Raiskaus polttareissa

tarkkuutta kantoihin

Ihmettelen, miksi kirkko ei ole puuttunut polttareiden järjestämiseen. Niissä on saatettu käyttää seksipalveluita, nimenomaan kaupungeissa. Polttarin järjestäjät syyllistyvät paritukseen ja juhlakalu haureuden harjoitukseen. Ennen avioliittoa luetaan kuulutukset, ehkä jonkun sivullisen pitää ilmoittaa asiasta seurakunnalle havaitessaan epäsiveellistä toimintaa. Häiden viettoa on siirrettävä tutkinnan ajaksi.

Ajankohtaiseen homokeskusteluun viitaten, ei ole ruodittu hyväksytäänkö homoliitossa myös tietynlainen sukupuolielämä. Arvelen, että tavallisesti ajatellaan samanlaista suhdetta kuin opetuslapsilla oli. Luultavasti naisetkin kykenevät jonkinlaisen apuvälineen avulla vaikka mihin. Tähän kohtaan ei tarvitse antaa mitään kommenttia, keskityn vain polttareihin. Ehkä vielä kuitenkin lisäisin: kirkko voi edellyttää tietynlaista homojen yhteiselämää. Muistaakseni vihkikaavassa puhutaan myötä- ja vastamäessä, silti esiintyy parisuhdeväkivaltaa. Kirkko ei pystyisi siunauksen jälkeen valvomaan asiaa, mutta on ilmaissut kantansa. Piispa Irja Askola ei kannata kaavaa siunaukselle, hän haluaa säilyttää papeille mahdollisuuden kieltäytyä rukoushetkestä homoliitolle

Avioliitto on mielestäni yhteiskunnallinen instituutio. Siihen vaikuttaa miesten ja naisten lähtökohtien erot avioliiton tavallisessa solmimisen iässä. Naisen seksuaalisuus ei yleensä ole samalla tavalla herännyt. Pariskunta kuuntelee perinteen velvoitetta. Toinen osapuoli kokee helposti itsensä petetyksi. Polttareissa jokin yhteisö haluaa kärjistää vinoutumaa ja tuhoaa perinteitä haitallisella tavalla. Käsitykseni mukaan kohteliaat miehet sortavat naisia, vikaa on naisissakin. Polttareissa sukupuolet juhlivat omissa ryhmissään, toiminta voi saada rajuja ilmenemismuotoja.

4

291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aritta

      sekottaa kirkkoa avioliittoon lainkaan. Tai mihinkään. Kirkko on kuin mikä tahansa "harrastus" jonka voi valita tai jättää valitsematta. Sitä ei pidä pakolla työntää jokaisella kansalaiselle. Nykyään uskonnot päättävät liikaa ihmisten asioista vaikka niillä ei pitäisi olla minkäänlaista vaikutusvaltaa mihinkään asiaan.

      Ja mitä on polttarit? :-)

    • Ihmettelen, miksi kirkko ei ole puuttunut syntymäpäivien järjestämiseen! Siinähän juhlitaan päivänsankaria eikä jeesusta. Kuitenkin raamatun mukaan meidän pitää rakastaa jessusta yli kaiken. Nyt asetamme päivänsankarin jalustalle! Se on väärin! Vain jeesuksen saa laittaa jalustalle. Miksei kirkko tee asialle jotakin?

      Ihmettelen, ettei kirkko ole puuttunut punaisia päin kävelyyn! Sanotaahan raamatussa, että antakaa keisarille se mikä keisarin on. Esivaltaa pitää siis kunnioittaa! On käsittämätöntä, ettei kirkko ole jo ottanut asiaan tiukkaakin tiukempaa kantaa? Mihin kirkko on menossa?

      Ihmettelen, miksi kirkko ei ole puuttunut ihmisten omistamisenhaluun! Sanoohan jeesus aivan selvästi, että omaisuudesta on luovuttava! Kyllä taivaan taatto sitten pitää huolen omistaan! Pitäähän se huolen taivaan linnuistakin! Ai niin; lintujenhan täytyy raataa itsensä liki hengiltä ruokkiessaan jälkikasvuaan. No ymmärrätte varmaan, että kyllä se sinusta kuitenkin pitää huolta.

      Ihmettelen lisäksi, miksi jotkut ihmiset ovat niin turkaisen kiinnostuneita siitä, mitä muut ihmiset tykönänsä tekevät. Eikös joku jeesustelija aikanaan puhunut rikasta silmässä tai jotain sen tapaista.

      • jossain lahkossa synttäritkin olleet just samasta syystä kiellettyjä? (: Jehovat ehkä...? En mee nyt takuuseen. Saavatkohan nuo juhlia häitäkään, vai onko se vaan se toimitus ja sitten mennään suoraan kotiin.


      • Aritta
        kultapanda__ kirjoitti:

        jossain lahkossa synttäritkin olleet just samasta syystä kiellettyjä? (: Jehovat ehkä...? En mee nyt takuuseen. Saavatkohan nuo juhlia häitäkään, vai onko se vaan se toimitus ja sitten mennään suoraan kotiin.

        ovat ainoita mitä Jehovan todistajat saavat juhlia. Ei mitään muuta. Ja kyllä he sitten juhlivatkin. :-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      398
      1156
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1086
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      59
      772
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      698
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      15
      670
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      643
    9. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      640
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      58
      613
    Aihe