Olen vähän hämilläni. Itsekin olen varattu, molemmat iäkkäitä ukkomiehiä. Tässähän ei ole vielä oikeastaan mitään ihmeellistä, kyllähän meitä kokeilunhaluisia ukkomiehiä riittää, ainakin niin kun selailee Suomi24:n seks…
Olen palavasti rakastunut naiseen, joka on tuttuni kaukomailla ajalta jolloin minäkin asuin siellä. Emme koskaan tunteneet toisiamme kuin pintapuolisesti sillä olin silloin varattu. Kun erosin, osoitin olevani kiinnostu…
Taitaa jäädä setämiesten tuohutkin varjoon mummojen estotomaan menoon verrattuna?
Hei! Siskoni tytär on 13-vuotias (syntynyt 2006) ja kokee ainakin tällä hetkellä olevansa lesbo, jossa tuen tyttöä 100%. Hän on mulle kertonut, että haluaisi seurustella samanikäisen ihastuksensa (tytön) kanssa. Eipä si…
Lienisiköhän kohtalotovereita jakamaan ajatuksia ja ideoita siitä kuinka harhauttaa itseään positiivisemmalle mielelle kun kaukosuhteen haasteet painaa päälle? Hieman taustatietoina kerrottakoon että välimatkaa on semmo…
Olen kaukosuhteessa, jossa näemme kerran kuukaudessa. Olen tullut siihen tulokseen, että minun olisi parempi lopettaa suhde, mutta kun mikään tapa tai hetki ei tunnu oikealta. Kun nähdään, tuntuu, etten pysty lopettamaa…
Onko täällä ketään, joka olisi tavannut netissä/treffipalstoilla tms. äskettäin ihanan henkilön ulkomailta, joka saa sukat pyörimään jaloissa, mutta ei ole vielä kohdannut kasvokkain etäisyyden takia? Olisi kiva, jos tu…
Onko täällä ketään, joka olisi tavannut netissä/treffipalstoilla tms. äskettäin ihanan henkilön ulkomailta, joka saa sukat pyörimään jaloissa, mutta ei ole vielä kohdannut kasvokkain etäisyyden takia? Olisi kiva, jos tu…
Pian on nekin ohi Syksy tulee.
Onko kukaan koskaan saanut yhteydenottoa amerikkalaiselta näyttelijältä Twitterissä? Minulle on käynyt näin ja olen jokseenkin varma, että kyseessä on pakko olla huijaus. Nyt vaan kiinnostaisi tietää onko tapauksia enem…
Laitoin silloin sen keskustelun "170 km kaukosuhde erimielisyys tapaamisien määrästä". Nyt eilen tuli viestiä, että on harkittu eroa viimeiset 2 viikkoa. Syytä erolle ei ole kuulemma. Rakastaa minua, mutta sitten intuit…
Eli monta kertaa kuussa näette suhteissanne ja kauan kullakin kerralla? Itse näin joka vklp, mutta nykyään nään vain joka toinen, koska kumppanin masennus. Välimatkaa on 200km ja aina, kun näemme vietämme 3 päivää yhdes…
Moi! Olen ollut kaukosuhteessa noin 5 kuukautta ja välimatkaa on 170km talolta talolle. Ollaan tapailtu joka viikonloppu, mutta nyt toinen osapuoli ehdotti, että tapailtaisiin vain joka toinen viikonloppu. Itse en vain …
Olen seurustellut venäläisen naisen kanssa jonkun aikaa. Olen käynyt hänen luonaan, ja hän minun luonaan parinviikon jaksoja. Nyt hän tulee vierailulle ilman paluulippua valmiina, jotta selviteltäisiin kuinka hän saisi …
Menin ja rakastuin mieheen, jolla oli suhteen alusta asti aikomus lähteä kaukomaille töihin. Ja tietenkin kyseessähän nyt täytyy olla palava ensirakkaus. Kerkesimme vajaan puolivuotisen olemaan ja asumaankin tiiviisti y…
Elikkäs hei! Mul on täs semmonen pulma et mä tykkään tästä tyypistä ja se musta mut en kehtaa/halua kysyä siltä et haluaako se seurustella ku meillä on parisataa kilometriä väliä.. Sitä vaa et mimmosia kokemuksia teillä…
Tätä paistaa saattaa lukea joku joka odottaa puolisonsa kanssa hänen oleskelulupaa Suomeen. Kauanko kestää tällä hetkellä (v 2018) saada suomalaisen kanssa avioituneen henkilön oleskelulupa? Kaikkihan tietää että migris…
Kyseessä aika tuore kaukosuhde. Suhde on normalisoitunut todella nopeasti, ehkä johtuen siitä, ettei voida olla fyysisesti toisten kanssa tekemisissä kovinkaan usein. Onko tuo suhteen tasottuminen normaalia? Viestitellä…
Olen 1 vuoden verran ollut kaukosuhteessa tietyn pojan kanssa. Emme ole nähneet. Puhuimme hyvin ja luottamus on molemmilla. Kuitenkin hän yksi päivä päätti että jos emme nää tulevana talvena, hän ei jatka suhdetta. En h…
Sama mikä missi mut ei mikään BB tai Tempparipökkis niin varmasti löytyy kunnon seuraa