Elisabeth Kostojeva: Historiantutkija

Itä-Eurooppalaiselta kalskahtava nimi, kertoo jostakin kasakoiden ajan mytologiasta.
Kirja on hyvin todellista nyky-aikaisuutta, kertomalla vain verikostollisuudesta, pimeän Keski-Eurooppalaisten valtioiden ja näin liikkuvan tarinan kertomisen avulla. Se kertoo omistamisesta sekä ajattomasta kiintymyksen tunteesta, läheisyydestä erääseen omaiseen ja hänen tunne-arvoa tukevaan kokoelmaan elämästä. Se kertoo myös psykoottisuudesta, ja omistuskirjoituksesta. Maantieteellisesti sijoitettuna paikka Keski-ja Itä-Euroopassa, jossakin kaukaisessa Romaniassa on ehkä väärä, ja näin väkivaltaisuuden muodostumisessa on pelkkä järkyttävä ja silmin-nähtävä turhautumaan perustuva fiktiivisyyden perä.
Erittäin oudosti kirja paljastuu vain hahmoterapiaa ja sen eri kohtia käsitteleväksi hirmu-hallitsemikseksi ja sen tarpeeksi. Suoraan silminnähtävästi ja oudosti silmiin aina osoitettuna. Mitä se edustikaan? Hahmoterapia, ja sen kohta, jossa vastuu ihmisestä siirrettiin aina omituisesti selkään tuijottaen, ja näin itsensä salaten, kuin vain selän takaa katsellen, toiselle ihmiselle. Kuinka hävettävää se olikaan? Vauvallekaan se ei aivan kertonut muodostuvasta arvomaailmasta, hänelle itselleen.
Jopa hän yritti siten aina muodostaa, vähän nostalgiseenkin perustuvan oikean ja väärän kuvaavat arvonsa yksityisyydestä omaantuntoonsa. Hahmoterapia siitä, kuinka ihminen oli omaltatunnoltaan vapaa, rakentamaan tulevaisuutensa ja yksityisyytensä, turvallisesti, ja kenenkään tarkkailematta. Seuraamatta häntä salakavalasti ja väkivaltaisesti, vain sivusta. Ja yksityisyyttä omallatunnolla loukaten.....
Edelleen kirja kertoo päiväkirja merkinnöistä ja osin fiktiivisestä kulttuuriperästä tarunkerrontaan ja ykisityisyyden tärkeyteenkin paneutuen ihmisuhteen avulla. Suhde isään on varmasti edustavin esimerkki läheisyydestä ja lähimmäisyydestä aidolla kiintymyksellä, jonka elämä tuo mukanaan yhteisenä matkana elämän ja arjen yhteisellä tiellä. "Mutta häne muistinsa oli erinomainen, ja hän kertoi minulle panneensa kokoelman lukkojen taa, koska aavisteli siitä pahaa. Hän sanoi erään ulkomaalaisen professorin tulleen kerran katsomaan sitä ja menneen sitten hyvin - miten se sanotaan?- tolaltaan ja tulleen hulluksi, (* alkup.) ja rynnäneen yhtäkkiä ulos rakennuksesta. Vanha kirjaston-hoitaja katseli kaiken yllä, vain odottaen tapaamista.
- "Onko hän vielä elossa?"
Kukaan ei ollut tullut sisään, ja kadulla johtava ovi lukossa, koska ilta ja kirjasto oli jo suljettu."