Ateismin satoa

Kouluammuskelut

Tällä palstallakin ateistit riekkuvat ja parjaavat Jehovantodistajia ja muita uskontoja.

Ateismin saldo vuodessa suomessa:

Auvinen, linkolalainen ateisti 8-kuollutta.

Matti Saari, ihmisvihaaja ateisti 11-kuollutta.

>>Kouluarjessa tavallisen oloisen Saaren internet-minä on huomattavasti kaksijakoisempi. Hän mainitsi verkossa elämänkatsomuksekseen ”ihmisvihan” ja poseerasi aseen kanssa kuvissa. Hän ei jättänyt sanallista viestiä tai ilmoitusta suunnitelmistaan nettiin.

Saari käytti aktiivisesti useita internetpalveluita, kuten Irc-galleriaa, MySpacea ja YouTubea. Hän osallistui useisiin verkkokeskusteluihin, joissa ihailtiin Yhdysvaltojen kouluammuskeluja ja Jokelan koulusurmaajaa Pekka-Eric Auvista.

Luomissaan käyttäjäprofiileissa hän kertoi olevansa ateisti, kuuntelevansa raskasta musiikkia ja katselevansa mielellään kauhuelokuvia. Hän pelasi myös räiskintäpelejä.

82

2135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koo.koo

      Varo vain uhoileva jt, ettei täältä hyppää joku kiva, karvainen demoni korvastasi sisään. Olethan täällä ilman lupia pyörimässä vastoin pomojesi nimenomaista kieltoa. Tiedä vaikka sinusta tulisi agnostikko, kun saat täältä Netistä järkeä päähän. Sitähän ne jt-kympit juuri pelkää: alistuvat ilmaistyöntekijät katoavat, ja rahavirta Brooklyniin katkeaa.

    • neitoni

      ei kukaan selväjärkinen pläytätä nuoria maailmankartalle !!!
      Ny kuulutan vanhempia,mikä on lapsuus,mistä koostuu itsetunto ja rakkaus.Ei sitä perkele etitä aseista,hevistä ja seksistä.Ottakaa aikuset omat muksut syyniin,mitä ne aattelee ja tuntee.Turha sitä on jonku pääministerin puhua et on pahoillaan ja jotain tehään,se on vanhempien vaastuulla mitä lapsista tulee.Aina ei voi kaikkee tehä mut voi hyvät eväät antaa elämään

    • Jallu-eno

      "->kuuntelevansa raskasta musiikkia-

      • koo.koo

        " Kuten sanoin eräälle todella harhautuneelle ystävälle, musiikki on parasta huumetta "

        Jaa. No mitä tämä jt siihen sanoi? Lähdenpä jakamaan traktaatteja Korkeasaaren apinalinnaan?

      • vähän.
        koo.koo kirjoitti:

        taustoistasi, mikä suhde sinulla on tai on ollut Jehovan todistajiin? en ole tämän avauksen tekijä.

      • koo.koo
        vähän. kirjoitti:

        taustoistasi, mikä suhde sinulla on tai on ollut Jehovan todistajiin? en ole tämän avauksen tekijä.

        Ei kuulu sinulle, varajeesus. En ole tämän vastauksen kirjoittaja.

      • olisin.,
        koo.koo kirjoitti:

        Ei kuulu sinulle, varajeesus. En ole tämän vastauksen kirjoittaja.

        kiinnostunut tietään. Oletko entinen jt ?

      • koo.koo
        olisin., kirjoitti:

        kiinnostunut tietään. Oletko entinen jt ?

        Vastaan niin kuin wc-seura on vastannut pääsevätkö Sodoman ja Gomorran asukkaat taivaaseen: kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei. Nämä ovat ihan sattuman varaisessa jäjestyksessä.

      • taivaaseen.

        menee 144000,niinkui varmaan tiedät.?

      • koo.koo
        taivaaseen. kirjoitti:

        menee 144000,niinkui varmaan tiedät.?

        Tiedän että, taivas on ihmisen keksimää satua. Ja tuo 144000 vasta puppua onkin. HOHOHO.

      • neitoni
        koo.koo kirjoitti:

        Vastaan niin kuin wc-seura on vastannut pääsevätkö Sodoman ja Gomorran asukkaat taivaaseen: kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei-kyllä-ei. Nämä ovat ihan sattuman varaisessa jäjestyksessä.

        pläkö kautta jottain,oo oma ittes älä tummonen turparulla

      • huomen,
        koo.koo kirjoitti:

        Tiedän että, taivas on ihmisen keksimää satua. Ja tuo 144000 vasta puppua onkin. HOHOHO.

        jaksat nousta sängystä, niin mene ulos ja katso ylös, kyllä se taivas siellä on, ei se satua ole.

      • koo.koo
        neitoni kirjoitti:

        pläkö kautta jottain,oo oma ittes älä tummonen turparulla

        Mitä yrität sanoa? Mitä on "pläkö kautta jottain" ? Jotain jt salakieltä?

      • koo.koo
        huomen, kirjoitti:

        jaksat nousta sängystä, niin mene ulos ja katso ylös, kyllä se taivas siellä on, ei se satua ole.

        Sekoitat tahallasi termit. Uskistaivas ym. jeesusmoosekset ovat täyttä satua.

    • sinä luulet

      olevasi. Eiköhän se saldo ole paljon isompi, ateismilla ei ole mitään tekemistä näiden asioden kanssa vaan mielenterveyshäiriöillä. Lopeta tollainen paska kommentointi, pojan läheiset ja kuolleiden läheiset, eivät varmaan kaipaa tuollaisen kusipään kommentteja.

      • Ex-ateisti

        >>ateismilla ei ole mitään tekemistä näiden asioden kanssa vaan mielenterveyshäiriöillä.>Lopeta tollainen paska kommentointi, pojan läheiset ja kuolleiden läheiset, eivät varmaan kaipaa tuollaisen kusipään kommentteja.

      • Oli pappi
        Ex-ateisti kirjoitti:

        "Kumma kyllä, nämä koulumurhaajat ovat järjestään ateisteja."

        Kyllä koulusurmaaja-ateistit kalpenevat pappi-Stalinin rinnalla.

      • Ex-ateisti
        Oli pappi kirjoitti:

        "Kumma kyllä, nämä koulumurhaajat ovat järjestään ateisteja."

        Kyllä koulusurmaaja-ateistit kalpenevat pappi-Stalinin rinnalla.

        >>Vuonna 1899 hänet erotettiin pappisseminaarista ja hän siirtyi toimimaan Leninin bolševikkipuolueen tehtäviin Kaukasiaan

      • lesta?
        Ex-ateisti kirjoitti:

        >>Vuonna 1899 hänet erotettiin pappisseminaarista ja hän siirtyi toimimaan Leninin bolševikkipuolueen tehtäviin Kaukasiaan

        Eikö ampuja ollut uskovaiselta Pyhäjärven seudulta. Sitä se syvä usko teettää...

    • Se on sitä

      Ja sitähän Jehovan todistajien läpyskät ovat täynnä.

      • neitoni

        sairaita jos jonkun turmasta otetaan väänstöä uskosta!

      • Markku_Meilo
        neitoni kirjoitti:

        sairaita jos jonkun turmasta otetaan väänstöä uskosta!

        >>sairaita jos jonkun turmasta otetaan väänstöä uskosta!

        Kuten Vartiotorniseura on tehnyt koko historiansa ajan. Liikkeen koko historia perustuu synkistelyyn, lopunennusteluun ja -odotteluun.

        Itse muistan kuinka nootti- ja Kuuban kriisit puhuttivat paikallisia jehovantodistajia maailmanlopun alkulaukauksena. Öljykriisi ole seuraava kalabaliikki.

        Se on vaan niin, että muiden muassa jehovantodistajuus herkistää ihmisen näkemään maailmanlopun kaikissa vähänkin poikkeuksellisemmissa tapahtumissa.

      • neitoni !!!
        neitoni kirjoitti:

        sairaita jos jonkun turmasta otetaan väänstöä uskosta!

        Kiitos neitoni, osoitit juuri vartiotorniseuran sairaaksi lahkoksi.

    • Markku_Meilo

      >>Tällä palstallakin ateistit riekkuvat ja parjaavat Jehovantodistajia

      Ainakin minä koitan osoittaa, että jehovantodistajat ovat ainoastaan Vartiotorniseuran harhaanjohdettuja sätkynukkeja, siis samanlaisia kuin minä olin aikoinaan.

      >> ja muita uskontoja.

      Kaikkia muita uskontoja kritisoi myös Vartiotorniseura/jehovantodistajat, ellet ole vielä havainnut.

      >>Ateismin saldo vuodessa suomessa:

      Menemättä sen syvemmälle vuodessa Suomen surmatöihin syyllistyneiden etniseen taustaan, niin jehovantodistajien kailottama Vt-viesti on se, että *pian* Jehova tappaa 99,9 % maapallon väestä ja nk. suuri joukko ( pystyynnostetut) pääsevät yksin vastaamaan kaikesta maapallon väkivallasta.

      • Ex-ateisti

        Eiköhän tuo sama viesti ole jokaisessa uskonnossa ja jo vedenpaisumuksessa testatuilla menetelmillä, jossa YLI 99,9% ihmisistä hukutettiin.

        Aasinsiltasi on typerä ohitus.

        Sinä et nyt vain pääse irti siitä, että kaltaisesi ateistit ovat tappaneet koulusurmissa liudan ihmisiä, siis aatetoverisi ja tämän ajatusmaallin mainosmiehenä sinäkin täällä riekut.

        >>Eiköhän tuo sama viesti ole jokaisessa uskonnossa ja jo vedenpaisumuksessa testatuilla menetelmillä, jossa YLI 99,9% ihmisistä hukutettiin.

        Toki samaa on havaittavissa, monen sorttiset fundisuskovaiset ja -kultit ovat etunenässä jakamassa ajatusta.

        >>Aasinsiltasi on typerä ohitus.

        Niinköhän?

        >>Sinä et nyt vain pääse irti siitä, että kaltaisesi ateistit ovat tappaneet koulusurmissa liudan ihmisiä, siis aatetoverisi ja tämän ajatusmaallin mainosmiehenä sinäkin täällä riekut.

        Henkilökohtaisesti en kulje joukkokouksissa, joissa hypetetään *pian* kohtaavaa 99,9 % uskonnollista tuhoa, joten kaltaisuus-mainintasi on perusteeton.

      • Johanneksen_poika

        Jos tuolla tarkoitat sitä, että tulevassa Harmagedonissa yli 99% ihmisistä kuolee, et tunne Raamattua etkä Armon Jumalaa. Miksi jumalattoman Niniven kaupungin yli 100000 ihmistä säästettiin? Oletko koskaan miettinyt tuota? Ota huomioon, että Raamatussa ei sanota, että kaikki tuon kaupungin ihmiset olisivat kääntyneet Jehovan palvelijoiksi.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000006366996

      • Ex-ateisti
        Markku_Meilo kirjoitti:

        ">>Eiköhän tuo sama viesti ole jokaisessa uskonnossa ja jo vedenpaisumuksessa testatuilla menetelmillä, jossa YLI 99,9% ihmisistä hukutettiin.

        Toki samaa on havaittavissa, monen sorttiset fundisuskovaiset ja -kultit ovat etunenässä jakamassa ajatusta."

        Eikohän asia löydy kristittyjen perusteoksen etusivuilta, johon Luterilaisuuskin perustuu, joten metsään menet.

        ">>Sinä et nyt vain pääse irti siitä, että kaltaisesi ateistit ovat tappaneet koulusurmissa liudan ihmisiä, siis aatetoverisi ja tämän ajatusmaallin mainosmiehenä sinäkin täällä riekut.

        Henkilökohtaisesti en kulje joukkokouksissa, joissa hypetetään *pian* kohtaavaa 99,9 % uskonnollista tuhoa, joten kaltaisuus-mainintasi on perusteeton."

        Kulkiko Auvinen tai Saari? Eiköhän he juuri olleet kaltaisiasi tietokone ateisteja.
        Olet Ateismin markkinamies ilman hypetyskokouksiakin, kuten Auvinen ja Saari.

      • Ex-ateisti
        Johanneksen_poika kirjoitti:

        >>Jos tuolla tarkoitat sitä, että tulevassa Harmagedonissa yli 99% ihmisistä kuolee, et tunne Raamattua etkä Armon Jumalaa.

        >>Eikohän asia löydy kristittyjen perusteoksen etusivuilta, johon Luterilaisuuskin perustuu, joten metsään menet.

        Millähän perusteella yhdistät jumaluskon puuttumisen jumaluskon yhteenliittymiin?

        >>Kulkiko Auvinen tai Saari?

        Poikien puuhista en ole perillä, kuten en Petri Gertistäkään

        >>Eiköhän he juuri olleet kaltaisiasi tietokone ateisteja.

        Nyt on todellisuus kateissa.

        >>Olet Ateismin markkinamies ilman hypetyskokouksiakin, kuten Auvinen ja Saari.

        Edustan itseäni ja se tuntuu vaivaavan lähinnä sen takia, että tunnen esittämäni asiat.

        "">>Eikohän asia löydy kristittyjen perusteoksen etusivuilta, johon Luterilaisuuskin perustuu, joten metsään menet.

        Millähän perusteella yhdistät jumaluskon puuttumisen jumaluskon yhteenliittymiin?""

        Etsiis ymmärtänyt, oioioi ei voi mitään.

        "">>Eiköhän he juuri olleet kaltaisiasi tietokone ateisteja.

        Nyt on todellisuus kateissa.""

        Uskon, että kirjoitat itsestäsi

        "">>Olet Ateismin markkinamies ilman hypetyskokouksiakin, kuten Auvinen ja Saari.

        Edustan itseäni ja se tuntuu vaivaavan lähinnä sen takia, että tunnen esittämäni asiat.""

        Juttusi ei vaivaa. Viiteryhmäsi sitäkin enemmän, sillä uskon, että Auvinen ja Saari ajatteli samoin, kuten sinä.

        Auvinen, saari ja Meilo = annos ateistista individualismia

        >>sillä uskon, että Auvinen ja Saari ajatteli samoin, kuten sinä.

        Hehe, usko siirtää vuoria.

      • Ex-ateisti
        Markku_Meilo kirjoitti:

        >>sillä uskon, että Auvinen ja Saari ajatteli samoin, kuten sinä.

        Hehe, usko siirtää vuoria.

        Hehe

        Ei kylläkään sinun uskossasi.

      • Markku_Meilo
        Ex-ateisti kirjoitti:

        Hehe

        Ei kylläkään sinun uskossasi.

        >>Ei kylläkään sinun uskossasi.

        Ei toki, koska itse pohjaan mahdollisimman tiukkaan todellisuuteen, en lainkaan uskoon. Siis toisin kuin ne uskollaan vuoria siirtävät.

      • Ex-ateisti
        Markku_Meilo kirjoitti:

        >>Ei kylläkään sinun uskossasi.

        Ei toki, koska itse pohjaan mahdollisimman tiukkaan todellisuuteen, en lainkaan uskoon. Siis toisin kuin ne uskollaan vuoria siirtävät.

        Jep, kuten Auvinen ja Saari.

      • Mene pois
        Ex-ateisti kirjoitti:

        Jep, kuten Auvinen ja Saari.

        Olet säälittävä jankkaaja.

      • ajattelu vaarallista
        Ex-ateisti kirjoitti:

        Jep, kuten Auvinen ja Saari.

        Minua pelottaa enemmän sinun tyyliset yhden aatteen miehet ja valitettavasti aatteen puolesta on tapettu miljoonia. Ainakaan minusta ateismi ei sinällään ole mikään aate minkä puolesta olisi koskaan tapettu. Jos olen oikein ymmärtänyt niin Saari ja Auvinen olivat molemmat ihmiskunnan vihaajia ja tällaiset aatteet syntyy liian mustavalkoisesta ajattelusta. Kun taipumus mustavalkoiseen ajatteluun menee tarpeeksi pitkälle ja sitä ruokitaan aatteen mukaisella aineistolla ja seuralla, niin jossain vaiheessa ollaan niin pitkällä että ollaan valmiita tappamaan tai kuolemaan aatteen puolesta. Aatetta harvoin pystytään perustelemaan 'ulkopuoliselle' vaan se on vain voimakas tunne sisältä siitä että asiat ovat näin ja ne jotka eivät ajattele samalla tavalla ovat vain tyhmiä jotka ansaitsevatkin kuolla.

      • Jo se
        Ex-ateisti kirjoitti:

        >>Jos tuolla tarkoitat sitä, että tulevassa Harmagedonissa yli 99% ihmisistä kuolee, et tunne Raamattua etkä Armon Jumalaa.

        Rauhoittava.

    • Johanneksen_poika

      >>Tällä palstallakin ateistit riekkuvat ja parjaavat Jehovantodistajia ja muita uskontoja.

      Tarkastellaanpa muutamia viime päivien uutisia, joissa on ikäviä asioita Jehovan todistajien kannalta. Siis minkälaista hedelmää Vartiotorniseuran tuottaa?

      Piiskaamishuone salille

      Entinen jehovantodistaja on kirjoittanut kirjan, joka käsittelee mm. lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Mies kertoo, miten valtakunnansalille tehtiin remontin yhteydessä piiskaamishuone ja kuinka hänen äitinsä pahoinpiteli häntä siellä.

      Raiskaaja-JT murhasi ja raiskasi taas

      Viidestä raiskauksesta ja yhdestä raiskauksen yrityksestä 18 vuodeksi vankilaan tuomittu mies vapautettiin vankilasta sillä perusteella, että hän oli kääntynyt jehovantodistajaksi. Vain kymmenen kuukautta sen jälkeen mies murhasi naisen, raiskasi toisen ja yritti raiskata kaksi muuta naista.

      http://www.veljesseura.org/?q=uutiset

      ***

      ja lisää

      Saarnasi miekka kädessä - 12 laukausta

      Poliisi ampui miekan kanssa heilunutta kansasilaismiestä 12 kertaa. Miehen perhe sanoo, että mies oli henkisesti sairas. Hän oli saarnannut Jehovasta miekka kädessä. Poliisin mukaan pelkkä jalkaan ampuminen ei olisi riittänyt, koska miehellä oli miekka. Mies menehtyi.

      Tyttö pois pihalta - JT hyväksikäytti

      Nelivuotiaan tytön hyväksikäytöstä syytetty jehovantodistajamies tunnusti asian television haastattelussa. Idaholainen mies oli hyväksikäyttänyt lasta, kun tämä oli poistunut kotipihaltaan miehen taloon kymmeneksi minuutiksi. Tytön äiti oli huomannut, että tytön mekkoa oli sullottu alushousujen alle. Tyttö sanoi miehen kosketelleen häntä.

      Valtakunnansalin räjäyttäjä oli vanhin

      Valtakunnansalin Yhdysvalloissa räjäyttänyt mies oli seurakunnanvanhin. Mies oli levittänyt saliin räjähtävää nestettä ja sen jälkeen ampunut itsensä. Vastavalmistunut valtakunnansali on nyt remontoitu ja vihitty käyttöön.

      JT-pedofiilirinkiläinen tuomittiin

      Murhasta tuomiota odottava uusiseelantilainen JT-mies kertoi jokin aika sitten oikeudessa tulleensa lapsena 20 miestä käsittäneen JT-pedofiiliringin raiskaamaksi. Nyt yksi raiskaajista on saanut kolmen vuoden vankilatuomion. 56-vuotias mies tunnusti tekonsa, kun hänen jäljiltään löytyi toinenkin uhri. Pedofiilin kodista löytyi satoja pornokuvia ja -lehtiä.

      Kolmen vuosikymmenen takainen tapaus lähti alun perin paljastumaan, kun murhasta tuomiota odottava mies kirjoitti 56-vuotiaan äidille kirjeen, jossa hän syytti miestä raiskauksista. Kirjeen saanut äiti vei asian poliisin tietoon.

      http://www.veljesseura.org/?q=uutiset&page=1

      ***

      ja vielä lisää

      Seurakuntalaiset puolustivat JT-pedofiilia

      39-vuotias vermontilainen jehovantodistamies tuomittiin 3-20 vuoden vankeusrangaistukseen sukulaistytön hyväksikäytöstä ja raiskaamisesta. Hyväksikäyttö alkoi vuonna 2004, kun tyttö oli vielä alaikäinen. Mies käytti uhkailuun asetta ja puukkoa. Miestä odottaa myös syyte aseen hallussapidosta hänen oltuaan vapaana takuita vastaan.

      Syytetyn äiti, poika ja kaksi ystävää puolustivat miestä oikeudessa. Heidän mielestään tämä on hyvä mies ja tekee kovasti töitä. Äiti kehui miehen käyneen säännöllisesti kokouksissa ja rakentaneen valtakunnansaleja. Äiti piti raiskaussyytettä "kostona". Naapurin mielestä miehen tekoset kotonaan eivät kuulu muille.

      Lapsi tappamalla paratiisiin

      Ukrainalainen 66-vuotias nainen sekosi niin pahoin paratiisitoivosta, että hän surmasi 9-vuotiaan lapsenlapsensa. Tapauksessa on rituaalimurhan piireitä: nainen oli sytyttänyt kynttilöitä ja asettanut esille jehovantodistajien paratiisiesitteen. Nainen uskoi paratiisin tulevan vuonna 2014, sata vuotta vuoden 1914 jälkeen.

      Poikaa epäillään äitinsä puukottamisesta

      18-vuotias poika on pidätetty äitinsä puukottamisesta epäiltynä Britanniassa. Nainen puukotettiin varhain maanantai-aamuna, kun hän oli nukkumassa. Naapureiden kertoman mukaan perhe on jehovantodistajia.

      Tienraivaaja ampui äidin ja suunnitteli joukkomurhaa

      Nuori jehovantodistajanainen kieltäytyi seurustelemasta seurakuntansa nuoren miehen kanssa. Tästä suivaantuneena mies aikoi tappaa naisen, tämän vanhemmat, isoäidin, työkaverit ja sen kaupan asiakkaat, jossa nainen oli töissä. Lopulta mies onnistui surmaamaan vain äidin, joka suojeli tytärtään. Tapaus sattui Minnesotassa.

      Uutinen kertoo surmaajan olleen ahkera Raamatun tutkija ja noudattaneen sitä tarkkaan. Surmaajan kämppäkaverin isä kertoo keskustelupalstalla, että surmaaja on tienraivaaja.

      JT:t varkaina

      Poliisi löysi varastettua tavaraa jehovantodistajapariskunnan luota. Poliisi pääsi varastetun tavaran jäljille, kun mies jäi kiinni varastokontin varkausyrityksestä.

      http://www.veljesseura.org/?q=uutiset&page=2

      Ehkä tämä riittää tällä kertaa.

      ***

      Eräs vanha jehovantodistajasisar käyttää sanontaa: "Kyllä maailma on kauhia". Tuo on varmasti totta. Totta on myös se, että kyllä Vartiotorniseuran toimintakin tuottaa kauheaa hedelmää. Vai mitä sanot noista muutamista viime aikojen uutisista?

      • Ex-ateisti

        >>Ehkä tämä riittää tällä kertaa.

      • Johanneksen_poika
        Ex-ateisti kirjoitti:

        >>Ehkä tämä riittää tällä kertaa.

        >>Hahhhahhah

        Sinulle näyttää olevan naurun asia se, että sellaisen Järjestön sisällä, joka itse hehkuttaa keskuudessaan olevan "hengellinen paratiisi", sattuu kammottavia rikoksia ja veritekoja. Yksikin veriteko tai rikos on liikaa, varsinkin, kun tuollaisia hehkutetaan.

        >>Pointti oli, että ateistinen ihmisviha, saa häiriintyneet suorittamaan massamurhia. Asia, jota en löytänyt listastasi.

        Niin, yksi JT-murhaajahan onnistui tappamaan vain yhden ihmisen, vaikka suunnitteli massamurhaa. Tämä teksti oli lainausten loppuosassa:

        "Tienraivaaja ampui äidin ja suunnitteli joukkomurhaa".

        >>Uskon, että jos kaivaisin Ateistien tekemät murhat tähän alle, niin siihen ei pari yötä riittäisi.

        Ei varmaan riittäisikään, mutta ateistit eivät väitäkään edustavansa ainoaa oikeaa totuutta. He eivät väitäkään, että Jumala antaa siunauksensa heille.

        Toisin on Vartiotorniseuran ja jehovantodistajien laita.

        (Apostolien teot 8:30)  – –Ymmärrätkö todella, mitä luet – –

        Sinulla on todella lukihäiriö.

        Hengellinen paratiisi on olemassa, jos noudattaa raamatun ohjeita. OK noudattaako tappaja raamatun ohjeita EI

        >>Ei varmaan riittäisikään, mutta ateistit eivät väitäkään edustavansa ainoaa oikeaa totuutta. He eivät väitäkään, että Jumala antaa siunauksensa heille.

      • Johanneksen_poika
        Ex-ateisti kirjoitti:

        Sinulla on todella lukihäiriö.

        Hengellinen paratiisi on olemassa, jos noudattaa raamatun ohjeita. OK noudattaako tappaja raamatun ohjeita EI

        >>Ei varmaan riittäisikään, mutta ateistit eivät väitäkään edustavansa ainoaa oikeaa totuutta. He eivät väitäkään, että Jumala antaa siunauksensa heille.

        >>Hengellinen paratiisi on olemassa, jos noudattaa raamatun ohjeita. OK noudattaako tappaja raamatun ohjeita EI

        Väitätkö, ettei se vanhin, joka räjäytti itsensä valtakunnansalissa, ollutkaan hengellisessä paratiisissa? Tai se tienraivaaja, joka tappoi, eikö hän tekohetkellä ollutkaan Jehovan todistaja? Vartiotorniseurahan hehkuttaa, että vanhimmat, vaikka ovatkin epätäydellisiä, ovat pyhän hengen nimittämiä ja heillä on Jumalan siunaus. Ja tienraivaajat ovat nasiirin kaltaisia, jotka ovat koko ajallaan omistautuneet Herran työhön. Missä kohtaa se tilanne on muuttunut? Tekohetkellä he ovat olleet Jehovan todistajia.

        >>Tuosta juuri on kysymys, heillä ei ole moraalia.

        Onko esim. tuolla räjäyttäjävanhimmalla ja tappajatienraivaajalla moraali? Eivätkö he ole kuunnelleet Vartiotorniseuran opetusta vuosikaudet kokouksissa ja lukeneet "orjaluokan" hyvää hengellistä ravintoa? Mikä tekee joistakin Vartiotorniseuran opetusta seuraavista jehovantodistajista tappajia tai räjäyttäjiä tai pedofiilejä?

        Hyvä puu ei voi tuottaa huonoa hedelmää eikä huono puu hyvää hedelmää. Kumpaa hedelmää Vartiotorniseuran opetust ja toiminta tuottaa näissä esittämissäni tapauksissa?

        Lähden nyt nukkumaan, mutta vastaa ihmeessä, aamulla kun herään, luen kyllä.

        Mikä tekee joistakin Vartiotorniseuran opetusta seuraavista jehovantodistajista tappajia tai räjäyttäjiä tai pedofiilejä?

        Siis näytä nyt ensin vartiotorniseuran opetukset, jotka kehoitavat julistajia ym.. tappamaan pedifiilaamaan ja räjäyttämään?

        Haloo, onko kaikki kotona?

      • Ex-ateisti kirjoitti:

        >>Ehkä tämä riittää tällä kertaa.

        >>Uskon, että jos kaivaisin Ateistien tekemät murhat tähän alle, niin siihen ei pari yötä riittäisi.

        Tuota naivimpaa lausetta saa hakea ja kaukaa. Uskonnon nimiin tapettujen ja murhattujen lukumäärä ylittää niin kirkkaasti ateistien vastaavan että oikein häikäisee. Seikka joka jätetään tällaisissa keskusteluissa kaltaistesi toimesta kertomatta. Ehkä se hävettää liikaa?

        >>ateistinen ihmisviha

        Ateismi ei ole yhtä kuin ihmisviha. Samalla uskonto ei tarkoita automaattisesti ristiretkiä ja joukkomurhia. Jos et ole vielä perehtynyt niin suosittelen ottamaan selvää asiasta mitä parjaa, ennenkuin lähtee parjaamaan:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi

        Ylipäätään ateismin esille tuominen pääsyynä johonkin hirmutekoon on lapsellinen ja naivi näkemys. Ateisteilla ei ole mitään yhteistä 'uskonnottomuuden tunnustusta', jota heidän tulee toteuttaa kelvatakseen ateisteiksi tms. Jos ateismilla todella olisi niin väkivaltainen vaikutus ihmisiin kuin fundisuskovaiset usein haluavat ymmärtää, täällä tuskin montaa höperehtijää maapallolla enää olisi.

        Todellisuus kutsuu myös sinua.

      • Lisäksi
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        ..Kuunteli saksalaista natsiyhtyettä, Niink; sanoin aikaisemmassa ketjussa, tässä on kyseessä,natsismin yliihmisteorioihin perustuva ameriikkalainen asekultti,
        Nämä ateismin kimppuun kävijät unohtavat, että juuri Hitler oli intohimoinen Jumalasta puhuja; ,hän oli katolilainen, ja harrasti varmaan vessassakin uskontoretoriikkaa aamuisin peilin edessä. Kysyin tässä kerran tuntemaltani vanhan natsismin asiantuntijalta,ovatko nämä uudet -Natsismin -Pojanpoika aatteet vain mätäpäisten keskenkasvujen väkivaltaleikkejä;
        ..Hän sanoi, että älä luule, siellä vanhat natsijäärät ohjaavat taustalla, netissä ja muualla.
        Ja pidetääs muistissa, millaisella riemulla Luterilaisuuskin, ja nämä muut Uskonnot ottivat Suomen sotaanlähdön Hitlerin apuliisana, v.-41-. ja kyllä ne tekis se uudestaankin , jos uusi Aatu tulisi; .

      • Ex-ateisti
        Lisäksi kirjoitti:

        >>Nämä ateismin kimppuun kävijät unohtavat, että juuri Hitler oli intohimoinen Jumalasta puhuja; ,hän oli katolilainen, ja harrasti varmaan vessassakin uskontoretoriikkaa aamuisin peilin edessä.

      • Ex-ateisti
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Uskon, että jos kaivaisin Ateistien tekemät murhat tähän alle, niin siihen ei pari yötä riittäisi.

        Tuota naivimpaa lausetta saa hakea ja kaukaa. Uskonnon nimiin tapettujen ja murhattujen lukumäärä ylittää niin kirkkaasti ateistien vastaavan että oikein häikäisee. Seikka joka jätetään tällaisissa keskusteluissa kaltaistesi toimesta kertomatta. Ehkä se hävettää liikaa?

        >>ateistinen ihmisviha

        Ateismi ei ole yhtä kuin ihmisviha. Samalla uskonto ei tarkoita automaattisesti ristiretkiä ja joukkomurhia. Jos et ole vielä perehtynyt niin suosittelen ottamaan selvää asiasta mitä parjaa, ennenkuin lähtee parjaamaan:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateismi

        Ylipäätään ateismin esille tuominen pääsyynä johonkin hirmutekoon on lapsellinen ja naivi näkemys. Ateisteilla ei ole mitään yhteistä 'uskonnottomuuden tunnustusta', jota heidän tulee toteuttaa kelvatakseen ateisteiksi tms. Jos ateismilla todella olisi niin väkivaltainen vaikutus ihmisiin kuin fundisuskovaiset usein haluavat ymmärtää, täällä tuskin montaa höperehtijää maapallolla enää olisi.

        Todellisuus kutsuu myös sinua.

        >>Jos ateismilla todella olisi niin väkivaltainen vaikutus ihmisiin kuin fundisuskovaiset usein haluavat ymmärtää, täällä tuskin montaa höperehtijää maapallolla enää olisi.

      • Ex-ateisti kirjoitti:

        >>Jos ateismilla todella olisi niin väkivaltainen vaikutus ihmisiin kuin fundisuskovaiset usein haluavat ymmärtää, täällä tuskin montaa höperehtijää maapallolla enää olisi.

        Valitettavaa että keskustelut teidän fundisten kanssa menevät töksäyttelyiksi. Olisiko mahdotonta että edes yrittäisit heittäytyä aiheeseen tosissasi, ehkä miettiä ennen nollatason töksäyttelyä?

        On todella naivia ja kapeakatseista lähteä tuomitsemaan tai hakemaan syitä ihmisen aiheuttamille hirmuteoille yksilöiden ateismista. Ateismi ei aatteena tai vakaumuksena vaadi kannattajaltaan minkäänlaisia epäinhimillisyyksiä. Uskontojen kohdalla tilanne on aivan päinvastainen. Monet uskonnot vaativat jäseniltään epäinhimillisyyksiä, jehovantodistajuus etunenässä.

        On myös hälyttävää huomata kuinka sokea fundis on usein oman aatteensa todellisen luonteen edessä. Uskon ja uskontojen nimissä tehdyt hirmuteot unohdetaan järjestäen. Häveten.

      • sadsdaf
        Ex-ateisti kirjoitti:

        Mikä tekee joistakin Vartiotorniseuran opetusta seuraavista jehovantodistajista tappajia tai räjäyttäjiä tai pedofiilejä?

        Siis näytä nyt ensin vartiotorniseuran opetukset, jotka kehoitavat julistajia ym.. tappamaan pedifiilaamaan ja räjäyttämään?

        Haloo, onko kaikki kotona?

        Jahaa, onkos näissä ateistisissa julkaisuissa jotain vastaavaa?

        Idea on jotakuinkin se, että kukaan ei yllytä tekemään mitään, mutta mielenterveyshäiriöistä kärsivät uskovaiset saavat välistä käskyjä korkeammalta taholta, jolloin mittakaava karkaa helposti joukkotuhon puolelle. Mielenterveyshäiriöinen ateisti on toki arvaamaton myös, mutta silloin hän ei voi sysätä hirmuteosta vastuuta pois.

        Mitenkähän on nuo isommat sodat, joissa presidentit toisinaan kuulee käskyjä Jumalalta, että nyt on aika sotia? Kuulostaako pelottavalta.

        Yhtä kaikki. JOS jollakulla on mielenterveydellisiä ongelmia, niin siinä on ongelma. Tällöin, olipa ihminen ateisti tai uskovainen, voi yrittää tätä yksilöä auttaa.

      • Lisäksi
        Ex-ateisti kirjoitti:

        >>Nämä ateismin kimppuun kävijät unohtavat, että juuri Hitler oli intohimoinen Jumalasta puhuja; ,hän oli katolilainen, ja harrasti varmaan vessassakin uskontoretoriikkaa aamuisin peilin edessä.

        Pitä dokumentti sarja kyseisestä aiheesta;
        natsiaatteen luojasta, ja hänen taustastaan.
        Olen lukenut sekä Hitlerin Adjutantin , sekä myös Hänen testamenttinsa kirjoitaneen sihteerin muistelmat;
        Katolilainen aatelisherra sanoi, että kaikki puheet ns, "-hullusta diktaattorista," ovat puuta heinää;
        Hitler oli yksityiselämässään hillitty, vanhanajan herrasmies, joka osasi keskustelussa hurmata melkein jokaisen; Virhe on siinä, että media on välittänyt vain Hitlerin puoluekokouksissaan pitämiä puheita: Adjutantti sanoo, että ei kukaan pääse sellaiseen asemaan, jossa tapaa suurvaltain Diplomaatteja vusien ajan, js ei ole ns , sosiaalisesti terve;
        Sihteerikkö Traudle Jung sanoi ihan samaa, Hän oikeastaan moitti Hitleriä vain siitä, ettei "Johtaja " puhunut testamentissaan mitään siitä tuhosta, minkä sota teki.
        Näin se on;. Ja jos vain Kuvitteelliset "Ateistit " ovat väkivaltaisia, niin miksi kirjoituksesi puuskuvat aggressiota,? " Siis Ex-ateistille)
        tai sellaisen vaikutuksen saa; saanen kysyä, oletko liittynyt Wilkersonin puheiden kannattajaksi?
        Mutta meillähän on ajatuksenvapaus, onneksi, saa kannattaa mitä haluaa;
        Tuo "Pseudoäly, oli hyvä, kerään noita attribuutteja, ( vai miten se hienosti sanotaan,..)

      • Lisäksi kirjoitti:

        >>Ja jos vain Kuvitteelliset "Ateistit " ovat väkivaltaisia, niin miksi kirjoituksesi puuskuvat aggressiota,? "

        Hyvä huomio...

      • Ex-ateisti
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        Valitettavaa että keskustelut teidän fundisten kanssa menevät töksäyttelyiksi. Olisiko mahdotonta että edes yrittäisit heittäytyä aiheeseen tosissasi, ehkä miettiä ennen nollatason töksäyttelyä?

        On todella naivia ja kapeakatseista lähteä tuomitsemaan tai hakemaan syitä ihmisen aiheuttamille hirmuteoille yksilöiden ateismista. Ateismi ei aatteena tai vakaumuksena vaadi kannattajaltaan minkäänlaisia epäinhimillisyyksiä. Uskontojen kohdalla tilanne on aivan päinvastainen. Monet uskonnot vaativat jäseniltään epäinhimillisyyksiä, jehovantodistajuus etunenässä.

        On myös hälyttävää huomata kuinka sokea fundis on usein oman aatteensa todellisen luonteen edessä. Uskon ja uskontojen nimissä tehdyt hirmuteot unohdetaan järjestäen. Häveten.

        >>Ateismi ei aatteena tai vakaumuksena vaadi kannattajaltaan minkäänlaisia epäinhimillisyyksiä.

      • Ex-ateisti
        Lisäksi kirjoitti:

        Pitä dokumentti sarja kyseisestä aiheesta;
        natsiaatteen luojasta, ja hänen taustastaan.
        Olen lukenut sekä Hitlerin Adjutantin , sekä myös Hänen testamenttinsa kirjoitaneen sihteerin muistelmat;
        Katolilainen aatelisherra sanoi, että kaikki puheet ns, "-hullusta diktaattorista," ovat puuta heinää;
        Hitler oli yksityiselämässään hillitty, vanhanajan herrasmies, joka osasi keskustelussa hurmata melkein jokaisen; Virhe on siinä, että media on välittänyt vain Hitlerin puoluekokouksissaan pitämiä puheita: Adjutantti sanoo, että ei kukaan pääse sellaiseen asemaan, jossa tapaa suurvaltain Diplomaatteja vusien ajan, js ei ole ns , sosiaalisesti terve;
        Sihteerikkö Traudle Jung sanoi ihan samaa, Hän oikeastaan moitti Hitleriä vain siitä, ettei "Johtaja " puhunut testamentissaan mitään siitä tuhosta, minkä sota teki.
        Näin se on;. Ja jos vain Kuvitteelliset "Ateistit " ovat väkivaltaisia, niin miksi kirjoituksesi puuskuvat aggressiota,? " Siis Ex-ateistille)
        tai sellaisen vaikutuksen saa; saanen kysyä, oletko liittynyt Wilkersonin puheiden kannattajaksi?
        Mutta meillähän on ajatuksenvapaus, onneksi, saa kannattaa mitä haluaa;
        Tuo "Pseudoäly, oli hyvä, kerään noita attribuutteja, ( vai miten se hienosti sanotaan,..)

        Hitlerin sihteeri juuri muisti Hitlerin vihan kristillistä humanismia kohtaa.

        Täällä ateimin moraaliton valehtelu, juuri tulee järkyttävällä tavalla esiin.

      • Ex-ateisti kirjoitti:

        >>Ateismi ei aatteena tai vakaumuksena vaadi kannattajaltaan minkäänlaisia epäinhimillisyyksiä.

        >>Ei toki vaadi, mutta ateismin kannattaja voi tuudittautua siihen, että mitään rangaistusta ei tule, kunhan vain pättää päivänsä veriteon jälkeen.

        Mielenkiintoinen ajatus, nimittäin siksi että se herättää kysymyksen siitä, mitä tai minkälaista rangaistusta mahdat tarkkaan ottaen tarkoittaa?

        >>Siksi ateismia markkinoivat, kuten juuri Meilo, lyövät lähes (kuvaannollisen)aseen häiriintyneen käteen.

        Ateistin ja jehovantodistajan itsemurha - tavasta tai mahdollisesta muiden murhaamisesta huolimatta - on lopputulokseltaan täysin sama = tiedoton tila, toisinsanoen kuolema. Puhumastasi rangaistuksesta en saa vieläkään tässä yhteydessä kiinni, valaisisitko asiaa.

        >>Ateismissa ei ole vastuuta teoista auktoriteetille, siis marramurha itsemurha OK ei moraalisia ongelmia ajattelee ateistti.

        No tuossahan tapauksessa ateistit olisivat murhanneet uskovat aikaa sitten sukupuuttoon. Kun niin ei ole, eikä ateismia voida pitää millään mittareilla mitattuna syy-yhteytenä maailmalla tapahtuviin hirmutekoihin, voidaan ihmetellä miksi ateistit kuitenkin elävät ihmisiksi siinä missä uskovaisetkin. Varsinkin kun he tekevät sen ilman uskoa 'hyvästä käytöksestä' seuraavasta palkinnosta.

      • Ex-ateisti
        sadsdaf kirjoitti:

        Jahaa, onkos näissä ateistisissa julkaisuissa jotain vastaavaa?

        Idea on jotakuinkin se, että kukaan ei yllytä tekemään mitään, mutta mielenterveyshäiriöistä kärsivät uskovaiset saavat välistä käskyjä korkeammalta taholta, jolloin mittakaava karkaa helposti joukkotuhon puolelle. Mielenterveyshäiriöinen ateisti on toki arvaamaton myös, mutta silloin hän ei voi sysätä hirmuteosta vastuuta pois.

        Mitenkähän on nuo isommat sodat, joissa presidentit toisinaan kuulee käskyjä Jumalalta, että nyt on aika sotia? Kuulostaako pelottavalta.

        Yhtä kaikki. JOS jollakulla on mielenterveydellisiä ongelmia, niin siinä on ongelma. Tällöin, olipa ihminen ateisti tai uskovainen, voi yrittää tätä yksilöä auttaa.

        >>Yhtä kaikki. JOS jollakulla on mielenterveydellisiä ongelmia, niin siinä on ongelma. Tällöin, olipa ihminen ateisti tai uskovainen, voi yrittää tätä yksilöä auttaa.

      • Ex-ateisti
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Ei toki vaadi, mutta ateismin kannattaja voi tuudittautua siihen, että mitään rangaistusta ei tule, kunhan vain pättää päivänsä veriteon jälkeen.

        Mielenkiintoinen ajatus, nimittäin siksi että se herättää kysymyksen siitä, mitä tai minkälaista rangaistusta mahdat tarkkaan ottaen tarkoittaa?

        >>Siksi ateismia markkinoivat, kuten juuri Meilo, lyövät lähes (kuvaannollisen)aseen häiriintyneen käteen.

        Ateistin ja jehovantodistajan itsemurha - tavasta tai mahdollisesta muiden murhaamisesta huolimatta - on lopputulokseltaan täysin sama = tiedoton tila, toisinsanoen kuolema. Puhumastasi rangaistuksesta en saa vieläkään tässä yhteydessä kiinni, valaisisitko asiaa.

        >>Ateismissa ei ole vastuuta teoista auktoriteetille, siis marramurha itsemurha OK ei moraalisia ongelmia ajattelee ateistti.

        No tuossahan tapauksessa ateistit olisivat murhanneet uskovat aikaa sitten sukupuuttoon. Kun niin ei ole, eikä ateismia voida pitää millään mittareilla mitattuna syy-yhteytenä maailmalla tapahtuviin hirmutekoihin, voidaan ihmetellä miksi ateistit kuitenkin elävät ihmisiksi siinä missä uskovaisetkin. Varsinkin kun he tekevät sen ilman uskoa 'hyvästä käytöksestä' seuraavasta palkinnosta.

        >>Puhumastasi rangaistuksesta en saa vieläkään tässä yhteydessä kiinni, valaisisitko asiaa.>No tuossahan tapauksessa ateistit olisivat murhanneet uskovat aikaa sitten sukupuuttoon.>Varsinkin kun he tekevät sen ilman uskoa 'hyvästä käytöksestä' seuraavasta palkinnosta.

        >>No, turha on vettä kaivoon kantaa.

        No näinhän minä sen vähän ajattelinkin - ettei sinulla ole vastausta.

        >>Vai menikö sittenkin, mutta haluat vain kikkailla? Tyypillinen moraaliton ateisti.

        Eväät loppuivat ja nyt heittelet mitä sattuu tilanteen pelastamiseksi? Epätoivoista.

      • Ex-ateisti kirjoitti:

        >>Yhtä kaikki. JOS jollakulla on mielenterveydellisiä ongelmia, niin siinä on ongelma. Tällöin, olipa ihminen ateisti tai uskovainen, voi yrittää tätä yksilöä auttaa.

        >>On siinä pieni ero, mielenterveysongelmainen ateisti voi räiskiä kymmenen ihmistä hengiltä hyvällä omallatunnolla. Mielenterveysongelmainen uskovain ei voi.

        Jos tuossa kohtaa on hyvä omatunto, ei tapa itseään.

      • Ex-ateisti
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>On siinä pieni ero, mielenterveysongelmainen ateisti voi räiskiä kymmenen ihmistä hengiltä hyvällä omallatunnolla. Mielenterveysongelmainen uskovain ei voi.

        Jos tuossa kohtaa on hyvä omatunto, ei tapa itseään.

        Ovat kylläkin tappaneet!

        Oletko tosiaan niin dille, että luulet, että Auvinen ja Saari tuli murhatöiden jälkeen omantunnontuskiin.

      • Ex-ateisti
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>No, turha on vettä kaivoon kantaa.

        No näinhän minä sen vähän ajattelinkin - ettei sinulla ole vastausta.

        >>Vai menikö sittenkin, mutta haluat vain kikkailla? Tyypillinen moraaliton ateisti.

        Eväät loppuivat ja nyt heittelet mitä sattuu tilanteen pelastamiseksi? Epätoivoista.

        Eväät eivät loppuneet, vaan huomasin, että joko omaat alhaisen ÄO tai saivartelet.

        Valitse itse

      • Ex-ateisti kirjoitti:

        Eväät eivät loppuneet, vaan huomasin, että joko omaat alhaisen ÄO tai saivartelet.

        Valitse itse

        >>Eväät eivät loppuneet, vaan huomasin, että joko omaat alhaisen ÄO tai saivartelet.

        Sulla ei siis edelleenkään ole vastausta. Niinhän minä edelleenkin ajattelin.

    • Diakoniatyötä

      Edistykselinen seurakunta, oli aikaansa edellä...

    • agnstikko-atte

      Kyllä sä oot sitten hauska veikko, ei voi muuta sanoa! Katoppa joskus uutisia.... Onneksi uskossa olevat ei koskaan aiheuta mitään murhia, sotia, teurastuksia... Kyllä ateisti/agnostikko on kaiken pahan alku ja juuri. Näin sen täytyy siis olla, kun noin totesit =D

    • Henkilö joka toteuttaa jonkun hirmuteon, on mielenterveydeltään järkkynyt. Uskonnolla tai ateismilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Mielenterveydeltään järkkynyt ihminen tekee hirmutekonsa - jos on tehdäkseen - täysin riippumatta siitä mihin uskoo tai mitä aatetta kannattaa.

      Jos uskonnollisuudella tai ateismilla olisi tällaisiinkin tapauksiin niin suuri vaikutus kuin jotkut haluavat ymmärtää, maailmassa ei olisi yhtä ainoaa rauhallista paikkaa.

      Kokonaan toinen asia on se että jotkut uskonnot _vaativat_ ja _kiristävät_ jäseniään toimimaan epäinhimillisesti lähimmäisiään kohtaan. Siitä jehovantodistajuus on hyvä esimerkki.

      Voidaan myös miettiä onko jehovantodistajuus tie autuuteen sen suhteen etteivät he tee hirmutekoja. Ei ole. On tapauksia joissa jehovantodistaja on tappanut perheensä, raiskannut naapurinsa tai hyväksikäyttänyt lapsia. Tuletteko te jehovantodistajat noissa tapauksissa tänne palstoille voivottelemaan kuinka henkilön uskonnollinen tausta oli pääsyynä tapahtuneelle? Jos ette, tällaisiin avauksiin ei ole mitään perusteluita.

      • Lisäksi

        Tilaisuus tarkistaa Mielipiteet uskonnosta, tosin vain Ameriikassa, kansasisa olevan Westboron Baptistikirkon osalta;
        Uutinen Hs; "Westboron baptistikirkko lähetti tiistaina tiedotteen,"; ..Jumala vihaa Suomea; Jumalalle kiitos Yhdeksästä kuolleesta,".
        Aiemmin kyseinen seurakunta sai 7 milj,dollars` sakon ilmoitettuaan Jumalan vihaavan Ameriikkaa;".

        Jenkkilän fundisuskovaiset ne vasta kammottavaa porukkaa ovatkin. No sieltähän nämä vt-seuran palvojatkin tulevat.

        >>Uutinen Hs; "Westboron baptistikirkko lähetti tiistaina tiedotteen,"; ..Jumala vihaa Suomea; Jumalalle kiitos Yhdeksästä kuolleesta,".
        Aiemmin kyseinen seurakunta sai 7 milj,dollars` sakon ilmoitettuaan Jumalan vihaavan Ameriikkaa;".

        Mitähän maata jumala ei vihaa ko. kirkon mielestä...

    • Aukko tiedoissa

      Oliko niin, että maailmanlopun tullessa,jehovantodistajat toimivat jumalan sotureina ja tappavat loput "vääräuskoiset".
      Jos näin on, eikö Matti Saari tehnyt jehovantodistajille palveluksen. Olettaen ettei tappanut uskovaisia, siis niitä ainoita "oikeita" uskovaisia.

      • >>Oliko niin, että maailmanlopun tullessa,jehovantodistajat toimivat jumalan sotureina ja tappavat loput "vääräuskoiset".

        Ei kyllä jehovantodistajat uskovat rakkaudellisen jehovansa surmaavan vääräuskoiset.

      • Ex-ateisti

        Voisitko näyttää raamatusta tai VT-seuran julkaisuista missä noin lukee? No et toki, sillä tyypillisenä valehtelija ateistina esität, vain ala-arvoista kuraa.

        Huomioni siitä, että ateistit valehtelevat ilman mitään omaatuntoa vahvistuu.

        Henkilöhän vain kysyi, ei suinkaan väittänyt asiaansa faktaksi. Ja sinä menettämään malttisi välittömästi. Sitä se fundismeininki teettää.

      • Ex-ateisti
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        Henkilöhän vain kysyi, ei suinkaan väittänyt asiaansa faktaksi. Ja sinä menettämään malttisi välittömästi. Sitä se fundismeininki teettää.

        >>Ja sinä menettämään malttisi välittömästi. Sitä se fundismeininki teettää.

      • Ex-ateisti kirjoitti:

        >>Ja sinä menettämään malttisi välittömästi. Sitä se fundismeininki teettää.

        >>Maltti on valttia, ei nyt aivan noin pienistä maltti katoa.

        Reaktiosi kysymyksen muotoon kirjoitettuun viestiin kertoo jotain aivan muuta.

      • Ex-ateisti
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Maltti on valttia, ei nyt aivan noin pienistä maltti katoa.

        Reaktiosi kysymyksen muotoon kirjoitettuun viestiin kertoo jotain aivan muuta.

        "kauneus on katsojan silmissä"

    • mitään ismiä

      ampumis tapaukseen .mikä oli kauhea. Maailmassa tapetaan ihmisiä jokapäivä mutta emme me täällä niistä kanna huolta.

    • Pelle!

      **ttu mitä juttua. Aivan mielipuolista!

    • Syneus(m)

      taitaa sinulla olla hihhulilasit päällä. Ummistatko silmäsi hihhulien tekemille surmille nimittäin niitä löytyy varmasti enemmän kuin ateistien tekemiä.

      Kauhajoen tragedian varsinainen motiivihan oli jälleen kerran koulukiusaaminen.

      • neitoni

        huomata,et kaikki ei uskalla kirjotella omis nimis,esim monta kertaa mun nim. on käytetty,eipä taida sitä miehistä rohkeutta piisata eikä munaa varsinkaan,käykää jossain kaupas siellä on tavaroita semmosille

      • Syneus(m)
        neitoni kirjoitti:

        huomata,et kaikki ei uskalla kirjotella omis nimis,esim monta kertaa mun nim. on käytetty,eipä taida sitä miehistä rohkeutta piisata eikä munaa varsinkaan,käykää jossain kaupas siellä on tavaroita semmosille

        Ja mitä tekemistä tuolla asialla on minun kanssa? Sinullahan on salasana, m-u-u-t-a s-i-t-ä, jos joku on päässyt feikkaamaan rekisteröidyllä nimimerkilläsi. Ja tee se heti.

    • -------------

      ,,,,,,,,,,,,,,

    • eitietä

      mielenkiinnosta kysyisin että minne haudataan jehovan todistaja vainaat. ei tietoa mutta kiinnostais. rauha heille.

    • 6 miljardia

      kuollutta!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      414
      1206
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1106
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      795
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      703
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      16
      702
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      684
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      645
    Aihe