Mitä väliä sillä on---niinkö?

uskis

Tosiasia on, että uskonto, johon pitäisi sisältyä ihmisrodun korkeimmat pyrkimykset, on nyt meidän maassamme alhaisempien vaistojen palveluksessa, ja Jumalasta on jopa tullut joillekin pahuuden ja vihan välikappale. Tälläkin foorumilla valitettavasti tuollaista epäkristillisyyttä esiintyy jatkuvasti uskovia kohtaan tiettyjen nimimerkkien toimesta , joita en tässä erityisemmin mainitse, koska ne ovat jo varmasti kaikkien ajattelevien lukijoiden tiedossa.

Miksi ihmeessä he asettavat uskovan pilkkaamisen ja ivaamisen oman elämänsä edelle? Minä en tiedä! Keskenjäänyt asia, kohtaloko? Sitäkö se on? Vai kuvittelevatko he, että ainoastaan riitely tuo ihmisen parhaat ominaisuudet esiin? Miksi he niin itsepintaisesti uskovat ja niin innokkaasti haluaisivat heittäytyä lopulliseen uskovien kanssa, vaikka tietävät etteivät voi koskaan voittaa? Ja sen he ovat jo saaneet aikaan, että ihmisen pitää näköjään maksaa tällä foorumilla siitäkin rikoksesta, että on inhimillinen ihminen.

Minä olen valitettavasti joutunut huomaamaan--- liiankin monasti --, että viha syntyy hyvin usein yksinäisyydestä, pelosta tai turhamaisuudesta tai mustasukkaisuudesta tai muunlaisesta tuskasta--että vihan alta löytyy tuskaa. En tahdo sinun kokevan tuskaa.En tahdo, että kärsit kivusta.Kipu on todella tuskallista, eikö olekin? Minäkin olen sen aikoinaan kokenut ja siksi ymmärrän sinua. Viha ei todellakaan ole mikään Jumalan lahja. Toivoisin, että emme koskaan edes näkisi kipua. Siksi minun tarvitseekin tietää, hyvä ystävä, mikä aiheuttaa sinulle tuskaa. Haluan sinun kertovan minulle, jotta voisin tehdä jotakin asialle. Haluaisin korjata asian, koska Jumala rakastaa sinuakin. Voisitko kertoa minulle?

5

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ~~~

      Ensinnäkin, hatunnosto tästä. Ensimmäistä kertaa uskovainen puuttuu uskovaisten käytökseen nähdäkseni tällä palstalla. Sellaistakin siis voi tapahtua.

      On totta, että moni käyttää jumalaa vihan ja pahuuden lähteenä. Se ilmenee tällä palstallakin jopa kammottavina teksteinä. Mutta, kuten sanoitkin, ne ovat tietynlaisia hätähuutoja eli kertovat kirjoittajansa pahasta olosta. Arvostan sitä, että tarjosit apua kanssauskovaisillesi.

      • Me ateistit emme selvästikään pysty auttamaan näitä uskovaisia jotka purkavat pahaa oloaan tällä palstalla meidän viattomien päälle. On siis hyvä, että ne uskovaiset jotka vielä ovat jossain määrin järjissään, tarttuvat uskonveljiensä hätään, ja tukevat ja ohjaavat heitä muistamaan lähimmäisenrakkauden merkityksen. Teidän jumalannehan ei saisi olla pelkästään vihan ja pahuuden välikappale, vaan raamatussa oli muistaakseni joitain ystävällismielisiä kehoituksiakin.


      • jk

        "Tälläkin foorumilla valitettavasti tuollaista epäkristillisyyttä esiintyy jatkuvasti uskovia kohtaan tiettyjen nimimerkkien toimesta , joita en tässä erityisemmin mainitse, koska ne ovat jo varmasti kaikkien ajattelevien lukijoiden tiedossa.

        Miksi ihmeessä he asettavat uskovan pilkkaamisen ja ivaamisen oman elämänsä edelle?"

        Uskoviako tuossa syytetään? En minä ainakaan siinä sellaista näe.


    • Aloitus vaikuttaa ihan hienolta.

      Onkohan minussa liikaa skeptisyyttä, mutta jotenkin tuli mieleen, että asialla saattaa olla taitava ja juonikas trolli. Sitähän on vaikea sanoa, koska nimimerkki ei ole rekisteröity.

      Voi olla mahdollista, että oletettavasti aito uskovainen on kirjoittanut oletettavasti aidolle uskonveljelleen inhimillisyyttä ja syvää ymmärrystä osoittavia sanoja.

      Mielenkiintoista asiassa on se, että molemmat uskovat samaan jumalolentoon. He ovat saaneet ko. ilmiöltä uskon armonlahjan ja luultavasti ovat kanssakäymisessä jumaluutensa kanssa.

      Miksi se jumaluus antaa kummallekin toisistaan erilaisia ohjeita?

    • goddeloos

      "Jumalasta on jopa tullut joillekin pahuuden ja vihan välikappale. Tälläkin foorumilla valitettavasti tuollaista epäkristillisyyttä esiintyy jatkuvasti uskovia kohtaan tiettyjen nimimerkkien toimesta"
      - Minä mielelläni pilkkaan uskontoja sen minkä kerkiän mutta pahuudeksi sitä ei voi luokitella :)

      "Miksi ihmeessä he asettavat uskovan pilkkaamisen ja ivaamisen oman elämänsä edelle?"
      - Syy on yleensä uskoavassa. Ensinnäkin miksi edes postaavat täällä jumalan sanaa... Ateistien palstalla? Itse ivaan uskontoja... ja muutamaa uskovaista täällä koska ovat aivan kaistapäitä :)

      "Miksi he niin itsepintaisesti uskovat ja niin innokkaasti haluaisivat heittäytyä lopulliseen uskovien kanssa, vaikka tietävät etteivät voi koskaan voittaa?"
      - Se että ihminen on ateisti on jo voitto :)

      "Minä olen valitettavasti joutunut huomaamaan--- liiankin monasti --, että viha syntyy hyvin usein yksinäisyydestä, pelosta tai turhamaisuudesta tai mustasukkaisuudesta tai muunlaisesta tuskasta--että vihan alta löytyy tuskaa"
      - Minä taas luulen että syy löytyy uskonnosta...

      "En tahdo sinun kokevan tuskaa"
      - Tuska loppu kun uskosta pääsin eroon...

      "En tahdo, että kärsit kivusta.Kipu on todella tuskallista, eikö olekin?"
      - Selkä vaivannu yli kymmenen vuotta. Ei aikoinaan rukoilu auttanut... onneksi lääketiede autttoi...

      "Minäkin olen sen aikoinaan kokenut ja siksi ymmärrän sinua."
      - Vielä kun aivosi löytäisit jostain niin elämäsi laatu paranee.. ei se uskomalla parane :)

      "Viha ei todellakaan ole mikään Jumalan lahja"
      Matt. 10:34 "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan."

      "Haluaisin korjata asian, koska Jumala rakastaa sinuakin. Voisitko kertoa minulle? "
      - Juu. Jätä meidät rauhaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2084
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      88
      1909
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1871
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1593
    5. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      488
      1446
    6. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1434
    7. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1297
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      48
      1237
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      73
      1104
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1089
    Aihe