Yle uutisoi, että jotkut tahot, arvatenkin uskonnolliset tahot, ovat nostaneet metelin ruotsalaisesta kouluille tarkoitetusta seksuaalivalistus animaatiosta, josta on toimitettu nyt suomenkielistä versiota suomalaisiinkin kouluihin.
Oppilaat kehuivat sitä asialliseksi ja suoraan asiaan meneväksi, yllättävän hyväksi. Joku rehtori oli vetäny herneen nenään. "Kun on niitä muslimejakin, mitäs minä niillekin nyt sanon?
Joku tollo sanoi että (fundis) rehtorien ja opettajien vastustus pitää ottaa huomioon. Ja että ruotsalaisilla ei ole mitään opetettavaa meille.( Näköjään on.)
Kauheeta oli tollon mielestä sekin, että seksivalistusanimaation tuottaja tekee kondomibisnestä.
Tää on näköjään ikuisuusaihe, aina löytyy asiallisen seksivalistuksen vastustajia. Homoista ei sais esim. puhua, ei ainakaan mitään hyvää, ei edes neutraalia. Itsetyydytys, hyi syntiä. Yhdyntä on vuoksi siittämisen. Every sperm is sacred.
Ei mitään valistusta, varsinkaan ehkäisyvalistusta, lisääntykää ja täyttäkää maa!
Koulujen seksivalistuksesta kohu,taas
64
362
Vastaukset
Juuri ne muslimit oppia tarvitsevatkin.
- SamiA
”Oppilaat kehuivat sitä asialliseksi ja suoraan asiaan meneväksi”
Homokulttuuriin ja seksuaaliseen vapautumiseen aivopestyt oppilaat tuskin ovat seksuaalivalistuksen asiantuntijoita. On pöyristyttävää, että ruotsalaisen seksuaalivalistusohjelman pätevyyttä mitataan alakoululaisten arvioimisella. Vai että oppilaat oikein kehuivat valistusta; no sehän se sitten tekeekin valistuksesta erinomaista. Alakoululaiset ovat varmasti seksuaalisenvalistuksen asiantuntijoita. Herää kysymys, että mihin tätä valistusta ylipäätään tarvitaan, jos valistuksen kohde on asiantuntija tasoa?
”Tää on näköjään ikuisuusaihe, aina löytyy asiallisen seksivalistuksen vastustajia.”
Enneminkin tässä on kyse siitä, että alakoululaisia aivopestään homoseksualismilla ja epärealistisella seksuaalisella vapaudella, jota ei ole olemassa.
”Ei mitään valistusta, varsinkaan ehkäisyvalistusta”
Ei se ole mitään ehkäisyvalistusta, että alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä.
Onkin vähintään kyseenalaista, että kenen tarkoitusta tällaisilla valistuskampanjoilla ajetaan."On pöyristyttävää, että ruotsalaisen seksuaalivalistusohjelman pätevyyttä mitataan alakoululaisten arvioimisella."
Mistä sinä tuollaisia löyhäpäisiä väitteitä oikein revit? Sinänsä se ei olisi kovin huono mittari, jos vaikka verratatisin sinun vainoharhaisiin höpinöihin.
"Enneminkin tässä on kyse siitä, että alakoululaisia aivopestään homoseksualismilla ja epärealistisella seksuaalisella vapaudella, jota ei ole olemassa."
Taas ne vainoharhat nousevat esille.
"Ei se ole mitään ehkäisyvalistusta, että alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä."
Näinkö siinä animaatiossa tehdään? Oletko sinä nähnyt kyseistä animaatiota?- ltte piru
Kerropas varsin, millaista seksivalistusta koululaisille sinun mielestäsi pitäisi antaa ja missä iässä? Vai saisiko heille kertoa vain pidättäytymisestä, jolloin käy ainakin USAn raamattuvyöhykkeellä niin että
1. salaa asioita lukeneet pojat panevat tyttöjä paksuksi minkä ehtivät, ja
2. nuoripari ei sitten hääyönä oikein tiedä mitä tehdä, kun koulu ei ole saanut opettaa...? - ltte piru
"Vai että oppilaat oikein kehuivat valistusta; no sehän se sitten tekeekin valistuksesta erinomaista."
Eikö valistus ole nimenomaan silloin erinomaista, jos alakoululaiset pystyvät ymmärtämään sen? - ltte piru
Jk. Et kai sinä SamiA vain ole käynyt mesoamassa tuolla yhdessä ketjussa sellaisilla nimimerkeillä kuin Nyt on, Nytto, Nyff'o jne?
- SamiA
ltte piru kirjoitti:
"Vai että oppilaat oikein kehuivat valistusta; no sehän se sitten tekeekin valistuksesta erinomaista."
Eikö valistus ole nimenomaan silloin erinomaista, jos alakoululaiset pystyvät ymmärtämään sen?”Kerropas varsin, millaista seksivalistusta koululaisille sinun mielestäsi pitäisi antaa ja missä iässä?”
Biologian seksuaalisvalistus riittää seksuaaliseksi valistukseksi.
Biologian mukaan lapsi syntyy, kun mies työntää peniksensä naisen vaginaan. Tämä on riittävä tieto nuorille. Luonto hoitaa loput.
Suihin otto, erilaiset kamasutra-asennot ja homoseksuaalisen käyttäytymisen opettaminen eivät ole seksuaalivalistusta. Enneminkin ne on seksiin kannustamista.
Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun.
Oikea seksuaalinen valistus olisi sitä, että opetetaan yksiavioisuutta ja vastuuta puolisosta ja lapsista. Seksiä ja sitoutumista ei tulisi erottaa toisistaan.
Joka tapauksessa ihminen on yksiavioinen, vaikka alapää olisikin moniavioinen. Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä. - ltte piru
SamiA kirjoitti:
”Kerropas varsin, millaista seksivalistusta koululaisille sinun mielestäsi pitäisi antaa ja missä iässä?”
Biologian seksuaalisvalistus riittää seksuaaliseksi valistukseksi.
Biologian mukaan lapsi syntyy, kun mies työntää peniksensä naisen vaginaan. Tämä on riittävä tieto nuorille. Luonto hoitaa loput.
Suihin otto, erilaiset kamasutra-asennot ja homoseksuaalisen käyttäytymisen opettaminen eivät ole seksuaalivalistusta. Enneminkin ne on seksiin kannustamista.
Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun.
Oikea seksuaalinen valistus olisi sitä, että opetetaan yksiavioisuutta ja vastuuta puolisosta ja lapsista. Seksiä ja sitoutumista ei tulisi erottaa toisistaan.
Joka tapauksessa ihminen on yksiavioinen, vaikka alapää olisikin moniavioinen. Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä."Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun."
Sinulta se on selvästi rikkonut. Mutta huomaatko, että kun sanot biologian seksiopetuksen riittävän, tulet epäsuorasti myöntäneeksi ettei ehkäisystä ja seksitaudeista kertomisella oikeastaan sinusta niin väliä olekaan.
"Oikea seksuaalinen valistus olisi sitä, että opetetaan yksiavioisuutta ja vastuuta puolisosta ja lapsista. Seksiä ja sitoutumista ei tulisi erottaa toisistaan."
Seksi ja sitoutuminen tulisi myös kyetä erottamaan toisistaan. Jopa sinunkin.
"Joka tapauksessa ihminen on yksiavioinen, vaikka alapää olisikin moniavioinen. Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä."
Kansainvälisesti vertaillen moniavioiset kulttuurit ovat yleisempiä kuin yksiavioiset. Tuo mielipiteesi on kulttuurin ja uskonnon aiheuttama harha.
Älä vaadi minua luettelemaan moniavioisia kulttuureja, en halua ryhtyä pilkunkuksimiseen. Hae itse. Osaat kyllä. - ...
SamiA kirjoitti:
”Kerropas varsin, millaista seksivalistusta koululaisille sinun mielestäsi pitäisi antaa ja missä iässä?”
Biologian seksuaalisvalistus riittää seksuaaliseksi valistukseksi.
Biologian mukaan lapsi syntyy, kun mies työntää peniksensä naisen vaginaan. Tämä on riittävä tieto nuorille. Luonto hoitaa loput.
Suihin otto, erilaiset kamasutra-asennot ja homoseksuaalisen käyttäytymisen opettaminen eivät ole seksuaalivalistusta. Enneminkin ne on seksiin kannustamista.
Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun.
Oikea seksuaalinen valistus olisi sitä, että opetetaan yksiavioisuutta ja vastuuta puolisosta ja lapsista. Seksiä ja sitoutumista ei tulisi erottaa toisistaan.
Joka tapauksessa ihminen on yksiavioinen, vaikka alapää olisikin moniavioinen. Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä.''Joka tapauksessa ihminen on yksiavioinen''
Miksi sinä niin luulet? Rauhoitu, ystävä. Hengitä syvään... Parempi?
Ajattele seuraavalla tavalla: nuo nuoret vapaaehtoisesti päättivät katsoa tuon valistuselokuvan. Heillä olisi ollut mahdollisuus poistua luokasta, mutta he eivät tehneet sitä. Miksi? Epäilemättä elokuva opetti miten kaksi ihmistä lisääntyy,mitä on suhde, mitä on raskaus. Näitä perusjuttuja joita 50 luvun huumeteinit eivät ymmärtäneet. Ei mitään "alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä" -juttuja. Miten ihmeessä sinä päädyit juuri tuohon mielikuvaan Sami?
Nyt, ajattele seuraavalla tavalla: nuo oppilaat aivopesun sijaan, olivat valmiita luottamaan tuohon elokuvaan, ja jopa kehuivat sitä. Missä kohtaa heidät pakotettiin tekemään mitään väärää? He valitsivat oman kulttuurillisen näkemyksensä joka on eri kuin sinun näkemyksesi, Sami. Tiet erkanivat. He uskovat nyt eri juttuihin, niin se käy. Ja muista, jos seksuaalinen vapautuminen on vaarallista, eivätkö nuo nuoret sitä omilla silmillään sitä kykene huomaamaan? Jos Jeesus on Herra ja Vapahtaja, eivätkö juuri nuo ihmiset kykene sitä tajuamaan? Jos eivät, taitaa sinun ajatusmaailmassasi olla jotain pielessä, mitä et itse ole vielä huomannut.
Miksi ihmeessä sinun tulisi sanella, mitä muiden kulttuurien tulisi edustaa? Tuollainen asenne tuo mieleen erään johtajan, joka myös halusi sanella mihin pitää uskoa aloittaen samalla maailmansodan.- SamiA
ltte piru kirjoitti:
"Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun."
Sinulta se on selvästi rikkonut. Mutta huomaatko, että kun sanot biologian seksiopetuksen riittävän, tulet epäsuorasti myöntäneeksi ettei ehkäisystä ja seksitaudeista kertomisella oikeastaan sinusta niin väliä olekaan.
"Oikea seksuaalinen valistus olisi sitä, että opetetaan yksiavioisuutta ja vastuuta puolisosta ja lapsista. Seksiä ja sitoutumista ei tulisi erottaa toisistaan."
Seksi ja sitoutuminen tulisi myös kyetä erottamaan toisistaan. Jopa sinunkin.
"Joka tapauksessa ihminen on yksiavioinen, vaikka alapää olisikin moniavioinen. Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä."
Kansainvälisesti vertaillen moniavioiset kulttuurit ovat yleisempiä kuin yksiavioiset. Tuo mielipiteesi on kulttuurin ja uskonnon aiheuttama harha.
Älä vaadi minua luettelemaan moniavioisia kulttuureja, en halua ryhtyä pilkunkuksimiseen. Hae itse. Osaat kyllä.”Mutta huomaatko, että kun sanot biologian seksiopetuksen riittävän, tulet epäsuorasti myöntäneeksi ettei ehkäisystä ja seksitaudeista kertomisella oikeastaan sinusta niin väliä olekaan.”
Tuo on vain sinun pimentyneen mielesi tulkinta minusta.
”Seksi ja sitoutuminen tulisi myös kyetä erottamaan toisistaan.”
Mitä hyötyä siitä on, jos seksuaalisuutta voi toteuttaa monen ihmisen kanssa? Ovatko he voittajia, jotka ymmärtävät lentää kukasta kukkaan? Sinulla ilmeisesti on ensimmäinen kukka vielä hukassa…
”Kansainvälisesti vertaillen moniavioiset kulttuurit ovat yleisempiä kuin yksiavioiset.”
Olisi myös kohtuullista verrata ovatko yksiavioiset onnettomampia kuin ne, jotka toteuttavat seksuaalisuuttaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Tunnen monia yksiavioisia, enkä äkkiseltään näe, että heidän elämänsä olisi jotenkin köyhempää. - SamiA
x42 kirjoitti:
Rauhoitu, ystävä. Hengitä syvään... Parempi?
Ajattele seuraavalla tavalla: nuo nuoret vapaaehtoisesti päättivät katsoa tuon valistuselokuvan. Heillä olisi ollut mahdollisuus poistua luokasta, mutta he eivät tehneet sitä. Miksi? Epäilemättä elokuva opetti miten kaksi ihmistä lisääntyy,mitä on suhde, mitä on raskaus. Näitä perusjuttuja joita 50 luvun huumeteinit eivät ymmärtäneet. Ei mitään "alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä" -juttuja. Miten ihmeessä sinä päädyit juuri tuohon mielikuvaan Sami?
Nyt, ajattele seuraavalla tavalla: nuo oppilaat aivopesun sijaan, olivat valmiita luottamaan tuohon elokuvaan, ja jopa kehuivat sitä. Missä kohtaa heidät pakotettiin tekemään mitään väärää? He valitsivat oman kulttuurillisen näkemyksensä joka on eri kuin sinun näkemyksesi, Sami. Tiet erkanivat. He uskovat nyt eri juttuihin, niin se käy. Ja muista, jos seksuaalinen vapautuminen on vaarallista, eivätkö nuo nuoret sitä omilla silmillään sitä kykene huomaamaan? Jos Jeesus on Herra ja Vapahtaja, eivätkö juuri nuo ihmiset kykene sitä tajuamaan? Jos eivät, taitaa sinun ajatusmaailmassasi olla jotain pielessä, mitä et itse ole vielä huomannut.
Miksi ihmeessä sinun tulisi sanella, mitä muiden kulttuurien tulisi edustaa? Tuollainen asenne tuo mieleen erään johtajan, joka myös halusi sanella mihin pitää uskoa aloittaen samalla maailmansodan.”Ajattele seuraavalla tavalla: nuo nuoret vapaaehtoisesti päättivät katsoa tuon valistuselokuvan. Heillä olisi ollut mahdollisuus poistua luokasta, mutta he eivät tehneet sitä. Miksi?”
Pöyristyttävintä oli se, että nuorilta perättiin vastuuta asiassa, jonka pitäisi olla aikuisten arvioitavissa. Media hehkutti nuorista, jotka ovat tyytyväisiä seksuaaliseen valistukseen. Nuorten tyytyväisyys ei ole mikään peruste hyvälle seksuaalivalistukselle. Ihme, että kukaan ei näe tässä stalinismissa mitään outoa…
”Epäilemättä elokuva opetti miten kaksi ihmistä lisääntyy,mitä on suhde, mitä on raskaus.”
Ja pah! Tuskin tässä rakkautta opetettiin, vaan nauttimaan seksistä mahdollisimman vapaasti. On kohtuutonta väittää, että seksi ja rakkaus olisivat ikään kuin sama asia.
””Ei mitään "alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä" -juttuja. Miten ihmeessä sinä päädyit juuri tuohon mielikuvaan Sami?””
Ihan sen perusteella, mitä itse näin valistusvideota.
Siinä tosiaan otettiin suihin ja esitettiin homoseksuaaleja. Ilmeisesti tässä on kyse siitä, että halutaan aivopestä nuoria homoseksuaalisuuteen. Kaiken muunhan he seksistä jo tietävätkin, joten homoilu pitää vielä opettaa.
”jos seksuaalinen vapautuminen on vaarallista, eivätkö nuo nuoret sitä omilla silmillään sitä kykene huomaamaan?”
Ihminen ei ole seksuaalisesti vapaa, joten se siitä vapaudesta.
Se, että opetetaan seksuaalista vapautta, on harhaan johtamista. Seksi rikkoo sielun. Jos jokin rikkoo ihmisen, niin se on seksuaalinen vapaus. Onko täällä muitakin rikkinäisiä? - ...,..,...
SamiA kirjoitti:
”Ajattele seuraavalla tavalla: nuo nuoret vapaaehtoisesti päättivät katsoa tuon valistuselokuvan. Heillä olisi ollut mahdollisuus poistua luokasta, mutta he eivät tehneet sitä. Miksi?”
Pöyristyttävintä oli se, että nuorilta perättiin vastuuta asiassa, jonka pitäisi olla aikuisten arvioitavissa. Media hehkutti nuorista, jotka ovat tyytyväisiä seksuaaliseen valistukseen. Nuorten tyytyväisyys ei ole mikään peruste hyvälle seksuaalivalistukselle. Ihme, että kukaan ei näe tässä stalinismissa mitään outoa…
”Epäilemättä elokuva opetti miten kaksi ihmistä lisääntyy,mitä on suhde, mitä on raskaus.”
Ja pah! Tuskin tässä rakkautta opetettiin, vaan nauttimaan seksistä mahdollisimman vapaasti. On kohtuutonta väittää, että seksi ja rakkaus olisivat ikään kuin sama asia.
””Ei mitään "alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä" -juttuja. Miten ihmeessä sinä päädyit juuri tuohon mielikuvaan Sami?””
Ihan sen perusteella, mitä itse näin valistusvideota.
Siinä tosiaan otettiin suihin ja esitettiin homoseksuaaleja. Ilmeisesti tässä on kyse siitä, että halutaan aivopestä nuoria homoseksuaalisuuteen. Kaiken muunhan he seksistä jo tietävätkin, joten homoilu pitää vielä opettaa.
”jos seksuaalinen vapautuminen on vaarallista, eivätkö nuo nuoret sitä omilla silmillään sitä kykene huomaamaan?”
Ihminen ei ole seksuaalisesti vapaa, joten se siitä vapaudesta.
Se, että opetetaan seksuaalista vapautta, on harhaan johtamista. Seksi rikkoo sielun. Jos jokin rikkoo ihmisen, niin se on seksuaalinen vapaus. Onko täällä muitakin rikkinäisiä?''Onko täällä muitakin rikkinäisiä?''
Tuskin kukaan täysjärkinen ainakaan, rikkonaisuus on teidän sekopäiden heiniä. SamiA kirjoitti:
”Kerropas varsin, millaista seksivalistusta koululaisille sinun mielestäsi pitäisi antaa ja missä iässä?”
Biologian seksuaalisvalistus riittää seksuaaliseksi valistukseksi.
Biologian mukaan lapsi syntyy, kun mies työntää peniksensä naisen vaginaan. Tämä on riittävä tieto nuorille. Luonto hoitaa loput.
Suihin otto, erilaiset kamasutra-asennot ja homoseksuaalisen käyttäytymisen opettaminen eivät ole seksuaalivalistusta. Enneminkin ne on seksiin kannustamista.
Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun.
Oikea seksuaalinen valistus olisi sitä, että opetetaan yksiavioisuutta ja vastuuta puolisosta ja lapsista. Seksiä ja sitoutumista ei tulisi erottaa toisistaan.
Joka tapauksessa ihminen on yksiavioinen, vaikka alapää olisikin moniavioinen. Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä."Luonto hoitaa loput."
Tilastot kertovat toista.
"Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun. "
Seksuaalivalistuksen tulee olla monipuolista ja silloin tuloksetkin ovat parhaat. Sen todistaa tutkimukset.
"Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä."
Älä viitsi puhua ihmisyydestä, kun itse elät täysin harhaisessa maailmassa.SamiA kirjoitti:
”Mutta huomaatko, että kun sanot biologian seksiopetuksen riittävän, tulet epäsuorasti myöntäneeksi ettei ehkäisystä ja seksitaudeista kertomisella oikeastaan sinusta niin väliä olekaan.”
Tuo on vain sinun pimentyneen mielesi tulkinta minusta.
”Seksi ja sitoutuminen tulisi myös kyetä erottamaan toisistaan.”
Mitä hyötyä siitä on, jos seksuaalisuutta voi toteuttaa monen ihmisen kanssa? Ovatko he voittajia, jotka ymmärtävät lentää kukasta kukkaan? Sinulla ilmeisesti on ensimmäinen kukka vielä hukassa…
”Kansainvälisesti vertaillen moniavioiset kulttuurit ovat yleisempiä kuin yksiavioiset.”
Olisi myös kohtuullista verrata ovatko yksiavioiset onnettomampia kuin ne, jotka toteuttavat seksuaalisuuttaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Tunnen monia yksiavioisia, enkä äkkiseltään näe, että heidän elämänsä olisi jotenkin köyhempää."Olisi myös kohtuullista verrata ovatko yksiavioiset onnettomampia kuin ne, jotka toteuttavat seksuaalisuuttaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Tunnen monia yksiavioisia, enkä äkkiseltään näe, että heidän elämänsä olisi jotenkin köyhempää. "
On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin täysi seksuaalinen holtittomuus tai pelkkä yksiavioisuus. Sinun musta-valko-ajattelusi ei vastaa todellisuutta.SamiA kirjoitti:
”Ajattele seuraavalla tavalla: nuo nuoret vapaaehtoisesti päättivät katsoa tuon valistuselokuvan. Heillä olisi ollut mahdollisuus poistua luokasta, mutta he eivät tehneet sitä. Miksi?”
Pöyristyttävintä oli se, että nuorilta perättiin vastuuta asiassa, jonka pitäisi olla aikuisten arvioitavissa. Media hehkutti nuorista, jotka ovat tyytyväisiä seksuaaliseen valistukseen. Nuorten tyytyväisyys ei ole mikään peruste hyvälle seksuaalivalistukselle. Ihme, että kukaan ei näe tässä stalinismissa mitään outoa…
”Epäilemättä elokuva opetti miten kaksi ihmistä lisääntyy,mitä on suhde, mitä on raskaus.”
Ja pah! Tuskin tässä rakkautta opetettiin, vaan nauttimaan seksistä mahdollisimman vapaasti. On kohtuutonta väittää, että seksi ja rakkaus olisivat ikään kuin sama asia.
””Ei mitään "alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä" -juttuja. Miten ihmeessä sinä päädyit juuri tuohon mielikuvaan Sami?””
Ihan sen perusteella, mitä itse näin valistusvideota.
Siinä tosiaan otettiin suihin ja esitettiin homoseksuaaleja. Ilmeisesti tässä on kyse siitä, että halutaan aivopestä nuoria homoseksuaalisuuteen. Kaiken muunhan he seksistä jo tietävätkin, joten homoilu pitää vielä opettaa.
”jos seksuaalinen vapautuminen on vaarallista, eivätkö nuo nuoret sitä omilla silmillään sitä kykene huomaamaan?”
Ihminen ei ole seksuaalisesti vapaa, joten se siitä vapaudesta.
Se, että opetetaan seksuaalista vapautta, on harhaan johtamista. Seksi rikkoo sielun. Jos jokin rikkoo ihmisen, niin se on seksuaalinen vapaus. Onko täällä muitakin rikkinäisiä?"Ihme, että kukaan ei näe tässä stalinismissa mitään outoa…
"
Kuvitteletko, että se valistus on tehty noiden haastattelujen pohjalta? eikä se ole mitään stalinismia, jos nuorilta kysytään, mitä mieltä he ovat valistuksesta.
"Ja pah! Tuskin tässä rakkautta opetettiin, vaan nauttimaan seksistä mahdollisimman vapaasti."
Jälleen kerran kysyisin sinulta. Oletko sinä nähnyt sen animaation? Voisitko vastata?
"Ihan sen perusteella, mitä itse näin valistusvideota. "
Oletko sinä nähnyt sen animaation, josta nyt oli kyse? Voisitko vastata?
"Seksi rikkoo sielun."
Älä peilaa omaa onnettumuuttasi muihin.
"Jos jokin rikkoo ihmisen, niin se on seksuaalinen vapaus. Onko täällä muitakin rikkinäisiä? "
Se, että sinä olet onneton ja rikkinäinen, ei tarkoita sitä, että sinun kokemuksesi koskisi muita.- SamiA
ertert kirjoitti:
"Luonto hoitaa loput."
Tilastot kertovat toista.
"Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun. "
Seksuaalivalistuksen tulee olla monipuolista ja silloin tuloksetkin ovat parhaat. Sen todistaa tutkimukset.
"Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä."
Älä viitsi puhua ihmisyydestä, kun itse elät täysin harhaisessa maailmassa.”Seksuaalivalistuksen tulee olla monipuolista ja silloin tuloksetkin ovat parhaat. Sen todistaa tutkimukset.”
Edellä jo totesin, että suihinotto ja kamasutra-asentoihin perehdyttäminen eivät ole seksuaalista valistusta, jos ne sinun mielestä sitä ovat, niin se on oma asiasi.
Nuorien opettaminen suuntautumaan homoseksuaalisesti on myös hyvin arveluttavaa valistamista. Monipuolisuus ei voi olla sitä, että kannustetaan homoseksuaalisuuteen, suihinottoon ja kamasutra-asentojen kokeilemiseen.
Luuletko, että nuoret eivät itse osaa harrastaa seksiä, ilman ohjailua? Minä ainakin osasin jo 12 vuotiaana, ilman minkäänlaista seksuaalista valistusta. SamiA kirjoitti:
”Seksuaalivalistuksen tulee olla monipuolista ja silloin tuloksetkin ovat parhaat. Sen todistaa tutkimukset.”
Edellä jo totesin, että suihinotto ja kamasutra-asentoihin perehdyttäminen eivät ole seksuaalista valistusta, jos ne sinun mielestä sitä ovat, niin se on oma asiasi.
Nuorien opettaminen suuntautumaan homoseksuaalisesti on myös hyvin arveluttavaa valistamista. Monipuolisuus ei voi olla sitä, että kannustetaan homoseksuaalisuuteen, suihinottoon ja kamasutra-asentojen kokeilemiseen.
Luuletko, että nuoret eivät itse osaa harrastaa seksiä, ilman ohjailua? Minä ainakin osasin jo 12 vuotiaana, ilman minkäänlaista seksuaalista valistusta."Edellä jo totesin, että suihinotto ja kamasutra-asentoihin perehdyttäminen eivät ole seksuaalista valistusta, jos ne sinun mielestä sitä ovat, niin se on oma asiasi. "
En ole väittänytkään, että suihinotto ja kamasutra-asentoihin perehdyttäminen olisivat seksuaalivalistusta. Minä puhuin monipuolisesta seksuaalivalistuksesta, jolla ei ole mitään tekemistä sinun olkiukkojesi kanssa.
"Monipuolisuus ei voi olla sitä, että kannustetaan homoseksuaalisuuteen, suihinottoon ja kamasutra-asentojen kokeilemiseen. "
Ei se olekaan.
"Luuletko, että nuoret eivät itse osaa harrastaa seksiä, ilman ohjailua?"
En luule. Seurauksena on usein ongelmia.SamiA kirjoitti:
”Kerropas varsin, millaista seksivalistusta koululaisille sinun mielestäsi pitäisi antaa ja missä iässä?”
Biologian seksuaalisvalistus riittää seksuaaliseksi valistukseksi.
Biologian mukaan lapsi syntyy, kun mies työntää peniksensä naisen vaginaan. Tämä on riittävä tieto nuorille. Luonto hoitaa loput.
Suihin otto, erilaiset kamasutra-asennot ja homoseksuaalisen käyttäytymisen opettaminen eivät ole seksuaalivalistusta. Enneminkin ne on seksiin kannustamista.
Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun.
Oikea seksuaalinen valistus olisi sitä, että opetetaan yksiavioisuutta ja vastuuta puolisosta ja lapsista. Seksiä ja sitoutumista ei tulisi erottaa toisistaan.
Joka tapauksessa ihminen on yksiavioinen, vaikka alapää olisikin moniavioinen. Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä.> Biologian seksuaalisvalistus riittää seksuaaliseksi
> valistukseksi. Biologian mukaan lapsi syntyy, kun
> mies työntää peniksensä naisen vaginaan. Tämä
> on riittävä tieto nuorille. Luonto hoitaa loput.
Ei hoida. Etkö ole koskaan lukenut nuortenlehtien lääkäripalstoja? Arvaa vain kuinka paljon on kysymyksiä ... Otin pojalta suihin, olenko raskaana? ... Otin pojalta peppuun, olenko raskaana? ... Voiko poika tulla raskaaksi jos ottaa suihin / peppuun? ... Koirani nuoli minua sieltä, olenko raskaana? ... Masturboin jopa viikoittain, olenko epänormaali?
Mieluummin hiukan liikaa hiukan liian aikaisin kuin liian vähän liian myöhään, jotta lapsille / nuorille ei tule sellaisia harhaluuloja kuin noista kysymyksistä käy ilmi.Sami, sinun pitäisi ihan oikeasti yrittää tulla toimeen oman seksuaalisuutesi kanssa ja vasta sitten alkaa selittämään muille miten heidän tulisi sama homma hoitaa.
"Homokulttuuriin ja seksuaaliseen vapautumiseen aivopestyt oppilaat tuskin ovat seksuaalivalistuksen asiantuntijoita... Alakoululaiset ovat varmasti seksuaalisenvalistuksen asiantuntijoita. Herää kysymys, että mihin tätä valistusta ylipäätään tarvitaan, jos valistuksen kohde on asiantuntija tasoa?"
Eivät olekaan. Siksi heille tulee tarjota SELKEÄÄ ja YMMÄRRETTÄVÄÄ materiaalia. Kun asioista puhutaan suoraan niin väärinkäsitysten mahdollisuus vähenee. Et voi olla tosissasi sen kanssa että "kukat ja mehiläiset"-linja on se toimivin. Koska jotain oppilaille pitää kertoa, parempi että puhutaan faktoista.
"On pöyristyttävää, että ruotsalaisen seksuaalivalistusohjelman pätevyyttä mitataan alakoululaisten arvioimisella. Vai että oppilaat oikein kehuivat valistusta; no sehän se sitten tekeekin valistuksesta erinomaista."
Asioiden informaatiosisältöä pystyvät parhaiten arvioimaan informaation vastaanottajat. Heillä on suorin linkki tapahtuneeseen tiedon kasvuun ja siten sen määrän ja laadun arvioimiseen.
"Enneminkin tässä on kyse siitä, että alakoululaisia aivopestään homoseksualismilla ja epärealistisella seksuaalisella vapaudella, jota ei ole olemassa."
Koulut eivät aivopese vaan kertovat kaikkilla muilla paitsi uskonnontunneilla faktoja. Yksi fakta joka sinunkin pitäisi pikku hiljaa hyväksyä on se että homoja on. On aina ollut ja tulee aina olemaan. Yleensäkin tätä valistusta tarvitaan vain sinun kaltaisiesi kaapissaolioiden vuoksi jotka yrittävät omaan aivopesuunsa liittyvää pelkoreaktiota purkaa syyllistämällä kaiken jota ymopäriltä löytyy.
Tietenkään epärealistista seksuaalista vapautta ei ole olemassa. Miksi olisikaan? Meillä kun on ihan realistinen seksuaalinen vapaus ja se on paljon parempi.
"Ei se ole mitään ehkäisyvalistusta, että alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä."
Ei niin. Se on seksuaalivalistusta.
"Onkin vähintään kyseenalaista, että kenen tarkoitusta tällaisilla valistuskampanjoilla ajetaan."
Ei kenenkään!!! Ei oikeasti ole mitään "homosalaliittoja" joilla olisi jokin agendad. On vain nuoria ja heidän tarpeensa oppia. Video on tehty siihen tarpeeseen, ei mihinkään muuhun.- ltte piru
SamiA kirjoitti:
”Mutta huomaatko, että kun sanot biologian seksiopetuksen riittävän, tulet epäsuorasti myöntäneeksi ettei ehkäisystä ja seksitaudeista kertomisella oikeastaan sinusta niin väliä olekaan.”
Tuo on vain sinun pimentyneen mielesi tulkinta minusta.
”Seksi ja sitoutuminen tulisi myös kyetä erottamaan toisistaan.”
Mitä hyötyä siitä on, jos seksuaalisuutta voi toteuttaa monen ihmisen kanssa? Ovatko he voittajia, jotka ymmärtävät lentää kukasta kukkaan? Sinulla ilmeisesti on ensimmäinen kukka vielä hukassa…
”Kansainvälisesti vertaillen moniavioiset kulttuurit ovat yleisempiä kuin yksiavioiset.”
Olisi myös kohtuullista verrata ovatko yksiavioiset onnettomampia kuin ne, jotka toteuttavat seksuaalisuuttaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Tunnen monia yksiavioisia, enkä äkkiseltään näe, että heidän elämänsä olisi jotenkin köyhempää."Olisi myös kohtuullista verrata ovatko yksiavioiset onnettomampia kuin ne, jotka toteuttavat seksuaalisuuttaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Tunnen monia yksiavioisia, enkä äkkiseltään näe, että heidän elämänsä olisi jotenkin köyhempää."
Minäkin tunnen useita yksiavioisia. Se on länsimaisen kulttuurin normi. Moniavioinen kulttuuri ei tarkoita sitä että lennetään kukasta kukkaan ja paritellaan kenen tahansa kanssa noin vain. Moniavioisuus merkitsee sitä että yhdellä miehellä on useita vaimoja tai yhdellä naisella useita aviomiehiä. Etkö tuotakaan muka tiedä? SamiA kirjoitti:
”Ajattele seuraavalla tavalla: nuo nuoret vapaaehtoisesti päättivät katsoa tuon valistuselokuvan. Heillä olisi ollut mahdollisuus poistua luokasta, mutta he eivät tehneet sitä. Miksi?”
Pöyristyttävintä oli se, että nuorilta perättiin vastuuta asiassa, jonka pitäisi olla aikuisten arvioitavissa. Media hehkutti nuorista, jotka ovat tyytyväisiä seksuaaliseen valistukseen. Nuorten tyytyväisyys ei ole mikään peruste hyvälle seksuaalivalistukselle. Ihme, että kukaan ei näe tässä stalinismissa mitään outoa…
”Epäilemättä elokuva opetti miten kaksi ihmistä lisääntyy,mitä on suhde, mitä on raskaus.”
Ja pah! Tuskin tässä rakkautta opetettiin, vaan nauttimaan seksistä mahdollisimman vapaasti. On kohtuutonta väittää, että seksi ja rakkaus olisivat ikään kuin sama asia.
””Ei mitään "alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä" -juttuja. Miten ihmeessä sinä päädyit juuri tuohon mielikuvaan Sami?””
Ihan sen perusteella, mitä itse näin valistusvideota.
Siinä tosiaan otettiin suihin ja esitettiin homoseksuaaleja. Ilmeisesti tässä on kyse siitä, että halutaan aivopestä nuoria homoseksuaalisuuteen. Kaiken muunhan he seksistä jo tietävätkin, joten homoilu pitää vielä opettaa.
”jos seksuaalinen vapautuminen on vaarallista, eivätkö nuo nuoret sitä omilla silmillään sitä kykene huomaamaan?”
Ihminen ei ole seksuaalisesti vapaa, joten se siitä vapaudesta.
Se, että opetetaan seksuaalista vapautta, on harhaan johtamista. Seksi rikkoo sielun. Jos jokin rikkoo ihmisen, niin se on seksuaalinen vapaus. Onko täällä muitakin rikkinäisiä?"Ilmeisesti tässä on kyse siitä, että halutaan aivopestä nuoria homoseksuaalisuuteen."
Juu, se homoseksuaalisuushan on niin tarttuvaa että pelkkä homoseksuaalien näkeminen ja heistä puhuttavan kuuleminen saa himoitsemaan omaa sukupuoltaan. Ei homoseksuaalisuus toimi tuolla tavalla, kyseessä on asia joka on lyöty lukkoon jo varsin varhaisessa vaiheessa ihmisen kehitystä eikö sen jälkeen minkään videon voi sitä muuttaa.
Kyse on puhtaasti vain asian huomioimisesta, sen tiedostamisesta että homoseksuaaleja on joukossamme. Ja hyvä seksuaalivalistus huomioi kaikki mahdolliset läsnäolijat, tytöt ja pojat, heterot ja homot.
"Ihminen ei ole seksuaalisesti vapaa, joten se siitä vapaudesta. "
Jumala rajoittaa ihmisen seksuaalista vapautta blaa blaa blaa..... on hölynpölyä ja pätee vain kristityihin.
"Seksi rikkoo sielun."
1. ei ole sellaista asiaa kuin sielu
2. miten muka seksi voisi vaikuttaa sieluun
3. miten tuo sielun rikkonaisuuden olisi tarkoitus näkyä käytännössä
"Onko täällä muitakin rikkinäisiä?"
Niin, sinä olet vain kristitty, heikko, rikkinäinen, säälittävä olento vailla armoa. Tosin yrität tällä nimenomaan nostaa itsesi muiden yläpuolelle itse kuitenkaan tajuamatta tätä kuitenkaan.- tanskalaisministeri
"Homokulttuuriin ja seksuaaliseen vapautumiseen aivopestyt oppilaat tuskin ovat seksuaalivalistuksen asiantuntijoita."
Kertoisitko lisää tuosta, miten Suomen kouluissa aivopestään oppilaita homokulttuuriin ja seksuaaliseen vapautumiseen? Meillä Tanskassa ei nimittäin ole vielä onnistuttu, vaikka kovasti on yritetty. Olen hyvin kiinnostunut asiasta ja sinä vaikutat hyvin asiantuntevalta, oletko kenties opettaja tai opetusministeriön virkamies? - tanskalaisministeri
SamiA kirjoitti:
”Seksuaalivalistuksen tulee olla monipuolista ja silloin tuloksetkin ovat parhaat. Sen todistaa tutkimukset.”
Edellä jo totesin, että suihinotto ja kamasutra-asentoihin perehdyttäminen eivät ole seksuaalista valistusta, jos ne sinun mielestä sitä ovat, niin se on oma asiasi.
Nuorien opettaminen suuntautumaan homoseksuaalisesti on myös hyvin arveluttavaa valistamista. Monipuolisuus ei voi olla sitä, että kannustetaan homoseksuaalisuuteen, suihinottoon ja kamasutra-asentojen kokeilemiseen.
Luuletko, että nuoret eivät itse osaa harrastaa seksiä, ilman ohjailua? Minä ainakin osasin jo 12 vuotiaana, ilman minkäänlaista seksuaalista valistusta."Luuletko, että nuoret eivät itse osaa harrastaa seksiä, ilman ohjailua?"
Eivät osaa. Ihminen on ainoa laji, joka ei kykene toteuttamaan lisääntymiskäyttäytymistään ilman ulkopuolista opetusta.
"Minä ainakin osasin jo 12 vuotiaana"
Ja sait syfiliksen joka on näivettänyt aivojasi hyvän aikaa.
"ilman minkäänlaista seksuaalista valistusta."
Ei pidä paikkaansa. Varmasti olet kuullut tai lukenut asiasta jotain. - Kuules nyt
SamiA kirjoitti:
”Ajattele seuraavalla tavalla: nuo nuoret vapaaehtoisesti päättivät katsoa tuon valistuselokuvan. Heillä olisi ollut mahdollisuus poistua luokasta, mutta he eivät tehneet sitä. Miksi?”
Pöyristyttävintä oli se, että nuorilta perättiin vastuuta asiassa, jonka pitäisi olla aikuisten arvioitavissa. Media hehkutti nuorista, jotka ovat tyytyväisiä seksuaaliseen valistukseen. Nuorten tyytyväisyys ei ole mikään peruste hyvälle seksuaalivalistukselle. Ihme, että kukaan ei näe tässä stalinismissa mitään outoa…
”Epäilemättä elokuva opetti miten kaksi ihmistä lisääntyy,mitä on suhde, mitä on raskaus.”
Ja pah! Tuskin tässä rakkautta opetettiin, vaan nauttimaan seksistä mahdollisimman vapaasti. On kohtuutonta väittää, että seksi ja rakkaus olisivat ikään kuin sama asia.
””Ei mitään "alakoululaisia opetetaan ottamaan suihin ja harrastamaan homoseksiä" -juttuja. Miten ihmeessä sinä päädyit juuri tuohon mielikuvaan Sami?””
Ihan sen perusteella, mitä itse näin valistusvideota.
Siinä tosiaan otettiin suihin ja esitettiin homoseksuaaleja. Ilmeisesti tässä on kyse siitä, että halutaan aivopestä nuoria homoseksuaalisuuteen. Kaiken muunhan he seksistä jo tietävätkin, joten homoilu pitää vielä opettaa.
”jos seksuaalinen vapautuminen on vaarallista, eivätkö nuo nuoret sitä omilla silmillään sitä kykene huomaamaan?”
Ihminen ei ole seksuaalisesti vapaa, joten se siitä vapaudesta.
Se, että opetetaan seksuaalista vapautta, on harhaan johtamista. Seksi rikkoo sielun. Jos jokin rikkoo ihmisen, niin se on seksuaalinen vapaus. Onko täällä muitakin rikkinäisiä?Psykologisten tutkimusten mukaan seksi korreloi onnellisuuden ja pitkän iän kanssa. Kausaali voi olla molemmin puolista, mutta nämä kaksi ovat kuitenkin toisistaan erottamattomia asioita populaation tasolla.
ltte piru kirjoitti:
Jk. Et kai sinä SamiA vain ole käynyt mesoamassa tuolla yhdessä ketjussa sellaisilla nimimerkeillä kuin Nyt on, Nytto, Nyff'o jne?
Ei se ole SamiA vaan joku toinen *****. Mutta käyhän sinäkin SamiA vilkaisemassa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/7019136
nyt kun olet taas päässyt vauhtiin!- Lady 42vuotta
SamiA kirjoitti:
”Seksuaalivalistuksen tulee olla monipuolista ja silloin tuloksetkin ovat parhaat. Sen todistaa tutkimukset.”
Edellä jo totesin, että suihinotto ja kamasutra-asentoihin perehdyttäminen eivät ole seksuaalista valistusta, jos ne sinun mielestä sitä ovat, niin se on oma asiasi.
Nuorien opettaminen suuntautumaan homoseksuaalisesti on myös hyvin arveluttavaa valistamista. Monipuolisuus ei voi olla sitä, että kannustetaan homoseksuaalisuuteen, suihinottoon ja kamasutra-asentojen kokeilemiseen.
Luuletko, että nuoret eivät itse osaa harrastaa seksiä, ilman ohjailua? Minä ainakin osasin jo 12 vuotiaana, ilman minkäänlaista seksuaalista valistusta.Mitä vikaa suihin ottamisessa on?
Ei mitään, päinvastoin se on erittäin mukavaa. SamiA kirjoitti:
”Mutta huomaatko, että kun sanot biologian seksiopetuksen riittävän, tulet epäsuorasti myöntäneeksi ettei ehkäisystä ja seksitaudeista kertomisella oikeastaan sinusta niin väliä olekaan.”
Tuo on vain sinun pimentyneen mielesi tulkinta minusta.
”Seksi ja sitoutuminen tulisi myös kyetä erottamaan toisistaan.”
Mitä hyötyä siitä on, jos seksuaalisuutta voi toteuttaa monen ihmisen kanssa? Ovatko he voittajia, jotka ymmärtävät lentää kukasta kukkaan? Sinulla ilmeisesti on ensimmäinen kukka vielä hukassa…
”Kansainvälisesti vertaillen moniavioiset kulttuurit ovat yleisempiä kuin yksiavioiset.”
Olisi myös kohtuullista verrata ovatko yksiavioiset onnettomampia kuin ne, jotka toteuttavat seksuaalisuuttaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Tunnen monia yksiavioisia, enkä äkkiseltään näe, että heidän elämänsä olisi jotenkin köyhempää."Mitä hyötyä siitä on, jos seksuaalisuutta voi toteuttaa monen ihmisen kanssa? Ovatko he voittajia, jotka ymmärtävät lentää kukasta kukkaan? "
Klassista vainoharhaisuuttasi. jos sitoutuminen ja seksi erotetaan toisistaan, sehän automaattisesti tietysti sinun mielessäsi tarkoittaa sitä että seksi mahdollisimman monen kanssa on asia jota aletaan ihannoida ja sitten ne jotka näin tee ovatkin luusereita.
Ihmiset määrittelevät itse sen että mikä on heidän lähestymistapansa seksiin, joillekin kyse vahvasti sitoutumiseen liittyvästä asiasta, kun taas jollekin muulle kyse voi olla illanviettoon ystävän kanssa verrattava asia. Seksi on mukava ajanvietemuoto eikä siten eroa vaikkapa siitä että kaksi ihmistä viettää iltaa katsoen elokuvaa.
Se hyöty siitä on että seksuaalisuutta voi toteuttaa monen kanssa että annetaan ihmisille vapaus toimia niinkuin itse parhaaksi näkevät. Vapaus ei pakota sinua mihinkään, mutta toisaalta sinua varmasti harmittaisi jos seksin harrastaminen kiellettäisiin, myös sitoutumisen yhteydessä.
"Olisi myös kohtuullista verrata ovatko yksiavioiset onnettomampia kuin ne, jotka toteuttavat seksuaalisuuttaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa. Tunnen monia yksiavioisia, enkä äkkiseltään näe, että heidän elämänsä olisi jotenkin köyhempää."
Oletko huomannut kuinka suhtaudut jokaiseen sinulle vieraaseen asiaan kuin se olisi kilpailija sinun elämäntyylillesi ja kuinka automaattisesti oletat oman elämäntyyliäsi pidettävän huononpana?
Miksei esim. yksiavioisuus ja moniavioisuus voisi elää rinnakkain ilman että kumpaakaan pidettäisiin huonompana tai parempana vaihtoehtona? Molemmissa tavoissa on etunsa ja haittansa.
Ja sama pätee myös seksiin huvikseen ja seksiin sitoutumisen yhteydessä, nämä ovat kaksi asiaa jotka myös kykenevät elämään rinnakkain.- Germaani
SamiA kirjoitti:
”Kerropas varsin, millaista seksivalistusta koululaisille sinun mielestäsi pitäisi antaa ja missä iässä?”
Biologian seksuaalisvalistus riittää seksuaaliseksi valistukseksi.
Biologian mukaan lapsi syntyy, kun mies työntää peniksensä naisen vaginaan. Tämä on riittävä tieto nuorille. Luonto hoitaa loput.
Suihin otto, erilaiset kamasutra-asennot ja homoseksuaalisen käyttäytymisen opettaminen eivät ole seksuaalivalistusta. Enneminkin ne on seksiin kannustamista.
Pitäisi myös varoittaa nuoria seksin vaaroista, enkä nyt tällä tarkoita sukupuolitauteja, vaan sitä, että seksi rikkoo sielun.
Oikea seksuaalinen valistus olisi sitä, että opetetaan yksiavioisuutta ja vastuuta puolisosta ja lapsista. Seksiä ja sitoutumista ei tulisi erottaa toisistaan.
Joka tapauksessa ihminen on yksiavioinen, vaikka alapää olisikin moniavioinen. Pitäisi tunnustaa ihmisyyden tosiasiat, eikä ryhtyä laajentamaan ihmisyyttä."Oikea seksuaalinen valistus olisi sitä, että opetetaan yksiavioisuutta ja vastuuta puolisosta ja lapsista. "
Ja sitten pelaan Natsikortin!
"perinteinen" eli nykyinen perhemalli, jota konservatiiviset kovasti hehkuttavat, on luotu Hitlerin aikaisessa Saksassa. ""Homokulttuuriin ja seksuaaliseen vapautumiseen aivopestyt oppilaat tuskin ovat seksuaalivalistuksen asiantuntijoita.""
Kertoisitko perustelluin esimerkein, kuka ja miten noita oppilaita on aivopessyt homokulttuuriin ja seksuaaliseen vapautumiseen (jo ennen tuota videota)? Sinähän sen alan läpikotaisin tunnet.
""Onkin vähintään kyseenalaista, että kenen tarkoitusta tällaisilla valistuskampanjoilla ajetaan.""
Onneksi ei ainakaan sinun.- Kuules itse
Kuules nyt kirjoitti:
Psykologisten tutkimusten mukaan seksi korreloi onnellisuuden ja pitkän iän kanssa. Kausaali voi olla molemmin puolista, mutta nämä kaksi ovat kuitenkin toisistaan erottamattomia asioita populaation tasolla.
Jos näin on, niin miksi niin moni seksin ammattilainen (pornotähdet, prostituoidut) ovat päätyneet itsemurhiin, päihteiden hallitsemattomaan käyttöön, mielenterveysongelmiin? Heidänhän piti olla vapaita, onnellisia ja pitkäikäisiä.
Kuules itse kirjoitti:

Pitää ottaa huomioon miten sosiaalinen ympäristö suhtautuu seksin ammattilaisiin. Seksin harrastaminen rahaa vastaan on valtava tabu ja tältä pohjalta pornotähden tai prostituoidun on hyvin vaikea saada oikeaa arvostusta työstään, ihmiset päin vastoin tuomitsevat seksin harrastamisen ammatikseen.
Kyse on samasta ilmiöstä kuin miksi homojen itsemurhat, päihteiden käyttö ja mielenterveysongelmat ovat varsin yleisiä, jatkuva tuomituksi ja vihatuksi tuleminen muiden ihmisten toimesta on asia joka saa ihmisen voimaan huonosti.
Itse seksillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, kyse on ihmisten asenteista.
- SamiA
Tällaista sontaa nuorille tarjotaan; ei ollut mikään yllätys, että Seta on tässä mukana.
Suomenruotsalainen järjestö teki kouluille homovalistusvideon
Koulut saavat käyttöönsä uuden seksuaalivalistusvideon, kertoo Nelosen uutiset. Video kertoo seksistä ja nautinnosta varsin suorin sanoin ja antaa välineitä myös homoseksuaalisuudesta puhumiseen.
Tosin kuin menneinä vuosina sukupuolitaudit ja ehkäisykeinot ovat sivuosassa.
Videon tuottanut RFSU (Riksförbund För Sexuell Upplysning) haluaa uudistaa Kartalla seksistä -videolla koulujen seksuaalivalistuksen.
"Mitä enemmän nuorilla on tietoa asioista niin sitä paremmin he pystyvät itsenäisesti tekemään päätöksiä seksuaalisuudestaan", sanoo RFSU:n maajohtaja Tomi Lahtela.
Video antaa opettajille ja oppilaille myös välineitä käsitellä homoutta avoimesti. Filmillä seikkailee nuori Anni-tyttö, jota äiti kannustaa lähestymään ihastustaan Hannaa.
Seksuaalista tasa-arvoa ajava Seta on jo vuosia odottanut vastaavaa materiaalia koulujen opetukseen.
"Seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva oppilas saa videon kautta mahdollisuuden tuntea itsensä osaksi joukkoa eikä poikkeukseksi säännöstä", kuvailee Nelosen uutisille Setan nuorisotyön koordinaattori Anders Huldén.
http://www.hs.fi/kotimaa/Nelonen Kou...a1305560118307
On se hienoa kun nuorille opetetaan jo koulussa että homous on ok. Miten olikin että juuri suomenruotsalainen järjestö osasi tehdä näin hienon videon. Johtuu varmaan suomenruotsalaisten isosta kokemuksesta mitä tulee homoseksuaalisuuteen.
Vastaa lainauksen kanssa
Lähde: http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=10625679"Tällaista sontaa nuorille tarjotaan; ei ollut mikään yllätys, että Seta on tässä mukana."
Sinun mielestäsi on sontaa, kun puhutaan todellisuudesta. Vaikka sinä kuinka silmäsi sulkisit, on homoseksuaaleja olemassa.> On se hienoa kun nuorille opetetaan jo koulussa että homous on ok.
Aivan. Oppilaille onkin oikeasti kerrottava että kaikki eivät ole heteroja.
> Miten olikin että juuri suomenruotsalainen järjestö osasi tehdä
> näin hienon videon. Johtuu varmaan suomenruotsalaisten
> isosta kokemuksesta mitä tulee homoseksuaalisuuteen.
Et kai vain usko että homous liittyy ruotsinkielisyyteen? (En ihmettelisi sitäkään kun sinusta on kyse.)
- SamiA
Tässä tätä sontaa on lisää:
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/2012041805631584_v0.shtml- ....
''Vastaa lainauksen kanssa ''
Ok. ''Oikein iloista ja kuplivaa vappua kaikille!''
http://www.iltalehti.fi/iltatytto/201218_it.shtml Siinä ei ollut kamasutra-asentoja ja oppilaita ei ohjattu suihinottoon. Voimmeko tästä päätellä, että SamiA puhuu vainoharhaista sontaa.
ertert kirjoitti:
Siinä ei ollut kamasutra-asentoja ja oppilaita ei ohjattu suihinottoon. Voimmeko tästä päätellä, että SamiA puhuu vainoharhaista sontaa.
Voimme päätellä että jos SamiA olisi kirjallisuuskriitikko, hän laskisi kirjan kirosanat ja seksisanat ja siinä olisi koko kirja sitten arvioitu.
- SamiA
ertert kirjoitti:
Siinä ei ollut kamasutra-asentoja ja oppilaita ei ohjattu suihinottoon. Voimmeko tästä päätellä, että SamiA puhuu vainoharhaista sontaa.
”Siinä ei ollut kamasutra-asentoja ja oppilaita ei ohjattu suihinottoon. Voimmeko tästä päätellä, että SamiA puhuu vainoharhaista sontaa.”
Voisi kysyä, että mitä videosta jäi puuttumaan?
Kaikki kamasutra-asennot esitettiin videolla.
Suohinkin otettiin: mies otti mieheltä suihin.
Valistusvideon avulla pyrittiin murtamaan myös rodullisia rajoja. Ilmeisesti kyse on tasa-arvosta, jossa maailman ihmisrodut pyritään sekoittamaan keskenään.
Katso vaan vielä se video uudestaan, niin ehkä sinäkin huomaat saman. Käytä vaikka paussi-nappia, niin onnistuu sinultakin tuo huomaaminen.
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/2012041805631584_v0.shtml SamiA kirjoitti:
”Siinä ei ollut kamasutra-asentoja ja oppilaita ei ohjattu suihinottoon. Voimmeko tästä päätellä, että SamiA puhuu vainoharhaista sontaa.”
Voisi kysyä, että mitä videosta jäi puuttumaan?
Kaikki kamasutra-asennot esitettiin videolla.
Suohinkin otettiin: mies otti mieheltä suihin.
Valistusvideon avulla pyrittiin murtamaan myös rodullisia rajoja. Ilmeisesti kyse on tasa-arvosta, jossa maailman ihmisrodut pyritään sekoittamaan keskenään.
Katso vaan vielä se video uudestaan, niin ehkä sinäkin huomaat saman. Käytä vaikka paussi-nappia, niin onnistuu sinultakin tuo huomaaminen.
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/2012041805631584_v0.shtml"Kaikki kamasutra-asennot esitettiin videolla.
Suohinkin otettiin: mies otti mieheltä suihin."
Kaikkia kamasutra-asentoja ei esitetty. Suihinottoa ei esitetty.
"Valistusvideon avulla pyrittiin murtamaan myös rodullisia rajoja. Ilmeisesti kyse on tasa-arvosta, jossa maailman ihmisrodut pyritään sekoittamaan keskenään.
"
Sellaiset rajat ovat täysin keinotekoisia, jos seksiä ajatellaan. Biologisesti ajatellen sellaisa rotuja ei enää ole edes olemassakaan.
"Katso vaan vielä se video uudestaan, niin ehkä sinäkin huomaat saman. Käytä vaikka paussi-nappia, niin onnistuu sinultakin tuo huomaaminen. "
Taustalla oli jotain, joka saattaa vähän viitata siihen suuntaan, johon vihjasit. Kuten tavallista, sinä jätit kokonaan asiayhteyden huomioimatta. Siinähän kysyttiin, millä kaikilla tavoilla seksiä voi harrastaa. Olisi valheellista väittää, että suihin ottoa tai eri asentoja ei olisi.
Voisitko nyt kertoa, missä siinä alakoululaisia opetettiin harrastamaan homoseksiä ja ottamaan suihin. Ymmärrätkö sinä, mitä opettaminen tarkoittaa?- SamiA
ertert kirjoitti:
"Kaikki kamasutra-asennot esitettiin videolla.
Suohinkin otettiin: mies otti mieheltä suihin."
Kaikkia kamasutra-asentoja ei esitetty. Suihinottoa ei esitetty.
"Valistusvideon avulla pyrittiin murtamaan myös rodullisia rajoja. Ilmeisesti kyse on tasa-arvosta, jossa maailman ihmisrodut pyritään sekoittamaan keskenään.
"
Sellaiset rajat ovat täysin keinotekoisia, jos seksiä ajatellaan. Biologisesti ajatellen sellaisa rotuja ei enää ole edes olemassakaan.
"Katso vaan vielä se video uudestaan, niin ehkä sinäkin huomaat saman. Käytä vaikka paussi-nappia, niin onnistuu sinultakin tuo huomaaminen. "
Taustalla oli jotain, joka saattaa vähän viitata siihen suuntaan, johon vihjasit. Kuten tavallista, sinä jätit kokonaan asiayhteyden huomioimatta. Siinähän kysyttiin, millä kaikilla tavoilla seksiä voi harrastaa. Olisi valheellista väittää, että suihin ottoa tai eri asentoja ei olisi.
Voisitko nyt kertoa, missä siinä alakoululaisia opetettiin harrastamaan homoseksiä ja ottamaan suihin. Ymmärrätkö sinä, mitä opettaminen tarkoittaa?”Olisi valheellista väittää, että suihin ottoa tai eri asentoja ei olisi.”
On pöyristyttävää opettaa ala-koululaisille seksuaalisia menetelmiä. Kyse ei ollut seksuaalivalistuksesta, vaan seksuaalisten menetelmien ja rajojen rikkomisen opettamisesta.
”Voisitko nyt kertoa, missä siinä alakoululaisia opetettiin harrastamaan homoseksiä ja ottamaan suihin.”
Tuossa trailerissa suihinotot ym. kävivät kyllä ilmi.
Ei voi mitään, jos et näe mitään. Moni muu varmasti näki jotain.
Kyseessä oli vain traileri; täysversiossa asia ilmenee varmasti laajemmin. Mies todellakin otti mieheltä suihin trailerissa. Herää kysymys, että mihin tällä suihinotolla pyritään? Setan edustaja ainakin oli varsin tyytyväinen ruotsalaisten ”seksuaalivalistus” kampanjaan. Anni tyttökin esitettiin videolla homoseksuaalina, joten Annin tarina sai lopulta onnellisen lopun. Anni eheytyi umpihomoksi. - !! !!
SamiA kirjoitti:
”Olisi valheellista väittää, että suihin ottoa tai eri asentoja ei olisi.”
On pöyristyttävää opettaa ala-koululaisille seksuaalisia menetelmiä. Kyse ei ollut seksuaalivalistuksesta, vaan seksuaalisten menetelmien ja rajojen rikkomisen opettamisesta.
”Voisitko nyt kertoa, missä siinä alakoululaisia opetettiin harrastamaan homoseksiä ja ottamaan suihin.”
Tuossa trailerissa suihinotot ym. kävivät kyllä ilmi.
Ei voi mitään, jos et näe mitään. Moni muu varmasti näki jotain.
Kyseessä oli vain traileri; täysversiossa asia ilmenee varmasti laajemmin. Mies todellakin otti mieheltä suihin trailerissa. Herää kysymys, että mihin tällä suihinotolla pyritään? Setan edustaja ainakin oli varsin tyytyväinen ruotsalaisten ”seksuaalivalistus” kampanjaan. Anni tyttökin esitettiin videolla homoseksuaalina, joten Annin tarina sai lopulta onnellisen lopun. Anni eheytyi umpihomoksi.Kyllä se taas Sampan suuntautuminen paistaa läpi:)))))))))
Taustalla olleessa kartassa vilahtaa hetken pikkuruinen kuva jossa näyttäis olevan kaksi miestä sekstailemassa, niin siihenhän ne Sampan silmät heti kiinnittyy:))))
Sitäpaitsi se video EI selvästikään ollut alakoululaisille vaan murrosikäisille tarkotettu. Kyllä murrsikäset jo tietää että homoja on, se kartta taustalla kuvas sitä miten eri tavoilla seksiä harrastetaan. - SamiA
!! !! kirjoitti:
Kyllä se taas Sampan suuntautuminen paistaa läpi:)))))))))
Taustalla olleessa kartassa vilahtaa hetken pikkuruinen kuva jossa näyttäis olevan kaksi miestä sekstailemassa, niin siihenhän ne Sampan silmät heti kiinnittyy:))))
Sitäpaitsi se video EI selvästikään ollut alakoululaisille vaan murrosikäisille tarkotettu. Kyllä murrsikäset jo tietää että homoja on, se kartta taustalla kuvas sitä miten eri tavoilla seksiä harrastetaan.”Taustalla olleessa kartassa vilahtaa hetken pikkuruinen kuva jossa näyttäis olevan kaksi miestä sekstailemassa”
Kartalla oli myös kaksi miestä, joista toinen otti toiselta suihin. Pikkuruinen kuva on ehkä tietokonenäytöllä, mutta ei enää videotykillä projisoituna. Kyseessä oli vain traileri, joka on lyhyt nopea esitelmä täysversiosta.
Playerin Oikean alakulman neliöstä esitystä voi suurentaa, niin että traileri näkyy paremmin. - !! !!
SamiA kirjoitti:
”Taustalla olleessa kartassa vilahtaa hetken pikkuruinen kuva jossa näyttäis olevan kaksi miestä sekstailemassa”
Kartalla oli myös kaksi miestä, joista toinen otti toiselta suihin. Pikkuruinen kuva on ehkä tietokonenäytöllä, mutta ei enää videotykillä projisoituna. Kyseessä oli vain traileri, joka on lyhyt nopea esitelmä täysversiosta.
Playerin Oikean alakulman neliöstä esitystä voi suurentaa, niin että traileri näkyy paremmin.Sinä tietenkin suurensit heti ja runkkasit.))))))
!! !! kirjoitti:
Kyllä se taas Sampan suuntautuminen paistaa läpi:)))))))))
Taustalla olleessa kartassa vilahtaa hetken pikkuruinen kuva jossa näyttäis olevan kaksi miestä sekstailemassa, niin siihenhän ne Sampan silmät heti kiinnittyy:))))
Sitäpaitsi se video EI selvästikään ollut alakoululaisille vaan murrosikäisille tarkotettu. Kyllä murrsikäset jo tietää että homoja on, se kartta taustalla kuvas sitä miten eri tavoilla seksiä harrastetaan.SamiA taisi tosiaan pysähtyä kuolaamaan ja läähättämään 35 sekunnin kohdalle. Kyllähän kartassa kaikenlaista on jos kaikenlaista haluaa nähdä, itse jäin kyllä kaipaamaan ainakin yhtä pohjoismaissa laillista tapaa harrastaa seksiä. Juttu on nimittäin niin, että nuorten on saatava tietää myös niistä seksuaalisuuden muodoista joita uskikset panevat halvalla, samoin niistä muodoista joita laki ei salli ja siitä miksi laki ei salli. Muuten voi käydä vaikka niin, että kirkossakäyvänkunnollinen isä kertoo tyttärelleen, että kyllä kaikki isät ja tyttäret tekevät tällaista, siitä vain ei ole tapana puhua.
Mutta eikö tämä video ole tiivistelmä useampiosaisesta sarjasta jonka Yle esitti taannoin, syksylläkö vai jo viime kesänä?SamiA kirjoitti:
”Olisi valheellista väittää, että suihin ottoa tai eri asentoja ei olisi.”
On pöyristyttävää opettaa ala-koululaisille seksuaalisia menetelmiä. Kyse ei ollut seksuaalivalistuksesta, vaan seksuaalisten menetelmien ja rajojen rikkomisen opettamisesta.
”Voisitko nyt kertoa, missä siinä alakoululaisia opetettiin harrastamaan homoseksiä ja ottamaan suihin.”
Tuossa trailerissa suihinotot ym. kävivät kyllä ilmi.
Ei voi mitään, jos et näe mitään. Moni muu varmasti näki jotain.
Kyseessä oli vain traileri; täysversiossa asia ilmenee varmasti laajemmin. Mies todellakin otti mieheltä suihin trailerissa. Herää kysymys, että mihin tällä suihinotolla pyritään? Setan edustaja ainakin oli varsin tyytyväinen ruotsalaisten ”seksuaalivalistus” kampanjaan. Anni tyttökin esitettiin videolla homoseksuaalina, joten Annin tarina sai lopulta onnellisen lopun. Anni eheytyi umpihomoksi."On pöyristyttävää opettaa ala-koululaisille seksuaalisia menetelmiä."
Siinä videolla ei opetettu seksuaalisia menetelmiä. Sinun logiikallasi auton näyttäminen olisi automekaanikoksi opettamista.
"Tuossa trailerissa suihinotot ym. kävivät kyllä ilmi. "
Vaikka olisikin käynyt ilmi, ei se tarkoita, että niitä opetettaisiin.
"Ei voi mitään, jos et näe mitään."
Sille ei tosiaan voi mitään, että minä en näe sinun harhojasi.
"Mies todellakin otti mieheltä suihin trailerissa."
Siinä ei näytetty mitään suihinottoa.
"Herää kysymys, että mihin tällä suihinotolla pyritään?"
Älä viitsi edes vastata, koska vainoharhainen mielesi lisäilee kaikenlaisia piilomerkityksiä lähes kaikkialle.SamiA kirjoitti:
”Taustalla olleessa kartassa vilahtaa hetken pikkuruinen kuva jossa näyttäis olevan kaksi miestä sekstailemassa”
Kartalla oli myös kaksi miestä, joista toinen otti toiselta suihin. Pikkuruinen kuva on ehkä tietokonenäytöllä, mutta ei enää videotykillä projisoituna. Kyseessä oli vain traileri, joka on lyhyt nopea esitelmä täysversiosta.
Playerin Oikean alakulman neliöstä esitystä voi suurentaa, niin että traileri näkyy paremmin."Kartalla oli myös kaksi miestä, joista toinen otti toiselta suihin."
Siinä ei näytetty mitään suihinottoa vaan sinun mielikuvituksesi lisäsi sen. Muistä sinä tiedät, että siinä toinen mies ei korhjannut toisen vetoketjua?
Sinä etsit taustalla olevasta kartasta vilauksia, joihin todellisuudessa ei kiinnitetä paljon mitään huomiota ja ne siellä vilahtavat asiat kuvaavat todellisuutta, kun kysymyksessä on se, millaista seksiä maailmassa harrastetaan. Vain sinä olet niin sekopäinen, että väität taustalla vilahtavia kuvia suihin oton opettamiseksi.- ltte piru
SamiA kirjoitti:
”Taustalla olleessa kartassa vilahtaa hetken pikkuruinen kuva jossa näyttäis olevan kaksi miestä sekstailemassa”
Kartalla oli myös kaksi miestä, joista toinen otti toiselta suihin. Pikkuruinen kuva on ehkä tietokonenäytöllä, mutta ei enää videotykillä projisoituna. Kyseessä oli vain traileri, joka on lyhyt nopea esitelmä täysversiosta.
Playerin Oikean alakulman neliöstä esitystä voi suurentaa, niin että traileri näkyy paremmin.Yksi sami näkee enemmän kuin kymmenen tavista ehtii etsiä.
SamiA kirjoitti:
”Olisi valheellista väittää, että suihin ottoa tai eri asentoja ei olisi.”
On pöyristyttävää opettaa ala-koululaisille seksuaalisia menetelmiä. Kyse ei ollut seksuaalivalistuksesta, vaan seksuaalisten menetelmien ja rajojen rikkomisen opettamisesta.
”Voisitko nyt kertoa, missä siinä alakoululaisia opetettiin harrastamaan homoseksiä ja ottamaan suihin.”
Tuossa trailerissa suihinotot ym. kävivät kyllä ilmi.
Ei voi mitään, jos et näe mitään. Moni muu varmasti näki jotain.
Kyseessä oli vain traileri; täysversiossa asia ilmenee varmasti laajemmin. Mies todellakin otti mieheltä suihin trailerissa. Herää kysymys, että mihin tällä suihinotolla pyritään? Setan edustaja ainakin oli varsin tyytyväinen ruotsalaisten ”seksuaalivalistus” kampanjaan. Anni tyttökin esitettiin videolla homoseksuaalina, joten Annin tarina sai lopulta onnellisen lopun. Anni eheytyi umpihomoksi."On pöyristyttävää opettaa ala-koululaisille seksuaalisia menetelmiä."
Sinusta se jopa mehujään imemisen näyttäminen on suuseksin opettamista ja jos kyseessä on vielä miespuolinen joka sitä mehujäätä imee, sehän onkin sitten hirveää homoseksualistista aivopesua.
"Anni eheytyi umpihomoksi."
Se on jo tullut selväksi että sinusta homoseksuaalien näyttäminen positiivisessa valossa on homojen ihannointia ja heteroiden halveksimista. Kyse on vainoharhaisuudesta. Se että homoseksuaalisuuden vihdoin hyväksyttäisiin olevan normaali ilmiö ei tarkoita että sitä että yhtäkkiä heteroudesta tulisi asia josta pitäisi eheytyä homoksi.- tuamuf
naapurin.kissa kirjoitti:
SamiA taisi tosiaan pysähtyä kuolaamaan ja läähättämään 35 sekunnin kohdalle. Kyllähän kartassa kaikenlaista on jos kaikenlaista haluaa nähdä, itse jäin kyllä kaipaamaan ainakin yhtä pohjoismaissa laillista tapaa harrastaa seksiä. Juttu on nimittäin niin, että nuorten on saatava tietää myös niistä seksuaalisuuden muodoista joita uskikset panevat halvalla, samoin niistä muodoista joita laki ei salli ja siitä miksi laki ei salli. Muuten voi käydä vaikka niin, että kirkossakäyvänkunnollinen isä kertoo tyttärelleen, että kyllä kaikki isät ja tyttäret tekevät tällaista, siitä vain ei ole tapana puhua.
Mutta eikö tämä video ole tiivistelmä useampiosaisesta sarjasta jonka Yle esitti taannoin, syksylläkö vai jo viime kesänä?"Mutta eikö tämä video ole tiivistelmä useampiosaisesta sarjasta jonka Yle esitti taannoin, syksylläkö vai jo viime kesänä?"
Ilmeisesti on.
SamiA, mitä nuorille tulisi opettaa seksuaalivähemmistöistä? Että he ovat sairaita? Että heitä tulee vihata? Että heitä pitää pelätä (kuten sinulle selvästi on opetettu)? - SamiSexy, heh!
SamiA kirjoitti:
”Taustalla olleessa kartassa vilahtaa hetken pikkuruinen kuva jossa näyttäis olevan kaksi miestä sekstailemassa”
Kartalla oli myös kaksi miestä, joista toinen otti toiselta suihin. Pikkuruinen kuva on ehkä tietokonenäytöllä, mutta ei enää videotykillä projisoituna. Kyseessä oli vain traileri, joka on lyhyt nopea esitelmä täysversiosta.
Playerin Oikean alakulman neliöstä esitystä voi suurentaa, niin että traileri näkyy paremmin.Sami, oletko oikeasti niin tyhmä, ettet tiedä mitä ne lapset netistä katsovat?
Ennen vanhaan luettiin salaa pornolehtiä.
Sinulle on varmasti auennut vasta 20v. miten ihmiset lisääntyvät.
En muista lukeneeni noin seksilukkoisen miehen tekstiä vähään aikaan.
SAMI-----SIITÄ PUHE, MISTÄ PUUTE!! - Söin "naapurin kissan" naapurin kissan.
tuamuf kirjoitti:
"Mutta eikö tämä video ole tiivistelmä useampiosaisesta sarjasta jonka Yle esitti taannoin, syksylläkö vai jo viime kesänä?"
Ilmeisesti on.
SamiA, mitä nuorille tulisi opettaa seksuaalivähemmistöistä? Että he ovat sairaita? Että heitä tulee vihata? Että heitä pitää pelätä (kuten sinulle selvästi on opetettu)?Kouluissa pitäisi opettaa lasten suojelemista heterokannibaaleilta.
"Kun on niitä muslimejakin, mitäs minä niillekin nyt sanon?"
Maailmassa harrastetaan seksiä, deal with it! Sen pitäisi riittää.Olisiko tässä paremmin Samille sopivaa aineistoa:
"Many of the analogies used in children's books and by parents to explain the origins of babies, for instance, appear to be taken so literally by young children that they retard rather than advance children's understanding, especially if the analogies are false analogies. The following is a case in point. An interviewer asked a young child, "If I asked you to tell me just one way that people get babies, what would you say?" The young child answered, "I would say, a store, buy a duck, and a duck.... I saw it in a book.... [Find out from this book" (Bernstein and Cowan 1975:87). In other words, the analogy used in the children's book apparently left the child with the impression that to get a baby one needed a duck, perhaps several ducks!"
Tuolta noin: http://www.ipce.info/host/martinson/chapter5.html- zdfz<d
Parhaat tulokset saatu aikaan maissa jotka liberaaleja. mm. pohjoismaat ja Hollanti. Niissä esim. vähiten abortteja.Katolisessa Puolassa abortit kielletty ja seksivalistus peestä, mutta abortteja paljon.
Ote O'Connerin kirjasta Sukupuolielämän tietokuvasto (1970) kertoo amerikkalaisista:
Frank Caprio aloitti kirjansa The Sexually Adequate Male ensimmäisen luvun tähän tapaan: ”Jos nyt haastateltaisiin edustavaa otosta miespuolisesta väestöstä, hyvin samaan tapaan kuin Kinsey ja hänen ryhmänsä teki, jotta saataisiin selville minkä verran he tietävät seksuaalisuuden fysiologisista puolista, uskaltaisin sanoa että enemmistö heistä jakaantuisi kahteen ryhmään: tietämättömiin ja niihin joiden tiedot ovat virheellisiä.”
Caprio kysyi eräältä miespotilaalta joka oli lähellä kolmeakymmentä, miten avioparit suorittavat sukupuoliyhdynnän. Potilas vastasi: ”Luulisin että he riisuvat vaatteensa ja hankaavat lonkkiaan yhteen niin että syntyy kipinä, ja se kipinä panee naisen saamaan lapsen. Lapsi kasvaa hänen vatsassaan.”- Se yks
Mielenkiintoista
- tyyyperääää
Masentavaa, jos joidenkin opettajien häveliäisyyden takia jää kunnollinen seksivalistus antamatta kouluissa. Meidän koulusa oli aikoinaan sellainen tilanne, että rinnakkaisluokan biologian naisopetteja kieltäytyi kokonaan käsittelemästä seksiasioita, käski vain oppilaita lukeaoppikirjasta omin päin. Miten tuollainen ihminen voi toimia bilsanopettajana? Kai hänen velvollisuuksiinsa kuuluu myös seksistä opettaminen? Ei kai matikan opettajakaan voi sanoa, että opetelkaa itse integraalilaskenta oppikirjan avulla?
Meidän luokan bilsanopettaja, hänkin keski-ikäinen nainen, kuten rinnakkaisluokan estoinen opettajakin, oli aivan toista maata. Kun päästini oppikirjassa kohtaan seksi, hänen suosikkiaiheeseensa niin hän oli aivan liekeissä. Rempseään tyyliin hän korosti tunnetta, välittämistä, rakkautta. Muuten pojat voi käyttää vaikka karvahattua paineiden purkamiseen
Hän kertoi myös kuinka hän keksi tekosyyn poistuakseen asunnostaan, jotta hänen kotona vielä asuva opiskelijapoikansa saisi olla kahden tyttöystävänsä kanssa ja kenties harrastaa seksiä. "Kyllä mulla ainakin pari tuntia menee..."
Js me ruvetaan neuvottelemaan seksivalistuksen sisällostä esim. kaikkien uskonnollisten yhteisöjen kanssa, niin siinä käy helposti niin, että ainoa yhteine linja ja kompromissi joka on saavutettavissa on kaikkein konservatiivisimman yhteisön kanta. Siihen ei voi suostua. Parempi on antaa avointa seksivalistusta ja jos jotkut ryhmät eivät halua lastensa siihen osalistuvan, niin jääkööt sitten pois opetuksesta, tai jaetaan oppilaat eri ryhmiin. Vaikka ei nää 2 viimeksi mainittua ratkaisua hyviä ole, niin parempia kuin se, että kaikia opetetaan konservatiivisimpien ehdoilla. Ei heillä ole oikeutta estää muita saamasta avointa seksuaalivalistusta.
Tässä on vaara samasta ilmiöstä kuin siinä, että kun muslimimaiden kansalaiset tulee länteen niin ne vaatii että niiden on saatava elää täällä niin kuin heidän kulttuurissaan on tapana, mutta kun ländsimainen ihminen menee muslimivaltioon niin hänellä ei ole oikeutta käyttäytyä oman kulttuurinsa normien mukaisesti vaan alistutta muslimimaan tapaan.
Muslimit länsimaissa vaativat naisille oikeutta peittää kasvonsa kaikkialla, mutta länsimaisen naisen on pakko käyttää huntua tai huivia. Konservatiivien näkemys voittaa aina. Jos SamiA tuomitsee tuon videon sillä perusteella, että hän varta vasten etsiskellen löytää kohdan jonka voi tulkita siten ja siten... minä tuomitsen Encyclopedia Britannican vuoden 1911 laitoksen sillä perusteella, että siinä mainitaan ketunmetsästys.
- murhajumala
SamiA se täällä taas kurkkii kaapista ulkomaailmaan :)
Anna SamiA homon olla homo ja älä sinä moralisoi irtosuhteita harrastavia. Äläkä myöskään vähättele ja tuomitse ylimielisesti kohdeyleisön mielipidettä. Sinun pohjois-korealainen, naiivi ja vankkumaton absolutismisi ei johda kuin onnettomaan ja hukkaan heitettyyn elämään. Tuskin sinäkään kuolinvuoteellasi ajattelet kaikkia niitä asioita joita ET tehnyt elämäsi aikana. Meinaatko kuluttaa elämäsi vastustamalla kaikkea ja elää ahdasmielisesti ja pidättäytyen? Elä hyvä ihminen, elä!
Se ei ole sinulta pois vaikka joku homo olisikin. Vai onko? Toivottavasti ei, sillä kun uskis kilahtaa ja ahdistuu omaan elämäänsä lopullisesti, se tietää ruumiita. - Porno on tehokasta seksivalistusta
Miksi sperma ylitti tien?
Otin aamulla kaapista väärät sukat. Kyllä SamiA nyt ilostuu:
http://yle.fi/uutiset/pietarissa_jaettiin_ensimmainen_homopropagandatuomio/6082254
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2327087IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its1653710- 1711775
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)721595- 701134
- 1261091
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61017Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte127923Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy205904- 102863