Laki kaikille sama?

»julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.»

Eikös tuossa alussa tarkoiteta nimenomaan kristinuskojen yhtä jumalolentoa, koska se on kirjoitettu isolla alkukirjaimella?

Eikö muunuskoisten Suomen kansalaisten jumalolennot nauti samaa suojaa pilkalta? Miksi vain osa kansasta on saanut uskomusolennolleen lakiin pilkkasuojan? Minusta se on väärin ja syrjii muunuskoisia ja uskonnottomia suomalaisia.

Pyhien asioiden pilkkakielto on mielenkiintoinen. Tietysti ihmisen pilkkaaminen henkisen tai fyysisen vajavaisuuden tai poikkeavuuden vuoksi ei ole hyväksyttävää käytöstä, mutta pitääkö hassunkuristen tai makaaberien uskomusten pilkkaaminen erikseen kieltää. Luonnollisesti loogisia ja järkeviä uskomuksia ei kukaan yritäkkään pilkata tai herjata. Eikö normaali (kunnian)loukkauksia koskeva säädöstö riittäisi?

Lainkohdan loppuosa on ihan asiaa siinä mielessä, että ei kenenkään pirskeitä tai harrastustilaisuuksia saa mennä häiriköimään. Pitäähän meidän sen verran osata olla ihmisiksi. Mielestäni riittäisi kuitenkin vallan hyvin, että häiriköintikielto koskisi kaikkia tilaisuuksia, niin maallisia kuin taivaallisiakin, ja se voitaisiin kirjata yhteen kohtaan laissa.

Summa summarum.

Jo se, että uskovaiset haluavat lakiin suojan pilkalta, osoittaa sen että he itsekkin tietävät olevansa hassuja ja siten alttiita pilkanteolle. Heidän luottamuksensa omiin uskonkappaleisiinsa onkin horjuvalla jalustalla. Aivan samoin joskus kun meitä aikuisia lapsettaa, haluamme peitellä sen ympäristöltämme säästyäksemme arvostelulta. (Onhan meitä toki sellaisiakin, jotka antavat piupaut kommenteille.)

Parempi ja tasapuolisempi olisi, jos uskonto ja uskonnot poistettaisiin lakikirjasta ja samat asiat käsiteltäisiin muun käyttäytymisen säätelyssä.

9

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pekka-

      Jumalanpilkkalaki on vanhentunut. Sen voisi yhtä hyvin korvata muulla lailla tai asetuksella, joka kieltää yleisesti pilkkaamasta muita.

      Aika kepponen jumala on, jos sitä pitää oikein lailla suojata. Eikö jumala kykene itse pitämään puoliaan, miksi uskovien pitää suojella jumalaansa, uskontoon katsomatta?

      Eikö jumala rankaise parhaaksi katsomallaan tavalla sitten kuoleman jälkeen, ja jos kykenee niin jo tässä elämässä?

      Vastaus on ei. Olematon ei ketään rankaise, siksi olemattomaan uskovien pitää rankaista niitä, jotka osoittavat jumlaan uskovien palvovan olematonta.

      Kuka eduskunnassa uskaltaa tehdä lakialoiteen tuon pykälän poistamisesta tai muuttamisesta?

      • herttainenhertta

        "Sen voisi yhtä hyvin korvata muulla lailla tai asetuksella, joka kieltää yleisesti pilkkaamasta muita." Mitä tapahtuisi poliittiselle satiirille tai satiirille ylipäätään? Henkilöön kohdistuva pilkka voi osoittaa huonoa makua, mutta ei kai sen laitonta tule olla?

        Ideoita, ideologioita ja uskomuksia pitää saada pilkata, niistä pitää voida keskutella, niiden totuusarvoa ja positiivista tai negatiivista vaikutusta yksilöön ja yhteiskuntaan pitää saada arvioida, ja jos ne ovat haitallisia, se pitää voida sanoa. Niin toimitaan vapaassa yhteiskunnassa. Mitään ideoita, ideologioita ja uskomuksia ei pidä suojella, vaan ne saavat vapaasti kilpailla ideoiden markkinoilla.

        Mainittu laki on häpeäksi Suomelle ja se, että laki pannaan täytäntöön blogikirjoituksen perusteella on häpeäksi suomalaiselle oikeusjärjestelmälle.


    • Ja ehkä pari pykälää sinne olis hyvä laittaa, missä kerrotaan selvästi(ei siis niinkuin esim. Raamatussa) mitä uskonnon varjolla EI saa tehdä.

      • Jumalanpilkka voitaisiin säätää asianomistajarikokseksi, jolloin loukatuksi tullut voisi nostaa itse kanteen. Kannetta nostaessaan ko. jumala tulisi samalla todistaneeksi olemassaolonsa. Siinähän uskovatkin voittaisivat.


      • v-ms kirjoitti:

        Jumalanpilkka voitaisiin säätää asianomistajarikokseksi, jolloin loukatuksi tullut voisi nostaa itse kanteen. Kannetta nostaessaan ko. jumala tulisi samalla todistaneeksi olemassaolonsa. Siinähän uskovatkin voittaisivat.

        XD


    • kirjoitettuon

      "Laki kaikille sama?"

      - mistä päättelet, että juuri uskovaiset ovat halunneet lakisuojan pilkkaa vastaan?

      Raamattuhan sanoo Jeesuksen suulla, että teitä vainotaan ja pilkataan Hänen nimensä takia. Ja Häntä itseäänkin pilkataan ja vaikka kuinka paljon pilkkaavatkaan, se annetaan anteeksi.

      Pilkka on meidän uskovien osa, ei siitä kukaan Herran oma ole ollut kinuaamassa pois, uskomattoman maailman pilka osoittaa, että kirkkaudenn Jumalan Henki asuu päällämme. :)

      On kirjoitettu.

      • - mistä päättelet, että juuri uskovaiset ovat halunneet lakisuojan pilkkaa vastaan?
        Eli olisit täysin valmis luopumaan lain suomasta erikoisasemasta uskonnoille, joka tietenkin tarkoittaa myös sitä, että uskontojenkaan varjolla ei saisi avoimesti esim. vihata kansanryhmiä, käydä ihmisten ovilla saarnaamassa..ym. ym.
        Nyt olen todellakin uskovaisen kanssa 100% saamaa mieltä:)


      • Eiköhän sitten jätetä joutavat höpinät ja aleta yhteistoimin poistamaan uskonrauhapykälää laista!

        Minä ainakin olen mukana.


        En tosin usko, että lain puuttuminen juurikaan lisää sitä toivomaanne pilkkaamista, mutta saisihan se edes lain näyttämään nykyaikaiselta.


    • uskonnot pitäisi

      poistaa kaikkialta maailmasta. Ikivanhoja loruja....... tai ehkä osittain totta, että eläimistä on opittu muinoin paljon ja tähtien avulla on opittu suunnistamaan jne. mutta ketä enää kiinnostaa.... olisi aika mennä eteenpäin. Raamattu on tosi sekava ja vittumainen kirja suoraansanottuna. Esimerkiksi naisia kehoitetaan olemaan vaiti seurakunnissa, joka perustuu lakiin. Myöhemmin seuraavalla sivulla sanotaan, että laki on synnin alku. Hehehheheeeeeeee, vitun imbesilliä touhua!!!!!!! En voi uskoa että suurin osa maapallon ihmisistä edelleen uskoo paskapuheisiin taruolennoista ja elää epäoikeudenmukaisin laein!!!! Ja ettei öljypohattoja kiinnosta paskan verta luonnon tulevaisuus...... no näillä mennään. Ei voi syyttää kuin rikkaita siitä että maapallo menee piloille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      499
      1421
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1146
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      835
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      787
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      746
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      687
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      685
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    Aihe