Tässä olisi kaikille aloituksen lukijoille hieman katsottavaa ja mietittävää.
Kyseessä on joku pohjois-amerikkalainen uskovainen joka oli kertomansa mukaan ollut afrikassa saarnaamassa kristinuskoa kun hänet keskeytettiin ja saatettiin kuolleen naisen ruumiin luokse. Ruumis oli kuulemma jo kangistunut ja saarnaaja kertoo että oli miettinyt "eikö tämä nyt olisi voinut odottaa sen aikaan että saan saarnani saarnattua?"
Mutta sitten hän oli vaan sanonut että "jeesuksen nimessä käsken sinua nousemaan" ja kuulemma nainen oli palannut takaisin henkiin ja rynnännyt kirkkoon ryöstäen sen ja niin edelleen. Ja kuulemma tuo herätyskäsky oli tehty miehen ajatellessa "nainen, nouse nyt ylös, minulla olisi muuta tehtävääkin".
Pari kysymystä.
Kuinka moni uskoo tuollaisten kertomusten olevan paikkaansapitäviä kun ei tarjolla ole muuta kuin miehen puheet?
Toisekseen, kuinka tunteeton ja moraaliton ihmisen pitää olla että pystyy vakavasti kertomaan tuollaista tarinaansa ja pitämään noita kertomiaan sisäisiä kommenttejaan asiallisina?
Vaikka olen lähes 100% varma että jälleen on kyseessä ihminen joka vain valehtelee uskonsa puolesta kertoen jeesuksen voimaa ylistävää tarinaa käännytysten toivossa, minä en pystyisi edes kuolleen ihmisen kohdatessani ajattelemaan että "olisi kai tämä voinut odottaa" ja vielä vähemmän kehtaisin kertoa moista julkisesti.
Minkälainen inhimillisten tunteiden kato on tuossakin uskovaisessa käynyt, sitä ei voi kuin ihmetellä.
Mutta ehkä jotkut uskovaiset nytkin videon nähtyään uskovat sen sisällön ja mikä pahempaa, eivät näe lävitse minkälainen tunteeton sosiopaatti sitä kertomusta suoltaa ja se on minusta vielä pahempaa...
Ja sitten lopuksi hän vielä kertoilee kuinka oli palauttanut henkiin jonkun vauvan. Ja ihan loppuviestikseen sanoo muille uskovaisille että älkää tehkö tuosta kuolleistaherättämisestä liian vaikeaa itsellenne, vaan menkää vaan ja tehkää se!
On se vaan aika metkan moraalitonta kun uskovaiset kertovat tuollalailla ihmisiä herättävänsä henkiin ja aina ilman mitään todisteita.
Tässä video:
http://www.xpmedia.com/XSc2ha4vcMQc
Kuolleet heräävät...???
17
224
Vastaukset
Taisi olla niin jokapäiväistä uskovaisten toimintaa ettei tarvittu kommentoida...
No tuota kuolleiden herättelyähän nyt tapahtuu nykyään koko ajan joka puolella maailmaa. Ei se mikään iso juttu ole. Eikä sekään, että uskovainen ei kauheasti jonkun ihme pakanan kuolemasta piittaa.
Olipas aikamoinen heppuli tuokin. En ostaisi siltä käytettyä autoa, saati sitten jumalaa.
Se on tuolla ameriikoissa niin valtavat markkinat ja paljon rikkaita hörhöjä jymäytettävänä, että ei tuollaisten yrittäjien löytyminen ole mikään ihme. Parturin, kosmetologin ja vaatekaupan kautta studioon tekemään varakkaille mummoille videota siitä, miten kuolleista herättäminen on ihan helppoa nykyään. Voin tulla kertomaan siitä tarkemmin lahkollenne pientä korvausta vastaan.Schlechterwisser kirjoitti:
No tuota kuolleiden herättelyähän nyt tapahtuu nykyään koko ajan joka puolella maailmaa. Ei se mikään iso juttu ole. Eikä sekään, että uskovainen ei kauheasti jonkun ihme pakanan kuolemasta piittaa.
Olipas aikamoinen heppuli tuokin. En ostaisi siltä käytettyä autoa, saati sitten jumalaa.
Se on tuolla ameriikoissa niin valtavat markkinat ja paljon rikkaita hörhöjä jymäytettävänä, että ei tuollaisten yrittäjien löytyminen ole mikään ihme. Parturin, kosmetologin ja vaatekaupan kautta studioon tekemään varakkaille mummoille videota siitä, miten kuolleista herättäminen on ihan helppoa nykyään. Voin tulla kertomaan siitä tarkemmin lahkollenne pientä korvausta vastaan....Kuinka suuri kuilu ihmisillä voi olla todisteiden vaatimisessa ja hyväuskoisuudessa.
Sillä varmaankin ainakin osa kristityistä pitää äijän kertomusta ihan aitona tarinana ja pönkittää sillä uskoaan ja sitten kertoo samaa valheellista ja todistamatonta tarinaa eteenpäin ihmisille joista taas ainakin osa uskoo senm ja niin edelleen...
Mutta sitten jos tuo mies olisikin ollut muslimi kertomassa sitä kuinka hän allahin voimalla ja profeetta muhammedin johdattaman olisi herättänyt ihmisiä henkiin, ei olisi toivoakaan siitä että kukaan kristitty uskoisi muuten täsmälleen samaa tarinaa. tai muslimi ei vuorostaan varmaankaan hyväksy tuon videon väitettä minua enempää.
Toisaalta uskovaiset uskovat ilman todisteita jos tarina vahvistaa heidän uskomuksiaan ja samalla hylkäävät tarinoita joita me ateistit emme usko ja hyväksy, mutta tämä ei johdu taaskaan todisteista vaan tiedonlähteestä.
Minä ainakin toivon että olen hieman skeptisempi väitteiden kanssa, sillä vaikka seuraavan nature-lehden tai new england journal of medicinen jymy-uutisena olisi että on keksitty tieteellinen tapa herättää kuolonkankeita ihmisiä henkiin, en kyllä uskoisi tuloksia enen niihin tutusmista ja vertaistutkimusten vahvistettua tulokset.
Taitaa meitä vaan olla moneen eri junaan... (ja jotkut jää asemalle)
- Kössönöm
Eikö noita tyyppejä itseään yhtään nolota valehtelu?
Luulen että kyse on siitä että he ovat joko niin harhaisia että luulevat kertomuksiansa tosiksi vaikka oikeasti kyseessä olisi ollut vain joku liikaa alkoholia nauttinut henkilö jonka he "herättivät" henkiin tai sitten he ajattelevat että lopputulos oikeuttaa heidän käyttämänsä metodit...
On asia sitten kumpi tahansa, en näe heidän olevan kovinkaan esimerkillisiä ihmisiä joita toisten tulisi seurata.- Kössönöm
boxerblock kirjoitti:
Luulen että kyse on siitä että he ovat joko niin harhaisia että luulevat kertomuksiansa tosiksi vaikka oikeasti kyseessä olisi ollut vain joku liikaa alkoholia nauttinut henkilö jonka he "herättivät" henkiin tai sitten he ajattelevat että lopputulos oikeuttaa heidän käyttämänsä metodit...
On asia sitten kumpi tahansa, en näe heidän olevan kovinkaan esimerkillisiä ihmisiä joita toisten tulisi seurata.enkä ihan usko, että tuo heppu itse omaan tarinaansa olisi uskonut. Money talks.
Kössönöm kirjoitti:
enkä ihan usko, että tuo heppu itse omaan tarinaansa olisi uskonut. Money talks.
Onhan tuo melko varma tapaus, mutta tuo edellinen kommenttini oli tarkoitettu enemmänkin yleisluontoiseksi kommentiksi, eikä pelkästään tätä tapausta koskevaksi.
Kössönöm kirjoitti:
enkä ihan usko, että tuo heppu itse omaan tarinaansa olisi uskonut. Money talks.
Luulenpa, etteivät edes hihhulit usko näihin kertomuksiin.
Jos niihin uskottaisiin yleisesti, niin henkilö joka julistaa omaavansa kyseisen kyvyn ei saisi hetken rauhaa avunpyytäjiltä.
Jännä juttu myöskin, että ihmeet sattuvat aina jossain kaukana ja syrjäisessä paikassa. Miksi vastaavaa ei tapahdu esim. rautatieasemalla aamuruuhkassa?Phoebus kirjoitti:
Luulenpa, etteivät edes hihhulit usko näihin kertomuksiin.
Jos niihin uskottaisiin yleisesti, niin henkilö joka julistaa omaavansa kyseisen kyvyn ei saisi hetken rauhaa avunpyytäjiltä.
Jännä juttu myöskin, että ihmeet sattuvat aina jossain kaukana ja syrjäisessä paikassa. Miksi vastaavaa ei tapahdu esim. rautatieasemalla aamuruuhkassa?"Jos niihin uskottaisiin yleisesti, niin henkilö joka julistaa omaavansa kyseisen kyvyn ei saisi hetken rauhaa avunpyytäjiltä."
Luulen että ainakin joillain uskovaisilla on sellainen ajatusmalli joka hyväksyy tuollaiset kertomukset tosina mutta ei sitten jatka seuraavaan loogiseen seuraamukseen. Sillä eiköhän pohjimmiltaankin tuo koko "jumala uhraa itsensä itselleen"-tarina on sellaisenaan monen uskovaisen ajatusmalli, mutta he eivät ajattele asiaa loogisesti sen pidemmälle.
"Jännä juttu myöskin, että ihmeet sattuvat aina jossain kaukana ja syrjäisessä paikassa. Miksi vastaavaa ei tapahdu esim. rautatieasemalla aamuruuhkassa?"
Mielestäni tuollaiset tarinat (niiden ollessa todellisia ja kristinuskon jumalan tekoja) olisivat jälleen uusi osoitus jahven epäoikeudenmukaisuudesta. Sillä mikä olisi parempi tapa saattaa kaksi ihmistä eriarvoiseen asemaan tehdessä päätöstä johonkin uskomisessa kuin antamalla yhdelle ihmiselle todistettavakseen kuolonkankean ihmisen herättämisen henkiin jeesuksen nimeen ja jättää toisen kokonaan ilman mitään viitteitä ihmeiden olemassaoloon?
- jk
ei varmaankaan ole saatavilla kuolleista herätetyn nimeä, eikä edes maata missä se on tapahtunut.
En ole vielä törmännyt tuollaiseen uskovaisten levittämään tarinaan jossa olisi edes alkeellisimpia tietoja joita voisi käyttää hyväkseen yrittäessään tutkia tapahtuman totuudellisuutta.
Usein olen kuullut kyllä väitteen että jotkut saarnaajat olisivat tehnet "ihmeitä" ihan täällä suomessakin, mutta kaikenlainen tarkempi tieto puuttuu. Usein minusta tuntuu että vaikka pohjalla olisi ihan todellinen lumelääke-vaikutus joka voisi olla tutkimisen arvoinen sellaisenaan, ei niillä uskovaisilla jotka levittävät tarinaa ole antaa tarkempia tietoja asiasta koska heillä ei ole sellaisia.
He ovat siis tarinan leviämisen alkuhetkistä alkaen olleet niin halukkaita hyväksymään tarinan paikkaansapitävyyden että he eivät ole katsoneet tarpeelliseksi varmistaa sitä että he levittäisivät eteenpäin totuudenmukaista tietoa ja tämä on minusta hieman moraalitonta tai vähintäänkin kyseenalaista.boxerblock kirjoitti:
En ole vielä törmännyt tuollaiseen uskovaisten levittämään tarinaan jossa olisi edes alkeellisimpia tietoja joita voisi käyttää hyväkseen yrittäessään tutkia tapahtuman totuudellisuutta.
Usein olen kuullut kyllä väitteen että jotkut saarnaajat olisivat tehnet "ihmeitä" ihan täällä suomessakin, mutta kaikenlainen tarkempi tieto puuttuu. Usein minusta tuntuu että vaikka pohjalla olisi ihan todellinen lumelääke-vaikutus joka voisi olla tutkimisen arvoinen sellaisenaan, ei niillä uskovaisilla jotka levittävät tarinaa ole antaa tarkempia tietoja asiasta koska heillä ei ole sellaisia.
He ovat siis tarinan leviämisen alkuhetkistä alkaen olleet niin halukkaita hyväksymään tarinan paikkaansapitävyyden että he eivät ole katsoneet tarpeelliseksi varmistaa sitä että he levittäisivät eteenpäin totuudenmukaista tietoa ja tämä on minusta hieman moraalitonta tai vähintäänkin kyseenalaista."He ovat siis tarinan leviämisen alkuhetkistä alkaen olleet niin halukkaita hyväksymään tarinan paikkaansapitävyyden että he eivät ole katsoneet tarpeelliseksi varmistaa sitä että he levittäisivät eteenpäin totuudenmukaista tietoa ja tämä on minusta hieman moraalitonta tai vähintäänkin kyseenalaista."
Täysin kritiikittömästi nielaistaan kaikki mikä vaan tukee ja vahvistaa omaa uskoa ja uskomusta. Loput mitkä ei sovi omaan fiktioon onkin "sielunvihollisesta" ja eksytystä tai se ohitetaan asiaan perehtymättä. :) Silmitön ja sokea usko täysin perustelemattomaan, todistamattomaan ja mitään konkreettista tekemättömään henkiolentoon on raamatun arvostetuimpia asioita.KeljuKooKojootti kirjoitti:
"He ovat siis tarinan leviämisen alkuhetkistä alkaen olleet niin halukkaita hyväksymään tarinan paikkaansapitävyyden että he eivät ole katsoneet tarpeelliseksi varmistaa sitä että he levittäisivät eteenpäin totuudenmukaista tietoa ja tämä on minusta hieman moraalitonta tai vähintäänkin kyseenalaista."
Täysin kritiikittömästi nielaistaan kaikki mikä vaan tukee ja vahvistaa omaa uskoa ja uskomusta. Loput mitkä ei sovi omaan fiktioon onkin "sielunvihollisesta" ja eksytystä tai se ohitetaan asiaan perehtymättä. :) Silmitön ja sokea usko täysin perustelemattomaan, todistamattomaan ja mitään konkreettista tekemättömään henkiolentoon on raamatun arvostetuimpia asioita.Vaikka kaikki ihmiset ovat jossain määrin taipuvaisia tähän ilmiöön nimeltään "confirmational bias", on olemassa ihmisiä jotka ovat tämän ilmiön ääripäissä.
Mielestäni toisessä päässä ovat ns. "hartaat" uskovaiset, kaikenlaiset ufo-uskovaiset tai henkimaailman kannattajat kun taas ne ihmiset jotka tietävät tästä psykologisesta ilmiöstä (ateistit, skeptikot ym.) ovat siihen vähiten taipuvaisia.
Muutama juttu alkoi mietityttää.
1. Miksi ihmisiä pitää herättää kuolleista, kun he kerran ovat päässeet parempaan paikkaan? Jos "jumla" jonkun tappaa tai antaa kuolla, miksi jonkun ihmisen pitää sekaantua asiaan? Saako siihen sekaantua?
2. Miksi avunhakijat odottivat, että kalma ehtii jäykistyä ennen kuin tulee vimmattu kiire hakea noitatohtori hätiin?
3. Miksi henkiparantaja pelkäsi, että avun hakijoilla on pahat aikeet? Eikö hän luottanut jumalansa tukeen ja suojeluun?
4. Miksi setä herätti vain kaksi ihmistä kuolleista? Eikö sana kiirinyt? Luulisi, että häntä seuraisi jatkuvasti vähintään 15 miljoonaa omaista kinuamassa henkiinherätystä läheisilleen?
5. Miksi asiasta ei mainittu mitään uutisissa? Vähäisemmistäkin ihmeistä on uutisoitu maailmanlaajuisesti.
6. Jos kuka tahansa uskovainen pystyy samaan, niin miksi he eivät tee sitä? Raamatun lupauksen mukaanhan kyseessä on ihan läpihuutojuttu.Olen itsekin mietiskellyt samansuuntaisia asioita ja tässä kohtaa olisi kyllä hyvä jos joku uskovainen ottaisi osaa keskusteluun ja kertoisi omia mielipiteitään asiaan...
mutta vaikuttava tarina ja jälleen kerran saimme todistuksen siitä, kuinka yksinkertaisia ihmisiä on helppo huijata. Huijareitahan noissa ihmisissä on enemmän kuin Hakaniemen torilla.
Eihän tuossa videossa ollut oikeastaan muuta uutta kuin se tunteettomuus jota kertoja ei edes tajua itse osoittavansa, yleensä tuollaiset ajatukset peitetetään vähän paremmin.
Onko sinulla jotain huonoja kokemuksia Hakaniemen torista? Ettei vaan olisi jäänyt jotain traumoja jostain tapauksesta?
;-)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa712705- 552657
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun162066- 401999
- 491974
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2751944Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211261- 371076
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo01010Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.95966