Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12200

  1. Leppoisaa(-ko?) sunnuntaita

    Miten vietät tämän päivän? Mieluisissa harrastuksissa, lakanoissa mönkien vai itseäsi kehittäen? Kehen olet kontaktissa
    Sinkut
    42
    399
  2. Räyh, räyh; ketä purisin?

    Ketuttaa niin saatanasti. Osa tuohon ketutukseen liittyy epäoikeudenmukaisuus.... en edes voi nimetä sitä.... (tai
    Sinkut
    97
    737
  3. Eteenpäin elämässä

    Mitä tämä sinulle tarkoittaa? Oletko juminut joskus suohon, josta ei ole ulospääsyä? Tai ajatukset lähtenyt rataskehälle
    Sinkut
    32
    517
  4. Enkö kelpaa itsenäni?

    Katselin palstan kommentteja ja tajusin että identiteettini on uhka. Oli jokseenkin typertynyt ja loukkaantunut olo. Ol
    Sinkut
    145
    967
  5. Itkun aihetta

    Mikä sinut sai viimeksi oikeasti itkemään? Surraan ja iloitaan me joka hetki, mutta kyynelehtiminen voi olla vaikeampi
    Sinkut
    65
    865
  6. Palstalaisten kuulumiset vol IVII

    Pitkään poissaollessani mulle on hämärää, mitä itte kellekin kuuluu. Olisi kiva koota tähän viimeaikaiset seikkailunne
    Sinkut
    35
    111
  7. Vastuukysymyksiä

    Mulla olisi tässä dilemma. Eräs henkilö on luvannut jo puoli vuotta sitten tehdä jonkin tärkeän asian. Asia on hoitamat
    Sinkut
    74
    188
  8. Vaihtoehtoinen hoito koronapositiivisen hoidolle

    Palstoilla tunteita ovat kuumentaneet jo pitkään rokotetut vastaan rokottamattomat. Tuntuu olevan sellainen olotila mo
    Sinkut
    28
    151
  9. Mikä on "normaali" elämä?

    Kertokaa se, mitä se on? Alan olla jokseenkin väsynyt siihen, että teen mitä tahansa, ajan oikeata tai vasenta kaistaa,
    Sinkut
    107
    1551
  10. Kuvankäsittelyohjelmia?

    Morjensta palstalaisille! Tuli tuossa mieleen kysäistä teiltäkin - älylaitteiden suurkuluttajilta - hyviä kuvankäsittel
    Sinkut
    38
    205
  11. Palstakuulumisia?

    Miten palstalaiset selvisivät talvesta? Joko on kevättä rinnassa? Kenen rinnassa roihuaa rakkaus ja kuka on siirtynyt su
    Sinkut
    87
    178
  12. Onko kiinnostusta palstakollektiivisuudelle?

    Luin tuossa yhden trollin kehittämän ketjun jossa pyrittiin solvaamaan palstalaisia. Tietenkin päätähtenä ja -kohteena o
    Suhteet
    257
    607
  13. Nyt sillai....mut sukat jalassa???

    Unestani lainattua: "Olin tiimini kanssa kuvaamassa erästä eroottista kohtausta. Kyseeessä ei ollut pelkkä rakastavaist
    Sinkut
    84
    396
  14. Perjantaipiina

    P*rkeleen elimistön sähkökemiallinen tiedonkulkujärjestelmä. Hermopinne kulkee kaulasta rintarankaan ja lapaan, sieltä
    Sinkut
    85
    233
  15. Tyttärelleni

    Elämässa vaikeinta ja kamalinta on menettää lapsensa. Tapahtui se millä tavalla ja minkälaisissa olosuhteissa tahansa.
    Sinkut
    13
    129
  16. Yksinkertainen tehtävä

    Jahas, viikolopun riemuksi ja pitkästä aikaa palstalaisille pieni tehtävä. Kerro jotain myönteistä jostakin henkilöstä
    Suhteet
    210
    745
  17. Hyväksyvä katse

    No mitäs se on?
    Sinkut
    54
    711
  18. Valikoiva myötätunto

    Kertokaapa mitä tulee mieleen valikoivasta myötätunnosta.
    Sinkut
    115
    119
  19. Mikä keskustelijoissa ärsyttää?

    Keskusteluja selatessani toistuvasti törmään tiettyyn keskustelijoiden keskinäiseen hammasteluun. Onko kyseessä ihan har
    Sinkut
    393
    850
  20. Miksi muistella menneitä?

    Miksi kaivelet esiin menneitä asioita; hyvässä tai pahassa?
    Sinkut
    68
    761