kun sanotaan ja jostain olen lukenut että kuussa lämpötila voi nousta plus 120 celsius asteesen ja ihmisen veri alkaisi kiehumaan ilman suoja pukua.Eihän ihmisen veri saunassakaan kiehu kun ollaan yli 120 asteen lämmössä sielläkin joskus
kuun lämpötila
19
1849
Vastaukset
- btbrtbwr
Kuun _pinnan_ lämpötila nousee ylimmillään noin 120 asteeseen päiväntasaajan tienoilla iltapäivällä. Siksi Kuussa käytiinkin joka kerta sellaisissa paikoissa ja sellaisilla hetkillä, että oli aikainen aamu tai aamupäivä. Kuun päivä kestää noin 14 Maan vuorokautta, joten aamu/aamupäivä kestää useita Maan vuorokausia.
Ja sekin on siis Kuun pintalämpötila, joka vaikutti vain astronauttien saappaiden pohjiin. Muuten heitä lämmitti aurinko, eikä sen vähempää tai enempää kuin Maan kiertoradallakaan vaaleissa avaruuspuvuissa avaruuskävelyllä olevia astronautteja.- jos sinä
keskittyisit kuvailemaan Loviisan säteilypöllähdyksiä, etkä keskittyisi näihin vaativimpin aiheisiin. Mars kuvaamaan Loviisan maisemia ja sitten tulet tänne höpisemään säteilypöllähdyksistä!
- vvrvfrefrefefef
Kuussa on myös hetkiä jolloin ihminen voisi olla siellä vain shortsit jalassa ja happimaski päässä. Miksi ei oltu niin silloin kun kuuhun mentiin muka niin.,
- et5tgtget
Ei, kyllä avaruuden säteily tappaisi heebon aika nopeasti.
et5tgtget kirjoitti:
Ei, kyllä avaruuden säteily tappaisi heebon aika nopeasti.
Laitahan arvoja tuosta säteilystä.
- Tähmitä
Mikä muka avaruudessa säteilee??
- kurnivamaha
Mitä ihmettä?
Etäisyys Maasta Aurinkoon on 150 000 000 km.
Etäisyys Kuusta Aurinkoon on 149 600 000 km.
Säteily Kuussa johtunee muista syistä? - Alueenne
Ihan puupääkeskustelua. Keskustelkaa vain salaliitoista, mutta keskustelkaa salaliittopalstallanne.
- AhastaOli
Kuu- ukkeleilla oli vesijäähdytys puvuissaan ettäs tiedät.
Siellä kuukapselissa niillä olikin aikamoinen ähellys kun 3 karjua pukuja vaihteli parin neliön tilassa.
Kyllä siinä ärräpäät lenteli. - halatkaa_toisianne
http://www.avaruuslennot.fi/artikkelit/sateily.html
Aurinko ja muut tähdet ja avaruuden objektit voivat olla muunkinlaisen säteilyn, kuin näkyvän valon, lähteitä. - devvedve
Etäisyydet ovat niin valtavat ettei auringosta kovinkaan kauaksi säteile hevon vittuakaan.
- konsultoi
Kuinka kauas on kovinkaan, ja paljonko on tuo hevonsäteily?
- adawda
Jep, esimerkiksi muutaman valovuoden päässä meidän Aurinkomme säteily ei välttämättä hirveästi merkkaa. Näin lähikulmilla asia voi olla toisin.Onhan Aurinko tarpeeksi lähellä lämmittääkseen ja valaistakseen niin Maata kuin Kuutakin, millä järkeilyllä muunlainen säteily ei voisi kantaa Auringosta tänne?
- DDDDDDDDDDDD
Meidän auringon säteily ei merkkaa hevon vittuakaan esimerkiksi plutoon. Ette tajua aaruuden mittasuhteita laisinkaan. Ymmärrätkö edes miten suuri etäisyys on valovuosi..tuskin..
- ihankotosi
Pluto on paljon kauempana Auringosta kuin Maa.
- HULLUHOITOON
Voi vitun pösilö. Onko vaikea ymmärtää luetun sisältöä.Mene takaisin apukoulun ekalle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,462284Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.932018Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e912000Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241747MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131721Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4921552Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S21530Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491370Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761268Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas371265