KoulussaVastattu 19 v

Entinen koulu

Olin juuri ajamassa koulusta kotiin ja päätin mennä entisen koulunkautta ja katsella vähän miltä se nykyään näyttää. Lähdin pieniä mettäteitä ajamaan kohti koulua, kun saavuin koululle päätin mennä sisään katselemaan mi…
KoulussaVastattu 20 v

Äkkiä viime keväänä

Koulun lisätuntikin oli päättynyt, muut olivat menneet jo aikoja sitten. Viivyttelin käytävällä, etsin kynäkoteloani. Ei näy kynäkoteloa, unohdinko luokkaan? Mennessäni luokkaan, yllättäen siellä on vielä lyhythameinen …
KoulussaVastattu 19 v

Hulluksi tekevä

Mä tein vähän väärin, en tiedä onko laitonta pykälien mukaan mutta vanhemmat takuulla ei pidä, jos kuulee. Mutta saanen selittää, olinhan nuori ja keväthormonit hyrräsi. Oli tiistai-ilta. Nuorena vihreänä maantiedon ope…
KoulussaVastattu 20 v

Kuin kissat saalistain

Oli toukokuun viimeinen viikko ja jo hellepäiviä, kuuma päivä. Viimeisen voikkatunnin jälkeen pidimme vielä ylimääräistä voikkakerhoa, Koripallokerhoa. Mulla repesi varpaan kynsi, ei verta, mutta saksien kanssa rassaili…
KoulussaVastattu 19 v

Kevyet kengät kellarissa

Koulun jälkeen kiertelin pahoja suunnitellen koulun alakerran käytävällä kun sivuovi oli raollaan ja kuului ääniä. Oliko alakerrassa radio ? Kuului naisen kiljahtelua. Avasin sivuoven ja kuuntelin. Kuului miehen ähkinää…
KoulussaVastattu 20 v

Luokkakokous

15 vuotta siitä haaveilin ja uneksin, ja vihdoin oli se päivä jolloin haaveistani voisi tulla totta. Niin kauan olin runkannut ja ajatellut millä tavalla päätyisimme rakastelemaan Marin kanssa. Olin runkannut ja ajatell…
KoulussaEi vastauksia

Rakastan.

Olin Jo 7. luokasta asti suoraan sanottuna rakastanut Anua, hän oli vaaleahiuksinen, laiha, kaunis nuori naisenalku. Pääsin samaan ammattikouluun Anun kanssa ja erityisesti jopa samalle luokalle, Anu oli vain pari kerta…
KoulussaVastattu 20 v

Lukion

Kouluviikko oli taas takana ja viikonloppu olisi taas edessä. Kävelin pitkin koulun liikuntasaliin menevää käytävää ja tyttöjen pukukopin kohdalla haistoin selvän tupakansavun. Avasin oven ja näin lukion toisen luokan t…
KoulussaVastattu 2 v

nolo juttu

Viime keväänä olin liikkatunnin jälkeen kerännyt open käskystä kamoja varastoon ja muut olivat jo menneet. Pukuhuoneessa ei ollut muita kun keräsin omat kamppeeni ja läksin kävelemään ulos. Tyttöjen pukuhuone on reitin …
KoulussaVastattu 20 v

pyyntö

Heips Kun kerran muutkin ovat pyytäneet kaikkea, niin miksen mäkin. Laittakaapa sellanen novelli, jossa tiukka 30v Liikkamaikka (nainen), määrää jollekkin jälkkäriä. Kyseinen tyyppi tosin vähät piittaa siitä, ja meinaa …
KoulussaVastattu 20 v

Seksy!!

Julia ja Mikko naivat koulun opettajan huoneessa!
KoulussaVastattu 19 v

anaalia

Olimme lähdössä koulusta kotiin perjantain liikuntatuntien jälkeen. Olin juuri vaihtanut vaatteet ja lähdössä kotiin kun kulkiessani tyttöjen pukuhuoneen ohi huomasin oven olevan hieman raollaan, kurkistin varovasti sis…
KoulussaVastattu 20 v

yllättävä pianotunti

Pianotuntini alkasisi pian ja opettajani vähän reilu kolmekymppinen Jarkko ei voinut sitää myöhästymistä. Myöhästyin kuitenkin, vaikka olin juossut lähes koko matkan tunnille. "Mitä me olemme sopineet myöhästymisestä?" …
KoulussaVastattu 20 v

Musiikinopettaja

Voisiko joku kiltti kirjoittaa tarinan vähän päälle kolmekymppisestä musiikinopettajasta ja 16-18 vuotiaasta oppilaasta???
KoulussaVastattu 7 v

Teinitytön kasvatusopas

Luokkahuoneen ikkunat ovat auki, mutta siitä huolimatta täällä sisällä on melkeinpä sietämättömän kuuma. En muista pitäneeni koskaan aiemmin oppituntia tällaisissa olosuhteissa. Rehtorikaan ei välitunnin aikana keskuste…
KoulussaEi vastauksia

Mainos

Dnovellit.com tarjoaa lukijoilleen laajan valikoiman laadukkaita seksinovelleja monesta eri kategoriasta. Tällä hetkellä tekstejä on sivuilla 210 kappaletta, mikä on ilmaissivustolle suuri määrä. Dnovellit.com on siis l…
KoulussaVastattu 13 v

Piru minihameessa (korjattu versio)

Minua vain jäi ärsyttämään ensimmäisen version palaute, jossa puututtiin kirjoitusvirheisiin ja pariin kohtaan, jossa olin sekoittanut henkilön nimen. Tässä on nyt huolella läpikäyty versio niille, jotka eivät ole vielä…
KoulussaVastattu 20 v

Hitto mikä ope

Opettjat maantiedonluokassa harrastamassa erotiikaa. Katsi villi video: http://www.saunalahti.fi/~city1/ace2468
KoulussaVastattu 8 kk

Piru minihameessa

Tästä novellista tuli pitempi kuin suunnittelin. Jos et jaksa lukea kokonaan, niin lue vain ensimmäinen osa. Jos ei kiinnosta, jätä sekin lukematta. Palautetta otan vastaan mielelläni. Osa 1 ::::::::::::::::::::::::::::…
KoulussaVastattu 20 v

Opettaja hoivaa

Oli normaali torstai aamu, minua vitutti mennä töihin. Edellisenä iltana oli tullut katsottua turhan pitkään televisiota ja samalla nautittua vajaa pullo koskenkorvaa. Kielessä oli lievä mattapinta ja ainoa syy mennä tö…