Ei kuuntele, kieltää toisen asian ja lopulta sanoo todella suorat sanat toiselle. Miksi ei kuuntele, keskustele?
Ukon raha - asiat ihan perseellään... No sain hoidettua hänelle veroihin maksujärjestelyn mutta eihän sitä rahaa ole niitä veroja maksaa ajallaan. Jouduin omista rahoista laittamaan liki pari sataa niihin. Perkele että …
On kaikille antamassa ohjeita, miten pitää toimia. On aina kyselemässä ja lopulta käskyttää johonkin tai tekemään jotain. Kun jokin asia ei mene kuten hän toivoo, niin haukkuu kaikki hänen sukulaiset. On niin paljon hau…
Isäni huonokuuloinen 80v lewyn kappale tautia sairastava. Käytös kuin pikkulapsella. No pahinta hänen käytöksessä on kun huudattaa radiota ja televisiota äänet täysillä. Ja miten vaikuttaa minuun.. Saan järkyttävän pään…
Se aika vuodesta kun serkku perheineen saapunut maailmalta Suomeen viettämään kesää. Vastarannalla ovat eli eivät kovinkaan kaukana. Mutta... Ei ainuttakaan mainintaa että ovat täällä vaan kaikki päivitykset (vaimonsa) …
Appivanhemmilla on kesämökki, jolla en ole hirveästi koskaan viihtynyt. Nuorempana olisi ollut joskus kiva mennä esim. juhannuksen viettoon kaveripariskunnan kanssa, mutta se ei koskaan isovanhemmille sopinut. Joskus la…
Veljelläni on ylempi amk-tutkinto ja siskoni kävi yliopiston. Itselleni ei oppi mennyt päähän ja 6,5 keskiarvolla pääsin rakennuspuolelle ammattikouluun. Meillä meni ihan hienosti kunnes alkoi nämä sosiaaliset mediat yl…
Minua syö yli kaiken että osallistun jokaiseen vaimoni perheen tapahtumaan, rippijuhliin, valmistujaisiin, häihin ja hautajaisiin. Yli 10v aikana vaimoni veljet eivät omasta aloitteesta ikinä keskustele kanssani, ei ede…
Iäkäs äitini yrittää tulla väkisin dementikoksi mutta ku ei onnistu. Kaatuilee tahallaan jotta saisi huomiota, esittää olevansa vanhuudenhöperö. Kaikki näkevät ettei hän ole. Lähes nelikymppinen sisko esittää olevansa p…
Tässä jokin aika sitten tein serkkutytön kanssa temput rappukäytävässä. Nyt hän on käymässä ja nukkuu tuolla makuuhuoneeessa. Mietin vaan että uskallanko mennä tuuppaamaan? Se on naimisissa ja heillä on viisi lasta. Mut…
Vanhempi siskoni on varsinainen riidankylväjä. Hän on omalla, itsekkällä käytöksellään, pilannut suhteensa lähisukuun. En ymmärrä miten lähes 50-vuotias ihminen voi käyttäytyä kuten teini ja sanoa, että "hän ei ole väle…
Siskoni kävi miehensä kanssa eilen. Tai siis minä painotin että tulette isän seuraksi kun itselläni meno. Isämme sairastui kuukausi sitten alzheimeriin. No tulivat ja lämmittivät rannalla saunan. Olisiko ollut edes koht…
No mutta en yllättynyt. Olin toissapäivänä edesmenneen äitini serkun hautajaisissa jossa paikalla oli myös viime kesänä kuolleen enoni leski. Emme olleet nähneet enoni kuoleman jälkeen ja kohteliaasti otin osaa koska ku…
Sanoin aikoinaan, että minua ei sitten tarvitse suututtaa niinkuin olette usealle tehneet. Sitten suututitte. Mitä siitä seurasi?
Mistä saan apua vanhan äitini suhteen. Hän on reilusti yli 80-kymppinen. Asuu omakotitalossa, iso pihapiiri jota täytyy hoitaa. Hän on täysin riippuvainen meistä, ei ole ajokorttia. Näkökyky huono. Käytän häntä kaupassa…
On sekoittanut nyt aivan kaiken yhdessä asiassa ja kaikki on sen osalta pielessä. Se ettei tarvitse nähdä, jutella tai olla yhteydessä, se ei haittaa, koska on sellainen ihminen joka ei hallitse omaa käytöstään, mutta p…
Instagramissa on onnessaan siitä että pääsi opiskelemaan lähihoitajaksi mielenterveys ja päihdepuolelle. Mutta ei ole kuin hetki siitä kun hän sanoi isällemme ettei aio tulla hänen hautajaisiin jos juo itsensä hengiltä.…
Vuonna 2004 siskoni osti minulta todella vanhan antiikkikirjahyllyn lähemmäs 1000€ hintaan. Kyseessä siis yli sata vuotias esine ja ihan asiantuntija aikanaan totesi arvokkaaksi. Nyt 2019 täälä mun luona löydettiin home…
Suvussamme alkaa mennä jo ongelmaksi meidän veljen toiminta. Hänellä tuntuu usein olevan avun tarvetta milloin mihinkin hommaan, jopa sellaisiin tehtäviin, jotka hän saisi itsekin hoidetuksi. Toki on kohteliasta auttaa,…
Enkä tiedä miksi. Meitä on kaksi tyttöä, minä esikoinen. Nuorempi on aina ollut äidilleni tärkeämpi. Äitini on lapsuudestani saakka kertonut mikä lahja taivaasta siskoni on, minusta ei mitään hyvää. En muista että äitin…