sitä pitää ihmetellä että minkä takia nykysin ihmiset syö itsensä lihavaksi ja muodottomaksi???
mitä järkeä tämmösessä on??? eikö jo järki sano että nyt pitää rajoittaa syömistä vai onko se niin vaikeaa???
oletteko katsonee semmosta ohjelmaa kun dietit vaihtoon???
toinen ääripää on sitten syömättömyys ja anorektikot ja muut syömishäiriöiset henkilöt mikä järki tämmösessä on???
asia on niin että jokainen voi syttää vaan itseään siitä että tulee lihavaksi, ei se ole kenenkään muun syy kuin itsesnä!
vaikka olisikin saanut semmoset geenit että olisi taipuvainen lihavuuteen niin lihavuutta kumminkin pystyy hallitsemaan jos vain haluaa se on laiskuutta se jos ei pysty lihavuuttaan hallitsemaan!
yksi syy on myös se että nykysin työ ei ole enää fyysistä niin kuin ennen ja ei liikuta niin kuin ennen sitten vielä jo lapsesta asti istutaan telkkarin, tietokoneen ja pleikkarin ääressä eikä näin ollen tehdä mitään muuta kun välissä ravataan syömässä ja siinä on ainoa liikkuminen mitä harrastaa!
siten yksi syy on myös se että nykysin ruuan saatavuus on paljon helpompaa kuin ennen ja ennen ruoka oli puhtaampaa ja terveelisempää ja se tehtiin itse eikä ollut paljon ravintoloita ja pikaruokaloita josta saa roskaruokaa.
ja sitten kun ei itse jaksa tehdä ruokaa niin se on niin helppo vaan tilata ruokansa ja toinen on nykyset valmisruuat jota syödään.
ja näin ollen ilman liikunnan harrastamista lihotaan ja sitten itketään kun ollaan tultu muodottomiksi ja lihaviksi eikä enää kelvata kenellekkään parisuhteessa!
fakta on se että keskytysleireillä ei ollut ylipainoisia ja lihavia joten se on itsestään kiinni se tulekoo lihavaksi vai ei! eikö???
mitä järkeä tämmösessä on että ei pidetä itsestään huolta vaan annetaan itsensä lihoa muodottomaksi ja annetaan mahan vaan kasvaa???
eiköhän jokaisen ole syytä mennä itseensä ja miettiä asioita???
taas nähdään se että vika onkin itsessä eikä muissa!
fakta on se että totuus sattuu aina jos ei ole puhtaat jauhot pussissa!
niin ja ihmisten vastauksista pystyy lukemaan rivien välistä ketä totuus on sattunut ja ketä ei se paljastuu vastauksen laadusta!
tähän voisi vielä lisätä tämän ketjun!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9508475
puhutaampa vähän
15
541
Vastaukset
- vielä lisätä
tämän ketjun
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9512160 - ketjun alottaja
ANTEEKSI jota olen loukannut ja satuttanut!
- ketjun alottaja
kuka ymmärtää tämän?
niin kaun kaikki on omaa syytä kun pääsee arkkiin ja rakkaus ei ole oikeaa rakkautta!
anteeksi vielä kaikilta!
- hävetä!
Ihminen, joka vetää keskitysleirit lihavuuskeskusteluun on oksettava!!
- höhöhö lol
Keskustelunaloitukseen oli kyllä loistavasti osattu ympätä jokaikinen klisee ja väite aina keskitysleirejä myöten. Kuvittelikohan aloittaja tosiaan olleensa nyt jotenkin mullistava ja kaikkea muuta hienoa, kun tunki yhteen (huonosti kirjoitettuun ja sekavaan) viestiin kaiken sen, joka muutenkin päivittäin pyörii tällä palstalla.
Ja ehdoton loppuhuipennus oli toki tuo vastauksist näkee et ketä totuus sattuu!!!111, joka toki aloittajalle itselleen on edullinen tilanne, koska näin hän saa jokaisen vastaväitteen käännettyä katkeruudeksi yms. Mutta oikean ja kunnollisen keskustelun kannalta kyllä todellakin sen tappaja.
Eli jos aloittaja tosiaan haluaa tästä aiheesta keskusteltavan, kannattaisi nyt vähän ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä kunnollisen aloituksen. Ellei tämän vuodatuksen tarkoitus nyt sitten alunperinkin ollut vain oman egon pönkitys? Mutta senhän näkee sitten - jos uutta aloitusta ei tule, niin kyllähän se sitten on huomattu mikä tässä tarkoituksena oli. (kyllä itse asiassa on aika mukavaa heittää viestin loppuun kommentti, johon ei oletuksena ole kuin yksi ainoa oikea toimintatapa ja jos sitä ei toteuta niin sitten on ihan paska. ;D Viitaten siis tuohon edelliseen kappaleeseen,) - mutta,
Et sitten vaivautunut kommentoimaan anorektikoita. Kenen vika se on, kun he lakkaavat syömästä? Onko sinulla tähän omasta mielestäsi viisasta sanottavaa?
- dasghjixslogjk
Minä voin vastata sinulle. Anoreksia on mielen sairaus. Anorektikko kuvittelee olevansa lihava, hän näkee peilistä läskikasan vaikka on enää luuta ja nahkaa. Kenen syytä se sitten on että hän on sairastunut? Omaa? Voivatko mielen sairaudet olla jonkun syytä?
- mutta?
dasghjixslogjk kirjoitti:
Minä voin vastata sinulle. Anoreksia on mielen sairaus. Anorektikko kuvittelee olevansa lihava, hän näkee peilistä läskikasan vaikka on enää luuta ja nahkaa. Kenen syytä se sitten on että hän on sairastunut? Omaa? Voivatko mielen sairaudet olla jonkun syytä?
Korvien välinen vika se lihavuuskin on. Vai kuvitteleltko, että kukaan normaali ahtaa itsensä tolkuttomaan kuntoon?
- disorderer
mutta? kirjoitti:
Korvien välinen vika se lihavuuskin on. Vai kuvitteleltko, että kukaan normaali ahtaa itsensä tolkuttomaan kuntoon?
No eivätkös ne lihavat ihan itse väitä ettei heillä ole päässä mitään vikaa ja että ovat ihan tyytyväisiä itseensä? Ylpeinä kantavat kilonsa.
Todennäköisesti sairaalloisen lihavat ovat sairaita myös päästään, sitä vain en osaa sanoa millä nimellä sitä tautia kutsutaan. Kenties BED, ahmimishäiriö, ikäänkuin bulimia, mutta eivät oksenna. Se tulisi ensimmäisenä mieleen jos diagnosoimaan ruvetaan. - normipainoinen
disorderer kirjoitti:
No eivätkös ne lihavat ihan itse väitä ettei heillä ole päässä mitään vikaa ja että ovat ihan tyytyväisiä itseensä? Ylpeinä kantavat kilonsa.
Todennäköisesti sairaalloisen lihavat ovat sairaita myös päästään, sitä vain en osaa sanoa millä nimellä sitä tautia kutsutaan. Kenties BED, ahmimishäiriö, ikäänkuin bulimia, mutta eivät oksenna. Se tulisi ensimmäisenä mieleen jos diagnosoimaan ruvetaan.Näin väittävät ja sitten huutelevat sitä mantraansa, "Lihavat on leppoisia" ei leppoisia vaan flegmaattisia. Ja jos ovat leppoisia miksi ottavat herneen palkoja nenäänsä jos siitä ylipainosta sanoo ? Ja sitten siihen päälle huutelevat että pitää olla mistä ottaa kiinni, mutta kuitenkin osa jää yksin, ei ole ketään ylipainon vuoksi joka ottaisi kiinni.
- mutta?
normipainoinen kirjoitti:
Näin väittävät ja sitten huutelevat sitä mantraansa, "Lihavat on leppoisia" ei leppoisia vaan flegmaattisia. Ja jos ovat leppoisia miksi ottavat herneen palkoja nenäänsä jos siitä ylipainosta sanoo ? Ja sitten siihen päälle huutelevat että pitää olla mistä ottaa kiinni, mutta kuitenkin osa jää yksin, ei ole ketään ylipainon vuoksi joka ottaisi kiinni.
Käytkö huutelemassa niille anorektikoillekin, että kannattas syödä?
- ......
normipainoinen kirjoitti:
Näin väittävät ja sitten huutelevat sitä mantraansa, "Lihavat on leppoisia" ei leppoisia vaan flegmaattisia. Ja jos ovat leppoisia miksi ottavat herneen palkoja nenäänsä jos siitä ylipainosta sanoo ? Ja sitten siihen päälle huutelevat että pitää olla mistä ottaa kiinni, mutta kuitenkin osa jää yksin, ei ole ketään ylipainon vuoksi joka ottaisi kiinni.
No se nyt ei ole mikään ihme, jos osa ylipainoisista jää yksin, kun yksin jää niin moni muukin ja niin monista syistä. Mutta tottahan se on, että kyllä se ylipainoinen ihan itse ne kilonsa kantaa ja siihen on kenenkään muun hiukkasen turha mitään väkättää ja huudella.
- ??????
mutta? kirjoitti:
Korvien välinen vika se lihavuuskin on. Vai kuvitteleltko, että kukaan normaali ahtaa itsensä tolkuttomaan kuntoon?
Näkeekö lihavat sitten itsensä hoikkina peilistä ? Eli sen takia sitten syövät kun ovat liian laihoja ?
- voi jestas
mutta? kirjoitti:
Käytkö huutelemassa niille anorektikoillekin, että kannattas syödä?
Niin minullekkin huudellaan vaikka olen normaalipainoinen.
Puhumattakaan sitten kauppamatkasta. Ihmisen pitää saada muutakin liikuntaa. Muuten voi mennä liikuntakyky kokonaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks525508Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si754200Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut353528Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää623333Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023322- 1092813
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1282239En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri582237Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit301649Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon
ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu331474