Mikähän siinä on, kun sukulaiset tulevat kesähuvillamme ihan kutsumatta, ja olettavat, että heitä passataan viikko tai kaksi? Vaatimuksia niillä on milloin mistäkin, pitää olla vesi-wc, hiekkaranta, ei saa olla hyttysiä…
Eli kävin mun äidin luona ja juttelin masennuksestani ja sitten tuli sanaharkkaa jostain. En muista enää mistä mut sit menin sisälle ja äiti ei päästänyt lähtemään mua omaan kotiini asun siis avomieheni kanssa yhdessä j…
tuntuu ettei tuu mitään muuta ku pelkkää haukkumista ja saarnaamista käytöksestä. sain kuulla pelkkää paskaa koko aika
miksi mummoni petti minut juuri, kun olin rahapulan rahapulassa. Yleensä tulee syntymäpäivänä lahjarahaa eikä nyt niin paljon, mutta kuitenkin. Että hän on osoittanut muistavansa. Mutta nyt oli röyhkeää. Pari ryppyistä …
Minulla on äiti, eläkeläinen. Minulla on myös isä, eläkeläinen hänkin ja sisaruksia. On nuorempia ja on vanhempia sisaruksia. Äitini on varmaan monen tuttumme mielestä kiva ja välitön ihminen. Niin minustakin, mutta hän…
Hei, opiskelen Jyväskylän Avoimessa Yliopistossa kirjoittamista ja kirjoittamisen aineopinnoissa kokoan ihmisten kokemuksia perheenjäsenten tai sukulaisten välisistä riidoista/konflikteista. Siis verisukulaisten, ei puo…
Viimeksi postauksessa kerroin lapsellisesta isosiskostani. Nyt kerron teille isästäni, joka on myös yksi syy huonoihin suhteisiin kotona, vai sanoisinko suurin syy. Mistä edes aloittaisin. No, nii kauan kuin muistan, ih…
Taustaa sen verran että äitini jäi yksinhuoltajaksi kun olimme pieniä. Hänen suhteensa isääni oli myrskyinen. Satunnaista väkivaltaa ja aika reipasta vk-loppuisin tapahtuvaa alkoholin käyttöä. Muutama vuosi isäni kuolem…
Typerä kysymys otsikossa, mutta sitä olen miettinyt viime vuodet. Itse olen 27-vuotias ja omaan isosiskon joka on 35 vuotta. Hänellä on ollut alkoholiongelma. Entiedä kuinka paljon hän juo nykyisin, mutta välillä. Hän o…
Enää en edes harkitse.
Että josko säkin keskittyisit siihen sun säälittävään elämääsi.
Äiti on sairaseläkkeellä oleva, yksin elävä narsisti jota kiinnostaa vain omat asiansa. Hän tarvitsee jatkuvasti apua "huonon" jalkansa takia (jossa ei oikeasti ole mitään vikaa) ja muuttaa vuoden välein uuuteen asuntoo…
Mitä tehdä? Ottaa pattiin. Hän on siis 27 vuotias ja asuu kotona. On suoraansanottuna patalaiska, on koko ajan ärtyisä ja tiuskii kuin teini jos mikään ei mene oman pään mukaan tai jos on pikkusenkin paha olo. Tietokone…
EN JAKSA OIKEESTI VÄLILLÄ ÄITIÄNI. KAIPAAN MIESMAISTA OTETTA ELÄMÄÄNI
Nyt tulee pitkää settiä, kuten ikävuosiin mahtuukin. Olen jo viisikymppinen mies, ydinperheeni ainoa lapsi. Olen asunut yksin kohta kymmenen vuotta avioliittoni tuolloin kariuduttua. Olen työssäkäyvä, koulutettu, ammati…
Olen reilu kaksikymppinen nuori nainen, jonka äitisuhde on aina ollut vaikea. Äidillä on jonkinlaisia mt-ongelmia ja hänellä on aina ollut hyvin ristiriitainen suhtautuminen minuun. Hän on myös aina suosinut veljeäni, p…
TUNTUU ETTÄ MULLA ON JOTENKI HUONO SUHDE ISÄÄNI JA KADUN SITÄ. TUNTUU ET OON YKSIN JA OON KOHDELLU OMIA VANHEMPIANI HUONOSTI. MINUA VAAN MASENTAA SE AINA KUULLA MITEN TOISET YLPEILEE OMIEN VANHEMPIENSA KANSSA. MULLA ON …
OTAN TYPERISTÄ ASIOISTA YHTEEN... EN VAAN IKINÄ HALUA OLLA ISÄNI KALTAINEN
mitä tehdä kun miehen puolinen suku on tehnyt minusta syypään asumiseroomme. mehen suku asuu samassa pihapiirissä. ja yksi miehen veljestä aiheuttaa minulle henkistä tuskaa , ilkkumalla selän takana, jatkuvasti ivallise…
Minusta on jo pidempään vaikuttanut että omat vanhemmat ovat jotenkin kateellisia omalle tyttärelleen eivätkä haluaisi että tämä pääsisi elämässä eteenpäin. Koskaan ei ole ollut poikaystävää vaikka ikää jo 30 puolella. …