2 supermassiivista mustaa aukkoa samalla tontilla

ei niitä kannata miettiä koska koko tähtitiede perustuu pelkkiin päätelmiin,ei tietoon.

No! Onhan niillä oltava hiukan hajurakoo, näillä mustiksilla. Muuten tämän kaksikon lähitienoilla olisi jo alkanut huikee rytinä.
Onhan näitä kahden mustanaukon kohtaamisia ollut galaksien yhteen ajautumisissa. Jälkihän on hirmuista, mutta kyllähän tänne Universumiin rytinätä mahtuu sano.

Myös Andromedan galaksin ja Linnunradan sanotaan lähenevän toisiaan. Treffit ulottuisivat aikaan, jolloin aurinko olisi jo kääpiöluokan tähti.

Jos oletetaan kaksi suunnilleen samanmassaista kohdetta tietyillä nopeusvektoreilla, jotka eivät ole vastakkaissuuntaiset lähestymässä toisiaan pelkän yhteisen gravitaatiovoiman vetäminä on erittäin epätodennäköistä, mutta mahdollista, että nämä osuisivat toisiinsa.

Paljon todennäköisempää on, että nämä kappaleet singahtavat toisistaan hiukan ohi, hidastavat, kaartavat takaisin, ryhtyen sitten lopulta enemmän tai vähemmän vakaasti kiertämään toisiaan.

Galaksien tähdistä hyvin harva osuu mihinkään, mutta toisen hypermassan mennessä ohitse on varma, että ulkopuolelta katsottuna molemmat galaksit menevät hyvin mielenkiintoisen näköisiksi. Suunnaton räiskähdys olisi varmaankin sopiva tapa luonnehtia näkyä, jonka saisi, jos voisi puristaa muutaman sata miljoonaa vuotta minuuttiin.

Pienempiä ja suurempia karkulaisia on tämän tapaisissa ja suuremmissa spektaakkeleissa syntynyt. Omia suosikkejani ovat karkulaistähdet, joiden mahdollisissa aurinkokunnissa mahdollisesti syntynyt älyllinen elämä näkee oman tilanteensa hyvin poikkeuksellisena: matkalaisina suunnatonta vauhtia aivan yksin avaruudessa, kaukana jossain galakseja, joissa satoja miljardeja samanlaisia tähtiä kuin oma.

http://en.wikipedia.org/wiki/Runaway_star#Runaway_stars

Siellä olisi tieto omasta ainutlaatuisuudesta varmasti hyvin voimakas uskonnollinen kokemus. ; )

eikö kaksi samanmassaista mustaa aukkoa kumoaisi toisensa painovoiman?

Mustan aukon massa ei käyttäydy eri tavalla kuin mikä tahansa massa. Musta aukko ei ole sen herkempi "singahtelemaan" kuin mikään muukaan massa.

Mustien aukkojen on hyvin vaikea osua toisiinsa koska ne ovat mitoiltaan niin pieniä.

Eläinlajien keskimääräinen elinikä lie vain joitakin miljoonia vuosia. Ihmislajin elinaikana tässä suhteessa ei tapahtune mitään dramaattista.

"Oman" Linnunratagalagsimme ytimessä piilevät mustanaukon olemassaolon todistaminen mahtoi aikanaan olla pienen uutiskynnyksen veroinen julkaisu.

Tiedemiehet joutuivat rauhoittelemaan; nekin ovat samaa megaluontoa, samaan tapaan kuin joka hetki lävitsemme kulkeva pienhiukkasvirta.

Kaksi massivista samalla tontilla sulautuvat lopulta yhteen suuremmaksi mustaksi aukoksi. Andromedalla näyttää tällä hetkellä olevan kaksi ydintä. Tämä on todennäköisesti jäänne kahden galaksin kolarista. Nuo mustat aukot sulautunevat samalla, kun Linnunradan ja Andromedan ytimet kohtaavat.

Kauempana kosmoksessa on havaittu merkkejä todella suoermassiivisista mustista aukoista. Näitä on löydetty jopa suhteellisen pienistä galakseista. On siis mahdollista, että jo nuoressa maailmankaikkeudessa syntyi supermassiivisia mustia aukkoja.

Tällä hetkellä seurataan eteläiselle pallonpuoliskolle näkyvää Eta Carinae-tähteä. Tähti on arvioitu 120 auringon massaiseksi ja se puhaltelee ulos kaasua, mikä viittannee suhteelisen pikaiseen Supernovaan. Kun Eta Carinae räjähtää, sen ydin luhistuu mustaksi aukoksi. Se, mitä tuo supernova tekee muulle osalle Carinaen tähtisumua lienee vielä arvoitus.

Kahden massivisen mustan aukon törmäyksessä syntyy nykytietämyksen mukaan ylimassiivinen musta aukko. Tuo ylimassiivinen musta aukko on olemassa hyvin lyhyen ajan, koska Hawkinsin säteily voimistuu järjettömästi ja aukko "höyrystyy" joissakin nanosekunneissa tuottaen samalla energiapurkauksen joka voidaan havaita koko tunnetussa universumissa. Tuon räjähdyksen voimakkuudesta kertoo jotain se, että laskelmien perusteella tunnetun universumin laidalla tapahtuva edellä kuvattu energiapurkaus tuottaisi koko universumiin niin voimakasenergisen säteilyn että olosuhteet vastaisivat alkuräjähdystä seurannut Gluoniplasmavaihetta. Ts. kaikki tähdet ym. kappaleet hajoaisivat ja universumin kehitys lähtisi liikkeelle alusta saakka.

On myös laskettu että koska supermassiivisia aukkoja syntyy vain galaksien keskuuteen ja se ottaa aikaa, niin kahden supermassiivisen mustan aukon kohtaamiseen menee aikaa vähintään noin kymmenkertaisesti nykyuniversumin ikä. Edellä kuvatusta energiapurkausta kutsutaan kaiketin nimellä Gluoniräjähdys tai hieman dramaattisemmin "Jumalvalssiksi".

Huomattavaa on myös että joidenkin mallien mukaan tuollaisen energiapurkauksen vaikutus näkyisi välittömästi koko universumissa eikä se siis pysyisi tapahtumakartiossa jonka määrittää valonnopeus (tietty tapahtuma voi vaikuttaa x etäisyyden päässä aikaisintaan sen ajan kuluttua, joka valolla sinne kuluisi matkata).