Firdawsi
![]()
Abu'l-Qasim Firdawsi (940-1020) oli iranilainen oppinut ja runoilija, joka kirjoitti Iranin kansalliseepoksen Shahnameh. Minulla oli tilaisuus käydä Tadzhikistanin kansalliskirjastossa Dushanbessa. Siellä säilytettiin 1000 vuotta vanhaa käsikirjoitusta. Kirjaston johtaja oli silminnähden ylpeä.
Nimimerkkini on varastettu tältä korkeasti oppineelta mieheltä.
Aloituksia
67
Kommenttia
2585
Monenlaista matematiikkaa?
Jotkut filosofisesti orientoituneet ovat sitä mieltä., että on monenlaista matematiikkaa sen mukaan, miten premissit val62141Kauheata katsottavaa
Ruotsalainen ilmastoaktivisti, Greta Thunberg, esiintyy teeveessä jo kohtuuttomasti kärsivänä, sen näköisenä, että pian38141Kaksi orpolasta al-Holista Suomeen
Hesari kertoo, että kaksi orpoa tuodaan Suomeen. Operaatio jo menossa. Hallitus vastannee, miksi vasta nyt, jos tiedetti20141Pilaajat liikkeellä
16 000 virkailijan Gestapo ei olisi pystynyt 50 000 000 ihmisen valvonnassaan mihinkään, ellei sen toiminta olisi perust17141"En ole feministi, mutta..."
Miksi feministi aloittaa usein puheensa: "En ole feministi, mutta..." ? Pitääkö suuri osa ihmisista feminismiä niin rum3137Suomen viranomaisten valta ei ulotu al-Holin leirille
Presidentti, hallitus ja oppositio käy poliittista peliä, jolla peitetään sitä, että valta ei ulotu maan rajojen ulkopuo0137Lääkärien orjana ilman yksityisyyttä
Kuka tahansa minua hoitava lääkäri, vaikka ajokortin myöntämisen varjolla, saa lukea täysin laillisesti minun aiemmista4133Poliitiikka ja ihmissuhteet
Poliittisesti vauhkoontuneet ihmiset tyrkyttävät oppejaan näillekin ihmissuhdepalstoille. Käytetyimpiä sanoja toisesta o0132Tabukeskustelua
S24:n palstoilla käydyssä keskustelussa vedotaan vastapuolen kelvottomaan moraaliin, yliopistossa oli selvää, että argum10132Puhutaanko asiat selviksi?
Palstalla kuuluu yleisenä ohjeena, että puhumalla asiat selviävät. Useinhan näin ei ole, vaan kyse on yrityksestä pakott0129Riemullinen joulu
Oli kyl riemullinen joulu. Tyttökyöpeli laitto savugryynimakkaraa ja pekolii, uuniohragryynipuuroo ja herkkukiisselii. S1124Homous ja lapsettomuus
Tuolla nimimerkki Anonyymi 14.11.2019 klo 09:59 valitti, etten ollut käsitellyt homoutta ja vapaaehtoista lapsettomuutt0117Onko islamilaista sharia-lakia joskus noudatettu kaikessa laajuudessaan ja kovuudessaan?
Menneen ajan lait, kuten Mooseksen laki ja Hammurabin laki olivat usein äärimmäisen kovia, mutta ne olivatkin kirjoitett0116Vanhemmiten
Nuorena suorastaan tuli vihaiseksi, kun elokuvissa ei näytetty, mitä keskiajan kidutuskammioissa oikeasti tapahtui. Pitk0110Älykkyyden evoluutiota
Ei ole mitään vastaansanomatonta määritelmää älykkyydelle, mutta koska se kutenkin on eräs parinvalintatekijä, miehillä0106Naisen ja miehen ero
Jo ainakin 150 vuotta on biologiassa tiedetty, että naraan ja koiraan, naisen ja miehen psyykinenkin ero johtuu viime kä098Terveiset Valtaojalle ja muille tiedemiehille
Kirkon intellektuaalinen ja ja tietotaso eivät riitä käsittämään, että kirkon kuvitelma luonnontieteitten maailmasta on22193Ruma vai epäsosiaalinen
Valitetaan usein, ettei ruma mies saa naista, mutta muista parinvalinnan faktoreista vaietaan. Eräs opiskelijatoverini,186Maalaisliiton tuskien taival
Elinkeinorakenteen muutos ja kaupungistuminen ovat jo kauan pienentäneet maalaisliiton mahdollista äänestäjäkuntaa, mutt1385Kauneusdilemma
Otoa. Sanoopa naisen ulkonäöstä mitä tahansa kaunista ja ystävällistä, aina jotkut luulevat, että vastustaa päinvastaist683