Eräs mies tuijottaa miua välillä todella intensiivisesti. Minä tiedän monestakin jutusta, että hän ei ole minusta kiinnostunut. Me ollaan ihan vaan työkavereita ja vahvasti friendzonella. Mä en taatusti ole hänen mieles…
Minä tunnustan. Olen kajonnot samaan ansaan monta kertaa. Kun heikko hetki koittaa saatan soittaa exälleni aivan yhtäkkiä. Viimeksi ei edes tullut mitään vastausta. Aivan tyhjälle soittelin. Olen tehnyt lupauksen että e…
Miksi mies käyttäytyy mua kohtaan tuolleen inhottavasti. Oltiin vajaa vuoden suhteessa, enkä saanut alentavaa kohtelua. Kun eron jälkeen, jätti mut tekosyitä keksien ja alkanut puhumaan mulle tahallaan fiksuja asioita (…
Kuin yleistä on miehen esittävän vaikeasti tavoiteltavaa? Tämmöistä kuuma-kylmä tyyliä. Oma kärsivällisyys alkaa olla loppusuoralla. Menee maku koko ihmisestä, esirippu laskeutuu ja alkaakin havaitsee ettei se nyt niin …
Voiko oikeasti silmälasit tehdä naisesta kiinnostavamman/kauniimman/seksikkäämmän? Oon ollut huomaavinani, että kun minulla on silmälasini, miehet vilkuilevat minua enemmän kuin ilman niitä.
Mikä hyönteinen olisit ja miksi. 1. Paperitoukka 2. Suruvaippa 3. Neitoperhonen 4. Mehiläinen 5.Ampiainen 6. Kärpänen 7.Itikka 8. Lude 9. Täi 10. Joku muu ja miksi?
tasaarvossa miehet yrittivät tulla urbaani homoiksi ja maailma alkoi kaatua painosta Syyrian ISIS, Ukraina ja Venäjä, Israel kuitenkin ottivat pelastamaan tosi miehiä. Alueilla on nyt aitoja miehiä enemmän kuin missään …
Tuntuu siitä ottavan kuumaa.... Kaunis ja ihana on, mikä siinä mättää??
Kuka mies on niin saamaton että maksaa jollekkin lortolle siitä että hän ottaa sukat pois tai keikistelee kameran edessä? Netti on täynnä ilmaista pornoa itseasiassa suurin osa netistä on pornoa. Miksi ihmeessä teidän p…
Vastaisitko mies, onko mielestäsi ok, että parisuhteessa oleva mies tuijottelee täysin avoimesti muita naisia? Ei siis vaivihkaa vilkaise vaan tuijottaa avoimesti. Miesystäväni, hyvinkin aikuinen toimii näin. Viikonlopp…
että teidän naisianne kuskailee ja kutittelee toiset miehet töissä. Työpaikalla se on yleisessä tiedossa mutta kotonanne tuskin on. Aika moni nais työkaveri on sellainen jonka kanssa voi käydä "kahvilla". Niitä joskus i…
Helsinki on sairas kaupunki...!!! Kauppakeskus Tripla täytyy sairaista ihmisistä. Minua tuijotellaan murhaavilla katsella, kun nähdään minun olevan ahdistuneessa tilassa...!!! He miehet ja naiset jotka katselevat minua …
Onko miehellä huono itsetunto, jos nainen ei ”vastaa” hänen flirttiin hänen mielestään tarpeeksi hyvin/selkeästi tai ei osoita kiinnostusta tarpeeksi selkeästi, niin hän kokee sen loukkauksena ja sit tulee taas kylmä ka…
Niin, kysymys teille varatut miehet? Miksi flirttailette työpaikalla naisille? Onko takana vaan jotain hauskaa leikkiä, oikeaa kiinnostusta, oman aseman pönkitystä? Testausta omasta viehätysvoimasta? Kertokaa 🤔
Mieheni uhkapelasi kaikki rahamme ja talo lähtee kohta Mitä minun pitäisi asialle tehdä?
Onko kui yleistä et miehet kattoo pornoo yhes? Oltii parin frendin kaa mökil kaljottelee ja aamuyöst toine frendeistä sai idean et katotaa pornoo. Katottii sit pari tuntii pornoo yhes ja mitää seksii ei siis ollu jos ei…
Pornoa on netti täynnä ilmaista ja hyvännäköisillä naisilla. Lopettakaa jo only fans ym maksullisten tilien ruokkiminen. Ymmärrättekö kuinka järjenköyhää touhua se on? Ette saa sieltä sivustoilta rahalla mitään sen enem…
Olen itsekseni elelevä 45+ nainen. Lapsi on kasvatettu jo maailmalle, eronnut olen useita vuosia sitten. Olen sosiaalinen, puhelias ja saanut ymmärtää, että ihan viehättävä nainen. Miehiä olisi ollut tulollaan elämään j…
siihen, kun hänen naisystävänsä ryhty seukkaamaan komean muslimimiehen kanssa?
Jos oot mies avioliitossa mutta et vietä vapaa-aikaasi puolisosi kanssa juurikaan vaan mieluummin muualla, onko se merkki siitä että ehkä kaipaatkin suhteelta jotain muuta ja ehkä jopa vaihtaisit jos saisit tilaisuuden …