Voisiko sen paremmin enää sanoa?

e.k.v_

18

813

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • synnyttä pelkoa,

      pelko synnyttää egoa. Uskovainen on heikko ja tarvitsee satuhahmoja pysyäkseen kasassa. Satuhahmojen tuoman egon turvin uskaltaa lähteä riehumaan vaikkapa ateismipalstalle.

    • SemiSeppä

      Minä en kyllä niele tuota selitystä. Monien kohdalla se lienee noin, mutta ihmismieleen uskonnon ilmestyminen on mielestäni täytynyt johtua jostakin aivojen ominaisuudesta. Ehkä taustalla on se, että ihmisen on uskottava sillä yksilöllä ei ole yksinkertaisesti aikaa tarkastaa kaikkien ilmiöiden todenperäisyyttä. Jos joku ihminen sanoo, että tuo marja on myrkyllinen, niin uskon sen, jos en tunnista marjaa itse.

      Ihmislajin varhaisvaiheessa on eloonjäämisen kannalta parempi uskoa kuin katua eli kuolla kupsahtaa ennen kuin ehtii lisääntyä. Erityisesti lapsilla tämä on henkiinjäämisen kannalta olennaista - eikä se ole ollut aikuistenkaan taholta haitaksi.

      Toisekseen miten historian hämärissä ihmiset ovat pystyneet selittämään yhteisön normit. Ne tuntuvat elävän omaa elämää ja niitä noudatetaan vaikka kukaan ei ole läsnä - normit ovat kuin "annettuja" ulkopuolelta, edesmenneiltä esi-isiltä, jotka yhä tarkkailevat yhteisönsä kuuliaisuutta.

    • se on :)

      Mutta ehkä joidenkin ihmisten on vaikea ajatella näin. Jotkut saattavat kokea kyseisen väitteen loukkaavanakin: "En minä ole heikko ja turvaton!P*skapuhetta!" Ihan rauhassa, ei väite ole tarkoitettu provosoivaksi, riippuu omasta asennoitumisesta turvallisuuden ja turvattomuuden tunteisiin, sekä elämän epävarmuuteen ja pelkoihin yleensäkin. :)
      Sen sijaan että välittömästi leimaa ajatukset omien näkemystensä pohjalta, kannattaisi pyrkiä olemaan rehellinen edes itselleen ja uhrata aikaa asian pohtimiseen. Oli lopputulos mikä hyvänsä- monoteismi, panteismi, polyteismi tai ateismi- tärkeintä on, että asia on edes käyty pään syövereissä läpi.
      Jokaisen oma elämä asenteissa on vain kyseessä, ei sen kummempaa. Itselleen tyrvallisuuden ja epävarmuuden pohtimisessa tekee sen suurimman palveluksen. Haluaako päästä peloista ja epävarmuudesta eroon ottamalla selvää turvattomuuden tunteesta, vai antaako asian olla ja elää kuten aina ennenkin?

      (En edes tiedä miksi vaivaudun lueskelemaan suomi24:n keskusteluja, sillä, no , jokainen näkee ettei täällä voi keskustella asiallisesti. Jos pyrkii viesteillään vain provosoimaan, itse asia jää täysin provosoinnin varjoon. Koska toivon että edes joku miettii esille ottamaani asiaa, pyydän ettette provosoituisi. Aggressiiviset henkilöt saavat toki edelleenkin velloa aggressiivisuudessaan, sen kuin. Teidän elämänne siinä hukkaan menee, ei minun [vitsi: vaikka tuhlaankin elämäni osallistumalla suomi24:n ala-arvoiseen ja anonyymiin keskusteluun anonyymillä nimimerkillä./vitsi])

    • Valkoparta

      Kyllä syynä on myös ihmisen oman elämän merkityksen etsiminen. Kaipuu tämän merkityksen olemassa ololle. Koska olemassa olo ja tietoisuus ovat mysteerejä.

      Useinmiten tämä kaipuu syntyy, kun kokee elämänsä epätyydyttävänä henkisesti. Monethan niin tuntevat fyysisessä yltäkylläisyydessäkin.

      • Nasse.

        pää pensaaseen, Niinhän se menee. Ilmeisintä vaihtoehtoa ei haluta hyväksyä.

        "Kyllä syynä on myös ihmisen oman elämän merkityksen etsiminen. Kaipuu tämän merkityksen olemassa ololle. Koska olemassa olo ja tietoisuus ovat mysteerejä.

        Useinmiten tämä kaipuu syntyy, kun kokee elämänsä epätyydyttävänä henkisesti."

      • Valkoparta
        Nasse. kirjoitti:

        Täytyy katsella, josko etsivä löytäisi ja kolkuttavalle avattaisiin. Hyvä, jos sinulla on jo varma vastaus. Älä anna minun etsintäni häiritä.

      • etsiminen

        voi toki olla hieman haastavaa ainakin joillekin. meinaa mulle on esitetty, että tarkentavien kysymysten esittäminen ei edistä asiaa.

        mikä on etsivälle mielelle aikamoinen suoraan esitety stop-merkki. pidemmälle ajatusta vietynä kritiikin esittäminen voitaisi tulkita edistystä hidastavaksi tekijäksi.

        tässä vaiheessa vain herää kysymys että minkä suhteen edistytään, jos kritiikki koetaan edityksen vastaisena toimena?

      • Valkoparta
        etsiminen kirjoitti:

        Älä pysähdy STOP -merkkiin.

      • kuule.
        Valkoparta kirjoitti:

        Älä pysähdy STOP -merkkiin.

        ole pelkoa siitä.

      • etsiminen kirjoitti:

        voi toki olla hieman haastavaa ainakin joillekin. meinaa mulle on esitetty, että tarkentavien kysymysten esittäminen ei edistä asiaa.

        mikä on etsivälle mielelle aikamoinen suoraan esitety stop-merkki. pidemmälle ajatusta vietynä kritiikin esittäminen voitaisi tulkita edistystä hidastavaksi tekijäksi.

        tässä vaiheessa vain herää kysymys että minkä suhteen edistytään, jos kritiikki koetaan edityksen vastaisena toimena?

        ...merkityksiä ja vastauksia mysteereihin saa etsiä jos hyväksyy, että uskonnot ovat määritelleet oikeat vastaukset ja sen jälkeen kysely on helvetin uhalla kielletty.

      • on.
        HooFoo kirjoitti:

        ...merkityksiä ja vastauksia mysteereihin saa etsiä jos hyväksyy, että uskonnot ovat määritelleet oikeat vastaukset ja sen jälkeen kysely on helvetin uhalla kielletty.

        juuri niitä syitä, joka stop-merkin ohittamisen helpoksi tekeekin.

      • kyseenalla
        on. kirjoitti:

        juuri niitä syitä, joka stop-merkin ohittamisen helpoksi tekeekin.

        edistää kehittymistä. Kaikkesta pitää voida keskustella myös kriittisesti, ja kaikki pitää alistaa kyseenlalaiseksi. Oikeisiin tietoihin ja terveisiin arvoihin pohjautuvat asiat kestävät sen ja vahvistuvat. Sen sijaan heikolla ja toimimattomalla pohjalla olevat asiat murenevat kritiikistä, ja kaipaavat siksi muutosta.

      • ja.
        kyseenalla kirjoitti:

        'toimimattomat' asiat ovat myös jokaisen yksilön omia juttuja. kaikilla meillä on heikkoutemme. saamme heikkouksiemme kanssa vapaasti elää, ne katsotaan ihmisen ominaisuuksiksi. ihmisen ominaisuuksia ei noin vaan muutetakkaan.

        kuinka toimimattomuus ilmenee ihmisen ominaisuuksien suhteen? parhaitenhan se ilmenee kommunikoidessa ihmisen kanssa, joka asiasta on eri mieltä.

      • kyseenalla
        ja. kirjoitti:

        Käytin muistaakseni sanaa asioita, se ei tarkoita ihmisiä. Asioita, tapoja ja käsityksiä voi kyseenalaistaa ja riepotella rohkeasti. Niiden pitää kestää se. Toisten ihmisten oman elämän ja henkilökohtaisten ominaisuuksien riepottelu, eli henkilökohtaisuuksiin meno, on lähinnä käytöstapojen puutetta. Niiden ero pitäisi ymmärtää, ennenkuin lähtee vaihtamaan eriäviä mielipiteitä kenenkään kanssa.

        Ihminen voi muutta omia henkilökohtaisia ominaisuuksiaan ainakin jossain määrin. Elämän tuoma "kritiikki" ajaa ihmistä muutokseen ja kehitykseen. Kenenkään ei pidä luulla olevansa asiantunteva kriitikko ja kehittäjä toisten elämässä, vaikka olisi suorittanut kunnialla oman elämän muutostarpeet.

      • siksipä

        halusinkin yksilötasolle mennä.

        tavat, käsitykset ja asiat ovat riippuvaisia yksilöstä. ehkäpä asioiden 'riepottelussa' olisi hyvä muistaa että joku voi ottaa asian kovinkin henkilökohtaisesti. kuinka käsiteltävään asiaan suhtautuu?

        jotkut vetelevät hiukan löysemmin rantein kuin toiset.

      • kyseenalla
        siksipä kirjoitti:

        halusinkin yksilötasolle mennä.

        tavat, käsitykset ja asiat ovat riippuvaisia yksilöstä. ehkäpä asioiden 'riepottelussa' olisi hyvä muistaa että joku voi ottaa asian kovinkin henkilökohtaisesti. kuinka käsiteltävään asiaan suhtautuu?

        jotkut vetelevät hiukan löysemmin rantein kuin toiset.

        tai käsityksensä muille ihmisille, niin silloin pitää olla myös valmis kuulemaan niiden muidenkin käsitys asiasta, vaikka se olisi kuinka erilainen tai hyvinkin negatiivinen. Jokaisella on tasaveroinen oikeus esittää oma näkemyksensä asioista, eikä kenenkään käsityksillä ole mitään etuoikeutta tai erityissuojaa kritiikiltä. Jos joku ei kestä mielipiteidensä tai tapojensa kritisointia, niin niitä ei silloin kannata esitellä julkisesti, tai sitten pitää hankkia itsellleen sellainen valta, että voi vaientaa muut.

      • Nasse.
        Valkoparta kirjoitti:

        Täytyy katsella, josko etsivä löytäisi ja kolkuttavalle avattaisiin. Hyvä, jos sinulla on jo varma vastaus. Älä anna minun etsintäni häiritä.

        ainahan sitä saa hörhöillä vapaasti.

        Kun ei vaan tulisi uhreja.

    • Toisaalta ei taida olla ihmistä joka ei tarvitsisi joskus jonkun apua. Tämä avuntarve alkaa jo syntyessämme ja voisin kuvitella että pienelle vauvalle esim.turvattomuuden tunne voi aiheutta syviäkin traumoja.
      Eli eiköhän jokaisella ihmisellä ole tarve tuntea turvallisuutta, kuka sen sitten mistäkin saa onkin eri kysymys.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      74
      5009
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      15
      3398
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      24
      2700
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1747
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1342
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      232
      1213
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1025
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      912
    Aihe