Koko totuus miksi käyn täällä

uskonlepo

olen aikaisemmin käyttänyt esim. nimimerkkiä Hanni.

Syy miksi käyn täällä on se että olin ennen ihan normaali kaduntallaaja ehkä minua olisi voinut luonnehtia "tapauskovaiseksi" , mutta sitten eräänä päivänä kävin helluntaiseurakunnassa ja löysin Jumlan. Synnyin Uudesti kristyksi Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta ja olen siitä saakka halunnut levittää Jumalan Sanan nimittäin Raamatun Ilosanomaa maailmalla. On mielestäni Hyvin Tärkeää että kaikki saavat kuulla Jumalan Rakkaudesta ja mahdollisuuden elää kunnon kristityn tavoin muutenhan he hui kauhistus joutuvat helvettiin ja heitä kidutetaan siellä ikuisuuden ja he tuntevat niin suurta tuskaa joka hetki että he eivät sellaista pysty edes kuvittelemaan ! Olen yrittänyt saada kaikki tuntemani ja tuntemattomat ihmiset kuulemaan Totuutta nimittäin Jumlan Sanaa , mutta kaikki eivät siitä pidä nimittäin ne siellä helluntaiseurakunnassa sanoivat että mieheni tulisi myös liittyä seuraan tai muuten eläisin aivan syntistä elämää joten yritin saada silloisen mieheni uskomaan Jumalan Sanaa mutta eihän se mennyt sen jääräpään kaaliin ei millään ! Ajatella miten tyhmä hän oli kieltäytyi Jumlan Rakkaudesta! Ja kun olin jo vuoden yrittänyt häntä saada liittymään mukaan Helluntaiseurakuntaa ja aloin olla jo epätoivoinen että millon hän tajuaa omaa parastaan ja tulee uskoon ja seurakunnan papitkin painostivat että pitäisi vaihtaa puolisoa jos ei muuten onnistu niin hän meni ja otti eron ! Kuvitella minä yritän vain saada hänet ymmärtämään parastaan ja että hän ymmärtäisi Jumalan Sanaa ! Ja sitten hän meni vielä voittamaan ne huoltajuuskiistat! Tuomari sanoi että " Ei helvetti ! Ei tollasen hihhulin luokse ainakaan mitään lapsia uskalla päästää!" voitteko kuvitella ! Ei tuomarin suusta uskoisi tollaistan tulevan tulisan hänen tietää että suomenlaki perustuu Jumalan Sanaan! Ja sitten vielä sukulaiset eivät ole olleet yhteydessä ja sanovat että " yritän kuitenkin käännyttää heitä" mikä näitä ihmisiä oikeen vaivaa ?? Luulisi että ihmiset tajuaisivat parastaan ja tekesivät niin kuin raamattu käskee helvettiinhän siitä muuten joutuu! Ja nyt hellantai seurakunnan pappi ehdotti minulle ja yhdelle pirjolle että voisimme julistaa Jumalan Sanaa Suomi24 jässä jos siten saisimme helluntaikirkkoon uusia jäseniä ja pelastettua sieluja ! lopun te tiedättekin.

34

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mursunorsu

      uskovaisista ei pidetä. Te yritätte käännyttää kaikki väkisin. Jos joku, kuten minä, ei halua uskoa jumalaan, niin ei se auta vaikka kuinka jankuttaisit. Oikeastaan se vain pahentaa asiaa. Mietippä vaikka pikkulasta, joka jankuttaa kokoajan samaa asiaa, eikö alakkin ottaa päähän.

      Mielestäni ihmisten tulisi sietää toisiaan sellaisina kuin ovat, olivat sitten ateisteja tai uskovaisia. Eikö jo raamattu käske rakastaa lähimmäistään ja myös vihamiehiä. Juu tiedetään, lähetyskäsky, mutta silti. En minäkään yritä käännyttää ystäviäni ateisteiksi, se vain pilaisi välimme.

      No, saat kuitenkin sympatiani siitä mitä tuomari sanoi. Ei olettaisi virkamieheltä kuulevan tuollaista kielenkäyttöä. Mutta kuitenkin, älä yritä käännyttää väkisin, se ärsyttää ihmisiä.

      • Aikamoista tarinaa

        kerrot! Se,että väität seurakunnan painostaneen sinua miehesi takia,ei pidä paikkaansa.
        Raamatun mukaan mies on pyhitetty vaimon uskon kautta,eivätkä he siksi elä synnissä.
        Olet varmaankin itse painostanut ja pakkokäännyttänyt häntä,jostasyystä erosi sinusta?!
        Sellainen ei ole Jumalan mielen mukaista,eikä kukaan voi tulla uskoon ilman Jumalan kutsua.

      • retkimies2
        Aikamoista tarinaa kirjoitti:

        kerrot! Se,että väität seurakunnan painostaneen sinua miehesi takia,ei pidä paikkaansa.
        Raamatun mukaan mies on pyhitetty vaimon uskon kautta,eivätkä he siksi elä synnissä.
        Olet varmaankin itse painostanut ja pakkokäännyttänyt häntä,jostasyystä erosi sinusta?!
        Sellainen ei ole Jumalan mielen mukaista,eikä kukaan voi tulla uskoon ilman Jumalan kutsua.

        "Se,että väität seurakunnan painostaneen sinua miehesi takia,ei pidä paikkaansa."

        Miksei pitäisi? Helluntaiseurakunnissa tehdään paljon sairaampiakin asioita.

    • mukavaa

      kun täällä on opetettu ateismia ja evoluutiteorioita kauan aikaa. Voin vain kuvitella mikä rymähdys uskoontulosi on ollut!
      1. Kor 7:10 -
      Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään;
      11. mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.
      12. Mutta muille sanon minä, eikä Herra: jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, niin älköön mies häntä hyljätkö;
      13. samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, hyljätkö miestänsä.
      14. Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.
      15. Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut.
      16. Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?

      Varmaa sinulle nämä ovat tuttuja paikkoja, mutt aliitinpä ne nyt tähän muillekin tiedoksi!

      Tämä maailma on pahan vallassa, sen näkee kaikesta! Hyvää jatkoa sinulle ja jaksamista! Ja pidä huolta, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta!

      • uskis

        ÄLÄ työnnä sitä Jumalaasi tänne. ALoittaja puhuu JUMLA:sta, joka on parempi kait.

        Kuulin joskus Jumla:n olevan Kreikkalainen viljavuuden Jumala, mutta en löydä sitä tietoa netistäkään.

        Jumla-ketju on tässä, joetn laitan jae-oksenuksesi siirrettäväksi uskonto-palstalle.

    • uskis

      JUMLA, uusi Jumala. Kuka on JUMLA?

      Sanoit "a sitten eräänä päivänä kävin helluntaiseurakunnassa ja löysin Jumlan."

      Minua alkaa kiinnostaa, olisiko tämä J.U.M.L.A parempi, kun raamatun jumala, josta nimimerkki Hanna sanoi eronneensa, maailman nykytilanteen takia.

      • uskonlepo

        sanonut eronneeni Jumalasta ! joku ateisti törkimys on mennyt ja käyttänyt nimimerkkiäni !

      • uskonlepo
        uskonlepo kirjoitti:

        sanonut eronneeni Jumalasta ! joku ateisti törkimys on mennyt ja käyttänyt nimimerkkiäni !

        Älä feikki kehtaa. Jumla on ja Parantaa, Jumala ei.

      • uskonlepo
        uskonlepo kirjoitti:

        sanonut eronneeni Jumalasta ! joku ateisti törkimys on mennyt ja käyttänyt nimimerkkiäni !

        Oletko vale-usnkolepo tuo häirikkö? Heti alat syytellä muita ja nimietellä Törkimyksesksi. Jumla voisi auttaa suakin vihaongelmissa, joita Jumala kasaa päällesi.

      • ...
        uskonlepo kirjoitti:

        Älä feikki kehtaa. Jumla on ja Parantaa, Jumala ei.

        te ateistit käytätte nimimerkkiäni!
        eivätkö kommunisti vanhempanne opettaneet teille tapoja?

      • ...
        ... kirjoitti:

        te ateistit käytätte nimimerkkiäni!
        eivätkö kommunisti vanhempanne opettaneet teille tapoja?

        ja kommunistiväitteesi todistaa asian.

        olet sian nussija ja vanhempasi olisi pitänyt hukuttaa sinut pienenä natsipaska!!!

      • uskonlepo
        ... kirjoitti:

        ja kommunistiväitteesi todistaa asian.

        olet sian nussija ja vanhempasi olisi pitänyt hukuttaa sinut pienenä natsipaska!!!

        itse olet tatuoitu narkkari ! minä tiedän sen ja rikollinen vielä kaiken lisäksi!

      • ...
        uskonlepo kirjoitti:

        itse olet tatuoitu narkkari ! minä tiedän sen ja rikollinen vielä kaiken lisäksi!

        Sinä olet tatuoitu narkkarihuora senkin hihupelle! syö paskaa ja tukehdu siihen paskakommari!

    • ABCDE

      On Muuten Tosi Mukava Lukea Tekstiäsi Kun Jokainen Sana Alkaa Aivan Kuin Olisi Piste Edessä.

    • Tango_Delirium

      Opettele kirjoittamaan.

      • pää painuksissa

        opettele itse ajattelemaan etkö näe mitä raamattu sanoo jumalan kieltäjistä

        Psalmi 14

        Mieletön se, joka ajattelee:
        "Ei Jumalaa ole."
        Turmeltuneita ovat ne,
        jotka näin ajattelevat.
        Kukaan heistä ei tee hyvää.
        2 Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin,
        hän tutkii, onko kellään ymmärrystä,
        onko ketään, joka etsii Jumalaa.
        3 Kaikki ovat luopuneet hänestä -- kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.

        4 Eivätkö he mitään käsitä,
        nuo väärintekijät?
        He syövät minun kansaani,
        syövät sitä kuin leipää.
        He ovat unohtaneet Herran.
        5 Vielä he joutuvat kauhun valtaan,
        sillä Jumala on oikeamielisten puolella.
        6 Te voitte tehdä tyhjäksi köyhän hankkeet, mutta Herra on hänen turvansa.

        7 Kunpa Siionista jo tulisi apu Israelille! Kun Herra kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.

      • pää painuksissa kirjoitti:

        Miksi hakkaatte päätänne seinään, Ateistipalsta on kyllä toivoton mitä tulee uskoonkäännyttämiseen. Kannattaisi kokeilla vaikka agnostikkopalstaa (jos löytyy) voisivat olla helpompia.

      • pää painuksissa
        pää painuksissa kirjoitti:

        opettele itse ajattelemaan etkö näe mitä raamattu sanoo jumalan kieltäjistä

        Psalmi 14

        Mieletön se, joka ajattelee:
        "Ei Jumalaa ole."
        Turmeltuneita ovat ne,
        jotka näin ajattelevat.
        Kukaan heistä ei tee hyvää.
        2 Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin,
        hän tutkii, onko kellään ymmärrystä,
        onko ketään, joka etsii Jumalaa.
        3 Kaikki ovat luopuneet hänestä -- kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.

        4 Eivätkö he mitään käsitä,
        nuo väärintekijät?
        He syövät minun kansaani,
        syövät sitä kuin leipää.
        He ovat unohtaneet Herran.
        5 Vielä he joutuvat kauhun valtaan,
        sillä Jumala on oikeamielisten puolella.
        6 Te voitte tehdä tyhjäksi köyhän hankkeet, mutta Herra on hänen turvansa.

        7 Kunpa Siionista jo tulisi apu Israelille! Kun Herra kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.

        8. Uskovaiset tulevat kiroittamaan metallisillä pömpeleillä herjaavia viestejä tulevaisuudess. Te tulette huomaamaan asiaankuulumattomat Uskonnoliset viestit, sekä sen että aloittaja tässä viestiketjussa on pakana Jumlaan uskova kusi.....

      • Tango_Delirium
        pää painuksissa kirjoitti:

        opettele itse ajattelemaan etkö näe mitä raamattu sanoo jumalan kieltäjistä

        Psalmi 14

        Mieletön se, joka ajattelee:
        "Ei Jumalaa ole."
        Turmeltuneita ovat ne,
        jotka näin ajattelevat.
        Kukaan heistä ei tee hyvää.
        2 Herra katsoo taivaasta maan ihmisiin,
        hän tutkii, onko kellään ymmärrystä,
        onko ketään, joka etsii Jumalaa.
        3 Kaikki ovat luopuneet hänestä -- kelvottomia kaikki tyynni! Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään.

        4 Eivätkö he mitään käsitä,
        nuo väärintekijät?
        He syövät minun kansaani,
        syövät sitä kuin leipää.
        He ovat unohtaneet Herran.
        5 Vielä he joutuvat kauhun valtaan,
        sillä Jumala on oikeamielisten puolella.
        6 Te voitte tehdä tyhjäksi köyhän hankkeet, mutta Herra on hänen turvansa.

        7 Kunpa Siionista jo tulisi apu Israelille! Kun Herra kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee.

        Ajattelen. En siis usko. Aloittaja (ja mikset sinäkin) opetelkoon siitä huolimatta kirjoittamaan.

      • Otan osaa

        juoppohullu?

    • .....

      Edes hanna ei keksisi väittää, että tuomari olisi sanonut jotain tuollaista, vaikka hän muuten onkin aivan nuppi sekaisin.

      • Tango_Delirium

        Yllättävän hyvin kuitenkin onnistui vedättämään.

      • .....
        Tango_Delirium kirjoitti:

        Yllättävän hyvin kuitenkin onnistui vedättämään.

        koska kyllähän tuon sekopään tekstin luulisi olevan jo kaikille tuttu, eikä tuo natsannut siihen.

      • Mursunorsu
        ..... kirjoitti:

        koska kyllähän tuon sekopään tekstin luulisi olevan jo kaikille tuttu, eikä tuo natsannut siihen.

        että kusetusta vai? Minä en ole seurannut palstaa kovin tarkkaan (enkä kauaa), että on se kiva kun ei tiedä mikä on oikeasti jonkun kirjoittama ja mikä ei. Varsinkin kun nyt tulin tänne pienen tauonjälkeen, niin täällä tuntuu olevan aika paha rähinä päällä, onneksi huomasin sen trollin häätöviestin.

      • uskonlepo

        Taivahan Tosi ! Tuomarilla oli aivan varmasti jotain meitä helluntailaisia vastaan pitäisihän huoltajuuden automaattisesti kuulua äidille !

      • Tango_Delirium
        ..... kirjoitti:

        koska kyllähän tuon sekopään tekstin luulisi olevan jo kaikille tuttu, eikä tuo natsannut siihen.

        Mielestäni aloittaja onnistui yllättävän hyvin tekeytymään parodioimakseen henkilöksi, ja ainoastaan viestin sisältö paljasti totuuden...

      • .....
        Mursunorsu kirjoitti:

        että kusetusta vai? Minä en ole seurannut palstaa kovin tarkkaan (enkä kauaa), että on se kiva kun ei tiedä mikä on oikeasti jonkun kirjoittama ja mikä ei. Varsinkin kun nyt tulin tänne pienen tauonjälkeen, niin täällä tuntuu olevan aika paha rähinä päällä, onneksi huomasin sen trollin häätöviestin.

        jo niin kauan lukenut, että ei tuo voinut olla hänen. Paskaahan hän puhuu, niin että on syntisäkki jo ajat sitten täyttynyt, mutta kymppi vetoa, ettei tuo ollut hannan kirjoittama.

        Rähinä täällä onkin ollut jo pari viikkoa, mutta eiköhän se siitä rauhoitu, kun piltit painelevat reppu selässä koulunpenkille.

      • .....
        uskonlepo kirjoitti:

        Taivahan Tosi ! Tuomarilla oli aivan varmasti jotain meitä helluntailaisia vastaan pitäisihän huoltajuuden automaattisesti kuulua äidille !

        Et ole ilmeisesti lukenut hannan tekstejä tarpeeksi herkällä korvalla. Pieleen meni viritelmäsi, sori vaan:)

      • orko
        Tango_Delirium kirjoitti:

        Mielestäni aloittaja onnistui yllättävän hyvin tekeytymään parodioimakseen henkilöksi, ja ainoastaan viestin sisältö paljasti totuuden...

        Niin... Huoh. Tämä meininki alkaa olla jo niin perseestä, että taidan pitää hieman lomaa suomi24:sta.

    • Tulipa tässä mieleen se, että jos joku jumalolento tai pari olisi olemassa, niin mitä hän/he tekisi sellaisille henkilöille, jotka erkaannuttavat lähimmäisiään jumalasta/jumalista. Siis toiminnallaan aiheuttavat sen, että joku erkanee yhä kauemmas ja kauemmas siltä ainoalta ja oikealta tieltä pelastukseen. Tai vaikkapa loittonee muuten tästä jumaluudesta.

      Eipä taitaisi olla iloinen hän, ei.

      Jotkut tälle palstalle kirjoittelevat uskovaiset saavat asiattomuudella, inttämisellä ja sieluttomalla raamatunlauseiden siteeraamisella uskonsa tuntumaan todella vastenmieliseltä. Mitä enemmän heidän kirjoituksiaan lukee, sitä mahdottomammalta tuntuu, että ikimaailmassa haluaisi liittyä heidän joukkoonsa.

      Taivahan taatolla taitaa olla jo vitsa taitettuna teidän varallenne.

    • Uskonlepo

      En omista edes omaa tietokonetta puhumattakaan, että olisin kirjoitellut tuolla nimimerkillä 6.1. Nyt taitaa jokin ateisti kuvitella minulla olevana omituisia kykyjä.

      • ...

        kirjoitatko kirjastosta sitten vai hanna ?

      • .....

        Jos nyt vaihteeksi olet se "oikea" hanna, niin ei sinulla kukaan kuvittele olevan omituisia, mitta sinä OLET omituinen.

      • wsqtippurilpk

        Miksi olet niin vihainen ja katkera?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      68
      4351
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      97
      3903
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      50
      3426
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      22
      2683
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      24
      2518
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      56
      2373
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      43
      2207
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1858
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      39
      1857
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1616
    Aihe