Vaimo kertoo että on hyvä olla miehensä kanssa. ei tunnusta rakkauttansa miehellensä, sanoo vaan että mitä turhaa sanoa. Läheisyyttä heillä ei ole eikä muutakaan suhteeseen kuuluvaa muuta kuin lapset ja yhteinen koti. M…
Saahan se varmaan miehenkin sekopääksi, sekaisin ja selityksiä löytyy, muttei totuutta, kun jää ns. housut nilkoissa kiinni pettämisestä, pitemmästä sivusuhteesta, jota ylläpiti salassa. "Voi hyvä Luoja" Eipä ole itse t…
Mitä mieltä. Vaimoni menee mun luvalla pomonsa kotiin kun pomon vaimo reissussa puhtaasti naimaan on ihastunut pomooni. Kun tunnen pomon soitan että saanko tulla Ok taloon katsoo. Luvan sain sovittiin että hän ei laske …
Tyttis luuli seurustelevansa ja miehen eronneen vaimostaan. Olivatkin vain asumuserossa, mies kulkenut jatkuvasti panemassa naista nainen käynyt miehellä. Välillä viikonloppua tyttiksen kanssa möksällä, viikolla käväisi…
Varokaa naiset joka viestii suukot ja halit. On armoton hyväksikäyttäjä panomies. Saattaa saman päivän aikana juosta usealle eukolle. Huiluttelee vaan munat välillä raanan alla. Hyvä tuntomerkki on puhdas ja siisti. Puh…
Mitä tekisitte tilanteessa jos tietäisitte että kaveri tai ihan kuka tahansa pettäisi puolisoaan? Kertoisitteko hänelle? Tapailin yhtä henkilöä jonkin aikaa ja hänen käytös alkoi vaikuttaa siltä että hän ei taida asua y…
että mikä miehen käytös näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu järkevältä eli miten se näkyi seksielämässänne ja muussa käytöksessä?
Mun mies oli rakastunut työkaveriin ja jätti kuin seinään yli 25 v perhe ja parisuhteen jälkeen. Minulla oli ollut herkkiä tunteita työkaverini, mutta olimme kumpikin puhuneet kunnioittavamme puolisojamme, joten se ei e…
Hei, te joilla salasuhde, eli ns joku vakiokumppani jota tapaatte. Onko tavallista viestitellä päivittäin ja ikävöidä? Mitä varsinkin miehet olette mieltä? Eikö salasuhteen kuuluisi olla enemmän juurikin seksiä, eli vie…
Olen 45v. mies keskisuomesta. Takana teininä alkanut lähes 30 vuotta kestänyt suhde. Suhde oli loppu jo kauan sitten, mutta en nähnyt pääsyä ulos, kunnes tapasin nykyisen kumppanini, jonka kanssa keskustelut avasivat si…
Puoliso on pettänyt pahimman kautta ja halusi vielä tyhmyyksissään salata kaiken. Nyt kun olen saanut asian tietooni, on ahdistus ihan ääretöntä. Tuntuu ettei saa happea, rintaa tukahduttaa ja vapisuttaa, itku puskee ul…
Kaikkea lupasi onnea miehelleni, mutta mitään ei ole kyennyt tekemään hyvää lastemme hyväksi. Ei sillä, että mieheni olisi niistä osannut etukäteen tulevaisuuttaan ajatella senkään vertaa. Hän se oli, jolla rakkaus syvä…
Hei Joku raiskasi naisen kun hän oli TIEDOTTOMASSA tilassa. Sai vankilaa jne. Onko tämä mielestäsi oikein ? Sama tilanne: Puoliso käynyt vieraissa, ja puoliso ei tiedä asiaa=sama asia. Puoliso panee kumppani kanssa joll…
Onko kovinkin yleistä? Sain tietää, että on tuonut hänet kotiimmekin, kun olen ollut poissa. Kuvottavaa ajatella että joku on katsellut tavaroitani ja vaatteitani. Lisäksi jotain on myös hävinnyt.
Kuin taruolento, jolla on pimeitä voimia. Se synnyttää pesään suuren munan ja työntää vaimon ja lapset ulos munasta huumaantuneen koiraan ymmärtämättä asioiden todellista laitaa. Se saa koiraan toimimaan tahtonsa mukaan…
Haluaisin mielipiteitä. Avioliitossa 30v ja 35v nainen ja mies. Miehelläni on töihin tullut uusi työkaveri ehkä noin pari viikkoa sitten ja mainittakoon että meillä ollut avioliitossa haasteita mutta ei uskottomuuden ka…
Täällä varmasti joku osaa vastata. Mikä motiivi voi olla miehellä, että monen vuoden jälkeenkään ei kerro totuutta pettämisistään vaan valehtelee siihen liittyviä asioita vaikka pettämisen itsessään on myöntänyt jo kaua…
Olen alkanut epäilemään että kumppanillani on toinen nainen. Taustaa: Hän on joskus aiemmin jäänyt kiinni tinderprofiilin pitämisestä suhteen aikana, tuolloin sain kuulla tästä ja suutuin tosi paljon. Asia sovittiin sit…
Houkutuksia liikaa! Naiselle
Onko se nyt niin iso juttu jos välillä vähän pitää useampia naisia? Kun on tällainen miehekäs mies, niin luontokin sitä vaatii!