Missä kohdin Raamatun ennustuksia ollaan menossa?

nämä edessäpäin

Ja mitä tapahtuu vielä ennen Jeesuksen toista tulemusta?

Raamatun kaikki muut ennustukset myös Ilmestyskirjasta ovat jo toteutuneet. Nyt ollaan menossa Ilmestyskirjan 14 luvussa ja maailmalle parasta aikaa julistetaan kolmen enkelin sanomaa:

Ilm. 14
7 Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".
8 Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".
9 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
10 niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.

Sen jälkeen tulee seitsemän viimeistä vitsausta: Ilm. 17 ja sen jälkeen tulee Jeesus.

Lisätietoa tulevasta: http://oulu.adventtikirkko.fi/opetus/2advent.html

146

19365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • +++

      Raamatussa esitetään hyvin monia lopunajan merkkejä:

      A. Ristiriidat työpaikoilla

      -Vaikeudet työnantajien ja työntekijöiden välillä ovat lopunajalle ennustettuja ilmiöitä.

      B. Taistelu kansojen välillä

      -Viimeisen vuosisadan aikana maailmassa on ollut tuhoisampia sotia ja verisempiä vallankumouksia kuin koskaan historian aikana.

      C. Rikollisuuden kasvu

      -Terrorismi, rikollisuus ja kaikenlainen kurittomuus on lisääntynyt maailmassa useita kertoja nopeammin kuin väkiluku. Kansojen johtajat ja viranomaiset näyttävät voimattomilta kansainvälisen ja paikallisen rikollisuuden saadessa yhä järkyttävämpiä muotoja.

      D. Nautinnonhalu ja itsekkyys

      -Kristittynä pidetystä kansasta käy vain jokin prosentti kirkossa. Sen sijaan moraaliltaan alhaisiin tilaisuuksiin tungeksitaan. Rikoksista kertovat kirjat, lehdet ja videot tuottavat. Keinottelu, rahapelit ja muut vaivattomaan rikastumiseen pyrkivät keinot tulevat yhä suositummiksi. Kaikesta tästä seuraa, että rakkaus ja uskollisuus on häviämässä kodeista ja yhteiskunnasta. Avioerot, avoliitot ja muunlainen vastuuttomuus tuottavat monenlaisia murhenäytelmiä, huumeiden ja alkoholin runsasta käyttöä sekä itsemurhia.

      E. Uskonnollinen rappiotila

      -Jopa uskonnolliset johtajat kieltävät Raamatun opetuksen luomisesta, vedenpaisumuksesta, Kristuksen jumaluudesta ja toisesta tulemuksesta. Tutkimuksen mukaan kristityksi tunnustautuvan Suomen kansan enemmistön käsitys Jumalasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä on lähempänä itämaisten ja muiden pakanauskontojen kuin Raamatun opetusta. Hyvin suuri osa väestöstä sen lisäksi suhtautuu evankeliumiin väheksyvästi tai jopa pilkallisesti.

      F. Henki-ilmiöt

      -Spiritismi ja sen kaltaiset ilmiöt ihmeineen ovat tulleet hyvin suosituiksi kautta maailman.

      G. Luonnonmullistukset

      -Tuhoisia maanjäristyksiä, hirmumyrskyjä ja tulvia on viime vuosikymmeninä ollut huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin vastaavana aikana. Nälänhädästä kärsivien määrä on suurempi kuin koskaan. On ilmaantunut pelottavia tauteja, kuten syöpä ja AIDS.

      H. Tiedon lisääntyminen

      -Danielin kirja alkoi avautua viime vuosisadalla. Myös muun tiedon valtava lisääntyminen on viime aikoina havaittu erityisesti tietoliikenteessä, automaattisessa tietojenkäsittelyssä, avaruustutkimuksessa ja atomifysiikassa.

      I. Evankeliumi kaikkeen maailmaan

      -Evankeliumia saarnataan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikissa maailman maissa. Kun sanomaa Kristuksesta pelastajana voidaan nykyisin lähettää myös radioteitse satelliittien välityksellä samanaikaisesti lähes kaikkialle maailmaan, voidaan lähetystyö viedä nopeasti päätökseen.

      J. Kansojen ahdistus

      -Pelko maailman tulevaisuudesta tuo monenlaista ahdistusta, henkisiä sairauksia ja muita seurauksia. Niiden keskellä Kristukseen uskovat tietävät hänen tulemuksensa tuovan pian vapautuksen.

      • lopunnalkuva

        Habakuk kokonaan on nyt menossa.
        Euroopan Unionin hajoaminen lähiaikoina. Sitä ennen Irakiin hyökännyt valtio joutuu sekasortoon ja menettää asemansa.
        Länsimaihinkin tulee nälänhätä joka johtuu lähinnä kaupungistumisen aiheuttamasta ruokapulasta kun talous kokee romahduksen eikä jakelu toimi.
        Maailma on uudessa tilanteessa sillä Raamatun mukaan sotiminen on valtioiden välisen sotimisen lisäksi veljessodan tyyppistä kamppailua eri valtioiden sisällä. Tulevat ongelmat ovat kovin erilaisia eri kansakunnille.
        Koskaan emme palaa tämän hetkiseenkään rauhalliseen maailmantilaan ennenkuin paljon pahaa on takanapäin. Ja ihmisiä vähän.
        Meille oli suotu aikaa näyttää hyvyyttä ja kun heikoista ei pidetty huolta seuraa pahuuden aikajakso.

      • Vääriä todistajia,ilmaantuu ihmiset itse rakkaita toisten kunnioitus häviää pikku hiljaa.

      • >-Vaikeudet työnantajien ja työntekijöiden välillä ovat lopunajalle ennustettuja ilmiöitä.

        Eli kun työntekijöillä on oikeuksia, se on lopunaikaa, mutta kun ei ollut, kaikki oli hyvin? Ajatteleeko nykymaailmassa vielä joku todella noin? Luepa jeesuksenmorsian tämän päivän Hesarista, millaista oli kivenlouhijan työ reilut sata vuotta sitten, millaista työturvallisuus ja missä kunnossa nuo miehet kauppalan kaduilla käyskentelivät.

        >-Viimeisen vuosisadan aikana maailmassa on ollut tuhoisampia sotia ja verisempiä vallankumouksia kuin koskaan historian aikana.

        Mutta toisen maailmansodan jälkeen historiallisesti vähän, ja 40 viime vuoden aikana on sodittu vähemmän kuin koskaan aiemmin.
        Tyypilliseen ääriuskovaistapaan kuvittelet, että tiedonvälityksen paraneminen tarkoittaa sen raportoimien ilmiöiden lisääntymistä, mikä on tietysti täyttä huuhaata.

        >-Jopa uskonnolliset johtajat kieltävät Raamatun opetuksen luomisesta, vedenpaisumuksesta, Kristuksen jumaluudesta ja toisesta tulemuksesta.

        Koska Vedenpaisumus ja Luominen ovat tieteen mukaan varmasti satua ja Kristuksen toinen tuleminen äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma, yksikään järkevä hengellinen johtaja ei niihin hirttäydy, tai hän voi olla varma että kohta ketään ei hänen paasaamisensa kiinnosta.

        >-Tuhoisia maanjäristyksiä, hirmumyrskyjä ja tulvia on viime vuosikymmeninä ollut huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin vastaavana aikana. Nälänhädästä kärsivien määrä on suurempi kuin koskaan. On ilmaantunut pelottavia tauteja, kuten syöpä ja AIDS.

        Oletko patologinen valehtelija? Maanjäristyksiä ja tulvia ei ole yhtään enempää kuin ennenkään (itsekin uskot kauheaan vedenpaisumukseen!). Nälänhädät ovat vähentyneet lähes olemattomiin sitten viime vuosisadan, syöpää tiedetään olleen aina (ihmiset vain eivät eläneet kyllin vanhoiksi sen saadakseen) eikä aidsiin kuole sivistysmaissa enää kukaan (Suomessa viimeksi 2005).

        >H. Tiedon lisääntyminen

        Siis onko tiedon lisääntyminen tosiaan jonkun mielestä paha asia? Hei haloo? Milläs luulisit täällä länkyttäväsi, jos ei tietoa olisi hankittu ja käytetty?

        >-Pelko maailman tulevaisuudesta tuo monenlaista ahdistusta, henkisiä sairauksia ja muita seurauksia.

        On evolutiivisesti ihan tervettä ja hyödyllistä pelätä todellisia uhkia, sillä silloin myös toimitaan asioitten korjaamiseksi – ja nythän on myös keinoja siihen yhä enemmän. Ymmärrän että aitouskovaisia ei kiinnosta näihin talkoisiin osallistua.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >-Vaikeudet työnantajien ja työntekijöiden välillä ovat lopunajalle ennustettuja ilmiöitä.

        Perhana, en huomannut että tohkeissani vastasin vuoden 2012 viestiin. Eniveis, sanottu mikä sanottu! 😄

      • Anonyymi

        Kiitos ylläolevasta todellisuuteen perustuvasta luettelostasi. Raamatun ikuinen sana etenee kohti viimeistä suurta näytöstä. Nyt olisi aika ihmisten todella miettiä omia valintojaan elämässään ja tehdä pikimiten rauha suuren Luojansa kanssa.
        Ihmiskunta on todellisessa törmäyskurssissa Jumalan kanssa. Jeesus sanoi, että hän tulee hetkenä, jota ette sellaiseksi luule. Hän vertasi tuloaan sanassa varkaan tulemiseen. Eihän varaskaan ilmoita tulostaan etukäteen vai ilmoittaako?
        Nooan aikana pelastuksen ovi oli avoinna ainoastaan rajoitetun ajan. Lopulta Jumala itse sulki pelastavan arkin oven. Elämme aivan samanlaisessa maailmassa tänään. Silmiinpistävää on uskontojen tekopyhyys.
        Esimerkiksi Yhdysvalloissa on huolestuttu siitä, että koronan aikana kirkkoon kuuluvien hengellinen aktiivusuus on hiipunut. Monilla olisi mahdollisuus seurata hengellisiä tilaisuuksia Internetin kautta, mutta sekin on huolestuttavasti vähentynyt.
        Suuntauksen pitäisi olla täysin päinvastainen. Emme saisi kristittyinä veltostua ja unohtaa velvollisuutemme Jumalaa ja Jeesusta Kristusta kohtaan.
        Vaikeat ajat ovat tulossa tai ovat jo nyt todellisuutta. Kuinka kuvittelemme selviämme tästä vaikeasta ajasta, jos unohdamme tärkeimmän- Jumalan, sanan lukemisen ja rukouksen?
        Näin monille kristityille oin valitettavasti käynyt tai käymässä. Monet eivät jaksa rukoilla tai lukea Raamattua. Eikö se ole meidän tärkein hengellinen voimavaramme juuri nyt koronan aikana.
        Mutta Raamattu sanoo aikamme kristityistä "heillä on jumalisuuden ulkokuori mutta he osoittautuvat pettymykseksi sen voimaan nähden". Tämä on hyvin vaarallinen suuntaus aikamme kristillisessä maailmassa. Mitä ilmestyskirjassa Jeesus lupasikaan tehdä "haaleille" kristityille? Hän on oksentava heidät suustaan! Melko voimakkaasti sanottu. Se on vakava varoitus meille kaikille kristityille. Ihan tosi. Ottakaamme Jeesuksen varoitus vakavasti, sillä hän puhuttelee myös meitä tämän aikakauden kristittyjä.
        Nyt on tärkeää että vahvistamme itseämme Jumalan sanalla ja rukouksen voimalla. Hän antaa meille tarvittavaa voimaa voimallisen henkensä kautta. Älä unohda myöskään vartijan vastuutasi Jeesuksen edessä julistaa ja olla evankelistana tänä aikana. Voit sanoa lähimmäisellesi jotakin lohdullista Raamatusta. Näin Jeesus pyytää meitä tekemään. Olemme jokainen saaneet häneltä toimeksiannon, joka on kirjoitettu ylös Matteus 24:14. Olemme vastuullisia Kristuksen edessä. Hän odottaa tänä vaikeana aikana että tekisimme niissä olosuhteissa, joiden keskellä joudumme kamppailemaan parhaamme itsemme ja lähimmäistemme eteen. Tämä kaikki on Kristukselle antamista. Siunausta ja turvallista syksyä kaikille ja intoa Herran työhön vaikeuksiemme keskellä- Älä koskaan unohda Jumalaasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus, tai Jeesuksen henki, todellakin palasi takaisin kuten lupasikin, kuin varkain, Iranissa vuonna 1844, ja asettui lopulta Karmelin vuorelle Israeliin. Mutta näinhän kaikki Jumalan profeetat ovat tulleet maailmaan, kuin varkain, jotta heidät voisi tunnistaa vain puhtaalla sydämellä, eikä millään ulkoisella. Iranilaisen, eli islamilaisen, kalenterin mukaan tuo vuosi 1844 oli vuosi 1260. Tämä luku on annettu sekä Ilmestyskirjassa että Danielin kirjassa. Se on siis Kristuksen paluun vuosi. Kellä on korvat, se kuulkoon. Jos lienette niitä, jotka ymmärtävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos ylläolevasta todellisuuteen perustuvasta luettelostasi. Raamatun ikuinen sana etenee kohti viimeistä suurta näytöstä. Nyt olisi aika ihmisten todella miettiä omia valintojaan elämässään ja tehdä pikimiten rauha suuren Luojansa kanssa.
        Ihmiskunta on todellisessa törmäyskurssissa Jumalan kanssa. Jeesus sanoi, että hän tulee hetkenä, jota ette sellaiseksi luule. Hän vertasi tuloaan sanassa varkaan tulemiseen. Eihän varaskaan ilmoita tulostaan etukäteen vai ilmoittaako?
        Nooan aikana pelastuksen ovi oli avoinna ainoastaan rajoitetun ajan. Lopulta Jumala itse sulki pelastavan arkin oven. Elämme aivan samanlaisessa maailmassa tänään. Silmiinpistävää on uskontojen tekopyhyys.
        Esimerkiksi Yhdysvalloissa on huolestuttu siitä, että koronan aikana kirkkoon kuuluvien hengellinen aktiivusuus on hiipunut. Monilla olisi mahdollisuus seurata hengellisiä tilaisuuksia Internetin kautta, mutta sekin on huolestuttavasti vähentynyt.
        Suuntauksen pitäisi olla täysin päinvastainen. Emme saisi kristittyinä veltostua ja unohtaa velvollisuutemme Jumalaa ja Jeesusta Kristusta kohtaan.
        Vaikeat ajat ovat tulossa tai ovat jo nyt todellisuutta. Kuinka kuvittelemme selviämme tästä vaikeasta ajasta, jos unohdamme tärkeimmän- Jumalan, sanan lukemisen ja rukouksen?
        Näin monille kristityille oin valitettavasti käynyt tai käymässä. Monet eivät jaksa rukoilla tai lukea Raamattua. Eikö se ole meidän tärkein hengellinen voimavaramme juuri nyt koronan aikana.
        Mutta Raamattu sanoo aikamme kristityistä "heillä on jumalisuuden ulkokuori mutta he osoittautuvat pettymykseksi sen voimaan nähden". Tämä on hyvin vaarallinen suuntaus aikamme kristillisessä maailmassa. Mitä ilmestyskirjassa Jeesus lupasikaan tehdä "haaleille" kristityille? Hän on oksentava heidät suustaan! Melko voimakkaasti sanottu. Se on vakava varoitus meille kaikille kristityille. Ihan tosi. Ottakaamme Jeesuksen varoitus vakavasti, sillä hän puhuttelee myös meitä tämän aikakauden kristittyjä.
        Nyt on tärkeää että vahvistamme itseämme Jumalan sanalla ja rukouksen voimalla. Hän antaa meille tarvittavaa voimaa voimallisen henkensä kautta. Älä unohda myöskään vartijan vastuutasi Jeesuksen edessä julistaa ja olla evankelistana tänä aikana. Voit sanoa lähimmäisellesi jotakin lohdullista Raamatusta. Näin Jeesus pyytää meitä tekemään. Olemme jokainen saaneet häneltä toimeksiannon, joka on kirjoitettu ylös Matteus 24:14. Olemme vastuullisia Kristuksen edessä. Hän odottaa tänä vaikeana aikana että tekisimme niissä olosuhteissa, joiden keskellä joudumme kamppailemaan parhaamme itsemme ja lähimmäistemme eteen. Tämä kaikki on Kristukselle antamista. Siunausta ja turvallista syksyä kaikille ja intoa Herran työhön vaikeuksiemme keskellä- Älä koskaan unohda Jumalaasi.

        Kiitos ajatuksistasi!
        Teitä varmasti kiinnostaa. lopunajan tapahtumat ja seuraatte ajan kehitystä, hyvä niin.
        Mielenkiintoinen Raamatun ennustusten päivitystä jo toteutuneista ja tulevista tapahtumista. Sisältää esim. Hebrean ja kreikan kielten kirjainten lukuarvon tieteellsen statuksen saanutta tutkimusta.
        Esim. N. 3500 vuotta sitten Mooseksen kirjoissa ennustetaan vuosiluku jolloin Israel itsenäistyi. Israelin itsenäistymistä tarkoittavan sanan kirjjainten numeraalisena lukuarvona. Katso: eskatologia.weebly.com
        Anna palautetta lukemastasi, ole hyvä.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >-Vaikeudet työnantajien ja työntekijöiden välillä ovat lopunajalle ennustettuja ilmiöitä.

        Eli kun työntekijöillä on oikeuksia, se on lopunaikaa, mutta kun ei ollut, kaikki oli hyvin? Ajatteleeko nykymaailmassa vielä joku todella noin? Luepa jeesuksenmorsian tämän päivän Hesarista, millaista oli kivenlouhijan työ reilut sata vuotta sitten, millaista työturvallisuus ja missä kunnossa nuo miehet kauppalan kaduilla käyskentelivät.

        >-Viimeisen vuosisadan aikana maailmassa on ollut tuhoisampia sotia ja verisempiä vallankumouksia kuin koskaan historian aikana.

        Mutta toisen maailmansodan jälkeen historiallisesti vähän, ja 40 viime vuoden aikana on sodittu vähemmän kuin koskaan aiemmin.
        Tyypilliseen ääriuskovaistapaan kuvittelet, että tiedonvälityksen paraneminen tarkoittaa sen raportoimien ilmiöiden lisääntymistä, mikä on tietysti täyttä huuhaata.

        >-Jopa uskonnolliset johtajat kieltävät Raamatun opetuksen luomisesta, vedenpaisumuksesta, Kristuksen jumaluudesta ja toisesta tulemuksesta.

        Koska Vedenpaisumus ja Luominen ovat tieteen mukaan varmasti satua ja Kristuksen toinen tuleminen äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma, yksikään järkevä hengellinen johtaja ei niihin hirttäydy, tai hän voi olla varma että kohta ketään ei hänen paasaamisensa kiinnosta.

        >-Tuhoisia maanjäristyksiä, hirmumyrskyjä ja tulvia on viime vuosikymmeninä ollut huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin vastaavana aikana. Nälänhädästä kärsivien määrä on suurempi kuin koskaan. On ilmaantunut pelottavia tauteja, kuten syöpä ja AIDS.

        Oletko patologinen valehtelija? Maanjäristyksiä ja tulvia ei ole yhtään enempää kuin ennenkään (itsekin uskot kauheaan vedenpaisumukseen!). Nälänhädät ovat vähentyneet lähes olemattomiin sitten viime vuosisadan, syöpää tiedetään olleen aina (ihmiset vain eivät eläneet kyllin vanhoiksi sen saadakseen) eikä aidsiin kuole sivistysmaissa enää kukaan (Suomessa viimeksi 2005).

        >H. Tiedon lisääntyminen

        Siis onko tiedon lisääntyminen tosiaan jonkun mielestä paha asia? Hei haloo? Milläs luulisit täällä länkyttäväsi, jos ei tietoa olisi hankittu ja käytetty?

        >-Pelko maailman tulevaisuudesta tuo monenlaista ahdistusta, henkisiä sairauksia ja muita seurauksia.

        On evolutiivisesti ihan tervettä ja hyödyllistä pelätä todellisia uhkia, sillä silloin myös toimitaan asioitten korjaamiseksi – ja nythän on myös keinoja siihen yhä enemmän. Ymmärrän että aitouskovaisia ei kiinnosta näihin talkoisiin osallistua.

        Entä nyt 2022,

        tunnetko olevasi hölmö.

        Oma kirjoituksesi todistaa sen täydellisesti.

        Hyvää yötä.

        Onko varsin totta että jonkun mielestä tiede on se mittari millä mitataan onko joku asia totta vai ei :D
        Anteeksi kun pääsi naurunrämäkkä että tällain ajatellaan vielä vuonna 2022

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä nyt 2022,

        tunnetko olevasi hölmö.

        Oma kirjoituksesi todistaa sen täydellisesti.

        Hyvää yötä.

        Juuri näin. Tämä aika kuvastaa ennustuksia täydellisesti ja eräs itsevaltias venäjällä aiheuttaa sen lopullisen tuhon. Kohta on se aika jolloin ihmiskunta vähenee huomattavasti.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >-Vaikeudet työnantajien ja työntekijöiden välillä ovat lopunajalle ennustettuja ilmiöitä.

        Eli kun työntekijöillä on oikeuksia, se on lopunaikaa, mutta kun ei ollut, kaikki oli hyvin? Ajatteleeko nykymaailmassa vielä joku todella noin? Luepa jeesuksenmorsian tämän päivän Hesarista, millaista oli kivenlouhijan työ reilut sata vuotta sitten, millaista työturvallisuus ja missä kunnossa nuo miehet kauppalan kaduilla käyskentelivät.

        >-Viimeisen vuosisadan aikana maailmassa on ollut tuhoisampia sotia ja verisempiä vallankumouksia kuin koskaan historian aikana.

        Mutta toisen maailmansodan jälkeen historiallisesti vähän, ja 40 viime vuoden aikana on sodittu vähemmän kuin koskaan aiemmin.
        Tyypilliseen ääriuskovaistapaan kuvittelet, että tiedonvälityksen paraneminen tarkoittaa sen raportoimien ilmiöiden lisääntymistä, mikä on tietysti täyttä huuhaata.

        >-Jopa uskonnolliset johtajat kieltävät Raamatun opetuksen luomisesta, vedenpaisumuksesta, Kristuksen jumaluudesta ja toisesta tulemuksesta.

        Koska Vedenpaisumus ja Luominen ovat tieteen mukaan varmasti satua ja Kristuksen toinen tuleminen äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma, yksikään järkevä hengellinen johtaja ei niihin hirttäydy, tai hän voi olla varma että kohta ketään ei hänen paasaamisensa kiinnosta.

        >-Tuhoisia maanjäristyksiä, hirmumyrskyjä ja tulvia on viime vuosikymmeninä ollut huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin vastaavana aikana. Nälänhädästä kärsivien määrä on suurempi kuin koskaan. On ilmaantunut pelottavia tauteja, kuten syöpä ja AIDS.

        Oletko patologinen valehtelija? Maanjäristyksiä ja tulvia ei ole yhtään enempää kuin ennenkään (itsekin uskot kauheaan vedenpaisumukseen!). Nälänhädät ovat vähentyneet lähes olemattomiin sitten viime vuosisadan, syöpää tiedetään olleen aina (ihmiset vain eivät eläneet kyllin vanhoiksi sen saadakseen) eikä aidsiin kuole sivistysmaissa enää kukaan (Suomessa viimeksi 2005).

        >H. Tiedon lisääntyminen

        Siis onko tiedon lisääntyminen tosiaan jonkun mielestä paha asia? Hei haloo? Milläs luulisit täällä länkyttäväsi, jos ei tietoa olisi hankittu ja käytetty?

        >-Pelko maailman tulevaisuudesta tuo monenlaista ahdistusta, henkisiä sairauksia ja muita seurauksia.

        On evolutiivisesti ihan tervettä ja hyödyllistä pelätä todellisia uhkia, sillä silloin myös toimitaan asioitten korjaamiseksi – ja nythän on myös keinoja siihen yhä enemmän. Ymmärrän että aitouskovaisia ei kiinnosta näihin talkoisiin osallistua.

        VAI MAAILMANLOPPU. HERRA P. SEN NÄKÖJÄÄN PÄÄTTÄÄ.SE ON SIINÄ.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Perhana, en huomannut että tohkeissani vastasin vuoden 2012 viestiin. Eniveis, sanottu mikä sanottu! 😄

        Mihin asiat katoaa tai muuttuu mitättömiksi, kun ja jos aikaa on vierähtänyt 5min, tunti, viikko, vuosi tai viisi vuotta? Kuka määrittää aika rajan vastaamiseen? Näitä kirjoituksia lukee muutkin, kuin ne, jotka ovat kirjoittaneet. Kiitos vain sinulle vastaamisesta. Hienoja olivat näkemykset.

    • alfa123om

      Sanalla sanoen kun luin tuon linkin tekstin; ei voi luottaa kehenkään riippumatta siitä millainen ulkokuori on. Ei voi luotttaa edes sylissään lepävään vaimoon eikä edes lemmikkikoiraansa. Oma äiti voi olla paholainen; pelkkä kuva manalta nostettu tai Uudesta Jerusalemista lähetetty viettelyksiin johdattaja. Oma äiti voi olla ruumiissa kuin oma äiti, mutta sisällä on kiinalainen demoni.

      Itse en löydä Raamatusta enää yhtään lohduttavaa kohtaa. Kaikki kirjat näyttävät todella toteutuvan nopeassa tahdissa, mutta vain luonnon voimat, ihmeet ja kasvu antavat jotakin toivoa. Auringon valo ja tuulet ja sen sellaiset. Jumala puhuu monin tavoin........

      • Anonyymi

        Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.
        Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua."
        Älä pelkää, Jaakob, ( Matti, Maija, Heikki, Tuija, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä.

        Jesaja 41:10-

        Ole siunattu, Vapahtajasi kädessä, johon saat tarttua, jos niin haluat, Hän odottaa...

    • -

      "Ja mitä tapahtuu vielä ennen Jeesuksen toista tulemusta?"

      Ennen toista tulemista tapahtuu varmaankin se ensimmäinen tuleminen jolloin olemme yltäpäältä ektoplasmassa.

      • Ahdistuseten aikaa kausi on parasta-aikaamenossa.kun kansojen meri pauhaa.Nosta päänne sillä teidän vapautuksenne on lähellä näin Jeesus sanoon kun ne alkavat tapahtua omille.
        Odotamme toista paluuta silloin Israel näkee kenet he ovat lävistäneet sitä enne pakanain luku on täyttynyt sisälle taivasten valtakuntaan. Israel kään Jeesusne puoleen ja on pelastuva.

      • Anonyymi
        kuulija4 kirjoitti:

        Ahdistuseten aikaa kausi on parasta-aikaamenossa.kun kansojen meri pauhaa.Nosta päänne sillä teidän vapautuksenne on lähellä näin Jeesus sanoon kun ne alkavat tapahtua omille.
        Odotamme toista paluuta silloin Israel näkee kenet he ovat lävistäneet sitä enne pakanain luku on täyttynyt sisälle taivasten valtakuntaan. Israel kään Jeesusne puoleen ja on pelastuva.

        Vataus nmimekille kuulija4
        KirkkoRaamattu 1933/-38 Johanneksen evankeliumi.
        17:1 Tämän Jeesus puhui
        ja nosti silmänsä taivasta kohti
        ja sanoi:
        "Isä,
        hetki on tullut,
        kirkasta Poikasi,
        että Poikasi kirkastaisi sinut;

        17:2 koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan,
        että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille,
        jotka
        sinä
        olet
        hänelle
        antanut.
        17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä,
        että he tuntevat sinut,
        joka yksin olet totinen Jumala,
        ja hänet,
        jonka sinä olet lähettänyt,
        Jeesuksen Kristuksen.

        Out of AFRICA Uutiskirje kertoo, että Sudanin hengellinen johtaja julisti jihadin.
        "Etelä Sudanin vastaisen sodan ylle. niin että kukaan muslimi ei voi kuolemalla taistelussa odottaa pääsevänsä automaattisesti paratiisiin."

    • infoosa
    • faktaakrisseleille

      Profetiat joita ei ole ajoitettu mitenkään eivät ole kovinkaan hyvä todiste minkään puolesta. Ei tarvi olla kummonen profeetta sanoakseen, että tulevaisuudessa on sotia, koska sotia on ollut aina ja teknologian kehityksen kannalta on ihan järkeenkäyvää, että sodat vaativat enemmän uhreja.

      http://see_the_truth.webs.com/

      • On Raamatussa ajoitettu ennustuskin. Se, jossa Jeesus kertoo lopunaikojen tulosta. Tulevat ensimmäisellä vuosisadalla.

        Eiku hups, eivät tulleetkaan. Tuota... Hmm...

      • otanOsaa
        TheRat kirjoitti:

        On Raamatussa ajoitettu ennustuskin. Se, jossa Jeesus kertoo lopunaikojen tulosta. Tulevat ensimmäisellä vuosisadalla.

        Eiku hups, eivät tulleetkaan. Tuota... Hmm...

        selvää se, että SINÄ olet tuota mieltä

      • otanOsaa kirjoitti:

        selvää se, että SINÄ olet tuota mieltä

        Ei se ole mielipidekysymys, vaan fakta. Lue Raamatusta.

      • älyhoiäläjätä1
        TheRat kirjoitti:

        Ei se ole mielipidekysymys, vaan fakta. Lue Raamatusta.

        missä kohtaa kuule therat tuo suuri satukirja on faktaksi muuttunut??Kukaan ei ole koskaan pystynyt tuon kirjan tapahtumia todistamaan millään tasolla joten lopettakaa turha p..skan jauhanta.Niin kauan kuin muista (reilu 50v) on noita kylttejä hihhulit liimaille sinne,tänne,jeesus tulee,jeesus tulee.Kovin hiljaa tuntuu tulevan kun ei vieläkään ole näkynyt.Liekö hepulla osoite hukassa??Hei,aikuiset ihmiset,älkää viitsikö.Uskokaa jos tahdotte mutta pitäkää se omana tietonanne älkääkä tuputtako tuota skeidaa muille.

      • älyhoiäläjätä1 kirjoitti:

        On fakta, että Raamatussa on ennustus, jonka mukaan lopunajat tulevat ensimmäisellä vuosisadalla. Ei kai tästä seuraa, että Raamattu olisi faktaa? Pikemminkin päin vastoin.

        Vähän tarkkuutta siihen, ketä kritisoit.

      • MaRei

        Olet tulkinnassi niinkuin joku lahko jolla oma oppi on ainoa oikea.

      • kuhautelin
        TheRat kirjoitti:

        Ei se ole mielipidekysymys, vaan fakta. Lue Raamatusta.

        TE saatte nähdä .. jne..... Keistä puhutaan?

        Apostolien teot 1
        1. Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa,
        2. hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut,
        3. ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.
        4. Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
        5. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen."
        6. Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?"
        7. Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
        8. vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
        9. Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
        10. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
        11. ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

      • MaRei kirjoitti:

        Olet tulkinnassi niinkuin joku lahko jolla oma oppi on ainoa oikea.

        Ei tuota VOI tulkita mitenkään. Se on täysin yksiselitteinen.

      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        On fakta, että Raamatussa on ennustus, jonka mukaan lopunajat tulevat ensimmäisellä vuosisadalla. Ei kai tästä seuraa, että Raamattu olisi faktaa? Pikemminkin päin vastoin.

        Vähän tarkkuutta siihen, ketä kritisoit.

        Mikä se kohta raamatussa on ,mikä kertoo ,että Jeesuksen tulo olisi ollut ensimmäisellä vuosisadalla siis lähes heti alussa .? Ihan mielenkiinnosta ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se kohta raamatussa on ,mikä kertoo ,että Jeesuksen tulo olisi ollut ensimmäisellä vuosisadalla siis lähes heti alussa .? Ihan mielenkiinnosta ?

        Lue Paavalia. Hän odotti loppua elinaikanaan?

        Miksi? Koska Jeesus puheessaan lupasi lopun aikojen tulevan kuulijoidensa elinaikana. Lisäksi sanoi, ettei tämä sukupolvi katoa, jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se kohta raamatussa on ,mikä kertoo ,että Jeesuksen tulo olisi ollut ensimmäisellä vuosisadalla siis lähes heti alussa .? Ihan mielenkiinnosta ?

        Näin sen ominsilmin,olin silloin paimentamassa karjaa.

    • ViimeinenVipunen

      Ilm.11: 3 Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää.

      Nuo kaksi todistajaa ovat Katolinen ja Ortodoksinen kirkko ja näiden kahden julistus alkoi 1054- luvulla kirkkojen virallisesti erottua toisistaan.
      Ja me elämme Ilm.3: 1-6 aikaa eli Sardeksen seurakunnan aikaa.

      • yurgrtrhbuuitim

        Ajatuksesi ovat monimutkaisia. Mutta vastaavasti sekaisia.

      • ViimeinenVipunen

        Kuule, jos maailmanloppu itsessään ei ole monimutkainen niin mikä sitten?! Ja yritä itse kertoa tiiviisti kaikki, joka koskee omaa teoriaasi maailmanlopusta, niin että se sisällyttää sekä nyt elettävän ajan että vielä jäljellä olevan.

      • SaitTiivistettyä
        ViimeinenVipunen kirjoitti:

        Kuule, jos maailmanloppu itsessään ei ole monimutkainen niin mikä sitten?! Ja yritä itse kertoa tiiviisti kaikki, joka koskee omaa teoriaasi maailmanlopusta, niin että se sisällyttää sekä nyt elettävän ajan että vielä jäljellä olevan.

        Ajatuksesi ovat sekaisia. Mutta vastaavasti sekaisia.

    • LoppuLopuksi

      Hyvin monessa kohdassa Raamatun profetioita on ajastusmerkkejä. Keskeisin ajastusmerkki lienee Israelin valtion syntyminen. So. juutalaisten paluu maahansa. Siitä lähtee liikkeelle "viimeisten aikojen" jakso. Maailmaloppu on hyvin käytännöllinen termi, mutta enemmänkin muiden kuin teologien käyttämä. Viimeiset ajat ovat on pitkähkö jakso, jonka lopuksi on tuhatvuotinen valtakunta. Sen jälkeen luodaan uudet taivaat ja uudet maat. Se on vanhan maailman loppu. Mutta ennen loppua saadaan nähdä paljon vaikeuksia. Sotia, pahempia kuin on koskaan ollut.

      • Israel-ei-tuhoudu

        Psa 83:2 Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.
        83:3 Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä.
        83:4 Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan.
        83:5 He sanovat: "Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta."
        83:6 Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan:
        83:7 Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset,
        83:8 Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat.
        83:9 Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela.
        83:10 Tee heille, niinkuin teit Midianille, niinkuin Siiseralle, niinkuin Jaabinille Kiison-joen rannalla.
        83:11 Heidät tuhottiin Eendorissa, he joutuivat lannaksi maahan.
        83:12 Anna heidän ylhäisillensä käydä, niinkuin kävi Oorebille ja Seebille, ja kaikille heidän ruhtinaillensa niinkuin Seballe ja Salmunnalle,
        83:13 koska he sanovat: "Anastakaamme itsellemme Jumalan asunnot."
        83:14 Jumalani, tee heidät lentäviksi lehdiksi, kuiviksi korsiksi tuulen viedä.
        83:15 Niinkuin kulovalkea metsää polttaa, niinkuin liekit kärventävät vuoria,
        83:16 niin aja sinä heitä rajuilmallasi ja kauhistuta heitä tuulispäälläsi.
        83:17 Täytä heidän kasvonsa häpeällä, että he etsisivät sinun nimeäsi, Herra.
        83:18 Joutukoot häpeään ja kauhistukoot ikuisesti, tulkoot häpeään ja hukkukoot.
        83:19 Ja tulkoot tuntemaan, että sinun ainoan nimi on Herra, että sinä olet Korkein kaikessa maassa.

        Kuten psalmi ilmoittaa niin Jeesus tulee takaisin ja islamin uskonto tuhoutuu. Tuossa luettelossa ei mainita yhtään eurooppalaista maata vaan ainoastaan islamilaisia valtioita.

      • Näky-

        Lukekaa David Wilkkersonin kirja "Näky." Tuossa kirjassa Wilkkerson sanoo, että kun USA vetää euroopasta sotilaallisen tuen pois, niin silloin venäjä miehittää länsi euroopan. Lukekaa jos löydätte tuon kirjan.

      • prussakka

        Ortodoksisuudesta on siis tulossa Euroopan valtauskonto.
        Jos ei muslimit ennätä ensin.

      • Raamatun ennustukset ovat tietysti mielenkiintoisia, joista Israelin valtion synnyn ennustaminen on vaikuttava esimerkki. Sen sijaan ennusteella, että luodaan uudet taivaat ja uudet maat voi olla myös muita merkityksiä.
        Jos nykyinen maapallomme tulee elinkelvottomaksi, voi olla pakko etsiä avaruudesta uusia asuinkelpoisia planeettoja ihmisten asuttavaksi. Uusien maailmojen luominen on tietysti hölynpölyä, mutta "hölynpöly" tässä yhteydessä voi tarkoittaa myös linnunradallamme olevia, elämälle sopivia planeettoja, joihin ihmiskunta voi ehkä siirtyä, jos tekniikka sen mahdollistaa.
        Ennustaminen sinänsä tuntuu oudolta, koska ennumstamisen pitää perustua kai tietoon.
        Kysymys kuuluukin, kenellä tätä tietoa on, tai kenellä tätä tietoa on ollut?

      • V.Kornik kirjoitti:

        Raamatun ennustukset ovat tietysti mielenkiintoisia, joista Israelin valtion synnyn ennustaminen on vaikuttava esimerkki. Sen sijaan ennusteella, että luodaan uudet taivaat ja uudet maat voi olla myös muita merkityksiä.
        Jos nykyinen maapallomme tulee elinkelvottomaksi, voi olla pakko etsiä avaruudesta uusia asuinkelpoisia planeettoja ihmisten asuttavaksi. Uusien maailmojen luominen on tietysti hölynpölyä, mutta "hölynpöly" tässä yhteydessä voi tarkoittaa myös linnunradallamme olevia, elämälle sopivia planeettoja, joihin ihmiskunta voi ehkä siirtyä, jos tekniikka sen mahdollistaa.
        Ennustaminen sinänsä tuntuu oudolta, koska ennumstamisen pitää perustua kai tietoon.
        Kysymys kuuluukin, kenellä tätä tietoa on, tai kenellä tätä tietoa on ollut?

        Jatkoa edelliseen:
        Pitää kysyä, kuka ilmoitti tästä maailmanlopusta joskus menneisyydessämme?
        Vanhan Testamentin mukaan maailmassa vaikutti Jumala, joka kommunikoi ihmisten kanssa, puhuen jopa ihmisten kielellä. Erittäin inhimillistä toimintaa, kun ottaa huomioon, että vasta luodut ihmiset osasivat puhua kieltä ja hallitsivat sen hyvin. Uskokoon kuka uskoo.
        Vanhassa testamentissä ei mielestäni kerrota maailmanlopusta ollenkaan, vaan tämä tapahtuma julkistetaan vasta Uudessa Testamentissa Jeesuksen toimesta.
        On oikeasti mahdollista, että historiassamme on vieraillut avaruudesta olentoja, jotka ylivoimaisella tietämyksellään ja tekniikallaan ovat vaikuttaneet ja kehittäneet silloin eläneiden ihmisten elämää, ehkä jopa alkuihmisten elämää.
        Raamatussa (Uusi Tesyamentti) olevien ennustusten täytyy perustua tietämykseen, jota ihmiskunnalla ei ole voinut ollut. Sen sijaan mahdollisilla avaruudesta tulleilla olennoilla sitä on saattanut olla, sillä on mahdollista, että avaruudessa on ollut älyllistä elämää jo miljardeja vuosia sitten ja he ovat kehittäneet avaruusmatkailun ja avaruustutkimuksen sille tasolle, jotta ovat voineet matkata avaruudessa meidän mittapuumme mukaan äärettömän pitkän ajan.
        Maapallo on voinut olla heidän kohteenaan jo hyvin kauan aikaa ja me saatamme olla jollakin tavalla heidän "luomiaan" tai paremminkin kehittämiään ihmisiä.
        Uudessa testamentissä puhutaan sitten maailmanlopusta.
        Jos tällaisia ennustuksia voidaan tehdä, niin sen on perustuttava tietoon. Mistä Jeesus olisi tämän tiedon voinut saada. Hän tosi oli nuoruudessaan pitkään jossakin , josta paikasta ei ole tietoa( Itämailla) .
        Joka tapauksessa, jos Jeesuksella on ollut tietoa maailmaa kohtaavasta onnettomuudesta (maailmanlopusta), sen tiedon on Hänelle voinut kertoa vain olento, joka on pystynyt tekemään aikamatkoja.
        Jumalalle kun ei mikään ole mahdotonta.

    • seuraansivusta

      Ei ole vielä kaatunut USA, jolla on tukikohtia joka maassa ja jonka kulttuuri leviää kuin rutto. Samoin hollywoodin "haureus" puolialastomat "laulajat" ja twerkkaus leviää.
      Ja new world order/ bilderberg on peto, ja raha ja ahneus sen merkki.

      • pakollinenToisto

        Ainakin Pietarin trollaamossa on tuosta tieto.

      • olenmiettinny

        Mooses johti kansaa erämaassa 40 vuotta.
        Jeesuksen kuolemasta tulee kohta kulkuneeksi 40 riemuvuosijaksoa eli n.2000 vuotta. Se tähtää silloin suunnilleen v. 2028 olettaen että ajanlaskun alussa on virhettä. Siihen mennessä loput ennustukset ehtivät hyvinkin tapahtua.

      • Anonyymi
        pakollinenToisto kirjoitti:

        Ainakin Pietarin trollaamossa on tuosta tieto.

        Tämä profeetta Habakukin ennustus sopii hyvin breksittiä junaelemille Briteille "niin kuin nyrkki silmään".
        1933/-38 käännöksen mukaan:
        2:8 Sillä niinkuin sinä olet riistänyt monia kansakuntia,
        niin riistävät sinua kaikki jäljellejääneet kansat ihmisveren tähden
        ja väkivallan tähden,
        joka on tehty maalle,
        kaupungille
        ja kaikille sen asukkaille.

        2:9 Voi sitä,
        joka kiskoo väärää voittoa huoneensa hyväksi laittaakseen pesänsä korkealle, pelastuakseen kovan onnen kourista!

        2:10 Sinä olet neuvoillasi tuottanut häpeätä huoneellesi,
        tuhoamalla paljon kansoja,
        ja olet oman henkesi rikkonut.

        2:11 Sillä kivi seinästä on huutava
        ja orsi katosta on vastaava.

        2:12 Voi sitä,
        joka rakentaa kaupungin veri velkojen varaan
        ja perustaa linnan vääryyden varaan!

        Kyllä tuo profetia sopii myös hurrien ja venäjänkin lukea tarkkaan, samoin ISIS kenraalien

    • Varmatieto

      Ihan alussa ollaan. Joskus vuoden 15630 kieppeilä voidaan alkaa odottamaan toista tulemista.

    • ulaaniv

      jep vaivan aika on alkanut 13.3.13 kun vaara profeetta astui virkaan nyt siis ollaan vaivanr aja puolivalissa ja nyt kohta pitais alkaa ylosotto eli kolmas maailmansota jossa pitais sakariankirjan mukaan kakskolmasosaa kuolla ja ykskolmasosaa alettaisiin tulessa puhdistamaan (sak 13:8,9) niikuin hopeasulatetaan, kohta aukeaa ilmeisesti joonaankirja ja monia muita aukeaa nain loppusuoralla, kaikki mita kuulet kannattaa tutkia etta ei ole eksytysta, juu mukavat hetket ja jannat ajat, morjens 😑

      • ulaaniv

        ai niin luku kolmetoista tarkoittaa kapinaa, ja vaaran profeetan nimi on jorge mario berguolino (italiaa.ylpeavuori) siis paavi 😁

    • ettet-eksyisi

      Adventistien lempiaiheita on lopunaika, heille pedonmerkki on sunnuntain viettäminen lepopäivä ja peto on paavi.

      Tässä linkistä voit kuulla missä kohtaa Raamatun lopun aikaa nyt ollaan.

      Ota linkki talteen: säkkipukuiset miehet https://www.youtube.com/watch?v=X6T8PVF5CFM

      • 1234567---

        Miksi sunnuntai on pedonmerkki ? Vanhat 1700-luvun virret kertovat pedosta antikristuksesta paavista, joka Jumalan käkyi wastaan räyskyi.

        Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille v.364 jKr. Laodikean kirkolliskokouksessa.

        Jumalan merkki on sapatti 2. Moos.31:13.

        Tulee valita oikein, jotta pääsee tempaukseen mukaan kun Jeesus tulee toisen kerran.

      • Anonyymi
        1234567--- kirjoitti:

        Edelleenkin olen samaa mieltä, sunnuntai on pedonmerkki, ja vastaavasti sapatti Jumalan merkki.

        1234567---

    • Uskiks.jaksaa.hourailla

      Hei uskikset,sorry vaan mutta tuon raamattunne tekstit on vain suuren manian vallassa olleiden ihmisten tekeleitä. Jumalat ei luo mitään maailman loppuja sen enempää kuin saatanatkaan.
      Todennäköisempää on että mitään maailmanloppua ei tule kuin että se tulisi,tällä hetkellä,3.ms:n uhka on olemassa,mutta on erittäin suuri askel että tämä planeetta haluttaisiin tuhota,koska tiedetään että ihmiskunnalla ei oikein ole vielä muuta paikkaa minne mennä,joten tuhoaminen olisi suurta hulluutta. Selviytyjien määrä olisi erittäin pieni,myös sodan aloittajien puolella.

      Tietenkin luonto voi tehdä arvaamattomia juttua,mutta se ei ole seurausta mistään uskomisesta tai uskomattomuudesta.Luonto vain ei lupia kysele ,se tekee mitä tekee ja tapahtumat on mitä on mutta sitä ei sillä tavalla voi ohjailla niin kuin ihmismieltä.

    • CESTIUSCALLUS

      Ainoa joka voi ennustaa ihmiskunnan historiaa ja tulevaisuutta on kaikkeuden Jumala siis Luoja.
      Kautta Raamatun historian hänen ennustuksensa eivät koskaan ole jääneet täyttymättä, koska Hän puhuu kaiken itsensä kautta. Hän itse on tae siitä, että myös ihmiskunnan tulevaisuutta koskevat profetiat tulevat täyttymykseensä aikanaan. Kaikessa on kysymys pohjimmiltaan uskosta. Jeesus puhui tästä yli 2000 vuotta sitten suorittaessaan tehtäväänsä Tellus planeetan päällä pienehköllä alueella Lähi-idässä.

      Raamattu määrittelee uskon seuraavasti: "Usko on sen vakuuttunutta odotusta, mitä toivotaan, selvä osoitus todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdä". (Heprealaisille 11:6.)

      ”Ilman uskoa on mahdotonta miellyttää häntä, sillä Jumalaa lähestyvän täytyy uskoa, että hän on ja että hänestä tulee niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä.” (Heprealaisille 11:6.)

      Ensiksi tietenkin ihmisen täytyy ymmärtää joitakin asioita, ennenkuin voimme luottaa ja uskoa siihen, että Raamatun tekijä voi ennustaa ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyviä asioita etukäteen.

      Lainaamani Heprealaiskirjeen 11:6 antaa meille viisteet siitä, että meitä ympäröi ihmeellinen maailmankaikkeus, jonka saa meidät ihmetyksen valtaan. Eikö kaikella meitä ympäröivällä ihmeellisellä aineella ja materialla ole Luoja, koska mikään ei voi tulla olemassaoloon pelkän sattuman kautta. Siksi Jumala Raamatussa kehottaa katsomaan meitä ympäröiviin näkyviin todellisuuksiin, jotka huutavat meille jokaiselle, että "katso täällä minä olen". Jumala voi puhua meille luomakunnan ihmeellisyyksien ja ihmeiden välityksellä, sillä elämämme on yksi ihme eikö vain?

      Jumala on paljastanut sanassaan viisteitä siitä, millaisia asioita tulee vielä tapahtumaan ennenkuin Hänen julistamansa rangaistus tottelemattomalle ihmiskunnalle pannaan täytäntöön. Useimmat ennustuksista ovat jo toteutuneet ja joitakin näemme tapahtuvan jatkuvasti eripuolilla maailmaa. Jeesus puhui näistä opetuslapsilleen lähes 2000 vuotta sitten. Lisäksi muut Raamatun henkeytetyt kirjoittajat toivat lisäpiirteitä ennustuksiin.- 2. Tim 3:1-5

      On yksi hyvin merkittävä ennustus, joka edeltää lopullisen tuomion tuloa ihmiskunnalle. On syytä muistaa, että maapallo ei tule koskaan tuhoutumaan. Miksi se pitäisi hävittää? Jumala ei ole koskaan hävittänyt mitään aikaisemmin luomaansa. Esimerkiksi Nooan ajan vedenpaisumuksessa Jumala hävitti vain häntä vastaan pahoin toimineen ihmiskunnan. Samoin on tulevaisuudessa. Jumala hävittää vain sellaiset ihmiset ja järjestelmät, jotka kapinoivat Häntä vastaan olemalla tottelemattomia. Tuomio joka on julistettu kaikkea pahuutta vastaan on täysin lainvoimainen ja oikea.
      Mainitsin yhdestä ennustuksesta joka edeltää lopullisen tuomiopäivän tuloa ihmiskunnalle. Tämän uskominen saattaa tuntua useimmista täysin järjenvastaiselta. Kysymys on siitä, mitä tapahtuu väärälle uskonnolle. Tästä Ilmestyuskirjan 17: 1-5 kertoo sauraavaa:
      "Ja yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, tuli ja puhui minun kanssani sanoen: ”Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vesien päällä, 2 jonka kanssa maan kuninkaat syyllistyivät haureuteen, kun taas maan asukkaat juovutettiin hänen haureutensa viinistä.”
      3 Ja hän vei minut hengen voimassa erämaahan. Ja minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä rienaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea. 4 Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja kallisarvoisilla kivillä ja helmillä, ja hänellä oli kädessään kultainen malja, joka oli täynnä iljetyksiä ja hänen haureutensa epäpuhtauksia. 5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: ”Suuri Babylon, maan porttojen ja iljetysten äiti.”

      Tuossa ennusuksessa Raamattu kuvailee kaikkea väärää uskontoa prostituoiduksi, joka veljeilee maan kuningasten kanssa. Mutta Jumalan ohjauksessa nämä poliittiset vallat kääntyvät väärää uskontoa kohtaan ja tuhoavat sen. Tämä on uskomatonta mutta Jumalan sana ei koskaan jää vailla toteutumista. Miksi Jumala hävittää väärän uskonnon? Samasta syystä miksi Jeesus tuomitsi oman aikansa uskonnolliset johtajat. Heidän tuottamansa hedelmä on ollut väkivaltaa ja kuolemaa tuottavaa. Jos ajattelemme tosissamme sitä, kuinka suurinosa kristillisiksi itseän väittäneistä uskonnoista ovat vuosituhansien kuluessa toimineet, heidän tekonsa huutavat sovitusta Jumalan edessä. Kristiliset uskonnolliset järjestelmät ovat Jumalan nimessä murhanneet, olleet mukana sodissa ja politiikassa. Keskiajan ristiretket, inkvisitiot ja muut kauheudet ovat tahranneet kristillisten uskontojen maineen aikakausien kuluessa ja siksi tämän ennustuksen toteutuminen edeltää Jumalan väliintuloa ihmiskunnan pelastamiseksi. On toinenkin ennustus joka toteutuu ensiksi. Raamattu sanoo seuraavaa: 1. Tessalonikalaisille 5:3
      3 Kun he sanovat: ”Rauha ja turvallisuus!”, silloin äkillinen tuho samassa kohtaa heidät niin kuin ahdingon tuska raskaana olevan naiseen.......

      • Anonyymi

        👍👍👍

    • paasonen

      Johanneksen ilmestyksessä

    • Koskakännissäonkivempaa

      Noniin.
      Raamattu on kokoelma tekstejä, jotka on kirjoitettuna pitkällä jänteellä. Vanha testamentti on muinaisheprealaiseen laulu-/ runomuotoon kirjoitettu "viisausten" kokoelma tyyliin: "Parempi pyy pivossa kuin 10 oksalla". Uusi taas on varsinainen sillisalaatti, kun aikakausien kirjallisuuden muutokset sotkevat tulkittavuuden. Siellä on paljon sellaista mikä on pitänyt saada osumaan meneillään olevaan ajan hetkeen tai helposti nähtävään lähitulevaisuuteen. Tuskin kukaan kirjoittajista on ajatellu vuotta 2000 missään kirjoitusten vaiheessa sen syvällisemmin.

      Sen sijaan yksi tyypillinen pitkän aikajänteen tekijä kokonaisuudessa on, ja se on tietysti astrologia, joka elää mittakaavassa, jossa ihmisen aika on hyvin lyhyt. Astrologia on ollut aina ihmisille viihdyke muoto ja paljon tarinoista löytää yhtymäkohtia astrologiasta.

      Päästään kätevästi ajanhetkeen, joka on kalenterissa joka keksitty raamatun jälkeen, jonka vuoksi sitä ei kirjassa hehkutella. Syyskuun 23. 2017
      Aivan mahtavasti rakennettu "tähtipäivämäärä". Tuolloin Neitsyen tähtikuviossa on haahuillut planeetta n.9kk. Se on Jupiter. Sitä voi kutsua niin monella lempinimellä kuin on mahteja maailma nähnyt, esim sodan jumala. 23.9. Käy sitten niin, että sieltähän se neitsyestä kuningas tulla tupsahtaa, varsin ihmismäisen, 9 kuukauden hengailun jälkeen. Alkaako silloin 3. maailmansota?? -NotuotavittuEiala.

      Kyseinen eventti toistunee bauttiarallaa 2 tuhannen vuoden välein. Joten ottakaamme nyt asemoituminen jonnekkin arolle, jossa joku reppana on laitettu yöksi vahtaamaan ettei leirin notski sammu. No mikäpä sen kivempaa paimentolaiselle, joka sukupolvesta toiseen pällistellyt kipinävuorossa taivasta, kun mitään muuta viihdykettä ei ole ollut, kuin etsiä sieltä toistuvia eventtejä.

      No mitäpäs jännää tapahtuu parin tuhannen vuoden välein? No tähän liittyen tulevasta tiedetään 9kk päästä ;) Mutta menneestä juutalaisten osalta tiedetään että 2k taaksepäin heilahti 1 profeetta, kuningas, kristitylle lahkolle Vapahtaja ja kavereille varmaankin Jesse tai Jebe tai J-Mään.

      Noniin, se oli helppo. Ateistin joka lähinnä guuglaa onkin jo vaikeampi ponnistaa seuraavaan haasteeseen. Mutta onnistuu se kun pikkuisen pinnistää. 4k takaperin kerrotaan myös juutalaisten profeetasta, joka kovan luokan peluri kaikissa kirjoissa hänkin, Iso... vai sanoisinko "Isi" A. Eli Abraham. Tuo vanha sonni, jonka jälkeläisiä on kuin tähtiä taivaalla tai hiekanjyviä aavikolla.

      Eli siis ketjun aloittaja kysyi että mitä tapahtuu ennen Jeesuksen toista tulemista:
      No vastaan hänelle: Kysymys meni pieleen. Ei tuu Jebe takas, vaan joku uus jutku nostetaan taas jalustalle.
      Kyseisellä syklillä on tavannut tapahtua sellaista, notta jutkuille on syntynyt merkkihenkilö -profeetta. Ensin Abris sit Jebe. Jos otetaan seuraavaksi leikkiin paranoidistit ja illuminaattistit (sori. kännissä niin vaikeeta kirjoittaa höpösuomea), niin seuraava mitä haetaan on NWO, joka ei ole Niggers With Obama, vaan toki New World Order. Tässä vaiheessa vasen etusormi kiinni peukusta ja muut sormet suorahkoiksi. Loppuleikkinä tälle kappaleelle visailu: Mitkä kolme numeroa voit kuvitella sormiesi muodostavan ..WuHuu We have "the number of the beast."
      Jenkkimedia täynnä heittoja uudesta maailman järjestyksestä ja slouganin viljelijöillä usein sama "kaikki okei" merkki esillä. Trumppi viimeisin mannekiini.

      Ja joo.. ehkä 2 tapahtumaa ei vielä jatkumosta mene, mutta onhan meilläkin sanonta: "ei kahta ilman kolmatta" ;)

      Noniin, eli siis mitä opimme tästä. Kaivakaa loput vanhan testamentin "lopunajan" ennustuksista ja lyökää seljällenne, katsekaa taivasta. Väitän, ellen jopa vanno, että tarpeeksi puristamalla löydätte taivaalta ja sen partikkeleiden liikkeistä kaikki ennustukset.

      Se mikä omassa mielessä pyörii on, että löysikö historia suuret nimet samoja linkkejä. Leonardo, Michelangelo (Rafael ja Donatellokinko??). Minä en taiteesta mitään ymmärrä, mutta oman aikansa kapinallisia nuokin. Ehkä jos he jotain keksivät, niin tähtiä sijoittamalla maalauksiin voisi taas koittaa tulkita tuhrujaan uusiksi :)

    • Etkö_osaa_itse

      anoa Jeesuksen nimessä ja lukea Raamatussa. Varmuudella lukutaito Suomessa todella hyvää! Oletko imbeselli?

      • Olen_pahoillani

        vastauksestani, sillä luin aloitukseni vasta aloitukseni jälkeen ja näen että tarvitset rohkaisua etkä niinkään kehoitusta parannukseen.

      • Toki_voit_olla

        myös trolli ja siten myös vaikka p-i.

    • vinolippa

      Raamatun ennustuksien suhteen on menossa vaihe, jossa edelleen etsitään sitä ensimmäistä toteutunutta ennustusta.

      • Anonyymi

        Raamatussa on 735 ennustusta tulevasta. 593 on toteutunut,joten 142 ennustusta,jotka kaikki sijoittuvat lopunaikoihin, on vielä toteutumatta.

    • ikkremimin

      Onko missään profetoitu, miten käy kristillisen kirkon, siis tämän maallisen kirkon suuntineen ennen Jeesuksen paluuta tai sen jälkeen?

    • Tuomiopäiväntytti

      Arvelisin että tänään 29.1.2017 oltaisiin jossain 5. ja 6. sinetin aukeamisen tienoilla. Viides sinetti on taivasnäky joten sen havaitseminen on mahdotonta, mutta kuudennen sen sijaan huomaavat kaikki. Maanjäristys jota paetaan "luoliin"!!! ja seitsemännestä sinetistä alkavat varoitusta merkitsevät pasunansoitot eli tuomion aika alkaa...

    • ikkrre

      Uskoisin, että täällä tapahtuisi jo enemmänkin, jos ihmiset saataisiin pois televisioiden äärestä tarkastelemaan todellista elämää ja korjaamaan siihen liittyviä ongelmia. Eli sitä todellisuutta, josta Jumala välittää. TV on, näin olen kuullut, tulevan murroksen pahin haastaja. Sen magneettinen vaikutus on saatettu aliarvioida.

    • harriveijonen

      JÄITKÖ YLÖSOTOSTA?
      Niinkuin 40 vuotta julistin, seurakunta lähti yläilmoihin Karitsan häihin
      kohta sen jälkeen kun Jerusalemin valerauha Antikristus mukana ollen oli
      vahvistettu. Jos jäit vihan aikaan, luovuta heti elämäsi Kristukselle niin
      vielä tavataan taivaassa tuhatvuotisen ajan jälkeen. Voit joutua kieltäytymään
      mikrosirusta ja kärsimään marttyyrikuoleman pelastaaksesi sielusi taivaaseen.
      Paljon mahdollista on myös, että kuolet alkavissa sodissa. Ole rohkea! Harri
      Tarkin ilmaus ylösoton hetkestä on viikko jälkeen valerauhan teon, mutta se on vain viikon tarkkuudella.
      http://wwnet.fi/users/veijone/

    • MrHyvis

      Aivan loppumetreillä ollaan.Nyt on uskosta luopuminen ..riivaaja oppien vastaanottaminen niin ateisteilla kuin uskovilla siis kyllä uskovilla.Suuret vaikeudet ja ahdistus ,johonka laskeutuu maailma ja kristitytkin on siinä mukana ja sitten se päivä ei voi tulla ennenkuin laittomuuden ihminen ilmestyy eli antikristus ja sen tien aukaisee juuri tuo uskosta luopuminen ja riivaaja henget sillä ei ole pian oikeita uskossa olevia montakaan jäljellä ,jotka ovat syntyneet uudestaan ja tekevät Taivaan Isän tahdon ja pitävät käskyt.Näemme tuon luopumuksen jo alkaneen kirkoissa ja portto kirkossa vatikaanissa voimme lukea lehdistä sen kultaisen maljan ,joka on päältä kaunis ja puhdas ,mutta sisältä täynnä saastaa .Semmoista on meno nykyään.

    • Luupissa.ollaan

      Oikea kysymys on varmaan se, että monettako kierrosta ennustuksissa ollaan menossa? Kaikkihan ovat uskovaisten mielestä toteutuneet jo moneen kertaan ja Jeesus on ollut tulossa "ihan kohta" pian 2000 vuotta.

      • ajan.merkit

        sama sille satu kirjalle...
        mut nyt on se aikakausi!
        ja sellaiset päättäjät et ennustuksia ei tarvita...!
        ymmärtäkseenk atastrofin mahdollisuuden..

      • aikansa.kutakin

        katastrofi sotana!
        tai luonnon näyttäminen voimansa ihmiskunnalle.!!

    • Anonyymi

      Viimeisiä päiviä eletään. Jo 3400 vuotta sitten Jumala ilmoitti Moosekselle, että juutalaiset hajotetaan kansojen sekaan. Se tapahtui siitä hetkestä alkaen, kun roomalaiset valloitti silloisen Palestiinan. Temppeli poltetiin Jerusalemissa v. 70 jKr. Kansa osaksi tapettiin ja juutalaisten hajaannus alkoi. Raamattu sanoo, että viimeisinä päivinä juutalaiset palauutetaan kotimaahansa Israeliin. Tuo juutalaisten valtio perustettiin 14.5.1948 Tel Aviviin. Ensimmäinen juutalaisten valtio perusti n, v. 3000 vuotta sitten kuningas Daavidin aikana.
      Arabit ovat meidän aikanamme pyrkineet perustamaan omaa valtiota Israelin maahan. Koskaan ei ole kukaan perustanut tuolle alueelle, paitsi juutalaiset. Tämä johtuu siitä. että Israelin Jumala on luvannut tuon alueen juutalaisille jo n. 4000 vuotta sitten. 1 Moos. 13:14-17. Ateistit eivät pysy kärryillä , että mistä on kyse. JUUTALAISISET OVAT PALANNEET JA EDELLEEN PALAAVAT iSRAELIIN NYT LOPUN AIKANA. koska.
      Jumala toteuttaa lupauksen, että alue siirtyy kokonaan juutalaisille.
      Kävin usein 1990.luvun vaihdeessa Neuvostoliitossa/Venäjällä, jolloin venäjänjuutalaiset alkoivat palamaan esi-isiensä Israeliin. Heitä meni sinne noin 1,5 miljoonaa. Sana sanoo, että kaikki juutalaiset palaavat vielä Israeliin. Maan rajat määrättiin 2 Moos. 21:31. Kuningas Salomon aikana Israelin raja kulki aina Eufrat-virtaan saakka, siis Israelin rajat laajenevat sinne saakka. Damasko näkyy jäävän noiden rajojen sisäpuolelle.

      Paljon olisi kertomista, mitä Sana sanoo, mutta olette lukutaitoisia ihmisiä, joten siitä vain opiskelemaan tulevaa historiaa.

    • Anonyymi

      Meistä kukaan ei tiedä koska maaliman loppu tulee. Meistä kukaan ei tiedä koska Jeesus tulee uudelleen. Raamattu on kirja jota ei ihminen pysty ymmärtämään varmaan koko elämän aikana. Sillä sitä pitäisi ymmärtää kokonaisuutena ei vain yksittäisiä psalmeja. Onko sillä merkitystä koska maailman loppu tulee tai koska Jeesus tulee. Eikö meidän tulisi elää niin että sillä ei ole merkitystä. Jokainen tietää ettävse vääjäämättä joskus tulee. Ei ehkä meidän elin aikana, emme voi tietää. Niin kuin emme voi tietää omankasn elämämme pituutta täällä. Olisikko meidän pyrittävä elämään niin että kaduttavaa olisi vähemmän viimmeisellä tuomiolla. Kaduttavaahan meillä jokaisella kuitenkin riittää.

    • Rohkaisu. Jumala tiesi mitä tulee tapahtumaan ja se kertoo Hänen turvastaan Häneen uskoville.

      Luukas 21 luku selvittää tämän ajan tilannetta

      Luukas 21:28. Kun nämä alkavat tapahtua, rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

    • Jeesus sanoo ..valvokaa .Se on ohje ja kristityt valvovat ja tutkivat ja seuraavat nyt tarkkaan ,mitä maailmassa tapahtuu sillä palaset on paikoillaan lähi-idässä Israelia myöten .Siinä kello tikittää jo.Vuosia tai vuosikymmeniä muutama ? Viimeinen sukupolvi näkee alun ja lopun ,kuten Jeesus ilmoitti .Se on nyt.

    • Anonyymi

      NIMESSÄNI

      Elämän ylösnousemus on jo ollut maaliskuussa 2017
      Tuomion ylösnousemus on elokuussa 2020
      Jakeen 35 taivaan ja maan katoaminen on 1.5.2029
      Jakeen 39 ihmisen pojan tulemus on alkuvuodesta 2021

      Matteus 24
      35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
      36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
      37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
      38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
      39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 24:1&rnd=1559915396164
      ===================================================

      Jakeen 36 mainittu "päivä ja hetki" on salattu, mutta salaus purkautuu kun Jumala on valinnut lopunajan messiaan ja messias aloittaa työnsä, jolloin hän ilmoittaa aikataulun osana toimintaansa ja "osaansa".

      Dan. 12:13
      Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

    • Anonyymi

      Jokseenkin sadistista ja diktatuurisävyistä tekstiä joka saa pohtimaan onko uskovaisten keskuudessa mielenterveysongelmat yleisempiä.

      • Anonyymi

        Onko sitten ihminen, joka noudattaa ateismiuskontoa, terve?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sitten ihminen, joka noudattaa ateismiuskontoa, terve?

        Ateismi ei ole uskonto vaan sitä, ettei usko mihinkään jumaliin, jeesuksiin, raamattuihin tai pyhiin henkiin, eikä muihinkaan satukirjojen mielikuvitusolentoihin. On se nyt sata kertaa terveempää kuin uskovaisten hihhulihei-meininki.

    • Antikristuksen on ensin ilmestyttävä ennekuin se päivä saapuu ja se luopumuksen lapsi ,joka korottaa itsensä kaiken jumaloitavan yläpuolelle ja se tulee kaikella saatana voimalla ja ihmeillä ja eksyttää .Kun sen maailma näkee niin moni haalea uskovakin menee siihen ansaan ja ottaa sen vastaan pelastajana vääränä messiaana,mutta ne ,joilla on Totuus mukana tietävät kuka ja mikä tyyppi se on .
      Sellainen siis on ilmestyttävä ennen Jeesuksen paluuta .

    • Anonyymi

      Ennen Jeesuksen paluuta Messiaana, joka perustaa tuhatvuotisen valtakunnan ja hallitsee Jerusalemista käsin, hän tulee tempaamaan omansa pois. Tämä tapahtuu yllättäen niille, jotka eivät tarkkaile ajan merkkejä, mutta joka on valppaana, voi jossain määrin ymmärtää, missä mennään. Tarkkaa hetkeä ei kukaan ihminen tiedä.

      Ylöstempauksen tapahduttua antikristus nousee valtaan. Kolme ja puoli vuotta myöhemmin hän kuolee, ja nousee kuolleista, nyt sisällään paholaisen henki. Pedon merkki tulee jossain vaiheessa, en ole selvillä, onko se jo tuon vaivan ajan alussa vai puolivälissä. Juutalaiset rakentavat kolmannen temppelinsä Jerusalemiin.

      Ehkä jo ennen tempausta tai pian sel jälkeen käydään sota, jossa Jumala yliluonnollisella tavalla tuhoaa hyökkäävät arabijoukot. Damaskos tuhoutuu täysin, mahdollisesti jo ennen sitä sotaa. Muuta ei taida ollakaan, minkä pitäisi tapahtua ennen ylösottoa.

      Tässä on todella silmiä avaava puhe Robert Breakerilta. Hän kuvailee siinä antikristillistä henkeä maailmassa. Huomaatte, että hän kuvailee juuri tätä nykymenoa: https://www.youtube.com/watch?v=M5pKAjot6kQ

      • Anonyymi

        Ennen Jeesuksen toista tulemista on KAIKKI viimeiset vitsaukset, vihat, vainot, vaivat, ahistukset, sodat ja pedon kumartamiset. Pedonmerkkihän on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi.

        Jeesus toisessa tulemisessa vie omansa tuhanneksi vuodeksi taivaaseen. Kaikki jumalattomat saavat surmansa Jeesuksen toisessa tulemisessa Hänen ilmestyksestään, vuorten rotkotkaan ei anna heille suojaa. Myöskin paholainen sidotaan.

        Tuhannen vuoden jälkeen on jumalattomien herätys, myöskin paholainen päästetään vankeudestaan vähäksi aikaa. He nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin. Viimeinen tuomio: Tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa jumalattomat, tämä on toinen kuolema, eikä heistä jää juurta eikä oksaa. Kaikki entinen on mennyt eikä enää ajatukseen astu.
        Tämän jälkeen Jumala luo omilleen uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskaus asuu.

        Pedon merkki on islam.-Tämä on faktaa.

    • Anonyymi

      Paras satukirja koko maailmassa Raamattu

    • Anonyymi

      Missäkö kohtaa menossa?

      Noin 80% Raamatun profetioista on jo toteutunut, ja toteutumisjärjestyksessään – eikä mitään ole jäänyt ”väliltä” toteutumatta. Se loppu 20% tuleekin sitten pääosin rytinällä.

      Seuraava tapahtuma on 1.: seurakunnan ylösotto – tempauksenakin tunnettu. Sen jälkeen suurin piirtein näin:

      2. Rooman vallan elpyminen, kymmenvaltioliiton varsinainen muodostuminen (Dan. 7:7, 24; Ilm. 13:1, 17:3, 12, 13)

      3. Lähi-idän diktaattorin nousu (Dan. 7:8, Ilm. 13:1-8)

      4. Rauhansopimus kirjoitetaan Israelin kanssa; solmitaan seitsemän vuotta ennen Kristuksen toista tulemista maan päälle (Dan. 9:27)

      5. Maailmankirkon perustaminen (Ilm. 17:1-15)

      6. Venäjän hyökkäys Israeliin noin neljä vuotta ennen Kristuksen toista tulemista maan päälle (Hes. 38, 39)

      7. Israelin kanssa solmitun rauhansopimuksen rikkoutuminen, jolloin syntyy maailmanhallitus, koko maailman kattava taloudellinen järjestelmä ja ateistinen maailmanuskonto Antikristuksen ympärille; tämä tapahtuu kolme ja puoli vuotta ennen Kristuksen toista tulemista maan päälle (Dan. 7:23, Ilm. 13:5-8, 15-17, 17:16, 17)

      8. Lukemattomien ahdistuksen ajassa uskoontulleiden kristittyjen ja juutalaisten marttyyrikuolema (Ilm. 7:9-17, 13:15)

      9. Maata kohtaavat katastrofimaiset jumalalliset tuomiot (Ilm. 6-18)

      10. Maailmansodan puhkeaminen Lähi-idässä, Harmagedonin taistelu (Dan. 11:40-45, Ilm. 9:13-21, 16:12-16)

      11. Kristuksen toinen tulemus maan päälle (Matt. 24:27-31, Ilm. 19:11-21)

      12. Pahojen ihmisten tuomio (Hes. 20:33-38, Matt. 25:31-46, Juud. 14, 15, Ilm. 19:15-21, 20:1-4)

      13. Saatanan sitominen tuhanneksi vuodeksi (Ilm. 20:1-3)

      14. Pyhien (kohdassa 8 mainittujen Jeesukseen uskovien) ylösnousemus (Ilm. 20:4)

      15. Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan alkaminen (Ilm. 20:5-6)

      16. Saatanan vapautuminen ja hänen lietsoma kapina tuhatvuotisen valtakunnan lopussa (Ilm. 20:7-10)

      17. Jumalattomien (uskosta osattomina kuolleiden) ylösnousemus ja tuomio suuren valkoisen valtaistuimen edessä (Ilm. 20:11-15)

      18. Iankaikkisuuden alku, uuden taivaan, uuden maan ja uuden Jerusalemin luominen (Ilm. 21-22)

      • Anonyymi

        Toisessa tulemisessa Jeesus vie omansa tuhanneksivuodeksi taivaaseen, jonne on mennyt valmistamaan omilleen sijaa.
        Kaikki jumalattomat saavat surmansa Jeesuksen toisessa tulemisessa Hänen ilmestyksestään, vuorten rotkotkaan ei anna heille suojaa.
        Tuhannenvuoden jälkeen on jumalattomien herätys tuomiolle. Tuli tekee heistä lopun.

        Tämän jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan omilleen, jossa vanhurskaus asuu.

        Sinulla on taas kaikki metsässä – kuten pedon merkinkin osalta.

        Tuhatvuotinen valtakunta on Maan päällä, ja siellä syntyy lapsiakin. Kun se 1000v on ohi, Saatana lähtee villitsemään noita ihmisiä sotaan (Ilm. 20:7-9). Heidät se tuli kuluttaa – eikä tuota sotaa Taivaassa käydä.

        Mutta ethän sinä tähänkään vastaa muulla kuin jollain höpöhöpöllä asian vierestä.

        Puhut roskaa, ja paljon.

        Jos joku pelkää, että maailmanloppu tulee, niin tässä siihen pelkoon rauhoittava tieto: ei tule, sillä Maan päällä on ensin tuhatvuotinen valtakunta!
        Eli rellestetään ja rietastellaan vaan rauhassa, siilä aikaa on vielä jäjellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut roskaa, ja paljon.

        Ei mitään roskaa, vaan totuutta. Jumala ei puhdista maata tuhatvuotiskautta varten. Tämä maa on tuhoon tuomittu.
        Pyhät ovat 1000 vuotta taivaassa, ja sillä siisti.

        1234567---

      • Anonyymi
        V.Kornik kirjoitti:

        Mistä näitä synnintekijöitä sikiääää. 100 vuotiaana synnintekijä joutuu kirokseen. Eli rellestellään ja rietastellaan kuten aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään roskaa, vaan totuutta. Jumala ei puhdista maata tuhatvuotiskautta varten. Tämä maa on tuhoon tuomittu.
        Pyhät ovat 1000 vuotta taivaassa, ja sillä siisti.

        1234567---

        Ihmiskunta sotkee, ja sitten odottaa Jumalaa lakasemaan sotkut. Tuskin Jumala niin tekee !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut roskaa, ja paljon.

        Aika tulee näyttämään kuka on puhunut roskaa ja paljon.

        Seuraan aikaa kaiken aikaa.

        1234567---

    • Anonyymi

      Elämmekö lopun aikoja? Kyllä elämme. Jeesuksen tulemus on lähellä.

      Tässä luettavaa..40 lopunajan merkkiä, joista jo ensimmäinen kertoo paljon: https://maunomattila.org/2013/05/10/40-lopun-ajan-merkkia/
      Ja myös tässä tärkeää luettavaa: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pienoinen/54919-profeetalliset-lopun-ajan-merkit-3/

      Olen myös monta vuotta sitten kokenut PYHÄN HENGEN kosketuksen, jolloin ihan itkin onnesta ja tunnustin Jeesuksen Herraksi oitis. Se tunne oli sellainen onnellisuus mitä ei voi muualta saada. Sanon että Jumala ja Jeesus on olemassa, uskokaa vaan.
      Myös n. 5 vuotta sitten Jeesus ilmestyi mulle unessa. Näin hiuksia ja vähän otsaa mutta kasvoja en, koska ne loistivat valoa ja Hän ojensi molemmat kätensä, ja siihen sitten heräsin.

      • Anonyymi

        Mikään jeesus ei tule mistään minnekään.

    • Anonyymi

      Vieraskirja ilman nimeä.
      mixlr

    • Anonyymi

      Miksi ennustuksista on koronakriisissä vaiettu?
      Eikös ennusteiden mukaan, kolmas ja viimeinen maailmansota "ala Kiinasta"? Että onko tämä sota virusta vastaan se, Kiinasta alkanut maailmansota? Viruksesta
      Miksi ennustuksia ei julkaista?

      • Anonyymi

        Googin sota (Ilmestyskirjassa) alkaa Kiinasta. Koronaviruksella on tarkoitus vähentää maailman väestöä kolmanneksella, jotta COVID19-rokotteella saadaan ihmisiin paiseita (Ilm. 13-14) ja saadaan heidät Bill Gatesin orjiksi. Pedon luku 666 (Ilm. 13) tulee kirjaimista www, sillä Gates perusti microsoftin. Tämänhetkinen sota on psykop-sota eli psykologinen/psykiatrinen sota, jonka tavoitteena on aivopesu tulevalle neljännelle valtakunnalle (New World Order) (Dan. 7). Neljäs peto on Angela Merkel, eli neljäs peto on EU:n liittovaltio (tuleva; nykyään EU on valtioliitto).

        Nykyinen paavi on viimeinen Vatikaanissa, ja sen jälkeen maailman uskonnoksi tulee okkultismi. Nykyinen kasvatuspolitiikkakin (homoseksuaalisuus, transukasvatus, perhe-käsitteiden muuttaminen jne.) suosii laittomuutta (antikristusta eli laittomuuden lasta) (vrt. Matt. 24).

        Mistä kiven alta tulee tälläisiä hörhöjä?

      • Anonyymi

        kolmas ja viimeinen maailmansota alkaa ilmeisesti israelista,aikana jolloin kirotut muslimit,sekä muut siihen liittoutuneet maat hyökkäävät israeliin.-Viimeisenä keinonaan torjua hyökkääjät laukaisee israel ydinpommit kaikkiin muslimimaihin.
        Se ei minua sureta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Googin sota (Ilmestyskirjassa) alkaa Kiinasta. Koronaviruksella on tarkoitus vähentää maailman väestöä kolmanneksella, jotta COVID19-rokotteella saadaan ihmisiin paiseita (Ilm. 13-14) ja saadaan heidät Bill Gatesin orjiksi. Pedon luku 666 (Ilm. 13) tulee kirjaimista www, sillä Gates perusti microsoftin. Tämänhetkinen sota on psykop-sota eli psykologinen/psykiatrinen sota, jonka tavoitteena on aivopesu tulevalle neljännelle valtakunnalle (New World Order) (Dan. 7). Neljäs peto on Angela Merkel, eli neljäs peto on EU:n liittovaltio (tuleva; nykyään EU on valtioliitto).

        Nykyinen paavi on viimeinen Vatikaanissa, ja sen jälkeen maailman uskonnoksi tulee okkultismi. Nykyinen kasvatuspolitiikkakin (homoseksuaalisuus, transukasvatus, perhe-käsitteiden muuttaminen jne.) suosii laittomuutta (antikristusta eli laittomuuden lasta) (vrt. Matt. 24).

        1. C = 3
        2. O = 15
        3. R = 18
        4. O = 15
        5. N = 14
        6. A = 1
        --------------
        6 66
        "Se jolla ymmärrystä on, laskekoon Pedon luvun....". (Kumma yhteensattuma tää Lorona jota kaikki pelkäävät ja jota kaikki kumartavat. Kohta tulee varmaan sirutus käteen tai otsaan, ja ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä mitään.

    • Alkaa olla johanensen ilmestyskirja sivulla.

    • Anonyymi

      Eksyttäjä (Bill Gates) on jo tullut.
      Esittäytyy pelastajana myrkky ja siru rokotteineen.

      Jeesus ei ole vielä tullut, mutta oikeat kristityt tunnistavat kyllä hänet.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      David Pawsonin mukaan Raamatussa on 735 ennustusta, joista toteutunut 596, joten 139 on vielä toteutumatta.Nämä loput sijoittuvat lopun aikoihin. Baruch Korman kertoo TV7:ssä lopun ajoista, suoraan alkukielestä käännettynä ja taitavasti tulkittuna.

    • Ihmisten pahuus kasvussa vuosittain. Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen.

    • Anonyymi

      Raiskaus on arkea, kuten harva enää huomaakaan.

    • Anonyymi

      Luuk. 13.5 pala lintuja pallata kukkia ja aamulla nänniesi pihat kukkia jokaiselle,ennustus tulee,niin tulee mullakin. Totisesti! Totisesti !
      Ennustus käy toteen ja sehän käy toteen sanoi mooses kivellä.

    • Anonyymi

      Jos todella haluaa tietää, niin eskatologia.weebly.com antaa tähän vastauksen. Se on kaikille avoin kirja . Aika laaja tutkielma 50 vuoden ajalta.
      Esimerkki Raamatun yliluonnollisuudesta.
      1. Mooseksen kirja 25 luvussa sanotaan: Riemu vuotena saa kukin velkojensa tähden perintömaansa menettänyt palata perintömaallensa.
      Riemuvuosi on joka 50 vuosi, silloin velallinen sai velkansa anteeksi ja voi palata omistamaan perintömaansa. Hebrean ja kreikan kielissä on kirjaimilla numeraalinen lukuarvo. Tasvuhu sana tarkoittaa palata perintömaallensa ja sen lukuarvo on 1948.
      Silloin juutalaiset paladivat lähes 2000 vuoden jälkeen Holokaustista Israeliin ja Israel itsenäistyi 1948. Tämä kertoo Raamatun yliluonnollisuudesta, lue lisää.

    • Anonyymi

      Niin loppupuolella mahtaa hyvinkin olla, jos nuo kaikki merkit paikkansa pitävät, että kivet alkavat puhumaan, miehet pukeutuvat naisiksi, onhan niitä merkkejä loputtomiin, joita nyt ei kannata mainita enempää, Joonaan merkki tietenkin.
      Ja tietysti kysymyshän on kolmannesta maailman sodasta, siis ydinasein.
      Ihmiskunnalle loppu voi tulla muutenkin, taivaan kappaleiden törmätessä ja tietenkin auringon sammuessa, ei täällä silloin enää ketään olekaan. Mustaan aukkoon, tottakai ja coronan leviämistä ei voida estää, eikä tarkoituskaan ole estää.

    • Anonyymi

      Juu, kyllhän ne paljon kertoo ihmispoloisesta kokonaisvaltaisesti, Li Andersson varsinkin, kun luo koulu-uudistusta ja vasemmistolaisesta näkötavasta maailmaa haluaa muokata, ei ole tietoa työstä, mari kaataa teollisuuden, vaan ideologiasta kommunismiin.
      Joutavaa höpöttämällä, eikä sanota miten asiat ovat, todellakin pitää vaan ihmisiä huijata, koska siitähän maksetaan.
      Joko ne rupee asiaa-, koska ne käsittelee naiset hallituksessa maailmanlopusta?

    • Kyllä tämä maailmantilanne pistää ajattelemaan, mikä mahtaa olla tulevaisuuden tilanne maailmassa.
      Raamatussa ennustetaan maapallon tulevaisuutta, joka 2000 vuotta sitten oli tietenkin mahdotonta sen aikaisille ihmisille. Ei heidän tietämyksensä olisi riittänyt kertomaan ilmaston muutoksista, jotka ovat mahdollisia 2000 vuoden kuluttua. Puhumattakaan maailmanlopusta, joka voisi olla mahdollinen jossakin tulevaisuudessa jonkin katastrofin vaikutuksesta.
      Ketkä siis olivat ennustusten takana, ehkä tietäen mitä maapallon tulevaisuudessa tapahtuu?
      Teoriassa ennustusten tekijöiden on pitänyt olla asioista tietävä äly, joka ei ollut maapallolla syntynyttä. Kun puhutaan Jumalasta, niin silloin ei voida ajatella, että kyseessä olisi maapallolla syntynyt olento, vaan jostakin muualta (maailmankaikkeudesta) tullut, joka on vaikuttanut ihmiskunnan elämään maailman historiassa.
      Meidän aikanamme avaruusmatkailu on vielä alkutekijöissään, mutta miettikääpä, voisiko se ollut mahdollista jo miljoonia tai miljardeja vuosia sitten muilla maailmankaikkeuden planeetoilla. Raamatussakin on mainintoja esimerkiksi israelilaisten pakomatkasta Egyptistä, joissa "Jumala" johdatti heidät pois Egyptistä. Lukekaapa Raamattua, niin huomaatte, että kertomus on melkoista scifiä, kun esimerksi Jumala laskeutui Ilmestysmajaan ja erämaan matkalla "pilvi" johdatti israelilaisia eteenpäin. Mielenkiintoinen on myös ilmestysmajan pappien Jumalan vastausten rintakilvet, joilla voitiin olla yhteydessä Jumalaan!!
      Minun mielipiteeni (tosin ei aivan omani) on, että tuollon avaruudesta tulleet olennot (Jumalina esiintyneet) vaikuttivat israelilaisten matkaan. Tuo matka on Raamatun mielenkiintoisimpia kirjoituksia.

    • Anonyymi

      2020-24 Viimeiseksi sovitaan Jerusalemista. Lopulta sovitaan palestiinalaisten kanssa ja myös Jerusalemista. Valerauhakehitys alkaa Israelin ja siitä etäämmällä olevien arabimaiden kanssa. (Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, 1995).

      2021. Luopumuksen huippu laukaisee Antikristuksen tulon (2 Tess 2:4). Esimerkiksi kirkkojen siunaaminen homouden synnin tai alkaminen keskustella Jumalan silmäterän puhkaisemisesta, Jerusalemista pois Israelilta.

      2021/22. Putin putoaa Gorban taas tulla. Harri Veijosen hokema 20 vuoden ajalta.

      2021/22. Antikristuksen tulo. Gorba palaa valtaan Venäjällä. Ilmestyskirja: 17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

      2022. Antikristuksen tulosta varmistuu se, että hän on viimeinen suuri Antikristus ja lopun profetian loppusarja toteutuu.

      2022-24. Suuri hysteerinen herätys. Gorban paluu synnyttää herätyksen alkaen Veijosen sivujen lukijoista.

      2022-23. Jo aikaisemmin kirjoitin, että Antikristus alkaa hioa rauhaa Lähi-Itään.

      2022-24 Toisessa vaiheessa menee Golan. Palestiinalaispapille (Munib, Apu 12. 8. 1994) voi vastata, ettei sekään Pirulle riitä kysymykseen pitävätkö Suomen sionistikristityt juutalaisten vetäytymistä Gazasta ja Jerikosta Paholaisesta lähtevänä. (Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, 1995).

      2022-24. Maailma toivottaa tervetulleeksi miehen joka saa järjestyksen toivottomaan kansainväliseen tilanteeseen. (Novum 4, 1980). Antikristus selvittää Israelin ja palestiinalaisten kiistan.

      2022-24. Katso Ylkä tulee, lähtekää Häntä vastaan! Ymmärtäväiset viisaat yhtyvät aloittamaani keskiyön huutoon. (Matteus 25:6).

      2024. Jerusalem kansainvälistetään (Wahlvoord: Huomenna Harmagedon, 1974). Jerusalemista sekä Palestiinan että Israelin pääkaupunki (Veijonen 1995).

      2024. Rauha valmistuisi aikaisintaan tammikuun 15. 2025, viimeistään 2000 vuotta Kristuksen kuolemasta.

      2024/25. 6000 vuotta Aadamista tapahtuu. 2.Pietarin kirje: 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä." Meille ei siis saa olla salassa, että 6000 vuotta Aadamista tapahtuu. Johannes Keplerin mukaan 6000 vuotta Aadamista on 2024. Itse sain kutsun 6000 vuotta Aadamista tapahtuu profeetaksi jo 1972 heittäessäni keihäsennätyksekseni 6000 cm tasan.

      2025 tammikuu. Pimeimmät ylistävät saavutettua "rauhaa" sanoen nyt on rauha ei hätää mitään oik. rauha ja turvallisuus. (1 Tess 5:3)

      2025 tammi-helmikuu. Seurakunnan lähtö yläilmoihin toteutuu noin viikko valerauhan teon jälkeen. 1335 päivää ennen Messiaan näkyvää paluuta (Daniel 12).

      2025 pääsiäinen. Antikristus hyökkää Jerusalemiin Suomenkin kautta.

      2025-. Menehtyvät peljätessään. Evankeliumi Luukkaan mukaan 21:26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.

      2028 11. 9. - Lehtimajanjuhla. Messias uskovaisineen saapuu taivaasta Öljymäelle Jerusalemiin.

      Harri Veijonen 1. 11. 2020. - Julkaisu ja levitys vapaa.

      http://wwnet.fi/users/veijone/

    • Hallitukset kaatuu.

    • Näyttä siltä että tämän hetkinen korona tilanne on sallittu,miksi että ihmiset havahtuisiva näkemään tämän aja kulkukohtaa,nänkin jumlala kutsuu läheisyyteensä herättelee ihmiskuntaa suomi mukaan luettuna.
      Olisi aika kääntyä toiselle tielle mikä vie elämään,näin ei voi jatkua vuosia se on selvää.
      on mun mielipiteen.

    • Anonyymi

      2020-24 Viimeiseksi sovitaan Jerusalemista. Lopulta sovitaan palestiinalaisten kanssa ja myös Jerusalemista. Valerauhakehitys alkaa Israelin ja siitä etäämmällä olevien arabimaiden kanssa. (Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, 1995).

      2021. Luopumuksen huippu laukaisee Antikristuksen tulon (2 Tess 2:4). Esimerkiksi kirkkojen siunaaminen homouden synnin tai alkaminen keskustella Jumalan silmäterän puhkaisemisesta, Jerusalemista pois Israelilta.

      2021/22. Putin putoaa Gorban taas tulla. Harri Veijosen hokema 20 vuoden ajalta.

      2021/22. Antikristuksen tulo. Gorba palaa valtaan Venäjällä. Ilmestyskirja: 17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

      2022. Antikristuksen tulosta varmistuu se, että hän on viimeinen suuri Antikristus ja lopun profetian loppusarja toteutuu.

      2022-24. Suuri hysteerinen herätys. Gorban paluu synnyttää herätyksen alkaen Veijosen sivujen lukijoista.

      2022-23. Jo aikaisemmin kirjoitin, että Antikristus alkaa hioa rauhaa Lähi-Itään.

      2022-24 Toisessa vaiheessa menee Golan. Palestiinalaispapille (Munib, Apu 12. 8. 1994) voi vastata, ettei sekään Pirulle riitä kysymykseen pitävätkö Suomen sionistikristityt juutalaisten vetäytymistä Gazasta ja Jerikosta Paholaisesta lähtevänä. (Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin, 1995).

      2022-24. Maailma toivottaa tervetulleeksi miehen joka saa järjestyksen toivottomaan kansainväliseen tilanteeseen. (Novum 4, 1980). Antikristus selvittää Israelin ja palestiinalaisten kiistan.

      2022-24. Katso Ylkä tulee, lähtekää Häntä vastaan! Ymmärtäväiset viisaat yhtyvät aloittamaani keskiyön huutoon. (Matteus 25:6).

      2024. Jerusalem kansainvälistetään (Wahlvoord: Huomenna Harmagedon, 1974). Jerusalemista sekä Palestiinan että Israelin pääkaupunki (Veijonen 1995).

      2024. Rauha valmistuisi aikaisintaan tammikuun 15. 2025, viimeistään 2000 vuotta Kristuksen kuolemasta.

      2024/25. 6000 vuotta Aadamista tapahtuu. 2.Pietarin kirje: 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä." Meille ei siis saa olla salassa, että 6000 vuotta Aadamista tapahtuu. Johannes Keplerin mukaan 6000 vuotta Aadamista on 2024. Itse sain kutsun 6000 vuotta Aadamista tapahtuu profeetaksi jo 1972 heittäessäni keihäsennätyksekseni 6000 cm tasan.

      2025 tammikuu. Pimeimmät ylistävät saavutettua "rauhaa" sanoen nyt on rauha ei hätää mitään oik. rauha ja turvallisuus. (1 Tess 5:3)

      2025 tammi-helmikuu. Seurakunnan lähtö yläilmoihin toteutuu noin viikko valerauhan teon jälkeen. 1335 päivää ennen Messiaan näkyvää paluuta (Daniel 12).

      2025 pääsiäinen. Antikristus hyökkää Jerusalemiin Suomenkin kautta.

      2025-. Menehtyvät peljätessään. Evankeliumi Luukkaan mukaan 21:26 Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.

      2028 11. 9. - Lehtimajanjuhla. Messias uskovaisineen saapuu taivaasta Öljymäelle Jerusalemiin.

      Harri Veijonen 1. 11. 2020. - Julkaisu ja levitys vapaa.

      http://wwnet.fi/users/veijone/

      • Anonyymi

        Hamas ajetaan pois israilista ja Israilissa on vain yksi kunigas

    • Anonyymi

      Oli hyvä lukea että ainakin jotkut tämän osion kommentoijista uskoo maailmanloppuun käyttääkseni tuota termiä. Termi maailmanloppu tulevana tapahtumana joka on siis vasta edessäpäin ei valitettavasti ole oikea sana kuvaamaan sitä, mitä Raamamatussa sanalla todella tarkoitetaan. Lähtökohtaisesti Raamattu osoittaa, ettei maapallo koskaan tuhoudu vaikka aika huonossa kunnossa ’äitimaa ’ on nykyään tutkijoiden mukaan. Joten saamme huokaista helpotuksesta tällä kohtaa. Maailmanloppu ei siis tarkoita maapallon häviämistä universumista. Myöskään planeettaamme ei tuhota tulella eli se ei siis pala jne kuten jotkut Raamattua epäjohdonmukaisesti väärin tulkitsevat sanovat. Saarnaajan kirjan kirjoittaja totesi kauan sitten: ”Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.” Saarnaaja 1:4.
      Jotta ymmärtäisimme selvästi maa planeettamme pysyvyyden ikuisesti, muistatko mitä sanotaan Psalmissa 37? Jumala henkeytti kirjoittamaan seuraavasti: ”
      Psalmi 37: 7-11:
      7 Ole ääneti Herran edessä,
      odota hänen apuaan!
      Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään,
      sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat.
      8 Malta mielesi, hillitse vihasi!
      Älä kiivastu –se johtaa vain pahaan!
      9 Väärintekijät joutuvat tuhoon,
      mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan,
      saavat periä maan.
      10 Vielä hetki –ja jumalatonta ei enää ole!
      Sinä katsot hänen asuinpaikkaansa –
      se on tyhjä!
      11 Mutta nöyrät perivät maan,
      he saavat osakseen onnen ja rauhan.

      Huomasitko että vain väärintekijät katoavat mutta maa pysyy ja vanhurskaat eli Jumalaa tottelevaiset saavat omaksensa maan= ikuiseksi ja pysyväksi kodiksi tämän kauniin planeetan kuten Jumalan alkuperäinen tarkoitus oli.
      Mutta joo. Jos Jumala ei tulisi vielä yhden kerran tuottamaan rangaistuksen Kristuksen välityksellä tottelemattomalle ihmiskunnalle, niin silloin 100%sella varmuudella ihmiskunta todellakin tuhoaisi itsensä. Olemmehan jo saastuttaneet planeettaamme melkoisen hyvin yhä kiihtyvässä syklissä.

      Ilmasto lämpenee, ilmaan erittyy yhä enemmän hiilidioksidia sekä muita teollisuuspäästöjä ja kaasuja jotka myrkyttävät veden, maaperän ja ilmamme. Tästä hyvänä todisteena saastunut Intian ja Pekingin ilma. Ihmiskunnan ainainen ahneus syöksee lukemattomia eläin ja kasvilajeja sukupuuttoon kiihtyvässä tahdissa. Vedet saastuvat ja mikromuovi levittyy kuin plankton kaikkialle ekosysteemin herkimpiinkin koneistoihin. Ja tähän vielä kaikkein pahin ihmiskuntaa vitsaava ongelma meidän moraalin saastuminen. Ihmiskunta ei ole oppinut mielestäni mitään menneiden sukupolvien virheistä. Luetteloa voisi jatkaa loputtomasti. Jos siis Jumala ei pelastaisi ihmiskuntaa itseltään, niin olisimme tuhon omia. Sen nykypäivän tutkijat ovat tuoneet selvästi esille.
      Maapallo siis ei tuhoudu.

      Ennenkuin Kristus saapuu voittoisana kuninkaana Raamatun mukaan täytyy ensin vielä tulla rauhan huuto, joka on kuitenkin hyvin pettävä eikä ole sitä todellisuudessa. Sitten Raamatun mukaan vielä ennen ’maailman loppua’= pahojen ihmisten poiskarsiminen Kristuksen ja hänen enkeliarmeijan sotavoiman kanssa, täytyy tapahtua vielä väärän uskonnon tuho. Siitä on kuvaus Ilmestyskirjassa, jossa väärän uskonnon kimppuun käy sen poliittiset rakastajat. Tästä on värikäs ja huikaiseva Jeesuksen apostoli Johannekselle antama näky, jonka voit lukea (Ilmestyskirja 17:1, 5; 18:9, 10, 21). Kaikki nuo tapahtumat tapahtuvat ajanjakson aikana, josta Raamattu puhuu suurena ahdistuksena. Ota siksi vakavasti selvää Raamatun profetioista, sillä ne eivät ole koskaan osoittautuneet keksityiksi vain ihmisviisauden tuotoksiksi, vaan elävän tosi Jumalan varoitus etukäteen, jotta jokainen voi tehdä parannuksen= muutoksia elämäntavassaan ja asenteissaan saattaen tiensä sopusointuun Jumalan tahdon kanssa.

      • Anonyymi

        Jumala ilmaisee tahtonsa kymmenenkäskyn laissa. Jumalahan kirjoitti kymmenenkäskyn lain omalla sormellaan kivitauluihin. Kymmenenkäskyn laki on kasvattaja Kristukseen. Yhtäkään käskyä kymmenestä käskystä ei tule kumota, eikä muutella.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala ilmaisee tahtonsa kymmenenkäskyn laissa. Jumalahan kirjoitti kymmenenkäskyn lain omalla sormellaan kivitauluihin. Kymmenenkäskyn laki on kasvattaja Kristukseen. Yhtäkään käskyä kymmenestä käskystä ei tule kumota, eikä muutella.

        1234567---

        Siinä tapauksessa ihmisyys on kielletty.

    • Anonyymi

      Ajankohtaiseen kysymykseesi löytyy vastaus: eskatologia.weebly.com
      Mielenkiintoisia lukuhetkiä, hämmästyttävän Raamatun ilmoituksen äärellä.
      Anna palautetta lukemastasi, kiitos.

    • Anonyymi

      "Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.""
      2 Pi. 3:3-4

      • Anonyymi

        Menee ihan samaan kun mitä se wannabe ateisti puhelee Jumalasta ateismipalstalla.

    • Anonyymi

      ite asiassa eräs keskeinen eu valtio on niin sitoutunut kaasuun. Ok. Puhutaan Googin sodasta kumppaneineen , siihen yhtyy eräs eu:n mahtivaltio, tämä liittouma kaatuu israelin vuorille ja niin kaatuu myös Eu. Siinä vaiheessa "babylon" on tuhottu, arvaa mikä valtio saastutti kaiken?. toinen vinkki: tuijotat sen tuotantoa töllöttimestä joka ilta?. sen takia raamatun sanat: he kauhistuivat katsellessaan sen paloa. kolmas vinkki: sen piti olla vapauden maa jonne eurooppalaiset muuttivat sortoa pakoon, vaan mikä tästä maasta tuli? täysin Jumalaton maailman poliisi joka korotti itsensä kaikkea muuta korkeammalle . Kuulostaako tutulta?, juuri näin teki Lusifer, enkelruhtinaista yksi suurimmista lankesi ja hänen nimensä on nykyään Saatana. Kertomusta vois jatkaa pitkälle mutta lyhyesti: tämän jälkeen nousee antimessias ja tämä henkilö nousee Juudalle( yrittäkää edes muistaa Jeesuksen sanat) se 3,5- vuotta. tässä vaiheessa ei ole itää eikä länttä mutta on se punainen peto se kolmas mahti ja nyt puhutaan harmagedonin lopullisesta sodasta.
      Neuvoisin jokaista lukemaan Raamatun ja erityisesti se viimeinen kirja jota moni "uskova" pitää turhana, lue ne viimeiset sanat Johanneksen ilmestyksestä.

      • Anonyymi

        Jokainen joka kehoittaa lukemaan raamattua, ei eroa niistä, jotka kehoittivat lukemaan Mooseksen lakia. Seuraukset tiedetään. Kehoitan lukemaan muitakin apokyfikirjoja kun mitä raamatussa on.

    • Anonyymi
    • On vasta alkamassa synnytykse ensi oireet maailmassa.

      • Anonyymi

        Synnytyksen ensi oireet on ollut olemassa jo vuosikaudet,Nyt ne alkaa pikkuhiljaa pahentua.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nyt mennään Salomon Korkeissa Veisuissa.
      Tänään oli vuorossa säkeet:
      " Katso, kaunis olet sinä,
      rakkaani, kuinka suloinen, kuinka vihanta on vuoteemme".
      Sekä: "Sinun rintasi ovat kuin kaksi nuorta peuraa, kuin gasellin kaksoiset, jotka käyvät laitumella liljain keskellä"

      • Anonyymi

        "kuin gasellin kaksoiset, jotka käyvät laitumella liljain keskellä""

        Ja lilja on kalu? Eli rintojen väliin paneminen tunnettiin jo tuolloin?

    • Anonyymi

      Uranus:
      1858-1872 oinaassa USA vs inkkarit
      ja:
      2024-2038 oinaassa USA vs Venäjä?

      • Anonyymi

        Ei Uranus, vaan Neptunus, korjaan. Mut ei kai USA noit seuraa?!

    • Anonyymi

      Nyt mennään kyllä jo Ilmestynkirjan 18. luvussa. Ilmestyskirjan 144.000 on jo sinetöity ja nyt on suuren valkeisiin pukeutuneen väkijoukon sadonkorjuu meneillään (Ilm 14:14-16, 7:1-10, 18:4).
      Tämän päivän pastorit tekee vain omia selityksiään ilman ymmärrystä (saaden ihmiset ymmälleen eivätkä tunnista profetioiden täyttymistä kun ne täyttyvät) unohtaen Ilm 22:18-19 varoituksen. Esim. Matt 7:21-23

      Meidän tulisi aina tutkiskella itseämme raamattuun verraten ja kysyä kuka minä olen raamatun mukaan.

      • Anonyymi

        Hölynpölyä. Tiedätkö, että monessa kohtaa raamattua täytyisi ottaa muutama nolla pois. Tiedätkö mitä tuo 144.000 edes on? Ensinnäkin 144 on 12 x 12, joka viittaa suoraan ihmislunteiden määrään.

        Samaan viittaa:
        "Minä näin 12 tähtikuviota (eläinrata) sen perustuksen ympyrässä, joka on seitsemännen taivaan yläpuolella. Minä näin yhdeksännen taivaan, joka on "tähdet" (planeetat), jossa ovat perustuksen 12:a tähtikuvion (elänrata) taivaalliset kodit". (ote "Eenokin salaisuuksien kirjasta")
        Ja:
        Mutta... he tekivät syntiä ja rikkoivat, vaikka he tiesivät, että heillä on ..., taivaankappaleet jotka todistavat, ja Minä. (ote Eenokin kirjasta)

        Planeetat suhteessa eläinrataan, joka määrää ihmisen luonteen.
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17446186/astrologiasta-ja-horoskoopeista-zoharissa

    • Anonyymi

      Raamatun ennustusten pitää tapahtua yhtä aikaa niin maailman lopun viimeinen jakso on alkanut!
      Eli sodat, nälänhätä, järistykset, epidemiat, ym.

    • Ahdistuksen kynnysellä, kun Raamatun imoituset alkavat täyttyä, uskovat kertovat tehkää parannus kääntykää pahoita teoitanne, että pelastuisitte muuten hukutte synteihinne.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1739
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1713
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1649
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1252
    8. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    10. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      66
      1063
    Aihe