Juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa. Ja Raamattu ennustaa vielä, että he kääntyvät Jeesukseen puoleen. "Koko Israel on pelastuva", toivottavasti kaikki ottavat kutsun vastaan.
Juutalaiset ovat meidän ystäviämme. Vielä meidät temmataan yhdessä juutalaisten kanssa yläilmoihin Jeesusta vastaan!
Joka on Israelin puolella, on Jumalan puolella!
Muistakaa veljet, että
16
322
Vastaukset
- NeverUniLever
Muistakaa ihmiset, että juutalaiset ovat itsensä luoman jumalan valittu kansa.
Ja juutalaisten luoma raamattu ennustaa vielä, että he kääntyvät Messiaansa puoleen. Ja juutalaisten luoman raamatun mukaan koko Israel on pelastuva.
Toivottavasti kukaan ei ota tätä kutsua vakavissaan.
Jotkut juutalaiset ovat meidän ystäviämme jotkut eivät. Meitä ei temmataan yhdessä juutalaisten kanssa yläilmoihin ketään vastaan!
Lause, "Joka on Israelin puolella, on Jumalan puolella", on juutalaisten luoma lause pelottelemaan heikkohermoisia!- Kristitty
Ajattelepa sitten tosissaan, jos kerran siitä tykkäät. Israeliin on hyökätty 1900-luvulla 5 kertaa, ei kertaakaan maata ole saatu valloitettua. Yksi hyökkäyksistä tapahtui viisinkertaisella ylivoimalla, mutta Israel voitti!
Seuraapa uutisia, niin saat huomata ettei Israelia saada koskaan valloitetuksi. Miksi? Koska Jumala pitää heistä huolen.
Raamatun mukaan Israeliin tullaan rakentamaan kolmas temppeli. Ilmeisesti varusteita on jo hankittu temppeliä varten.
Raamattu ennusti juutalaiskansan kokoontumisen yhteen. Vuonna 1948 Israel itsenäistyi!
Jeesus ennusti Jerusalemin tuhon sanoessaan öljymäellä: "Totisesti, kaikki revitään maahan, ei jää kiveä kiven päälle." Tiedätkö mitä tapahtui? Roomalaiset valtasivat Jerusalemin 70 jKr. He polttivat kaupungin ja temppelialueella kulta valui sortuneiden kivien väliin. He joutuivat hakkaamaan kaiken murskaksi pienintä kiveä myöten, jotta saivat kullan. Jeesuksen ennustus toteutui kirjaimellisesti: "Ei jää kiveä kiven päälle!"
Paljon muutakin on mitä en jaksa kirjoittaa. - NeverUniLever
Kristitty kirjoitti:

Paljon muutakin on mitä en jaksa kirjoittaa.Väitit ettei "Israelia" voi vallata, kun se on "jumalan suojeluksessa".
Samassa kirjoitit kuitenkin miten roomalaiset sen valtasivat ja saman ovat tehneet kymmenet muut.
Toivon ettei niin enää tapahdu, mutta ei se mahdotonta ole. Tyhjä jumala on pelkkää ilmaa. Tai ei sentään, sillä ilmakin on jotain ainetta. - huu
Kristitty kirjoitti:
Ajattelepa sitten tosissaan, jos kerran siitä tykkäät. Israeliin on hyökätty 1900-luvulla 5 kertaa, ei kertaakaan maata ole saatu valloitettua. Yksi hyökkäyksistä tapahtui viisinkertaisella ylivoimalla, mutta Israel voitti!
Seuraapa uutisia, niin saat huomata ettei Israelia saada koskaan valloitetuksi. Miksi? Koska Jumala pitää heistä huolen.
Raamatun mukaan Israeliin tullaan rakentamaan kolmas temppeli. Ilmeisesti varusteita on jo hankittu temppeliä varten.
Raamattu ennusti juutalaiskansan kokoontumisen yhteen. Vuonna 1948 Israel itsenäistyi!
Jeesus ennusti Jerusalemin tuhon sanoessaan öljymäellä: "Totisesti, kaikki revitään maahan, ei jää kiveä kiven päälle." Tiedätkö mitä tapahtui? Roomalaiset valtasivat Jerusalemin 70 jKr. He polttivat kaupungin ja temppelialueella kulta valui sortuneiden kivien väliin. He joutuivat hakkaamaan kaiken murskaksi pienintä kiveä myöten, jotta saivat kullan. Jeesuksen ennustus toteutui kirjaimellisesti: "Ei jää kiveä kiven päälle!"
Paljon muutakin on mitä en jaksa kirjoittaa.Kyllä se sun jumalas on sitten nimeltään USA.
Siunausta jeshuassa USA:ssa! - jardenit
Kristitty kirjoitti:
Ajattelepa sitten tosissaan, jos kerran siitä tykkäät. Israeliin on hyökätty 1900-luvulla 5 kertaa, ei kertaakaan maata ole saatu valloitettua. Yksi hyökkäyksistä tapahtui viisinkertaisella ylivoimalla, mutta Israel voitti!
Seuraapa uutisia, niin saat huomata ettei Israelia saada koskaan valloitetuksi. Miksi? Koska Jumala pitää heistä huolen.
Raamatun mukaan Israeliin tullaan rakentamaan kolmas temppeli. Ilmeisesti varusteita on jo hankittu temppeliä varten.
Raamattu ennusti juutalaiskansan kokoontumisen yhteen. Vuonna 1948 Israel itsenäistyi!
Jeesus ennusti Jerusalemin tuhon sanoessaan öljymäellä: "Totisesti, kaikki revitään maahan, ei jää kiveä kiven päälle." Tiedätkö mitä tapahtui? Roomalaiset valtasivat Jerusalemin 70 jKr. He polttivat kaupungin ja temppelialueella kulta valui sortuneiden kivien väliin. He joutuivat hakkaamaan kaiken murskaksi pienintä kiveä myöten, jotta saivat kullan. Jeesuksen ennustus toteutui kirjaimellisesti: "Ei jää kiveä kiven päälle!"
Paljon muutakin on mitä en jaksa kirjoittaa.Jeesuksen ennustus: "ei jää kiveä kiven päälle". Mikä se Länsimuuri, Ha-Kotel sitten on?
- Paulos
ole Jumalan uusi valittu kansa, uuden liiton kansa?!? Juutalaisethan Jeesuksen torjuivat ja pitäytyivät vanhassa liitossa...
Silti he(kin) ovat sisariamme ja veljiämme - siinä missä palestiinalaiset muslimitkin.- Ei juutalainen
Oletko katsonut Raamatusta ketä siellä sanotaan veljiksi ja sisariksi ja mitä eroa heillä on lähimmäisiin. Siellä puhutaan uskon veljistä ja uskonsisarista siis Kristuksessa. Jos joku on uskossa niin hän on veljemme tai sisaremme oli mitä kansaa hyvänsä. Muslimit ja Mooseksenuskoiset ovat lähimmäisiä eivät veljiä eikä sisaria Kristuksessa ainakaan Raamatun mukaan. Eivät siis vähempiarvoisia, mutta eivät Jumalan lapsia eivätkä Jumalan perhettä.
- Serafim
Ei juutalainen kirjoitti:

kaikki ihmiset kuitenkin ovat - Raamatunkin mukaan...
- watch
että tuo on kristillinen tulkinta eikä sillä ole tekemistä juutalaisuuden kanssa eikä ilmiesesti myöskään juutalaisuudesta keskustelemisen kanssa.
- Johankumma
Valitettavasti kristillisyys on juuutalaisuudesta lähtöisin. Siis samaa juurta.
Miksi ette älähtele kun muslimi toistaa omaa, juutalaisvastaista mandraansa?
Sekö sopii palstan aiheeseen, koraani? - vm41
Johankumma kirjoitti:
Valitettavasti kristillisyys on juuutalaisuudesta lähtöisin. Siis samaa juurta.
Miksi ette älähtele kun muslimi toistaa omaa, juutalaisvastaista mandraansa?
Sekö sopii palstan aiheeseen, koraani?Epäilen juutalaisten osuutta kristillisyyteen.
Jeesuksen "alkuunpanija" on voinut olla kuka muu tahansa kuin juutalainen, sillä isästä ei koskaan ole varmuutta, äidistä niinkin.
Pyhästä hengestä sikiäminen, on vain keinohedelmöityksen sen aikainen ilmaisumuoto - Teuoo
Johankumma kirjoitti:
Valitettavasti kristillisyys on juuutalaisuudesta lähtöisin. Siis samaa juurta.
Miksi ette älähtele kun muslimi toistaa omaa, juutalaisvastaista mandraansa?
Sekö sopii palstan aiheeseen, koraani?Muslimit ovat sen verran viisaampia ristinuskovaisiin verraten, etteivät lähde perättömiä hölmöyksiään laillanne levittelemään.
Joku kirjoitti: " Juutalaiset ovat itsensä valitsema kansa. "
Koraani sanoo: " Me olemme valinneet teidät."
Kristityt ovat omasta mielestään valittu ja Israelin perillinen.- vm41
Ristin uskohan on lähtöisin euroopan mantereelta, joten jättäkää arabit, sekä juutalaiset tappelemaan omista maallisista intresseistään, koska uskonnolla ei kiistoissa ole mitään sijaa.
- Pelastus.Juutalaisesta
Jeesus Nasaretilaisesta. Rakastetaan Kuningasta ja janotaan hyvää juutalaisuutta Jumalan valtakunnasta ja annetaan ja tärkeä kiittää ja kunnioittaa ja pyhittyä totuudessa. Ollaan jaloja Jeesuksen todistajia.
- Teuvoo
Aatulla oli oikea meininki, harmi kun kuoli liian aikaisin.
No, tuleehan noita aatuja lisää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6442450Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,291197- 1091148
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki111053- 93945
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101885Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?96823Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e230722