Jossain mainoksessa muutama vuosi sitten. Keski-ikäinen pariskunta muisteli vilahdukselta nuoruuttaan ja taustalla soi biisi jostain 80-luvun taitteen tienoilta. Joku silloinen kotimainen punk/uuden aallon bändi asialla…
70-luvun lopulla oli sellainen hegemonia että vastustettiin kaikkee ja vähän turhaakin. Mutta kun nykynuoriin verrataan niin päästiin aikashelpolla kuiteskin. Eihän näillä nykynuorilla ole tulevaisuutta ollenkaan. OTAN …
Mitä tapahtui vuonna '77? Punk haudattiin ja kätkettiin Etsikää se ja kaivakaa esiin Jos ette tee sitä heti On liian myöhäistä Mihin maailma meneekään Jos kaikki on tehty muovista? Kaduilla lökäpöksyjä Jotka ei tiedä el…
mitäs kaikkee tälläs on ? esim olisin kuullujostain probagandan vhsästjos ois tampere ss kaaos ja jotain muut
Ramones-vaikutteisen punkin lähetyssaarnaajalegenda, Ne Luumäet, julkaisee koko tuotantonsa kokoelmaboxina ja palaa sen kunniaksi keikkalavoille kolmen setin verran joulukuussa. Vuonna 1985 perustettu ja parikymmentä vu…
parin vitun vuoden päästä minä herätän punkin takaisin henkiin helvetti mä hakkaan koko valtion ja poliisit! parin vitun vuodewn päästän punkki tulee minun mukana takasin niin vitun kovana ettei se enään kuole! valmista…
Vanha Misfits Danzigin aikaan oli hieno bändi ja teki hienoja biisejä. American Psycho ja Famous Monsters veivät paremman laulajan kanssa ja vielä paremmilla biiseillä homman vielä aivan uuteen ulottuvaisuuteen. Michel …
Jukka Peurasaari on legendaarinen Se yhtyeen kitaristi. Mitähän Jukalle kuuluu? Soittaako vielä? tekikö tämä mieletön kitaravelho musiikkia Se-yhtyeen jälkeen. Kuunnelkaapa Se:n Pahaa unta albumi ja varsinkin ne kitarat…
Ramones-vaikutteisen punkin lähetyssaarnaajalegenda, Ne Luumäet, julkaisee koko tuotantonsa kokoelmaboxina ja palaa sen kunniaksi keikkalavoille kolmen setin verran joulukuussa. Vuonna 1985 perustettu ja parikymmentä vu…
Oli se hieno bandi... tippaa vääntää kun muistelen sitä kun suomalaista punkkia kehtasi taas kuunnella muuallakin kuin omissa piireissä. Mitä Bärimänkin nykyisin tekee? Onko sillä enää edes kolmea bändiä joissa purkaa v…
http://www.youtube.com/watch?v=8OP8EdfQF2o Mikä biisi soi tos videon loppupuolella? Ratsian se on mutta mikä? Kuulostaa ihan vitun hyvältä
http://www.youtube.com/watch?v=mCseS2AfMT8 http://www.youtube.com/watch?v=xZMH6hGx1oU
edelleen ylipäätään halveksuvasti progeen tuohon klasarista ja jazzista vaikutteita ottaneeseen yleensä teknistä soittotaitoa vaativaan musagenreen. Omasta mielestäni progesta löytyy kyllä todella hienoja ja yksityiskoh…
Onks tää nyt sitten sitä hyvää punkkia? Törmäsin tämmöseen youtube-töherrykseen sattumalta ja ekana tuli mieleen, että vähän on ehkä karkee meininki, mutta aika hyvä meno kuitenkin. Tosin Irwinin lyriikoiden käyttö ei k…
vanha punk rallatus mutta en oo löytänyt enää mistään. "Eduskuntatalon rapuilla me juomme keskikaljaa. Tätäkö mä haluun, tätäkö on kapina?" Ja jatkuu edelleen... " Vastapäätä istu gimmoja, ne puhu kovaa politiikasta. Mä…
70-luvun punkfaneille on tiedossa harvinaista herkkua, kun kaksi punk-legendaa, englantilainen 999 ja suomalainen Vaavi ottavat toisistaan mittaa Tavastialla 4.10. Lontoossa vuonna 1976 perustettu 999 on yksi Englannin …
Punktyttöjä, joille kelpaisi tuottoisa suhde lihavamunaisen kapitalistisian kanssa >:(
Tsekatkaa tämä uusi Turkulainen bändi. Jos Joy Division tai The Cure uppoaa, niin luulis kelpaavan. Palautetta saa antaa. http://www.myspace.com/thereflectionswave
Uus levy kohtsillään. Kuulostaapi 1/13 osaa tältä: http://www.youtube.com/watch?v=aFlBaPgxIvA
Järjestettikö mielenosoituksia Venäjän lähetyksen edessä tai kadunvaltauksia tehtaankadulla Venäjän lähetyksen edessä? Te ette ole punkkareita. Timo Soini muuten on! Hän uskaltaa sanoa ja seistä sanojensa takana Miten o…