Heippa, Mulla on vähän pattitilanne enkä oikein tiiä mitä kannattas tehä. Eli oon kaukosuhteessa ja meillä on välimatkaa about 200 kilsaa välissä. Eli ei välttämättä joka viikko nähä. Olin tuossa vähän aikaa sitten kolm…
Tapasin 2 viikkoa sitten ihanan miehen. Hän pyysi numeroani ja olikin minuun yhteydessä heti seuraavana päivänä. Viestittelimme toisillemme enemmän tai vähemmän viikon aikana. hän pyysi minua kanssaan viikonloppu matkal…
Olen ollut miesystäväni kanssa kaukosuhteessa puolisen vuotta ja ens kuussa hän muuttaa minun kaupunkiini, mutta kuitenkin omaan kämppään. Suhteemme alussa näimme joka toinen viikonloppu, ja kesän jälkeen vähän enemmän.…
Miesystäväni (jonka kanssa olen ollut parisen vuotta etäsuhteessa) asuu rivitalossa ex-vaimonsa seinänaapurina. Heillä ei ole yhteisiä lapsia. En tule koskaan "sulattamaan" tuota ja silloin tällöin keskustelemme asiasta…
Saatana varoitin sinua ja runkkikavreitasi nöyryyttämästä minua enää yhtään kertaa. Puhtaalta pöydältä ei ala enää mitään.
Olen nyt 22-vuotias nainen, ja minulla oli pari vuotta on-off-suhde erääseen hieman itseäni vanhempaan mieheen reilun parin vuoden ajan. Suhde tuntui silloin vaikealta (ikäero ja välimatka eniten), ja pitkällisen jossit…
Pystyykö suhdetta rakentamaan, jos asutaan parin tunnin ajomatkan päässä toisistamme ja toinen käy armeijaa...?
Välimatkaa on parisataa kilometriä, minä kiinni joka toinen viikko tahollani, mies omalla tahollaan tietysti viikot ja viikonloput lasten kanssa. Tuntuu ettei meille ole yhteistä aikaa. Minä kun menen hänen luokseen, hä…
Elän kaukosuhteessa noin 260 km:n välimatka. Tapaamme joka viikonloppu. Välitän naisesta todella paljon, seksi on erittäin hyvää ja olemme hyvin samankaltaisia luonteelta. Ainut ongelma jonka olen alkanut huomaamaan on …
Huoh, en tiedä mitä tehdä - rakastuin totaalisesti Turkissa yhteen mieheen... Tavattiin rannalla, ihastuttiin, rakastuttiin, rakasteltiin... Tää kundi vei mun sydämen! Se puhui ihan ok enkkua, ja nyt en tiedä mitä tehdä…
Niin, voiko puhelin välityksellä todella tutustua ja saada selkoa toisesta ihmisestä? Verrattuna siihen, että näkisi ja puhuisi kasvotusten. Nyt haluaisin vain saada kommentteja kokemuksista, onko puhelimen välityksellä…
Tapasin netissä yhden pojan, joka tutustuttuaan minuun sanoi pitävänsä minusta, mutta minä en pidä hänestä muuta kuin ystävänä. Otin kerran puheeksi, että minun pitäisi hommata muutamia tavaroita, niin tämä poika sanoi …
Tapasin netissä yhden pojan, joka tutustuttuaan minuun sanoi pitävänsä minusta, mutta minä en pidä hänestä muuta kuin ystävänä. Otin kerran puheeksi, että minun pitäisi hommata muutamia tavaroita, niin tämä poika sanoi …
Hei ihmiset menkää netissä sivulle galgo ja siellä suomen eläinsuojeluyhdistys!! Miten Espanjassa kohdellaan koiria! Järkytyin suunnattomasti enkä suosittele sivua herkille. Miten voisimme mennä parrikaadeille onko teis…
hei. mieheni lähti yliopiston opiskelijavaihtoon Saksaan vuodeksi. Löytyisikö täältä kohtalontovereita? Vähän jännittää miten suhde toimii näin etänä, kun jo lähes kuusi vuotta on yhteistä seurustelua takana. Lisäksi ke…
Katso totuutta silmiin ja selvitä epäilysi. Ota yhteyttä
[email protected]http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091117475688_uu.shtml
Olemme poikaystäväni kanssa olleet kaukosuhteessa. Erosimme parin kuukauden jälkeen, mutta palasimme yhteen joskus heinäkuussa. Ongelmana on se, että kyseessä on kaukosuhde ja hän on todella ahdistunut. Oon yrittänyt ol…
Elikkä pitäis keksiä tyttöystävälle joku hyvä synttäri lahja täyttää kohta 15 ja en tiiä sillee et mitä ostais koska ollaan seurusteltu vasta viikko ja mul ei oo hurjasti rahaa joten joku halpa ja hyvä lahja pitäis keks…
Mä seurustelen yhen ihanan pojankanssa. Me ei nähä tavata usein koska hän asun eri paikka kunnilla Tykkään pojasta ihan sairaan paljon Rakastan häntä!! Hän myös minua, Mutta me tekstaillaan melkee kokoaja. Ja se on enim…