jason_dax kirjoitti:

        "Valitettavsti kirkon, pappien, piispojen ja arkkipiispojen kanta ei ole aina sama kuin Raamatun."

        Niin, olisihan se kauheata, jos uskovat joutuisivat ojentumaan humaanimman ja suvaitsevaisemman Raamatun tulkinnan mukaan. Mutta onneksi te voitti pitää kiinni suvaitsemattomuudesta, vihasta ja inhosta.

        Se että Raamatun totuuksista ei pidetä kiinni ei ole suvaitsevaista Raamatun tulkintaa, parempi sana olisi harhatulkintaa.
        Jos kaikki saisivat tahtonsa läpi ja Raamattua tulkittaisiin jokaiselle sopivalla tavalla, ei voisi puhua enää Raamatusta vaan ihmisten mieltymysten oppikirjasta. Varmaan tästä johtuen Raamatun Sanaa onkin tulkittava Pyhässä Hengessä,Jumalan viisaus näkyy tässäkin asiassa.
        Se että näen jonkin asian syntinä, ei mielestäni ole suvaitsematonta, vihaa tai inhoa.

      • tuomitset
        juhani1965 kirjoitti:

        Raamattu kieltää homoseksualismin yksiselitteisesti, näinhän se Paarma itsekkin myönsi(eli puhuu yhtä sanoo toista).
        Kyseisiä kohta on esim 1.kor.6:9, Room.1:26-27 ja 1.tim.1:10.

        homouden? Ethän muutoinkaan raamatun kieltoja noudata, etkä tuomitse vaikkapa ihmistä, joka syö verilettuja, tai mereneläviä, joissa ei ole eviä ja suomuja.

        Vai tuomitsetko ihmisen, joka pizzeriassa tilaa frutti di maren. Siinä kun on katkarapuja ja simpukoita.

        Jänispaistikin on kiellettyjen listalla.

      • Nasse.
        juhani1965 kirjoitti:

        Se että Raamatun totuuksista ei pidetä kiinni ei ole suvaitsevaista Raamatun tulkintaa, parempi sana olisi harhatulkintaa.
        Jos kaikki saisivat tahtonsa läpi ja Raamattua tulkittaisiin jokaiselle sopivalla tavalla, ei voisi puhua enää Raamatusta vaan ihmisten mieltymysten oppikirjasta. Varmaan tästä johtuen Raamatun Sanaa onkin tulkittava Pyhässä Hengessä,Jumalan viisaus näkyy tässäkin asiassa.
        Se että näen jonkin asian syntinä, ei mielestäni ole suvaitsematonta, vihaa tai inhoa.

        "Jos kaikki saisivat tahtonsa läpi ja Raamattua tulkittaisiin jokaiselle sopivalla tavalla, ei voisi puhua enää Raamatusta vaan ihmisten mieltymysten oppikirjasta. "

        Sinä vajakki teet juuri noin.

        Tosin kusetat itseäsi tällä:
        "Varmaan tästä johtuen Raamatun Sanaa onkin tulkittava Pyhässä Hengessä,Jumalan viisaus näkyy tässäkin asiassa."

        Ja pakkohan sun on kusettaa itseäsi, raamattuhan on keskenään ristiriitainen ja sen lisäksi vielä tunnettujen faktojen vastainen.

        Ilmeisesti kuitenkin hihun uskontoloinen on jo syönyt aivot siihen kuntoon että hihu ei kykene asiaa tarkastelemaan.

      • Kössönöm
        juhani1965 kirjoitti:

        Se että Raamatun totuuksista ei pidetä kiinni ei ole suvaitsevaista Raamatun tulkintaa, parempi sana olisi harhatulkintaa.
        Jos kaikki saisivat tahtonsa läpi ja Raamattua tulkittaisiin jokaiselle sopivalla tavalla, ei voisi puhua enää Raamatusta vaan ihmisten mieltymysten oppikirjasta. Varmaan tästä johtuen Raamatun Sanaa onkin tulkittava Pyhässä Hengessä,Jumalan viisaus näkyy tässäkin asiassa.
        Se että näen jonkin asian syntinä, ei mielestäni ole suvaitsematonta, vihaa tai inhoa.

        sinä verilettuja? Entä kieltäydytkö syömästä sikaa, äyriäisiä ja vaikkapa strutsinlihaa, jos niitä on tarjolla?

      • Nasse.
        Kössönöm kirjoitti:

        sinä verilettuja? Entä kieltäydytkö syömästä sikaa, äyriäisiä ja vaikkapa strutsinlihaa, jos niitä on tarjolla?

        kunpa hihu toimisi kuten Jumalansa käskee ja lopettaisi rasvan syönnin.

        Ihan muutamassa viikossa tämäkin hihu siirtyisi "taivaaseen"

      • Kössönöm
        juhani1965 kirjoitti:

        Se että Raamatun totuuksista ei pidetä kiinni ei ole suvaitsevaista Raamatun tulkintaa, parempi sana olisi harhatulkintaa.
        Jos kaikki saisivat tahtonsa läpi ja Raamattua tulkittaisiin jokaiselle sopivalla tavalla, ei voisi puhua enää Raamatusta vaan ihmisten mieltymysten oppikirjasta. Varmaan tästä johtuen Raamatun Sanaa onkin tulkittava Pyhässä Hengessä,Jumalan viisaus näkyy tässäkin asiassa.
        Se että näen jonkin asian syntinä, ei mielestäni ole suvaitsematonta, vihaa tai inhoa.

        minkälainen ruokavalio sinulla on?

        Käytkö koskaan pizzeriassa syömässä mitään, missä on äyriäisiä? Tarkkailetko ruokavaliotasi ja perustat sen raamatun jumalan kieltoihin?

        Onko frutti di mare siis syntiä?

    • jeesusteleva kiihkohihhuli ...

      ...minä en ole auktoriteetti-uskis, joten on vain Paarman ongelma, jos hän puhuu typeryyksiä. Ateistit usein puhuvat, ettei pidä ottaa niin vakavasti kirkon johtohenkilöitä, joten miksi nytkään?

      "Välillä on terveellistä puntaroida mielipiteitään ja vaihtaa niitä, kun osoittautuvat vääriksi."

      Mahdollisesti, mutta ei ole järkevää alkaa myöskään tuuliviiriksi, joka on kaikkien tuulten vietävänä.

      • Millä perusteella Paarma puhuu typeryyksiä? Ihan yhtä hyvin SINÄ puhut typeryyksiä. Kun tarkastelee aiempia lausuntojasi tällä palstalla, niin on perusteltua väittää SINUN puhuvan typeryyksiä.

    • 3X3=9

      No hihujen kantahan tiedetään...

      "EI PAARMA OO OIKEA KRISTITTY.... "

      Surrurrr... vaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      72
      4944
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3359
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      20
      2645
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1707
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1566
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1312
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      219
      1103
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1005
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      889
    Aihe