NDE NEAR DEATH EXPERIENCE

Tästä syystä myöskään se, että miljardeja ihmisiä kuuluu johonkin uskontoon, ei todista kyseisen uskonnon olevan totta. Miljardien ihmisten usko osoittaa, että usko on valtavan laajalle levinnyt, mutta lukumäärä ei itsessään ratkaise väitteen totuutta. Sama pätee pienempään uskontoon: se, että vain harvat ihmiset uskovat johonkin, ei tee heidän uskomuksestaan automaattisesti väärää. Totuus ei ratkea äänestyksellä.

Mikä on sellainen peruste, jonka ihminen voi hyväksyä ilman että hänen täytyy ensin uskoa kyseiseen uskontoon? Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.

Anonyymi00002 kirjoitti:

Tästä syystä myöskään se, että miljardeja ihmisiä kuuluu johonkin uskontoon, ei todista kyseisen uskonnon olevan totta. Miljardien ihmisten usko osoittaa, että usko on valtavan laajalle levinnyt, mutta lukumäärä ei itsessään ratkaise väitteen totuutta. Sama pätee pienempään uskontoon: se, että vain harvat ihmiset uskovat johonkin, ei tee heidän uskomuksestaan automaattisesti väärää. Totuus ei ratkea äänestyksellä.

Mikä on sellainen peruste, jonka ihminen voi hyväksyä ilman että hänen täytyy ensin uskoa kyseiseen uskontoon? Jos kristityltä kysytään, miksi Raamattu on Jumalan sana, vastaukseksi ei vielä riitä "koska Raamattu sanoo niin". Jos muslimilta kysytään, miksi Koraani on Allahin ilmoitus, ei myöskään riitä "koska Koraani sanoo niin". Molempien pitäisi pystyä esittämään perusteita, jotka eivät jo lähtökohtaisesti oleta heidän oman pyhän kirjansa olevan totta.

Lue lisää

usko siihen, että jokin on Jumalasta, ei ole sama asia kuin todiste siitä, että jokin todella on Jumalasta. Ja juuri tässä kohdassa Raamatun, Koraanin ja muiden ilmoitususkontojen välinen vertailu muuttuu kiinnostavaksi, koska silloin voidaan kysyä, millä perusteella yksi ilmoitus pitäisi asettaa toisen edelle ilman että käytetään kyseisen ilmoituksen omaa auktoriteettia sen todistamiseen.

Anonyymi00003 kirjoitti:

usko siihen, että jokin on Jumalasta, ei ole sama asia kuin todiste siitä, että jokin todella on Jumalasta. Ja juuri tässä kohdassa Raamatun, Koraanin ja muiden ilmoitususkontojen välinen vertailu muuttuu kiinnostavaksi, koska silloin voidaan kysyä, millä perusteella yksi ilmoitus pitäisi asettaa toisen edelle ilman että käytetään kyseisen ilmoituksen omaa auktoriteettia sen todistamiseen.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Kuolemanrajakokemuksissa ongelma on erityisen selvä
Jos kristitty kerää kymmeniä kertomuksia, joissa joku näkee helvetin, ja sanoo:
"Katso, nämä ihmiset kävivät kadotuksessa. Tämä todistaa kristillisen helvetin todellisuuden."

niin ensimmäinen kysymys kuuluu:


Mitä tapahtuu niille kertomuksille, joissa kokemuksen sisältö on aivan toinen?


Tutkimuksessa todella on dokumentoitu kulttuurien välisiä eroja kuolemanrajakokemuksissa. Esimerkiksi systemaattisessa katsauksessa on kuvattu, kuinka länsimaisissa kertomuksissa esiintyy kristilliseen ympäristöön sopivia hahmoja, kun taas thaimaalaisissa kokemuksissa esiintyy esimerkiksi aivanmuuta ja shiialaisissa aineistoissa islamilaisia uskonnollisia hahmoja. Samalla kokemuksissa on myös yhteisiä piirteitä, kuten ruumiista irtautumisen kokemuksia, tunnelimaisia kokemuksia, poikkeuksellista selkeyttä ja ykseyden tunnetta.


Toisin sanoen aineisto ei anna meille yksinkertaista kuvaa:
"Ihmiset kuolevat - kristillinen helvetti ilmestyy."


Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Anonyymi00004 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Kuolemanrajakokemuksissa ongelma on erityisen selvä
Jos kristitty kerää kymmeniä kertomuksia, joissa joku näkee helvetin, ja sanoo:
"Katso, nämä ihmiset kävivät kadotuksessa. Tämä todistaa kristillisen helvetin todellisuuden."

niin ensimmäinen kysymys kuuluu:


Mitä tapahtuu niille kertomuksille, joissa kokemuksen sisältö on aivan toinen?


Tutkimuksessa todella on dokumentoitu kulttuurien välisiä eroja kuolemanrajakokemuksissa. Esimerkiksi systemaattisessa katsauksessa on kuvattu, kuinka länsimaisissa kertomuksissa esiintyy kristilliseen ympäristöön sopivia hahmoja, kun taas thaimaalaisissa kokemuksissa esiintyy esimerkiksi aivanmuuta ja shiialaisissa aineistoissa islamilaisia uskonnollisia hahmoja. Samalla kokemuksissa on myös yhteisiä piirteitä, kuten ruumiista irtautumisen kokemuksia, tunnelimaisia kokemuksia, poikkeuksellista selkeyttä ja ykseyden tunnetta.


Toisin sanoen aineisto ei anna meille yksinkertaista kuvaa:
"Ihmiset kuolevat - kristillinen helvetti ilmestyy."


Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Lue lisää

Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Ja juuri tässä "Saatana selittää kaiken" muuttuu ongelmalliseksi
Jos kristitty sanoo:
"Kristilliset helvettikokemukset ovat Jumalasta, mutta islamilaiset, hindulaiset ja buddhalaisten kokemukset ovat Saatanasta",
niin hänen täytyy pystyä antamaan riippumaton kriteeri, jolla nämä erotetaan toisistaan.
Muuten argumentti on rakenteeltaan:
Kokemus sopii kristinuskoon -Jumala aiheutti sen.
Kokemus ei sovi kristinuskoon - Saatana aiheutti sen.


Tällainen teoria on vaarallisen lähellä ei-falsifioituvaa selitystä. Kävi miten tahansa, teoria saa aina viimeisen sanan.
Jos muslimi kertoo nähneensä Allahin, voidaan sanoa "Saatana".
Jos hindu kertoo nähneensä Vishnun, "Saatana".
Jos buddhalainen kertoo aivan muunlaisen kokemuksen, "Saatana".


Jos joku kristitty näkee helvetin, "Jumala".
Mutta silloin pitäisi kysyä:
Mikä mahdollinen havainto osoittaisi kristitylle, että hänen Saatana-selityksensä on väärä?
Jos vastaus on "ei mikään", kyseessä ei enää ole kovin hyvä empiirinen selitys.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Ja juuri tässä "Saatana selittää kaiken" muuttuu ongelmalliseksi
Jos kristitty sanoo:
"Kristilliset helvettikokemukset ovat Jumalasta, mutta islamilaiset, hindulaiset ja buddhalaisten kokemukset ovat Saatanasta",
niin hänen täytyy pystyä antamaan riippumaton kriteeri, jolla nämä erotetaan toisistaan.
Muuten argumentti on rakenteeltaan:
Kokemus sopii kristinuskoon -Jumala aiheutti sen.
Kokemus ei sovi kristinuskoon - Saatana aiheutti sen.


Tällainen teoria on vaarallisen lähellä ei-falsifioituvaa selitystä. Kävi miten tahansa, teoria saa aina viimeisen sanan.
Jos muslimi kertoo nähneensä Allahin, voidaan sanoa "Saatana".
Jos hindu kertoo nähneensä Vishnun, "Saatana".
Jos buddhalainen kertoo aivan muunlaisen kokemuksen, "Saatana".


Jos joku kristitty näkee helvetin, "Jumala".
Mutta silloin pitäisi kysyä:
Mikä mahdollinen havainto osoittaisi kristitylle, että hänen Saatana-selityksensä on väärä?
Jos vastaus on "ei mikään", kyseessä ei enää ole kovin hyvä empiirinen selitys.

Lue lisää

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

---------------------

Sama ongelma näkyy vielä selvemmin "matemaattisissa ihmeissä"
Tuo Brandon Peterson -esimerkki on hyvä, koska siinä on nähtävissä aivan sama rakenne.
Petersonin KJV-koodisivusto esittää esimerkiksi väitteen, että King James Bible -tekstin tietty kokonaismäärä on 823 543 eli 7⁷, ja käyttää tätä osana argumenttia KJV:n jumalallisen alkuperän puolesta. Sivusto kertoo myös, että hän itse varmisti laskelman.


Mutta tässä tapahtuu erittäin tärkeä looginen hyppy:
Löydämme tekstistä kiinnostavan numerokuvion → Jumala suunnitteli tekstin.
Ensimmäinen osa voi olla täysin totta.
Jälkimmäinen ei seuraa automaattisesti.
Jos löydän tekstistä jonkin hämmästyttävän numerokuvion, minun täytyy ensin tietää esimerkiksi:
mikä tekstimuoto valittiin,
miksi juuri tämä tekstimuoto valittiin,
mitä lasketaan sanaksi,
lasketaanko otsikot,
lasketaanko jakeiden otsakkeet,
miten välimerkit käsitellään,
miten yhdyssanat käsitellään,
miksi juuri tämä numero on merkityksellinen,
kuinka monta muuta mahdollista numerokuviota tekstistä voidaan löytää,
etsittiinkö kuviota etukäteen vai löydettiinkö se jälkikäteen.

Tämä viimeinen kysymys on erityisen tärkeä.


Jos ensin päätetään:
"Seitsemän on Raamatussa tärkeä luku."
ja sitten etsitään tekstistä seitsemään liittyviä kuvioita, on huomattavasti helpompi löytää hämmästyttäviä yhteensattumia kuin jos ennustetaan täsmällinen kuvio etukäteen ja testataan se riippumattomasti.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

---------------------

Sama ongelma näkyy vielä selvemmin "matemaattisissa ihmeissä"
Tuo Brandon Peterson -esimerkki on hyvä, koska siinä on nähtävissä aivan sama rakenne.
Petersonin KJV-koodisivusto esittää esimerkiksi väitteen, että King James Bible -tekstin tietty kokonaismäärä on 823 543 eli 7⁷, ja käyttää tätä osana argumenttia KJV:n jumalallisen alkuperän puolesta. Sivusto kertoo myös, että hän itse varmisti laskelman.


Mutta tässä tapahtuu erittäin tärkeä looginen hyppy:
Löydämme tekstistä kiinnostavan numerokuvion → Jumala suunnitteli tekstin.
Ensimmäinen osa voi olla täysin totta.
Jälkimmäinen ei seuraa automaattisesti.
Jos löydän tekstistä jonkin hämmästyttävän numerokuvion, minun täytyy ensin tietää esimerkiksi:
mikä tekstimuoto valittiin,
miksi juuri tämä tekstimuoto valittiin,
mitä lasketaan sanaksi,
lasketaanko otsikot,
lasketaanko jakeiden otsakkeet,
miten välimerkit käsitellään,
miten yhdyssanat käsitellään,
miksi juuri tämä numero on merkityksellinen,
kuinka monta muuta mahdollista numerokuviota tekstistä voidaan löytää,
etsittiinkö kuviota etukäteen vai löydettiinkö se jälkikäteen.

Tämä viimeinen kysymys on erityisen tärkeä.


Jos ensin päätetään:
"Seitsemän on Raamatussa tärkeä luku."
ja sitten etsitään tekstistä seitsemään liittyviä kuvioita, on huomattavasti helpompi löytää hämmästyttäviä yhteensattumia kuin jos ennustetaan täsmällinen kuvio etukäteen ja testataan se riippumattomasti.

Lue lisää

Ja tässä Koraani tekee argumentista todella kiinnostavan.

"Miksi et puhu Koraanin matemaattisista ihmeistä?"

Koska jos joku sanoo:
"KJV:ssä on hämmästyttäviä matemaattisia kuvioita → siis KJV on Jumalan sana",
niin muslimi voi aivan perustellusti vastata:
"Minun tekstissäni on myös hämmästyttäviä matemaattisia kuvioita - miksi sinun menetelmäsi todistaa sinun kirjasi mutta minun kirjani vastaavat löydöt eivät todista minun kirjaani?"


Koraanista on tosiaan julkaistu vastaavanlaisia matemaattisia väitteitä. Esimerkiksi Khaled Al-Faqih on esittänyt Koraanin tekstissä muun muassa kultaiseen leikkaukseen ja fysikaalisiin vakioihin liittyviä numerologisia yhteyksiä.


Mutta tästä ei seuraa:
"Koraani on todistettu Jumalan sanaksi."


Aivan samoin Petersonin laskelmista ei seuraa:
"King James Bible on matemaattisesti todistettu Jumalan sanaksi."
Tässä on symmetrian vaatimus.


Jos hyväksyt numerologisen menetelmän kristinuskon todisteeksi, sinun pitäisi antaa islamille mahdollisuus käyttää samaa menetelmää.


Ja jos hylkäät islamilaiset numerologiset argumentit siksi, että ne ovat jälkikäteen löydettyjä, valikoivia tai menetelmällisesti ongelmallisia, sinun täytyy soveltaa täsmälleen samaa standardia KJV:n numerologisiin väitteisiin.
Muuten kyseessä on kaksoisstandardi.

Ja vielä mielenkiintoisempi ongelma: KJV:n jumalallinen alkuperä

Tässä Petersonin argumentissa on lisäksi huomattava historiallinen ongelma.
King James Bible ei ole alkuperäinen raamatunteksti. Se on englanninkielinen käännös, joka julkaistiin vuonna 1611 ja jonka myöhempi tekstihistoria sisältää erilaisia painoksia ja standardointeja.
Petersonin omalla KJV Code -sivustolla jopa todetaan, että tiettyjä numerokuvioita liittyy vuoden 1769 Blayney-standardointiin ja että vuoden 1762 ja 1769 painosten väliset kirjoitus- ja välimerkkiratkaisut vaikuttivat siihen, syntyivätkö tietyt luvut.
Tämä tekee asiasta epistemologisesti vielä kiinnostavamman.


Jos jumalallinen matemaattinen koodi riippuu siitä, miten myöhemmässä englanninkielisessä painoksessa jokin sana kirjoitetaan tai yhdysviiva jätetään pois, silloin pitäisi kysyä:


Miten tämä todistaa Jumalan alkuperäisestä ilmoituksesta?
Jos esimerkiksi tietty 77 777 -kuvio syntyy juuri tietyn myöhemmän toimituksellisen ratkaisun seurauksena, se ei itsestään selvästi näytä olevan ominaisuus, joka olisi ollut olemassa alkuperäisessä heprean, aramean tai kreikan tekstissä.


Tämä ei tarkoita, että kyseinen numerokuvio olisi laskennallisesti väärä. Se tarkoittaa, että numerokuvion olemassaolo ja sen jumalallisen alkuperän todistaminen ovat kaksi eri asiaa.

Tässä syntyy erittäin kaunis symmetria
Kristitty:
"Katsokaa, KJV:ssä on 7⁷. Se on niin epätodennäköinen, että sen täytyy olla Jumalasta."


Muslimi:
"Katsokaa, Koraanissa on kultaisen leikkauksen ja muiden lukujen hämmästyttäviä yhteyksiä. Niiden täytyy olla Allahista."

Kristitty:
"Ei, Koraanin luvut ovat jälkikäteen etsittyä numerologiaa."
Muslimi:
"Miksi KJV:n numerot eivät olisi samaa?"
Ja tässä keskustelu vihdoin muuttuu aidosti kiinnostavaksi.
Kumpikin osapuoli tarvitsee saman epistemologisen standardin.
Ei:
"Minun kirjani numerokuvio - ihme."
"Sinun kirjasi numerokuvio - numerologiaa."
Vaan:
"Mikä menetelmä erottaa aidon ennalta määrätyn informaation sattumanvaraisesta tai jälkikäteen löydetystä kuviosta?"
Tämä on se kysymys, johon pitäisi vastata.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Ja tässä Koraani tekee argumentista todella kiinnostavan.

"Miksi et puhu Koraanin matemaattisista ihmeistä?"

Koska jos joku sanoo:
"KJV:ssä on hämmästyttäviä matemaattisia kuvioita → siis KJV on Jumalan sana",
niin muslimi voi aivan perustellusti vastata:
"Minun tekstissäni on myös hämmästyttäviä matemaattisia kuvioita - miksi sinun menetelmäsi todistaa sinun kirjasi mutta minun kirjani vastaavat löydöt eivät todista minun kirjaani?"


Koraanista on tosiaan julkaistu vastaavanlaisia matemaattisia väitteitä. Esimerkiksi Khaled Al-Faqih on esittänyt Koraanin tekstissä muun muassa kultaiseen leikkaukseen ja fysikaalisiin vakioihin liittyviä numerologisia yhteyksiä.


Mutta tästä ei seuraa:
"Koraani on todistettu Jumalan sanaksi."


Aivan samoin Petersonin laskelmista ei seuraa:
"King James Bible on matemaattisesti todistettu Jumalan sanaksi."
Tässä on symmetrian vaatimus.


Jos hyväksyt numerologisen menetelmän kristinuskon todisteeksi, sinun pitäisi antaa islamille mahdollisuus käyttää samaa menetelmää.


Ja jos hylkäät islamilaiset numerologiset argumentit siksi, että ne ovat jälkikäteen löydettyjä, valikoivia tai menetelmällisesti ongelmallisia, sinun täytyy soveltaa täsmälleen samaa standardia KJV:n numerologisiin väitteisiin.
Muuten kyseessä on kaksoisstandardi.

Ja vielä mielenkiintoisempi ongelma: KJV:n jumalallinen alkuperä

Tässä Petersonin argumentissa on lisäksi huomattava historiallinen ongelma.
King James Bible ei ole alkuperäinen raamatunteksti. Se on englanninkielinen käännös, joka julkaistiin vuonna 1611 ja jonka myöhempi tekstihistoria sisältää erilaisia painoksia ja standardointeja.
Petersonin omalla KJV Code -sivustolla jopa todetaan, että tiettyjä numerokuvioita liittyy vuoden 1769 Blayney-standardointiin ja että vuoden 1762 ja 1769 painosten väliset kirjoitus- ja välimerkkiratkaisut vaikuttivat siihen, syntyivätkö tietyt luvut.
Tämä tekee asiasta epistemologisesti vielä kiinnostavamman.


Jos jumalallinen matemaattinen koodi riippuu siitä, miten myöhemmässä englanninkielisessä painoksessa jokin sana kirjoitetaan tai yhdysviiva jätetään pois, silloin pitäisi kysyä:


Miten tämä todistaa Jumalan alkuperäisestä ilmoituksesta?
Jos esimerkiksi tietty 77 777 -kuvio syntyy juuri tietyn myöhemmän toimituksellisen ratkaisun seurauksena, se ei itsestään selvästi näytä olevan ominaisuus, joka olisi ollut olemassa alkuperäisessä heprean, aramean tai kreikan tekstissä.


Tämä ei tarkoita, että kyseinen numerokuvio olisi laskennallisesti väärä. Se tarkoittaa, että numerokuvion olemassaolo ja sen jumalallisen alkuperän todistaminen ovat kaksi eri asiaa.

Tässä syntyy erittäin kaunis symmetria
Kristitty:
"Katsokaa, KJV:ssä on 7⁷. Se on niin epätodennäköinen, että sen täytyy olla Jumalasta."


Muslimi:
"Katsokaa, Koraanissa on kultaisen leikkauksen ja muiden lukujen hämmästyttäviä yhteyksiä. Niiden täytyy olla Allahista."

Kristitty:
"Ei, Koraanin luvut ovat jälkikäteen etsittyä numerologiaa."
Muslimi:
"Miksi KJV:n numerot eivät olisi samaa?"
Ja tässä keskustelu vihdoin muuttuu aidosti kiinnostavaksi.
Kumpikin osapuoli tarvitsee saman epistemologisen standardin.
Ei:
"Minun kirjani numerokuvio - ihme."
"Sinun kirjasi numerokuvio - numerologiaa."
Vaan:
"Mikä menetelmä erottaa aidon ennalta määrätyn informaation sattumanvaraisesta tai jälkikäteen löydetystä kuviosta?"
Tämä on se kysymys, johon pitäisi vastata.

Lue lisää

Ja sama pätee helvettikertomuksiin


Jos kristitty kerää vain helvettikertomukset ja sanoo:
"Näin todistetaan helvetti."
mutta jättää systemaattisesti huomioimatta vastakkaiset kokemukset, hän ei ole vielä tehnyt objektiivista vertailua.


Samoin jos muslimi kerää vain Allahia koskevat kokemukset ja käyttää niitä islamin todistamiseen, hän tekee saman virheen.


Objektiivinen tutkimus joutuu kysymään:
Kuinka usein erilaisia kokemuksia esiintyy? Missä kulttuureissa? Millä uskonnollisilla taustoilla? Mitkä piirteet ovat yhteisiä? Mitkä vaihtelevat? Miten odotukset vaikuttavat? Miten kertomuksia on kerätty? Mitkä tapaukset ovat riippumattomasti dokumentoituja?


Tutkimuksessa onkin näyttöä sekä yhteisistä ydinpiirteistä että kulttuurisista eroista. Esimerkiksi vuoden 2008 katsaus korosti, että NDE-kokemuksissa on yhteisiä teemoja mutta myös kulttuurisia eroja, ja että kieli, uskonto ja kulttuurinen tausta vaikuttavat siihen, miten kokemuksia tulkitaan ja sanallistetaan. Myös tuoreempi tutkimuskirjallisuus pitää kulttuurista vaihtelua merkittävänä, vaikka eri tutkijat painottavat yhteisiä piirteitä eri tavoin.


Eli on liian yksinkertaista sanoa joko:
"Kaikki NDE:t ovat kulttuurisesti täysin erilaisia"
tai
"Kaikki NDE:t ovat täsmälleen samanlaisia."
Todellisuus näyttää olevan näiden välissä.

Minusta kaikkein terävin huomio on tämä.

Kauhudramaturgin ongelma ei oikeastaan ole se, että hän uskoo helvettiin.
Ongelma syntyy, jos hänen päättelynsä on:
Oman tradition kanssa yhteensopiva poikkeava kokemus -Jumalan todistus.
Oman tradition kanssa ristiriitainen poikkeava kokemus - Saatanan petos.

Ja sama tai toinen henkilö sitten tekee:
Oman tradition matemaattinen kuvio - jumalallinen koodi.
Toisen tradition matemaattinen kuvio - numerologiaa.

Tällöin ongelma ei enää ensisijaisesti ole teologiassa.


Se on epistemologiassa.
Hänellä on sääntö, joka tekee hänen omasta teoriastaan käytännössä immuunin vastatodisteille.


Ja silloin kaikkein olennaisin kysymys ei ole:
"Kumpi meistä uskoo oikeaan Jumalaan?"
vaan:
"Millä säännöllä sinä erotat Jumalan todistuksen, Saatanan petoksen, sattuman, psykologisen kokemuksen ja jälkikäteen löydetyn numerokuvion toisistaan — ja oletko valmis soveltamaan samaa sääntöä myös omaan uskontosi aineistoon?"
Jos sama sääntö toimii kristitylle, muslimille, hindulle ja ateistille, silloin meillä alkaa olla oikea epistemologinen menetelmä.
Jos sääntö muuttuu sen mukaan, mikä uskonto on kyseessä, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Ja sama pätee helvettikertomuksiin


Jos kristitty kerää vain helvettikertomukset ja sanoo:
"Näin todistetaan helvetti."
mutta jättää systemaattisesti huomioimatta vastakkaiset kokemukset, hän ei ole vielä tehnyt objektiivista vertailua.


Samoin jos muslimi kerää vain Allahia koskevat kokemukset ja käyttää niitä islamin todistamiseen, hän tekee saman virheen.


Objektiivinen tutkimus joutuu kysymään:
Kuinka usein erilaisia kokemuksia esiintyy? Missä kulttuureissa? Millä uskonnollisilla taustoilla? Mitkä piirteet ovat yhteisiä? Mitkä vaihtelevat? Miten odotukset vaikuttavat? Miten kertomuksia on kerätty? Mitkä tapaukset ovat riippumattomasti dokumentoituja?


Tutkimuksessa onkin näyttöä sekä yhteisistä ydinpiirteistä että kulttuurisista eroista. Esimerkiksi vuoden 2008 katsaus korosti, että NDE-kokemuksissa on yhteisiä teemoja mutta myös kulttuurisia eroja, ja että kieli, uskonto ja kulttuurinen tausta vaikuttavat siihen, miten kokemuksia tulkitaan ja sanallistetaan. Myös tuoreempi tutkimuskirjallisuus pitää kulttuurista vaihtelua merkittävänä, vaikka eri tutkijat painottavat yhteisiä piirteitä eri tavoin.


Eli on liian yksinkertaista sanoa joko:
"Kaikki NDE:t ovat kulttuurisesti täysin erilaisia"
tai
"Kaikki NDE:t ovat täsmälleen samanlaisia."
Todellisuus näyttää olevan näiden välissä.

Minusta kaikkein terävin huomio on tämä.

Kauhudramaturgin ongelma ei oikeastaan ole se, että hän uskoo helvettiin.
Ongelma syntyy, jos hänen päättelynsä on:
Oman tradition kanssa yhteensopiva poikkeava kokemus -Jumalan todistus.
Oman tradition kanssa ristiriitainen poikkeava kokemus - Saatanan petos.

Ja sama tai toinen henkilö sitten tekee:
Oman tradition matemaattinen kuvio - jumalallinen koodi.
Toisen tradition matemaattinen kuvio - numerologiaa.

Tällöin ongelma ei enää ensisijaisesti ole teologiassa.


Se on epistemologiassa.
Hänellä on sääntö, joka tekee hänen omasta teoriastaan käytännössä immuunin vastatodisteille.


Ja silloin kaikkein olennaisin kysymys ei ole:
"Kumpi meistä uskoo oikeaan Jumalaan?"
vaan:
"Millä säännöllä sinä erotat Jumalan todistuksen, Saatanan petoksen, sattuman, psykologisen kokemuksen ja jälkikäteen löydetyn numerokuvion toisistaan — ja oletko valmis soveltamaan samaa sääntöä myös omaan uskontosi aineistoon?"
Jos sama sääntö toimii kristitylle, muslimille, hindulle ja ateistille, silloin meillä alkaa olla oikea epistemologinen menetelmä.
Jos sääntö muuttuu sen mukaan, mikä uskonto on kyseessä, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Lue lisää

Uskonnollinen kokemus voi olla ihmiselle aidosti todellinen ilman, että sen teologinen tulkinta on tosi. Koska rakenteeltaan samankaltaisia hengellisiä kokemuksia, kääntymisiä, parantumiskertomuksia ja "elämäni muuttui Jumalan kohtaamisen jälkeen" -kokemuksia esiintyy keskenään ristiriitaisissa uskonnollisissa traditioissa, kokemuksen pelkkä olemassaolo ei kykene valikoimaan yhtä niistä totuudeksi. Kokemus on tapahtuma; väite siitä, mikä yliluonnollinen olento tapahtuman aiheutti, on siitä tehty tulkinta. Jos sama kokemus toimii todisteena yhtä hyvin keskenään ristiriitaisten jumalakäsitysten puolesta, se ei yksinään voi toimia ratkaisevana todisteena yhdestäkään niistä.

Anonyymi00009 kirjoitti:

Uskonnollinen kokemus voi olla ihmiselle aidosti todellinen ilman, että sen teologinen tulkinta on tosi. Koska rakenteeltaan samankaltaisia hengellisiä kokemuksia, kääntymisiä, parantumiskertomuksia ja "elämäni muuttui Jumalan kohtaamisen jälkeen" -kokemuksia esiintyy keskenään ristiriitaisissa uskonnollisissa traditioissa, kokemuksen pelkkä olemassaolo ei kykene valikoimaan yhtä niistä totuudeksi. Kokemus on tapahtuma; väite siitä, mikä yliluonnollinen olento tapahtuman aiheutti, on siitä tehty tulkinta. Jos sama kokemus toimii todisteena yhtä hyvin keskenään ristiriitaisten jumalakäsitysten puolesta, se ei yksinään voi toimia ratkaisevana todisteena yhdestäkään niistä.

Lue lisää

Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Argumenttia kannattaa tarkentaa yhdellä tärkeällä tavalla: universaali ilmiö ei itsessään kumoa yliluonnollista selitystä, mutta se heikentää voimakkaasti väitettä, että kyseinen ilmiö todistaisi juuri yhden tietyn uskonnon olevan tosi.

Parantumiskertomuksessa voidaan erottaa toisistaan tapahtuma ja sen tulkinta. Ihminen voi todella parantua sairaudesta tai oireesta, ja hän voi aivan vilpittömästi kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lauseessa "Jeesus paransi minut" on jo kaksi väitettä: ensinnäkin että paraneminen tapahtui ja toiseksi että sen aiheutti juuri Jeesus. Sama ihminen voisi toisessa uskonnollisessa ympäristössä sanoa "Allah paransi minut", ja joku toinen voisi tulkita vastaavan tapahtuman jonkin muun jumaluuden, rukouksen, hengellisen voiman tai muun maailmankuvansa kautta. Se, että ihminen on parantunut ja antaa paranemiselle uskonnollisen merkityksen, ei vielä ratkaise, mikä sen perimmäinen syy oli.

Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, jonka nostin esiin: ilmiö on laajempi kuin sitä koskeva teologinen tulkinta. Jos kristityt kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista ja muslimit kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista, pelkkä parantumisen olemassaolo ei voi toimia ratkaisevana todisteena kristinuskon puolesta. Jos sama argumentti toimii yhtä hyvin kahden keskenään ristiriitaisen uskonnon puolesta, se ei vielä erottele niitä toisistaan.

"Elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni."

Se voi olla ihmiselle valtavan merkityksellinen kokemus, mutta todisteena tietyn uskonnon totuudesta se on hyvin vähän informatiivinen, koska vastaava kertomusrakenne esiintyy monissa toisistaan riippumattomissa uskonnollisissa ympäristöissä.

Kristitty voi kertoa olleensa eksyksissä, kärsineensä, löytäneensä Jeesuksen, saaneensa uuden tarkoituksen, rauhan ja rakkauden ja muuttaneensa koko elämänsä.

Muslimi voi kertoa olleensa eksyksissä, löytäneensä Allahin, alkaneensa rukoilla, saaneensa tarkoituksen, rauhan ja uuden moraalisen suunnan ja muuttaneensa koko elämänsä.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Argumenttia kannattaa tarkentaa yhdellä tärkeällä tavalla: universaali ilmiö ei itsessään kumoa yliluonnollista selitystä, mutta se heikentää voimakkaasti väitettä, että kyseinen ilmiö todistaisi juuri yhden tietyn uskonnon olevan tosi.

Parantumiskertomuksessa voidaan erottaa toisistaan tapahtuma ja sen tulkinta. Ihminen voi todella parantua sairaudesta tai oireesta, ja hän voi aivan vilpittömästi kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lauseessa "Jeesus paransi minut" on jo kaksi väitettä: ensinnäkin että paraneminen tapahtui ja toiseksi että sen aiheutti juuri Jeesus. Sama ihminen voisi toisessa uskonnollisessa ympäristössä sanoa "Allah paransi minut", ja joku toinen voisi tulkita vastaavan tapahtuman jonkin muun jumaluuden, rukouksen, hengellisen voiman tai muun maailmankuvansa kautta. Se, että ihminen on parantunut ja antaa paranemiselle uskonnollisen merkityksen, ei vielä ratkaise, mikä sen perimmäinen syy oli.

Tässä tulee vastaan juuri se ongelma, jonka nostin esiin: ilmiö on laajempi kuin sitä koskeva teologinen tulkinta. Jos kristityt kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista ja muslimit kertovat rukouksen yhteydessä tapahtuvista parantumisista, pelkkä parantumisen olemassaolo ei voi toimia ratkaisevana todisteena kristinuskon puolesta. Jos sama argumentti toimii yhtä hyvin kahden keskenään ristiriitaisen uskonnon puolesta, se ei vielä erottele niitä toisistaan.

"Elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni."

Se voi olla ihmiselle valtavan merkityksellinen kokemus, mutta todisteena tietyn uskonnon totuudesta se on hyvin vähän informatiivinen, koska vastaava kertomusrakenne esiintyy monissa toisistaan riippumattomissa uskonnollisissa ympäristöissä.

Kristitty voi kertoa olleensa eksyksissä, kärsineensä, löytäneensä Jeesuksen, saaneensa uuden tarkoituksen, rauhan ja rakkauden ja muuttaneensa koko elämänsä.

Muslimi voi kertoa olleensa eksyksissä, löytäneensä Allahin, alkaneensa rukoilla, saaneensa tarkoituksen, rauhan ja uuden moraalisen suunnan ja muuttaneensa koko elämänsä.

Lue lisää

Tässä ei tarvitse väittää, että kaikki kokemukset olisivat valhetta. Päinvastoin voidaan hyväksyä, että ihmisten elämä todella muuttuu uskonnollisen kääntymyksen seurauksena. Mutta siitä ei seuraa, että juuri sen uskonnon metafyysiset väitteet ovat tosia.

Tätä voisi kuvata näin:

Kokemus: "Elämäni muuttui."

Tulkinta: "Jumala muutti elämäni."

Tarkempi teologinen tulkinta: "Kristinuskon Jumala muutti elämäni."

Eksklusiivinen johtopäätös: "Siksi kristinusko on totta ja muut uskonnot ovat vääriä."

Ensimmäinen väite voi olla täysin ilmeinen tosiasia. Jokainen seuraava askel lisää tulkintaa ja vaatii uusia perusteluja.

Ja juuri tässä kohtaa "mutta minun kokemukseni oli niin voimakas" ei ratkaise ongelmaa. Kokemuksen voimakkuus kertoo kokemuksen voimakkuudesta, ei automaattisesti sen ulkoisesta aiheuttajasta. Jos kristitty kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Jeesus muutti hänen elämänsä, ja muslimi kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Allah muutti hänen elämänsä, heidän subjektiivinen varmuutensa ei voi yksin ratkaista heidän välillään olevaa metafyysistä kiistaa.

Tämä johtaa vielä kiinnostavampaan kysymykseen: jos "elämäni muuttui" on yhteinen kertomusrakenne eri uskonnoissa, mikä tarkalleen ottaen tekee kristityn kokemuksesta todisteen kristinuskon puolesta eikä vain todisteen siitä, että uskonnollinen sitoutuminen voi muuttaa ihmisen elämää?

Jälkimmäinen väite on paljon vaatimattomampi ja sitä voidaan tutkia ilman, että ensin päätetään, onko Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta metafyysisesti oikeassa.



Koska keskenään ristiriitaisten uskontojen seuraajat raportoivat rakenteeltaan samankaltaisia parantumisia, kääntymisiä, hengellisiä kokemuksia ja elämänmuutoksia, näiden ilmiöiden pelkkä esiintyminen ei riitä osoittamaan, että juuri yhden uskonnon teologinen tulkinta on oikea. Kokemus voi olla aito, paraneminen voi olla todellinen ja elämä voi todella muuttua, mutta näistä tapahtumista tehty metafyysinen tulkinta tarvitsee erillisen perustelun.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Tässä ei tarvitse väittää, että kaikki kokemukset olisivat valhetta. Päinvastoin voidaan hyväksyä, että ihmisten elämä todella muuttuu uskonnollisen kääntymyksen seurauksena. Mutta siitä ei seuraa, että juuri sen uskonnon metafyysiset väitteet ovat tosia.

Tätä voisi kuvata näin:

Kokemus: "Elämäni muuttui."

Tulkinta: "Jumala muutti elämäni."

Tarkempi teologinen tulkinta: "Kristinuskon Jumala muutti elämäni."

Eksklusiivinen johtopäätös: "Siksi kristinusko on totta ja muut uskonnot ovat vääriä."

Ensimmäinen väite voi olla täysin ilmeinen tosiasia. Jokainen seuraava askel lisää tulkintaa ja vaatii uusia perusteluja.

Ja juuri tässä kohtaa "mutta minun kokemukseni oli niin voimakas" ei ratkaise ongelmaa. Kokemuksen voimakkuus kertoo kokemuksen voimakkuudesta, ei automaattisesti sen ulkoisesta aiheuttajasta. Jos kristitty kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Jeesus muutti hänen elämänsä, ja muslimi kokee 100-prosenttisen varmuuden siitä, että Allah muutti hänen elämänsä, heidän subjektiivinen varmuutensa ei voi yksin ratkaista heidän välillään olevaa metafyysistä kiistaa.

Tämä johtaa vielä kiinnostavampaan kysymykseen: jos "elämäni muuttui" on yhteinen kertomusrakenne eri uskonnoissa, mikä tarkalleen ottaen tekee kristityn kokemuksesta todisteen kristinuskon puolesta eikä vain todisteen siitä, että uskonnollinen sitoutuminen voi muuttaa ihmisen elämää?

Jälkimmäinen väite on paljon vaatimattomampi ja sitä voidaan tutkia ilman, että ensin päätetään, onko Jeesus, Allah tai jokin muu uskonnollinen tulkinta metafyysisesti oikeassa.



Koska keskenään ristiriitaisten uskontojen seuraajat raportoivat rakenteeltaan samankaltaisia parantumisia, kääntymisiä, hengellisiä kokemuksia ja elämänmuutoksia, näiden ilmiöiden pelkkä esiintyminen ei riitä osoittamaan, että juuri yhden uskonnon teologinen tulkinta on oikea. Kokemus voi olla aito, paraneminen voi olla todellinen ja elämä voi todella muuttua, mutta näistä tapahtumista tehty metafyysinen tulkinta tarvitsee erillisen perustelun.

Lue lisää

Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.


Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Ollessani vielä kristitty aloin kyseenalaistaa väitteen, jonka mukaan aidot hengelliset heräämiset ja yliluonnolliset kokemukset olisivat yksinomaan oman tradition piirissä esiintyviä ilmiöitä. Ajatus “vain meillä” ei osoittautunut minulle itsestään selväksi, vaan herätti epistemologisen levottomuuden, joka ei jättänyt rauhaan. Mikäli kokemukset todella toimisivat todisteena teologisesta ainutlaatuisuudesta, niiden tulisi ilmetä tavalla, joka erottaa yhden tradition muista. Tätä oletusta aloin systemaattisesti tarkastella.

Jo varhaisessa vaiheessa kävi ilmeiseksi, että rakenteellisesti samanlaisia kokemuksia esiintyy myös muissa kristinuskon lahkoissa, usein keskenään ristiriitaisista opillisista lähtökohdista huolimatta. Tämä havainto heikensi oletusta kokemuksen doktrinaalisesta yksiselitteisyydestä, mutta ei vielä ratkaissut kysymystä. Kun tarkastelua laajennettiin kristillisen kontekstin ulkopuolelle, ilmeni nopeasti, että täysin vastaavanlaisia kokemuskertomuksia esiintyy myös muissa maailmanuskonnoissa. Kokemusten fenomenologinen rakenne pysyi samana, vaikka teologinen tulkinta vaihtui. Jumalan nimi muuttui, mutta kokemuksen muoto säilyi.
Tätä taustaa vasten kiinnostukseni kohdistui myös historiallisesti dokumentoituihin herätysliikkeisiin ja niin sanottuun horrossaarnaamiseen. Erityisesti suomalaisessa kontekstissa esimerkiksi Helena Konttilan kaltaiset tapaukset osoittautuivat erikoisiksi.Näissä ilmiöissä yhdistyvät voimakas affektiivinen kokemus, muuttunut tajunnantila ja yhteisön tarjoama tulkintakehys, joka määrittää kokemuksen hengelliseksi ja jumalalliseksi. Olennaista on, että samankaltaisia ilmiöitä on dokumentoitu laajasti eri kulttuurisissa ja uskonnollisissa ympäristöissä, mikä viittaa ilmiön yleisinhimilliseen eikä traditionaalisesti ainutlaatuiseen luonteeseen.

Näiden havaintojen valossa alkoi käydä yhä selvemmäksi, että uskonnolliset kokemukset eivät sellaisenaan tue eksklusiivisia totuusväitteitä. Päinvastoin ne näyttäytyvät ilmiöinä, jotka paljastavat toistuvia rakenteita inhimillisessä tietoisuudessa ja sosiaalisessa merkityksenmuodostuksessa. Kokemus itsessään on subjektille todellinen ja usein elämää muokkaava, mutta sen teologinen tulkinta on sidoksissa niihin käsitteellisiin ja kulttuurisiin resursseihin, jotka ovat käytettävissä kokemuksen jäsentämiseksi. Näin ollen kokemusten universaali esiintyminen ei vahvista yksittäistä teologista järjestelmää, vaan pikemminkin problematisoi yrityksen käyttää kokemusta epistemisenä todisteena uskonnollisesta yksinoikeudesta.


Sama pätee parantumiskertomuksiin: “Allah paransi”, “Jeesus paransi” jne. Ilmiö on universaali, tulkinta paikallinen. Tästä seuraa melko ilmeinen ongelma yksinoikeudellisten totuusväitteiden kannalta.



Argumentti “elämäni muuttui täysin, kun Jumala tuli elämääni” ei myöskään ole informatiivinen. Identtisiä narratiiveja esiintyy käytännössä kaikissa maailman uskonnoissa: kristinuskossa, islamissa jne. ja niiden lukemattomissa alatraditioissa. "Jumalan" nimi vain vaihtuu, kokemuksen täysin sama rakenne pysyy.

Lue lisää

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Anonyymi00015 kirjoitti:

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf
William James kokoaa lukuisia eri uskontojen ja aikakausien ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuten:
voimakasta rauhan tunnetta,
kokemusta jumalallisesta tai pyhästä läsnäolosta,
ykseyden tunnetta kaiken kanssa,
syvää iloa tai rakkautta,
elämän täydellistä muuttumista (kääntymyskokemus).
Hän lainaa esimerkiksi kristittyjä, juutalaisia, muslimeja, hindulaisia ja buddhalaisia sekä mystikkoja ja tavallisia uskovia. Näiden kertomusten avulla hän osoittaa, että eri uskontojen ihmiset kuvaavat usein hyvin samankaltaisia kokemuksia,
Jamesin johtopäätös on, että vaikka uskontojen tulkinnat näistä kokemuksista vaihtelevat, itse kokemuksissa on paljon yhteisiä piirteitä.
James käyttää al-Ghazalin kuvausta havainnollistamaan ajatusta, että uskonnollinen tieto voi perustua välittömään kokemukseen, ei pelkästään järkeilyyn. Al-Ghazali kertoo käyneensä läpi syvän hengellisen kriisin: hän alkoi epäillä kaikkea, mitä oli oppinut, kunnes päätyi siihen, että todellinen varmuus syntyy Jumalan antamasta sisäisestä valosta ja kokemuksesta, ei pelkästään loogisista todisteluista. James pitää tätä esimerkkinä mystisestä kokemuksesta.
Jamesin laajempi ajatuksensa on, että ihmiset eri uskonnoissa raportoivat samantyyppisiä kokemuksia rukouksessa, ihan vastakkaisissa uskonnoissa.
https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

Anonyymi00016 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.
****************
MUTTA:
Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

------------------------

Tämä kauhudramaturgi lisäsi eri viestiketjuihin aina muutaman viestin välein linkkejä ”kadotukseen”; miksi hän ei ota selvää, että on olemassa aivan päinvastaisia kertomuksia, mutta tietysti kaikki päinvastaiset kertomukset ovat (olemattoman) saatanan aikaansaamia, ja vain "oikeat helvetinkertomukset" ovat "totta".

Lue lisää

Kristuitty pakkokäännyttäjä. Miksi puhut vain siitä, kun joku kääntyy kristinuskoon, mutta et siitä, että suunta on myös päinvastainen – kristinuskosta siirrytään paljon muihin uskontoihin.

Anonyymi00017 kirjoitti:

Kristuitty pakkokäännyttäjä. Miksi puhut vain siitä, kun joku kääntyy kristinuskoon, mutta et siitä, että suunta on myös päinvastainen – kristinuskosta siirrytään paljon muihin uskontoihin.

Lue lisää

https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |


https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan


Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)


https://medium.com/excommunications/twelve-reasons-why-millions-are-leaving-christianity-c5e9ab9b8937

Kaksitoista syytä, miksi miljoonat jättävät kristinuskon

I’m Glad I Left the Christian Church. But My Parents Still Don’t Know

https://www.refinery29.com/en-us/2022/09/11104166/leaving-christian-church-religion

Anonyymi00018 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |


https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan


Tämä mies jätti kristinuskon kokonaan NDE kokemuksen jälkeen.

https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)


https://medium.com/excommunications/twelve-reasons-why-millions-are-leaving-christianity-c5e9ab9b8937

Kaksitoista syytä, miksi miljoonat jättävät kristinuskon

I’m Glad I Left the Christian Church. But My Parents Still Don’t Know

https://www.refinery29.com/en-us/2022/09/11104166/leaving-christian-church-religion

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

Kuolemanrajakokemuksista (NDE, near-death experiences) kirjoitettaessa herää tärkeä kysymys siitä, miksi kokemuksia tulkitaan toisinaan hyvin yksisuuntaisesti. Jos kokemuksen jälkeen ihminen kääntyy kristinuskon puoleen, tätä voidaan pitää merkittävänä hengellisenä seurauksena ja jopa todisteena kristillisestä maailmankuvasta.

Mutta mitä tapahtuu silloin, kun vastaava kokemus johtaa ihmisen islamiin tai johonkin muuhun uskonnolliseen näkemykseen? Miksi näitä tapauksia käsitellään usein vähemmän tai ne jäävät kokonaan mainitsematta?

Tässä on syytä erottaa toisistaan itse kuolemanrajakokemus ja sen myöhempi uskonnollinen tulkinta. Kokemus voi olla henkilölle erittäin todellinen ja merkityksellinen, mutta sen tulkitseminen tietyn uskonnon vahvistukseksi on erillinen kysymys. Jos tutkimuksessa tai kirjallisuudessa nostetaan esiin lähinnä kristinuskoon johtaneita tapauksia, syntyy helposti vaikutelma, että NDE-kokemukset johtaisivat luonnostaan juuri kristinuskoon. Se voi kuitenkin olla valikoivan aineiston tai valikoivan esittämisen seurausta.

Siksi olisi tärkeää tarkastella myös niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on muuttanut heidän käsitystään islaminuskosta. Jos joku kertoo kokemuksensa jälkeen löytäneensä islamin, alkaneensa uskoa Koraaniin tai kokeneensa islamin opetukset aiempaa vakuuttavammiksi, tämä on aivan yhtä olennainen osa ilmiön kokonaiskuvaa kuin kristinuskoon kääntyminen. Muuten tutkimuksesta tai keskustelusta puuttuu keskeinen vertailukohta.

Samalla on huomattava, ettei yhden ihmisen uskonnollinen kääntyminen itsessään todista minkään tietyn uskonnon olevan objektiivisesti totta. Ihmiset tulkitsevat poikkeuksellisia kokemuksia oman kulttuurinsa, kasvatuksensa, aikaisempien uskomustensa ja käsitteistönsä kautta. Tästä syystä samaan tapaan kuvattu kokemus voi saada eri ihmisillä erilaisen uskonnollisen merkityksen.

Juuri tästä syystä aihetta pitäisi käsitellä avoimesti ja tasapuolisesti. Jos NDE-kokemuksia käytetään perusteluna kristinuskolle, pitäisi samalla kysyä: kuinka moni kokija on päätynyt islamiin, kuinka moni buddhalaisuuteen, kuinka moni johonkin muuhun uskonnolliseen tai ei-uskonnolliseen maailmankuvaan – ja kuinka moni ei ole kokenut tapahtumaa uskonnollisesti lainkaan?

Ilman tällaista vertailua vaarana on vahvistusharha: huomataan erityisesti ne tapaukset, jotka tukevat omaa ennakkokäsitystä, ja sivuutetaan ne, jotka haastavat sen. Todella analyyttinen tarkastelu ei siis kysy ainoastaan, löytyykö NDE-kokemuksia, joiden seurauksena ihminen kääntyy kristinuskoon. Sen pitäisi kysyä myös, millaisia uskonnollisia seurauksia kokemuksilla kaiken kaikkiaan on ja miksi ne vaihtelevat ihmisestä toiseen.

Jos keskustelun tavoitteena on ymmärtää kuolemanrajakokemuksia eikä vain käyttää niitä tietyn uskonnon puolesta argumenttina, myös islamiin johtaneet kokemukset on otettava vakavasti mukaan.

Anonyymi00019 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

Kuolemanrajakokemuksista (NDE, near-death experiences) kirjoitettaessa herää tärkeä kysymys siitä, miksi kokemuksia tulkitaan toisinaan hyvin yksisuuntaisesti. Jos kokemuksen jälkeen ihminen kääntyy kristinuskon puoleen, tätä voidaan pitää merkittävänä hengellisenä seurauksena ja jopa todisteena kristillisestä maailmankuvasta.

Mutta mitä tapahtuu silloin, kun vastaava kokemus johtaa ihmisen islamiin tai johonkin muuhun uskonnolliseen näkemykseen? Miksi näitä tapauksia käsitellään usein vähemmän tai ne jäävät kokonaan mainitsematta?

Tässä on syytä erottaa toisistaan itse kuolemanrajakokemus ja sen myöhempi uskonnollinen tulkinta. Kokemus voi olla henkilölle erittäin todellinen ja merkityksellinen, mutta sen tulkitseminen tietyn uskonnon vahvistukseksi on erillinen kysymys. Jos tutkimuksessa tai kirjallisuudessa nostetaan esiin lähinnä kristinuskoon johtaneita tapauksia, syntyy helposti vaikutelma, että NDE-kokemukset johtaisivat luonnostaan juuri kristinuskoon. Se voi kuitenkin olla valikoivan aineiston tai valikoivan esittämisen seurausta.

Siksi olisi tärkeää tarkastella myös niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on muuttanut heidän käsitystään islaminuskosta. Jos joku kertoo kokemuksensa jälkeen löytäneensä islamin, alkaneensa uskoa Koraaniin tai kokeneensa islamin opetukset aiempaa vakuuttavammiksi, tämä on aivan yhtä olennainen osa ilmiön kokonaiskuvaa kuin kristinuskoon kääntyminen. Muuten tutkimuksesta tai keskustelusta puuttuu keskeinen vertailukohta.

Samalla on huomattava, ettei yhden ihmisen uskonnollinen kääntyminen itsessään todista minkään tietyn uskonnon olevan objektiivisesti totta. Ihmiset tulkitsevat poikkeuksellisia kokemuksia oman kulttuurinsa, kasvatuksensa, aikaisempien uskomustensa ja käsitteistönsä kautta. Tästä syystä samaan tapaan kuvattu kokemus voi saada eri ihmisillä erilaisen uskonnollisen merkityksen.

Juuri tästä syystä aihetta pitäisi käsitellä avoimesti ja tasapuolisesti. Jos NDE-kokemuksia käytetään perusteluna kristinuskolle, pitäisi samalla kysyä: kuinka moni kokija on päätynyt islamiin, kuinka moni buddhalaisuuteen, kuinka moni johonkin muuhun uskonnolliseen tai ei-uskonnolliseen maailmankuvaan – ja kuinka moni ei ole kokenut tapahtumaa uskonnollisesti lainkaan?

Ilman tällaista vertailua vaarana on vahvistusharha: huomataan erityisesti ne tapaukset, jotka tukevat omaa ennakkokäsitystä, ja sivuutetaan ne, jotka haastavat sen. Todella analyyttinen tarkastelu ei siis kysy ainoastaan, löytyykö NDE-kokemuksia, joiden seurauksena ihminen kääntyy kristinuskoon. Sen pitäisi kysyä myös, millaisia uskonnollisia seurauksia kokemuksilla kaiken kaikkiaan on ja miksi ne vaihtelevat ihmisestä toiseen.

Jos keskustelun tavoitteena on ymmärtää kuolemanrajakokemuksia eikä vain käyttää niitä tietyn uskonnon puolesta argumenttina, myös islamiin johtaneet kokemukset on otettava vakavasti mukaan.

Lue lisää

miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

Siksi olisi erityisen tärkeää tarkastella niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on johtanut islamin löytämiseen tai vahvistanut heidän uskoaan islamiin. Tässä kohtaa kysymys ei ole vain siitä, löytyykö yksittäisiä kertomuksia muslimien kuolemanrajakokemuksista. Paljon olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen itse tulkitsee kokemuksensa islamilaisessa viitekehyksessä – ja miksi tällaiset kertomukset jäävät länsimaisessa NDE-keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle.

Anonyymi00020 kirjoitti:

miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?

Siksi olisi erityisen tärkeää tarkastella niitä ihmisiä, joiden kuolemanrajakokemus on johtanut islamin löytämiseen tai vahvistanut heidän uskoaan islamiin. Tässä kohtaa kysymys ei ole vain siitä, löytyykö yksittäisiä kertomuksia muslimien kuolemanrajakokemuksista. Paljon olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen itse tulkitsee kokemuksensa islamilaisessa viitekehyksessä – ja miksi tällaiset kertomukset jäävät länsimaisessa NDE-keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle.

Lue lisää

Paljon olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen itse tulkitsee kokemuksensa islamilaisessa viitekehyksessä – ja miksi tällaiset kertomukset jäävät länsimaisessa NDE-keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Paljon olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun ihminen itse tulkitsee kokemuksensa islamilaisessa viitekehyksessä – ja miksi tällaiset kertomukset jäävät länsimaisessa NDE-keskustelussa helposti vähemmälle huomiolle.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?



Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

Anonyymi00022 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



miksi et ota selvää ihan päinvastaisista kuolemanrajakokemuksista?



Jos kristinuskoon kääntynyt ihminen kertoo, että kuolemanrajakokemus sai hänet uskomaan Jumalaan, kuolemanjälkeiseen elämään tai Jeesukseen, kertomusta voidaan helposti käyttää argumenttina kristinuskon puolesta. Tällöin on kuitenkin esitettävä symmetrinen kysymys: mitä pitäisi päätellä tapauksesta, jossa muslimi kertoo vastaavan kokemuksen vahvistaneen hänen uskoaan Allahiin, tuonpuoleiseen ja islamilaiseen käsitykseen kuolemanjälkeisestä elämästä? Entä jos ihminen, joka ei aikaisemmin ollut uskonnollinen, alkaa kokemuksensa jälkeen etsiä islamia ja päätyy lopulta muslimiksi?



Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

Lue lisää

Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

Anonyymi00023 kirjoitti:

Jos ensimmäistä tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta jälkimmäinen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että islamilaiseen tulkintaan johtava NDE todistaisi islamin olevan totta. Sama pätee kristinuskoon. Yksittäinen kokemus voi olla kokijalle erittäin vakuuttava, mutta kokemuksen vakuuttavuus ja sen metafyysisen tulkinnan totuus ovat kaksi eri kysymystä. Ihminen voi aidosti kokea tavanneensa Jeesuksen, enkelin, kuolleen läheisen, Jumalan tai jonkin sanoinkuvaamattoman läsnäolon. Tämän jälkeen hän joutuu kuitenkin tulkitsemaan, mitä kokemus merkitsee.

Lue lisää

Jos kristinuskoon kääntymisen tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta islamiin kääntyminen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Jos kristinuskoon kääntymisen tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta islamiin kääntyminen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

Jos kristinuskoon kääntymisen tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta islamiin kääntyminen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.


Siksi kysymys pitäisi muotoilla uudelleen. Ei pitäisi kysyä vain: ”Johtaako kuolemanrajakokemus ihmisen kristinuskoon?” Vaan: ”Miten kuolemanrajakokemus muuttaa ihmisen uskonnollista maailmankuvaa, ja miksi muutos saa eri ihmisillä erilaisia uskonnollisia muotoja?”
Tällainen kysymyksenasettelu avaa myös paljon kiinnostavamman vertailun. Kristitty saattaa tulkita valon Jeesuksen läsnäoloksi. Muslimi saattaa ymmärtää kokemuksen Allahin läheisyyden, tuonpuoleisuuden tai islamilaisen kuolemanjälkeisen todellisuuden kautta.

Tämän vuoksi islamiin johtaneet NDE-kokemukset ovat tärkeä vertailukohta myös silloin, kun tutkimuksen tavoitteena on arvioida kristillisiä tulkintoja.

Jos NDE olisi itsessään yksiselitteinen viesti nimenomaan kristillisestä Jumalasta, pitäisi pystyä selittämään, miksi ihmiset eri uskonnollisissa ympäristöissä kokevat ja tulkitsevat vastaavia ilmiöitä eri tavoin.

Anonyymi00025 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

Jos kristinuskoon kääntymisen tapausta pidetään uskonnollisesti merkityksellisenä, mutta islamiin kääntyminen jätetään mainitsematta, analyysi ei enää ole neutraali. Silloin ei tutkita ensisijaisesti sitä, mitä kuolemanrajakokemukset tekevät ihmisille, vaan sitä, miten tietty uskonnollinen maailmankuva pystyy käyttämään valikoituja kokemuksia oman totuusväitteensä tukena.


Siksi kysymys pitäisi muotoilla uudelleen. Ei pitäisi kysyä vain: ”Johtaako kuolemanrajakokemus ihmisen kristinuskoon?” Vaan: ”Miten kuolemanrajakokemus muuttaa ihmisen uskonnollista maailmankuvaa, ja miksi muutos saa eri ihmisillä erilaisia uskonnollisia muotoja?”
Tällainen kysymyksenasettelu avaa myös paljon kiinnostavamman vertailun. Kristitty saattaa tulkita valon Jeesuksen läsnäoloksi. Muslimi saattaa ymmärtää kokemuksen Allahin läheisyyden, tuonpuoleisuuden tai islamilaisen kuolemanjälkeisen todellisuuden kautta.

Tämän vuoksi islamiin johtaneet NDE-kokemukset ovat tärkeä vertailukohta myös silloin, kun tutkimuksen tavoitteena on arvioida kristillisiä tulkintoja.

Jos NDE olisi itsessään yksiselitteinen viesti nimenomaan kristillisestä Jumalasta, pitäisi pystyä selittämään, miksi ihmiset eri uskonnollisissa ympäristöissä kokevat ja tulkitsevat vastaavia ilmiöitä eri tavoin.

Lue lisää

Päivän sana
Perjantai 14.8.2026

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta. Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.

Ps. 81:11




Koraanissa on kohtia, jotka ovat samalla tavalla valtavia ja suoria kuin Ps. 81:11 — Jumala Luojana, elämän ja kuoleman Herrana, johdattajana ja kaiken ylläpitäjänä — niin erityisen voimakkaita ovat nämä:
1. Koraani 40:68 — ehkä kaikkein suorin vastaavuus
”Hän antaa elämän ja aiheuttaa kuoleman. Ja kun Hän päättää jonkin asian, Hän vain sanoo sille: ’Ole!’ ja se on.”

Tämä on erittäin mahtipontinen ajatus: elämä ja kuolema ovat Jumalan vallassa, ja hänen käskynsä riittää siihen, että jokin tulee olevaksi.
2. Koraani 20:50 — Jumala, joka antaa jokaiselle muodon ja johdattaa
Moosekselta kysytään: Kuka on teidän Herranne?
Hän vastaa:
”Meidän Herramme on Hän, joka antoi kaikelle sen muodon ja sitten johdatti sen.”

Anonyymi00026 kirjoitti:

Päivän sana
Perjantai 14.8.2026

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta. Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.

Ps. 81:11




Koraanissa on kohtia, jotka ovat samalla tavalla valtavia ja suoria kuin Ps. 81:11 — Jumala Luojana, elämän ja kuoleman Herrana, johdattajana ja kaiken ylläpitäjänä — niin erityisen voimakkaita ovat nämä:
1. Koraani 40:68 — ehkä kaikkein suorin vastaavuus
”Hän antaa elämän ja aiheuttaa kuoleman. Ja kun Hän päättää jonkin asian, Hän vain sanoo sille: ’Ole!’ ja se on.”

Tämä on erittäin mahtipontinen ajatus: elämä ja kuolema ovat Jumalan vallassa, ja hänen käskynsä riittää siihen, että jokin tulee olevaksi.
2. Koraani 20:50 — Jumala, joka antaa jokaiselle muodon ja johdattaa
Moosekselta kysytään: Kuka on teidän Herranne?
Hän vastaa:
”Meidän Herramme on Hän, joka antoi kaikelle sen muodon ja sitten johdatti sen.”

Lue lisää

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta. Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.

Ps. 81:11




Koraanissa on kohtia, jotka ovat samalla tavalla valtavia ja suoria kuin Ps. 81:11 — Jumala Luojana, elämän ja kuoleman Herrana, johdattajana ja kaiken ylläpitäjänä — niin erityisen voimakkaita ovat nämä:

Koraani 20:53–55 — maa, syntymä, kuolema ja uusi esiin tuleminen
Tässä on ehkä kaikkein kiinnostavin kokonaisuus:
Jumala tekee maan ihmiselle asuinsijaksi, lähettää taivaasta vettä ja kasvattaa sillä kasvit. Sitten sanotaan: ”Siitä Me loimme teidät, siihen Me palautamme teidät ja siitä Me tuomme teidät jälleen kerran.”

Anonyymi00027 kirjoitti:

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta. Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.

Ps. 81:11




Koraanissa on kohtia, jotka ovat samalla tavalla valtavia ja suoria kuin Ps. 81:11 — Jumala Luojana, elämän ja kuoleman Herrana, johdattajana ja kaiken ylläpitäjänä — niin erityisen voimakkaita ovat nämä:

Koraani 20:53–55 — maa, syntymä, kuolema ja uusi esiin tuleminen
Tässä on ehkä kaikkein kiinnostavin kokonaisuus:
Jumala tekee maan ihmiselle asuinsijaksi, lähettää taivaasta vettä ja kasvattaa sillä kasvit. Sitten sanotaan: ”Siitä Me loimme teidät, siihen Me palautamme teidät ja siitä Me tuomme teidät jälleen kerran.”

Lue lisää

Joten Koraanissa on aivan samankaltaia kohtia.

Päivän sana

Koraani 2:255 (Āyat al-Kursī) – Jumala on elävä ja ikuinen; taivaan ja maan hallitsija. Mikään ei ole hänen tietämättään. Tämä on yksi Koraanin tunnetuimmista Jumalan majesteettia kuvaavista kohdista.
Koraani 3:26–27 – Jumala antaa vallan kenelle tahtoo ja ottaa sen pois; Hän antaa kunnian ja nöyryytyksen, tuo yön päivään ja päivän yöhön sekä tuo elävän esiin kuolleesta ja kuolleen elävästä.
Koraani 6:95–96 – Jumala halkaisee siemenen ja jyvän, tuo elävän esiin kuolleesta ja kuolleen elävästä; Hän halkaisee aamun ja tekee yöstä levon.
Koraani 16:40 – Kun Jumala tahtoo jonkin asian tapahtuvan, hänen käskynsä on: ”Ole!” – ja se on. Tämä on erittäin voimakas kuva Jumalan luovasta vallasta.
Koraani 21:30 – Taivaat ja maa olivat yhteen liittyneet, ja Jumala erotti ne; kaikesta elävästä Hän teki veden.
Koraani 23:12–16 – Ihmisen luominen kuvataan vaihe vaiheelta, ja sen jälkeen todetaan, että ihminen kuolee ja hänet herätetään jälleen.
Koraani 30:19 – Jumala tuo elävän esiin kuolleesta ja kuolleen elävästä, herättää maan kuolemansa jälkeen. Tämä on aivan erityisen lähellä sinun ajatustasi elämästä ja kuolemasta.
Koraani 35:9 – Jumala lähettää tuulet, jotka liikuttavat pilviä, ja niiden kautta kuollut maa saa jälleen elämän. Tämä toimii vertauskuvana Jumalan kyvystä herättää kuollut.
Koraani 36:33 – Kuollut maa on merkki heille: Jumala antaa sille elämän ja kasvattaa siitä viljaa.
Koraani 50:43 – Erittäin lyhyt ja voimakas: ”Totisesti Me annamme elämän ja aiheutamme kuoleman, ja Meihin on paluu.”
Koraani 57:2 – ”Hänelle kuuluu taivasten ja maan valtakunta. Hän antaa elämän ja aiheuttaa kuoleman.”
Koraani 67:1–2 – Jumalan kädessä on valtakunta; Hänellä on valta kaikkeen. Hän loi kuoleman ja elämän koetellakseen ihmisiä.
Koraani 87:1–3 – Ylistä korkeimman Herrasi nimeä, joka loi ja muovasi, määräsi ja johdatti.


Tämä on erityisen lähellä tuota ajatusta: ”Hän antoi kaikelle sen muodon ja sitten johdatti sen.”

Anonyymi00028 kirjoitti:

Joten Koraanissa on aivan samankaltaia kohtia.

Päivän sana

Koraani 2:255 (Āyat al-Kursī) – Jumala on elävä ja ikuinen; taivaan ja maan hallitsija. Mikään ei ole hänen tietämättään. Tämä on yksi Koraanin tunnetuimmista Jumalan majesteettia kuvaavista kohdista.
Koraani 3:26–27 – Jumala antaa vallan kenelle tahtoo ja ottaa sen pois; Hän antaa kunnian ja nöyryytyksen, tuo yön päivään ja päivän yöhön sekä tuo elävän esiin kuolleesta ja kuolleen elävästä.
Koraani 6:95–96 – Jumala halkaisee siemenen ja jyvän, tuo elävän esiin kuolleesta ja kuolleen elävästä; Hän halkaisee aamun ja tekee yöstä levon.
Koraani 16:40 – Kun Jumala tahtoo jonkin asian tapahtuvan, hänen käskynsä on: ”Ole!” – ja se on. Tämä on erittäin voimakas kuva Jumalan luovasta vallasta.
Koraani 21:30 – Taivaat ja maa olivat yhteen liittyneet, ja Jumala erotti ne; kaikesta elävästä Hän teki veden.
Koraani 23:12–16 – Ihmisen luominen kuvataan vaihe vaiheelta, ja sen jälkeen todetaan, että ihminen kuolee ja hänet herätetään jälleen.
Koraani 30:19 – Jumala tuo elävän esiin kuolleesta ja kuolleen elävästä, herättää maan kuolemansa jälkeen. Tämä on aivan erityisen lähellä sinun ajatustasi elämästä ja kuolemasta.
Koraani 35:9 – Jumala lähettää tuulet, jotka liikuttavat pilviä, ja niiden kautta kuollut maa saa jälleen elämän. Tämä toimii vertauskuvana Jumalan kyvystä herättää kuollut.
Koraani 36:33 – Kuollut maa on merkki heille: Jumala antaa sille elämän ja kasvattaa siitä viljaa.
Koraani 50:43 – Erittäin lyhyt ja voimakas: ”Totisesti Me annamme elämän ja aiheutamme kuoleman, ja Meihin on paluu.”
Koraani 57:2 – ”Hänelle kuuluu taivasten ja maan valtakunta. Hän antaa elämän ja aiheuttaa kuoleman.”
Koraani 67:1–2 – Jumalan kädessä on valtakunta; Hänellä on valta kaikkeen. Hän loi kuoleman ja elämän koetellakseen ihmisiä.
Koraani 87:1–3 – Ylistä korkeimman Herrasi nimeä, joka loi ja muovasi, määräsi ja johdatti.


Tämä on erityisen lähellä tuota ajatusta: ”Hän antoi kaikelle sen muodon ja sitten johdatti sen.”

Lue lisää

"Armon ovi sulkeutuu.

pitää tehdä parannus.
Musliminainen kuoli Teheranissa"

Ihminen ei tiedä tulevaisuutta
Koraani 31:34 sanoo, että kukaan ei tiedä, mitä hän huomenna tulee ansaitsemaan, eikä kukaan tiedä, missä hän kuolee.
Tämä on erittäin merkittävä vastakohta tekstille, jossa henkilö väittää nähneensä täsmällisiä tulevia tapahtumia Iranissa vuonna 2026.
Kukaan ei tiedä, milloin kuolee
Koraani 3:145:
”Yksikään sielu ei voi kuolla muutoin kuin Jumalan luvalla, määrättyyn aikaan.”
Tämä sopii hyvin kysymykseesi kuoleman Herrasta: elämä ja kuolema eivät Koraanin mukaan ole ihmisen hallinnassa.
Armon ovi ei ole ihmiselle suljettu niin kauan kuin hän kääntyy Jumalan puoleen
Tämä on ehkä tärkein kohta:
Koraani 39:53:
”Älkää vaipuko epätoivoon Jumalan armosta. Jumala antaa kaikki synnit anteeksi.”
Se jatkaa kutsulla:
”Kääntykää Herranne puoleen ja alistukaa Hänelle ennen kuin rangaistus saavuttaa teidät.”
Tämä on hyvin voimakas vastine otsikolle ”Armon ovi sulkeutuu”. Koraanin viesti on ennen kaikkea: älä epätoivoile, vaan käänny Jumalan puoleen.
Mutta kuoleman jälkeen katumukselle asetetaan raja
Tässä tulee erittäin mielenkiintoinen vastapaino.
Koraani 4:18 sanoo, että katumus ei koske niitä, jotka jatkavat väärintekemistä siihen asti, että kuolema tulee ja ihminen sanoo vasta silloin: ”Nyt minä kadun.”
Eli Koraanissa on todellakin ajatus, että katumuksen aika ei jatku rajattomasti.
Samantapainen ajatus esiintyy Koraanissa 63:10–11: kuoleman lähestyessä ihminen pyytää Jumalaa antamaan hänelle vielä aikaa, jotta hän voisi tehdä hyvää, mutta kun määrätty aika tulee, sitä ei enää siirretä.
Kukaan ei voi määrätä, milloin ”armon aika” loppuu
Koraani 6:158 on tässä erityisen kiinnostava. Siinä kysytään, odottavatko ihmiset, että enkelit tulevat, että Herra tulee tai että jotkin Herran merkit tulevat. Kun tietyt merkit tulevat, usko ei silloin enää hyödytä sitä, joka ei ollut uskonut aikaisemmin.
Tässä on siis Koraanissa todella vahva ajatus:
nyt on uskon ja kääntymisen aika — ei sen jälkeen, kun lopullinen hetki on tullut.
Tulevaisuudesta ei pidä puhua ikään kuin ihminen varmasti tietäisi sen
Koraani 18:23–24 opettaa, ettei tulevasta asiasta pitäisi sanoa ”teen sen huomenna” ilman, että ihminen tunnustaa Jumalan tahdon: ”jos Jumala tahtoo”.
Tämä tekee tuollaisesta viiden tarkasti nimetyn Irania koskevan tulevaisuusennustuksen tekstistä erityisen kiinnostavan Koraanin näkökulmasta.

Ja kaikkein voimakkain kohta:
Jos verrataan tuota kertomusta siihen, mitä olet aiemmin kysynyt elämän, kuoleman ja Jumalan herruudesta, Koraanista löytyy erittäin tiivis kohta:
Koraani 50:43:
”Totisesti Me annamme elämän ja aiheutamme kuoleman, ja Meihin on paluu.”
Siinä ei tarvita näkyä, ennustusta eikä NDE-kertomusta.
Jumala antaa elämän.
Jumala aiheuttaa kuoleman.
Ja ihminen palaa Hänen luokseen.

Anonyymi00029 kirjoitti:

"Armon ovi sulkeutuu.

pitää tehdä parannus.
Musliminainen kuoli Teheranissa"

Ihminen ei tiedä tulevaisuutta
Koraani 31:34 sanoo, että kukaan ei tiedä, mitä hän huomenna tulee ansaitsemaan, eikä kukaan tiedä, missä hän kuolee.
Tämä on erittäin merkittävä vastakohta tekstille, jossa henkilö väittää nähneensä täsmällisiä tulevia tapahtumia Iranissa vuonna 2026.
Kukaan ei tiedä, milloin kuolee
Koraani 3:145:
”Yksikään sielu ei voi kuolla muutoin kuin Jumalan luvalla, määrättyyn aikaan.”
Tämä sopii hyvin kysymykseesi kuoleman Herrasta: elämä ja kuolema eivät Koraanin mukaan ole ihmisen hallinnassa.
Armon ovi ei ole ihmiselle suljettu niin kauan kuin hän kääntyy Jumalan puoleen
Tämä on ehkä tärkein kohta:
Koraani 39:53:
”Älkää vaipuko epätoivoon Jumalan armosta. Jumala antaa kaikki synnit anteeksi.”
Se jatkaa kutsulla:
”Kääntykää Herranne puoleen ja alistukaa Hänelle ennen kuin rangaistus saavuttaa teidät.”
Tämä on hyvin voimakas vastine otsikolle ”Armon ovi sulkeutuu”. Koraanin viesti on ennen kaikkea: älä epätoivoile, vaan käänny Jumalan puoleen.
Mutta kuoleman jälkeen katumukselle asetetaan raja
Tässä tulee erittäin mielenkiintoinen vastapaino.
Koraani 4:18 sanoo, että katumus ei koske niitä, jotka jatkavat väärintekemistä siihen asti, että kuolema tulee ja ihminen sanoo vasta silloin: ”Nyt minä kadun.”
Eli Koraanissa on todellakin ajatus, että katumuksen aika ei jatku rajattomasti.
Samantapainen ajatus esiintyy Koraanissa 63:10–11: kuoleman lähestyessä ihminen pyytää Jumalaa antamaan hänelle vielä aikaa, jotta hän voisi tehdä hyvää, mutta kun määrätty aika tulee, sitä ei enää siirretä.
Kukaan ei voi määrätä, milloin ”armon aika” loppuu
Koraani 6:158 on tässä erityisen kiinnostava. Siinä kysytään, odottavatko ihmiset, että enkelit tulevat, että Herra tulee tai että jotkin Herran merkit tulevat. Kun tietyt merkit tulevat, usko ei silloin enää hyödytä sitä, joka ei ollut uskonut aikaisemmin.
Tässä on siis Koraanissa todella vahva ajatus:
nyt on uskon ja kääntymisen aika — ei sen jälkeen, kun lopullinen hetki on tullut.
Tulevaisuudesta ei pidä puhua ikään kuin ihminen varmasti tietäisi sen
Koraani 18:23–24 opettaa, ettei tulevasta asiasta pitäisi sanoa ”teen sen huomenna” ilman, että ihminen tunnustaa Jumalan tahdon: ”jos Jumala tahtoo”.
Tämä tekee tuollaisesta viiden tarkasti nimetyn Irania koskevan tulevaisuusennustuksen tekstistä erityisen kiinnostavan Koraanin näkökulmasta.

Ja kaikkein voimakkain kohta:
Jos verrataan tuota kertomusta siihen, mitä olet aiemmin kysynyt elämän, kuoleman ja Jumalan herruudesta, Koraanista löytyy erittäin tiivis kohta:
Koraani 50:43:
”Totisesti Me annamme elämän ja aiheutamme kuoleman, ja Meihin on paluu.”
Siinä ei tarvita näkyä, ennustusta eikä NDE-kertomusta.
Jumala antaa elämän.
Jumala aiheuttaa kuoleman.
Ja ihminen palaa Hänen luokseen.

Lue lisää

"Armon ovi sulkeutuu.

pitää tehdä parannus.
Musliminainen kuoli Teheranissa"

Koraani 39:53:
”Älkää vaipuko epätoivoon Jumalan armosta. Jumala antaa kaikki synnit anteeksi.”
Se jatkaa kutsulla:
”Kääntykää Herranne puoleen ja alistukaa Hänelle ennen kuin rangaistus saavuttaa teidät.”
Tämä on hyvin voimakas vastine otsikolle ”Armon ovi sulkeutuu”. Koraanin viesti on ennen kaikkea: älä epätoivoile, vaan käänny Jumalan puoleen.
Mutta kuoleman jälkeen katumukselle asetetaan raja
Tässä tulee erittäin mielenkiintoinen vastapaino.
Koraani 4:18 sanoo, että katumus ei koske niitä, jotka jatkavat väärintekemistä siihen asti, että kuolema tulee ja ihminen sanoo vasta silloin: ”Nyt minä kadun.”
Eli Koraanissa on todellakin ajatus, että katumuksen aika ei jatku rajattomasti.
Samantapainen ajatus esiintyy Koraanissa 63:10–11

Anonyymi00030 kirjoitti:

"Armon ovi sulkeutuu.

pitää tehdä parannus.
Musliminainen kuoli Teheranissa"

Koraani 39:53:
”Älkää vaipuko epätoivoon Jumalan armosta. Jumala antaa kaikki synnit anteeksi.”
Se jatkaa kutsulla:
”Kääntykää Herranne puoleen ja alistukaa Hänelle ennen kuin rangaistus saavuttaa teidät.”
Tämä on hyvin voimakas vastine otsikolle ”Armon ovi sulkeutuu”. Koraanin viesti on ennen kaikkea: älä epätoivoile, vaan käänny Jumalan puoleen.
Mutta kuoleman jälkeen katumukselle asetetaan raja
Tässä tulee erittäin mielenkiintoinen vastapaino.
Koraani 4:18 sanoo, että katumus ei koske niitä, jotka jatkavat väärintekemistä siihen asti, että kuolema tulee ja ihminen sanoo vasta silloin: ”Nyt minä kadun.”
Eli Koraanissa on todellakin ajatus, että katumuksen aika ei jatku rajattomasti.
Samantapainen ajatus esiintyy Koraanissa 63:10–11

Lue lisää

Koraanissa ja Raamatussa on molemmissa hyvin voimakas ajatus siitä, että Jumalan armo on tarjolla nyt, mutta ihmisen elämässä tulee hetki, jolloin aikaa ei enää ole.
Koraani 39:53 sanoo, ettei ihmisen pidä vaipua epätoivoon Jumalan armosta, sillä Jumala antaa syntejä anteeksi. Heti seuraavassa jakeessa 39:54 kehotetaan ihmistä kääntymään Herransa puoleen ennen kuin rangaistus tulee.
Siis ajatus on:
Nyt on armon aika. Nyt on kääntymisen aika. Älä odota kuolemaan asti.
Koraani sanoo myös 63:10–11, että kun kuolema lähestyy, ihminen pyytää vielä aikaa palatakseen ja tehdäkseen hyvää. Mutta kun Jumalan määräämä aika tulee, sitä ei enää siirretä.
Tämä on hyvin lähellä Raamatun ajatusta.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Koraanissa ja Raamatussa on molemmissa hyvin voimakas ajatus siitä, että Jumalan armo on tarjolla nyt, mutta ihmisen elämässä tulee hetki, jolloin aikaa ei enää ole.
Koraani 39:53 sanoo, ettei ihmisen pidä vaipua epätoivoon Jumalan armosta, sillä Jumala antaa syntejä anteeksi. Heti seuraavassa jakeessa 39:54 kehotetaan ihmistä kääntymään Herransa puoleen ennen kuin rangaistus tulee.
Siis ajatus on:
Nyt on armon aika. Nyt on kääntymisen aika. Älä odota kuolemaan asti.
Koraani sanoo myös 63:10–11, että kun kuolema lähestyy, ihminen pyytää vielä aikaa palatakseen ja tehdäkseen hyvää. Mutta kun Jumalan määräämä aika tulee, sitä ei enää siirretä.
Tämä on hyvin lähellä Raamatun ajatusta.

Lue lisää

"Armon ovi sulkeutuu.

pitää tehdä parannus.
Musliminainen kuoli Teheranissa"

Koraanissa ja Raamatussa ihan samaa sisältöä ja mahtipointisuutta:

Mahtipontisuuden ja ehdottoman Jumalan vallan julistamisen tasolla niissä on huomattava yhtäläisyys.

Anonyymi00032 kirjoitti:

"Armon ovi sulkeutuu.

pitää tehdä parannus.
Musliminainen kuoli Teheranissa"

Koraanissa ja Raamatussa ihan samaa sisältöä ja mahtipointisuutta:

Mahtipontisuuden ja ehdottoman Jumalan vallan julistamisen tasolla niissä on huomattava yhtäläisyys.

Lue lisää

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>
Onko se mahtipointisuus kopioitu Koraanista?

Anonyymi00033 kirjoitti:

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>
Onko se mahtipointisuus kopioitu Koraanista?

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

Molemmissa teksteissä on paljon jumalallisen auktoriteetin, totuuden ja ehdottomuuden retoriikkaa – tyyliin tämä on Jumalan sana, kuuntele ja ota vakavasti.
Eli mahtipontisuus: kyllä, molemmissa löytyy.

Lue lisää

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, siinä on oikeasti kiinnostava vertailukohta.

1Molemmat eivät vain esitä väitteitä — ne vaativat asemaa

Molemmissa on ajatus suunnilleen:

Tämä ei ole vain yhden ihmisen mielipide. Tämän takana on Jumala.

Se tekee tekstistä retorisesti hyvin voimakkaan. Lukijalle ei tarjota pelkästään ajatusta, jonka voisi ottaa tai jättää, vaan asetetaan totuuden ja ihmisen välinen suhde.

Koraani tekee tätä usein hyvin suoraan: Jumala puhuu, ihminen kuuntelee. Raamatussa sama auktoriteetti rakentuu eri kirjojen ja lajien kautta — profeettojen puheissa, laeissa, viisauskirjallisuudessa, evankeliumeissa, kirjeissä jne.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, siinä on oikeasti kiinnostava vertailukohta.

1Molemmat eivät vain esitä väitteitä — ne vaativat asemaa

Molemmissa on ajatus suunnilleen:

Tämä ei ole vain yhden ihmisen mielipide. Tämän takana on Jumala.

Se tekee tekstistä retorisesti hyvin voimakkaan. Lukijalle ei tarjota pelkästään ajatusta, jonka voisi ottaa tai jättää, vaan asetetaan totuuden ja ihmisen välinen suhde.

Koraani tekee tätä usein hyvin suoraan: Jumala puhuu, ihminen kuuntelee. Raamatussa sama auktoriteetti rakentuu eri kirjojen ja lajien kautta — profeettojen puheissa, laeissa, viisauskirjallisuudessa, evankeliumeissa, kirjeissä jne.

Lue lisää

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.

Anonyymi00036 kirjoitti:

Sekä Koraani että Raamattu puhuvat valtavan itsevarmasti omasta totuudestaan, ja juuri siinä on oikeastaan herkullinen ongelma. Molemmat eivät vain esitä jotakin näkemystä muiden näkemysten joukossa, tyyliin: ”Tässä olisi yksi mahdollinen maailmanselitys, katsokaa rauhassa ja valitkaa mieleisenne.” Ei. Molemmilla on huomattavasti kunnianhimoisempi ohjelma: tämän takana on Jumala, tämä on ilmoitus, tämä on totuus. Kiitos, kilpailu on siis käynnissä.

Molemmat astuvat näyttämölle suunnilleen sillä asenteella, että nyt ei olla keskustelemassa mielipiteistä vaan todellisuuden omistusoikeudesta. Ihminen saa toki ajatella mitä haluaa, mutta harmillisesti todellisuus on jo varattu. Koraani kertoo, mikä on Jumalan sana, Raamattu kertoo Jumalan toiminnasta ja ilmoituksesta, ja lukijan pitäisi sitten jollakin tavalla ratkaista, kumpi puhuu Jumalan äänellä — samalla kun molemmat vakuuttavat, että juuri tässä kohtaa pitäisi kuunnella niitä eikä naapurin kirjaa.

Lue lisää

Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Ja tässä syntyy pieni filosofinen pulma: jos kaksi tekstiä esittää ristiriitaisia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan ilmoittamaa totuutta, niin totuus ei tietenkään ratkea sillä, että toinen vain sanoo olevansa enemmän totuutta. Se olisi vähän kuin kaksi oikeussalia, joissa molemmat tuomarit huutaisivat toisilleen olevansa se oikea tuomari. Äänenvoimakkuus ei vielä ratkaise toimivallan kysymystä.


Tilanne muuttuu vielä hauskemmaksi, kun huomataan, että kummankin tekstin sisällä on perusteita luottaa juuri siihen tekstiin. Koraani kertoo omasta ilmoitusluonteestaan, ja Raamattu muodostaa oman pitkän ilmoituksen, historian, profetian ja uskonnollisen tradition kokonaisuutensa. Sitten tullaan ulkopuolelta ja kysytään täysin epäkohteliaasti: ”Hyvä on. Mutta miksi minä uskoisin juuri teitä?”

Siinä kohtaa molempien valtava itsevarmuus alkaa näyttää hieman huvittavalta. ”Koska tämä on Jumalan sana.” ”Mistä tiedät?” ”Koska Jumala on ilmoittanut sen.” ”Mistä tiedät, että tämä ilmoitus on Jumalalta?” Ja nyt olemme jo mukavasti kehällä, jossa kirja todistaa itsestään ja uskovainen todistaa kirjasta, joka todistaa itsestään.

Lue lisää

Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Jos siis Koraani sanoo: ”Tämä on totuus”, ja Raamattu sanoo: ”Tämä on totuus”, seuraava kysymys ei oikeastaan ole enää kumpi sanoo sen vakuuttavammin. Se on paljon hankalampi:
Mitä tarkoittaa totuus silloin, kun kaksi ilmoitukseksi väittävää tekstiä ovat eri mieltä siitä, mitä Jumala on sanonut?


Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Totuus ei voi olla molempien ristiriitainen väite yhtä aikaa — ellei sitten keksitä kolmatta kirjaa, joka ilmoittaa ratkaisevansa asian ja kertoo tietenkin olevansa se ainoa oikea.

Lue lisää

Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
”Tämä on Jumalan sana.”
”Mistä tiedät?”
”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

Anonyymi00039 kirjoitti:

Siinä kohtaa mahtipontisuus loppuu ja alkaa varsinainen ongelma. Ei siksi, että Koraani tai Raamattu olisivat vailla sisältöä, historiallista merkitystä tai filosofista painoa, vaan siksi, että totuus ei muutu todeksi sillä, että se lausuu itsestään tarpeeksi vakuuttavasti olevansa totuus. Jos kaksi ilmoitusta esittää toisistaan poikkeavia väitteitä ja kumpikin ilmoittaa olevansa Jumalan sanaa, olemme tilanteessa, jossa molemmat ovat hakeneet itselleen korkeimman mahdollisen auktoriteetin valtakirjan. Jumalan nimissä, tietenkin. Onhan tavallisen mielipiteen kanssa aivan liian helppo elää.
”Tämä on Jumalan sana.”
”Mistä tiedät?”
”Koska Jumala on ilmoittanut sen.”
”Mistä tiedät, että Jumala on ilmoittanut sen?”
”Koska tämä Jumalan sana kertoo niin.”

Lue lisää

Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Ja juuri tässä uskonnollinen itsevarmuus muuttuu filosofisesti herkulliseksi. Molemmat voivat katsoa toista ja sanoa: ”Sinä uskot kirjaasi, koska se sanoo olevansa totta.” Sitten he kääntyvät omansa puoleen ja toteavat: ”Minun tapauksessani asia on tietenkin erilainen, koska minun kirjani todella on Jumalan sana.” Aivan. Tuo varmasti selkeytti asian. Molemmat ovat nyt todistaneet olevansa oikeassa — omassa todellisuudessaan.

Lue lisää

Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Syntyy eräänlainen teologinen peilisali. Muslimi kysyy kristityltä, miksi tämän pitäisi hyväksyä Raamatun ilmoitus. Kristitty kysyy muslimilta, miksi tämän pitäisi hyväksyä Koraanin ilmoitus. Molemmat esittävät historiallisia, teologisia ja tekstuaalisia perusteita. Mutta aivan pohjalla on kysymys, jota kumpikaan kirja ei voi ratkaista pelkästään vetoamalla itseensä: miksi juuri tämä ilmoitus on Jumalasta?
Ja tässä on se kohta, jossa ihmisen pitäisi ehkä hetkeksi laskea kirjansa pöydälle.
Koska jos vastaus lopulta on ”koska kirjani sanoo niin”, olemme palanneet lähtöpisteeseen. Jos vastaus taas on historiallinen tapahtuma, profeetan elämä, tekstin säilyminen, ihme, profetia, filosofinen johdonmukaisuus tai jokin muu peruste, silloin keskustelu muuttuu kiinnostavaksi. Silloin voidaan oikeasti kysyä, mitä näyttöä on, kuinka vahvaa se on ja selittääkö se paremmin toisen vai toisen väitteen.

Lue lisää

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
Vaan se, kuka helvetti puhuu.

Anonyymi00042 kirjoitti:

>Ilm. 22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.>

Koraani ja Raamattu kilpailevat mahtipointisuudesta. Ihan samat molemmat ylpeydessään!

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten ratkaisu olisi hämmästyttävän helppo: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja ongelma on valmis. Silloin historian suurin uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu suunnilleen samalla menetelmällä kuin lapsi ratkaisee väittelyn ilmoittamalla: ”Minä voitin.”
Ja juuri tästä syntyy kaikkein kiusallisin kysymys:
Jos totuus tarvitsee auktoriteettinsa vakuudeksi vain oman väitteensä, mistä erotamme Jumalan ilmoituksen ihmisen ilmoituksesta, joka vain puhuu Jumalan äänellä?
Siinä ei enää kysytä, kumpi kirja kuulostaa mahtavammalta.
Siinä kysytään, millä perusteella ylipäätään tunnistamme totuuden silloin, kun totuus itse väittää puhuvansa meille.
Ja jos kaksi ääntä sanoo ”minä olen Jumala”, ihmisen todellinen ongelma ei ole enää se, kumpaa ääntä totellaan.
Vaan se, kuka helvetti puhuu.

Lue lisää

Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu astuvat näyttämölle kuin kaksi kosmista hallitsijaa, kumpikin pukeutuneena ikuisuuden viittaan ja kumpikin ilmoittamassa olevansa se viimeinen sana, jonka jälkeen ei enää tarvitse keskustella.

Mahtipontisuudessa ei siis säästellä.
Toinen ilmoittaa olevansa alku ja loppu. Toinen puhuu Jumalan viimeisenä ilmoituksena. Molemmissa on sama hämmästyttävä retorinen ratkaisu: Jumala sanoo olevansa Jumala.

Lue lisää

Se olisi suorastaan täydellinen todistus — jos väitteen esittäminen itsessään todistaisi väitteen todeksi.

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Se olisi suorastaan täydellinen todistus — jos väitteen esittäminen itsessään todistaisi väitteen todeksi.

Mutta pelkkä jumalallisen leiman painaminen kirjan kanteen ei vielä tee asiasta ratkaistua. Muuten koko maailmanhistorian vaikein uskonnollinen kysymys olisi ratkaistu hämmästyttävän halvalla: kirjoitetaan kirja, ilmoitetaan ensimmäisellä sivulla, että sen kirjoittaja on kaikkivaltias Jumala, ja sitten odotetaan ihmiskunnan polvistuvan.

Lue lisää

Mutta miten ihminen voi tietää, kumpi on oikeassa, jos molemmat ilmoittavat olevansa Jumalan sanaa — ja vieläpä väittävät, että juuri heidän ilmoituksensa todistaa itse olevansa oikea?

Silloin päädymme kehään:

”Tämä on Jumalan sana, koska Jumala sanoo sen.”

”Mistä tiedät, että Jumala sanoo sen?”

”Koska tämä kirja sanoo niin.”

Ja toinen kirja voi tehdä täsmälleen saman tempun.

Silloin olemme saavuttaneet hämmästyttävän tilanteen: kaksi jumalallista auktoriteettia todistaa oman jumalallisuutensa omalla auktoriteetillaan.

Mutta sehän ei vielä kerro, kumpi puhuu totta.

Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Mutta miten ihminen voi tietää, kumpi on oikeassa, jos molemmat ilmoittavat olevansa Jumalan sanaa — ja vieläpä väittävät, että juuri heidän ilmoituksensa todistaa itse olevansa oikea?

Silloin päädymme kehään:

”Tämä on Jumalan sana, koska Jumala sanoo sen.”

”Mistä tiedät, että Jumala sanoo sen?”

”Koska tämä kirja sanoo niin.”

Ja toinen kirja voi tehdä täsmälleen saman tempun.

Silloin olemme saavuttaneet hämmästyttävän tilanteen: kaksi jumalallista auktoriteettia todistaa oman jumalallisuutensa omalla auktoriteetillaan.

Mutta sehän ei vielä kerro, kumpi puhuu totta.

Jos kaksi ihmistä seisoo torilla ja kumpikin julistaa olevansa maailman laillinen kuningas, ongelma ei ratkea sillä, että he molemmat sanovat olevansa kuninkaita mahdollisimman arvovaltaisella äänensävyllä.

Lue lisää

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Anonyymi00046 kirjoitti:

Jos kristityt rukoilevat ”oikeaa elävää Jumalaa”, miksi muiden uskontojen seuraajat kokevat täsmälleen samoja kokemuksia? Tiedän jo, mitä kristityt sanovat: että muiden uskontojen kokemukset ovat kaikki peräisin Saatanalta (ei ole väliä, että koko saatanaa ei ole edes olemassa)

https://csrs.nd.edu/assets/59930/williams_1902.pdf

Lue lisää

Ja tässä argumentissa on yksi todella vahva kohta, jota kannattaa terävöittää. William James ei todista, että kaikki uskonnot ovat tosia, eikä edes sitä, että uskonnolliset kokemukset ovat sama asia. Hänen havaintonsa on paljon kiinnostavampi: ihmiset hyvin erilaisissa uskonnollisissa viitekehyksissä raportoivat kokemuksia, joilla on huomattavia rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Hän nimenomaan keskittyi henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin eikä uskonnollisten instituutioiden tai oppijärjestelmien totuuteen.

Jamesin kirjassa tämä menee vielä pidemmälle. Hän kysyy, löytyykö eri uskontojen ristiriitaisten oppien alta jokin yhteinen ydin. Hänen mukaansa löytyy ainakin kokemus siitä, että ihmisessä tai maailmassa on jokin ongelma ja että yhteys johonkin ”korkeampaan” ratkaisee sen. Samalla hän huomauttaa, että eri uskontojen jumalat ja opit ovat keskenään ristiriidassa.

Anonyymi00047 kirjoitti:

Ja tässä argumentissa on yksi todella vahva kohta, jota kannattaa terävöittää. William James ei todista, että kaikki uskonnot ovat tosia, eikä edes sitä, että uskonnolliset kokemukset ovat sama asia. Hänen havaintonsa on paljon kiinnostavampi: ihmiset hyvin erilaisissa uskonnollisissa viitekehyksissä raportoivat kokemuksia, joilla on huomattavia rakenteellisia yhtäläisyyksiä. Hän nimenomaan keskittyi henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin eikä uskonnollisten instituutioiden tai oppijärjestelmien totuuteen.

Jamesin kirjassa tämä menee vielä pidemmälle. Hän kysyy, löytyykö eri uskontojen ristiriitaisten oppien alta jokin yhteinen ydin. Hänen mukaansa löytyy ainakin kokemus siitä, että ihmisessä tai maailmassa on jokin ongelma ja että yhteys johonkin ”korkeampaan” ratkaisee sen. Samalla hän huomauttaa, että eri uskontojen jumalat ja opit ovat keskenään ristiriidassa.

Lue lisää

Jos kristitty rukoilee ”oikeaa elävää Jumalaa” ja kokee rukouksessa rauhaa, rakkautta, läsnäoloa, johdatusta ja syvää yhteyttä Jumalaan, niin miksi muslimi tai muun uskonnon harjoittaja voi kuvata samankaltaisen kokemuksen — samalla kun hän tulkitsee sen aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta?

William Jamesin klassinen tutkimus The Varieties of Religious Experience on kiinnostava juuri tästä syystä. Hän kerää eri aikakausien ja uskonnollisten perinteiden ihmisten omia kuvauksia ja tarkastelee niiden psykologisia piirteitä. Hän ei lähde siitä, että kristillinen kokemus on automaattisesti tosi ja muut kokemukset automaattisesti vääriä. Hän tarkastelee itse kokemusta: mitä ihmiset kokevat, miten se muuttaa heitä ja millaisia yhteisiä piirteitä kokemuksissa esiintyy.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Jos kristitty rukoilee ”oikeaa elävää Jumalaa” ja kokee rukouksessa rauhaa, rakkautta, läsnäoloa, johdatusta ja syvää yhteyttä Jumalaan, niin miksi muslimi tai muun uskonnon harjoittaja voi kuvata samankaltaisen kokemuksen — samalla kun hän tulkitsee sen aivan toisen uskonnollisen maailmankuvan kautta?

William Jamesin klassinen tutkimus The Varieties of Religious Experience on kiinnostava juuri tästä syystä. Hän kerää eri aikakausien ja uskonnollisten perinteiden ihmisten omia kuvauksia ja tarkastelee niiden psykologisia piirteitä. Hän ei lähde siitä, että kristillinen kokemus on automaattisesti tosi ja muut kokemukset automaattisesti vääriä. Hän tarkastelee itse kokemusta: mitä ihmiset kokevat, miten se muuttaa heitä ja millaisia yhteisiä piirteitä kokemuksissa esiintyy.

Lue lisää

Jos kristityn kokemus Jumalan läsnäolosta todistaa hänen mielestään kristinuskon olevan totta, miksi muslimin kokemus Allahin läsnäolosta ei todista samalla logiikalla islamia todeksi?
Jos vastaus kuuluu:
”Koska minun kokemukseni on Pyhästä Hengestä, mutta hänen kokemuksensa on Saatanasta”,
niin silloin on kysyttävä:
Mistä tiedät sen?
Jos vastaus taas on:
”Raamattu kertoo, että Pyhä Henki on oikea ja muut henget ovat vääriä”,
olemme jälleen samassa kehässä:
Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana — ja Raamattu kertoo muiden kokemusten olevan vääriä, koska Raamattu on Jumalan sana.
Sehän ei vielä ratkaise mitään sellaiselle ihmiselle, joka ei ole jo hyväksynyt Raamatun jumalallista auktoriteettia.
Ja tässä kohtaa ”Saatana selittää kaiken” alkaa näyttää hieman epäilyttävältä jokerikortilta.
Kristitty kokee Jumalan - Jumala.
Muslimi kokee Jumalan - Saatana.


Kristitty kokee rukouksessa rauhaa - todiste Jumalasta.
Muslimi kokee rukouksessa rauhaa - eksytys.
Mutta millä riippumattomalla perusteella nämä luokitellaan näin?

Anonyymi00049 kirjoitti:

Jos kristityn kokemus Jumalan läsnäolosta todistaa hänen mielestään kristinuskon olevan totta, miksi muslimin kokemus Allahin läsnäolosta ei todista samalla logiikalla islamia todeksi?
Jos vastaus kuuluu:
”Koska minun kokemukseni on Pyhästä Hengestä, mutta hänen kokemuksensa on Saatanasta”,
niin silloin on kysyttävä:
Mistä tiedät sen?
Jos vastaus taas on:
”Raamattu kertoo, että Pyhä Henki on oikea ja muut henget ovat vääriä”,
olemme jälleen samassa kehässä:
Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana — ja Raamattu kertoo muiden kokemusten olevan vääriä, koska Raamattu on Jumalan sana.
Sehän ei vielä ratkaise mitään sellaiselle ihmiselle, joka ei ole jo hyväksynyt Raamatun jumalallista auktoriteettia.
Ja tässä kohtaa ”Saatana selittää kaiken” alkaa näyttää hieman epäilyttävältä jokerikortilta.
Kristitty kokee Jumalan - Jumala.
Muslimi kokee Jumalan - Saatana.


Kristitty kokee rukouksessa rauhaa - todiste Jumalasta.
Muslimi kokee rukouksessa rauhaa - eksytys.
Mutta millä riippumattomalla perusteella nämä luokitellaan näin?

Lue lisää

”Minä tunsin Jumalan.”
- siis Jumala oli paikalla.
”Jumala oli paikalla.”
- siis Raamatun Jumala oli paikalla.
”Raamatun Jumala oli paikalla.”
- siis kristinusko on totta.

Mutta

Ja jos muslimi voi tehdä täsmälleen saman päättelyketjun omasta kokemuksestaan käsin, kokemuksen olemassaolo ei yksin ratkaise näiden uskontojen välistä kiistaa.

Silloin ”Saatana” voi toimia ainoastaan selityksenä kristityn omassa maailmankuvassa:
”Kristillinen kokemus tulee Jumalasta; ristiriitainen kokemus tulee Saatanasta.”

Mutta ulkopuoliselle tämä ei vielä ole todistus. Se on hypoteesi, joka itse tarvitsee perustelun.
Ja tässä syntyy todella hankala kehä:
Mistä tiedät, että kristillinen kokemus tulee Jumalasta?
”Koska Raamattu sanoo niin.”
Mistä tiedät, että Raamattu kertoo totuuden?
”Koska Jumala on sen ilmoittanut.”
Mistä tiedät, että kyseessä oli Jumala eikä jokin muu lähde?
”Koska koin Jumalan.”
Mistä tiedät, että kokemuksesi oli Jumala?
”Koska Raamattu sanoo, että se oli Jumala.”

Ja olemme jälleen lähtöpisteessä.
Siksi kaikkein vaikein kysymys ei ole:
”Voiko Saatana antaa uskonnollisia kokemuksia?”
Vaan:
”Millä perusteella tunnistan Jumalan kokemuksesta, jos jokaisen kilpailevan uskonnon kannattaja voi vedota omaan kokemukseensa aivan samalla tavalla?”
Ja jos vastaus on lopulta vain:
”Minä tiedän, että minun kokemukseni oli Jumalasta, koska se tuntui Jumalalta — ja tiedän, että sinun kokemuksesi ei ollut Jumalasta, koska se ei vastaa minun ilmoitustani,”
silloin emme ole vielä löytäneet menetelmää totuuden tunnistamiseksi.
Olemme löytäneet menetelmän, jolla oma uskonnollinen kokemuksemme julistetaan oikeaksi ja muiden kokemukset vääriksi.
Ja se on juuri se ongelma, joka pitäisi ensin ratkaista.

Anonyymi00050 kirjoitti:

”Minä tunsin Jumalan.”
- siis Jumala oli paikalla.
”Jumala oli paikalla.”
- siis Raamatun Jumala oli paikalla.
”Raamatun Jumala oli paikalla.”
- siis kristinusko on totta.

Mutta

Ja jos muslimi voi tehdä täsmälleen saman päättelyketjun omasta kokemuksestaan käsin, kokemuksen olemassaolo ei yksin ratkaise näiden uskontojen välistä kiistaa.

Silloin ”Saatana” voi toimia ainoastaan selityksenä kristityn omassa maailmankuvassa:
”Kristillinen kokemus tulee Jumalasta; ristiriitainen kokemus tulee Saatanasta.”

Mutta ulkopuoliselle tämä ei vielä ole todistus. Se on hypoteesi, joka itse tarvitsee perustelun.
Ja tässä syntyy todella hankala kehä:
Mistä tiedät, että kristillinen kokemus tulee Jumalasta?
”Koska Raamattu sanoo niin.”
Mistä tiedät, että Raamattu kertoo totuuden?
”Koska Jumala on sen ilmoittanut.”
Mistä tiedät, että kyseessä oli Jumala eikä jokin muu lähde?
”Koska koin Jumalan.”
Mistä tiedät, että kokemuksesi oli Jumala?
”Koska Raamattu sanoo, että se oli Jumala.”

Ja olemme jälleen lähtöpisteessä.
Siksi kaikkein vaikein kysymys ei ole:
”Voiko Saatana antaa uskonnollisia kokemuksia?”
Vaan:
”Millä perusteella tunnistan Jumalan kokemuksesta, jos jokaisen kilpailevan uskonnon kannattaja voi vedota omaan kokemukseensa aivan samalla tavalla?”
Ja jos vastaus on lopulta vain:
”Minä tiedän, että minun kokemukseni oli Jumalasta, koska se tuntui Jumalalta — ja tiedän, että sinun kokemuksesi ei ollut Jumalasta, koska se ei vastaa minun ilmoitustani,”
silloin emme ole vielä löytäneet menetelmää totuuden tunnistamiseksi.
Olemme löytäneet menetelmän, jolla oma uskonnollinen kokemuksemme julistetaan oikeaksi ja muiden kokemukset vääriksi.
Ja se on juuri se ongelma, joka pitäisi ensin ratkaista.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



Tuossa aineistossa on oikeastaan kolme eri väitettä, jotka kannattaa pitää erillään. Kun ne erotetaan, argumentista tulee paljon vahvempi eikä vastapuoli pääse yhtä helposti sivuraiteelle.
”Jeesus sanoo, että sinä joudut kadotukseen” ei ole todiste siitä, että näin tapahtuu
Jos kauhudramaturgi kirjoittaa:
”Sinut on tutkittu. Menet kadotukseen. Terveisin Jumalan sana, allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
hän ei ole vielä esittänyt todistetta. Hän on esittänyt tuomion.
Ja erityisen ongelmallista on se, että ihminen ottaa itselleen oikeuden ilmoittaa toisen henkilön lopullisen kohtalon ikään kuin hänellä olisi suora pääsy Jumalan tuomioistuimeen.
Vielä olennaisempaa on kuitenkin tämä:
Jos hän vetoaa Raamattuun todistaakseen, että sinä joudut kadotukseen, hänen täytyy ensin perustella, miksi juuri Raamattu on tässä asiassa luotettava jumalallinen auktoriteetti.
Muuten argumentti on:
Raamattu sanoo - siksi se on totta - koska Raamattu sanoo niin.
Ja sama ongelma koskee Koraania, Mormonin kirjaa tai mitä tahansa muuta tekstiä, joka esitetään jumalallisena ilmoituksena.

Anonyymi00051 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.



Tuossa aineistossa on oikeastaan kolme eri väitettä, jotka kannattaa pitää erillään. Kun ne erotetaan, argumentista tulee paljon vahvempi eikä vastapuoli pääse yhtä helposti sivuraiteelle.
”Jeesus sanoo, että sinä joudut kadotukseen” ei ole todiste siitä, että näin tapahtuu
Jos kauhudramaturgi kirjoittaa:
”Sinut on tutkittu. Menet kadotukseen. Terveisin Jumalan sana, allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
hän ei ole vielä esittänyt todistetta. Hän on esittänyt tuomion.
Ja erityisen ongelmallista on se, että ihminen ottaa itselleen oikeuden ilmoittaa toisen henkilön lopullisen kohtalon ikään kuin hänellä olisi suora pääsy Jumalan tuomioistuimeen.
Vielä olennaisempaa on kuitenkin tämä:
Jos hän vetoaa Raamattuun todistaakseen, että sinä joudut kadotukseen, hänen täytyy ensin perustella, miksi juuri Raamattu on tässä asiassa luotettava jumalallinen auktoriteetti.
Muuten argumentti on:
Raamattu sanoo - siksi se on totta - koska Raamattu sanoo niin.
Ja sama ongelma koskee Koraania, Mormonin kirjaa tai mitä tahansa muuta tekstiä, joka esitetään jumalallisena ilmoituksena.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.


Kuolemanrajakokemuksissa on juuri se ongelma, jonka nostin esiin

Niissä on sekä toistuvia yhteisiä piirteitä että kulttuurisesti vaihtelevaa uskonnollista sisältöä ja tulkintaa.
Eräässä systemaattisessa katsauksessa käytiin läpi vuosien 1980–2022 tapausraportteja, tapaussarjoja ja laadullisia tutkimuksia. Lopulliseen tarkasteluun päätyi 54 tutkimusta ja yhteensä 465 kokemusta. Katsauksessa kuvattiin sekä yhteisiä piirteitä että kulttuurisia eroja: esimerkiksi ruumiista irtautumisen kokemuksia ja muita toistuvia kokemusrakenteita, mutta uskonnollisten hahmojen ja kokemusten tulkinnoissa oli eroja. Länsimaisissa aineistoissa esiintyi kristilliseen ympäristöön liittyviä hahmoja, thaimaalaisissa aineistoissa erilaisia buddhalaisia kulttuurisia piirteitä ja shiialaisissa aineistoissa shiialaisia uskonnollisia hahmoja jne.
Ja tämä tekee argumentista kiinnostavan:
Jos kristitty kerää ainoastaan kristillisiä helvettikertomuksia ja sanoo niiden todistavan kristillisen helvetin, hänen pitäisi samalla käsitellä myös ristiriitainen aineisto.
Muuten kyseessä on valikoiva todistusaineiston käyttö.

”Kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” ei ratkaise ongelmaa
Tämä on mielestäni kaikkein terävin kohta.
Oletetaan hetkeksi kristityn hyväksi, että Saatana todella on olemassa.
Sekään ei vielä ratkaise kysymystä.
Kristitty sanoo:
”Tämä henkilö näki Jeesuksen - Jumala.”
Toinen henkilö:
”Näin Allahin - Jumala.”
Ja kristitty vastaa:
”Ei. Teidän kokemuksenne olivat Saatanasta.”

Hyvä. Mutta mistä hän tietää sen?
Tämä on se kysymys, jota ei voi ohittaa.
Jos vastaus on:
”Koska Raamattu kertoo, että muut ovat eksytystä.”
niin kysymme jälleen:
Miksi hyväksymme juuri Raamatun auktoriteetin tässä kiistassa?
Jos vastaus on:
”Koska Raamattu on Jumalan sana.”
kysymme:
Mistä tiedät, että Raamattu on Jumalan sana?
Jos vastaus taas on:
”Koska Jumala todisti sen minulle kokemuksessani.”
olemme palanneet alkuperäiseen ongelmaan.

Tässä syntyy lähes täydellinen kehä
Kristillinen kokemus - Jumala.
Islamilainen kokemus - Saatana.
Buddhalainen kokemus – Saatana.
Jne.
Mutta kysymys kuuluu:
Mikä riippumaton kriteeri tekee ensimmäisestä Jumalan kokemuksen ja kolmesta jälkimmäisestä Saatanan kokemuksen?
Jos sellaista kriteeriä ei pystytä antamaan, ”Saatana” ei tässä toimi varsinaisena todistuksena.
Se toimii selityksenä, joka on rakennettu etukäteen oman uskonnon sisälle.
Ja tästä seuraa vielä pahempi ongelma.
Jos teoria selittää kaiken, se ei välttämättä selitä mitään.
kristitty kokee jotakin ristiriitaista - Saatana yritti eksyttää
• kristitty kokee jotakin kristinuskoa vahvistavaa → Pyhä Henki
niin kysymys kuuluu:
Mikä havainto voisi osoittaa tämän luokittelun vääräksi?
Jos vastaus on:
”Ei mikään.”
silloin kyseessä ei ole kovin hyvä empiirinen erotusmenetelmä. Se on maailmankatsomus, joka pystyy jälkikäteen sijoittamaan lähes minkä tahansa mahdollisen kokemuksen valmiiksi määrättyyn lokeroon.

Anonyymi00052 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.


Kuolemanrajakokemuksissa on juuri se ongelma, jonka nostin esiin

Niissä on sekä toistuvia yhteisiä piirteitä että kulttuurisesti vaihtelevaa uskonnollista sisältöä ja tulkintaa.
Eräässä systemaattisessa katsauksessa käytiin läpi vuosien 1980–2022 tapausraportteja, tapaussarjoja ja laadullisia tutkimuksia. Lopulliseen tarkasteluun päätyi 54 tutkimusta ja yhteensä 465 kokemusta. Katsauksessa kuvattiin sekä yhteisiä piirteitä että kulttuurisia eroja: esimerkiksi ruumiista irtautumisen kokemuksia ja muita toistuvia kokemusrakenteita, mutta uskonnollisten hahmojen ja kokemusten tulkinnoissa oli eroja. Länsimaisissa aineistoissa esiintyi kristilliseen ympäristöön liittyviä hahmoja, thaimaalaisissa aineistoissa erilaisia buddhalaisia kulttuurisia piirteitä ja shiialaisissa aineistoissa shiialaisia uskonnollisia hahmoja jne.
Ja tämä tekee argumentista kiinnostavan:
Jos kristitty kerää ainoastaan kristillisiä helvettikertomuksia ja sanoo niiden todistavan kristillisen helvetin, hänen pitäisi samalla käsitellä myös ristiriitainen aineisto.
Muuten kyseessä on valikoiva todistusaineiston käyttö.

”Kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” ei ratkaise ongelmaa
Tämä on mielestäni kaikkein terävin kohta.
Oletetaan hetkeksi kristityn hyväksi, että Saatana todella on olemassa.
Sekään ei vielä ratkaise kysymystä.
Kristitty sanoo:
”Tämä henkilö näki Jeesuksen - Jumala.”
Toinen henkilö:
”Näin Allahin - Jumala.”
Ja kristitty vastaa:
”Ei. Teidän kokemuksenne olivat Saatanasta.”

Hyvä. Mutta mistä hän tietää sen?
Tämä on se kysymys, jota ei voi ohittaa.
Jos vastaus on:
”Koska Raamattu kertoo, että muut ovat eksytystä.”
niin kysymme jälleen:
Miksi hyväksymme juuri Raamatun auktoriteetin tässä kiistassa?
Jos vastaus on:
”Koska Raamattu on Jumalan sana.”
kysymme:
Mistä tiedät, että Raamattu on Jumalan sana?
Jos vastaus taas on:
”Koska Jumala todisti sen minulle kokemuksessani.”
olemme palanneet alkuperäiseen ongelmaan.

Tässä syntyy lähes täydellinen kehä
Kristillinen kokemus - Jumala.
Islamilainen kokemus - Saatana.
Buddhalainen kokemus – Saatana.
Jne.
Mutta kysymys kuuluu:
Mikä riippumaton kriteeri tekee ensimmäisestä Jumalan kokemuksen ja kolmesta jälkimmäisestä Saatanan kokemuksen?
Jos sellaista kriteeriä ei pystytä antamaan, ”Saatana” ei tässä toimi varsinaisena todistuksena.
Se toimii selityksenä, joka on rakennettu etukäteen oman uskonnon sisälle.
Ja tästä seuraa vielä pahempi ongelma.
Jos teoria selittää kaiken, se ei välttämättä selitä mitään.
kristitty kokee jotakin ristiriitaista - Saatana yritti eksyttää
• kristitty kokee jotakin kristinuskoa vahvistavaa → Pyhä Henki
niin kysymys kuuluu:
Mikä havainto voisi osoittaa tämän luokittelun vääräksi?
Jos vastaus on:
”Ei mikään.”
silloin kyseessä ei ole kovin hyvä empiirinen erotusmenetelmä. Se on maailmankatsomus, joka pystyy jälkikäteen sijoittamaan lähes minkä tahansa mahdollisen kokemuksen valmiiksi määrättyyn lokeroon.

Lue lisää

Ja tässä William James osuu todella kiinnostavaan kohtaan
Jamesin The Varieties of Religious Experience ei ole todistus siitä, että kaikki uskonnot ovat tosia. Hänen tutkimuskohteensa on yksilön uskonnollinen kokemus: mitä ihmiset kokevat suhteessaan siihen, minkä he ymmärtävät jumalalliseksi. Hän käsittelee muun muassa kääntymystä, mystiikkaa, rukousta, uskonnollista tunnetta ja kokemusten seurauksia.
Ja James tekee vielä yhden tärkeän havainnon: ihmiset eivät koskaan kohtaa kokemuksia täysin ilman tulkintakehystä. Kokemus saa käsitteellisen ja uskonnollisen ”asun” sen mukaan, millaisessa maailmankuvassa ihminen elää. James kirjoittaa nimenomaan siitä, kuinka uskonnollinen kokemus synnyttää erilaisia myyttejä, dogmeja ja teologisia tulkintoja ja kuinka eri perinteet sitten arvostelevat toistensa tulkintoja.
Tämä ei todista, ettei Jumalaa olisi.
Se tekee jotakin paljon vaatimattomampaa mutta filosofisesti erittäin tärkeää:
Se estää meitä kohtelemasta uskonnollisen kokemuksen olemassaoloa itsessään suorana todistuksena juuri tietyn uskonnon totuudesta.
Ihminen voi siis todella kokea jotakin valtavaa.
Hän voi olla täysin vilpitön.
Kokemus voi muuttaa hänen koko elämänsä.
Ja silti hänen kokemuksestaan ei automaattisesti seuraa, että hänen kokemukselleen antamansa metafyysinen selitys on oikea.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Ja tässä William James osuu todella kiinnostavaan kohtaan
Jamesin The Varieties of Religious Experience ei ole todistus siitä, että kaikki uskonnot ovat tosia. Hänen tutkimuskohteensa on yksilön uskonnollinen kokemus: mitä ihmiset kokevat suhteessaan siihen, minkä he ymmärtävät jumalalliseksi. Hän käsittelee muun muassa kääntymystä, mystiikkaa, rukousta, uskonnollista tunnetta ja kokemusten seurauksia.
Ja James tekee vielä yhden tärkeän havainnon: ihmiset eivät koskaan kohtaa kokemuksia täysin ilman tulkintakehystä. Kokemus saa käsitteellisen ja uskonnollisen ”asun” sen mukaan, millaisessa maailmankuvassa ihminen elää. James kirjoittaa nimenomaan siitä, kuinka uskonnollinen kokemus synnyttää erilaisia myyttejä, dogmeja ja teologisia tulkintoja ja kuinka eri perinteet sitten arvostelevat toistensa tulkintoja.
Tämä ei todista, ettei Jumalaa olisi.
Se tekee jotakin paljon vaatimattomampaa mutta filosofisesti erittäin tärkeää:
Se estää meitä kohtelemasta uskonnollisen kokemuksen olemassaoloa itsessään suorana todistuksena juuri tietyn uskonnon totuudesta.
Ihminen voi siis todella kokea jotakin valtavaa.
Hän voi olla täysin vilpitön.
Kokemus voi muuttaa hänen koko elämänsä.
Ja silti hänen kokemuksestaan ei automaattisesti seuraa, että hänen kokemukselleen antamansa metafyysinen selitys on oikea.

Lue lisää

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

-------------------

Sama ongelma tulee vastaan näissä ”matemaattisissa koodeissa”
Tässäkin kannattaa olla johdonmukainen.
Jos joku sanoo:
”King James Bible on matemaattisesti todistettu Jumalan kirjoittamaksi.”
ja perustelee tätä erilaisilla numerokoodeilla, rakenteilla tai kultaisen leikkauksen kaltaisilla havainnoilla, silloin aivan sama vaatimus kuuluu:
Näytä menetelmä etukäteen.
Mitä sanoja lasketaan?
Mikä tekstimuoto?
Mikä kieli?
Miten oikeinkirjoituksen erot käsitellään?
Lasketaanko jakeet, kirjaimet, sanat vai niiden yhdistelmät?
Miksi juuri tämä lukutapa?
Oliko hypoteesi määritelty ennen kuin kiinnostava numeerinen kuvio löydettiin?
Kuinka monta mahdollista numerollista kuviota tutkittiin, ennen kuin yksi ”hämmästyttävä” löydettiin?
Tämä on ratkaisevaa, koska riittävän monimutkaisesta tekstistä voidaan löytää hämmästyttäviä kuvioita jälkikäteen ilman, että kuvion olemassaolo edellyttää yliluonnollista suunnittelijaa.



Ja aivan sama standardi pitää soveltaa Koraaniin.
Jos joku sanoo:
”Koraanin numerologia todistaa sen jumalallisen alkuperän.”
vastauksen ei pitäisi olla:
”Ei todista, koska kristinusko on oikeassa.”
Vaan:
”Hyvä. Näytä menetelmä. Katsotaan, tuottaako sama menetelmä myös ennalta määrättyjä, tilastollisesti poikkeuksellisia tuloksia muissa teksteissä. Ja verrataan sitten hypoteeseja samoilla säännöillä.”
Se olisi oikeasti puolueetonta.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Kosmogoniset tekstit voidaan todistaa matemaattisesti. Koodit.

(Toinen) kauhudramaturgi kirjoitti:

"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on todistanut King James Biblen jumalallisen alkuperän matemaattisesti,"

Maailmassa on MYÖS monia täysin riippumattomia, ei-islamilaisia tutkijoita, jotka ovat tutkineet Koraanin matematiikkaa, sen ihmeellisyyttä, miksi sinä olet hiljaa tästä?

Analogisesti :
"Jos joku tosiaan etsii totuutta, hänen kannattaa tutustua Koraanin koodiin, koska sen jumalallisen alkuperän monet riippumattpmat ei -islamilaiset tutkijat ympäri maailmaa ovat todistaneet matemaattisesti,"

Miksi et puhu siitä, että myös koraani on todistettu matemaattiseti?
Matemaattinen ilmiö Koraanissa, joka on maanjäristyksellisiä mittasuhteita: Koraanin ensisijaisten tilastojen (sanat, säkeet, luvut) määrittäminen ja sen kiehtovan yhteyden paljastaminen kultaiseen leikkaukseen.

-------------------

Sama ongelma tulee vastaan näissä ”matemaattisissa koodeissa”
Tässäkin kannattaa olla johdonmukainen.
Jos joku sanoo:
”King James Bible on matemaattisesti todistettu Jumalan kirjoittamaksi.”
ja perustelee tätä erilaisilla numerokoodeilla, rakenteilla tai kultaisen leikkauksen kaltaisilla havainnoilla, silloin aivan sama vaatimus kuuluu:
Näytä menetelmä etukäteen.
Mitä sanoja lasketaan?
Mikä tekstimuoto?
Mikä kieli?
Miten oikeinkirjoituksen erot käsitellään?
Lasketaanko jakeet, kirjaimet, sanat vai niiden yhdistelmät?
Miksi juuri tämä lukutapa?
Oliko hypoteesi määritelty ennen kuin kiinnostava numeerinen kuvio löydettiin?
Kuinka monta mahdollista numerollista kuviota tutkittiin, ennen kuin yksi ”hämmästyttävä” löydettiin?
Tämä on ratkaisevaa, koska riittävän monimutkaisesta tekstistä voidaan löytää hämmästyttäviä kuvioita jälkikäteen ilman, että kuvion olemassaolo edellyttää yliluonnollista suunnittelijaa.



Ja aivan sama standardi pitää soveltaa Koraaniin.
Jos joku sanoo:
”Koraanin numerologia todistaa sen jumalallisen alkuperän.”
vastauksen ei pitäisi olla:
”Ei todista, koska kristinusko on oikeassa.”
Vaan:
”Hyvä. Näytä menetelmä. Katsotaan, tuottaako sama menetelmä myös ennalta määrättyjä, tilastollisesti poikkeuksellisia tuloksia muissa teksteissä. Ja verrataan sitten hypoteeseja samoilla säännöillä.”
Se olisi oikeasti puolueetonta.

Lue lisää

Minua ei kiinnosta tässä ensisijaisesti se, onko kristinusko totta tai onko islam jne. totta.

Minua kiinnostaa, millä menetelmällä totuus voidaan erottaa väärästä ilmoituksesta.


Jos kristitty käyttää kristillistä ilmoitusta todistaakseen kristillisen ilmoituksen, muslimi käyttää Koraania todistaakseen Koraanin ja molemmat tulkitsevat vastapuolen kokemukset Saatanan aikaansaamiksi, emme ole vielä ratkaisseet uskontojen välistä kiistaa.


Olemme vain antaneet kummallekin osapuolelle luvan pitää omaa lähtökohtaansa todisteena omasta lähtökohdastaan.
Sama koskee kuolemanrajakokemuksia.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Minua ei kiinnosta tässä ensisijaisesti se, onko kristinusko totta tai onko islam jne. totta.

Minua kiinnostaa, millä menetelmällä totuus voidaan erottaa väärästä ilmoituksesta.


Jos kristitty käyttää kristillistä ilmoitusta todistaakseen kristillisen ilmoituksen, muslimi käyttää Koraania todistaakseen Koraanin ja molemmat tulkitsevat vastapuolen kokemukset Saatanan aikaansaamiksi, emme ole vielä ratkaisseet uskontojen välistä kiistaa.


Olemme vain antaneet kummallekin osapuolelle luvan pitää omaa lähtökohtaansa todisteena omasta lähtökohdastaan.
Sama koskee kuolemanrajakokemuksia.

Lue lisää

Jos kristilliset helvettikokemukset otetaan todisteeksi kristillisestä helvetistä, mutta Allahin, Buddhan tai muiden uskonnollisten hahmojen kokemukset julistetaan automaattisesti Saatanan eksytykseksi, tarvitaan riippumaton peruste, joka oikeuttaa juuri tämän jaon.


Muuten argumentti on käytännössä:
”Minun yliluonnollinen kokemukseni on Jumala, sinun yliluonnollinen kokemuksesi on Saatana.”


Mutta juuri sitä meidän piti alun perin selvittää.
Kuka määrittelee, kumpi on kumpi?


Jos vastaus on lopulta ”Raamattu”, seuraava kysymys on:
Miksi juuri Raamattu?


Ja jos vastaus on jälleen ”koska Raamattu on Jumalan sana”, olemme taas lähtöpisteessä.
Silloin ei ole vielä osoitettu, että Raamattu on Jumalan sana. On vain käytetty

Raamatun oletettua jumalallisuutta sen oman jumalallisuuden perusteluna.
Ja tässä kohtaa keskustelun todellinen kysymys ei enää ole:


”Kumpi meistä uskoo enemmän?”
vaan:
”Onko meillä olemassa jokin yhteisesti arvioitava tapa ratkaista, kumpi meistä on väärässä?”
Jos ei ole, silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Jos kristilliset helvettikokemukset otetaan todisteeksi kristillisestä helvetistä, mutta Allahin, Buddhan tai muiden uskonnollisten hahmojen kokemukset julistetaan automaattisesti Saatanan eksytykseksi, tarvitaan riippumaton peruste, joka oikeuttaa juuri tämän jaon.


Muuten argumentti on käytännössä:
”Minun yliluonnollinen kokemukseni on Jumala, sinun yliluonnollinen kokemuksesi on Saatana.”


Mutta juuri sitä meidän piti alun perin selvittää.
Kuka määrittelee, kumpi on kumpi?


Jos vastaus on lopulta ”Raamattu”, seuraava kysymys on:
Miksi juuri Raamattu?


Ja jos vastaus on jälleen ”koska Raamattu on Jumalan sana”, olemme taas lähtöpisteessä.
Silloin ei ole vielä osoitettu, että Raamattu on Jumalan sana. On vain käytetty

Raamatun oletettua jumalallisuutta sen oman jumalallisuuden perusteluna.
Ja tässä kohtaa keskustelun todellinen kysymys ei enää ole:


”Kumpi meistä uskoo enemmän?”
vaan:
”Onko meillä olemassa jokin yhteisesti arvioitava tapa ratkaista, kumpi meistä on väärässä?”
Jos ei ole, silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

---------------

Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Anonyymi00057 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

---------------

Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Lue lisää

Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.

Silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.
Ja ilmeisesti joissakin uskonnollisissa väittelyissä on syntynyt erikoinen käsitys siitä, että mitä enemmän versaalikirjaimia käytetään, sitä lähemmäksi metafyysistä totuutta päästään.
JUMALAN SANA!!!
Ahaa. Nyt todistusaineisto vahvistui.
KADOTUS!!!
Erinomaista. Nyt epäselvästä väitteestä tuli ilmeisesti empiirisesti varmennettu.
JEESUS KRISTUS!!!
No niin. Nyt argumentti on viimeistelty.
Mutta todistamisen kannalta tapahtui jotakin kummallista: yhtään uutta perustetta ei ilmestynyt.
Ei uutta havaintoa.
Ei riippumatonta näyttöä.
Ei testiä, jolla väite voitaisiin erottaa vastakkaisesta väitteestä.
Ei menetelmää, jonka avulla voitaisiin selvittää, kuka todella puhuu Jumalan nimissä.
Ainoastaan ilmoituksen retorinen äänenvoimakkuus kasvoi.
Ja kaikkein huvittavinta on, että samaa menetelmää voi käyttää kuka tahansa.

Muslimi voi kirjoittaa:
”ALLAHIN SANA!!! SINÄ JOUTUISIT KADOTUKSEEN!!!”
Kristitty vastaa:
”EI! RAAMATTU ON JUMALAN SANA!!! SINÄ OLET EKSYNYT!!!”
Toinen lisää kymmenen huutomerkkiä.
Ensimmäinen lisää kaksikymmentä.
Kolmas kaivaa esiin vielä yhden ”helvettiin joutunut ateisti” -videon.
Ja jossain vaiheessa internetin kosminen totuuskomissio näyttää olevan sitä mieltä, että se, joka kirjoitti viimeisen kommentin CAPS LOCK PÄÄLLÄ, voitti metafysiikan.
Mutta totuus ei toimi näin.
Huutomerkki ei ole todiste.
Uhkaus ei ole todiste.
Itsevarmuus ei ole todiste.
Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
Eikä varsinkaan:
”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.
Ja jos kaksi vastakkaista uskontoa voivat molemmat julistaa täysin samalla varmuudella:
”MEIDÄN JUMALAMME ON OIKEA, TEIDÄN JUMALANNE ON VÄÄRÄ, JA TE MENETTE KADOTUKSEEN!”
niin huutamisen perusteella emme ole lähempänä totuutta.
Olemme vain saaneet erittäin äänekkään ilmoituksen siitä, että molemmat osapuolet ovat erittäin varmoja itsestään.
Ja se on tietoa heidän varmuudestaan.
Se ei vielä ole tietoa heidän totuudestaan.
Metafyysinen totuus ei muutu todeksi sillä, että sille annetaan isommat kirjaimet.

Anonyymi00059 kirjoitti:

Silloin huutaminen ”JUMALAN SANA!” tai ”SINÄ MENET KADOTUKSEEN!” ei lisää todistusaineiston määrää yhtään.
Se lisää vain äänenvoimakkuutta.
Ja ilmeisesti joissakin uskonnollisissa väittelyissä on syntynyt erikoinen käsitys siitä, että mitä enemmän versaalikirjaimia käytetään, sitä lähemmäksi metafyysistä totuutta päästään.
JUMALAN SANA!!!
Ahaa. Nyt todistusaineisto vahvistui.
KADOTUS!!!
Erinomaista. Nyt epäselvästä väitteestä tuli ilmeisesti empiirisesti varmennettu.
JEESUS KRISTUS!!!
No niin. Nyt argumentti on viimeistelty.
Mutta todistamisen kannalta tapahtui jotakin kummallista: yhtään uutta perustetta ei ilmestynyt.
Ei uutta havaintoa.
Ei riippumatonta näyttöä.
Ei testiä, jolla väite voitaisiin erottaa vastakkaisesta väitteestä.
Ei menetelmää, jonka avulla voitaisiin selvittää, kuka todella puhuu Jumalan nimissä.
Ainoastaan ilmoituksen retorinen äänenvoimakkuus kasvoi.
Ja kaikkein huvittavinta on, että samaa menetelmää voi käyttää kuka tahansa.

Muslimi voi kirjoittaa:
”ALLAHIN SANA!!! SINÄ JOUTUISIT KADOTUKSEEN!!!”
Kristitty vastaa:
”EI! RAAMATTU ON JUMALAN SANA!!! SINÄ OLET EKSYNYT!!!”
Toinen lisää kymmenen huutomerkkiä.
Ensimmäinen lisää kaksikymmentä.
Kolmas kaivaa esiin vielä yhden ”helvettiin joutunut ateisti” -videon.
Ja jossain vaiheessa internetin kosminen totuuskomissio näyttää olevan sitä mieltä, että se, joka kirjoitti viimeisen kommentin CAPS LOCK PÄÄLLÄ, voitti metafysiikan.
Mutta totuus ei toimi näin.
Huutomerkki ei ole todiste.
Uhkaus ei ole todiste.
Itsevarmuus ei ole todiste.
Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
Eikä varsinkaan:
”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.
Ja jos kaksi vastakkaista uskontoa voivat molemmat julistaa täysin samalla varmuudella:
”MEIDÄN JUMALAMME ON OIKEA, TEIDÄN JUMALANNE ON VÄÄRÄ, JA TE MENETTE KADOTUKSEEN!”
niin huutamisen perusteella emme ole lähempänä totuutta.
Olemme vain saaneet erittäin äänekkään ilmoituksen siitä, että molemmat osapuolet ovat erittäin varmoja itsestään.
Ja se on tietoa heidän varmuudestaan.
Se ei vielä ole tietoa heidän totuudestaan.
Metafyysinen totuus ei muutu todeksi sillä, että sille annetaan isommat kirjaimet.

Lue lisää

Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
Eikä varsinkaan:
”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.


Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Se, että kirjoittaja allekirjoittaa tekstinsä ”Jeesus Kristus”, ei tee allekirjoittajasta Jeesusta Kristusta.
Eikä varsinkaan:
”Minut on tutkittu ja sinä menet kadotukseen”
muutu jumalalliseksi tuomioksi vain siksi, että kirjoittaja päättää käyttää Jumalan nimikirjoitusta.
Sillä tässä on koko farssin ironinen ydin:
Jos väite tarvitsee huutamista tullakseen vakuuttavaksi, huutaminen ei korjaa sitä, mikä itse väitteestä puuttuu.


Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Lue lisää

Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.


Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Anonyymi00062 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.


Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------


Aivan eri asia on julistaa toiselle ihmiselle:
”Sinä menet kadotukseen.”
Se on väite ihmisen lopullisesta hengellisestä kohtalosta. Jos henkilö väittää puhuvansa Jeesuksen tai ”Jumalan sanan” nimissä, hänen pitäisi pystyä perustelemaan paljon muutakin kuin oma varmuutensa.
Ja tässä on jopa mielenkiintoinen sisäinen ongelma kristillisestä näkökulmasta: Jeesuksen opetuksessa on varoitus toisten tuomitsemisesta, ja Roomalaiskirjeessä Paavali kysyy, miksi ihminen tuomitsee toisen, kun kaikki joutuvat Jumalan tuomioistuimen eteen.

Mutta millä oikeudella sinä julistat minun lopullisen kohtaloni?
Sinä voit uskoa, että Raamatun mukaan minun pitäisi joutua kadotukseen. Se on yksi asia.
Mutta kun kirjoitat:
”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
et enää pelkästään kerro, mitä oma uskonnollinen tekstisi opettaa. Sinä annat minulle henkilökohtaisen lopullisen tuomion.
Ja siinä syntyy hieman koominen ristiriita.
Vedot Jumalan tuomioistuimeen samalla kun käyttäydyt kuin olisit itse sen puheenjohtaja.
”Jumala tulee tuomitsemaan sinut.”
Hyvä. Se on teologinen väite.
Mutta:
”Minä ilmoitan sinulle nyt, että Jumala tuomitsee sinut näin.”
Se on jo aivan toinen väite.
Silloin pitäisi kysyä:
Mistä sinä tiedät, että sinulla on oikeus antaa juuri tämä tuomio juuri tälle ihmiselle?
Ja jos vastauksesi on:
”Koska Jeesus sanoo niin.”
seuraava kysymys on edelleen:
”Mistä tiedät, että juuri sinun tulkintasi Jeesuksen sanoista koskee minua juuri näin?”
Jos vastaus on lopulta vain:
”Koska minä tiedän, että Raamattu on totta.”
silloin palataan jälleen samaan ongelmaan: oma vakaumus ei muutu jumalalliseksi valtuutukseksi vain siksi, että siihen liitetään sana Jumala.
Ja kaikkein ironisinta on tämä:
Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.
Tuomion julistaminen kovemmalla äänellä ei tee tuomarista jumalallista. Se tekee vain julistuksesta kovemman.

Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Anonyymi00063 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------


Aivan eri asia on julistaa toiselle ihmiselle:
”Sinä menet kadotukseen.”
Se on väite ihmisen lopullisesta hengellisestä kohtalosta. Jos henkilö väittää puhuvansa Jeesuksen tai ”Jumalan sanan” nimissä, hänen pitäisi pystyä perustelemaan paljon muutakin kuin oma varmuutensa.
Ja tässä on jopa mielenkiintoinen sisäinen ongelma kristillisestä näkökulmasta: Jeesuksen opetuksessa on varoitus toisten tuomitsemisesta, ja Roomalaiskirjeessä Paavali kysyy, miksi ihminen tuomitsee toisen, kun kaikki joutuvat Jumalan tuomioistuimen eteen.

Mutta millä oikeudella sinä julistat minun lopullisen kohtaloni?
Sinä voit uskoa, että Raamatun mukaan minun pitäisi joutua kadotukseen. Se on yksi asia.
Mutta kun kirjoitat:
”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
et enää pelkästään kerro, mitä oma uskonnollinen tekstisi opettaa. Sinä annat minulle henkilökohtaisen lopullisen tuomion.
Ja siinä syntyy hieman koominen ristiriita.
Vedot Jumalan tuomioistuimeen samalla kun käyttäydyt kuin olisit itse sen puheenjohtaja.
”Jumala tulee tuomitsemaan sinut.”
Hyvä. Se on teologinen väite.
Mutta:
”Minä ilmoitan sinulle nyt, että Jumala tuomitsee sinut näin.”
Se on jo aivan toinen väite.
Silloin pitäisi kysyä:
Mistä sinä tiedät, että sinulla on oikeus antaa juuri tämä tuomio juuri tälle ihmiselle?
Ja jos vastauksesi on:
”Koska Jeesus sanoo niin.”
seuraava kysymys on edelleen:
”Mistä tiedät, että juuri sinun tulkintasi Jeesuksen sanoista koskee minua juuri näin?”
Jos vastaus on lopulta vain:
”Koska minä tiedän, että Raamattu on totta.”
silloin palataan jälleen samaan ongelmaan: oma vakaumus ei muutu jumalalliseksi valtuutukseksi vain siksi, että siihen liitetään sana Jumala.
Ja kaikkein ironisinta on tämä:
Jos Jumala todella on tuomari, miksi ihminen on niin innokas varaamaan itselleen hänen tuomarinvasaransa?
”Terveisin Jumalan sana. Allekirjoitus: Jeesus Kristus.”
Se ei tee ihmisestä Jeesusta.
Eikä ihmisen allekirjoitus muutu Jumalan allekirjoitukseksi vain siksi, että siihen kirjoitetaan Jumalan nimi.
Tuomion julistaminen kovemmalla äänellä ei tee tuomarista jumalallista. Se tekee vain julistuksesta kovemman.

Jos Jumala todella on se, joka lopulta tuomitsee, ehkä kaikkein ylimielisin asia ei ole epäillä Jumalan tuomiota — vaan esiintyä itse Jumalan tuomioistuimena.

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Tuossa on juuri se ironinen ydin. Jos ihminen julistaa toiselle ihmiselle lopullisen tuomion ikään kuin hän itse tietäisi Jumalan lopullisen päätöksen, hän ottaa itselleen aseman, joka kuuluu hänen oman teologiansa mukaan Jumalalle.

Eikö tässä ihminen ylennä itsensä Jumalan yläpuolelle?
Hän ei enää sano:
”Minun uskoni mukaan Raamattu opettaa, että tällainen ihminen joutuu kadotukseen.”
Vaan hän sanoo:
”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
Siinä tapahtuu melkoinen vallanvaihto.
Jumala on muka korkein tuomari — mutta ihminen ottaa tuomarin nuijan käteensä ja ilmoittaa toiselle tämän lopullisen ikuisen kohtalon.
Hän ei enää puhu Jumalasta.
Hän puhuu Jumalan puolesta.
Vieläpä täydellä varmuudella.
Ja sitten hän allekirjoittaa:
”TERVEISIN JUMALAN SANA. JEESUS KRISTUS.”
Anteeksi vain, mutta tässä alkaa olla jo melkoinen teologinen roolileikki.
Ihminen julistaa tuomion.
Ihminen määrittelee syyllisen.
Ihminen ilmoittaa rangaistuksen.
Ja lopuksi ihminen allekirjoittaa Jumalan nimellä.
Missä vaiheessa ihminen ehti ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen?
Jos Jumala todella on lopullinen tuomari, niin silloin ihmisellä pitäisi olla ainakin sen verran nöyryyttä, ettei hän teeskentele olevansa Jumala.
Hän voi sanoa:
”Minä uskon, että olet väärässä.”
Hän voi sanoa:
”Minun tulkintani mukaan Raamattu opettaa tästä näin.”
Hän voi jopa sanoa:
”Pidän tätä vakavana asiana.”
Mutta:
”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
on jo aivan eri tason väite.
Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
Ja siinä on melkoinen paradoksi:
Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

Anonyymi00064 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Tuossa on juuri se ironinen ydin. Jos ihminen julistaa toiselle ihmiselle lopullisen tuomion ikään kuin hän itse tietäisi Jumalan lopullisen päätöksen, hän ottaa itselleen aseman, joka kuuluu hänen oman teologiansa mukaan Jumalalle.

Eikö tässä ihminen ylennä itsensä Jumalan yläpuolelle?
Hän ei enää sano:
”Minun uskoni mukaan Raamattu opettaa, että tällainen ihminen joutuu kadotukseen.”
Vaan hän sanoo:
”SINÄ MENET KADOTUKSEEN.”
Siinä tapahtuu melkoinen vallanvaihto.
Jumala on muka korkein tuomari — mutta ihminen ottaa tuomarin nuijan käteensä ja ilmoittaa toiselle tämän lopullisen ikuisen kohtalon.
Hän ei enää puhu Jumalasta.
Hän puhuu Jumalan puolesta.
Vieläpä täydellä varmuudella.
Ja sitten hän allekirjoittaa:
”TERVEISIN JUMALAN SANA. JEESUS KRISTUS.”
Anteeksi vain, mutta tässä alkaa olla jo melkoinen teologinen roolileikki.
Ihminen julistaa tuomion.
Ihminen määrittelee syyllisen.
Ihminen ilmoittaa rangaistuksen.
Ja lopuksi ihminen allekirjoittaa Jumalan nimellä.
Missä vaiheessa ihminen ehti ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen?
Jos Jumala todella on lopullinen tuomari, niin silloin ihmisellä pitäisi olla ainakin sen verran nöyryyttä, ettei hän teeskentele olevansa Jumala.
Hän voi sanoa:
”Minä uskon, että olet väärässä.”
Hän voi sanoa:
”Minun tulkintani mukaan Raamattu opettaa tästä näin.”
Hän voi jopa sanoa:
”Pidän tätä vakavana asiana.”
Mutta:
”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
on jo aivan eri tason väite.
Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
Ja siinä on melkoinen paradoksi:
Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

Lue lisää

”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
on jo aivan eri tason väite.
Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
Ja siinä on melkoinen paradoksi:
Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

Anonyymi00065 kirjoitti:

”Minä tiedän, että sinä menet kadotukseen.”
on jo aivan eri tason väite.
Siinä ihminen ei enää ainoastaan tulkitse uskontoaan.
Hän ottaa itselleen pääsyn Jumalan lopulliseen tuomioon ja ilmoittaa sen toiselle ihmiselle.
Ja siinä on melkoinen paradoksi:
Ihminen väittää puolustavansa Jumalan suvereniteettia samalla kun hän ottaa Jumalan tuomarinistuimen itselleen.
Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että hän yrittää nöyryyttää toista ihmistä Jumalan edessä — samalla kun korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle tietämään täsmälleen, minkä tuomion Jumala tulee antamaan.

Lue lisää

Vielä pidemmälle menee se, että hän ei vain väitä tietävänsä Jeesuksen tuomiota, vaan ilmoittaa itse olevansa Jeesus allekirjoittamalla:
”TERVEISIN JUMALAN SANA — ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.”
Tässä ei enää ole kyse pelkästä toisen ihmisen tuomitsemisesta.
Kirjoittaja ilmoittaa esiintyvänsä Jeesuksena.
Hän ottaa itselleen Jumalan auktoriteetin, julistaa toiselle ihmiselle tämän ikuisen kohtalon ja lopuksi allekirjoittaa viestinsä ”Jeesus Kristus”.
Siinä on jotakin huomattavan ristiriitaista.
Hän väittää puolustavansa Jumalaa, mutta samalla ottaa Jumalan nimen ja auktoriteetin omaan käyttöönsä.
Hän väittää, että Jumala on ylin tuomari, mutta samalla hän ilmoittaa itse:
”Sinä menet kadotukseen.”
Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Vielä pidemmälle menee se, että hän ei vain väitä tietävänsä Jeesuksen tuomiota, vaan ilmoittaa itse olevansa Jeesus allekirjoittamalla:
”TERVEISIN JUMALAN SANA — ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.”
Tässä ei enää ole kyse pelkästä toisen ihmisen tuomitsemisesta.
Kirjoittaja ilmoittaa esiintyvänsä Jeesuksena.
Hän ottaa itselleen Jumalan auktoriteetin, julistaa toiselle ihmiselle tämän ikuisen kohtalon ja lopuksi allekirjoittaa viestinsä ”Jeesus Kristus”.
Siinä on jotakin huomattavan ristiriitaista.
Hän väittää puolustavansa Jumalaa, mutta samalla ottaa Jumalan nimen ja auktoriteetin omaan käyttöönsä.
Hän väittää, että Jumala on ylin tuomari, mutta samalla hän ilmoittaa itse:
”Sinä menet kadotukseen.”
Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

Lue lisää

Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

Anonyymi00067 kirjoitti:

Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

Lue lisää

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------
Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

Anonyymi00068 kirjoitti:

HEI SINÄ IHMISEN KUVATUS SINUT ON TUTKITTU JA KIRJOITUKSESI ON LUETTU LÄPI ENKÄ SANO ENÄÄ MUUTA KUIN ETTÄ SINÄ LIHALLINEN IHMINEN MENET KADOTUKSEEN. ...

Alatyylinen katukieli jatkuu vielä pitkään....

Sen jälkeen kristitty antoi linkin "kadotukseen":

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------
Ja kun tämä ei vielä riitä, hän lisää allekirjoituksen:
”Jeesus Kristus.”
Eli kuka tässä oikeastaan puhuu?
Ihminen vai Jeesus?
Jos puhuja on ihminen, hän ei voi tehdä omasta lausunnostaan Jeesuksen lausuntoa pelkällä allekirjoituksella.
Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

Lue lisää

Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

Anonyymi00069 kirjoitti:

Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

Lue lisää

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------


Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?

Anonyymi00069 kirjoitti:

Jos hän taas vakavissaan väittää olevansa Jeesus Kristus, kysymys muuttuu vielä paljon suuremmaksi.
Millä oikeudella ihminen esiintyy Jumalan Poikana, käyttää hänen nimeään ja julistaa hänen nimissään toisen ihmisen ikuisen kohtalon?
Tässä ei enää vain asetuta Jumalan tuomarinistuimelle.
Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”

Lue lisää

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Eli olet nyt siis Jeesus Kristus itse?

Onnittelut ylennyksestä. Aika vaikuttava urakehitys: keskustelupalstan kirjoittajasta suoraan Jumalan Pojaksi ja viimeisen tuomion julistajaksi.

Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

Anonyymi00071 kirjoitti:

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Eli olet nyt siis Jeesus Kristus itse?

Onnittelut ylennyksestä. Aika vaikuttava urakehitys: keskustelupalstan kirjoittajasta suoraan Jumalan Pojaksi ja viimeisen tuomion julistajaksi.

Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

Lue lisää

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Eli olet nyt siis Jeesus Kristus itse?

Onnittelut ylennyksestä. Aika vaikuttava urakehitys: keskustelupalstan kirjoittajasta suoraan Jumalan Pojaksi ja viimeisen tuomion julistajaksi.

Anonyymi00072 kirjoitti:

TERVEISIN JUMALAN SANA.. ALLEKIRJOITUS: JEESUS KRISTUS.

------------------

Eli olet nyt siis Jeesus Kristus itse?

Onnittelut ylennyksestä. Aika vaikuttava urakehitys: keskustelupalstan kirjoittajasta suoraan Jumalan Pojaksi ja viimeisen tuomion julistajaksi.

Lue lisää

Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

Anonyymi00073 kirjoitti:

Mutta jos et oikeasti väitä olevasi Jeesus, silloin herää vielä yksinkertaisempi kysymys:

Millä oikeudella allekirjoitat omat sanasi Jeesuksen nimellä?

”Minä uskon, että Jeesus opettaa näin” on yksi asia.

”Terveisin Jumalan sana — Jeesus Kristus” on aivan toinen.

Jälkimmäisessä ihminen ei enää vain siteeraa Jeesusta. Hän esiintyy Jeesuksena.

Ja silloin kannattaa ehkä pysähtyä hetkeksi miettimään, kuka tässä oikein korottaa itsensä kenen yläpuolelle.

Lue lisää

Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Tässä puetaan Jumalan viitta päälle ja ilmoitetaan: ”Minä olen tuomari.”
Ja ehkä ironisinta on, että samalla kun toinen ihminen julistetaan ”lihalliseksi ihmiseksi”, kirjoittaja itse ottaa itselleen kaikkein poikkeuksellisimman mahdollisen jumalallisen roolin.
Hän syyttää toista Jumalan vastustamisesta samalla kun hän itse esiintyy Jumalana.

Lue lisää

”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”


https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

Harhaanjohtajat käsittelee karuja rikoksia vahvauskoisten maailmassa, jossa Jumalan nimi näyttää pesevän puhtaaksi salatuimmatkin synnit. Teoksen toinen kirjoittaja Terho Miettinen onnistui pitkän prosessin jälkeen pääsemään pois ahtaista helluntailaisympyröistä. Tämä kirja on syntynyt osittain tuon prosessin seurauksena.

Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.

Anonyymi00075 kirjoitti:

”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”


https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

Harhaanjohtajat käsittelee karuja rikoksia vahvauskoisten maailmassa, jossa Jumalan nimi näyttää pesevän puhtaaksi salatuimmatkin synnit. Teoksen toinen kirjoittaja Terho Miettinen onnistui pitkän prosessin jälkeen pääsemään pois ahtaista helluntailaisympyröistä. Tämä kirja on syntynyt osittain tuon prosessin seurauksena.

Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.

Lue lisää

”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”


https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

Kirjan ensimmäinen luku kuvaa Suomessa vaikuttaneita ja yhä vaikuttavia hengellisiä yhteisöjä. Esiin nostetaan monia henkilöitä ja liikkeitä: Alma Kartano Pirkko Jalovaara, Markku Koivisto, Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Markku Veilo, Patrick Tiainen, David Herzog sekä heihin liittyviä toinen toistaan hurjempia ilmiöitä. Näistä esimerkkinä voisi mainita mm. Koiviston kuolleistaherättämissessiot, Jalovaaran kokoukset, joissa opetetaan lääkkeiden olevan demonisia, Koivuniemen konsernin hurjat työmäärät nälkäpalkalla, Tiaisen kokouksissa tapahtuva lasten marssittaminen kaikkien eteen Jumalan sotureina ja Veilon oppi tatuointien demonisuudesta. Julkisuudesta tutut rikostapaukset saavat kirjassa myös huomiota osakseen.
https://kirjojenmaa.blogspot.com/2017/04/terho-miettinen-raija-pelli.html

Kirjan ovat kirjoittaneet Terho Miettinen ja Raija Pelli. Miettisellä on tausta helluntailaisuudessa ja hän on sittemmin kiinnostunut tutkimaan karismaattisia ilmiöitä. Pellimuistetaan Poliisi-TV:n juontajana. Kirjaa varten on kerätty yli kahdeksankymmenen henkilön kertomuksia sekä viranomaislähteitä ja sen kirjoittamiseen kuluin yli kaksi vuotta. Miettinen sai kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen todistettuaan vainajan herättämisyritystä.

Harhaanjohtajat käsittelee uskon varjolla tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa, petoksia ja väärinkäytöksiä. Harhaanjohtajissa on samankaltaisia teemoja kuin Ruohon kirjassa, mutta tässä kirjan painopiste on helluntailaisuudessa ja muissa vapaiden suuntien seurakuntien toiminnassa. Erityisesti huomiota kiinnitetän karismaattisiin ilmiöihin. Seurakunnat ovat pieniä, mutta mistään pikku liikehdinnstä ei ole kyse. Muihin uskontotokuntiin kuin evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 1990 lähtien, noin 40 000 jäsenestä yli 80 000 jäseneen.

Anonyymi00076 kirjoitti:

”Fundamentalistinen ajatusmaailma on hyvin kaksijakoinen. Sitä perustellaan ajatusmallilla, jonka mukaan se mikä ei ole Jumalasta, on Saatanasta.”


https://docendo.fi/kirjat/harhaanjohtajat/

Kirjan ensimmäinen luku kuvaa Suomessa vaikuttaneita ja yhä vaikuttavia hengellisiä yhteisöjä. Esiin nostetaan monia henkilöitä ja liikkeitä: Alma Kartano Pirkko Jalovaara, Markku Koivisto, Tapani Koivuniemi, Leo Meller, Markku Veilo, Patrick Tiainen, David Herzog sekä heihin liittyviä toinen toistaan hurjempia ilmiöitä. Näistä esimerkkinä voisi mainita mm. Koiviston kuolleistaherättämissessiot, Jalovaaran kokoukset, joissa opetetaan lääkkeiden olevan demonisia, Koivuniemen konsernin hurjat työmäärät nälkäpalkalla, Tiaisen kokouksissa tapahtuva lasten marssittaminen kaikkien eteen Jumalan sotureina ja Veilon oppi tatuointien demonisuudesta. Julkisuudesta tutut rikostapaukset saavat kirjassa myös huomiota osakseen.
https://kirjojenmaa.blogspot.com/2017/04/terho-miettinen-raija-pelli.html

Kirjan ovat kirjoittaneet Terho Miettinen ja Raija Pelli. Miettisellä on tausta helluntailaisuudessa ja hän on sittemmin kiinnostunut tutkimaan karismaattisia ilmiöitä. Pellimuistetaan Poliisi-TV:n juontajana. Kirjaa varten on kerätty yli kahdeksankymmenen henkilön kertomuksia sekä viranomaislähteitä ja sen kirjoittamiseen kuluin yli kaksi vuotta. Miettinen sai kimmokkeen kirjan kirjoittamiseen todistettuaan vainajan herättämisyritystä.

Harhaanjohtajat käsittelee uskon varjolla tapahtuvaa hengellistä väkivaltaa, petoksia ja väärinkäytöksiä. Harhaanjohtajissa on samankaltaisia teemoja kuin Ruohon kirjassa, mutta tässä kirjan painopiste on helluntailaisuudessa ja muissa vapaiden suuntien seurakuntien toiminnassa. Erityisesti huomiota kiinnitetän karismaattisiin ilmiöihin. Seurakunnat ovat pieniä, mutta mistään pikku liikehdinnstä ei ole kyse. Muihin uskontotokuntiin kuin evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien osuus on kaksinkertaistunut vuodesta 1990 lähtien, noin 40 000 jäsenestä yli 80 000 jäseneen.

Lue lisää

Väite ”vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta” näyttää ensi silmäyksellä uskonnolliselta väitteeltä, mutta tarkemmin tarkasteltuna siinä on ennen kaikkea epistemologinen ongelma. Väite sisältää jo etukäteen oletuksen siitä, mikä uskonto on oikeassa, ja tämän oletuksen avulla kaikki ristiriitainen aineisto voidaan määritellä vääräksi. Kristityn kokemus, joka sopii kristilliseen maailmankuvaan, voidaan tulkita Jumalan toiminnaksi. Muslimin vastaava kokemus voidaan puolestaan selittää Saatanan petokseksi. Näin oman uskonnon puolesta puhuva aineisto hyväksytään todisteeksi, mutta vastakkainen aineisto menettää todistusarvonsa jo ennen kuin sitä on edes tutkittu.

Tällainen päättely on ongelmallista juuri siksi, että sama menetelmä voidaan antaa minkä tahansa uskonnon käyttöön. Muslimi voi sanoa, että hänen kokemuksensa Allahista todistaa islamin olevan totta ja kristityn kokemus Jeesuksesta on harhaanjohtava. Kristitty voi puolestaan tehdä täsmälleen päinvastaisen tulkinnan. Jos molemmat hyväksyvät oman kokemuksensa aitouden mutta selittävät vastakkaisen kokemuksen Saatanan, harhan tai jonkin muun pahan voiman aiheuttamaksi, heidän menetelmänsä ei vielä kerro, kumpi on oikeassa. Se ainoastaan suojaa kummankin omaa ennakkopäätelmää.


Sama ongelma näkyy erityisen selvästi kuolemanrajakokemuksissa. Jos ihminen kertoo nähneensä Jeesuksen, käyneensä helvetissä ja palanneensa kokemuksesta vakuuttuneena kristinuskon totuudesta, kertomusta voidaan käyttää kristillisen maailmankuvan tukena. Mutta silloin on pakko esittää symmetrinen kysymys: mitä tehdään ihmiselle, joka kertoo kuolemanrajakokemuksensa jälkeen kohdanneensa Allahin, profeetta Muhammadin tai jonkin islamilaisessa viitekehyksessä merkityksellisen hengellisen todellisuuden? Entä ihminen, joka kertoo kokemuksen johtaneen hänet pois kristinuskosta? Entä buddhalainen, joka tulkitsee kokemuksensa täysin toisenlaisessa uskonnollisessa kehyksessä? Entä ihminen, joka kokee syvää rauhaa, rakkautta tai yhteyttä mutta ei liitä kokemukseensa mitään uskontoa?

Anonyymi00078 kirjoitti:

Väite ”vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta” näyttää ensi silmäyksellä uskonnolliselta väitteeltä, mutta tarkemmin tarkasteltuna siinä on ennen kaikkea epistemologinen ongelma. Väite sisältää jo etukäteen oletuksen siitä, mikä uskonto on oikeassa, ja tämän oletuksen avulla kaikki ristiriitainen aineisto voidaan määritellä vääräksi. Kristityn kokemus, joka sopii kristilliseen maailmankuvaan, voidaan tulkita Jumalan toiminnaksi. Muslimin vastaava kokemus voidaan puolestaan selittää Saatanan petokseksi. Näin oman uskonnon puolesta puhuva aineisto hyväksytään todisteeksi, mutta vastakkainen aineisto menettää todistusarvonsa jo ennen kuin sitä on edes tutkittu.

Tällainen päättely on ongelmallista juuri siksi, että sama menetelmä voidaan antaa minkä tahansa uskonnon käyttöön. Muslimi voi sanoa, että hänen kokemuksensa Allahista todistaa islamin olevan totta ja kristityn kokemus Jeesuksesta on harhaanjohtava. Kristitty voi puolestaan tehdä täsmälleen päinvastaisen tulkinnan. Jos molemmat hyväksyvät oman kokemuksensa aitouden mutta selittävät vastakkaisen kokemuksen Saatanan, harhan tai jonkin muun pahan voiman aiheuttamaksi, heidän menetelmänsä ei vielä kerro, kumpi on oikeassa. Se ainoastaan suojaa kummankin omaa ennakkopäätelmää.


Sama ongelma näkyy erityisen selvästi kuolemanrajakokemuksissa. Jos ihminen kertoo nähneensä Jeesuksen, käyneensä helvetissä ja palanneensa kokemuksesta vakuuttuneena kristinuskon totuudesta, kertomusta voidaan käyttää kristillisen maailmankuvan tukena. Mutta silloin on pakko esittää symmetrinen kysymys: mitä tehdään ihmiselle, joka kertoo kuolemanrajakokemuksensa jälkeen kohdanneensa Allahin, profeetta Muhammadin tai jonkin islamilaisessa viitekehyksessä merkityksellisen hengellisen todellisuuden? Entä ihminen, joka kertoo kokemuksen johtaneen hänet pois kristinuskosta? Entä buddhalainen, joka tulkitsee kokemuksensa täysin toisenlaisessa uskonnollisessa kehyksessä? Entä ihminen, joka kokee syvää rauhaa, rakkautta tai yhteyttä mutta ei liitä kokemukseensa mitään uskontoa?

Lue lisää

Jos ensimmäiset kertomukset hyväksytään todisteiksi ja jälkimmäiset selitetään automaattisesti Saatanan petoksiksi, ei olla enää tekemässä avointa vertailua. Tällöin aineistoa käsitellään eri säännöillä sen mukaan, tukeeko se omaa uskontoa vai haastaa sitä.

Tässä kohtaa on tärkeää erottaa kokemus ja kokemuksesta tehty tulkinta. Ihminen voi todella kokea jotakin poikkeuksellista. Hän voi todella tuntea rauhaa, nähdä valon, kokea olevansa jonkin tietoisen läsnäolon kanssa tekemisissä, tavata edesmenneen läheisen tai kokea koko elämänsä muuttuneen hetkessä. Kokemuksen aitous henkilön omana kokemuksena ei kuitenkaan vielä ratkaise sitä, mikä kokemuksen metafyysinen selitys on.

Samoin ihminen voi todella parantua ja kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lause ”Jumala paransi minut” sisältää jo tulkinnan tapahtuman syystä. Jos kristitty sanoo ”Jeesus paransi minut”, muslimi ”Allah paransi minut” ja jonkin muun uskonnon edustaja antaa tapahtumalle oman uskonnollisen selityksensä, pelkkä paranemisen tapahtuminen ei vielä ratkaise, mikä näistä tulkinnoista on oikea.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Jos ensimmäiset kertomukset hyväksytään todisteiksi ja jälkimmäiset selitetään automaattisesti Saatanan petoksiksi, ei olla enää tekemässä avointa vertailua. Tällöin aineistoa käsitellään eri säännöillä sen mukaan, tukeeko se omaa uskontoa vai haastaa sitä.

Tässä kohtaa on tärkeää erottaa kokemus ja kokemuksesta tehty tulkinta. Ihminen voi todella kokea jotakin poikkeuksellista. Hän voi todella tuntea rauhaa, nähdä valon, kokea olevansa jonkin tietoisen läsnäolon kanssa tekemisissä, tavata edesmenneen läheisen tai kokea koko elämänsä muuttuneen hetkessä. Kokemuksen aitous henkilön omana kokemuksena ei kuitenkaan vielä ratkaise sitä, mikä kokemuksen metafyysinen selitys on.

Samoin ihminen voi todella parantua ja kokea, että Jumala paransi hänet. Mutta lause ”Jumala paransi minut” sisältää jo tulkinnan tapahtuman syystä. Jos kristitty sanoo ”Jeesus paransi minut”, muslimi ”Allah paransi minut” ja jonkin muun uskonnon edustaja antaa tapahtumalle oman uskonnollisen selityksensä, pelkkä paranemisen tapahtuminen ei vielä ratkaise, mikä näistä tulkinnoista on oikea.

Lue lisää

Sama pätee kääntymiskokemuksiin. Kristitty voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Jeesuksen ja elämäni muuttui täydellisesti.” Muslimi voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Allahin ja elämäni sai tarkoituksen.” Buddhalainen voi kuvata yhtä voimakasta muutosta aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Kokemukset voivat olla ihmisille syvästi todellisia ja seuraukset heidän elämässään valtavia. Mutta juuri siksi niitä pitäisi vertailla kokonaisuutena eikä kerätä ainoastaan niitä kertomuksia, jotka sopivat omaan maailmankuvaan.

Tämä on myös syy siihen, miksi William Jamesin kaltaisella vertailevalla tutkimuksella on merkitystä. James tarkasteli eri aikakausien ja uskonnollisten traditioiden ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hänen aineistossaan esiintyy monenlaisia uskonnollisia taustoja, mutta kuvauksissa toistuvat esimerkiksi rauha, rakkaus, yhteyden kokemus, pyhän läsnäolo, syvä varmuus ja elämän muuttuminen. Kokemusten tulkinnat vaihtelevat, mutta kokemuksellisissa rakenteissa voidaan havaita myös yhteisiä piirteitä.

Anonyymi00080 kirjoitti:

Sama pätee kääntymiskokemuksiin. Kristitty voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Jeesuksen ja elämäni muuttui täydellisesti.” Muslimi voi sanoa: ”Olin eksyksissä, löysin Allahin ja elämäni sai tarkoituksen.” Buddhalainen voi kuvata yhtä voimakasta muutosta aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Kokemukset voivat olla ihmisille syvästi todellisia ja seuraukset heidän elämässään valtavia. Mutta juuri siksi niitä pitäisi vertailla kokonaisuutena eikä kerätä ainoastaan niitä kertomuksia, jotka sopivat omaan maailmankuvaan.

Tämä on myös syy siihen, miksi William Jamesin kaltaisella vertailevalla tutkimuksella on merkitystä. James tarkasteli eri aikakausien ja uskonnollisten traditioiden ihmisten omia kuvauksia uskonnollisista kokemuksista. Hänen aineistossaan esiintyy monenlaisia uskonnollisia taustoja, mutta kuvauksissa toistuvat esimerkiksi rauha, rakkaus, yhteyden kokemus, pyhän läsnäolo, syvä varmuus ja elämän muuttuminen. Kokemusten tulkinnat vaihtelevat, mutta kokemuksellisissa rakenteissa voidaan havaita myös yhteisiä piirteitä.

Lue lisää

Tämä ei todista, että kaikki uskonnot olisivat tosia. Mutta se vaikeuttaa huomattavasti väitettä, jonka mukaan yhden uskonnon seuraajien uskonnolliset kokemukset olisivat itsestään selvästi Jumalan todistuksia samalla kun muiden uskontojen vastaavat kokemukset olisivat automaattisesti Saatanan aikaansaannoksia.

Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Tämä ei todista, että kaikki uskonnot olisivat tosia. Mutta se vaikeuttaa huomattavasti väitettä, jonka mukaan yhden uskonnon seuraajien uskonnolliset kokemukset olisivat itsestään selvästi Jumalan todistuksia samalla kun muiden uskontojen vastaavat kokemukset olisivat automaattisesti Saatanan aikaansaannoksia.

Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Lue lisää

Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Muuten päättely muodostuu kehäksi:

”Tiedän, että minun uskontoni on oikea, koska Jumala vahvistaa sen.”

”Mistä tiedät, että kyseessä on Jumalan vahvistus?”

”Koska se vahvistaa minun uskontoani.”

Tämä ei vielä tuota ulkopuolista perustetta uskonnon totuudelle.

Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, jos vastakkaiset kokemukset voidaan aina selittää Saatanalla. Silloin mikään mahdollinen havainto ei kykene osoittamaan teoriaa vääräksi. Jos ihminen kokee Jeesuksen, se todistaa Jeesuksesta. Jos hän kokee Allahin, kyseessä on Saatanan petos. Jos hän kokee Vishnun, jälleen Saatanan petos. Jos hän ei koe mitään, se voidaan selittää hengellisellä sokeudella. Jos hän vaihtaa uskontoa, Saatana on eksyttänyt hänet. Jos hän pysyy kristittynä, Jumala on johdattanut hänet.

Anonyymi00082 kirjoitti:

Jos tällainen sääntö hyväksytään, ongelma voidaan nähdä vielä selvemmin matemaattisen vertauksen avulla. Jos oman uskonnon tekstistä löydetty lukusarja julistetaan Jumalan asettamaksi koodiksi, mutta toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava kuvio kuitataan sattumana tai numerologiana, kyse ei ole enää puolueettomasta menetelmästä. Sama pätee hengellisiin kokemuksiin. Jos oma kokemus on yliluonnollinen kohtaaminen mutta toisen kokemus on demoninen harha, tarvitaan jokin riippumaton peruste sille, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Muuten päättely muodostuu kehäksi:

”Tiedän, että minun uskontoni on oikea, koska Jumala vahvistaa sen.”

”Mistä tiedät, että kyseessä on Jumalan vahvistus?”

”Koska se vahvistaa minun uskontoani.”

Tämä ei vielä tuota ulkopuolista perustetta uskonnon totuudelle.

Vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, jos vastakkaiset kokemukset voidaan aina selittää Saatanalla. Silloin mikään mahdollinen havainto ei kykene osoittamaan teoriaa vääräksi. Jos ihminen kokee Jeesuksen, se todistaa Jeesuksesta. Jos hän kokee Allahin, kyseessä on Saatanan petos. Jos hän kokee Vishnun, jälleen Saatanan petos. Jos hän ei koe mitään, se voidaan selittää hengellisellä sokeudella. Jos hän vaihtaa uskontoa, Saatana on eksyttänyt hänet. Jos hän pysyy kristittynä, Jumala on johdattanut hänet.

Lue lisää

Tällainen järjestelmä kykenee selittämään kaiken – ja juuri siksi se ei välttämättä selitä mitään erityisen hyvin. Teoria, jota mikään mahdollinen havainto ei voi haastaa, on epistemologisesti hyvin heikko lähtökohta.

Siksi kiinnostavin kysymys ei lopulta olekaan ”Kumpi meistä uskoo oikeaan Jumalaan?” Paljon olennaisempaa on kysyä: millä perusteella erotat Jumalan toiminnan Saatanan petoksesta, psykologisesta kokemuksesta, kulttuurisesta odotuksesta, muistojen muokkautumisesta, sattumasta tai jälkikäteen tehdystä tulkinnasta? Ja kaikkein tärkeimpänä: oletko valmis käyttämään täsmälleen samaa sääntöä myös silloin, kun tutkimasi aineisto on ristiriidassa oman uskontosi kanssa?

Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Anonyymi00083 kirjoitti:

Tällainen järjestelmä kykenee selittämään kaiken – ja juuri siksi se ei välttämättä selitä mitään erityisen hyvin. Teoria, jota mikään mahdollinen havainto ei voi haastaa, on epistemologisesti hyvin heikko lähtökohta.

Siksi kiinnostavin kysymys ei lopulta olekaan ”Kumpi meistä uskoo oikeaan Jumalaan?” Paljon olennaisempaa on kysyä: millä perusteella erotat Jumalan toiminnan Saatanan petoksesta, psykologisesta kokemuksesta, kulttuurisesta odotuksesta, muistojen muokkautumisesta, sattumasta tai jälkikäteen tehdystä tulkinnasta? Ja kaikkein tärkeimpänä: oletko valmis käyttämään täsmälleen samaa sääntöä myös silloin, kun tutkimasi aineisto on ristiriidassa oman uskontosi kanssa?

Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Lue lisää

Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Siksi ”vain minun uskontoni on oikea, kaikki muut ovat Saatanasta” ei vielä ole argumentti. Se on johtopäätös, joka tarvitsee perustelun. Ja juuri tuon perustelun kohdalla pitäisi alkaa varsinainen tutkimus.

Anonyymi00084 kirjoitti:

Jos vastaus on kyllä, silloin ollaan tekemässä todellista epistemologista tutkimusta. Jos vastaus on ei, kyse ei enää ole neutraalista todistamisesta vaan oman johtopäätöksen suojaamisesta.

Siksi ”vain minun uskontoni on oikea, kaikki muut ovat Saatanasta” ei vielä ole argumentti. Se on johtopäätös, joka tarvitsee perustelun. Ja juuri tuon perustelun kohdalla pitäisi alkaa varsinainen tutkimus.

Lue lisää

Erityisen hyödyllisiä käsitteitä ovat esimerkiksi episteeminen symmetria, alimääräytyneisyys, tulkinnallinen alimääräytyneisyys, todistusaineiston selektiivisyys, immunisaatio, ad hoc -selitys, hermeneuttinen kehä, evidenssin diskriminatiivinen voima, vaihtoehtoisten hypoteesien vertailu ja alituisen selittämisen ongelma.

Kun kaikki vastatodisteet voidaan nimetä Saatanan petokseksi

Kun ihminen sanoo: ”Vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta”, hän ei oikeastaan vielä esitä uskonnollista todistetta. Hän määrittelee todellisuuden tavalla, jossa oman katsomuksen totuus on asetettu lähtökohdaksi ja kaikki siitä poikkeava aineisto on etukäteen sijoitettu virheen, harhan tai pahan voiman kategoriaan. Tällaisessa asetelmassa varsinainen epistemologinen kysymys kuuluu: millainen havainto voisi saada tämän ihmisen muuttamaan kantaansa?

Anonyymi00085 kirjoitti:

Erityisen hyödyllisiä käsitteitä ovat esimerkiksi episteeminen symmetria, alimääräytyneisyys, tulkinnallinen alimääräytyneisyys, todistusaineiston selektiivisyys, immunisaatio, ad hoc -selitys, hermeneuttinen kehä, evidenssin diskriminatiivinen voima, vaihtoehtoisten hypoteesien vertailu ja alituisen selittämisen ongelma.

Kun kaikki vastatodisteet voidaan nimetä Saatanan petokseksi

Kun ihminen sanoo: ”Vain minun uskontoni on oikea, koska se on Jumalasta, ja kaikki muut uskonnot ovat Saatanasta”, hän ei oikeastaan vielä esitä uskonnollista todistetta. Hän määrittelee todellisuuden tavalla, jossa oman katsomuksen totuus on asetettu lähtökohdaksi ja kaikki siitä poikkeava aineisto on etukäteen sijoitettu virheen, harhan tai pahan voiman kategoriaan. Tällaisessa asetelmassa varsinainen epistemologinen kysymys kuuluu: millainen havainto voisi saada tämän ihmisen muuttamaan kantaansa?

Lue lisää

Jos vastaus on ”ei mikään”, ollaan tekemisissä episteemisesti immunisoidun järjestelmän kanssa. Teoria on rakennettu niin, ettei mikään mahdollinen vastatodiste pääse aidosti vaikuttamaan sen asemaan. Oma kokemus voidaan hyväksyä Jumalan toiminnaksi, mutta ristiriitainen kokemus voidaan määritellä Saatanan petokseksi. Oman uskonnon tekstistä löytyvä erikoinen yksityiskohta voidaan nähdä jumalallisena merkkinä, kun taas toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava yksityiskohta voidaan nimetä sattumaksi, numerologiaksi tai ihmisen tekemäksi tulkinnaksi. Tällöin samaa evidenssin arviointiperiaatetta ei sovelleta symmetrisesti.

Juuri tässä kohtaa tulee vastaan episteemisen symmetrian vaatimus. Jos jokin havainto on periaatteessa kelvollinen todiste kristinuskon puolesta, pitäisi kysyä, millä perusteella sama havaintotyyppi ei voisi olla todiste islamin, hindulaisuuden tai jonkin muun maailmankatsomuksen puolesta. Jos vastaus riippuu jo siitä, minkä uskonnon oletetaan olevan oikeassa, ollaan hermeneuttisessa kehässä: tulkinta vahvistaa lähtöoletusta ja lähtöoletus puolestaan määrää, miten tulkinta tehdään.

Anonyymi00086 kirjoitti:

Jos vastaus on ”ei mikään”, ollaan tekemisissä episteemisesti immunisoidun järjestelmän kanssa. Teoria on rakennettu niin, ettei mikään mahdollinen vastatodiste pääse aidosti vaikuttamaan sen asemaan. Oma kokemus voidaan hyväksyä Jumalan toiminnaksi, mutta ristiriitainen kokemus voidaan määritellä Saatanan petokseksi. Oman uskonnon tekstistä löytyvä erikoinen yksityiskohta voidaan nähdä jumalallisena merkkinä, kun taas toisen uskonnon tekstistä löytyvä vastaava yksityiskohta voidaan nimetä sattumaksi, numerologiaksi tai ihmisen tekemäksi tulkinnaksi. Tällöin samaa evidenssin arviointiperiaatetta ei sovelleta symmetrisesti.

Juuri tässä kohtaa tulee vastaan episteemisen symmetrian vaatimus. Jos jokin havainto on periaatteessa kelvollinen todiste kristinuskon puolesta, pitäisi kysyä, millä perusteella sama havaintotyyppi ei voisi olla todiste islamin, hindulaisuuden tai jonkin muun maailmankatsomuksen puolesta. Jos vastaus riippuu jo siitä, minkä uskonnon oletetaan olevan oikeassa, ollaan hermeneuttisessa kehässä: tulkinta vahvistaa lähtöoletusta ja lähtöoletus puolestaan määrää, miten tulkinta tehdään.

Lue lisää

Kuolemanrajakokemukset tekevät tämän ongelman erityisen näkyväksi. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, valon, enkelin tai helvetin ja tulkitsee kokemuksen kristinuskon vahvistukseksi, kokemusta voidaan pitää hänelle henkilökohtaisesti erittäin merkittävänä. Mutta sama epistemologinen kysymys on esitettävä toisellekin kokijalle. Jos muslimi kertoo kohdanneensa Allahin tai kokeneensa islamilaisen maailmankuvan vahvistuneen kokemuksensa seurauksena, miksi hänen kokemuksensa pitäisi lähtökohtaisesti luokitella vähemmän informatiiviseksi?

Vielä olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun kokemukset ovat keskenään ristiriidassa. Jos yksi ihminen kertoo kohdanneensa Jeesuksen ja toinen kertoo kohdanneensa Allahin, kokemusten pelkkä intensiteetti ei ratkaise niiden metafyysistä alkuperää. Molemmat voivat olla subjektiivisesti äärimmäisen vakuuttavia. Molemmat voivat muuttaa ihmisen koko persoonallista maailmankuvaa. Molemmat voivat tuntua kokijasta varmemmilta kuin mikään tavallinen arkikokemus.

Anonyymi00087 kirjoitti:

Kuolemanrajakokemukset tekevät tämän ongelman erityisen näkyväksi. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, valon, enkelin tai helvetin ja tulkitsee kokemuksen kristinuskon vahvistukseksi, kokemusta voidaan pitää hänelle henkilökohtaisesti erittäin merkittävänä. Mutta sama epistemologinen kysymys on esitettävä toisellekin kokijalle. Jos muslimi kertoo kohdanneensa Allahin tai kokeneensa islamilaisen maailmankuvan vahvistuneen kokemuksensa seurauksena, miksi hänen kokemuksensa pitäisi lähtökohtaisesti luokitella vähemmän informatiiviseksi?

Vielä olennaisempaa on kysyä, mitä tapahtuu silloin, kun kokemukset ovat keskenään ristiriidassa. Jos yksi ihminen kertoo kohdanneensa Jeesuksen ja toinen kertoo kohdanneensa Allahin, kokemusten pelkkä intensiteetti ei ratkaise niiden metafyysistä alkuperää. Molemmat voivat olla subjektiivisesti äärimmäisen vakuuttavia. Molemmat voivat muuttaa ihmisen koko persoonallista maailmankuvaa. Molemmat voivat tuntua kokijasta varmemmilta kuin mikään tavallinen arkikokemus.

Lue lisää

Tästä seuraa tärkeä ero fenomenologisen ja ontologisen kysymyksen välillä. Fenomenologinen kysymys koskee sitä, millaisena kokemus ilmenee kokijalle: mitä hän näkee, tuntee, havaitsee ja miten hänen tietoisuutensa muuttuu. Ontologinen kysymys taas koskee sitä, mikä kokemuksen ulkopuolinen todellisuus sen mahdollisesti aiheuttaa. Näitä ei pitäisi sekoittaa.

”Koin Jeesuksen läsnäolon” on kuvaus kokemuksesta.

”Jeesus todella oli läsnä” on ontologinen väite.

”Jeesus oli läsnä, koska kristinusko on totta” on vielä pidemmälle menevä teologinen tulkinta.

Anonyymi00088 kirjoitti:

Tästä seuraa tärkeä ero fenomenologisen ja ontologisen kysymyksen välillä. Fenomenologinen kysymys koskee sitä, millaisena kokemus ilmenee kokijalle: mitä hän näkee, tuntee, havaitsee ja miten hänen tietoisuutensa muuttuu. Ontologinen kysymys taas koskee sitä, mikä kokemuksen ulkopuolinen todellisuus sen mahdollisesti aiheuttaa. Näitä ei pitäisi sekoittaa.

”Koin Jeesuksen läsnäolon” on kuvaus kokemuksesta.

”Jeesus todella oli läsnä” on ontologinen väite.

”Jeesus oli läsnä, koska kristinusko on totta” on vielä pidemmälle menevä teologinen tulkinta.

Lue lisää

Nämä kolme lausetta eivät ole epistemisesti samanarvoisia. Ensimmäinen kertoo siitä, mitä henkilölle tapahtui. Toinen esittää väitteen kokemuksen ulkopuolisesta todellisuudesta. Kolmas yhdistää kokemuksen jo valmiiseen metafyysiseen järjestelmään.

Sama rakenne voidaan kirjoittaa islamilaisesta näkökulmasta. ”Koin Allahin läsnäolon” on kokemuskuvaus. ”Allah todella oli läsnä” on ontologinen tulkinta. ”Kokemus todistaa islamin olevan totta” on vielä laajempi johtopäätös.

Tässä syntyy niin sanottu evidenssin alimääräytymisen ongelma. Sama havainto voi olla yhteensopiva useamman keskenään ristiriitaisen selityksen kanssa. Kokemus ei siis yksinään määritä, mikä teoria sen parhaiten selittää.

Tätä voi verrata rikostutkintaan. Jos huoneesta löytyy sormenjälki, sormenjälki on evidenssiä. Mutta sen todistusarvo riippuu siitä, kuinka hyvin se erottaa kilpailevat hypoteesit toisistaan. Jos kyseinen sormenjälki löytyy aivan yhtä hyvin kolmesta mahdollisesta selityksestä, se ei vielä ratkaise, mikä selitys on oikea.

Sama pätee uskonnollisiin kokemuksiin. Jos Jeesukseen uskova kokee rauhaa rukouksessa, muslimi kokee rauhaa rukouksessa ja hindulainen kokee vastaavaa yhteyttä meditaatiossa, ilmiö voi olla erittäin merkityksellinen, mutta sen diskriminatiivinen evidenssiarvo yhden tietyn uskonnon puolesta jää avoimeksi. Kokemus osoittaa ehkä jotakin ihmisen uskonnollisesta tietoisuudesta, mutta ei vielä ratkaise sitä, mikä metafyysinen järjestelmä on tosi.

Anonyymi00089 kirjoitti:

Nämä kolme lausetta eivät ole epistemisesti samanarvoisia. Ensimmäinen kertoo siitä, mitä henkilölle tapahtui. Toinen esittää väitteen kokemuksen ulkopuolisesta todellisuudesta. Kolmas yhdistää kokemuksen jo valmiiseen metafyysiseen järjestelmään.

Sama rakenne voidaan kirjoittaa islamilaisesta näkökulmasta. ”Koin Allahin läsnäolon” on kokemuskuvaus. ”Allah todella oli läsnä” on ontologinen tulkinta. ”Kokemus todistaa islamin olevan totta” on vielä laajempi johtopäätös.

Tässä syntyy niin sanottu evidenssin alimääräytymisen ongelma. Sama havainto voi olla yhteensopiva useamman keskenään ristiriitaisen selityksen kanssa. Kokemus ei siis yksinään määritä, mikä teoria sen parhaiten selittää.

Tätä voi verrata rikostutkintaan. Jos huoneesta löytyy sormenjälki, sormenjälki on evidenssiä. Mutta sen todistusarvo riippuu siitä, kuinka hyvin se erottaa kilpailevat hypoteesit toisistaan. Jos kyseinen sormenjälki löytyy aivan yhtä hyvin kolmesta mahdollisesta selityksestä, se ei vielä ratkaise, mikä selitys on oikea.

Sama pätee uskonnollisiin kokemuksiin. Jos Jeesukseen uskova kokee rauhaa rukouksessa, muslimi kokee rauhaa rukouksessa ja hindulainen kokee vastaavaa yhteyttä meditaatiossa, ilmiö voi olla erittäin merkityksellinen, mutta sen diskriminatiivinen evidenssiarvo yhden tietyn uskonnon puolesta jää avoimeksi. Kokemus osoittaa ehkä jotakin ihmisen uskonnollisesta tietoisuudesta, mutta ei vielä ratkaise sitä, mikä metafyysinen järjestelmä on tosi.

Lue lisää

Tässä onkin yksi koko keskustelun keskeisimmistä eroista: evidenssi voi olla ihmiselle erittäin vakuuttavaa olematta samalla kovin erottelevaa.

Ihminen voi olla täysin vilpittömästi vakuuttunut kokemuksestaan. Hän ei valehtele. Hän ei välttämättä ole naiivi. Hän ei välttämättä kuvittele tapahtumaa tietoisesti. Hänen kokemuksensa voi olla psykologisesti ja fenomenologisesti erittäin todellinen. Mutta tästä ei seuraa, että kokemuksesta tehty metafyysinen selitys olisi automaattisesti oikea.

Subjektiivinen varmuus ja objektiivinen todistusarvo ovat eri asioita.

Tämä ero unohtuu helposti juuri uskonnollisissa kokemuksissa, koska voimakas kokemus tuottaa usein poikkeuksellisen vahvan varmuuden tunteen. Mutta varmuuden psykologinen intensiteetti ei ole sama asia kuin väitteen totuudellisuus. Ihminen voi olla sataprosenttisen varma ja silti väärässä. Tämä ei tee hänen kokemuksestaan valheellista. Se tarkoittaa vain sitä, että varmuuden tunne itsessään ei ole luotettava mittari metafyysiselle totuudelle.

Anonyymi00090 kirjoitti:

Tässä onkin yksi koko keskustelun keskeisimmistä eroista: evidenssi voi olla ihmiselle erittäin vakuuttavaa olematta samalla kovin erottelevaa.

Ihminen voi olla täysin vilpittömästi vakuuttunut kokemuksestaan. Hän ei valehtele. Hän ei välttämättä ole naiivi. Hän ei välttämättä kuvittele tapahtumaa tietoisesti. Hänen kokemuksensa voi olla psykologisesti ja fenomenologisesti erittäin todellinen. Mutta tästä ei seuraa, että kokemuksesta tehty metafyysinen selitys olisi automaattisesti oikea.

Subjektiivinen varmuus ja objektiivinen todistusarvo ovat eri asioita.

Tämä ero unohtuu helposti juuri uskonnollisissa kokemuksissa, koska voimakas kokemus tuottaa usein poikkeuksellisen vahvan varmuuden tunteen. Mutta varmuuden psykologinen intensiteetti ei ole sama asia kuin väitteen totuudellisuus. Ihminen voi olla sataprosenttisen varma ja silti väärässä. Tämä ei tee hänen kokemuksestaan valheellista. Se tarkoittaa vain sitä, että varmuuden tunne itsessään ei ole luotettava mittari metafyysiselle totuudelle.

Lue lisää

Sama ongelma koskee kääntymiskokemuksia. Kristitty voi sanoa: ”Jeesus pelasti minut ja elämäni muuttui.” Muslimi voi sanoa: ”Allah johdatti minut islamiin ja elämäni muuttui.” Buddhalainen voi kuvata vapautumista aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Ihmiset voivat kuvata kokemustensa jälkeen lähes täydellistä identiteetin uudelleenjärjestymistä: riippuvuudet jäävät, vanhat ihmissuhteet muuttuvat, elämälle löytyy tarkoitus ja ihminen alkaa nähdä itsensä uudessa valossa.

Tämä on psykologisesti kiinnostavaa riippumatta siitä, mikä metafyysinen selitys on oikea.

Mutta jos kristitty käyttää tällaista kokemusta todisteena kristinuskon totuudesta, hänen pitäisi selittää, miksi vastaavanlainen islamilainen kääntymyskokemus ei anna vastaavaa evidenssiä islamin puolesta. Jos hän vastaa, että islamilainen kokemus on Saatanan aiheuttama, hän ei ole vielä osoittanut tätä. Hän on ainoastaan lisännyt järjestelmään uuden selityshypoteesin, joka tekee vastakkaisen evidenssin vaarattomaksi.

Anonyymi00091 kirjoitti:

Sama ongelma koskee kääntymiskokemuksia. Kristitty voi sanoa: ”Jeesus pelasti minut ja elämäni muuttui.” Muslimi voi sanoa: ”Allah johdatti minut islamiin ja elämäni muuttui.” Buddhalainen voi kuvata vapautumista aivan toisenlaisella käsitteistöllä. Ihmiset voivat kuvata kokemustensa jälkeen lähes täydellistä identiteetin uudelleenjärjestymistä: riippuvuudet jäävät, vanhat ihmissuhteet muuttuvat, elämälle löytyy tarkoitus ja ihminen alkaa nähdä itsensä uudessa valossa.

Tämä on psykologisesti kiinnostavaa riippumatta siitä, mikä metafyysinen selitys on oikea.

Mutta jos kristitty käyttää tällaista kokemusta todisteena kristinuskon totuudesta, hänen pitäisi selittää, miksi vastaavanlainen islamilainen kääntymyskokemus ei anna vastaavaa evidenssiä islamin puolesta. Jos hän vastaa, että islamilainen kokemus on Saatanan aiheuttama, hän ei ole vielä osoittanut tätä. Hän on ainoastaan lisännyt järjestelmään uuden selityshypoteesin, joka tekee vastakkaisen evidenssin vaarattomaksi.

Lue lisää

Tämä on ad hoc -immunisaation ongelma.

Jos jokainen ristiriitainen havainto voidaan selittää lisäämällä teoriaan uusi näkymätön toimija, kuten Saatana, demoni, hengellinen petos tai ihmisen hengellinen sokeus, teoriasta tulee erittäin vaikeasti falsifioituva. Se pystyy säilyttämään totuusväitteensä riippumatta siitä, mitä havaitaan.

Mutta selityksen kyky absorboida kaikki mahdollinen evidenssi ei ole sama asia kuin sen kyky ennustaa tai erotella todellisuutta. Jos teoria pystyy selittämään sekä A:n että ei-A:n, sen selitysvoima voi näennäisesti näyttää valtavalta samalla kun sen informaatioarvo jää hyvin pieneksi.

Tämän vuoksi olisi kiinnostavampaa kysyä: mitä havaintoa kristitty pitäisi sellaisena, joka oikeasti puhuisi kristinuskoa vastaan? Jos vastaus on ”ei mitään”, kyseessä ei ole avoin evidenssiperustainen tutkimusasetelma. Kyseessä on uskomusjärjestelmä, joka määrittelee etukäteen kaikki mahdolliset tulokset oman totuutensa kanssa yhteensopiviksi.

Ja tässä tulee vastaan vielä yksi ongelma: vastakkaisten kokemusten selektiivinen näkyvyys.

Jos henkilö kerää kymmeniä helvettikertomuksia ja sanoo niiden osoittavan helvetin todellisuuden, mutta ei systemaattisesti kerää tapauksia, joissa ihmiset kertovat valosta, rakkaudesta, jälleensyntymisestä, Allahin kohtaamisesta, Jeesuksesta luopumisesta tai kokonaan uskonnottomasta kokemuksesta, hän ei ole vielä osoittanut, että helvettikokemukset ovat erityinen todistus kristillisestä metafysiikasta. Hän on osoittanut, että tällaisia kertomuksia on olemassa.

Se on aivan eri väite.

Anonyymi00092 kirjoitti:

Tämä on ad hoc -immunisaation ongelma.

Jos jokainen ristiriitainen havainto voidaan selittää lisäämällä teoriaan uusi näkymätön toimija, kuten Saatana, demoni, hengellinen petos tai ihmisen hengellinen sokeus, teoriasta tulee erittäin vaikeasti falsifioituva. Se pystyy säilyttämään totuusväitteensä riippumatta siitä, mitä havaitaan.

Mutta selityksen kyky absorboida kaikki mahdollinen evidenssi ei ole sama asia kuin sen kyky ennustaa tai erotella todellisuutta. Jos teoria pystyy selittämään sekä A:n että ei-A:n, sen selitysvoima voi näennäisesti näyttää valtavalta samalla kun sen informaatioarvo jää hyvin pieneksi.

Tämän vuoksi olisi kiinnostavampaa kysyä: mitä havaintoa kristitty pitäisi sellaisena, joka oikeasti puhuisi kristinuskoa vastaan? Jos vastaus on ”ei mitään”, kyseessä ei ole avoin evidenssiperustainen tutkimusasetelma. Kyseessä on uskomusjärjestelmä, joka määrittelee etukäteen kaikki mahdolliset tulokset oman totuutensa kanssa yhteensopiviksi.

Ja tässä tulee vastaan vielä yksi ongelma: vastakkaisten kokemusten selektiivinen näkyvyys.

Jos henkilö kerää kymmeniä helvettikertomuksia ja sanoo niiden osoittavan helvetin todellisuuden, mutta ei systemaattisesti kerää tapauksia, joissa ihmiset kertovat valosta, rakkaudesta, jälleensyntymisestä, Allahin kohtaamisesta, Jeesuksesta luopumisesta tai kokonaan uskonnottomasta kokemuksesta, hän ei ole vielä osoittanut, että helvettikokemukset ovat erityinen todistus kristillisestä metafysiikasta. Hän on osoittanut, että tällaisia kertomuksia on olemassa.

Se on aivan eri väite.

Lue lisää

Kertomusten olemassaolo ja kertomusten todistusarvo ovat kaksi eri asiaa.

Vielä tärkeämpää olisi tietää niiden esiintyvyys, jakauma, valikoitumismekanismit, kulttuuriset taustat, uskonnolliset ennakko-odotukset, tiedonkeruun menetelmät ja se, kuinka usein erilaiset kokemukset jäävät kokonaan raportoimatta. Muuten aineistoon syntyy klassinen valikoitumisharha: tutkija näkee sen, mitä hän etsii, ja alkaa sitten käyttää löytämäänsä aineistoa sen asian vahvistamiseen, jota hän alun perin lähti etsimään.

Tässä mielessä kysymys ”miksi et tutki päinvastaisia kuolemanrajakokemuksia?” on itse asiassa paljon syvempi kuin miltä se kuulostaa. Se ei ole pelkkä vaatimus lisätä pari vastakkaista linkkiä. Se on vaatimus muuttaa koko tutkimusasetelmaa.

Ei pitäisi kerätä vain niitä tapauksia, jotka vahvistavat hypoteesia.

Pitäisi rakentaa aineisto niin, että myös hypoteesin kanssa ristiriitaiset tapaukset tulevat näkyviin.

Vasta silloin voidaan arvioida, onko kokemuksilla todella uskonnollisesti diskriminoivaa evidenssiarvoa.

Anonyymi00093 kirjoitti:

Kertomusten olemassaolo ja kertomusten todistusarvo ovat kaksi eri asiaa.

Vielä tärkeämpää olisi tietää niiden esiintyvyys, jakauma, valikoitumismekanismit, kulttuuriset taustat, uskonnolliset ennakko-odotukset, tiedonkeruun menetelmät ja se, kuinka usein erilaiset kokemukset jäävät kokonaan raportoimatta. Muuten aineistoon syntyy klassinen valikoitumisharha: tutkija näkee sen, mitä hän etsii, ja alkaa sitten käyttää löytämäänsä aineistoa sen asian vahvistamiseen, jota hän alun perin lähti etsimään.

Tässä mielessä kysymys ”miksi et tutki päinvastaisia kuolemanrajakokemuksia?” on itse asiassa paljon syvempi kuin miltä se kuulostaa. Se ei ole pelkkä vaatimus lisätä pari vastakkaista linkkiä. Se on vaatimus muuttaa koko tutkimusasetelmaa.

Ei pitäisi kerätä vain niitä tapauksia, jotka vahvistavat hypoteesia.

Pitäisi rakentaa aineisto niin, että myös hypoteesin kanssa ristiriitaiset tapaukset tulevat näkyviin.

Vasta silloin voidaan arvioida, onko kokemuksilla todella uskonnollisesti diskriminoivaa evidenssiarvoa.

Lue lisää

Ja juuri tässä suhteessa väite ”kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” on epistemologisesti poikkeuksellisen ongelmallinen. Se ei ole itsenäinen havainto. Se on tulkinta, joka syntyy vasta sen jälkeen, kun oma uskonnollinen järjestelmä on jo oletettu oikeaksi.

Jos kristinuskon totuus todetaan ensin ja Saatana määritellään sen jälkeen kaiken kristinuskosta poikkeavan kokemuksen selitykseksi, Saatana ei toimi kristinuskon puolesta uutena evidenssinä. Hän toimii teoreettisena suojarakenteena, jonka avulla ristiriitainen evidenssi voidaan neutraloida.

Silloin päädytään lähes suljettuun epistemiseen järjestelmään.

Oma kokemus vahvistaa uskoa.

Toisen kokemus vahvistaa omaa uskoa, koska se voidaan tulkita eksytykseksi.

Vastatodiste vahvistaa uskoa, koska se osoittaa, kuinka voimakasta hengellinen eksytys on.

Uskoon kääntyminen vahvistaa uskoa.

Uskosta luopuminen vahvistaa uskoa, koska Saatana on eksyttänyt ihmisen.

Helvettikokemus vahvistaa uskoa.

Taivas- tai jumalkokemus toisessa uskonnossa vahvistaa uskoa, koska se osoittaa Saatanan petoksen.

Tällaisessa järjestelmässä evidenssi ei enää toimi uskomuksen ulkopuolisena kontrollina. Uskomusjärjestelmä itse määrää, mitä evidenssi saa tarkoittaa.

Ja juuri tässä on koko ongelman ydin.

Todella avoin epistemologia ei kysy ainoastaan: ”Mikä havainto tukee minun teoriaani?” Se kysyy myös: ”Mikä havainto erottaisi minun teoriani sen kilpailijoista?” ja vielä vaikeamman kysymyksen: ”Mikä havainto pakottaisi minut tarkistamaan teoriaani?”

Jos näihin kysymyksiin ei ole vastausta, kyse ei ole vahvasta todistuksesta vaan episteemisestä sulkeutumisesta.

Siksi eri uskontojen uskonnolliset kokemukset eivät automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat tosia. Eivät ne myöskään automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat epätosia. Niiden merkitys on hienovaraisempi: ne osoittavat, että uskonnollinen kokemus itsessään ei näytä yksiselitteisesti identifioivan yhtä ainoaa teologista järjestelmää.

Se pakottaa tekemään vielä yhden perustavanlaatuisen erottelun: uskonnollisen kokemuksen episteminen merkitys ei ole sama asia kuin sen uskonnollinen merkitys.

Kokemus voi olla ihmiselle eksistentiaalisesti mullistava, moraalisesti muuttava ja henkilökohtaisesti pyhä. Silti siitä ei seuraa automaattisesti, että sen sisältämä metafyysinen tulkinta olisi tosi.

Juuri tästä syystä keskustelun pitäisi siirtyä pois kysymyksestä ”kumpi kertomus kuulostaa vakuuttavammalta?” kohti kysymystä ”mikä menetelmä kykenee erottamaan kilpailevat selitykset toisistaan?”

Jos kristitty haluaa käyttää kuolemanrajakokemuksia, ihmeitä, parantumisia, kääntymisiä tai henkilökohtaisia ilmestyksiä evidenssinä kristinuskon puolesta, hänellä on täysi oikeus tehdä niin. Mutta silloin hänen pitäisi hyväksyä sama evidenssikriteeri myös silloin, kun aineisto tuottaa islamilaisen, hindulaisen, buddhalaisen tai uskonnottoman tulkinnan.

Muuten kyse ei ole enää siitä, että evidenssi johtaa johtopäätökseen.

Johtopäätös on valittu ensin, ja evidenssille annetaan sen jälkeen tehtäväksi palvella sitä.

Ja ehkä juuri tämä on kaikkein olennaisin ero uskon ja argumentin välillä: usko voi alkaa vakaumuksesta, mutta argumentti alkaa siitä, että ihminen sallii myös mahdollisuuden olla väärässä.

Anonyymi00094 kirjoitti:

Ja juuri tässä suhteessa väite ”kaikki muut kokemukset ovat Saatanasta” on epistemologisesti poikkeuksellisen ongelmallinen. Se ei ole itsenäinen havainto. Se on tulkinta, joka syntyy vasta sen jälkeen, kun oma uskonnollinen järjestelmä on jo oletettu oikeaksi.

Jos kristinuskon totuus todetaan ensin ja Saatana määritellään sen jälkeen kaiken kristinuskosta poikkeavan kokemuksen selitykseksi, Saatana ei toimi kristinuskon puolesta uutena evidenssinä. Hän toimii teoreettisena suojarakenteena, jonka avulla ristiriitainen evidenssi voidaan neutraloida.

Silloin päädytään lähes suljettuun epistemiseen järjestelmään.

Oma kokemus vahvistaa uskoa.

Toisen kokemus vahvistaa omaa uskoa, koska se voidaan tulkita eksytykseksi.

Vastatodiste vahvistaa uskoa, koska se osoittaa, kuinka voimakasta hengellinen eksytys on.

Uskoon kääntyminen vahvistaa uskoa.

Uskosta luopuminen vahvistaa uskoa, koska Saatana on eksyttänyt ihmisen.

Helvettikokemus vahvistaa uskoa.

Taivas- tai jumalkokemus toisessa uskonnossa vahvistaa uskoa, koska se osoittaa Saatanan petoksen.

Tällaisessa järjestelmässä evidenssi ei enää toimi uskomuksen ulkopuolisena kontrollina. Uskomusjärjestelmä itse määrää, mitä evidenssi saa tarkoittaa.

Ja juuri tässä on koko ongelman ydin.

Todella avoin epistemologia ei kysy ainoastaan: ”Mikä havainto tukee minun teoriaani?” Se kysyy myös: ”Mikä havainto erottaisi minun teoriani sen kilpailijoista?” ja vielä vaikeamman kysymyksen: ”Mikä havainto pakottaisi minut tarkistamaan teoriaani?”

Jos näihin kysymyksiin ei ole vastausta, kyse ei ole vahvasta todistuksesta vaan episteemisestä sulkeutumisesta.

Siksi eri uskontojen uskonnolliset kokemukset eivät automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat tosia. Eivät ne myöskään automaattisesti todista, että kaikki uskonnot ovat epätosia. Niiden merkitys on hienovaraisempi: ne osoittavat, että uskonnollinen kokemus itsessään ei näytä yksiselitteisesti identifioivan yhtä ainoaa teologista järjestelmää.

Se pakottaa tekemään vielä yhden perustavanlaatuisen erottelun: uskonnollisen kokemuksen episteminen merkitys ei ole sama asia kuin sen uskonnollinen merkitys.

Kokemus voi olla ihmiselle eksistentiaalisesti mullistava, moraalisesti muuttava ja henkilökohtaisesti pyhä. Silti siitä ei seuraa automaattisesti, että sen sisältämä metafyysinen tulkinta olisi tosi.

Juuri tästä syystä keskustelun pitäisi siirtyä pois kysymyksestä ”kumpi kertomus kuulostaa vakuuttavammalta?” kohti kysymystä ”mikä menetelmä kykenee erottamaan kilpailevat selitykset toisistaan?”

Jos kristitty haluaa käyttää kuolemanrajakokemuksia, ihmeitä, parantumisia, kääntymisiä tai henkilökohtaisia ilmestyksiä evidenssinä kristinuskon puolesta, hänellä on täysi oikeus tehdä niin. Mutta silloin hänen pitäisi hyväksyä sama evidenssikriteeri myös silloin, kun aineisto tuottaa islamilaisen, hindulaisen, buddhalaisen tai uskonnottoman tulkinnan.

Muuten kyse ei ole enää siitä, että evidenssi johtaa johtopäätökseen.

Johtopäätös on valittu ensin, ja evidenssille annetaan sen jälkeen tehtäväksi palvella sitä.

Ja ehkä juuri tämä on kaikkein olennaisin ero uskon ja argumentin välillä: usko voi alkaa vakaumuksesta, mutta argumentti alkaa siitä, että ihminen sallii myös mahdollisuuden olla väärässä.

Lue lisää

Jos joku sanoo: "Koska minä ja monet muut olemme nähneet helvetin, nyt on todistettu, että kristillinen IKUINEN helvetti on objektiivisesti olemassa", hän tekee paljon vahvemman väitteen kuin pelkän väitteen siitä, että ihmisillä on ollut voimakkaita helvettikokemuksia. Se, että ihminen on kokenut jotakin hyvin todentuntuista, on eri asia kuin se, että tiedämme kokemuksen ulkoisen syyn ja voimme sen perusteella päätellä tietyn uskonnollisen opin olevan objektiivisesti totta. Kokemus voi olla henkilölle täysin todellinen ilman, että sen tulkinta on automaattisesti oikea. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, muslimi Allahin ja joku muu toisen uskonnollisen perinteensä mukaisen olennon, emme voi ratkaista kysymystä pelkästään sillä perusteella, että jokainen kokemus tuntui kokijasta todelta. Juuri tässä tarvitaan samaa todistamisen standardia kaikille.

Anonyymi00095 kirjoitti:

Jos joku sanoo: "Koska minä ja monet muut olemme nähneet helvetin, nyt on todistettu, että kristillinen IKUINEN helvetti on objektiivisesti olemassa", hän tekee paljon vahvemman väitteen kuin pelkän väitteen siitä, että ihmisillä on ollut voimakkaita helvettikokemuksia. Se, että ihminen on kokenut jotakin hyvin todentuntuista, on eri asia kuin se, että tiedämme kokemuksen ulkoisen syyn ja voimme sen perusteella päätellä tietyn uskonnollisen opin olevan objektiivisesti totta. Kokemus voi olla henkilölle täysin todellinen ilman, että sen tulkinta on automaattisesti oikea. Jos kristitty kertoo nähneensä Jeesuksen, muslimi Allahin ja joku muu toisen uskonnollisen perinteensä mukaisen olennon, emme voi ratkaista kysymystä pelkästään sillä perusteella, että jokainen kokemus tuntui kokijasta todelta. Juuri tässä tarvitaan samaa todistamisen standardia kaikille.

Lue lisää

Jos kristillinen kokemus tulkitaan Jumalan ilmoitukseksi, mutta islamilainen kokemus selitetään harhaksi, sattumaksi tai Saatanan petokseksi, pitäisi pystyä osoittamaan riippumattomalla perusteella, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Anonyymi00096 kirjoitti:

Jos kristillinen kokemus tulkitaan Jumalan ilmoitukseksi, mutta islamilainen kokemus selitetään harhaksi, sattumaksi tai Saatanan petokseksi, pitäisi pystyä osoittamaan riippumattomalla perusteella, miksi ensimmäinen tulkinta on oikea ja toinen väärä.

Lue lisää

Muuten Saatanasta tulee helposti selitysmekanismi, jolla voidaan torjua kaikki omaa maailmankuvaa vastaan puhuvat kokemukset. Silloin päättely voi muuttua kehämäiseksi: kristinusko on totta, joten kristillinen kokemus on Jumalasta; koska kokemus on Jumalasta, se todistaa kristinuskon olevan totta. Mutta sama rakenne voitaisiin rakentaa minkä tahansa uskonnon ympärille. Tämä ei tarkoita, että uskonnollinen kokemus olisi merkityksetön tai että kokija valehtelisi. Ihminen voi aivan aidosti kokea jotakin erittäin voimakasta, muuttavaa ja todentuntuista. Kysymys on siitä, mitä kokemuksesta voidaan oikeutetusti päätellä. Väite "minulla oli kokemus, jonka tulkitsin Jeesuksen kohtaamiseksi" on paljon rajatumpi kuin väite "koska koin Jeesuksen, tiedän Jeesuksen todella ilmestyneen minulle ja tiedän tämän todistavan kristinuskon olevan totta". Ensimmäinen on kuvaus omasta kokemuksesta, jälkimmäinen sisältää jo tulkinnan kokemuksen alkuperästä ja siitä seuraavan metafyysisen johtopäätöksen. Sama ongelma näkyy väitteessä, että helvettikokemusten suuri määrä todistaisi kristillisen helvetin olemassaolon.

Anonyymi00097 kirjoitti:

Muuten Saatanasta tulee helposti selitysmekanismi, jolla voidaan torjua kaikki omaa maailmankuvaa vastaan puhuvat kokemukset. Silloin päättely voi muuttua kehämäiseksi: kristinusko on totta, joten kristillinen kokemus on Jumalasta; koska kokemus on Jumalasta, se todistaa kristinuskon olevan totta. Mutta sama rakenne voitaisiin rakentaa minkä tahansa uskonnon ympärille. Tämä ei tarkoita, että uskonnollinen kokemus olisi merkityksetön tai että kokija valehtelisi. Ihminen voi aivan aidosti kokea jotakin erittäin voimakasta, muuttavaa ja todentuntuista. Kysymys on siitä, mitä kokemuksesta voidaan oikeutetusti päätellä. Väite "minulla oli kokemus, jonka tulkitsin Jeesuksen kohtaamiseksi" on paljon rajatumpi kuin väite "koska koin Jeesuksen, tiedän Jeesuksen todella ilmestyneen minulle ja tiedän tämän todistavan kristinuskon olevan totta". Ensimmäinen on kuvaus omasta kokemuksesta, jälkimmäinen sisältää jo tulkinnan kokemuksen alkuperästä ja siitä seuraavan metafyysisen johtopäätöksen. Sama ongelma näkyy väitteessä, että helvettikokemusten suuri määrä todistaisi kristillisen helvetin olemassaolon.

Lue lisää

Ensin pitäisi kysyä, mitä tehdään niille ihmisille, jotka kertovat täysin erilaisista kuolemanrajakokemuksista: rauhasta, valosta, jälleennäkemisestä, Allahista, Jeesuksesta, jälleensyntymisestä tai jostakin täysin uskonnottomasta kokemuksesta.


Jos kristillistä tulkintaa tukevat kokemukset hyväksytään todisteeksi mutta ristiriitaiset kokemukset poistetaan automaattisesti selittämällä ne harhoiksi, demoneiksi tai Saatanan petoksiksi, aineistoa ei enää arvioida symmetrisesti.



Sama todistamisen standardi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien uskontojen johtopäätökset pitäisi hyväksyä yhtä todennäköisinä. Se tarkoittaa sitä, että jos kristinuskon väitetään olevan paremmin perusteltu kuin vaihtoehdot, pitäisi esittää sellaisia perusteita, jotka todella erottavat kristinuskon niistä vaihtoehdoista.

Anonyymi00098 kirjoitti:

Ensin pitäisi kysyä, mitä tehdään niille ihmisille, jotka kertovat täysin erilaisista kuolemanrajakokemuksista: rauhasta, valosta, jälleennäkemisestä, Allahista, Jeesuksesta, jälleensyntymisestä tai jostakin täysin uskonnottomasta kokemuksesta.


Jos kristillistä tulkintaa tukevat kokemukset hyväksytään todisteeksi mutta ristiriitaiset kokemukset poistetaan automaattisesti selittämällä ne harhoiksi, demoneiksi tai Saatanan petoksiksi, aineistoa ei enää arvioida symmetrisesti.



Sama todistamisen standardi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien uskontojen johtopäätökset pitäisi hyväksyä yhtä todennäköisinä. Se tarkoittaa sitä, että jos kristinuskon väitetään olevan paremmin perusteltu kuin vaihtoehdot, pitäisi esittää sellaisia perusteita, jotka todella erottavat kristinuskon niistä vaihtoehdoista.

Lue lisää

Kristinusko voi periaatteessa voittaa tällaisen vertailun, mutta silloin sen pitäisi voittaa se samoilla säännöillä, joilla islamia ja muita uskomuksia arvioidaan.

Sama periaate koskee myös ateistia: ateisti ei voi vain julistaa uskonnollista kokemusta aivoharhaksi ilman perustelua samalla kun vaatii uskonnolliselta ihmiseltä korkeampaa todistamisen standardia.

Se, että joku todella koki helvetin, ei vielä itsessään osoita, että hän vieraili kristillisessä, objektiivisesti olemassa olevassa helvetissä. Ja juuri tässä on koko argumentin ydin: kokemuksen aitous ei automaattisesti todista kokemuksesta tehtyä metafyysistä tulkintaa.

Jos samaa todistetta käytetään oman uskonnon puolesta, mutta ristiriitaiset todisteet selitetään järjestelmällisesti pois, kyseessä ei ole enää neutraali todistamisen standardi vaan epistemologinen kaksoisstandardi.

Anonyymi00099 kirjoitti:

Kristinusko voi periaatteessa voittaa tällaisen vertailun, mutta silloin sen pitäisi voittaa se samoilla säännöillä, joilla islamia ja muita uskomuksia arvioidaan.

Sama periaate koskee myös ateistia: ateisti ei voi vain julistaa uskonnollista kokemusta aivoharhaksi ilman perustelua samalla kun vaatii uskonnolliselta ihmiseltä korkeampaa todistamisen standardia.

Se, että joku todella koki helvetin, ei vielä itsessään osoita, että hän vieraili kristillisessä, objektiivisesti olemassa olevassa helvetissä. Ja juuri tässä on koko argumentin ydin: kokemuksen aitous ei automaattisesti todista kokemuksesta tehtyä metafyysistä tulkintaa.

Jos samaa todistetta käytetään oman uskonnon puolesta, mutta ristiriitaiset todisteet selitetään järjestelmällisesti pois, kyseessä ei ole enää neutraali todistamisen standardi vaan epistemologinen kaksoisstandardi.

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Tällöin ongelma voidaan muotoilla epistemologisesti jumalallisen toimijan luotettavuudesta. Jos Jumalalle attribuoidaan kyky ylläpitää tietoisesti loputonta kärsimystä ja samalla väitetään, että hän on täydellisen hyvä, rakastava ja luotettava, tarvitaan jokin periaate, jonka perusteella nämä ominaisuudet voidaan johdonmukaisesti yhdistää.


Pelkkä väite siitä, että Jumala on luvannut pelastetuille ikuisen turvallisuuden, ei vielä ratkaise ongelmaa, jos samaa Jumalaa pidetään kykenevänä ylläpitämään muiden tietoista kärsimystä loputtomasti.


Kysymys voidaan siis esittää näin: millä perusteella moraalisesti äärimmäisen ankaraa toimijaa voidaan samanaikaisesti pitää täydellisenä moraalisena auktoriteettina ja ehdottoman luotettavana?

Anonyymi00100 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Tällöin ongelma voidaan muotoilla epistemologisesti jumalallisen toimijan luotettavuudesta. Jos Jumalalle attribuoidaan kyky ylläpitää tietoisesti loputonta kärsimystä ja samalla väitetään, että hän on täydellisen hyvä, rakastava ja luotettava, tarvitaan jokin periaate, jonka perusteella nämä ominaisuudet voidaan johdonmukaisesti yhdistää.


Pelkkä väite siitä, että Jumala on luvannut pelastetuille ikuisen turvallisuuden, ei vielä ratkaise ongelmaa, jos samaa Jumalaa pidetään kykenevänä ylläpitämään muiden tietoista kärsimystä loputtomasti.


Kysymys voidaan siis esittää näin: millä perusteella moraalisesti äärimmäisen ankaraa toimijaa voidaan samanaikaisesti pitää täydellisenä moraalisena auktoriteettina ja ehdottoman luotettavana?

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

Jos samaan aikaan ajatellaan, että "Jumala" on täydellisen kaikkivaltias, että hänen tahtonsa määrää lopullisen kohtalon ja että hänellä on oikeus määrätä joitakin ihmisiä ikuiseen kärsimykseen, jää kysymys avoimeksi: mikä estää häntä muuttamasta päätöstään? Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella. Vielä kärjekkäämmin asian voisi ilmaista näin: jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa?

Anonyymi00101 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

Jos samaan aikaan ajatellaan, että "Jumala" on täydellisen kaikkivaltias, että hänen tahtonsa määrää lopullisen kohtalon ja että hänellä on oikeus määrätä joitakin ihmisiä ikuiseen kärsimykseen, jää kysymys avoimeksi: mikä estää häntä muuttamasta päätöstään? Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella. Vielä kärjekkäämmin asian voisi ilmaista näin: jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa?

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella.

Anonyymi00102 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


Mikä takaa, että hänen tahtonsa pysyy ikuisesti samana? Jos vastaus on jälleen ”Jumalan luonne”, silloin pitäisi osoittaa, miksi Jumalan luonne takaa tämän eikä vain olettaa sitä lähtökohdaksi. Muuten väite alkaa muistuttaa rakennetta, jossa Jumalan luotettavuus todistetaan Jumalan ominaisuuksilla ja nämä ominaisuudet puolestaan hyväksytään Jumalan ilmoituksen perusteella.

Lue lisää

Jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa? Jos et voi olla varma, syntyy jatkuvan varmistamisen ongelma.


Pitääkö ihmisen jatkuvasti miellyttää "Jumalaa", jotta hän varmasti pysyy tämän suosiossa? Pitääkö hänen jatkuvasti tarkkailla ajatuksiaan, tekojaan, uskoaan ja epäilyksiään siltä varalta, että jokin väärä asia vaarantaa hänen asemansa? Ja jos pelastuksen menettäminen on teoriassa mahdollista, kuinka syvää luottamusta voidaan saavuttaa, jos taustalla säilyy mahdollisuus äärettömään rangaistukseen? Silloin uskonnollinen suhde voi muuttua rakkaussuhteen sijasta eräänlaiseksi loputtomaksi riskienhallinnaksi: ”Olenko varmasti tehnyt tarpeeksi? Olenko varmasti uskonut oikein? Olenko varmasti Jumalan suosiossa? Entä jos hän tulkitsee minut väärin? Entä jos olen tehnyt jotakin, mitä en edes itse ymmärrä synniksi?”

Anonyymi00103 kirjoitti:

Jos sinun ikuinen turvallisuutesi riippuu täydellisesti kaikkivaltiaan olennon tahdosta, jonka väitetään kykenevän äärettömään rangaistukseen, millä perusteella voit koskaan olla täysin varma, että olet lopullisesti turvassa? Jos et voi olla varma, syntyy jatkuvan varmistamisen ongelma.


Pitääkö ihmisen jatkuvasti miellyttää "Jumalaa", jotta hän varmasti pysyy tämän suosiossa? Pitääkö hänen jatkuvasti tarkkailla ajatuksiaan, tekojaan, uskoaan ja epäilyksiään siltä varalta, että jokin väärä asia vaarantaa hänen asemansa? Ja jos pelastuksen menettäminen on teoriassa mahdollista, kuinka syvää luottamusta voidaan saavuttaa, jos taustalla säilyy mahdollisuus äärettömään rangaistukseen? Silloin uskonnollinen suhde voi muuttua rakkaussuhteen sijasta eräänlaiseksi loputtomaksi riskienhallinnaksi: ”Olenko varmasti tehnyt tarpeeksi? Olenko varmasti uskonut oikein? Olenko varmasti Jumalan suosiossa? Entä jos hän tulkitsee minut väärin? Entä jos olen tehnyt jotakin, mitä en edes itse ymmärrä synniksi?”

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


Jos järjestelmän äärimmäinen seuraamus on ikuinen kärsimys, pienikin epävarmuus saa suhteettoman suuren merkityksen. Tällöin ihminen voi päätyä ajattelemaan, että hänen on parempi jatkuvasti varmistaa olevansa Jumalalle mieluinen. ”Pidä Jumala tyytyväisenä, koska koskaan ei voi tietää.” Mutta juuri tämä herättää moraalisen kysymyksen: onko kyse aidosta rakkaudesta vai pelon synnyttämästä mukautumisesta? Jos joku tietää, että toinen osapuoli voi rangaista häntä äärimmäisesti, hänen jatkuva miellyttämisensä ei välttämättä kerro syvästä rakkaudesta. Se voi olla rationaalinen selviytymisstrategia. Jos vaihtoehdot ovat käytännössä ”miellytä kaikkivaltiasta olentoa” tai ”ota riski ikuisesta kidutuksesta”, on vaikea kutsua asetelmaa täysin vapaaksi moraaliseksi valinnaksi.

Anonyymi00104 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


Jos järjestelmän äärimmäinen seuraamus on ikuinen kärsimys, pienikin epävarmuus saa suhteettoman suuren merkityksen. Tällöin ihminen voi päätyä ajattelemaan, että hänen on parempi jatkuvasti varmistaa olevansa Jumalalle mieluinen. ”Pidä Jumala tyytyväisenä, koska koskaan ei voi tietää.” Mutta juuri tämä herättää moraalisen kysymyksen: onko kyse aidosta rakkaudesta vai pelon synnyttämästä mukautumisesta? Jos joku tietää, että toinen osapuoli voi rangaista häntä äärimmäisesti, hänen jatkuva miellyttämisensä ei välttämättä kerro syvästä rakkaudesta. Se voi olla rationaalinen selviytymisstrategia. Jos vaihtoehdot ovat käytännössä ”miellytä kaikkivaltiasta olentoa” tai ”ota riski ikuisesta kidutuksesta”, on vaikea kutsua asetelmaa täysin vapaaksi moraaliseksi valinnaksi.

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

Jos Jumala on moraalisesti absoluuttinen auktoriteetti ja hänellä on valta määrätä tietoisten olentojen ikuisesta kohtalosta, mikä ei-kehämäinen peruste antaa meille oikeuden pitää hänen lupauksiaan ehdottoman luotettavina samalla, kun hänen katsotaan oikeuttavan joidenkin muiden olentojen loputtoman kärsimyksen? Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

Anonyymi00105 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

Jos Jumala on moraalisesti absoluuttinen auktoriteetti ja hänellä on valta määrätä tietoisten olentojen ikuisesta kohtalosta, mikä ei-kehämäinen peruste antaa meille oikeuden pitää hänen lupauksiaan ehdottoman luotettavina samalla, kun hänen katsotaan oikeuttavan joidenkin muiden olentojen loputtoman kärsimyksen? Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

Lue lisää

Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

Anonyymi00106 kirjoitti:

Juuri siinä kohdassa kysymys siirtyy pelkästä uskonnollisesta uskosta syvään epistemologiseen ongelmaan: mitä perusteita meillä on luottaa moraaliseen auktoriteettiin, jos hänen moraalista luotettavuuttaan ei voida arvioida riippumatta hänen omasta ilmoituksestaan?

Lue lisää

Kristinusko ja Tukholman syndrooma.

Sitä voi verrata Tukholman syndroomaan, kunhan vertaus tehdään nimenomaan rakenteellisena analogiana eikä väitetä, että kristinusko tai kristityt olisivat lääketieteellisesti tai psykologisesti ”Tukholman syndroomaa”. Vertaus menee näin: jos henkilö uskoo olevansa sellaisen kaikkivoivan toimijan armoilla, joka voi sekä antaa hänelle ikuisen palkinnon että määrätä hänet ikuiseen kärsimykseen, ja jos henkilö tämän uhkan vuoksi alkaa pitää kyseistä toimijaa ehdottoman rakastavana, hyvänä ja luotettavana, asetelmassa on tietty samankaltaisuus vangin ja uhkaavan auktoriteetin väliseen psykologiseen dynamiikkaan. Erityisen kiinnostavaa on se, että sama toimija määritellään sekä turvallisuuden lähteeksi että äärimmäisen rangaistuksen mahdolliseksi lähteeksi. Silloin yksilön turvallisuus on täysin riippuvainen siitä, että hän pysyy tämän auktoriteetin suosiossa.


Jos henkilö vielä oppii tulkitsemaan rangaistuksenkin rakkauden ilmauksena – ”Jumala rankaisee, koska hän rakastaa” – tapahtuu moraalisen tulkinnan kääntyminen: uhkaava vallankäyttö voidaan alkaa nähdä suojeluna ja alistuminen luottamuksena. Tässä mielessä kysymys ”miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy noin?” on erittäin olennainen. Jos maallinen vallankäyttäjä sanoisi: ”Rakastan sinua täydellisesti, mutta jos et tottele minua, pidän sinua tietoisesti loputtomassa kärsimyksessä”, pitäisimme erittäin ongelmallisena sitä, että uhri vastaisi: ”Juuri tämä todistaa, kuinka paljon hän rakastaa minua.”

Anonyymi00107 kirjoitti:

Kristinusko ja Tukholman syndrooma.

Sitä voi verrata Tukholman syndroomaan, kunhan vertaus tehdään nimenomaan rakenteellisena analogiana eikä väitetä, että kristinusko tai kristityt olisivat lääketieteellisesti tai psykologisesti ”Tukholman syndroomaa”. Vertaus menee näin: jos henkilö uskoo olevansa sellaisen kaikkivoivan toimijan armoilla, joka voi sekä antaa hänelle ikuisen palkinnon että määrätä hänet ikuiseen kärsimykseen, ja jos henkilö tämän uhkan vuoksi alkaa pitää kyseistä toimijaa ehdottoman rakastavana, hyvänä ja luotettavana, asetelmassa on tietty samankaltaisuus vangin ja uhkaavan auktoriteetin väliseen psykologiseen dynamiikkaan. Erityisen kiinnostavaa on se, että sama toimija määritellään sekä turvallisuuden lähteeksi että äärimmäisen rangaistuksen mahdolliseksi lähteeksi. Silloin yksilön turvallisuus on täysin riippuvainen siitä, että hän pysyy tämän auktoriteetin suosiossa.


Jos henkilö vielä oppii tulkitsemaan rangaistuksenkin rakkauden ilmauksena – ”Jumala rankaisee, koska hän rakastaa” – tapahtuu moraalisen tulkinnan kääntyminen: uhkaava vallankäyttö voidaan alkaa nähdä suojeluna ja alistuminen luottamuksena. Tässä mielessä kysymys ”miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy noin?” on erittäin olennainen. Jos maallinen vallankäyttäjä sanoisi: ”Rakastan sinua täydellisesti, mutta jos et tottele minua, pidän sinua tietoisesti loputtomassa kärsimyksessä”, pitäisimme erittäin ongelmallisena sitä, että uhri vastaisi: ”Juuri tämä todistaa, kuinka paljon hän rakastaa minua.”

Lue lisää

Jos henkilö vielä oppii tulkitsemaan rangaistuksenkin rakkauden ilmauksena – ”Jumala rankaisee, koska hän rakastaa” – tapahtuu moraalisen tulkinnan kääntyminen: uhkaava vallankäyttö voidaan alkaa nähdä suojeluna ja alistuminen luottamuksena. Tässä mielessä kysymys ”miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy noin?” on erittäin olennainen. Jos maallinen vallankäyttäjä sanoisi: ”Rakastan sinua täydellisesti, mutta jos et tottele minua, pidän sinua tietoisesti loputtomassa kärsimyksessä”, pitäisimme erittäin ongelmallisena sitä, että uhri vastaisi: ”Juuri tämä todistaa, kuinka paljon hän rakastaa minua.”

Anonyymi00108 kirjoitti:

Jos henkilö vielä oppii tulkitsemaan rangaistuksenkin rakkauden ilmauksena – ”Jumala rankaisee, koska hän rakastaa” – tapahtuu moraalisen tulkinnan kääntyminen: uhkaava vallankäyttö voidaan alkaa nähdä suojeluna ja alistuminen luottamuksena. Tässä mielessä kysymys ”miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy noin?” on erittäin olennainen. Jos maallinen vallankäyttäjä sanoisi: ”Rakastan sinua täydellisesti, mutta jos et tottele minua, pidän sinua tietoisesti loputtomassa kärsimyksessä”, pitäisimme erittäin ongelmallisena sitä, että uhri vastaisi: ”Juuri tämä todistaa, kuinka paljon hän rakastaa minua.”

Lue lisää

Tukholman syndroomaan tehty vertaus nostaa esiin juuri tämän paradoksin: voiko äärimmäisen vallan ja rangaistusuhan alaisena syntynyt kiintymys todella olla täysin vapaata luottamusta, vai voiko osa siitä muodostua psykologisena sopeutumisena uhkaavaan valta-asemaan?

Anonyymi00104 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua? Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.


Jos järjestelmän äärimmäinen seuraamus on ikuinen kärsimys, pienikin epävarmuus saa suhteettoman suuren merkityksen. Tällöin ihminen voi päätyä ajattelemaan, että hänen on parempi jatkuvasti varmistaa olevansa Jumalalle mieluinen. ”Pidä Jumala tyytyväisenä, koska koskaan ei voi tietää.” Mutta juuri tämä herättää moraalisen kysymyksen: onko kyse aidosta rakkaudesta vai pelon synnyttämästä mukautumisesta? Jos joku tietää, että toinen osapuoli voi rangaista häntä äärimmäisesti, hänen jatkuva miellyttämisensä ei välttämättä kerro syvästä rakkaudesta. Se voi olla rationaalinen selviytymisstrategia. Jos vaihtoehdot ovat käytännössä ”miellytä kaikkivaltiasta olentoa” tai ”ota riski ikuisesta kidutuksesta”, on vaikea kutsua asetelmaa täysin vapaaksi moraaliseksi valinnaksi.

Lue lisää

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua?

Anonyymi00110 kirjoitti:

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös ”pelastetut” ikuiseen kidutukseen? Mistä tiedätte, ettei niin voisi tapahtua?

Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

Anonyymi00111 kirjoitti:

Jos vastaus on ”koska Jumala on luvannut, ettei niin tapahdu”, ongelma ei vielä ratkea. Silloin pitäisi perustella, miksi Jumalan lupaukseen voidaan luottaa.

NIin!

Anonyymi00112 kirjoitti:

NIin!

Aivan!

Anonyymi00005 kirjoitti:

Vaan paljon monimutkaisemman kuvan:
"Ihmisillä esiintyy kuoleman läheisyydessä toistuvia kokemusrakenteita, mutta niiden uskonnollinen sisältö ja tulkinta voivat vaihdella kulttuurisesti."
Tästä ei vielä seuraa, että kuolemanrajakokemukset olisivat "vain aivojen tuottamia". Se olisi aivan toinen väite. Mutta yhtä vähän niistä seuraa, että kristillinen helvettikäsitys on todistettu.

Ja juuri tässä "Saatana selittää kaiken" muuttuu ongelmalliseksi
Jos kristitty sanoo:
"Kristilliset helvettikokemukset ovat Jumalasta, mutta islamilaiset, hindulaiset ja buddhalaisten kokemukset ovat Saatanasta",
niin hänen täytyy pystyä antamaan riippumaton kriteeri, jolla nämä erotetaan toisistaan.
Muuten argumentti on rakenteeltaan:
Kokemus sopii kristinuskoon -Jumala aiheutti sen.
Kokemus ei sovi kristinuskoon - Saatana aiheutti sen.


Tällainen teoria on vaarallisen lähellä ei-falsifioituvaa selitystä. Kävi miten tahansa, teoria saa aina viimeisen sanan.
Jos muslimi kertoo nähneensä Allahin, voidaan sanoa "Saatana".
Jos hindu kertoo nähneensä Vishnun, "Saatana".
Jos buddhalainen kertoo aivan muunlaisen kokemuksen, "Saatana".


Jos joku kristitty näkee helvetin, "Jumala".
Mutta silloin pitäisi kysyä:
Mikä mahdollinen havainto osoittaisi kristitylle, että hänen Saatana-selityksensä on väärä?
Jos vastaus on "ei mikään", kyseessä ei enää ole kovin hyvä empiirinen selitys.

Lue lisää

Aivan!

Vielä muutama viestiä täältä.

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Transkriptio


Tämä hienovarainen raja orjuuden ja vapauden välillä havainnollistuu erinomaisesti klassisessa vuoropuhelussa valaistuneen opettajan ja hänen nuoren oppilaansa välillä, joka on säilynyt muinaisissa tutkielmissa. Pitkien askeettisten harjoitusten uuvuttama ja kaikkea yhteyttä maalliseen hälinään pelkäävä oppilas esitti opettajalle kysymyksen. Hän kysyi, eikö aineellinen luonto itsessään ole alkuperäinen paha, luomisen likainen virhe, josta tulisi pysyä mahdollisimman kaukana mielen puhtauden säilyttämiseksi.

Opettaja hymyili, osoitti tulisijassa palavaa tulta ja vastasi rauhallisesti: ”Katso tätä liekkiä. Onko sillä pahoja aikomuksia? Sama tuli, joka lämmittää āśramiamme kylmänä yönä ja auttaa valmistamaan ruokaa, kykenee huolimattomasti käsiteltynä polttamaan kokonaisen kylän maan tasalle. Aine on täysin neutraalia. Siinä ei ole pisaraakaan pahuutta tai pahetta. Pahaa on vain oma vääristynyt ja ahne suhtautumisesi siihen. Heti kun lakkaat vaatimasta maailmalta nautintoja ja yrität omistaa sen lahjat itsellesi, näet, että fyysinen kosmos on puhdas temppeli eikä vankiselli.”

Juuri tämä muutos ymmärryksessä antaa meille mahdollisuuden tarkastella maailmankaikkeuden rakennetta täysin uudella tavalla. Aineellinen kosmos ei missään olosuhteissa ole Luojan tekninen virhe tai epäonnistuneen kokeen sivutuote, josta pitäisi mahdollisimman nopeasti poistua. Päinvastoin, se näyttäytyy nerokkaasti suunniteltuna ja uskomattoman tarkkana välineenä karkean tietoisuuden hienosäätämiseen.

Tämän maailman jokainen yksityiskohta painovoimasta vuodenaikojen vaihtumiseen on luotu matemaattisella täydellisyydellä tarjoamaan eläville olennoille ihanteelliset olosuhteet kokemusten saamiseen. Kun ihminen lakkaa taistelemasta ainetta vastaan ja alkaa tutkia sen lakeja kunnioittavasti, itse tiheä energia alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan ja paljastaa syvällisiä salaisuuksiaan.

Fyysinen todellisuus toimii puolueettomana peilinä, joka heijastaa sisäisen tilamme täydellisen tarkasti. Jos sisällämme vallitsevat ahneus ja aggressio, maailma vastaa puutteella ja konflikteilla. Jos taas välitämme anteliaisuutta ja rauhaa, ympäristö harmonisoituu ja vahvistaa valitsemamme suunnan oikeellisuuden.

Tämän filosofisen periaatteen käytännöllinen johtopäätös on erittäin voimakas ja sovellettavissa jokaisen ihmisen jokapäiväiseen todellisuuteen. Sisäisen perusmotivaation muuttaminen voi muuttaa kaikkein tavallisimman, raskaimman ja rutiininomaisimman työn syvälliseksi henkiseksi harjoitukseksi.

Anonyymi00116 kirjoitti:

Vielä muutama viestiä täältä.

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Transkriptio


Tämä hienovarainen raja orjuuden ja vapauden välillä havainnollistuu erinomaisesti klassisessa vuoropuhelussa valaistuneen opettajan ja hänen nuoren oppilaansa välillä, joka on säilynyt muinaisissa tutkielmissa. Pitkien askeettisten harjoitusten uuvuttama ja kaikkea yhteyttä maalliseen hälinään pelkäävä oppilas esitti opettajalle kysymyksen. Hän kysyi, eikö aineellinen luonto itsessään ole alkuperäinen paha, luomisen likainen virhe, josta tulisi pysyä mahdollisimman kaukana mielen puhtauden säilyttämiseksi.

Opettaja hymyili, osoitti tulisijassa palavaa tulta ja vastasi rauhallisesti: ”Katso tätä liekkiä. Onko sillä pahoja aikomuksia? Sama tuli, joka lämmittää āśramiamme kylmänä yönä ja auttaa valmistamaan ruokaa, kykenee huolimattomasti käsiteltynä polttamaan kokonaisen kylän maan tasalle. Aine on täysin neutraalia. Siinä ei ole pisaraakaan pahuutta tai pahetta. Pahaa on vain oma vääristynyt ja ahne suhtautumisesi siihen. Heti kun lakkaat vaatimasta maailmalta nautintoja ja yrität omistaa sen lahjat itsellesi, näet, että fyysinen kosmos on puhdas temppeli eikä vankiselli.”

Juuri tämä muutos ymmärryksessä antaa meille mahdollisuuden tarkastella maailmankaikkeuden rakennetta täysin uudella tavalla. Aineellinen kosmos ei missään olosuhteissa ole Luojan tekninen virhe tai epäonnistuneen kokeen sivutuote, josta pitäisi mahdollisimman nopeasti poistua. Päinvastoin, se näyttäytyy nerokkaasti suunniteltuna ja uskomattoman tarkkana välineenä karkean tietoisuuden hienosäätämiseen.

Tämän maailman jokainen yksityiskohta painovoimasta vuodenaikojen vaihtumiseen on luotu matemaattisella täydellisyydellä tarjoamaan eläville olennoille ihanteelliset olosuhteet kokemusten saamiseen. Kun ihminen lakkaa taistelemasta ainetta vastaan ja alkaa tutkia sen lakeja kunnioittavasti, itse tiheä energia alkaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan ja paljastaa syvällisiä salaisuuksiaan.

Fyysinen todellisuus toimii puolueettomana peilinä, joka heijastaa sisäisen tilamme täydellisen tarkasti. Jos sisällämme vallitsevat ahneus ja aggressio, maailma vastaa puutteella ja konflikteilla. Jos taas välitämme anteliaisuutta ja rauhaa, ympäristö harmonisoituu ja vahvistaa valitsemamme suunnan oikeellisuuden.

Tämän filosofisen periaatteen käytännöllinen johtopäätös on erittäin voimakas ja sovellettavissa jokaisen ihmisen jokapäiväiseen todellisuuteen. Sisäisen perusmotivaation muuttaminen voi muuttaa kaikkein tavallisimman, raskaimman ja rutiininomaisimman työn syvälliseksi henkiseksi harjoitukseksi.

Lue lisää

Vielä muutama viestiä täältä.

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Transkriptio


Itsekkään ihmisen ja valaistuneen mestarin ulkoiset teot voivat näyttää täysin samanlaisilta. Molemmat voivat rakentaa talon, viljellä peltoa tai hallita valtiota. Ero piilee yksinomaan prosessin näkymättömässä fysiikassa. Siinä missä ensimmäinen toimii pelosta menettää tulonsa tai halusta kohota muiden yläpuolelle ja sitoo itsensä uusiin solmuihin, toinen toimii velvollisuudentunnosta ja rakkaudesta itse luomisen prosessia kohtaan.

Tällainen toiminta ei jätä jälkeensä raskaita jälkiä psyykeen. Se puhdistaa mielen, pehmentää sydäntä ja valmistaa vähitellen tietoisuutta sen pitkän matkan viimeiseen vaiheeseen. Oikein ymmärrettynä ja hyväksyttynä aine avaa itse ovia korkeampiin ymmärryksen tasoihin ja osoittaa, ettei todellinen mestaruus merkitse pakoa todellisuudesta vaan kykyä henkistää jokainen oma askel maan päällä.

Sen jälkeen kun ihmisen toiminta menettää itsekkäät motiivinsa ja jokapäiväinen työ muuttuu tietoiseksi harjoitukseksi, kuten aiemmin yksityiskohtaisesti käsittelimme, hengen matka fyysisen kosmoksen sisällä lähestyy väistämättä tärkeintä päätösvaihettaan.

Aineellinen maailmankaikkeus, joka toimii täydellisenä ja puolueettomana oppimisjärjestelmänä, ei koskaan vapauta oppilastaan heti sen jälkeen, kun tämä on oppinut myötätunnon tai luopumisen perusteet. Edessä on kaikkein ankarin ja tinkimättömin koe: aineellisen luonnon puitteissa käydyn uskomattoman pitkän oppimisjakson viimeinen tietoisuuden testi. Tämä vaihe ei ole tekstien teoreettisen tiedon pintapuolista testaamista tai uskonnollisten määräysten mekaanista noudattamista, vaan psyyken hienoimpien kerrosten syvällinen läpivalaisu.

Karman arviointimekanismi tarkistaa huolellisesti, onko persoonallisuus todella katkaissut kaikki sisäiset siteet, jotka yhdistävät sen tiheään energiaan, vai onko se vain taitavasti naamioinut ne ulkoisesti hurskaalta näyttävän käytöksen alle. Tässä kehitysvaiheessa karkeat halut, kuten pyrkimys rikkauksien kasaamiseen, poliittiseen valtaan tai fyysiseen hallintaan, on yleensä jo kauan sitten jätetty taakse.

Todellinen vaara piilee kuitenkin paljon hienovaraisemmissa kiintymyksen muodoissa, jotka voivat pitää hengen lujasti syntymien loputtomassa kiertokulussa vielä tuhansien kierrosten ajan. Muinaiset tutkielmat kuvaavat näitä viimeisiä ja vaikeimmin voitettavia esteitä hienovaraisten kiintymysten ansoiksi.

Ihminen, joka on onnistuneesti luopunut maallisesta omaisuudesta ja kehon mukavuuksista, joutuu hyvin usein näkymättömään ansaan, jossa hän alkaa odottaa tunnustusta pitkästä askeettisuudestaan. Kätketty kunnianhimon kaipuu ei katoa tietoisuudesta. Se vain muuttaa muotoaan ja muuttuu yleisen kunnioituksen kaipuuksi.

Anonyymi00117 kirjoitti:

Vielä muutama viestiä täältä.

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Transkriptio


Itsekkään ihmisen ja valaistuneen mestarin ulkoiset teot voivat näyttää täysin samanlaisilta. Molemmat voivat rakentaa talon, viljellä peltoa tai hallita valtiota. Ero piilee yksinomaan prosessin näkymättömässä fysiikassa. Siinä missä ensimmäinen toimii pelosta menettää tulonsa tai halusta kohota muiden yläpuolelle ja sitoo itsensä uusiin solmuihin, toinen toimii velvollisuudentunnosta ja rakkaudesta itse luomisen prosessia kohtaan.

Tällainen toiminta ei jätä jälkeensä raskaita jälkiä psyykeen. Se puhdistaa mielen, pehmentää sydäntä ja valmistaa vähitellen tietoisuutta sen pitkän matkan viimeiseen vaiheeseen. Oikein ymmärrettynä ja hyväksyttynä aine avaa itse ovia korkeampiin ymmärryksen tasoihin ja osoittaa, ettei todellinen mestaruus merkitse pakoa todellisuudesta vaan kykyä henkistää jokainen oma askel maan päällä.

Sen jälkeen kun ihmisen toiminta menettää itsekkäät motiivinsa ja jokapäiväinen työ muuttuu tietoiseksi harjoitukseksi, kuten aiemmin yksityiskohtaisesti käsittelimme, hengen matka fyysisen kosmoksen sisällä lähestyy väistämättä tärkeintä päätösvaihettaan.

Aineellinen maailmankaikkeus, joka toimii täydellisenä ja puolueettomana oppimisjärjestelmänä, ei koskaan vapauta oppilastaan heti sen jälkeen, kun tämä on oppinut myötätunnon tai luopumisen perusteet. Edessä on kaikkein ankarin ja tinkimättömin koe: aineellisen luonnon puitteissa käydyn uskomattoman pitkän oppimisjakson viimeinen tietoisuuden testi. Tämä vaihe ei ole tekstien teoreettisen tiedon pintapuolista testaamista tai uskonnollisten määräysten mekaanista noudattamista, vaan psyyken hienoimpien kerrosten syvällinen läpivalaisu.

Karman arviointimekanismi tarkistaa huolellisesti, onko persoonallisuus todella katkaissut kaikki sisäiset siteet, jotka yhdistävät sen tiheään energiaan, vai onko se vain taitavasti naamioinut ne ulkoisesti hurskaalta näyttävän käytöksen alle. Tässä kehitysvaiheessa karkeat halut, kuten pyrkimys rikkauksien kasaamiseen, poliittiseen valtaan tai fyysiseen hallintaan, on yleensä jo kauan sitten jätetty taakse.

Todellinen vaara piilee kuitenkin paljon hienovaraisemmissa kiintymyksen muodoissa, jotka voivat pitää hengen lujasti syntymien loputtomassa kiertokulussa vielä tuhansien kierrosten ajan. Muinaiset tutkielmat kuvaavat näitä viimeisiä ja vaikeimmin voitettavia esteitä hienovaraisten kiintymysten ansoiksi.

Ihminen, joka on onnistuneesti luopunut maallisesta omaisuudesta ja kehon mukavuuksista, joutuu hyvin usein näkymättömään ansaan, jossa hän alkaa odottaa tunnustusta pitkästä askeettisuudestaan. Kätketty kunnianhimon kaipuu ei katoa tietoisuudesta. Se vain muuttaa muotoaan ja muuttuu yleisen kunnioituksen kaipuuksi.

Lue lisää

Ihminen alkaa vilpittömästi tavoitella suuren opettajan, erehtymättömän ohjaajan tai pyhän vanhuksen asemaa, jonka mielipide on lopullinen totuus. Lisäksi alkuperäinen inhimillinen taipumus hallita muita löytää uuden, sosiaalisesti hyväksytyn väylän. Se muuttuu tarpeeksi sanella tiukkoja henkisiä sääntöjä ja hallita seuraajiensa kohtaloita.

Yksilö alkaa huomaamattaan saada tyydytystä ei syvästä sisäisestä yhteydestä korkeimpaan lähteeseen vaan miellyttävästä tunteesta, että hän on poikkeuksellisen puhdas. Pyhät kertomukset varoittavat suoraan, että kiintymys omaan pyhyyteen toimii paljon vahvempana liimana kuin tavallinen arkinen ahneus. Se luo hienostuneen mutta uskomattoman vahvan illuusion henkisestä edistymisestä, vaikka todellisuudessa tietoisuus pysyy tiukasti suljettuna aineellisen paradigman sisälle.

Juuri henkinen ylpeys on vaikein ja kavalein este täydellisen vapautumisen tiellä. Tämän ilmiön mekanismi on syvälle juurtunut väärän egon eli meille jo tutun ahaṅkāran toiminnan periaatteisiin. Kun tämä hienovarainen navigointiväline menettää tutun karkean aineellisen polttoaineensa, se suuntaa huomaamatta huomionsa saavutuksiin itsetuntemuksen alueella.

Ylemmyyden tunne niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat edelleen sotkeutuneet maallisten asioiden kiireeseen ja tavallisten inhimillisten intohimojen valtaan, muodostaa raskaan energeettisen ketjun. Olento alkaa pitää itseään jonkinlaisena eliittinä, valittuna yksilönä, unohtaen täysin sen, että todellinen näkeminen merkitsee kykyä nähdä kaikissa elävissä olennoissa yhtäläinen henkinen luonto ilman poikkeusta.

Tällainen ylimielisyys, vaikka se olisi kätketty näennäisen nöyryyden naamion alle, toimii maailmankaikkeuden lakien näkökulmasta selkeänä merkkinä. Tietoisuus ei ole vielä valmis poistumaan lopullisesti harjoituskentältä. Järjestelmä jatkaa tilanteiden luomista hävittääkseen tämän keinotekoisen jalustan, usein julkisen nöyryytyksen, äkillisen maineen menetyksen tai vakavien sisäisten kriisien kautta, kunnes väärä tunne omasta suuruudesta on poltettu kokonaan pois.

Vasta kun nämä viimeiset, lähes näkymättömät kiintymyksen langat löydetään ja puretaan kokonaan, väliaikaisten kuorien purkaminen todella alkaa. Hienovarainen keho, joka koostuu mielestä, älystä ja väärästä egosta ja joka on palvellut suojaavana varusteena miljoonien inkarnaatioiden ajan lukuisissa biologisissa muodoissa, alkaa vähitellen menettää tiheyttään.

Anonyymi00118 kirjoitti:

Ihminen alkaa vilpittömästi tavoitella suuren opettajan, erehtymättömän ohjaajan tai pyhän vanhuksen asemaa, jonka mielipide on lopullinen totuus. Lisäksi alkuperäinen inhimillinen taipumus hallita muita löytää uuden, sosiaalisesti hyväksytyn väylän. Se muuttuu tarpeeksi sanella tiukkoja henkisiä sääntöjä ja hallita seuraajiensa kohtaloita.

Yksilö alkaa huomaamattaan saada tyydytystä ei syvästä sisäisestä yhteydestä korkeimpaan lähteeseen vaan miellyttävästä tunteesta, että hän on poikkeuksellisen puhdas. Pyhät kertomukset varoittavat suoraan, että kiintymys omaan pyhyyteen toimii paljon vahvempana liimana kuin tavallinen arkinen ahneus. Se luo hienostuneen mutta uskomattoman vahvan illuusion henkisestä edistymisestä, vaikka todellisuudessa tietoisuus pysyy tiukasti suljettuna aineellisen paradigman sisälle.

Juuri henkinen ylpeys on vaikein ja kavalein este täydellisen vapautumisen tiellä. Tämän ilmiön mekanismi on syvälle juurtunut väärän egon eli meille jo tutun ahaṅkāran toiminnan periaatteisiin. Kun tämä hienovarainen navigointiväline menettää tutun karkean aineellisen polttoaineensa, se suuntaa huomaamatta huomionsa saavutuksiin itsetuntemuksen alueella.

Ylemmyyden tunne niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat edelleen sotkeutuneet maallisten asioiden kiireeseen ja tavallisten inhimillisten intohimojen valtaan, muodostaa raskaan energeettisen ketjun. Olento alkaa pitää itseään jonkinlaisena eliittinä, valittuna yksilönä, unohtaen täysin sen, että todellinen näkeminen merkitsee kykyä nähdä kaikissa elävissä olennoissa yhtäläinen henkinen luonto ilman poikkeusta.

Tällainen ylimielisyys, vaikka se olisi kätketty näennäisen nöyryyden naamion alle, toimii maailmankaikkeuden lakien näkökulmasta selkeänä merkkinä. Tietoisuus ei ole vielä valmis poistumaan lopullisesti harjoituskentältä. Järjestelmä jatkaa tilanteiden luomista hävittääkseen tämän keinotekoisen jalustan, usein julkisen nöyryytyksen, äkillisen maineen menetyksen tai vakavien sisäisten kriisien kautta, kunnes väärä tunne omasta suuruudesta on poltettu kokonaan pois.

Vasta kun nämä viimeiset, lähes näkymättömät kiintymyksen langat löydetään ja puretaan kokonaan, väliaikaisten kuorien purkaminen todella alkaa. Hienovarainen keho, joka koostuu mielestä, älystä ja väärästä egosta ja joka on palvellut suojaavana varusteena miljoonien inkarnaatioiden ajan lukuisissa biologisissa muodoissa, alkaa vähitellen menettää tiheyttään.

Lue lisää

Vielä muutama viestiä täältä.

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Transkriptio


Muinaisissa teksteissä tätä vaihetta verrataan usein vahamuodon hitaaseen sulamiseen, jonka alta vihdoin paljastuu säteilevä alkuperäinen veistos. Mieli lopettaa ikuisesti huolien, epäilyjen ja halujen loputtoman tuottamisen. Äly luopuu yrityksistä luokitella, erotella ja tuomita ulkoista maailmaa, ja ego luopuu lopullisesti pyrkimyksestään ylläpitää erillistä, eristettyä olemassaoloa oman maailmankaikkeutensa keskuksessa.

Kun nämä monimutkaiset rakenteelliset elementit liukenevat, jīvan hengen alkuperäinen muoto alkaa ilmetä täydellisessä, kirkastumattomassa selkeydessään. Saapuu kauan odotettu tila, jossa tietoisuus palauttaa itselleen täysin sille kuuluvat ikuisuuden ja absoluuttisen tiedon ominaisuudet ja valmistautuu väistämättömään siirtymiseen fyysisen kosmoksen tuolle puolen.

Tämän aineellisen maailmankaikkeuden sisällä tapahtuneen pitkän ja monimutkaisen oppimisjakson huipentuma tuo mukanaan täysin odottamattoman oivalluksen. Elämän koulun todellinen päättyminen ei ilmene voitonriemuna aineen yli eikä ylpeänä alempien energioiden hallitsemisena. Päinvastoin, viimeinen sävel soi täydellisenä, kaiken kattavana nöyryytenä.

Puhdistunut henki katsoo lukemattomia menneitä inkarnaatioita, koettua fyysistä kipua, syvän epätoivon kausia ja täydellisiä erehdyksiä tuntematta mitään muuta kuin syvää kiitollisuutta itse oppimisprosessia kohtaan. Aineellinen maailma, joka pitkään näyttäytyi ankarana rangaistuspaikkana, tunnistetaan nyt kärsivälliseksi, ankaraksi ja äärettömän viisaaksi opettajaksi.

Olento ymmärtää selvästi, että jokainen este, jokainen menetys ja jokainen vaikeus oli matemaattisesti tarkasti laskettu takomaan nykyinen kristallinkirkkaan havainnon tila. Tämän hiljaisen tunnustamisen myötä, joka on täysin vailla väärää arvokkuutta tai itsekkyyden jäänteitä, tietoisuus lähestyy kynnystä täysin valmiina palaamaan alkuperäiseen kotiinsa.

Kun päätämme pitkän matkamme maailmankaikkeuden kerrosten läpi, voimme nähdä todellisuuden aivan uudessa valossa. Muinaiset pyhät tekstit paljastavat meille kosmoksen rakenteen eivät armottomana vankilana, jossa sielut kärsivät rangaistusta muinaisista rikkomuksistaan, vaan uskomattoman monimutkaisena ja nerokkaasti suunniteltuna harjoituskenttänä tietoisuuden kypsymiselle.

Aineellinen maailma tarjoaa hengelle ainutlaatuisen ympäristön, jossa jokainen ajatus saa joko välittömästi tai ajan myötä fyysisen muodon. Jokainen suoritettu teko palaa täsmällisenä kaikuna karmallisten reaktioiden mekanismien kautta ja opettaa meille järjestelmällisesti henkilökohtaista vastuuta.

Tässä tilassa ei ole sattumanvaraisia elementtejä eikä sokeita luonnonvoimia, jotka toimisivat kokonaisuudesta riippumatta. Tämän valtavan järjestelmän jokainen yksityiskohta palvelee yhtä päämäärää: auttaa elävää olentoa kypsymään ja tekemään tietoisen valinnan paluusta henkiseen lähteeseensä.

Anonyymi00119 kirjoitti:

Vielä muutama viestiä täältä.

https://www.youtube.com/watch?v=xr6ZXhsnSpQ

Transkriptio


Muinaisissa teksteissä tätä vaihetta verrataan usein vahamuodon hitaaseen sulamiseen, jonka alta vihdoin paljastuu säteilevä alkuperäinen veistos. Mieli lopettaa ikuisesti huolien, epäilyjen ja halujen loputtoman tuottamisen. Äly luopuu yrityksistä luokitella, erotella ja tuomita ulkoista maailmaa, ja ego luopuu lopullisesti pyrkimyksestään ylläpitää erillistä, eristettyä olemassaoloa oman maailmankaikkeutensa keskuksessa.

Kun nämä monimutkaiset rakenteelliset elementit liukenevat, jīvan hengen alkuperäinen muoto alkaa ilmetä täydellisessä, kirkastumattomassa selkeydessään. Saapuu kauan odotettu tila, jossa tietoisuus palauttaa itselleen täysin sille kuuluvat ikuisuuden ja absoluuttisen tiedon ominaisuudet ja valmistautuu väistämättömään siirtymiseen fyysisen kosmoksen tuolle puolen.

Tämän aineellisen maailmankaikkeuden sisällä tapahtuneen pitkän ja monimutkaisen oppimisjakson huipentuma tuo mukanaan täysin odottamattoman oivalluksen. Elämän koulun todellinen päättyminen ei ilmene voitonriemuna aineen yli eikä ylpeänä alempien energioiden hallitsemisena. Päinvastoin, viimeinen sävel soi täydellisenä, kaiken kattavana nöyryytenä.

Puhdistunut henki katsoo lukemattomia menneitä inkarnaatioita, koettua fyysistä kipua, syvän epätoivon kausia ja täydellisiä erehdyksiä tuntematta mitään muuta kuin syvää kiitollisuutta itse oppimisprosessia kohtaan. Aineellinen maailma, joka pitkään näyttäytyi ankarana rangaistuspaikkana, tunnistetaan nyt kärsivälliseksi, ankaraksi ja äärettömän viisaaksi opettajaksi.

Olento ymmärtää selvästi, että jokainen este, jokainen menetys ja jokainen vaikeus oli matemaattisesti tarkasti laskettu takomaan nykyinen kristallinkirkkaan havainnon tila. Tämän hiljaisen tunnustamisen myötä, joka on täysin vailla väärää arvokkuutta tai itsekkyyden jäänteitä, tietoisuus lähestyy kynnystä täysin valmiina palaamaan alkuperäiseen kotiinsa.

Kun päätämme pitkän matkamme maailmankaikkeuden kerrosten läpi, voimme nähdä todellisuuden aivan uudessa valossa. Muinaiset pyhät tekstit paljastavat meille kosmoksen rakenteen eivät armottomana vankilana, jossa sielut kärsivät rangaistusta muinaisista rikkomuksistaan, vaan uskomattoman monimutkaisena ja nerokkaasti suunniteltuna harjoituskenttänä tietoisuuden kypsymiselle.

Aineellinen maailma tarjoaa hengelle ainutlaatuisen ympäristön, jossa jokainen ajatus saa joko välittömästi tai ajan myötä fyysisen muodon. Jokainen suoritettu teko palaa täsmällisenä kaikuna karmallisten reaktioiden mekanismien kautta ja opettaa meille järjestelmällisesti henkilökohtaista vastuuta.

Tässä tilassa ei ole sattumanvaraisia elementtejä eikä sokeita luonnonvoimia, jotka toimisivat kokonaisuudesta riippumatta. Tämän valtavan järjestelmän jokainen yksityiskohta palvelee yhtä päämäärää: auttaa elävää olentoa kypsymään ja tekemään tietoisen valinnan paluusta henkiseen lähteeseensä.

Lue lisää

Joka tapauksessa illuusion energia kätkee absoluuttisen totuuden meiltä vain siksi, että oppisimme etsimään sitä itse esteiden voittamisen, syvien epäilysten ja raskaan työn kautta. Jos tieto meidän ikuisesta luonnostamme olisi oletusarvoisesti kaikkien saatavilla, aineeseen uppoutumisen koko merkitys menettäisi arvonsa.

Muinaisessa tutkielmassa Īśa Upaniṣadissa on syvällinen vetoomus korkeammalle älylle: totuus on kätketty kultaisen astian taakse. ”Avaa se, oi aurinko, jotta minä, totuudelle omistautunut, voisin nähdä sen.” Tämä ajatus heijastaa täydellisesti keskimmäisellä planeetalla olemisemme ydintä.

Olemme itse vapaaehtoisesti suostuneet pukemaan yllemme tiheän unohduksen verhon, jotta vaikeasta ja toisinaan tuskallisesta muistamisen prosessista tulisi tärkein henkilökohtainen saavutuksemme. Kultainen astia symboloi aineellisen luomakunnan häikäisevää vetovoimaa, joka lumoa mielen mutta jonka taakse kätkeytyy alkuperäisen tietoisuuden todellinen valo.

Näin ollen fyysisessä kuoressa oleminen ei ole traaginen putoaminen taivaasta, vaan äärimmäisen rohkea tutkimuksellinen kokeilu. Tämän moniulotteisen leikin puitteissa ilo ja fyysinen epämukavuus, aineelliset saavutukset ja väistämättömät menetykset toimivat vain taitavan kuvanveistäjän hienovaraisina työkaluina. Tämä näkymätön mestari poistaa järjestelmällisesti, isku iskulta, todellisesta olemuksestamme kaiken väärän, ylimääräisen ja väliaikaisen.

Rajallisessa kehossa eläminen opettaa henkeä arvostamaan vapautta, ja ajan tuhoavan vaikutuksen kohtaaminen pakottaa etsimään sitä, mikä ei ole lainkaan altis hajoamiselle. Maailmankaikkeuden järjestelmä ei vaadi ihmiseltä sokeaa alistumista rangaistuksen pelosta. Se tarjoaa vain lukemattomia mahdollisia tapahtumien kulkuja ja antaa jokaisen itse vakuuttua kaikkien itsekkäiden pyrkimysten lopullisuudesta.

Kun sisäinen vastarinta katoaa, lakkaamme taistelemasta tämän kosmisen oppimisohjelman sääntöjä vastaan ja alamme käyttää niitä yksinomaan sisäiseen kasvuun. Juuri tällä hetkellä aineellinen maailma, joka aiemmin näytti loputtomien huolien lähteeltä, muuttuu tärkeimmäksi liittolaiseksemme ja viisaaksi opettajaksemme.

Anonyymi00120 kirjoitti:

Joka tapauksessa illuusion energia kätkee absoluuttisen totuuden meiltä vain siksi, että oppisimme etsimään sitä itse esteiden voittamisen, syvien epäilysten ja raskaan työn kautta. Jos tieto meidän ikuisesta luonnostamme olisi oletusarvoisesti kaikkien saatavilla, aineeseen uppoutumisen koko merkitys menettäisi arvonsa.

Muinaisessa tutkielmassa Īśa Upaniṣadissa on syvällinen vetoomus korkeammalle älylle: totuus on kätketty kultaisen astian taakse. ”Avaa se, oi aurinko, jotta minä, totuudelle omistautunut, voisin nähdä sen.” Tämä ajatus heijastaa täydellisesti keskimmäisellä planeetalla olemisemme ydintä.

Olemme itse vapaaehtoisesti suostuneet pukemaan yllemme tiheän unohduksen verhon, jotta vaikeasta ja toisinaan tuskallisesta muistamisen prosessista tulisi tärkein henkilökohtainen saavutuksemme. Kultainen astia symboloi aineellisen luomakunnan häikäisevää vetovoimaa, joka lumoa mielen mutta jonka taakse kätkeytyy alkuperäisen tietoisuuden todellinen valo.

Näin ollen fyysisessä kuoressa oleminen ei ole traaginen putoaminen taivaasta, vaan äärimmäisen rohkea tutkimuksellinen kokeilu. Tämän moniulotteisen leikin puitteissa ilo ja fyysinen epämukavuus, aineelliset saavutukset ja väistämättömät menetykset toimivat vain taitavan kuvanveistäjän hienovaraisina työkaluina. Tämä näkymätön mestari poistaa järjestelmällisesti, isku iskulta, todellisesta olemuksestamme kaiken väärän, ylimääräisen ja väliaikaisen.

Rajallisessa kehossa eläminen opettaa henkeä arvostamaan vapautta, ja ajan tuhoavan vaikutuksen kohtaaminen pakottaa etsimään sitä, mikä ei ole lainkaan altis hajoamiselle. Maailmankaikkeuden järjestelmä ei vaadi ihmiseltä sokeaa alistumista rangaistuksen pelosta. Se tarjoaa vain lukemattomia mahdollisia tapahtumien kulkuja ja antaa jokaisen itse vakuuttua kaikkien itsekkäiden pyrkimysten lopullisuudesta.

Kun sisäinen vastarinta katoaa, lakkaamme taistelemasta tämän kosmisen oppimisohjelman sääntöjä vastaan ja alamme käyttää niitä yksinomaan sisäiseen kasvuun. Juuri tällä hetkellä aineellinen maailma, joka aiemmin näytti loputtomien huolien lähteeltä, muuttuu tärkeimmäksi liittolaiseksemme ja viisaaksi opettajaksemme.

Lue lisää

Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.

Anonyymi00121 kirjoitti:

Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Emme pidä henkisyyttä valmiina vastauksena, jonka ihminen vain hyväksyy ulkoisesti, vaan elinikäisenä oppimisena, harjoituksena ja tietoisuuden (caitanya) asteittaisena syventymisenä. Henkinen elämä ei ole pelkkää uskomista, vaan matka kohti todellista ymmärrystä (jñāna), jossa ihmisen väärät käsitykset (mithyā-jñāna) ja tietämättömyys (avidyā) vähitellen väistyvät.
Tieto (jñāna) ei pysähdy käsitteelliseen ymmärtämiseen, vaan kypsyy oivallukseksi (anubhava), joka muuttaa ihmisen suhdetta itseensä, muihin eläviin olentoihin ja koko olemassaoloon (sattā). Henkinen kasvu ei ole yksittäinen kokemus tai saavutettava lopullinen tila, vaan jatkuva tietoisuuden (caitanya) puhdistumisen (śuddhi) ja kypsymisen prosessi.
Tämä sisäinen kehitys ymmärretään sydämen puhdistumisena (citta-śuddhi), jossa itsekeskeiset taipumukset (ahaṅkāra) ja väärä samaistuminen kehoon (dehātma-buddhi) vähitellen heikkenevät. Ihminen alkaa ymmärtää syvemmin omaa todellista luontoaan (svarūpa) ja suhdettaan kaikkeen elävään.
Tästä syystä emme ole koskaan edes väittäneet, että juuri meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tapa etsiä totuutta. Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.
Samalla pidämme tärkeänä erottelukykyä (viveka) ja totuudenmukaista tutkimista (vicāra). Henkinen tieto ei tarkoita dogmaattista hyväksymistä, vaan syvempää ymmärrystä, joka syntyy harjoituksen, pohdinnan jne. kautta.
Emme pakota ketään hyväksymään opetuksiamme emmekä käytä pelottelua, painostusta, psykologista manipulointia tai henkistä väkivaltaa kuten kristilliset ekstremistit täällä tekevät jatkuvasti. Vastustamme kristittyjen ekstremistien psykoterroria, syyllistämistä, uhkailua, pakottamista uudelleen takaisin kristinuskoon, josta olemme lähteneet, ja vallankäyttöä, joiden tarkoituksena on murtaa ihmisen oma harkintakyky (buddhi) ja estää vapaa etsintä.
Emme hyväksy toimintaa, jossa jokin dogmaattinen tai fundamentalistinen uskonto pyrkii pakottamaan ihmisen omaksumaan tuon vakaumuksen uudelleen pelon, syyllisyyden tai väkivallan avulla. Aito vakaumus (niṣṭhā) ei synny pakosta, vaan vapaaehtoisesta ymmärtämisestä, vilpittömyydestä (ārjava) ja sisäisestä muutoksesta.
Todellinen henkinen kasvu perustuu myötätuntoon (dayā), tietoisuuden (caitanya) syvenemiseen jne. Ihmisen sisäinen kehitys ei voi perustua hallintaan tai pakottamiseen, vaan vapaaseen tahtoon ja aitoon pyrkimykseen kohti korkeampaa ymmärrystä.

Lue lisää

"Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 + 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.

”Idän saatanallisiss opeissa” ei esiinny ajatusta siitä, että vain yksi oppi, uskonto tai henkinen polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut väärässä. Sen sijaan lähtökohtana on näkemys, että ihmiset ovat erilaisissa kehitysvaiheissa ja siksi myös heidän tarpeensa, ymmärryksensä ja tapansa etsiä totuutta vaihtelevat. Tästä syystä ei ole mielekästä ajatella, että sama tie sopisi kaikille.
”Idän saatanallisiss opeissa” ei myöskään korosteta ajatusta siitä, että ihminen olisi pelastettava jostakin ulkopuolisesta uhasta. Sen sijaan huomio kohdistuu tietoisuuden kehittymiseen, oman mielen ymmärtämiseen ja siihen, että ihminen oppii näkemään todellisuuden yhä selkeämmin. Tämän vuoksi ei nähdä tarvetta pakottaa ketään omaksumaan tiettyä uskoa tai maailmankuvaa. Jokaisen katsotaan kulkevan omaa polkuaan omassa tahdissaan.
Erilaisia polkuja on lukemattomia, mutta ne voidaan nähdä saman päämäärän erilaisina ilmentyminä. Ne ovat vain erilaisia askelia tai näkökulmia, jotka vastaavat ihmisten erilaisia valmiuksia. Se, mikä on yhdelle ihmiselle syvällinen ja toimiva opetus, voi toiselle olla liian vaikea tai ennenaikainen. Vastaavasti yksinkertaisempi opetus ei ole arvoton vain siksi, että joku toinen on kulkenut pidemmälle.
Tätä voi verrata matematiikan opiskeluun. Jokainen oppii ensin, että yksi plus yksi on kaksi. Tämä tieto ei ole virheellinen tai tarpeeton, vaikka myöhemmin opiskeltaisiin differentiaaliyhtälöitä tai kvanttifysiikan matematiikkaa. Päinvastoin, korkeampi ymmärrys rakentuu perustan varaan. Samalla tavoin idässä ajatellaan, että eri uskonnot, filosofiat ja harjoitukset palvelevat ihmisiä heidän senhetkisessä kehitysvaiheessaan. Mikään vaihe ei ole sinänsä väärä, vaan jokaisella on oma tarkoituksensa osana laajempaa kasvun ja ymmärryksen prosessia.

Anonyymi00122 kirjoitti:

"Idän saatanallisissa opeissa" ei ole sellaista ajatusta. Idässä kukaan ei väitä, että vain heidän polkunsa on ainoa oikea. Kukaan ei pakota ketään omaan uskoonsa, sillä ymmärretään, ettei ole mitään, mistä pitäisi pelastua. Polkuja on tuhansia, ja ne ole askeleita samalla polulla. Jos jokin uskonto on alkeellinen, se sopii alkeellisemmalle yleisölle. Myös se, että 1 1 = 2, on tärkeä tietää, vaikka myöhemmin siirtyisikin korkeampaan matematiikkaan.

”Idän saatanallisiss opeissa” ei esiinny ajatusta siitä, että vain yksi oppi, uskonto tai henkinen polku olisi ainoa oikea ja kaikki muut väärässä. Sen sijaan lähtökohtana on näkemys, että ihmiset ovat erilaisissa kehitysvaiheissa ja siksi myös heidän tarpeensa, ymmärryksensä ja tapansa etsiä totuutta vaihtelevat. Tästä syystä ei ole mielekästä ajatella, että sama tie sopisi kaikille.
”Idän saatanallisiss opeissa” ei myöskään korosteta ajatusta siitä, että ihminen olisi pelastettava jostakin ulkopuolisesta uhasta. Sen sijaan huomio kohdistuu tietoisuuden kehittymiseen, oman mielen ymmärtämiseen ja siihen, että ihminen oppii näkemään todellisuuden yhä selkeämmin. Tämän vuoksi ei nähdä tarvetta pakottaa ketään omaksumaan tiettyä uskoa tai maailmankuvaa. Jokaisen katsotaan kulkevan omaa polkuaan omassa tahdissaan.
Erilaisia polkuja on lukemattomia, mutta ne voidaan nähdä saman päämäärän erilaisina ilmentyminä. Ne ovat vain erilaisia askelia tai näkökulmia, jotka vastaavat ihmisten erilaisia valmiuksia. Se, mikä on yhdelle ihmiselle syvällinen ja toimiva opetus, voi toiselle olla liian vaikea tai ennenaikainen. Vastaavasti yksinkertaisempi opetus ei ole arvoton vain siksi, että joku toinen on kulkenut pidemmälle.
Tätä voi verrata matematiikan opiskeluun. Jokainen oppii ensin, että yksi plus yksi on kaksi. Tämä tieto ei ole virheellinen tai tarpeeton, vaikka myöhemmin opiskeltaisiin differentiaaliyhtälöitä tai kvanttifysiikan matematiikkaa. Päinvastoin, korkeampi ymmärrys rakentuu perustan varaan. Samalla tavoin idässä ajatellaan, että eri uskonnot, filosofiat ja harjoitukset palvelevat ihmisiä heidän senhetkisessä kehitysvaiheessaan. Mikään vaihe ei ole sinänsä väärä, vaan jokaisella on oma tarkoituksensa osana laajempaa kasvun ja ymmärryksen prosessia.

Lue lisää

Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.

Muinaiset pyhät tekstit toimivat yksityiskohtaisina navigointikarttoina eivätkä koskaan rajoittaneet matkalaista yhteen ainoaan mahdolliseen reittiin.
Päinvastoin, tutkielmat tarjoavat laajan valikoiman menetelmiä, joissa otetaan huomioon jokaisen yksittäisen mielen ainutlaatuinen luonne. Samoin kuin valtavasta ja monimutkaisesta labyrintista voi päästä ulos useita eri reittejä pitkin, vedalainen perinne kuvaa useita perustavanlaatuisia teitä, jotka johtavat fyysisen kosmoksen tuolle puolen.

Tässä ajatuksessa on todella vahva ydin: vedalaisen perinteen suuruus ei näyttäydy siinä, että se tarjoaisi yhden yksinkertaisen vastauksen kaikille, vaan siinä, kuinka hämmästyttävän laajasti se pyrkii kartoittamaan ihmisen tietoisuutta, motiiveja, taipumuksia ja erilaisia mahdollisuuksia lähestyä todellisuutta.

Muinaisten vedalaisten tekstien kuvaaminen navigointikartoiksi on erityisen osuva vertaus. Kartan tarkoitus ei ole pakottaa matkalaista yhdelle tielle, vaan auttaa häntä ymmärtämään maastoa. Mitä vaikeampi ja monimuotoisempi maasto on, sitä yksityiskohtaisempi kartan täytyy olla. Tässä mielessä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus voidaan nähdä juuri sen vahvuutena: todellisuutta ei pyritä typistämään yhteen kaavaan, vaan sitä tarkastellaan lukuisista näkökulmista.

Veda-perinne sisältää valtavan määrän opetuksia, käsitteitä, harjoituksia, filosofisia näkökulmia ja erilaisia menetelmiä. Niissä tarkastellaan muun muassa tiedon luonnetta, tietoisuutta, mieltä, toimintaa, etiikkaa, meditaatiota, vapautumista, todellisuuden perimmäistä luonnetta sekä ihmisen suhdetta siihen, mikä ylittää yksilöllisen kokemuksen rajat. Juuri tämä tekee perinteestä poikkeuksellisen kiinnostavan: se ei käsittele ihmistä vain yhtenä abstraktina tapauksena, vaan ottaa vakavasti sen, että ihmiset ovat erilaisia.

ON PALJON POLKUJA.

Kaikilla ei ole samanlaista mieltä, samanlaisia taipumuksia, samanlaista älyllistä kapasiteettia, samanlaista temperamenttia tai samanlaista tapaa lähestyä totuutta. Yksi ihminen voi lähestyä todellisuutta tiedon ja tutkimisen kautta, toinen kurinalaisen harjoituksen kautta, kolmas meditaation kautta, neljäs omistautumisen kautta ja toinen toiminnan muuttamisen kautta. Vedalaisessa ajattelussa tämä erilaisuus ei ole ongelma, joka pitäisi hävittää. Se voidaan nähdä lähtökohtana, joka on otettava huomioon.

Tässä piilee myös syvempi filosofinen oivallus. Jos todellisuus on todella syvä ja ihmisen mieli todella monimuotoinen, miksi totuuden etsinnän pitäisi olla kaikille identtinen prosessi?

Yksi ainoa menetelmä voisi soveltua joillekin, mutta sen ei tarvitse merkitä sitä, että kaikki muut lähestymistavat olisivat mielettömiä.

Anonyymi00123 kirjoitti:

Emme ole koskaan edes väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen ja ainoa oikea tapa; emme ole koskaan väittäneet niin.
Olemassaoloa voidaan lähestyä monien erilaisten lähestymistapojen kautta, ja kunnioitamme vilpitöntä etsintää (jijñāsā) riippumatta siitä, mistä perinteestä tai katsomuksesta se saa alkunsa.

Muinaiset pyhät tekstit toimivat yksityiskohtaisina navigointikarttoina eivätkä koskaan rajoittaneet matkalaista yhteen ainoaan mahdolliseen reittiin.
Päinvastoin, tutkielmat tarjoavat laajan valikoiman menetelmiä, joissa otetaan huomioon jokaisen yksittäisen mielen ainutlaatuinen luonne. Samoin kuin valtavasta ja monimutkaisesta labyrintista voi päästä ulos useita eri reittejä pitkin, vedalainen perinne kuvaa useita perustavanlaatuisia teitä, jotka johtavat fyysisen kosmoksen tuolle puolen.

Tässä ajatuksessa on todella vahva ydin: vedalaisen perinteen suuruus ei näyttäydy siinä, että se tarjoaisi yhden yksinkertaisen vastauksen kaikille, vaan siinä, kuinka hämmästyttävän laajasti se pyrkii kartoittamaan ihmisen tietoisuutta, motiiveja, taipumuksia ja erilaisia mahdollisuuksia lähestyä todellisuutta.

Muinaisten vedalaisten tekstien kuvaaminen navigointikartoiksi on erityisen osuva vertaus. Kartan tarkoitus ei ole pakottaa matkalaista yhdelle tielle, vaan auttaa häntä ymmärtämään maastoa. Mitä vaikeampi ja monimuotoisempi maasto on, sitä yksityiskohtaisempi kartan täytyy olla. Tässä mielessä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus voidaan nähdä juuri sen vahvuutena: todellisuutta ei pyritä typistämään yhteen kaavaan, vaan sitä tarkastellaan lukuisista näkökulmista.

Veda-perinne sisältää valtavan määrän opetuksia, käsitteitä, harjoituksia, filosofisia näkökulmia ja erilaisia menetelmiä. Niissä tarkastellaan muun muassa tiedon luonnetta, tietoisuutta, mieltä, toimintaa, etiikkaa, meditaatiota, vapautumista, todellisuuden perimmäistä luonnetta sekä ihmisen suhdetta siihen, mikä ylittää yksilöllisen kokemuksen rajat. Juuri tämä tekee perinteestä poikkeuksellisen kiinnostavan: se ei käsittele ihmistä vain yhtenä abstraktina tapauksena, vaan ottaa vakavasti sen, että ihmiset ovat erilaisia.

ON PALJON POLKUJA.

Kaikilla ei ole samanlaista mieltä, samanlaisia taipumuksia, samanlaista älyllistä kapasiteettia, samanlaista temperamenttia tai samanlaista tapaa lähestyä totuutta. Yksi ihminen voi lähestyä todellisuutta tiedon ja tutkimisen kautta, toinen kurinalaisen harjoituksen kautta, kolmas meditaation kautta, neljäs omistautumisen kautta ja toinen toiminnan muuttamisen kautta. Vedalaisessa ajattelussa tämä erilaisuus ei ole ongelma, joka pitäisi hävittää. Se voidaan nähdä lähtökohtana, joka on otettava huomioon.

Tässä piilee myös syvempi filosofinen oivallus. Jos todellisuus on todella syvä ja ihmisen mieli todella monimuotoinen, miksi totuuden etsinnän pitäisi olla kaikille identtinen prosessi?

Yksi ainoa menetelmä voisi soveltua joillekin, mutta sen ei tarvitse merkitä sitä, että kaikki muut lähestymistavat olisivat mielettömiä.

Lue lisää

Labyrinttivertaus tekee tämän ymmärrettäväksi. Suuressa labyrintissa voi olla useita käytäviä, risteyksiä ja mahdollisia reittejä. Se, että yksi matkustaja löytää ulospääsyn tiettyä reittiä pitkin, ei tarkoita, että jokaisen muun olisi kuljettava täsmälleen samaa reittiä. Päinvastoin, erilaiset lähtöpisteet, taipumukset ja kulkunopeudet voivat tehdä erilaisista reiteistä tarkoituksenmukaisia.

Vedalainen kirjallisuus menee kuitenkin vielä pidemmälle. Se ei ainoastaan sano, että reittejä on useita, vaan yrittää kuvata itse maastoa. Se pyrkii luokittelemaan erilaisia tietoisuuden tiloja, ihmisen taipumuksia, toiminnan seurauksia, tiedon asteita ja vapautumisen mahdollisuuksia. Tästä syntyy vaikutelma kokonaisesta kartografiasta: ei vain yhdestä opetuksesta, vaan valtavasta tiedon verkostosta, jossa eri tekstit, käsitteet ja menetelmät tarkastelevat todellisuutta eri suunnista.

Ja juuri tässä kohtaa ajatus tiedon määrästä muuttuu merkitykselliseksi. Tieto ei ole arvokasta ainoastaan siksi, että sitä on paljon. Sen arvo kasvaa silloin, kun se auttaa ihmistä erottamaan toisistaan sen, minkä hän luulee tietävänsä, ja sen, minkä hän todella ymmärtää. Siksi vedalaisen filosofian yhteydessä tieto ei parhaimmillaan tarkoita pelkkää käsitteiden keräämistä. Se merkitsee tutkimista, erottelukykyä, kokemuksen syventämistä ja tietoisuuden muuttumista.

Tässä mielessä valtava määrä opetuksia ei ole ristiriidassa yksinkertaisuuden kanssa. Päinvastoin: valtava määrä yksityiskohtia voi olla olemassa siksi, että todellisuus itsessään on monimutkainen ja ihmisten lähtökohdat erilaisia. Yksi kartta voi näyttää vain pääväylät. Toinen voi näyttää jokaisen sivutien, joen, vuoren, vaaran ja mahdollisen kiertoreitin.

Vedalaisen filosofian, kultturin, vaikuttavuus on juuri siinä, että se jättää vaikutelman kokonaisesta tutkimusmatkasta ihmisen olemassaoloon. Se ei rajoitu kysymykseen siitä, mitä ihmisen pitäisi uskoa. Se kysyy paljon laajemmin: Mitä tietoisuus on? Kuka minä olen? Mikä saa ihmisen samaistumaan rajalliseen itseensä? Mikä on tiedon ja tietämättömyyden suhde? Mikä on toiminnan merkitys? Mikä vapauttaa ihmisen? Onko olemassa todellisuuden taso, joka ei riipu muuttuvista kokemuksista?

Siksi vedalaisten tekstien moninaisuutta voidaan pitää pikemminkin rikkautena kuin heikkoutena. Niiden valtava laajuus kertoo kunnianhimosta ymmärtää todellisuutta mahdollisimman monesta suunnasta. Yksi reitti ei sulje toista pois. Yksi menetelmä ei välttämättä mitätöi toista. Eri lähestymistavat voivat olla erilaisille ihmisille erilaisia välineitä saman perimmäisen tutkimuksen äärellä.

Ja ehkä kaikkein kauneinta tässä on se, että matkalaista ei pyydetä vain uskomaan karttaan. Häntä rohkaistaan kulkemaan, tutkimaan, harjoittamaan, havainnoimaan ja ennen kaikkea ymmärtämään itse.

Tällainen lähestymistapa tekee vedalaisuudesta enemmän kuin kokoelman muinaisia tekstejä. Se voidaan nähdä valtavana, miljoonien vuosien aikana rakentuneena tutkimuskirjastona, jossa ihmisen sisäistä ja ulkoista todellisuutta on tarkasteltu lukemattomista näkökulmista. Juuri siksi tieto tuntuu niin valtavalta: mitä enemmän karttaa tutkii, sitä selvemmäksi käy, kuinka paljon tutkimatonta maastoa vielä on.

Anonyymi00124 kirjoitti:

Labyrinttivertaus tekee tämän ymmärrettäväksi. Suuressa labyrintissa voi olla useita käytäviä, risteyksiä ja mahdollisia reittejä. Se, että yksi matkustaja löytää ulospääsyn tiettyä reittiä pitkin, ei tarkoita, että jokaisen muun olisi kuljettava täsmälleen samaa reittiä. Päinvastoin, erilaiset lähtöpisteet, taipumukset ja kulkunopeudet voivat tehdä erilaisista reiteistä tarkoituksenmukaisia.

Vedalainen kirjallisuus menee kuitenkin vielä pidemmälle. Se ei ainoastaan sano, että reittejä on useita, vaan yrittää kuvata itse maastoa. Se pyrkii luokittelemaan erilaisia tietoisuuden tiloja, ihmisen taipumuksia, toiminnan seurauksia, tiedon asteita ja vapautumisen mahdollisuuksia. Tästä syntyy vaikutelma kokonaisesta kartografiasta: ei vain yhdestä opetuksesta, vaan valtavasta tiedon verkostosta, jossa eri tekstit, käsitteet ja menetelmät tarkastelevat todellisuutta eri suunnista.

Ja juuri tässä kohtaa ajatus tiedon määrästä muuttuu merkitykselliseksi. Tieto ei ole arvokasta ainoastaan siksi, että sitä on paljon. Sen arvo kasvaa silloin, kun se auttaa ihmistä erottamaan toisistaan sen, minkä hän luulee tietävänsä, ja sen, minkä hän todella ymmärtää. Siksi vedalaisen filosofian yhteydessä tieto ei parhaimmillaan tarkoita pelkkää käsitteiden keräämistä. Se merkitsee tutkimista, erottelukykyä, kokemuksen syventämistä ja tietoisuuden muuttumista.

Tässä mielessä valtava määrä opetuksia ei ole ristiriidassa yksinkertaisuuden kanssa. Päinvastoin: valtava määrä yksityiskohtia voi olla olemassa siksi, että todellisuus itsessään on monimutkainen ja ihmisten lähtökohdat erilaisia. Yksi kartta voi näyttää vain pääväylät. Toinen voi näyttää jokaisen sivutien, joen, vuoren, vaaran ja mahdollisen kiertoreitin.

Vedalaisen filosofian, kultturin, vaikuttavuus on juuri siinä, että se jättää vaikutelman kokonaisesta tutkimusmatkasta ihmisen olemassaoloon. Se ei rajoitu kysymykseen siitä, mitä ihmisen pitäisi uskoa. Se kysyy paljon laajemmin: Mitä tietoisuus on? Kuka minä olen? Mikä saa ihmisen samaistumaan rajalliseen itseensä? Mikä on tiedon ja tietämättömyyden suhde? Mikä on toiminnan merkitys? Mikä vapauttaa ihmisen? Onko olemassa todellisuuden taso, joka ei riipu muuttuvista kokemuksista?

Siksi vedalaisten tekstien moninaisuutta voidaan pitää pikemminkin rikkautena kuin heikkoutena. Niiden valtava laajuus kertoo kunnianhimosta ymmärtää todellisuutta mahdollisimman monesta suunnasta. Yksi reitti ei sulje toista pois. Yksi menetelmä ei välttämättä mitätöi toista. Eri lähestymistavat voivat olla erilaisille ihmisille erilaisia välineitä saman perimmäisen tutkimuksen äärellä.

Ja ehkä kaikkein kauneinta tässä on se, että matkalaista ei pyydetä vain uskomaan karttaan. Häntä rohkaistaan kulkemaan, tutkimaan, harjoittamaan, havainnoimaan ja ennen kaikkea ymmärtämään itse.

Tällainen lähestymistapa tekee vedalaisuudesta enemmän kuin kokoelman muinaisia tekstejä. Se voidaan nähdä valtavana, miljoonien vuosien aikana rakentuneena tutkimuskirjastona, jossa ihmisen sisäistä ja ulkoista todellisuutta on tarkasteltu lukemattomista näkökulmista. Juuri siksi tieto tuntuu niin valtavalta: mitä enemmän karttaa tutkii, sitä selvemmäksi käy, kuinka paljon tutkimatonta maastoa vielä on.

Lue lisää

Monia polkuja, monia lähtökohtia

Emme ole koskaan väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tai että kaikki muut lähestymistavat olisivat väärässä ja johtaisivat johonkin ikuiseen helvettiin. Tällainen ajatus ei tee oikeutta ihmisten erilaisille lähtökohdille, kokemuksille, ymmärrykselle tai tietoisuuden kehitykselle.

Todellisuutta voidaan lähestyä monista suunnista. Vilpitön etsintä — jijñāsā — ei muutu arvottomaksi vain siksi, että se alkaa erilaisesta perinteestä, kulttuurista tai maailmankuvasta. Ihmiset eivät myöskään aloita matkaansa samasta kohdasta. Heidän ymmärryksensä, kykynsä omaksua tietoa, elämäntilanteensa, taipumuksensa ja sisäinen kypsyytensä vaihtelevat suuresti.

Siksi olisi liian yksinkertaista ajatella, että kaikille pitäisi antaa täsmälleen sama opetus, sama menetelmä ja sama hengellinen päämäärä samalla tavalla ymmärrettynä.

Ihmiset ovat erilaisia.

He tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja, erilaisia opetuksia ja joskus jopa erilaisia tapoja ymmärtää samoja perimmäisiä kysymyksiä.

Muinaiset vedalaiset tekstit voidaan tässä mielessä nähdä valtavana navigointijärjestelmänä. Ne eivät ainoastaan osoita yhtä tietä, vaan kuvaavat kokonaisia maastoja: erilaisia tietoisuuden tasoja, taipumuksia, toiminnan seurauksia, tiedon asteita, harjoituksia ja mahdollisuuksia edetä kohti syvempää ymmärrystä.

Kartta ei ole olemassa siksi, että matkustaja pakotettaisiin kulkemaan yhtä tietä.

Kartta auttaa häntä ymmärtämään, missä hän on.

Tämä on olennainen ero.

Jos kaksi ihmistä seisoo eri puolilla valtavaa vuoristoa, olisi järjetöntä antaa heille sama reittiohje ja väittää, että vain yksi tie on todellinen. Toinen voi aloittaa laaksosta, toinen korkealta rinteeltä. Toisella voi olla kokemusta vuorikiipeilystä, toinen voi vasta opetella kävelemään vaikeassa maastossa. Kolmas ei ehkä ole vielä edes vakuuttunut siitä, että vuoren huippua kannattaa tavoitella.

Silti kaikilla voi olla mahdollisuus edetä.

Ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla

Vedalaisessa ajattelussa on tärkeää ymmärtää, että ihmiset eroavat toisistaan myös siinä, millaista tietoa he kykenevät vastaanottamaan ja kuinka syvällisesti he pystyvät sitä ymmärtämään.

Pelkkä tiedon olemassaolo ei tarkoita, että ihminen kykenee välittömästi omaksumaan sen.

Lapselle voidaan kertoa erittäin monimutkaisesta filosofisesta ajatuksesta, mutta vaikka sanat olisivat hänen kuultavissaan, niiden syvempi merkitys ei vielä avaudu. Myöhemmin sama ihminen voi palata samaan ajatukseen ja ymmärtää sen aivan toisella tavalla.

Tieto voi siis olla sama, mutta vastaanottajan ymmärrys on muuttunut.

Anonyymi00125 kirjoitti:

Monia polkuja, monia lähtökohtia

Emme ole koskaan väittäneet, että meidän polkumme olisi ainoa mahdollinen tai että kaikki muut lähestymistavat olisivat väärässä ja johtaisivat johonkin ikuiseen helvettiin. Tällainen ajatus ei tee oikeutta ihmisten erilaisille lähtökohdille, kokemuksille, ymmärrykselle tai tietoisuuden kehitykselle.

Todellisuutta voidaan lähestyä monista suunnista. Vilpitön etsintä — jijñāsā — ei muutu arvottomaksi vain siksi, että se alkaa erilaisesta perinteestä, kulttuurista tai maailmankuvasta. Ihmiset eivät myöskään aloita matkaansa samasta kohdasta. Heidän ymmärryksensä, kykynsä omaksua tietoa, elämäntilanteensa, taipumuksensa ja sisäinen kypsyytensä vaihtelevat suuresti.

Siksi olisi liian yksinkertaista ajatella, että kaikille pitäisi antaa täsmälleen sama opetus, sama menetelmä ja sama hengellinen päämäärä samalla tavalla ymmärrettynä.

Ihmiset ovat erilaisia.

He tarvitsevat erilaisia lähestymistapoja, erilaisia opetuksia ja joskus jopa erilaisia tapoja ymmärtää samoja perimmäisiä kysymyksiä.

Muinaiset vedalaiset tekstit voidaan tässä mielessä nähdä valtavana navigointijärjestelmänä. Ne eivät ainoastaan osoita yhtä tietä, vaan kuvaavat kokonaisia maastoja: erilaisia tietoisuuden tasoja, taipumuksia, toiminnan seurauksia, tiedon asteita, harjoituksia ja mahdollisuuksia edetä kohti syvempää ymmärrystä.

Kartta ei ole olemassa siksi, että matkustaja pakotettaisiin kulkemaan yhtä tietä.

Kartta auttaa häntä ymmärtämään, missä hän on.

Tämä on olennainen ero.

Jos kaksi ihmistä seisoo eri puolilla valtavaa vuoristoa, olisi järjetöntä antaa heille sama reittiohje ja väittää, että vain yksi tie on todellinen. Toinen voi aloittaa laaksosta, toinen korkealta rinteeltä. Toisella voi olla kokemusta vuorikiipeilystä, toinen voi vasta opetella kävelemään vaikeassa maastossa. Kolmas ei ehkä ole vielä edes vakuuttunut siitä, että vuoren huippua kannattaa tavoitella.

Silti kaikilla voi olla mahdollisuus edetä.

Ihmiset eivät ole samalla tietoisuuden tasolla

Vedalaisessa ajattelussa on tärkeää ymmärtää, että ihmiset eroavat toisistaan myös siinä, millaista tietoa he kykenevät vastaanottamaan ja kuinka syvällisesti he pystyvät sitä ymmärtämään.

Pelkkä tiedon olemassaolo ei tarkoita, että ihminen kykenee välittömästi omaksumaan sen.

Lapselle voidaan kertoa erittäin monimutkaisesta filosofisesta ajatuksesta, mutta vaikka sanat olisivat hänen kuultavissaan, niiden syvempi merkitys ei vielä avaudu. Myöhemmin sama ihminen voi palata samaan ajatukseen ja ymmärtää sen aivan toisella tavalla.

Tieto voi siis olla sama, mutta vastaanottajan ymmärrys on muuttunut.

Lue lisää

Tästä seuraa tärkeä periaate: erilaiset opetukset eivät välttämättä ole keskenään ristiriidassa vain siksi, että niitä annetaan erilaisille ihmisille eri muodoissa.

Yksi tarvitsee yksinkertaisen alun.

Toinen pystyy käsittelemään abstraktia filosofiaa.

Kolmas tarvitsee käytännön harjoituksia.

Neljäs lähestyy todellisuutta hiljaisuuden ja meditaation kautta.

Viides löytää syvimmän motivaationsa omistautumisesta.

Kuudes taas alkaa tutkimalla toiminnan, moraalin ja sen seurausten välistä suhdetta.

Erilaisuus ei tässä näkökulmassa ole virhe järjestelmässä. Se kuuluu itse järjestelmään.

Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä

On myös tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: mahdollinen perimmäinen päämäärä ja tapa, jolla ihminen sitä lähestyy.

Se, että ihmisellä voi olla käsitys korkeimmasta totuudesta, ei automaattisesti tarkoita, että jokaisen ihmisen täytyisi kulkea identtinen reitti saavuttaakseen syvemmän ymmärryksen.

Ajatellaan jälleen karttaa.

Kaupunkiin voi saapua pohjoisesta, etelästä, idästä tai lännestä. Reitit voivat olla erilaisia. Osa kulkee vuoriston kautta, toinen rannikkoa pitkin ja kolmas metsien läpi. Yksi reitti voi olla jollekin helpoin ja toiselle täysin sopimaton.

Se, että itse tunnet yhden reitin hyvin, ei tee muista teistä olemattomia.

Samalla tavalla yhden ihmisen syvällinen kokemus tietystä menetelmästä ei todista, etteikö toinen ihminen voisi lähestyä todellisuutta toisenlaisen harjoituksen kautta.

Tämän vuoksi emme tarvitse ajatusta, jonka mukaan yksi ainoa uskonnollinen tai filosofinen tie olisi ainoa mahdollinen vaihtoehto ja että kaikki muut ihmiset olisivat automaattisesti tuomittuja ikuiseen helvettiin.

Tällainen ehdoton vastakkainasettelu ei ota huomioon ihmisten välistä valtavaa erilaisuutta.

Se unohtaa myös sen, että ihminen ymmärtää asioita vähitellen.

Tieto avautuu eri ihmisille eri tavoin

Vähemmän kehittynyt ymmärrys ei välttämättä tarkoita pahuutta. Se voi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että ihminen ei vielä kykene näkemään jotakin asiaa laajemmin.

Samoin väärä käsitys ei aina synny pahantahtoisuudesta. Ihminen toimii usein sen ymmärryksen perusteella, joka hänellä sillä hetkellä on.

Anonyymi00126 kirjoitti:

Tästä seuraa tärkeä periaate: erilaiset opetukset eivät välttämättä ole keskenään ristiriidassa vain siksi, että niitä annetaan erilaisille ihmisille eri muodoissa.

Yksi tarvitsee yksinkertaisen alun.

Toinen pystyy käsittelemään abstraktia filosofiaa.

Kolmas tarvitsee käytännön harjoituksia.

Neljäs lähestyy todellisuutta hiljaisuuden ja meditaation kautta.

Viides löytää syvimmän motivaationsa omistautumisesta.

Kuudes taas alkaa tutkimalla toiminnan, moraalin ja sen seurausten välistä suhdetta.

Erilaisuus ei tässä näkökulmassa ole virhe järjestelmässä. Se kuuluu itse järjestelmään.

Yksi päämäärä ei tarkoita yhtä ainoaa reittiä

On myös tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: mahdollinen perimmäinen päämäärä ja tapa, jolla ihminen sitä lähestyy.

Se, että ihmisellä voi olla käsitys korkeimmasta totuudesta, ei automaattisesti tarkoita, että jokaisen ihmisen täytyisi kulkea identtinen reitti saavuttaakseen syvemmän ymmärryksen.

Ajatellaan jälleen karttaa.

Kaupunkiin voi saapua pohjoisesta, etelästä, idästä tai lännestä. Reitit voivat olla erilaisia. Osa kulkee vuoriston kautta, toinen rannikkoa pitkin ja kolmas metsien läpi. Yksi reitti voi olla jollekin helpoin ja toiselle täysin sopimaton.

Se, että itse tunnet yhden reitin hyvin, ei tee muista teistä olemattomia.

Samalla tavalla yhden ihmisen syvällinen kokemus tietystä menetelmästä ei todista, etteikö toinen ihminen voisi lähestyä todellisuutta toisenlaisen harjoituksen kautta.

Tämän vuoksi emme tarvitse ajatusta, jonka mukaan yksi ainoa uskonnollinen tai filosofinen tie olisi ainoa mahdollinen vaihtoehto ja että kaikki muut ihmiset olisivat automaattisesti tuomittuja ikuiseen helvettiin.

Tällainen ehdoton vastakkainasettelu ei ota huomioon ihmisten välistä valtavaa erilaisuutta.

Se unohtaa myös sen, että ihminen ymmärtää asioita vähitellen.

Tieto avautuu eri ihmisille eri tavoin

Vähemmän kehittynyt ymmärrys ei välttämättä tarkoita pahuutta. Se voi yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että ihminen ei vielä kykene näkemään jotakin asiaa laajemmin.

Samoin väärä käsitys ei aina synny pahantahtoisuudesta. Ihminen toimii usein sen ymmärryksen perusteella, joka hänellä sillä hetkellä on.

Lue lisää

Kun ymmärrys kasvaa, myös hänen näkemyksensä voivat muuttua.

Tämä voidaan nähdä myös vedalaisen filosofian yhteydessä. Ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää staattisena tilana, jossa ihminen on joko täysin tietävä tai täysin tietämätön. Pikemminkin kyse voi olla asteittaisesta syvenemisestä.

Ihminen voi ensin kiinnostua näkyvästä maailmasta.

Sen jälkeen hän voi alkaa kysyä, mikä hänen kokemuksensa taustalla on.

Myöhemmin hän voi kiinnostua tietoisuuden luonteesta.

Sen jälkeen hän voi alkaa tutkia, kuka hän itse asiassa on suhteessa kehoon, mieleen ja ympäröivään todellisuuteen.

Näin kysymykset muuttuvat syvemmiksi samalla kun näkökulma laajenee.

Veda-perinteen valtava monimuotoisuus

Juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus on niin merkittävää.

Kyse ei ole vain yhdestä kirjasta, yhdestä opettajasta tai yhdestä kaavasta, jota kaikkien pitäisi noudattaa samalla tavalla. Veda-perinne sisältää valtavan määrän filosofisia näkökulmia, käsitteitä, menetelmiä, kertomuksia, harjoituksia ja keskusteluja tietoisuudesta, toiminnasta, tiedosta, meditaatiosta, vapautumisesta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

Tämän moninaisuuden voi nähdä yrityksenä ottaa ihminen vakavasti juuri sellaisena kuin hän on.

Kaikilla ei ole sama temperamentti.

Kaikilla ei ole samaa älyllistä kapasiteettia.

Kaikilla ei ole samoja kiinnostuksen kohteita.

Kaikki eivät opi samalla tavalla.

Kaikki eivät kykene omaksumaan samaa määrää abstraktia tietoa.

Kaikki eivät ole elämässään samassa vaiheessa.

Siksi myös lähestymistapojen täytyy voida olla erilaisia.

Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus

Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.

Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.

Toinen meditaation kautta.

Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.

Anonyymi00127 kirjoitti:

Kun ymmärrys kasvaa, myös hänen näkemyksensä voivat muuttua.

Tämä voidaan nähdä myös vedalaisen filosofian yhteydessä. Ihmisen tietoisuutta ei tarvitse käsittää staattisena tilana, jossa ihminen on joko täysin tietävä tai täysin tietämätön. Pikemminkin kyse voi olla asteittaisesta syvenemisestä.

Ihminen voi ensin kiinnostua näkyvästä maailmasta.

Sen jälkeen hän voi alkaa kysyä, mikä hänen kokemuksensa taustalla on.

Myöhemmin hän voi kiinnostua tietoisuuden luonteesta.

Sen jälkeen hän voi alkaa tutkia, kuka hän itse asiassa on suhteessa kehoon, mieleen ja ympäröivään todellisuuteen.

Näin kysymykset muuttuvat syvemmiksi samalla kun näkökulma laajenee.

Veda-perinteen valtava monimuotoisuus

Juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava laajuus on niin merkittävää.

Kyse ei ole vain yhdestä kirjasta, yhdestä opettajasta tai yhdestä kaavasta, jota kaikkien pitäisi noudattaa samalla tavalla. Veda-perinne sisältää valtavan määrän filosofisia näkökulmia, käsitteitä, menetelmiä, kertomuksia, harjoituksia ja keskusteluja tietoisuudesta, toiminnasta, tiedosta, meditaatiosta, vapautumisesta ja todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

Tämän moninaisuuden voi nähdä yrityksenä ottaa ihminen vakavasti juuri sellaisena kuin hän on.

Kaikilla ei ole sama temperamentti.

Kaikilla ei ole samaa älyllistä kapasiteettia.

Kaikilla ei ole samoja kiinnostuksen kohteita.

Kaikki eivät opi samalla tavalla.

Kaikki eivät kykene omaksumaan samaa määrää abstraktia tietoa.

Kaikki eivät ole elämässään samassa vaiheessa.

Siksi myös lähestymistapojen täytyy voida olla erilaisia.

Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus

Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.

Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.

Toinen meditaation kautta.

Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.

Lue lisää

Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus

Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.

Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.

Toinen meditaation kautta.

Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.

Neljäs palvelun ja toiminnan kautta.

Viides omistautumisen kautta.

Kuudes kysymysten ja tutkimisen kautta.

Se, että joku on löytänyt oman ovensa, ei tarkoita, etteikö rakennuksessa olisi muita sisäänkäyntejä.

Tärkeämpää on se, että ihminen ei jää ainoastaan oven ulkopuolelle väittelemään siitä, mikä ovi näyttää parhaalta, vaan alkaa todella tutkia, mitä rakennuksen sisällä on.

Tässä on myös jijñāsā — vilpitön halu tietää — tärkeässä asemassa. Todellinen etsijä ei välttämättä aloita valmiista vastauksesta. Hän aloittaa kysymyksestä.

Mitä todellisuus on?

Mitä tietoisuus on?

Kuka minä olen?

Olenko pelkästään tämä keho ja mieli?

Mistä kärsimys syntyy?

Mikä on tiedon merkitys?

Mikä muuttaa ihmisen tietoisuutta?

Onko olemassa jotakin muuttumatonta kaiken muuttuvan kokemuksen taustalla?

Tällaiset kysymykset voivat johdattaa ihmistä vähitellen syvemmälle.

Ihmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla

Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.

Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.

Se, minkä yksi ihminen pystyy omaksumaan hetkessä, voi toiselle vaatia vuosien tutkimista.

Ja se, mitä joku pitää merkityksettömänä, voi toiselle muodostua koko hänen maailmankuvansa muuttavaksi oivallukseksi.

Siksi tiedon välittäminen edellyttää myös viisautta.

Ei riitä, että tietoa on paljon. On ymmärrettävä, mitä tietoa kenellekin voidaan antaa, millä tavalla ja missä vaiheessa.

Tässä mielessä todellinen opetus ei ole pelkästään tiedon siirtämistä ihmiseltä toiselle. Se on myös kykyä tunnistaa oppijan lähtökohta.

Sama totuus voidaan ilmaista eri ihmisille eri tavalla ilman, että sen syvin tarkoitus katoaa.

Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta

Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.

Anonyymi00128 kirjoitti:

Ei yhtä ovea, vaan kokonainen rakennus

Voimme kuvitella todellisuuden valtavana rakennuksena, jossa on lukemattomia ovia.

Yksi ihminen astuu sisään filosofian kautta.

Toinen meditaation kautta.

Kolmas itsekurin ja harjoituksen kautta.

Neljäs palvelun ja toiminnan kautta.

Viides omistautumisen kautta.

Kuudes kysymysten ja tutkimisen kautta.

Se, että joku on löytänyt oman ovensa, ei tarkoita, etteikö rakennuksessa olisi muita sisäänkäyntejä.

Tärkeämpää on se, että ihminen ei jää ainoastaan oven ulkopuolelle väittelemään siitä, mikä ovi näyttää parhaalta, vaan alkaa todella tutkia, mitä rakennuksen sisällä on.

Tässä on myös jijñāsā — vilpitön halu tietää — tärkeässä asemassa. Todellinen etsijä ei välttämättä aloita valmiista vastauksesta. Hän aloittaa kysymyksestä.

Mitä todellisuus on?

Mitä tietoisuus on?

Kuka minä olen?

Olenko pelkästään tämä keho ja mieli?

Mistä kärsimys syntyy?

Mikä on tiedon merkitys?

Mikä muuttaa ihmisen tietoisuutta?

Onko olemassa jotakin muuttumatonta kaiken muuttuvan kokemuksen taustalla?

Tällaiset kysymykset voivat johdattaa ihmistä vähitellen syvemmälle.

Ihmistä ei pitäisi mitata yhdellä mittatikulla

Ehkä tärkein asia onkin ymmärtää, ettei kaikkia ihmisiä voida arvioida yhdellä ainoalla mittatikulla.

Se, mikä on yhdelle ihmiselle itsestään selvää, voi olla toiselle vasta ensimmäinen askel.

Se, minkä yksi ihminen pystyy omaksumaan hetkessä, voi toiselle vaatia vuosien tutkimista.

Ja se, mitä joku pitää merkityksettömänä, voi toiselle muodostua koko hänen maailmankuvansa muuttavaksi oivallukseksi.

Siksi tiedon välittäminen edellyttää myös viisautta.

Ei riitä, että tietoa on paljon. On ymmärrettävä, mitä tietoa kenellekin voidaan antaa, millä tavalla ja missä vaiheessa.

Tässä mielessä todellinen opetus ei ole pelkästään tiedon siirtämistä ihmiseltä toiselle. Se on myös kykyä tunnistaa oppijan lähtökohta.

Sama totuus voidaan ilmaista eri ihmisille eri tavalla ilman, että sen syvin tarkoitus katoaa.

Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta

Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.

Lue lisää

Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta

Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.

Sen vahvuus voidaan nähdä aivan toisaalla.

Sen vahvuus on siinä, että se yrittää kuvata todellisuutta laajasti.

Se tarkastelee ihmisen tietoisuutta, mieltä, toimintaa, motiiveja, tiedon eri asteita ja erilaisia tapoja lähestyä todellisuutta. Se tarjoaa kokonaisen käsitteellisen maiseman, jossa ihminen voi tarkastella omaa asemaansa ja kysyä, missä hän tällä hetkellä seisoo.

Siksi muinaiset tekstit voidaan nähdä enemmän kartastona kuin yksittäisenä reittiohjeena.

Kartasto ei käske kaikkia matkustajia lähtemään samasta paikasta.

Se kertoo, millainen maasto heidän ympärillään on.

Ja mitä suurempi ja monimutkaisempi maasto on, sitä enemmän tarvitaan erilaisia karttoja.

Ehkä juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava monimuotoisuus on niin vaikuttavaa.

Se ei anna vaikutelmaa maailmasta, joka olisi helppo puristaa yhteen lauseeseen.

Se antaa vaikutelman todellisuudesta, jota on tutkittava.

Ihmisen ei tarvitse väittää, että kaikki muut ovat väärässä voidakseen pitää omaa polkuaan arvokkaana.

Hän voi kulkea omaa tietään syvästi ja vilpittömästi — samalla tunnustaen, että toinen ihminen voi lähestyä samoja perimmäisiä kysymyksiä täysin toisenlaisesta lähtökohdasta.

Polkuja voi olla monia. Lähtökohtia voi olla monia. Ihmisten kyky omaksua tietoa voi olla erilainen. Ymmärrys voi kehittyä asteittain.

Ja juuri siksi totuuden etsintää ei tarvitse rakentaa pelon varaan.

Sen ei tarvitse perustua ajatukseen: valitse tämä yksi tie tai sinut tuomitaan ikuisesti.

Se voi perustua paljon syvempään lähtökohtaan:

Tutki. Kysy. Harjoita. Tarkkaile. Ymmärrä. Syvenny.

Sillä todellinen etsintä ei tarvitse uhkakuvaa tuekseen.

Se tarvitsee vilpittömyyttä.

Anonyymi00129 kirjoitti:

Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta

Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.

Sen vahvuus voidaan nähdä aivan toisaalla.

Sen vahvuus on siinä, että se yrittää kuvata todellisuutta laajasti.

Se tarkastelee ihmisen tietoisuutta, mieltä, toimintaa, motiiveja, tiedon eri asteita ja erilaisia tapoja lähestyä todellisuutta. Se tarjoaa kokonaisen käsitteellisen maiseman, jossa ihminen voi tarkastella omaa asemaansa ja kysyä, missä hän tällä hetkellä seisoo.

Siksi muinaiset tekstit voidaan nähdä enemmän kartastona kuin yksittäisenä reittiohjeena.

Kartasto ei käske kaikkia matkustajia lähtemään samasta paikasta.

Se kertoo, millainen maasto heidän ympärillään on.

Ja mitä suurempi ja monimutkaisempi maasto on, sitä enemmän tarvitaan erilaisia karttoja.

Ehkä juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava monimuotoisuus on niin vaikuttavaa.

Se ei anna vaikutelmaa maailmasta, joka olisi helppo puristaa yhteen lauseeseen.

Se antaa vaikutelman todellisuudesta, jota on tutkittava.

Ihmisen ei tarvitse väittää, että kaikki muut ovat väärässä voidakseen pitää omaa polkuaan arvokkaana.

Hän voi kulkea omaa tietään syvästi ja vilpittömästi — samalla tunnustaen, että toinen ihminen voi lähestyä samoja perimmäisiä kysymyksiä täysin toisenlaisesta lähtökohdasta.

Polkuja voi olla monia. Lähtökohtia voi olla monia. Ihmisten kyky omaksua tietoa voi olla erilainen. Ymmärrys voi kehittyä asteittain.

Ja juuri siksi totuuden etsintää ei tarvitse rakentaa pelon varaan.

Sen ei tarvitse perustua ajatukseen: valitse tämä yksi tie tai sinut tuomitaan ikuisesti.

Se voi perustua paljon syvempään lähtökohtaan:

Tutki. Kysy. Harjoita. Tarkkaile. Ymmärrä. Syvenny.

Sillä todellinen etsintä ei tarvitse uhkakuvaa tuekseen.

Se tarvitsee vilpittömyyttä.

Lue lisää

Todella hyvää tekstiä, kiitos!

Anonyymi00129 kirjoitti:

Valtava kartta ihmisen tietoisuudesta

Tämän vuoksi vedalaisen perinteen merkitystä ei tarvitse puolustaa väittämällä, että vain yksi tie on oikea ja kaikki muut ovat vääriä.

Sen vahvuus voidaan nähdä aivan toisaalla.

Sen vahvuus on siinä, että se yrittää kuvata todellisuutta laajasti.

Se tarkastelee ihmisen tietoisuutta, mieltä, toimintaa, motiiveja, tiedon eri asteita ja erilaisia tapoja lähestyä todellisuutta. Se tarjoaa kokonaisen käsitteellisen maiseman, jossa ihminen voi tarkastella omaa asemaansa ja kysyä, missä hän tällä hetkellä seisoo.

Siksi muinaiset tekstit voidaan nähdä enemmän kartastona kuin yksittäisenä reittiohjeena.

Kartasto ei käske kaikkia matkustajia lähtemään samasta paikasta.

Se kertoo, millainen maasto heidän ympärillään on.

Ja mitä suurempi ja monimutkaisempi maasto on, sitä enemmän tarvitaan erilaisia karttoja.

Ehkä juuri tästä syystä vedalaisen kirjallisuuden valtava monimuotoisuus on niin vaikuttavaa.

Se ei anna vaikutelmaa maailmasta, joka olisi helppo puristaa yhteen lauseeseen.

Se antaa vaikutelman todellisuudesta, jota on tutkittava.

Ihmisen ei tarvitse väittää, että kaikki muut ovat väärässä voidakseen pitää omaa polkuaan arvokkaana.

Hän voi kulkea omaa tietään syvästi ja vilpittömästi — samalla tunnustaen, että toinen ihminen voi lähestyä samoja perimmäisiä kysymyksiä täysin toisenlaisesta lähtökohdasta.

Polkuja voi olla monia. Lähtökohtia voi olla monia. Ihmisten kyky omaksua tietoa voi olla erilainen. Ymmärrys voi kehittyä asteittain.

Ja juuri siksi totuuden etsintää ei tarvitse rakentaa pelon varaan.

Sen ei tarvitse perustua ajatukseen: valitse tämä yksi tie tai sinut tuomitaan ikuisesti.

Se voi perustua paljon syvempään lähtökohtaan:

Tutki. Kysy. Harjoita. Tarkkaile. Ymmärrä. Syvenny.

Sillä todellinen etsintä ei tarvitse uhkakuvaa tuekseen.

Se tarvitsee vilpittömyyttä.

Lue lisää

"Toinen tuleminen"


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
Joten kyseessä on joku muu kui Jeesus.
Jos Jeesus todella on rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma, kuinka silloin voisi olla edes mahdollista, että hän alkaisi toimia väkivaltaisesti? Se tuntuu epäjohdonmukaiselta, eikä sovi siihen, mitä Jeesus on monille tarkoittanut kautta historian. Mutta toki kaikki tämä on myös kulttuurinen ja teologinen pohdinta, jossa uskomukset voivat olla hyvin henkilökohtaisia.

Miksi kristityt eivät itse mieti Jeesusken luonteen muuttumista ”toisessa tulemisessa”?


"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.

Anonyymi00131 kirjoitti:

"Toinen tuleminen"


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.
Joten kyseessä on joku muu kui Jeesus.
Jos Jeesus todella on rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma, kuinka silloin voisi olla edes mahdollista, että hän alkaisi toimia väkivaltaisesti? Se tuntuu epäjohdonmukaiselta, eikä sovi siihen, mitä Jeesus on monille tarkoittanut kautta historian. Mutta toki kaikki tämä on myös kulttuurinen ja teologinen pohdinta, jossa uskomukset voivat olla hyvin henkilökohtaisia.

Miksi kristityt eivät itse mieti Jeesusken luonteen muuttumista ”toisessa tulemisessa”?


"Toinen tuleminen"

On ilmiselvää, että se ei voi olla Jeesus, koska hän ei voi muuttua niin paljon, että hänestä tulisi uusi, joka alkaisi tappaa massoittain ihmisiä vain sen takia, että joku ei usko. En voi kuvitella Jeesusta tappamassa ihmisiä, mutta voin kuvitella, että joku muu tappaa.


En todellakaan voi kuvitella Jeesusta tappamassa ketään, kirves heilumassa. Se tuntuu täysin ristiriitaiselta hänen koko opetuksensa ja luonteensa kanssa.

Lue lisää

"Toinen tuleminen"



Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun.


Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu teloitusväline. Väline ei muuta teon luonnetta. Murha on murha, riippumatta siitä, millä se tehdään.

Juuri siksi ajatus Jeesuksesta surmaamassa ihmisiä tuntuu vaikeasti sovitettavalta yhteen hänen opetustensa kanssa. Jos hänen sanomansa perustuu rakkauteen, armoon ja anteeksiantoon, kuinka sama henkilö voisi muuttua sellaiseksi, joka ratkaisee epäuskon tappamalla? Ei väkivallan väline ole ristiriidan ydin, vaan itse väkivalta.

Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.

Anonyymi00132 kirjoitti:

"Toinen tuleminen"



Voiko rakkaus vaihtaa kirveeseen?
On hämmentävää seurata, kuinka jotkut onnistuvat maalaamaan rakkauden opettajasta hahmon, joka toisessa näytöksessä saapuu näyttämölle kirves olallaan. Ensimmäisessä näytöksessä kehotetaan rakastamaan vihollisia, antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän ja kääntämään toinen poski. Toisessa näytöksessä sama henkilö olisi yhtäkkiä muuttunut sellaiseksi, jonka ratkaisu ihmisten epäuskoon on joukkotuho. Aikamoinen luonteenkehitys.
Jos joku kirjoittaisi tällaisen henkilöhahmon romaaniin, kustannustoimittaja kysyisi ensimmäiseksi, missä välissä päähenkilö muuttui täysin toiseksi ihmiseksi. Missä luvussa myötätunto vaihtui miekkaan? Missä kohdassa laupeus korvattiin verilöylyllä? Ja ennen kaikkea: miksi?
Juuri tässä kohtaa satiiri alkaa kirjoittaa itse itseään. Rakkauden sanomasta tehdään joskus niin monimutkainen, että lopulta rakkaus jää sivuosaan ja pelko nousee päähenkilöksi. Armosta tulee alaviite, mutta rangaistuksesta pääotsikko. Lempeydestä muistetaan muutama lause, mutta tuomiosta rakennetaan kokonainen maailmankuva.
Jos Jeesuksen luonne todella on muuttumaton, miksi hänen pitäisi toisessa tulemisessaan käyttäytyä kuin täysin eri hahmo? Ajatus muistuttaa sitä, että palokunta saapuisi sammuttamaan tulipaloa bensiinillä ja selittäisi sen olevan sama palvelu kuin ennenkin, vain hieman päättäväisemmällä otteella.
Ehkä ongelma ei olekaan Jeesuksen luonteessa, vaan siinä, miten ihmiset toisinaan haluavat nähdä hänet. Rakkauden opettaja ei tunnu kaikille riittävän, joten hänen käteensä piirretään ase ja hänen sanoihinsa lisätään uhkauksia, joita hänen omasta opetuksestaan on vaikea löytää. Näin syntyy erikoinen paradoksi: mitä enemmän puhutaan muuttumattomasta Vapahtajasta, sitä enemmän hänen luonteensa näyttää muuttuvan.
Jos rakkaus tarvitsee kirveen todistaakseen olevansa rakkautta, on ehkä syytä kysyä, onko kyse enää samasta henkilöstä vai vain ihmisten omista peloista, jotka on puettu pyhään asuun.


Ei ole olennaista, onko kädessä kirves, miekka vai jokin muu teloitusväline. Väline ei muuta teon luonnetta. Murha on murha, riippumatta siitä, millä se tehdään.

Juuri siksi ajatus Jeesuksesta surmaamassa ihmisiä tuntuu vaikeasti sovitettavalta yhteen hänen opetustensa kanssa. Jos hänen sanomansa perustuu rakkauteen, armoon ja anteeksiantoon, kuinka sama henkilö voisi muuttua sellaiseksi, joka ratkaisee epäuskon tappamalla? Ei väkivallan väline ole ristiriidan ydin, vaan itse väkivalta.

Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.

Lue lisää

Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.

Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.

Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.

Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat.

Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.

Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa esiintyy kertomuksia maailman lopusta, maailman uudistumisesta tai aikakauden päättymisestä sekä pelastaja- tai uudistajahahmosta. Tämä on hyvin tunnettu ilmiö vertailevassa uskontotieteessä.

Raamattu: Jeesuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio.
Avesta: pelastajahahmo Saoshyant uudistaa maailman aikojen lopussa.
Muinaisessa Norse mythology: Ragnarök, jonka jälkeen maailma uudistuu.
Maya civilization: aikakäsitys perustui sykleihin. Suosittu ajatus siitä, että mayat olisivat ennustaneet maailmanlopun vuodelle 2012, ei vastaa heidän tekstejään; kyse oli yhden pitkän kalenterijakson päättymisestä ja uuden alkamisesta.
Sumer: tunnetaan myyttejä suurista tulvista ja jumalten toiminnasta, mutta ei samanlaista yhtenäistä "maailmanloppu ja pelastaja" -oppia kuin esimerkiksi kristinuskossa tai zoroastrismissa.

Monissa maailmanuskonnoissa ja muinaisissa kulttuureissa esiintyy kertomuksia aikakauden päättymisestä, maailman uudistumisesta ja joskus myös pelastaja- tai uudistajahahmosta. Vaikka yksityiskohdat vaihtelevat suuresti, nämä kertomukset osoittavat, että ihmiskunnalla on kautta historian ollut tarve pohtia maailman kohtaloa ja toivoa oikeudenmukaisemmasta tulevaisuudesta.

Anonyymi00133 kirjoitti:

Siksi kysymys ei ole siitä, heiluttaako Jeesus kirvestä, miekkaa vai jotain muuta asetta. Kysymys on siitä, voiko rakkauden ja myötätunnon ruumiillistuma muuttua olennoksi, jonka toimintaa määrittää tappaminen ja että näin voisi tapahtua muuttamatta samalla koko Jeesuksen luonnetta joksikin aivan muuksi.

Kaikkein koomisinta on ajatus, että ihmisiä surmattaisiin vain siksi, että he uskovat väärin tai eivät usko lainkaan. Ei ole olennaista, käytetäänkö siihen miekkaa, kirvestä tai mitä tahansa muuta välinettä.

Jos Jeesuksen koko sanoma rakentuu rakkaudelle, anteeksiannolle ja armolle, kuinka hän yhtäkkiä ratkaisisi uskonkysymykset tappamalla ihmisiä? Ajatus tuntuu niin ristiriitaiselta, että siitä tulee lähes satiiria itsessään. Ikään kuin rakkauden suurin todiste olisikin teloitus, ja myötätunnon korkein ilmentymä olisi se, että väärin uskova poistetaan näyttämöltä.

Jos näin olisi, Jeesuksen ei tarvitsisi vain vaihtaa toimintatapaansa – hänen pitäisi muuttua kokonaan toiseksi persoonaksi ja ajatus siitä, että Jeesus alkaisi tappaa ihmisiä vain heidän uskonsa vuoksi, on vaikeasti sovitettavissa yhteen sen kuvan kanssa, jonka evankeliumit hänestä antavat.

Joten kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan jokin toinen hahmo. Jos Jeesuksen luonne on rakkauden, armon ja myötätunnon luonne, hänen olisi vaikea muuttua niin perusteellisesti, että hän alkaisi surmata ihmisiä heidän uskonsa vuoksi. Tällainen muutos tekisi hänestä käytännössä toisen persoonan.
On myös mahdollista tarkastella asiaa laajemmasta näkökulmasta. Eri maailmanuskonnot saattavat kuvata samankaltaisia tai rinnakkaisia tapahtumia, mutta käyttävät niistä eri nimiä, symboleja ja kertomuksia. Sama ilmiö voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista näkökulmista, jolloin hahmot eivät välttämättä ole samoja, vaikka kertomuksissa olisi yhtäläisyyksiä.

Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa esiintyy kertomuksia maailman lopusta, maailman uudistumisesta tai aikakauden päättymisestä sekä pelastaja- tai uudistajahahmosta. Tämä on hyvin tunnettu ilmiö vertailevassa uskontotieteessä.

Raamattu: Jeesuksen toinen tuleminen ja viimeinen tuomio.
Avesta: pelastajahahmo Saoshyant uudistaa maailman aikojen lopussa.
Muinaisessa Norse mythology: Ragnarök, jonka jälkeen maailma uudistuu.
Maya civilization: aikakäsitys perustui sykleihin. Suosittu ajatus siitä, että mayat olisivat ennustaneet maailmanlopun vuodelle 2012, ei vastaa heidän tekstejään; kyse oli yhden pitkän kalenterijakson päättymisestä ja uuden alkamisesta.
Sumer: tunnetaan myyttejä suurista tulvista ja jumalten toiminnasta, mutta ei samanlaista yhtenäistä "maailmanloppu ja pelastaja" -oppia kuin esimerkiksi kristinuskossa tai zoroastrismissa.

Monissa maailmanuskonnoissa ja muinaisissa kulttuureissa esiintyy kertomuksia aikakauden päättymisestä, maailman uudistumisesta ja joskus myös pelastaja- tai uudistajahahmosta. Vaikka yksityiskohdat vaihtelevat suuresti, nämä kertomukset osoittavat, että ihmiskunnalla on kautta historian ollut tarve pohtia maailman kohtaloa ja toivoa oikeudenmukaisemmasta tulevaisuudesta.

Lue lisää

Jotkut tulkitsevat nämä kertomukset viittauksiksi samaan todellisuuteen, kun taas toiset pitävät niitä toisistaan riippumattomina uskonnollisina perinteinä.

Kun eri nimet kertovat samasta pelosta
Ehkä kaikkein kiinnostavinta ei olekaan vain se, kuka mahdollisesti tulee aikojen lopussa, vaan se, miten eri kulttuurit ja uskonnot kuvaavat tätä hetkeä. Ihmiskunta näyttää kautta historian palanneen samaan kysymykseen: mitä tapahtuu, kun nykyinen järjestys murtuu ja jokin uusi aika alkaa?
Eri kansat ovat antaneet tälle tapahtumalle erilaisia nimiä. Yksi puhuu toisesta tulemisesta, toinen viimeisestä tuomiosta, kolmas uuden aikakauden alkamisesta ja neljäs jumalallisen järjestyksen palautumisesta. Hahmot vaihtavat nimeä, symbolit muuttuvat ja kertomukset saavat oman kulttuurinsa muodon, mutta taustalla voi nähdä saman ihmisen ikuisen kysymyksen: tuleeko maailmaan vielä hetki, jolloin epäoikeudenmukaisuus päättyy ja järjestys palautuu?
Mutta juuri tässä syntyy mielenkiintoinen ristiriita. Jos eri perinteissä puhutaan samankaltaisesta tapahtumasta, miksi hahmot kuvataan joskus niin erilaisiksi? Yksi on rakkauden opettaja, toinen soturi, kolmas puhdistaja ja neljäs maailman uudistaja. Onko kyse samasta todellisuudesta eri kielillä, vai ovatko ihmiset rakentaneet omia kuviaan siitä, mitä he toivovat tai pelkäävät tulevaisuudelta?
Ehkä suurin paradoksi on se, että ihmiset usein kaipaavat pelastajaa, mutta samalla he kuvittelevat pelastuksen omien käsitystensä mukaiseksi. Joku odottaa lempeää parantajaa, toinen voimakasta tuomaria. Joku haluaa armon, toinen oikeudenmukaisuuden. Joku toivoo maailman muuttuvan rakkauden kautta, toinen uskoo sen muuttuvan vasta suuren tuhon jälkeen.
Siksi kysymys ei ehkä ole vain siitä, kuka tulee, vaan siitä, minkälaisen hahmon ihmiset haluavat nähdä tulevan. Jos rakkauden opettajasta tehdään lopulta väkivallan toteuttaja, herää kysymys: katsommeko enää itse henkilöä vai omaa pelkoamme hänen kasvoillaan?
Ehkä eri uskontojen lopunajan kertomukset eivät ainoastaan kerro tulevaisuudesta. Ne kertovat myös ihmisestä itsestään — hänen kaipuustaan oikeudenmukaisuuteen, hänen pelostaan kaaosta kohtaan ja hänen toivostaan, että jonain päivänä maailma olisi jälleen tasapainossa.

Kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku muu
Jos aikojen lopun hahmo saapuu tuhoamaan ihmisiä ja ratkaisemaan uskonkysymyksiä väkivallalla, on vaikea nähdä, että kyseessä olisi Jeesus. Jos Jeesuksen olemus perustuu rakkauteen, armoon, anteeksiantoon ja ihmisten pelastamiseen, hänen ei voisi ajatella muuttuvan täysin vastakkaiseksi hahmoksi.
Rakkauden opettaja ei voi vain vaihtaa kirveeseen, miekkaan tai muuhun väkivallan välineeseen ja pysyä samalla samana henkilönä. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että väkivalta itsessään olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jonka Jeesukseen liitetään.
Jos joku tulevaisuuden hahmo toimisi näin, kyseessä olisi silloin jokin muu hahmo tai jokin toinen tulkinta samankaltaisesta lopunajan kertomuksesta. Se ei olisi enää sama Jeesus, jonka sanoma tunnetaan rakkaudesta ja armosta.
Eri maailmanuskonnot voivat kuvata samankaltaisia teemoja eri nimillä ja symboleilla. Maailman loppu, uusi aikakausi ja järjestyksen palautuminen esiintyvät monissa perinteissä, mutta hahmot eivät välttämättä ole samoja. Jos hahmon luonne, tehtävä ja toiminta ovat täysin erilaisia, on perusteltua kysyä, puhutaanko enää samasta olennosta vai kokonaan toisesta kuvasta.

Anonyymi00134 kirjoitti:

Jotkut tulkitsevat nämä kertomukset viittauksiksi samaan todellisuuteen, kun taas toiset pitävät niitä toisistaan riippumattomina uskonnollisina perinteinä.

Kun eri nimet kertovat samasta pelosta
Ehkä kaikkein kiinnostavinta ei olekaan vain se, kuka mahdollisesti tulee aikojen lopussa, vaan se, miten eri kulttuurit ja uskonnot kuvaavat tätä hetkeä. Ihmiskunta näyttää kautta historian palanneen samaan kysymykseen: mitä tapahtuu, kun nykyinen järjestys murtuu ja jokin uusi aika alkaa?
Eri kansat ovat antaneet tälle tapahtumalle erilaisia nimiä. Yksi puhuu toisesta tulemisesta, toinen viimeisestä tuomiosta, kolmas uuden aikakauden alkamisesta ja neljäs jumalallisen järjestyksen palautumisesta. Hahmot vaihtavat nimeä, symbolit muuttuvat ja kertomukset saavat oman kulttuurinsa muodon, mutta taustalla voi nähdä saman ihmisen ikuisen kysymyksen: tuleeko maailmaan vielä hetki, jolloin epäoikeudenmukaisuus päättyy ja järjestys palautuu?
Mutta juuri tässä syntyy mielenkiintoinen ristiriita. Jos eri perinteissä puhutaan samankaltaisesta tapahtumasta, miksi hahmot kuvataan joskus niin erilaisiksi? Yksi on rakkauden opettaja, toinen soturi, kolmas puhdistaja ja neljäs maailman uudistaja. Onko kyse samasta todellisuudesta eri kielillä, vai ovatko ihmiset rakentaneet omia kuviaan siitä, mitä he toivovat tai pelkäävät tulevaisuudelta?
Ehkä suurin paradoksi on se, että ihmiset usein kaipaavat pelastajaa, mutta samalla he kuvittelevat pelastuksen omien käsitystensä mukaiseksi. Joku odottaa lempeää parantajaa, toinen voimakasta tuomaria. Joku haluaa armon, toinen oikeudenmukaisuuden. Joku toivoo maailman muuttuvan rakkauden kautta, toinen uskoo sen muuttuvan vasta suuren tuhon jälkeen.
Siksi kysymys ei ehkä ole vain siitä, kuka tulee, vaan siitä, minkälaisen hahmon ihmiset haluavat nähdä tulevan. Jos rakkauden opettajasta tehdään lopulta väkivallan toteuttaja, herää kysymys: katsommeko enää itse henkilöä vai omaa pelkoamme hänen kasvoillaan?
Ehkä eri uskontojen lopunajan kertomukset eivät ainoastaan kerro tulevaisuudesta. Ne kertovat myös ihmisestä itsestään — hänen kaipuustaan oikeudenmukaisuuteen, hänen pelostaan kaaosta kohtaan ja hänen toivostaan, että jonain päivänä maailma olisi jälleen tasapainossa.

Kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku muu
Jos aikojen lopun hahmo saapuu tuhoamaan ihmisiä ja ratkaisemaan uskonkysymyksiä väkivallalla, on vaikea nähdä, että kyseessä olisi Jeesus. Jos Jeesuksen olemus perustuu rakkauteen, armoon, anteeksiantoon ja ihmisten pelastamiseen, hänen ei voisi ajatella muuttuvan täysin vastakkaiseksi hahmoksi.
Rakkauden opettaja ei voi vain vaihtaa kirveeseen, miekkaan tai muuhun väkivallan välineeseen ja pysyä samalla samana henkilönä. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että väkivalta itsessään olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jonka Jeesukseen liitetään.
Jos joku tulevaisuuden hahmo toimisi näin, kyseessä olisi silloin jokin muu hahmo tai jokin toinen tulkinta samankaltaisesta lopunajan kertomuksesta. Se ei olisi enää sama Jeesus, jonka sanoma tunnetaan rakkaudesta ja armosta.
Eri maailmanuskonnot voivat kuvata samankaltaisia teemoja eri nimillä ja symboleilla. Maailman loppu, uusi aikakausi ja järjestyksen palautuminen esiintyvät monissa perinteissä, mutta hahmot eivät välttämättä ole samoja. Jos hahmon luonne, tehtävä ja toiminta ovat täysin erilaisia, on perusteltua kysyä, puhutaanko enää samasta olennosta vai kokonaan toisesta kuvasta.

Lue lisää

"Toinen tuleminen"

Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.
Jos jokin hahmo ilmestyisi ja toimisi näin, olisi loogista kysyä, onko kyseessä enää sama Jeesus vai jokin toinen hahmo, joka on saanut hänen nimensä tai johon häntä verrataan. Jeesuksen opetukset yhdistetään yleensä rakkauteen, anteeksiantoon ja ihmisen sisäiseen muuttumiseen, eivät mielivaltaiseen väkivaltaan.
Siksi ajatus ei ole vain siitä, mitä joku tekee, vaan siitä, kuka hän todella on. Jos hahmon luonne, tarkoitus ja toimintatapa muuttuvat täysin vastakkaisiksi, silloin herää kysymys: puhutaanko enää samasta henkilöstä vai jostakin aivan muusta?


Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat.

Anonyymi00135 kirjoitti:

"Toinen tuleminen"

Rakkaus ei muutu joukkotuhoamiseksi
Henkisesti terve olento ei vaihda rakkautta, myötätuntoa ja armoa yhtäkkiä massiiviseksi väkivallaksi. Jos joku, joka tunnetaan rakkauden ja anteeksiannon opettajana, muuttuisi täysin vastakkaiseksi hahmoksi ja alkaisi surmata ihmisiä, kyse olisi valtavasta ristiriidasta hänen alkuperäisen luonteensa kanssa.
Siksi ajatus siitä, että Jeesus muuttuisi rakkauden opettajasta väkivallan toteuttajaksi, tuntuu monista vaikeasti ymmärrettävältä. Ongelma ei ole siinä, käytetäänkö kirvestä, miekkaa tai jotakin muuta välinettä. Ongelma on itse teossa: rakkauden ja massiivisen tuhoamisen välillä on perustavanlaatuinen ristiriita.
Jos jokin hahmo ilmestyisi ja toimisi näin, olisi loogista kysyä, onko kyseessä enää sama Jeesus vai jokin toinen hahmo, joka on saanut hänen nimensä tai johon häntä verrataan. Jeesuksen opetukset yhdistetään yleensä rakkauteen, anteeksiantoon ja ihmisen sisäiseen muuttumiseen, eivät mielivaltaiseen väkivaltaan.
Siksi ajatus ei ole vain siitä, mitä joku tekee, vaan siitä, kuka hän todella on. Jos hahmon luonne, tarkoitus ja toimintatapa muuttuvat täysin vastakkaisiksi, silloin herää kysymys: puhutaanko enää samasta henkilöstä vai jostakin aivan muusta?


Ajatus siitä, että ihmisiä tapettaisiin vain siksi, että he uskovat eri tavalla tai ymmärtävät asioita toisin, tuntuu järjen vastaiselta. Uskonnolliset näkemykset ovat ihmisille syvästi henkilökohtaisia, ja niiden välillä on aina ollut erilaisia tulkintoja.
Jos ratkaisu erilaisuuteen olisi väkivalta, silloin rakkauden, viisauden ja myötätunnon periaatteet menettäisivät merkityksensä. Ei olisi enää kyse ihmisten ohjaamisesta kohti ymmärrystä, vaan pelkästä pakottamisesta.
Siksi ajatus siitä, että rakkauden ja armon edustaja tuhoaisi ihmiskunta vain heidän uskomustensa vuoksi, tuntuu monista epäjohdonmukaiselta. Se ei näyttäisi olevan viisautta tai hengellistä ymmärrystä, vaan täysin vastakkainen toimintatapa sille, mitä rakkaus ja myötätunto yleensä tarkoittavat.

Lue lisää

Juuri niin!

Anonyymi00134 kirjoitti:

Jotkut tulkitsevat nämä kertomukset viittauksiksi samaan todellisuuteen, kun taas toiset pitävät niitä toisistaan riippumattomina uskonnollisina perinteinä.

Kun eri nimet kertovat samasta pelosta
Ehkä kaikkein kiinnostavinta ei olekaan vain se, kuka mahdollisesti tulee aikojen lopussa, vaan se, miten eri kulttuurit ja uskonnot kuvaavat tätä hetkeä. Ihmiskunta näyttää kautta historian palanneen samaan kysymykseen: mitä tapahtuu, kun nykyinen järjestys murtuu ja jokin uusi aika alkaa?
Eri kansat ovat antaneet tälle tapahtumalle erilaisia nimiä. Yksi puhuu toisesta tulemisesta, toinen viimeisestä tuomiosta, kolmas uuden aikakauden alkamisesta ja neljäs jumalallisen järjestyksen palautumisesta. Hahmot vaihtavat nimeä, symbolit muuttuvat ja kertomukset saavat oman kulttuurinsa muodon, mutta taustalla voi nähdä saman ihmisen ikuisen kysymyksen: tuleeko maailmaan vielä hetki, jolloin epäoikeudenmukaisuus päättyy ja järjestys palautuu?
Mutta juuri tässä syntyy mielenkiintoinen ristiriita. Jos eri perinteissä puhutaan samankaltaisesta tapahtumasta, miksi hahmot kuvataan joskus niin erilaisiksi? Yksi on rakkauden opettaja, toinen soturi, kolmas puhdistaja ja neljäs maailman uudistaja. Onko kyse samasta todellisuudesta eri kielillä, vai ovatko ihmiset rakentaneet omia kuviaan siitä, mitä he toivovat tai pelkäävät tulevaisuudelta?
Ehkä suurin paradoksi on se, että ihmiset usein kaipaavat pelastajaa, mutta samalla he kuvittelevat pelastuksen omien käsitystensä mukaiseksi. Joku odottaa lempeää parantajaa, toinen voimakasta tuomaria. Joku haluaa armon, toinen oikeudenmukaisuuden. Joku toivoo maailman muuttuvan rakkauden kautta, toinen uskoo sen muuttuvan vasta suuren tuhon jälkeen.
Siksi kysymys ei ehkä ole vain siitä, kuka tulee, vaan siitä, minkälaisen hahmon ihmiset haluavat nähdä tulevan. Jos rakkauden opettajasta tehdään lopulta väkivallan toteuttaja, herää kysymys: katsommeko enää itse henkilöä vai omaa pelkoamme hänen kasvoillaan?
Ehkä eri uskontojen lopunajan kertomukset eivät ainoastaan kerro tulevaisuudesta. Ne kertovat myös ihmisestä itsestään — hänen kaipuustaan oikeudenmukaisuuteen, hänen pelostaan kaaosta kohtaan ja hänen toivostaan, että jonain päivänä maailma olisi jälleen tasapainossa.

Kyseessä ei voi olla Jeesus, vaan joku muu
Jos aikojen lopun hahmo saapuu tuhoamaan ihmisiä ja ratkaisemaan uskonkysymyksiä väkivallalla, on vaikea nähdä, että kyseessä olisi Jeesus. Jos Jeesuksen olemus perustuu rakkauteen, armoon, anteeksiantoon ja ihmisten pelastamiseen, hänen ei voisi ajatella muuttuvan täysin vastakkaiseksi hahmoksi.
Rakkauden opettaja ei voi vain vaihtaa kirveeseen, miekkaan tai muuhun väkivallan välineeseen ja pysyä samalla samana henkilönä. Ongelma ei ole välineessä, vaan siinä, että väkivalta itsessään olisi ristiriidassa sen luonteen kanssa, jonka Jeesukseen liitetään.
Jos joku tulevaisuuden hahmo toimisi näin, kyseessä olisi silloin jokin muu hahmo tai jokin toinen tulkinta samankaltaisesta lopunajan kertomuksesta. Se ei olisi enää sama Jeesus, jonka sanoma tunnetaan rakkaudesta ja armosta.
Eri maailmanuskonnot voivat kuvata samankaltaisia teemoja eri nimillä ja symboleilla. Maailman loppu, uusi aikakausi ja järjestyksen palautuminen esiintyvät monissa perinteissä, mutta hahmot eivät välttämättä ole samoja. Jos hahmon luonne, tehtävä ja toiminta ovat täysin erilaisia, on perusteltua kysyä, puhutaanko enää samasta olennosta vai kokonaan toisesta kuvasta.

Lue lisää

Hyvin sanottu!

Anonyymi00137 kirjoitti:

Hyvin sanottu!

Tässä tullaan uskonnollisen tiedonmuodostuksen ehkä herkullisimpaan paradoksiin. Kristitty voi katsoa muslimin uskonnollista kokemusta ja todeta, että kyseessä ei ole Jumalan kohtaaminen vaan eksytys, väärä henki tai peräti Saatanan vaikutus. Muslimi voi puolestaan tarkastella kristityn kokemusta ja päätyä täsmälleen vastaavaan diagnoosiin, vain vaihtamalla potilaskertomuksen uskonnolliset termit omalle teologiselle kielelle sopiviksi.

Kristityn kokemus on siis potentiaalisesti autenttinen transsendenttinen kokemus, kun taas muslimin kokemus on epistemologisesti epäilyttävä. Muslimin kokemus toimii samalla logiikalla: hänen kokemuksensa vahvistaa oikean jumalasuhteen, kun taas kristityn kokemus on väärin tulkittu tai johdettu harhaan. On suorastaan vaikuttavaa, kuinka nopeasti universumin näkymätön hallintoelimistö onnistuu ilmoittamaan kummallekin osapuolelle, että juuri heidän puhelinnumeronsa on oikea.

Tieteellisessä tutkimuksessa tällaista asetelmaa pidettäisiin melko ongelmallisena, jos hypoteesi olisi rakennettu siten, että kaikki mahdolliset havainnot voidaan jälkikäteen sovittaa sen vahvistukseksi. Jos oma uskonnollinen kokemus havaitaan, se tulkitaan hypoteesin vahvistavaksi evidenssiksi. Jos toinen ihminen raportoi vastakkaisen kokemuksen, tämä voidaan luokitella harhaksi, kulttuuriseksi ehdollistumiseksi, psykologiseksi ilmiöksi tai hengelliseksi eksytykseksi. Hypoteesi siis voittaa joka kierroksella.

Kuvitellaanpa esimerkiksi tutkimusasetelma, jossa koehenkilö A kertoo kokeneensa Pyhän Hengen läsnäolon ja koehenkilö B Allahin läsnäolon. Jos tutkija vastaisi: ”A:n kokemus todistaa A:n jumalallisen tulkinnan, mutta B:n kokemus on osoitus siitä, että B on eksytetty”, tutkija ei varsinaisesti olisi vielä tehnyt tiedettä. Hän olisi lähinnä päättänyt etukäteen, kumpi koehenkilö saa olla oikeassa, ja käyttänyt tulosta sen jälkeen päätöksensä perusteluna.

Tässä piilee uskonnollisen kokemuksen epistemologinen ongelma. Kokemus voi olla subjektiivisesti erittäin voimakas, muuttava ja jopa elämää mullistava. Mutta kokemuksen fenomenologinen voimakkuus ei automaattisesti kerro sen ontologisesta alkuperästä. Se, että jokin tuntuu jumalalliselta, kertoo varsin varmasti jotakin kokemuksen kokijasta ja hänen kokemuksestaan. Se ei vielä kerro, mikä metafyysinen entiteetti kokemuksen aiheutti — jos mikään.

Muuten päädymme eräänlaiseen teologiseen kaksinkertaiseen kirjanpitoon:

Kun minä koen yliluonnollista, havainto.
Kun sinä koet yliluonnollista, harha.

Kun minun rukoukseni tuottaa rauhaa, Jumalan läsnäolo.
Kun sinun rukouksesi tuottaa rauhaa, psykologinen mekanismi.

Kun minun uskonnollinen kokemukseni vahvistaa uskoni, henkilökohtainen todistus.
Kun sinun kokemuksesi vahvistaa vastakkaista uskontoa, eksytys.

Ja jos tämä ei vielä riitä, voidaan aina ottaa käyttöön Saatana. Se on teologisesti kätevä muuttuja, koska sillä on poikkeuksellisen laaja selitysvoima ja vieläpä se etu, ettei sen olemassaoloa tarvitse ensin osoittaa sille ihmiselle, jota ollaan vakuuttamassa. Vastakkainen havainto? Saatana. Vastakkainen kokemus? Saatana. Vastakkainen uskonto? Saatana. Epämiellyttävä argumentti? No, ehkä ei sentään, mutta konsepti on jo mukavasti käytettävissä.

Tässä vaiheessa skeptikko joutuu kuitenkin esittämään hyvin epämukavan kysymyksen: jos Saatana toimii selityksenä vastakkaisille uskonnollisille kokemuksille, millä riippumattomalla menetelmällä erotetaan Saatanan aiheuttama kokemus Jumalan aiheuttamasta kokemuksesta?

Jos vastaus on ”Raamatun perusteella”, muslimi voi vastata samalla rakenteella Koraaniin vedoten. Jos vastaus on ”koska Pyhä Henki todistaa sisimmässäni”, muslimi voi kertoa vastaavanlaisesta sisäisestä varmuudestaan. Jos vastaus on ”koska kokemukseni oli erilainen”, olemme jälleen palautuneet subjektiiviseen kokemukseen, jonka juuri piti alun perin toimia todisteena.

On melkein koomista, kuinka täydellisesti järjestelmä suojaa itseään falsifioitumiselta: oma kokemus vahvistaa teoriaa, vastakkainen kokemus vahvistaa teoriaa, ja teoriasta poikkeava kokemus todistaa, että vastapuoli on juuri siinä vaarallisessa eksytyksen tilassa, jonka teoria jo etukäteen ennusti. Hypoteesi ei siis koskaan joudu tilanteeseen, jossa se voisi yksinkertaisesti hävitä.

Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.

Anonyymi00138 kirjoitti:

Tässä tullaan uskonnollisen tiedonmuodostuksen ehkä herkullisimpaan paradoksiin. Kristitty voi katsoa muslimin uskonnollista kokemusta ja todeta, että kyseessä ei ole Jumalan kohtaaminen vaan eksytys, väärä henki tai peräti Saatanan vaikutus. Muslimi voi puolestaan tarkastella kristityn kokemusta ja päätyä täsmälleen vastaavaan diagnoosiin, vain vaihtamalla potilaskertomuksen uskonnolliset termit omalle teologiselle kielelle sopiviksi.

Kristityn kokemus on siis potentiaalisesti autenttinen transsendenttinen kokemus, kun taas muslimin kokemus on epistemologisesti epäilyttävä. Muslimin kokemus toimii samalla logiikalla: hänen kokemuksensa vahvistaa oikean jumalasuhteen, kun taas kristityn kokemus on väärin tulkittu tai johdettu harhaan. On suorastaan vaikuttavaa, kuinka nopeasti universumin näkymätön hallintoelimistö onnistuu ilmoittamaan kummallekin osapuolelle, että juuri heidän puhelinnumeronsa on oikea.

Tieteellisessä tutkimuksessa tällaista asetelmaa pidettäisiin melko ongelmallisena, jos hypoteesi olisi rakennettu siten, että kaikki mahdolliset havainnot voidaan jälkikäteen sovittaa sen vahvistukseksi. Jos oma uskonnollinen kokemus havaitaan, se tulkitaan hypoteesin vahvistavaksi evidenssiksi. Jos toinen ihminen raportoi vastakkaisen kokemuksen, tämä voidaan luokitella harhaksi, kulttuuriseksi ehdollistumiseksi, psykologiseksi ilmiöksi tai hengelliseksi eksytykseksi. Hypoteesi siis voittaa joka kierroksella.

Kuvitellaanpa esimerkiksi tutkimusasetelma, jossa koehenkilö A kertoo kokeneensa Pyhän Hengen läsnäolon ja koehenkilö B Allahin läsnäolon. Jos tutkija vastaisi: ”A:n kokemus todistaa A:n jumalallisen tulkinnan, mutta B:n kokemus on osoitus siitä, että B on eksytetty”, tutkija ei varsinaisesti olisi vielä tehnyt tiedettä. Hän olisi lähinnä päättänyt etukäteen, kumpi koehenkilö saa olla oikeassa, ja käyttänyt tulosta sen jälkeen päätöksensä perusteluna.

Tässä piilee uskonnollisen kokemuksen epistemologinen ongelma. Kokemus voi olla subjektiivisesti erittäin voimakas, muuttava ja jopa elämää mullistava. Mutta kokemuksen fenomenologinen voimakkuus ei automaattisesti kerro sen ontologisesta alkuperästä. Se, että jokin tuntuu jumalalliselta, kertoo varsin varmasti jotakin kokemuksen kokijasta ja hänen kokemuksestaan. Se ei vielä kerro, mikä metafyysinen entiteetti kokemuksen aiheutti — jos mikään.

Muuten päädymme eräänlaiseen teologiseen kaksinkertaiseen kirjanpitoon:

Kun minä koen yliluonnollista, havainto.
Kun sinä koet yliluonnollista, harha.

Kun minun rukoukseni tuottaa rauhaa, Jumalan läsnäolo.
Kun sinun rukouksesi tuottaa rauhaa, psykologinen mekanismi.

Kun minun uskonnollinen kokemukseni vahvistaa uskoni, henkilökohtainen todistus.
Kun sinun kokemuksesi vahvistaa vastakkaista uskontoa, eksytys.

Ja jos tämä ei vielä riitä, voidaan aina ottaa käyttöön Saatana. Se on teologisesti kätevä muuttuja, koska sillä on poikkeuksellisen laaja selitysvoima ja vieläpä se etu, ettei sen olemassaoloa tarvitse ensin osoittaa sille ihmiselle, jota ollaan vakuuttamassa. Vastakkainen havainto? Saatana. Vastakkainen kokemus? Saatana. Vastakkainen uskonto? Saatana. Epämiellyttävä argumentti? No, ehkä ei sentään, mutta konsepti on jo mukavasti käytettävissä.

Tässä vaiheessa skeptikko joutuu kuitenkin esittämään hyvin epämukavan kysymyksen: jos Saatana toimii selityksenä vastakkaisille uskonnollisille kokemuksille, millä riippumattomalla menetelmällä erotetaan Saatanan aiheuttama kokemus Jumalan aiheuttamasta kokemuksesta?

Jos vastaus on ”Raamatun perusteella”, muslimi voi vastata samalla rakenteella Koraaniin vedoten. Jos vastaus on ”koska Pyhä Henki todistaa sisimmässäni”, muslimi voi kertoa vastaavanlaisesta sisäisestä varmuudestaan. Jos vastaus on ”koska kokemukseni oli erilainen”, olemme jälleen palautuneet subjektiiviseen kokemukseen, jonka juuri piti alun perin toimia todisteena.

On melkein koomista, kuinka täydellisesti järjestelmä suojaa itseään falsifioitumiselta: oma kokemus vahvistaa teoriaa, vastakkainen kokemus vahvistaa teoriaa, ja teoriasta poikkeava kokemus todistaa, että vastapuoli on juuri siinä vaarallisessa eksytyksen tilassa, jonka teoria jo etukäteen ennusti. Hypoteesi ei siis koskaan joudu tilanteeseen, jossa se voisi yksinkertaisesti hävitä.

Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.

Lue lisää

Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.

Se osoittaa jotakin paljon vaatimattomampaa mutta samalla paljon kiusallisempaa: henkilökohtainen uskonnollinen kokemus ei yksinään pysty toimimaan puolueettomana erotuomarina kilpailevien ilmoitusväitteiden välillä.

Jos kristitty sanoo muslimille: ”Sinun kokemuksesi oli Saatanasta”, muslimilla on täysin oikeutettu vastakysymys:

”Millä menetelmällä päädyit tähän tulokseen ilman, että olet ensin olettanut oman teologiasi olevan oikeassa?”

Ja jos muslimi antaa saman vastauksen kristitylle, hän kohtaa täsmälleen saman ongelman.

Universumin näkymättömät toimijat saavat toki edelleen esittää todistusaineistoa puolestamme. Harmillisesti vain näyttää siltä, että jokaisella uskonnolla on yksinoikeus tulkita juuri nämä todistusaineistot oman maailmankuvansa hyväksi.

Mikä ihana epistemologinen järjestelmä.

Kaikki havainnot kelpaavat.

Kunhan ne tulkitaan oikein.

Ja ”oikein” tarkoittaa tietenkin sitä tulkintaa, jonka oikeellisuus juuri yritettiin todistaa.



Tässä koko asetelman ironisin kohta on se, että kristitty voi vaatia muslimia todistamaan Koraanin jumalallisen alkuperän ilman että tämä saa käyttää Koraania oman jumalallisen alkuperänsä todistamiseen. ”Koraani sanoo olevansa Jumalan sana.” – ”Ei kelpaa, olet jo olettanut Koraanin auktoriteetin.” Mutta kun kristityltä kysytään, miksi Raamattua pitäisi pitää Jumalan sanana, vastaus saattaa olla: ”Koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana.” Hetkinen. Eikö juuri sama sääntö ollut äsken kielletty muslimilta? Jos Koraani ei voi todistaa omaa jumalallisuuttaan pelkästään vetoamalla itseensä, ei Raamattukaan saa tähän mitään loogista erivapautta vain siksi, että kyseessä on kristitylle tuttu kirja. Muuten argumentti muuttuu muotoon: ”Sinun kehäpäättelysi on kehäpäättelyä, mutta minun kehäpäättelyni on ilmoitusta.” Toki Raamattua ja Koraania voidaan käyttää historiallisina lähteinä, tekstikriittisen tutkimuksen kohteina tai osana laajempia filosofisia ja historiallisia argumentteja. Mutta jos lähtökohta on ”Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana” tai ”Koraani on totta, koska Koraani kertoo olevansa Jumalan sana”, kumpikaan ei ole vielä antanut ulkopuolista perustetta sille, miksi juuri kyseisen kirjan auktoriteetti pitäisi hyväksyä. Ja tässä kohtaa keskustelu muuttuu kiinnostavaksi: jos kristitty saa käyttää Raamattua todistamaan kristinuskoa, muslimi saa käyttää Koraania todistamaan islamia. Jos muslimilta vaaditaan riippumatonta perustelua Koraanin luotettavuudelle, sama vaatimus koskee kristittyä ja Raamattua. Muuten ei ole olemassa johdonmukaista epistemologista sääntöä, vaan kaksi eri sääntöä: yksi vastapuolelle ja toinen itselle. Ja sehän on tietenkin erinomainen tapa ratkaista uskonnollinen kiista — päätetään ensin, kumpi kirja on oikeassa, ja käytetään sitten juuri sitä kirjaa todisteena siitä, että päätös oli oikea.


Ja sitten keskusteluun tuodaan vielä lopullinen teologinen trumpetti: kristitty ilmoittaa muslimille, että tämä joutuu ikuiseen helvettiin, koska uskoo väärin. Jos muslimi vastaa täysin symmetrisesti, että kristitty joutuu helvettiin, koska uskoo väärin, kumpikaan ei ole tällä vieläkään todistanut toisen olevan väärässä. On vain kaksi keskenään ristiriitaista tuomiota, joista kumpikin perustuu omaan uskonnolliseen järjestelmäänsä.


Kristitty vetoaa Raamattuun: ”Sinut tuomitaan, koska Raamattu opettaa näin.” Muslimi vetoaa Koraaniin: ”Sinut tuomitaan, koska Koraani opettaa näin.” Ja kun molemmat pitävät oman kirjansa auktoriteettia ratkaisevana, syntyy jälleen sama kehä: oma ilmoitus määrittelee, kuka on oikeassa, ja sama ilmoitus määrittelee vastapuolen väärässä olevaksi. Sitten molemmat voivat ilmoittaa toisilleen ikuisen rangaistuksen — ikään kuin metafyysinen tuomio olisi väittelyssä piste, jonka voi vain julistaa itselleen. Ulkopuolisen näkökulmasta tilanne on hieman koominen: kaksi ihmistä seisoo vastakkain, kumpikin julistaa toisen joutuvan ikuiseen helvettiin, ja kumpikin perustelee asian sillä kirjalla, jonka jumalallinen auktoriteetti on juuri se kiistanalainen kysymys. Tällöin helvetillä uhkaaminen ei lisää argumentin todistusvoimaa. Se kertoo lähinnä, kuinka vakavana kyseinen uskonto itse pitää omaa totuusväitettään. Mutta ”minun kirjani sanoo, että sinua rangaistaan ikuisesti” ei vielä ratkaise kysymystä siitä, miksi juuri minun kirjani pitäisi hyväksyä totuuden mittapuuksi. Muuten kaikkein vakuuttavin argumentti olisi aina se, jonka jälkimmäisessä kappaleessa on pisin rangaistus.

Anonyymi00139 kirjoitti:

Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.

Se osoittaa jotakin paljon vaatimattomampaa mutta samalla paljon kiusallisempaa: henkilökohtainen uskonnollinen kokemus ei yksinään pysty toimimaan puolueettomana erotuomarina kilpailevien ilmoitusväitteiden välillä.

Jos kristitty sanoo muslimille: ”Sinun kokemuksesi oli Saatanasta”, muslimilla on täysin oikeutettu vastakysymys:

”Millä menetelmällä päädyit tähän tulokseen ilman, että olet ensin olettanut oman teologiasi olevan oikeassa?”

Ja jos muslimi antaa saman vastauksen kristitylle, hän kohtaa täsmälleen saman ongelman.

Universumin näkymättömät toimijat saavat toki edelleen esittää todistusaineistoa puolestamme. Harmillisesti vain näyttää siltä, että jokaisella uskonnolla on yksinoikeus tulkita juuri nämä todistusaineistot oman maailmankuvansa hyväksi.

Mikä ihana epistemologinen järjestelmä.

Kaikki havainnot kelpaavat.

Kunhan ne tulkitaan oikein.

Ja ”oikein” tarkoittaa tietenkin sitä tulkintaa, jonka oikeellisuus juuri yritettiin todistaa.



Tässä koko asetelman ironisin kohta on se, että kristitty voi vaatia muslimia todistamaan Koraanin jumalallisen alkuperän ilman että tämä saa käyttää Koraania oman jumalallisen alkuperänsä todistamiseen. ”Koraani sanoo olevansa Jumalan sana.” – ”Ei kelpaa, olet jo olettanut Koraanin auktoriteetin.” Mutta kun kristityltä kysytään, miksi Raamattua pitäisi pitää Jumalan sanana, vastaus saattaa olla: ”Koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana.” Hetkinen. Eikö juuri sama sääntö ollut äsken kielletty muslimilta? Jos Koraani ei voi todistaa omaa jumalallisuuttaan pelkästään vetoamalla itseensä, ei Raamattukaan saa tähän mitään loogista erivapautta vain siksi, että kyseessä on kristitylle tuttu kirja. Muuten argumentti muuttuu muotoon: ”Sinun kehäpäättelysi on kehäpäättelyä, mutta minun kehäpäättelyni on ilmoitusta.” Toki Raamattua ja Koraania voidaan käyttää historiallisina lähteinä, tekstikriittisen tutkimuksen kohteina tai osana laajempia filosofisia ja historiallisia argumentteja. Mutta jos lähtökohta on ”Raamattu on totta, koska Raamattu kertoo olevansa Jumalan sana” tai ”Koraani on totta, koska Koraani kertoo olevansa Jumalan sana”, kumpikaan ei ole vielä antanut ulkopuolista perustetta sille, miksi juuri kyseisen kirjan auktoriteetti pitäisi hyväksyä. Ja tässä kohtaa keskustelu muuttuu kiinnostavaksi: jos kristitty saa käyttää Raamattua todistamaan kristinuskoa, muslimi saa käyttää Koraania todistamaan islamia. Jos muslimilta vaaditaan riippumatonta perustelua Koraanin luotettavuudelle, sama vaatimus koskee kristittyä ja Raamattua. Muuten ei ole olemassa johdonmukaista epistemologista sääntöä, vaan kaksi eri sääntöä: yksi vastapuolelle ja toinen itselle. Ja sehän on tietenkin erinomainen tapa ratkaista uskonnollinen kiista — päätetään ensin, kumpi kirja on oikeassa, ja käytetään sitten juuri sitä kirjaa todisteena siitä, että päätös oli oikea.


Ja sitten keskusteluun tuodaan vielä lopullinen teologinen trumpetti: kristitty ilmoittaa muslimille, että tämä joutuu ikuiseen helvettiin, koska uskoo väärin. Jos muslimi vastaa täysin symmetrisesti, että kristitty joutuu helvettiin, koska uskoo väärin, kumpikaan ei ole tällä vieläkään todistanut toisen olevan väärässä. On vain kaksi keskenään ristiriitaista tuomiota, joista kumpikin perustuu omaan uskonnolliseen järjestelmäänsä.


Kristitty vetoaa Raamattuun: ”Sinut tuomitaan, koska Raamattu opettaa näin.” Muslimi vetoaa Koraaniin: ”Sinut tuomitaan, koska Koraani opettaa näin.” Ja kun molemmat pitävät oman kirjansa auktoriteettia ratkaisevana, syntyy jälleen sama kehä: oma ilmoitus määrittelee, kuka on oikeassa, ja sama ilmoitus määrittelee vastapuolen väärässä olevaksi. Sitten molemmat voivat ilmoittaa toisilleen ikuisen rangaistuksen — ikään kuin metafyysinen tuomio olisi väittelyssä piste, jonka voi vain julistaa itselleen. Ulkopuolisen näkökulmasta tilanne on hieman koominen: kaksi ihmistä seisoo vastakkain, kumpikin julistaa toisen joutuvan ikuiseen helvettiin, ja kumpikin perustelee asian sillä kirjalla, jonka jumalallinen auktoriteetti on juuri se kiistanalainen kysymys. Tällöin helvetillä uhkaaminen ei lisää argumentin todistusvoimaa. Se kertoo lähinnä, kuinka vakavana kyseinen uskonto itse pitää omaa totuusväitettään. Mutta ”minun kirjani sanoo, että sinua rangaistaan ikuisesti” ei vielä ratkaise kysymystä siitä, miksi juuri minun kirjani pitäisi hyväksyä totuuden mittapuuksi. Muuten kaikkein vakuuttavin argumentti olisi aina se, jonka jälkimmäisessä kappaleessa on pisin rangaistus.

Lue lisää

Koraani ja Raamattu voidaan tässä asetelmassa nähdä kahtena kilpailevana normatiivisen auktoriteetin järjestelmänä, jotka kumpikin esittävät vahvan metafyysisen väitteen omasta alkuperästään ja pätevyydestään. Molemmat ylittävät tavallisen inhimillisen mielipiteen tason ja sijoittavat omat väitteensä transsendentin auktoriteetin piiriin. Toinen uskonnollinen traditio liittää itseensä ajatuksen absoluuttisesta ilmoituksesta, toinen puolestaan rakentaa vastaavan auktoriteettiaseman jumalallisen ilmoituksen ja sen välityksen ympärille. Tässä syntyy epistemologisesti kiinnostava tilanne: väite saa oikeutuksensa sellaiselta auktoriteetilta, jonka olemassaolo ja luotettavuus ovat samalla juuri se asia, joka pitäisi osoittaa.

Anonyymi00140 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu voidaan tässä asetelmassa nähdä kahtena kilpailevana normatiivisen auktoriteetin järjestelmänä, jotka kumpikin esittävät vahvan metafyysisen väitteen omasta alkuperästään ja pätevyydestään. Molemmat ylittävät tavallisen inhimillisen mielipiteen tason ja sijoittavat omat väitteensä transsendentin auktoriteetin piiriin. Toinen uskonnollinen traditio liittää itseensä ajatuksen absoluuttisesta ilmoituksesta, toinen puolestaan rakentaa vastaavan auktoriteettiaseman jumalallisen ilmoituksen ja sen välityksen ympärille. Tässä syntyy epistemologisesti kiinnostava tilanne: väite saa oikeutuksensa sellaiselta auktoriteetilta, jonka olemassaolo ja luotettavuus ovat samalla juuri se asia, joka pitäisi osoittaa.

Lue lisää

Toisin sanoen ilmoituksen jumalallinen status ei voi tulla kiistattomasti todistetuksi pelkästään sillä, että ilmoitus itse määrittelee itsensä jumalalliseksi. Muutoin kyse olisi itseensä viittaavasta oikeutusjärjestelmästä, jossa johtopäätös sisältyy jo lähtöoletukseen. Retorisesti asetelma on vaikuttava, mutta epistemologisesti se jättää avoimeksi kaikkein olennaisimman kysymyksen: millä riippumattomalla perusteella voidaan päätellä, että juuri kyseinen tekstikorpus edustaa jumalallista ilmoitusta eikä ainoastaan esitä tällaista väitettä? Pelkkä auktoriteettiväite ei vielä muodosta evidenssiä sen puolesta, että väitetyn auktoriteetin lähde todella on se, joksi sitä kuvataan. Muutoin kuka tahansa voisi ratkaista metafyysisen totuuskysymyksen yksinkertaisesti ilmoittamalla, että hänen oma väitteensä on peräisin korkeimmasta mahdollisesta auktoriteetista.

Anonyymi00141 kirjoitti:

Toisin sanoen ilmoituksen jumalallinen status ei voi tulla kiistattomasti todistetuksi pelkästään sillä, että ilmoitus itse määrittelee itsensä jumalalliseksi. Muutoin kyse olisi itseensä viittaavasta oikeutusjärjestelmästä, jossa johtopäätös sisältyy jo lähtöoletukseen. Retorisesti asetelma on vaikuttava, mutta epistemologisesti se jättää avoimeksi kaikkein olennaisimman kysymyksen: millä riippumattomalla perusteella voidaan päätellä, että juuri kyseinen tekstikorpus edustaa jumalallista ilmoitusta eikä ainoastaan esitä tällaista väitettä? Pelkkä auktoriteettiväite ei vielä muodosta evidenssiä sen puolesta, että väitetyn auktoriteetin lähde todella on se, joksi sitä kuvataan. Muutoin kuka tahansa voisi ratkaista metafyysisen totuuskysymyksen yksinkertaisesti ilmoittamalla, että hänen oma väitteensä on peräisin korkeimmasta mahdollisesta auktoriteetista.

Lue lisää

Se, että kaksi kilpailevaa uskonnollista traditiota ilmoittaa oman tekstinsä olevan peräisin Jumalasta, ei vielä muodosta riittävää perustetta kummankaan väitteen totuudelle. Epistemologisesti on varsin heikko menetelmä ratkaista kiista siten, että kumpikin osapuoli antaa omalle lähteelleen korkeimman mahdollisen auktoriteettiaseman ja määrittelee samanaikaisesti vastapuolen lähteen virheelliseksi.

Anonyymi00142 kirjoitti:

Se, että kaksi kilpailevaa uskonnollista traditiota ilmoittaa oman tekstinsä olevan peräisin Jumalasta, ei vielä muodosta riittävää perustetta kummankaan väitteen totuudelle. Epistemologisesti on varsin heikko menetelmä ratkaista kiista siten, että kumpikin osapuoli antaa omalle lähteelleen korkeimman mahdollisen auktoriteettiaseman ja määrittelee samanaikaisesti vastapuolen lähteen virheelliseksi.

Lue lisää

Asetelma muuttuu suorastaan ironiseksi siinä vaiheessa, kun toisen uskonnollisen tekstin alkuperä selitetään Saatanan vaikutuksella. Tällöin hypoteettinen vastakkainen jumalallinen ilmoitus voidaan torjua vetoamalla toiseen metafyysiseen toimijaan, jonka olemassaolo pitäisi puolestaan ensin perustella.

Anonyymi00143 kirjoitti:

Asetelma muuttuu suorastaan ironiseksi siinä vaiheessa, kun toisen uskonnollisen tekstin alkuperä selitetään Saatanan vaikutuksella. Tällöin hypoteettinen vastakkainen jumalallinen ilmoitus voidaan torjua vetoamalla toiseen metafyysiseen toimijaan, jonka olemassaolo pitäisi puolestaan ensin perustella.

Lue lisää

Jos Saatanan olemassaoloa ei ole itsenäisesti osoitettu, hänen käyttäminen selityksenä kilpailevan uskonnon olemassaololle ei varsinaisesti ratkaise mitään; se ainoastaan siirtää todistustaakan seuraavalle oletukselle. Lopputuloksena syntyy melko erikoinen kehä: oma pyhä teksti todistaa olevansa Jumalasta, vastapuolen teksti luokitellaan Saatanan vaikutukseksi, ja sekä Jumalan että Saatanan todellisuus otetaan samalla annettuna.

Anonyymi00144 kirjoitti:

Jos Saatanan olemassaoloa ei ole itsenäisesti osoitettu, hänen käyttäminen selityksenä kilpailevan uskonnon olemassaololle ei varsinaisesti ratkaise mitään; se ainoastaan siirtää todistustaakan seuraavalle oletukselle. Lopputuloksena syntyy melko erikoinen kehä: oma pyhä teksti todistaa olevansa Jumalasta, vastapuolen teksti luokitellaan Saatanan vaikutukseksi, ja sekä Jumalan että Saatanan todellisuus otetaan samalla annettuna.

Lue lisää

Tieteellisen epistemologian näkökulmasta tällainen menettely olisi vähintäänkin ongelmallinen, koska hypoteesin keskeiset metafyysiset oletukset toimivat samalla niiden omien johtopäätösten perusteluina.

Anonyymi00145 kirjoitti:

Tieteellisen epistemologian näkökulmasta tällainen menettely olisi vähintäänkin ongelmallinen, koska hypoteesin keskeiset metafyysiset oletukset toimivat samalla niiden omien johtopäätösten perusteluina.

Lue lisää

On toki mahdollista uskoa Jumalaan ja Saatanaan, mutta uskominen ei itsessään muuta väitettä empiiriseksi näytöksi. Muuten päästäisiin varsin tehokkaaseen totuudenratkaisumenetelmään: oma kirja on Jumalasta, vastapuolen kirja on Saatanasta, ja kumpaakaan väitettä ei tarvitse todistaa, koska järjestelmä on jo määritellyt etukäteen, kumpi saa olla oikeassa.

Anonyymi00140 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu voidaan tässä asetelmassa nähdä kahtena kilpailevana normatiivisen auktoriteetin järjestelmänä, jotka kumpikin esittävät vahvan metafyysisen väitteen omasta alkuperästään ja pätevyydestään. Molemmat ylittävät tavallisen inhimillisen mielipiteen tason ja sijoittavat omat väitteensä transsendentin auktoriteetin piiriin. Toinen uskonnollinen traditio liittää itseensä ajatuksen absoluuttisesta ilmoituksesta, toinen puolestaan rakentaa vastaavan auktoriteettiaseman jumalallisen ilmoituksen ja sen välityksen ympärille. Tässä syntyy epistemologisesti kiinnostava tilanne: väite saa oikeutuksensa sellaiselta auktoriteetilta, jonka olemassaolo ja luotettavuus ovat samalla juuri se asia, joka pitäisi osoittaa.

Lue lisää

Aivan!

Anonyymi00147 kirjoitti:

Aivan!

Niin!

Anonyymi00140 kirjoitti:

Koraani ja Raamattu voidaan tässä asetelmassa nähdä kahtena kilpailevana normatiivisen auktoriteetin järjestelmänä, jotka kumpikin esittävät vahvan metafyysisen väitteen omasta alkuperästään ja pätevyydestään. Molemmat ylittävät tavallisen inhimillisen mielipiteen tason ja sijoittavat omat väitteensä transsendentin auktoriteetin piiriin. Toinen uskonnollinen traditio liittää itseensä ajatuksen absoluuttisesta ilmoituksesta, toinen puolestaan rakentaa vastaavan auktoriteettiaseman jumalallisen ilmoituksen ja sen välityksen ympärille. Tässä syntyy epistemologisesti kiinnostava tilanne: väite saa oikeutuksensa sellaiselta auktoriteetilta, jonka olemassaolo ja luotettavuus ovat samalla juuri se asia, joka pitäisi osoittaa.

Lue lisää

Juuri niin!

Anonyymi00141 kirjoitti:

Toisin sanoen ilmoituksen jumalallinen status ei voi tulla kiistattomasti todistetuksi pelkästään sillä, että ilmoitus itse määrittelee itsensä jumalalliseksi. Muutoin kyse olisi itseensä viittaavasta oikeutusjärjestelmästä, jossa johtopäätös sisältyy jo lähtöoletukseen. Retorisesti asetelma on vaikuttava, mutta epistemologisesti se jättää avoimeksi kaikkein olennaisimman kysymyksen: millä riippumattomalla perusteella voidaan päätellä, että juuri kyseinen tekstikorpus edustaa jumalallista ilmoitusta eikä ainoastaan esitä tällaista väitettä? Pelkkä auktoriteettiväite ei vielä muodosta evidenssiä sen puolesta, että väitetyn auktoriteetin lähde todella on se, joksi sitä kuvataan. Muutoin kuka tahansa voisi ratkaista metafyysisen totuuskysymyksen yksinkertaisesti ilmoittamalla, että hänen oma väitteensä on peräisin korkeimmasta mahdollisesta auktoriteetista.

Lue lisää

Kiitos!

Anonyymi00136 kirjoitti:

Juuri niin!

Kiitos, kovin paljon uutta tietoa tuli!

Anonyymi00138 kirjoitti:

Tässä tullaan uskonnollisen tiedonmuodostuksen ehkä herkullisimpaan paradoksiin. Kristitty voi katsoa muslimin uskonnollista kokemusta ja todeta, että kyseessä ei ole Jumalan kohtaaminen vaan eksytys, väärä henki tai peräti Saatanan vaikutus. Muslimi voi puolestaan tarkastella kristityn kokemusta ja päätyä täsmälleen vastaavaan diagnoosiin, vain vaihtamalla potilaskertomuksen uskonnolliset termit omalle teologiselle kielelle sopiviksi.

Kristityn kokemus on siis potentiaalisesti autenttinen transsendenttinen kokemus, kun taas muslimin kokemus on epistemologisesti epäilyttävä. Muslimin kokemus toimii samalla logiikalla: hänen kokemuksensa vahvistaa oikean jumalasuhteen, kun taas kristityn kokemus on väärin tulkittu tai johdettu harhaan. On suorastaan vaikuttavaa, kuinka nopeasti universumin näkymätön hallintoelimistö onnistuu ilmoittamaan kummallekin osapuolelle, että juuri heidän puhelinnumeronsa on oikea.

Tieteellisessä tutkimuksessa tällaista asetelmaa pidettäisiin melko ongelmallisena, jos hypoteesi olisi rakennettu siten, että kaikki mahdolliset havainnot voidaan jälkikäteen sovittaa sen vahvistukseksi. Jos oma uskonnollinen kokemus havaitaan, se tulkitaan hypoteesin vahvistavaksi evidenssiksi. Jos toinen ihminen raportoi vastakkaisen kokemuksen, tämä voidaan luokitella harhaksi, kulttuuriseksi ehdollistumiseksi, psykologiseksi ilmiöksi tai hengelliseksi eksytykseksi. Hypoteesi siis voittaa joka kierroksella.

Kuvitellaanpa esimerkiksi tutkimusasetelma, jossa koehenkilö A kertoo kokeneensa Pyhän Hengen läsnäolon ja koehenkilö B Allahin läsnäolon. Jos tutkija vastaisi: ”A:n kokemus todistaa A:n jumalallisen tulkinnan, mutta B:n kokemus on osoitus siitä, että B on eksytetty”, tutkija ei varsinaisesti olisi vielä tehnyt tiedettä. Hän olisi lähinnä päättänyt etukäteen, kumpi koehenkilö saa olla oikeassa, ja käyttänyt tulosta sen jälkeen päätöksensä perusteluna.

Tässä piilee uskonnollisen kokemuksen epistemologinen ongelma. Kokemus voi olla subjektiivisesti erittäin voimakas, muuttava ja jopa elämää mullistava. Mutta kokemuksen fenomenologinen voimakkuus ei automaattisesti kerro sen ontologisesta alkuperästä. Se, että jokin tuntuu jumalalliselta, kertoo varsin varmasti jotakin kokemuksen kokijasta ja hänen kokemuksestaan. Se ei vielä kerro, mikä metafyysinen entiteetti kokemuksen aiheutti — jos mikään.

Muuten päädymme eräänlaiseen teologiseen kaksinkertaiseen kirjanpitoon:

Kun minä koen yliluonnollista, havainto.
Kun sinä koet yliluonnollista, harha.

Kun minun rukoukseni tuottaa rauhaa, Jumalan läsnäolo.
Kun sinun rukouksesi tuottaa rauhaa, psykologinen mekanismi.

Kun minun uskonnollinen kokemukseni vahvistaa uskoni, henkilökohtainen todistus.
Kun sinun kokemuksesi vahvistaa vastakkaista uskontoa, eksytys.

Ja jos tämä ei vielä riitä, voidaan aina ottaa käyttöön Saatana. Se on teologisesti kätevä muuttuja, koska sillä on poikkeuksellisen laaja selitysvoima ja vieläpä se etu, ettei sen olemassaoloa tarvitse ensin osoittaa sille ihmiselle, jota ollaan vakuuttamassa. Vastakkainen havainto? Saatana. Vastakkainen kokemus? Saatana. Vastakkainen uskonto? Saatana. Epämiellyttävä argumentti? No, ehkä ei sentään, mutta konsepti on jo mukavasti käytettävissä.

Tässä vaiheessa skeptikko joutuu kuitenkin esittämään hyvin epämukavan kysymyksen: jos Saatana toimii selityksenä vastakkaisille uskonnollisille kokemuksille, millä riippumattomalla menetelmällä erotetaan Saatanan aiheuttama kokemus Jumalan aiheuttamasta kokemuksesta?

Jos vastaus on ”Raamatun perusteella”, muslimi voi vastata samalla rakenteella Koraaniin vedoten. Jos vastaus on ”koska Pyhä Henki todistaa sisimmässäni”, muslimi voi kertoa vastaavanlaisesta sisäisestä varmuudestaan. Jos vastaus on ”koska kokemukseni oli erilainen”, olemme jälleen palautuneet subjektiiviseen kokemukseen, jonka juuri piti alun perin toimia todisteena.

On melkein koomista, kuinka täydellisesti järjestelmä suojaa itseään falsifioitumiselta: oma kokemus vahvistaa teoriaa, vastakkainen kokemus vahvistaa teoriaa, ja teoriasta poikkeava kokemus todistaa, että vastapuoli on juuri siinä vaarallisessa eksytyksen tilassa, jonka teoria jo etukäteen ennusti. Hypoteesi ei siis koskaan joudu tilanteeseen, jossa se voisi yksinkertaisesti hävitä.

Tämä ei todista kristinuskoa vääräksi. Eikä se todista islamia oikeaksi. Eikä päinvastoin.

Lue lisää

Kun minä koen yliluonnollista, havainto.
Kun sinä koet yliluonnollista, harha.

Anonyymi00151 kirjoitti:

Kiitos!

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Anonyymi00154 kirjoitti:

Sanskritissa on useita sanoja, jotka tarkoittavat sielua. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva kuuluu indoeurooppalaiseen sanastoon ja liittyy moniin samankaltaisiin sanoihin.


Sanskritissa on itse asiassa useita sanoja sielulle. Kaksi yleisintä ovat jīva ja ātman. Sana jīva on indoeurooppalaista alkuperää ja liittyy esimerkiksi slaavilaisiin sanoihin kuten “elämä” ja “elää”. Näin jīva viittaa sieluun elämän hiukkasena, elävänä periaatteena.

Lue lisää

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Anonyymi00155 kirjoitti:

Toinen nimitys sielulle on ātman. Se tarkoittaa itseyttä – “minää”. Ātman viittaa itsetietoisuuteen, kokemukseen “minä olen, minä olen olemassa”. Se on olemuksemme ydin, persoonallisuutemme syvin keskus.

Ne elämät, joita elämme jälleensyntymien eli reinkarnaation kautta, ovat kuin lukemattomia unia, joita sielu näkee. Tästä herää kysymys: kuka jää, kuka näkee nämä unet? Juuri sana ātman viittaa tähän kaikkein syvimpään, rakkaimpaan osaan meissä – todelliseen minään.

Lue lisää

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Anonyymi00156 kirjoitti:

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Lue lisää

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

Anonyymi00157 kirjoitti:

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

Lue lisää

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

Anonyymi00158 kirjoitti:

sielu, ātman, on pyhä keskuksemme, sisin olemuksemme. Sen sanotaan sijaitsevan sydämessä – ei fyysisessä sydämessä, johon tehdään leikkauksia, vaan eräänlaisessa mystisessä keskuksessa olemuksemme sisällä.

Tämä samaistumisen mekanismi on hyvin voimakas. Sielu on tietoisuuden hiukkanen. Filosofisesta näkökulmasta, aivan kuten fotonit ovat auringonvalon osasia, samoin koko maailmankaikkeus on universaalin henkisen periaatteen läpäisemä, jota kutsutaan Brahmaniksi. Yksilöllinen sielu on tämän Brahmanin kipinä – kuin säteilyä hohtava yksittäinen tietoisuuden hiukkanen.

Jos fotoni on osa auringonvaloa, samoin sielu on osa tietoisuuden valoa. Siksi sielu on tietoisuuden hiukkanen, ja tietoisuuden ominaisuus on, että se on kuolematon. Lisäksi tietoisuudelle on ominaista se, että se samaistuu siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin sijaitsee.

Lue lisää

Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.

Anonyymi00159 kirjoitti:

Ātman ei itse toimi eikä muutu. Se on puhdas tietoisuus, todistaja.
Prakṛti toimii: keho, aistit, mieli ja ajatukset ovat luonnon toimintaa.
Ihminen kokee kuitenkin: “Minä teen.” Tätä pidetään tietämättömyyden seurauksena, kun tietoisuus samaistuu kehoon ja mieleen.
Bhagavad Gita 13. luvussa tätä kuvataan niin, että kṣetra-jña (kentän tuntija) on eri asia kuin kṣetra (keho–mieli–luonnon kenttä).
Sankhya Karikassa vastaava ajatus on, että puruṣa on passiivinen todistaja, kun taas prakṛti suorittaa kaiken toiminnan.

Lue lisää

En siis sanoisi:

“Sielu ei osallistu mihinkään.”

Vaan:

“Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”

Anonyymi00160 kirjoitti:

En siis sanoisi:

“Sielu ei osallistu mihinkään.”

Vaan:

“Sielu ei ole aineellisen luonnon toiminnan tuottama eikä sen todellinen olemus ole aineellisen toiminnan alainen. Sielu toimii tahtovana, kokevana persoonana, mutta samaistuessaan māyāan se kuvittelee olevansa aineellisen luonnon itsenäinen tekijä.”

Lue lisää

https://vedabase.io/en/library/bg/3/27/
The spirit soul bewildered by the influence of false ego thinks himself the doer of activities that are in actuality carried out by the three modes of material nature.

https://vedabase.io/en/library/bg/3/27/

Väärän egon harhaan johtamana sielu pitää itseään toimijana, joka suorittaa tekoja, vaikka todellisuudessa ne suoritetaan aineellisen luonnon kolmen gunan toimesta.

Anonyymi00161 kirjoitti:

https://vedabase.io/en/library/bg/3/27/
The spirit soul bewildered by the influence of false ego thinks himself the doer of activities that are in actuality carried out by the three modes of material nature.

https://vedabase.io/en/library/bg/3/27/

Väärän egon harhaan johtamana sielu pitää itseään toimijana, joka suorittaa tekoja, vaikka todellisuudessa ne suoritetaan aineellisen luonnon kolmen gunan toimesta.

Lue lisää

https://vedabase.io/en/library/bg/13/21/
Nature is said to be the cause of all material causes and effects, whereas the living entity is the cause of the various sufferings and enjoyments in this world.


https://vedabase.io/en/library/bg/13/22/
The living entity in material nature thus follows the ways of life, enjoying the three modes of nature. This is due to his association with that material nature. Thus he meets with good and evil among various species.

Anonyymi00162 kirjoitti:

https://vedabase.io/en/library/bg/13/21/
Nature is said to be the cause of all material causes and effects, whereas the living entity is the cause of the various sufferings and enjoyments in this world.


https://vedabase.io/en/library/bg/13/22/
The living entity in material nature thus follows the ways of life, enjoying the three modes of nature. This is due to his association with that material nature. Thus he meets with good and evil among various species.

Lue lisää

Näin aineelliseen maailmaan joutunut elävä olento kulkee elämän teitä ja nauttii luonnon kolmesta gunasta. Se joutuu kosketuksiin aineen kanssa ja sen seurauksena kohtaa hyvää ja pahaa erilaisissa elämänmuodoissa.

Anonyymi00163 kirjoitti:

Näin aineelliseen maailmaan joutunut elävä olento kulkee elämän teitä ja nauttii luonnon kolmesta gunasta. Se joutuu kosketuksiin aineen kanssa ja sen seurauksena kohtaa hyvää ja pahaa erilaisissa elämänmuodoissa.

Lue lisää

https://vedabase.io/en/library/bg/18/61/
The Supreme Lord is situated in everyone’s heart, O Arjuna, and is directing the wanderings of all living entities, who are seated as on a machine, made of the material energy.

Korkein Herra, oi Arjuna, sijaitsee jokaisen sydämessä ja ohjaa kaikkien elävien olentojen vaelluksia, jotka ovat ikään kuin aineellisen energian luomassa koneessa.

Anonyymi00164 kirjoitti:

https://vedabase.io/en/library/bg/18/61/
The Supreme Lord is situated in everyone’s heart, O Arjuna, and is directing the wanderings of all living entities, who are seated as on a machine, made of the material energy.

Korkein Herra, oi Arjuna, sijaitsee jokaisen sydämessä ja ohjaa kaikkien elävien olentojen vaelluksia, jotka ovat ikään kuin aineellisen energian luomassa koneessa.

Lue lisää

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Anonyymi00165 kirjoitti:

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Lue lisää

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Anonyymi00166 kirjoitti:

Sielu on kokonaan toisessa ulottuvuudessa, ja se heijastetaan tänne.

On väärin sanoa, että ihmisillä on sielu; todellisuudessa elävät olennot ovat itse sieluja, joilla on väliaikain fyysinen keho.

Lue lisää

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Anonyymi00167 kirjoitti:

Sanotaan, että ihmisellä on sielu, kun he puhuvat alkeelliselle yleisölle, jotta he voivat ymmärtää edes jotain, heidän ymmärryksensä tasoa vastaavasti.

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Anonyymi00168 kirjoitti:

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Ja juuri siksi:

Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

Mutta vapautua voi – mistä? Tietämättömyydestä!

Anonyymi00169 kirjoitti:

Sielu heijastuu kokonaisuudessaan toisesta ulottuvuudesta sydämen ALUEELLE. Sielu ei ole fyysisessä sydämessä, vaan METAFYYSISESSÄ sydämessä.

Ja juuri siksi:

Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

Mutta vapautua voi – mistä? Tietämättömyydestä!

Lue lisää

Ja juuri siksi:

Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

Mutta vapautua voi – mistä? Tietämättömyydestä!

Anonyymi00170 kirjoitti:

Ja juuri siksi:

Sielu eli itse elävä olento on turvassa (toisessa ulottuvuudessa), joten sitä ei mikään uhkaa. Eli mitään pelastettavaa ei edes ole.

Mutta vapautua voi – mistä? Tietämättömyydestä!

Lue lisää