Uskonto ja kompleksiseksi

Ilona Ainiaan

Näin juhannuksen ja kesän kunniaksi ajatukset pyörivät meikäläisellä seksin ympärillä. Olen itse keski-ikään ehtineenä ehtinyt kokea monenlaisia seksin harrastamisen muotoja eri kansakuntiin, kulttuuriin ja uskontokuntiin kuuluvien ihmisten kanssa. Ja olen huomannut, että nuo tavat poikkeavat kovastikin toisistaan, henkilökohtaisilla eroavuuksilla höystettynä. Onhan meitä moneksi. Joidenkin mielestä normiseksi on minuutin pano, ja toisen mielestä taas seksiakti käsittää kaikennäköistä, leluja, kimppajuttuja, bondagea ja muuta äsämmää, tantraseksiä jne.

En ole tosin harrastanut seksiä kenenkään varsinaisen fundishihhulin kanssa, joten en tiedä, kuinka rajoittunutta ja kapeaa seksin eri muotojen toteutus käytännössä on. Siispä olisi mukava tietää asiasta lisää, kun en elämäni aikana ehdi ihan kaikkia kokea. Moniin uskontoihin kuuluu toisten ihmisten seksuaalisuuden kontrollointi.

Minulla on kyllä kokemus puolihihhulin muslimin ja sekulaarimusliminkin kanssa, ja pakko sanoa, ettei se hihhulikokemus ollut naisen näkökulmasta lainkaan tyydyttävä, käsityksemme normiseksin harrastamisesta poikkesivat toisistaan. Paskin kokemus ikinä. Sekulaarimuslimi muuten otti asiat paljon avoimemmin, ja kokemus oli parempi, joskin rajansa tuli hänelläkin vastaan.

On olemassa tietty jotain paikallisuskontonormejakin seksin harrastamisessa, mihin kukakin on sosiaalistunut, kuten lestat jne. Samoin on ollut yksi uskovainen kristitty häpesi reaktioitaan. Fundamentalistisuuteen kuuluu kompleksinen seksuaalisuus (koska fundamentalismi on nimenomaan seksuaalisuuden varhaiskehitysvaiheeseen kuuluva häiriö), koska seksi on likaista ja väärin, ja sitten taas avioliitossa siitä tulee velvollisuus ja pakko. Miten sellainen asia voi tuottaa iloa ainakaan yhdellekään naiselle? Onko uskovaisilla suomalaisilla muunlaista seksiä kuin että mies tuikkaa minuutin ees taas, kun naisen osa on lahnana olo ja homma on siinä, ja sitten taas pitää hävetä? Täällä joku aloituksessaan kertoo, että hänellä on Jeesus 24//7 mielessä. Ajatteletko sinä ko. henkilö seksinkin aikana Jeesusta? Sittenhän olet piilohomo, jos ei muuten ota eteen.

Voisiko fundamentalistiuskovaiset kertoa, miten he ovat seksin kokeneet? Miehillehän tämä kysymys on helppo, kun se tyydytys tulee niin helposti, lähinnä masturboimalla itseään naiseen (kun taas omaan tumppuun vetäminen on kielletty).

Pakko sitten tässä vielä antaa pisteet katolisten maiden miehille. Naisen näkökulmasta huippua, lähes samaa tasoa ovat suomalainen ateisti ja tapakristitty tai new age -tantramies. Esim. alan filmeissä näkee jo eron, italialaiset esimerkiksi - vs. germaaniset konevasarafilmit, ehkä naisia varten myös suunniteltu. Katoliset ovat niin kaksinaismoralistisia, että mitä vaan saa tehdä, kunhan kukaan ei saa tietää. Olisi haasteellista tietty iskeä katolilainen munkki. :D Enivei, ei kannata olla liian uskovainen, koska liian paljon jää kokematta. No, jos uskovaiseksi alkaisi, niin Osholaiseksi kääntyisin.

http://en.wikipedia.org/wiki/Osho_(Bhagwan_Shree_Rajneesh)

Tämmösiä. Hyvää ja hekumallista kesää kaikille! :))

6

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihtuilija
    • Vähän ajattelen, että katolilainen maksaa kovan hinnan rakastajataidoistaan. Ensinnäkin, kun ehkäisy on kielletty, aika monenlaisia konsteja saa keksiä seksuaalisen tyydytyksen aikaansaamiseksi. Samoin "pukille pääsy" edellyyttää sellaisen tunnetilan aikaansaamista, että lapsensaamisen pelko unohtuu.
      Toisaalta, sitten kun ollaan avioliitossa, lapsen saamisen pelko ahdistaa myös miestä, "perheen elättäjää", kun coitus interruptus on ainoa sallittu ehkäisykeino. Huorissa käynti taitaa olla uskonnollisesti hyväksyttävin keino harjoittaa seksielämää ilman raskaaksitulon kauhua. Kunhan muistaa kertoa kaikki ripissä. Kertomasi "mitä vaan voi tehdä, kunhan kukaan eisaa tietää" on todella ymmärrettävää, kun ihmisen seksuaalisuus yritetään vääntää ihan muuksi kuin mitä se on. En kadehdi katolilaisia vaimoja ...:(

    • Sitä minä olen miettinyt että miten fundis musliminainen kokee seksin. Saako hän näyttää nauttivansa siitä vai pitääkö sekin siveyssyistä peittää? Vai nauttiiko hän siitä ollenkaan? Tunnen pari musliminaista mutta en kehtoo kyssyy. :s

      • On kyllä mielenkiintoinen kysymys...luulisi, että henkinen ympärileikkaus vahingoittaa ihan niinkuin fyysinenkin....


    • Syntiä ja kiellettyä

      Minä olen ihan oikeasti tuntenut uskovia, joiden mielestä seksi oli sallittua vain ja ainoastaan lisääntymistarkoituksessa, siis kun tehdään lapsia. Kaikki muu seksi oli syntiä ja ehdottoman jyrkästi kiellettyä.

      Olen myös törmännyt tähän kirjoitukseen, joka menee suurelta osin ohi tuon avauksen varsinaisen aiheen, mutta huomatkaapa kohta: " pitkään tunnettu ääriuskonnollisena fanaatikkona, jonka mukaan avioliiton sisälläkin puolisoiden on pidättäydyttävä seksistä heti kun lapset on tehty "

      "Valitettavasti pahojen henkien manaaminen ON kuulunut psykiatriseen käytäntöön Suomessakin. Tässä Mike Rossin ja minun artikkelini Suomessa sattuneesta tapauksesta Archives of Sexual Behavior -aikakauslehdessä.

      Analysoimme niitä vaikeuksia, joita oli puuttua pahojen henkien manaamiseen, jota kiihkouskonnollinen psykiatri kohdisti homopotilaaseen. Kun saimme Setassa vuonna 1978 tietää, että muuan psykiatri manaa ulos pahoja henkiä homopotilaista, päätimme tehdä asiasta virallisen kantelun.

      Kysyimme ensin neuvoja (silloisesta) Lääkintöhallituksesta. Heidän lääkintölakimiehensä antoi ohjeen, että meidän on ensiksi hankittava todisteet, että ko. psykiatri todella harjoittaa homohenkien manaamista lääkärintoimessaan. Siksi lakimies antoi ohjeen pyrkiä manattavaksi ja vaatia maksusta virallinen kuitti.

      Kyseinen psykiatri oli ollut jo pitkään tunnettu ääriuskonnollisena fanaatikkona, jonka mukaan avioliiton sisälläkin puolisoiden on pidättäydyttävä seksistä heti kun lapset on tehty. Lähetimme Setan varapuheejohtajan psykiatrin vastaanotolle. Hän tiedusteli myös manausta ja lääkäri suostui sitä antamaan.

      Henkien manaamiseen eli eksorsismiin kuului mm. kätten päälle paneminen, rukoilu homopotilaan puolesta ja demoneille osoitettuja kehotuksia lähteä pois potilaasta. Setan vpj sai lääkärinkuitin ja teki asiasta virallisen kantelun Lääkintöhallitukselle. Minä tein Mike Rossin kanssa asiasta artikkelin kansainväliseen psykiatrilehteen. "

      • Onko se sitten syntiä jos harrastaa avioliitossa seksiä mutta ei tuu muija raskaaksi?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      44
      595
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      513
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe