Kehitysopin isä ei ollutkaan Charles Darwin. Vaan..

kiukai

Kehitysopin isä ei ollutkaan Charles Darwin, vaan Darwin oli vain välikappale.

1800 luku oli ilmestyskirjassa mainittua Filadelfian aikaa. Suurten hengellisten herätysten aikaa, eripuolilla maailmaa. saat-tana ei jäänyt tumput suorana katselemaan tätä kehitystä vaan vastapainoksi monen muun levittämänsä valheen lisäksi hän alkoi voimakkaasti levittää mm piritsmiä (uskoa sielun luotaisesta kuolemattomuudesta sitä samaa valhetta jonka hän esitti jo paratiisisa esi vanhemmillemme "Ette suinkaan kuole), Hypnoosia, kehitysoppia jne..

Kirjassa "Ylilunnollisen lumoissa" kerrotaan entisestä saata-nan palvojasta Roger Morneausta joka tuli uskoon ja pääsi pimeyden kauhuista eroon, Jumalan armon avulla. Kirjassaan hän paljastaa kuinka pimeyden vallat ottivat Charles Darwinin jo nuorena työpödälleen ja tekivät hänestä evoluutiouskonnon välikappaleen.

Jos tuon ajan hengen miehille olisi kerrottu, etttä koittaa vielä aika jolloin kirkkojen saarnastuoleistakin julistetaan tuota Jumalan luomistyötä pilkkaavaa evoluutioteoriaa eivät he varmaan olisi uskoneet.

Evoluutioteorian leviämisen kanssa on käyny toteen 1900 luvun hirmu johtajan Aadof Hitlerin sanat "Valhekin kun sitä riittävän usein toistetaan sitä aletaan pitää totuutena".

Joten eiole sama millä me mielemme kammiot täytetään jos halutaan pelastua inkaikkiseen elämään. Pyhä Raamattu sanoo:
"Katselemalla me muutumme" Myös kuuntelemalla me muutumme edelleen Raamattu sanoo: "Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvää on".

9

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaa että "evoluutiouskonto" onkin itsestään perkeIeestä?

      Älä unohda mistä itse perkeIe on.

    • Apo-Calypso

      Mistä viemäreistä näitä kaistapäitä oikein luikertelee?

    • Huru-ukko Roger Morneau... saahan sitä puhua lööperiä vaikka lämpimikseen, lööperiä se on silti...

      http://en.wikipedia.org/wiki/Roger_Morneau

      "A TRIP INTO THE SUPERNATURAL" löytyy .pdf:nä googlettamalla.

      • Hömppäherran kirjassa "A TRIP INTO THE SUPERNATURAL" Darwin mainitaan vain tässä kohtaa:

        >>He said that a fellow by the name of Darwin, and another fellow by the name of Thomas Henry Huxley,
        would be used by the spirits because in their childhood, they had been hypnotized by medical doctors
        and they figured that they would be real good subjects to lead the people into this belief that they had
        that Satan wanted to bring into people’s lives.
        The third point in the plan of Lucifer and his spirit counselors was to destroy the Bible, without burning
        it. It was very interesting because after the great general counsel, it was decided that Satan would tutor
        Charles Darwin personally. In setting up the principles of his theories of evolution, he was tutored by
        Lucifer himself, fallen Lucifer. And at that time it was understood, Satan and his spirit counselors
        understood that if a person was led to believe in the theory of evolution, it would in his life destroy
        completely the creation week of the Bible, the fall of man and the plan of redemption; it would do away
        with it.


    • +++++++++++

      Olet ilmiselvästi lukenut paljon oikeaa Necronomiconia joten mistä olet saanut sen käsiisi.

      Voisitko ottaa kopioita joistakin mielenkiintoisista kohdista, mielellään Azathothista jos löytyy?

    • >Evoluutioteorian leviämisen kanssa on käyny toteen 1900 luvun hirmu johtajan Aadof Hitlerin sanat "Valhekin kun sitä riittävän usein toistetaan sitä aletaan pitää totuutena".

      Muistelen kyllä että olisi ollut Goebbels?

      >Raamattu sanoo: "Koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä hyvää on".

      Naisten suhteen olen koettanut tätä ohjetta tarkoin noudattaa.

      • asianharrastaja

        "Naisten suhteen olen koettanut tätä ohjetta tarkoin noudattaa."

        Montako naista olet saanut enimmillään pysymään yhtäaikaa?


      • asianharrastaja kirjoitti:

        "Naisten suhteen olen koettanut tätä ohjetta tarkoin noudattaa."

        Montako naista olet saanut enimmillään pysymään yhtäaikaa?

        Aina kun on mennyt yli yhden kerrallaan, on tullut tiettyjä ongelmia.

        Tähän sopineekin kevennys, kun etenkin kreationistien mahtava huumorintaju on jo muodostunut legendaksi:

        Mies käveli ulos rautatieasemalta ja nappasi lennosta taksin itselleen.
        -Loistava ajoitus, totesi kuski. Tehän olette juuri kuin Pekka.
        -Kuka? kysyi mies.
        -Virtasen Pekka. Se teki kaiken aina oikeaan aikaan. Te saitte taksin juuri kun sitä halusitte. Näin kävi Pekallekin aina.
        -Eihän kaikki aina onnistu...
        -Joo, mutta Virtasen Pekaltapa onnistui. Sitä paitsi hän oli loistava urheilija. Hän olisi halutessaan voittanut Grand Slamin tenniksessä. Hän olisi pystynyt golffaamaan ammattilaisten kanssa tasavertaisesti. Hän lauloi ihanalla baritonillaan kuin oopperalaulaja ja tanssi kuin Broadway-tähti ja olisitpa kuullut hänen soittavan pianoa. Oli se ihmeellinen tyyppi.

        -Kuulostaa tosi hämmästyttävältä kaverilta.
        -Joo, eikä siinä vielä kaikki. Muisti Pekalla oli kuin tietokoneella.
        Hän muisti kaikkien syntymäpäivät. Hän tiesi kaiken viineistä, tiesi, mitä ruokaa tilata ja millä haarukalla sitä syödään. Hän osasi korjata kaiken.
        Ihan toisenlainen kuin minä. Minä kun vaihdan sulakkeen, niin koko katu pimenee. Virtasen Pekka teki kaiken aina oikein.
        -Olipa varsinainen hemmo!

        -Jep. Hän tiesi aina nopeimman reitin ja osasi välttää ruuhkia. Minä juutun niihin aina. Pekka ei erehtynyt koskaan. Hän osasi käsitellä naisia ja sai heidät tuntemaan olonsa onnelliseksi. Hän ei koskaan väittänyt vastaan, vaikka nainen olisikin ollut väärässä. Ja hän pukeutui aina tyylikkäästi, kengät olivat kiiltävät. Hän oli täydellinen mies. Kukaan ei koskaan tule olemaan sellainen kuin Virtasen Pekka.

        -Ihmeellinen mies. Missä sinä tapasit hänet?
        -No, itseasiassa en koskaan ole häntä tavannut, mutta nain hänen leskensä.


    • ltte piru

      Otsikko on sikäli oikeassa että kehitysopille ei varmaankaan löydy varsinaista isää. Darwin ensimmäisenä kokosi ajatukset kirjaksi.

      Samalla tavoin ennen Gutenbergia osattiin painaa esimerkiksi puupiirroksia. Gutenberg vain kehitti ensimmäisenä Euroopassa käytännön sovelluksen tekstinkin monistamiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      211
      5980
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1681
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1507
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      69
      1048
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      101
      967
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      897
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      857
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      195
      828
    9. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      100
      780
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      779
    Aihe