Uskovan purkaus

Jos tietäisitte, että on olemassa paikka, jossa ihan kaikki voi olla onnellisia, sanan jokaisessa merkityksessä, niin ettekö haluis kertoo tästä kaikille? Okei, ihmiset on itsekkäitä, mutta jos oletetaan ton kysymyksen olevan retorinen. Mä ainakin haluan. Oon uskossa, koska oon oikeesti tuntenu Jumalan läsnäolon ja nähnyt/kuullut monista Isän aikaansaannoksista. En siksi, että tuntisin olevani parempi ihminen tai että pääsisin kertomaan kaikille kuinka hurskas ja hyvä ihminen oon. Ainoo syy on, se, että uskominen on yksinkertasesti parasta elämässä.
Ai että oonko mieleisairas? hullu? idiootti? typerys? naiivi? En. No nyt varmaan oletatte, että oon joku tosi traagisen lapsuuden kokenut nuori, joka ei löytäny muuta vaihtoehtoa, kun turvata Isään. No en sitäkään. No sitten oon varmasti sellasessa pumpulissa elänyt ihminen, joka ei oo kokenu elämänsä aikana mitään kauheeta. No jos ei lasketa pikkuveljen kuolemaa, elämistä omien vanhempien pitämässä perhekodissa (jossa oon nähny ihan riittävästi erilaisia tarinoita) ja nuoruuden perus kännisekoiluja yms. niin joo, ehkä sitten oon tälläsessä haavemaailmassa eläny ihminen. Mulla on kuitenkin ollu elämässä aina kaikki kohtalaisen hyvin, joten en usko, että syytä tähän ”mielenvikaseen” uskomiseen löytyy sieltäkään.

Miks sitten uskon?
- Siks, että en oo ikinä tuntenu olooni paremmaks. En todellakaan sano, että kaikki asiat sujuis yht äkkii täydellisesti, mutta ne on paljon helpompi ottaa vastaan.
- Tätä ei voi oikeesti kuvailla sanoin, se pitää kokea.

En jaksa kuluttaa enempää aikaa syiden selittämiseen, koska niitä on miljoona.

Nyt haluun kuitenki vielä perustella, että miten ihmeessä voin uskoa tälläseen satusoopaan.
- Oon kuullut lukemattomista ihmeparantumisista ja muista ihmeteoista. Kaikki tälläset tarinat ei oo tyyliä ”vesi muuttui viiniksi”, vaan ihan arkipäivän asioita. Tässä muutamia esimerkkejä:

Tuttu selitti, että oli kerran kaikkien laskujen maksamisen todennut, että tilillä oli enää 2 e. Seuraavaan palkkapäivään oli vielä useita viikkoja, joten tutulle tuli kyllä hätä, kun ei tiennyt, miten saisi rahaa edes ruokaan. Parin tunnin päästä kaksi tämän kaveria soitti ovikelloa ja kanto mukanaan useita ruokakasseja. Nainen oli ihan ihmeissään ja nää kaverit vaan sano, että ”Meille tuli vaan tunne, että sä tarvit näitä.”

Toinen tuttu oli kirkossa, kun alettiin keräämään kolehtia. Tällä miehellä oli mukana vaan 10 e, jotka oli tän viimeset rahat. Sille tuli silti tosi voimakas tunne, että sen pitäisi antaa viimeset rahansa tähän kolehtiin. Mies sitten laitto ja kun astu ulos kirkosta, niin alko sitten miettimään, että mitä tuli tehtyä. Yht äkkiä joku mies vaan tuli sen luokse ja sano, että ”Ole hyvä, mä haluun antaa nää rahat sulle” ja anto miehen käteen 20 e.

Tässä oli ihan vaan muutama esimerkki. Oon itekki kokenu tän tyyppisiä tilanteita, mutta niistä en jaksa nyt kirjottaa. Okei, voi tälläsiä tapahtua muillekin kun uskoville, mutta jokaisessa mun kuulemassa tilanteessa on rukoiltu/oon rukoillu ja sitten on tapahtunu jotain ihan mahtavaa.

Tajusin just, että tästä tuli ihan hirveen sekava teksti. Olis pitäny ryhmitellä ajatukset jotenki paremmin, mutta tulin vaan niin vihaseks, kun luin jotain keskustelua, jossa uskovia sanottiin ylimielisiks ja naurettaviks, että oli pakko päästä purkamaan ajatuksia.

Nyt ihan viimeseks haluan siis sanoa, että ainoo asia, jonka takia kirjotan tätäki tekstiä on, että tän avulla voin saada jonkun ajattelemaan. Musta on niin loukkaavaa asettaa meidät uskovat samaan muottiin. Luuletteko, että huvikseen haluun tulla tänne haukuttavaks? En. Ei vois vähempää kiinnostaa. Mutta mä teen tän silti ja pyydän, että vaatikaa. Vaatikaa Jumalaa oikeesti näyttäytymään teille. Ok, voi olla, että mitään ei tapahu. Harmi. Mutta ihan oikeesti, yrittäkää. Mitä te häviitte? Lupauksen itellenne, ettette _ikinä_ aijo mennä mukaan mihinkään v*tunp*askaanjeesusshittiin? Jaa.