Tuo rapauttava vaikutus on tullut hyvin näkyviin Ukrainan jälkikommunistisessa tilassa kun presidenttikin on ollut vanha kommunisti, kommunistisen ajan kasvatti joka tapauksessa. Kansaa ei kuunnella vaan sitä ammutaan jos ei usko, itse asutaan loistotiloissa ja loma-asunnot karhuineen ovat vain odottamassa isäntäänsä. Niin on kuin aikoinaan neukkujen johdon datshat.
Lähtö tuli kuitenkin kun kansa kyllästyi ja nyt raastupa odottaa häntä ja kavereita jotka kyselemättä tukivat oman kansan ampumista mieluummin kuin uusien vaalien pitämistä kansan pyynnöstä. Nyt taitavat syytteet olla odottamassa murhista ja hyvä niin koska siihenhän hän syyllistyi.
Siellä todella kansa pyysi, satoja tuhansia oli liikkeellä kun meillä vajaa bussilastillinen komuja vaatii jotain niin mitenkä siihen pitäisi suhtautua ihan demokratian nimissä. Onko yksi kommunisti suurenkin joukon yhteydessä sen enemmistö, se hieman ihmetyttää sillä itse he puhuvat/kirjoittavat kansasta itsestään puhuessaan.
Kommunismin rapauttava vaikutus
24
90
Vastaukset
Kun luette tämänkin päivän kommenttisaalista tällä palstalla niin moniko niistä tähtää parempaan tulevaisuuteen ja aatteen puhdistamiseen kansalle sopivaksi. Ei taida yksikään vaan pääasiassa koko kommenttirypäs koostuu muiden tekemisten moittimisesta. Onko se oikea tie, mielestäni ei!
Parasta olisi keskittyä omaan tekemiseensä ja ideoida sitä miten muuttua jotta kannatus lisääntyisi. Nykyiselläänhän on yhdentekevää onko teitä olemassa vai ei, mihinkään ette pysty yhteiskunnassa vaikuttamaan tällä menolla. Vaikuttaminen vaatii kannatusta.- Huugo Tattari
Ukrainan tapahtumilla ei ollut mitään tekemistä kommunistien kanssa. Oligarkit taistelivat, kuka heistä pääsee valtion varojen äärelle.
Ehkä totuus on jossain tässä:
"Lähde: New Eastern Outlook, Jim Dean
Käännös: Ville Kyrönlahti
23.2.2014, Verkkomedia.org
Lännen puolisotilaalliset joukot lietsovat tappamista Ukrainassa
Mutta miksi? Kaikki itsenäiset uutislähteet vahvistavat, että kun tulitauosta päästiin sopimukseen ja protestiliike tulisi menettämään tilaisuutensa, niin pahimmat protestoijat käsittelijöineen päättivät provosoida ampumisvälikohtauksen varastaakseen uutisotsikot.
Jopa Associated Press osui melkein asian ytimeen. ”Peläten että tulitauko oli vain pilaa, Kiovan protestoijat etenivät polttopulloja heitellen kohti poliisien linjaa.” Vasta aivan raportin lopussa mainitaan, että hallituksen ja mielenosoittajien välinen pattitilanne on antanut kaduilla vallan kovan luokan mellakoitsijoille."
Näitä ei valtamedia tuo julkisuuteen. EU-propaganda hymistelee messiaan roolia Ukrainan pelastajana.
Sekä Ukrainan uusi hallitus että EU ovat korviaan myöten kiinni aseellisen oikeistolaisen ryhmittymän poliittisina vankeina. Yksi ökymiljardööri poistettiin. Toiset astuvat remmiin. Työväenluokalle jää maksumiehen rooli.
Ukrainasta tehdään kiireellä EU:n vasallivaltiota väkivaltaisen tapahtumaketjun seurauksena. Tilanne on ainutlaatuinen ja heijastaa eu-oligarkkien kasvavaa voimantuntoa.
Lännen propagandan tuttu tapahtumien demonisointi "ilkeästä johtajasta, joka pakenee mutta löydetään" suuntaa ihmisten huomion pois todellisuudesta kuten Irakissa 2003Kyllä kommunismi sen maan ensin pilasi ja nuo oligarkit ovat kommunismin perintöä, kun yhteistä omaisuutta jaetrtiin niin näimme miten siinä kävi, ei mennyt tasan Masan kanssa vaan puolueen kihot olivat paremmin selvillä asioista kuin kansa ja niin ne omaisuudet siirtyivät entisille puolueen napamiehille. Tämä taisi olla tavanomainen käytäntö kun sosialismia purettiin.
Toivottavasti nyt onnistuu paremmin ja avoin vapaa demokratia pääsee vihdoinkin valtaan.
- Huugo Tattari
"Kyllä kommunismi sen maan ensin pilasi ja nuo oligarkit ovat kommunismin perintöä,"
Ukrainan ja Itä-Euroopan tapahtumat ovat pikemminkin live-elokuvaa kapitalismin alkuperäisestä kasaantumisesta. Ajasta 1600-1800 luvuilta, jolloin pääomien saalistaminen ja proletaarien riisto oli täysin vapaata. Työväen järjestymiskiellot olivat voimassa kaikissa kapitalismin kehityksen maissa. Muun muassa Ranskan porvarillinen vallankumous sääti 1793 työväen yhdistysten kiellon.
”Tiedämme, että disinformaatio-ohjelmamme on valmis kun kaikki, mihin amerikkalainen yleisö uskoo, on valhetta.”
William Casey (CIA:n johtaja henkilöstön 1. kokouksessa 1981)
Länsi, Nato ja erityisesti Yhdysvallat, ovat pyrkineet epävakauttamaan Ukrainan jo pitkän aikaa. Tämä ei ole voinut jäädä huomaamatta kaikilta korkeasti palkatuilta länsimaiden toimittajilta. Ei jäänyt Operaatio Gladiokaan, joka oli kylmän sodan aikana koulutettu vastarinnan ja sabotaasin ”taustaliike” siltä varalta, että Neuvostoliitto valtaisi koko Euroopan. He vain pelkäsivät uutisoida koko aiheesta.
Gladion pysyi vuosia käyttämättömänä ja monet luulivat sen menneen täysin hukkaan. Italiassa oltiin kaikkein säälimättömimpiä, koska kommunistien kannatus maassa oli kaikkein vahvin. Kommunistit näyttäessä olevan valmiita voittamaan, aktivoitiin Gladion jäsenet suorittamaan sattumanvaraisia terrori-iskuja supermarketeissa tai muuten vaan viattomia ihmisiä kohtaan."
http://www.verkkomedia.org/
Suomessa näiden uutisten pohjalta ei analysoida tapahtumia. Lännen lehdissä kerrotaan ilmiöiden taustoja. Niillä korostetaan operaatioiden onnistumista ja luodaan henkeä, että voitettiin. Kunkin hallituksen propaganda taasen hukuttaa tiedonjyväset laarin pohjalle.
Kapitalismi ei käy vain ideologista sotaa. Se palkkaa terroristeja kaikkea demokratiaa vastaan mustatakseen edistyksen voimia, demonisoi henkilöitä, ja palkkaa mielenosoittajia rauhallisiin ja etenkin väkivaltaisiin operaatioihin.
Usalaisen lehden esipaljastus on hyvin kuvaava. "Kapinaliikkeiden" synnyttämiselle on hyvin ymmärrettävää massiivinen puhelin ym. vakoilu. - geronimo
Ukrainan tilanteen aseellisesta luonteesta:
"Kiovassa tulituksen kohteeksi joutuneille viranomaisille on annettu torstaina päivällä lupa käyttää tuliaseita itsepuolustukseen. Keskiviikkona solmittu tulitauko jäi haaveeksi kun ns. ''opposition'' kapinalliset jatkoivat hyökkäyksiä hallinnon kohteita ja joukkoja vastaan. Tilanne muistuttaa Syyrian skenaariosta.
Toimittaja: Janus Putkonen
20.2.2014, Verkkomedia.org
Vaarallinen eskalaatio Ukrainassa muistuttaa Syyrian tilanteesta
Mellakoitsijat Kiovassa jatkoivat hyökkäyksiä hallintoa ja turvallisuusjoukkoja vastaan sen jälkeen kun myöhään keskiviikkona opposition ja hallituksen välillä oli sovittu tulitauosta, jonka mukaan neuvotteluihin ryhdytään ja hallitus veti pois suunnitelmansa julistaa hätätila ja aloittaa vastahyökkäys aseisiin tarttuneita joukkioita vastaan.
Aseistutuneet kapinalliset Kiovan keskustassa olivat käynnistäneet kuitenkin tarkka-ampujatulen turvallisuusjoukkoja vastaan ja yli kymmenkunta oli haavoittunut jo yöllä. Mellakoitsijat olivat lisäksi tunkeutuneet parlamenttitalolle samalla kun poliisien linjoja oli puskettu kauemmas Mariinsky-puistoon. Parlamentissa aloitettiin evakuointi; kansanedustajat ja työntekijät ovat jättäneet rakennuksen. Mellakoitsijat ovat vanginneet yön ja aamun aikana arviolta tusinan verran poliiseja."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=9817
Kuvaus on paljon lähempänä totuutta ja varmasti EU:n tiedossa. Aseelliset joukot (lännen tukemat ja palkkaamat!) aloittivat tulituksen ja Janunkovitsin hallitus vastasi.
Oppositiojohtaja Klitshko sopi tulitauosta. Asejoukko tulitti eikä hyväksynyt neuvottelutarjousta eikä -tulosta.
Kumpikaan oligarkkiryhmä ei voittanut. Voiton peri äärioikeisto, joka ei hyväksy mitään valtaa, ei EU:ta eikä Venäjää. Äärioikeisto ei voi hallita ilman pääoman tukea ts. oligarkkeja.
Nyttemmin äärioikeisto on korvaamassa poliisia omilla joukoilla ja rakentaa omaa väkivaltakoneistoa, suomalaisttain suojeluskuntaa tai Lapuan liikettä.
Tynkäparlamentti suoltaa lakeja liukuhihnalta eikä kansa pysy perässä. Oligarkki Janu...demonisoidaan ja heitetään rahvaan raadeltavaksi. EU, USA ja kv-pankit ovat huuhkajina saaliin jaossa.
Ukrainan kansa on maksumies, hallitsi mikä oligarkkiryhmä tahansa. Mitä tekee äärioikeisto, jonka aseissa valta on. Ottaako se lännen rahat, pokkaa ja pystyttää sotilaallisen diktatuurin!!! Näyttää täällä olevan Verkkomedian mannekiini kahdella eri nikillä liikkeellä jotta kannatus vaikuttaisi suuremmalta.
Olen joskus vilkaissut tuota julkaisua mutta se haisi liikaa Pravdalle vanhoilla komupäivillään jottei sen sanomalle kannata paljoakaan arvoa antaa.
Onhan Putinin klaani kovasti vieläkin puolustamassa sitä kansansa murhaajaa joka nyt piileskelee jossain eikä uskalla olla vastaamassa teoistaan.
Venäjän johdolla on todella syytä peljätä Ukrainan mallista tapahtumaketjua koska samaan tyyliinhän Venäjän johto on asiansa järjestänyt vaalejaan manipuloimalla jos ei muutoin niin vapaata tiedonvälitystä hankaloittamalla.
Venäjän hallinto tänäänkin on lähempäni veikkaamaasi sotilasdiktatuuria kuin vapaassa demokraattisessa lännessä yksikään valtio.- Huugo Tattari
Nämä verkkomedian uutiset on koottu New Yorkin lehdistä ja mahdollisesti osa tiedoista perustuu Snowdenin paljastamiin salaisiin USA:n hallinnon asiakirjoihin.
Jos ne ovat komulaista pravdapropagandaa, kommunistit ovat etevästi soluttautuneet USA:n johtaviin porvarillisiin lehtiin.
linkistä:
"Mellakoitsijat heittelivät polttopulloja poliisien niskaan torstaina aamulla ja väkivaltaisuudet puhkesivat jälleen huolimatta "surun päiväksi" sovitusta verilöylyn jälkeisestä päivästä. Surun päivänä oli tarkoitus kunnioittaa kaikkia niitä 28 ihmistä, jotka saivat surmansa tiistain ja keskiviikon välisenä aikana.
Torstaina aamulla ambulanssit kuljettivat loukkaantuneita myös barrikaadien takaa Itsenäisyyden aukiolta. Poliisit ovat käyttäneet kyynelkaasua, kertoo Unian-uutiset.
RT:n kirjeenvaihtaja Kiovasta kertoi torstaina aamulla, että mellakoitsijat olivat pakottaneet turvallisuusjoukot ulos Itsenäisyyden aukiolta ja vallanneet Oktyabrsky Palacen, joka on suuri konserttisali Kiovassa. Lisäksi Ukraina Hotelli oli vallattu. Kirjaanvaihtajan mukaan ammuskelua kuului ympäri pääkaupunkia.
RT:n kuvausryhmä joutui myös tulituksen kohteeksi. Heidän ikkunansa hotellista oli ammuttu rikki. "Mitään tulitaukoa ei ole", kirjeenvaihtaja kertoo, ja todistaa seisseensä vain senttien päässä ikkunaan osuneesta luodista. Myös ulkona ollut kuvausryhmä oli joutunut tarkka-ampujien tulituksen kohteeksi.
Ukrainan sisäministeriön torstaina antamien tietojen mukaan ainakin 23 poliisia on haavoittunut tarkka-ampujien tulituksessa Itsenäisyyden aukion reunoilla. Radikaaliryhmien sanotaan käyttäneen avoimesti tuliaseita Berkutin (turvallisuusjoukkojen) viranomaisia vastaan. "
Suomenkin virallinen tiedotus näyttää olevan suodatettua ja samankaltaista kuin Irakista ja Syyriasta. Molemmissa totuus on ollut ainakin osittain erilainen.
New Yorkin lehdet kertovat toisin Ukrainasta kuin Suomen valtamedia.
Ensinnäkin Ukrainassa on kolme porvarillista osapuolta maan sisällä ja ulkoiset vaikuttajat lisäksi.
Länsi pelasi riskipeliä ukrainalaisten terroristien avulla, voitti ja nyt kroppa nuppineen on terroristien toimien vanki. Aseilla toiminut mielenosoittajaväki rakentaa omaa valtion elimistä poikkeavaa asekaartia.
Sosialismi ja työväenliikkeen pyrkimykset ovat olleet poissa ellei oteta lukuun yleistä tunnusta korruption kitkemisestä. - lupiin
Lisää amerikkalaismediaa. Joidenkin mukaan se on bolsevistista pravdatotuutta. Lukija päätelköön itse.
"Syyria-skenaario: Ukraina on pienen radikaaliryhmän panttivankina
Miljoonien ihmisten Ukraina on ajautunut vain pienen radikaaliryhmän panttivangiksi. Radikaalissa ja aseistautuneessa ryhmässä arvioidaaan olevan 2 000 - 3 000 jäsentä. Oxfordin yliopiston professori Mark Almond arvioi Kiovan tilannetta torstaina.
"Vasta aika kertoo meille kaiken kun arkistot avautuvat, mutta on nähtävissä todisteet, joiden mukaan amerikkalaiset ja eurooppalaiset halusivat jonkinlaisen kaoottisen ulottuvuuden tähän kriisiin. Muistakaamme, että jos menemme vuoteen 2004, ajettiin lävitse kompromissi kriisiin, ja sovittiin vaalien uudelleen järjestämisestä. Nyt minkä näemme, on puhtaasti vallankumouksellinen tavoite. Se tarkoittaa perustuslain hylkäämistä, se tarkoittaa vastapuolen leimaamista rikolliseksi, ja mitä minä näen lännen todella haluavan nähdä, on nykyisen hallinnon puskeminen vallasta ilman mahdollisuutta enää palata valtaan," Almond sanoi.
Global Research veti yhteen Ukrainassa nyt nähtyä ja koettua. Viiva tilanteeseen onkin suoraan vedettävissä tapahtumista, jotka tulivat tutuksi lännen käynnistettyä agressiot Syyrian hallintoa ja maan armeijaa vastaan vuonna 2011.
Yhteensä 14 kohtaa tuoreista poliittisista tapahtumista ovat suoraa toisintoa niistä toimenpiteistä, joilla maahan masinoidaan ensin aseistettu ryhmittymä, jonka jälkeen puhutaan vain "rauhantahtoisista mielenosoittajista", jotka muodostavat värivallankumouksellisen massan kovan ytimen: Palkkasotilaat."
Uutisessa puhutaan vallankumouksesta. Ukrainassa ei ollut yhteiskunnallista kumousta. Porvariryhmä suisti toisen vallasta lännen avulla ja propagoi USA:n "korttipakkatyyliin" vastapuolen rikollisuudesta. Molemmat puolet olivat ja ovat oligarkkeja ja kansan rosvoajia.
Amerikkalaisen mukaan aseellinen ryhmä, joka ampui, oli järjestetty tarkoituksellisesti.Amerikkalainen media ei mitään pyhitä arvoisa "Huugo lupiini", siellä on joka tapauksessa kokoelma erilaista hörhöä joista osa vieläkin väittää NY:n tornitalojen tuhoajaksi CIA:n. Näyttää lisäksi tuo Global Research olevan propagandasävytteinen ja vasemmalle pahasti kallelleen mutta sekin tietysti sopii sinulle.
Tuskin siellä Ukrainassa paljoa tarvittiin innostusta ulkopuolelta mutta sinä lienet tuota salaliitto porukkaa jolle moiset kuvitelmat ovat elämän sisältö, olen pahoillani puolestasi!
Muutoin näkee taas viimeaikaisista kirjoituksista jotta mikä vaan on kiinnostavampaa kuin se ainoa oikea aihe tällä palstalla eli aatteen ja sen pohjan tervehdyttäminen siten, että joku siihen alkaisi luottaa ja kannatus kasvaisi edes sen verran jotta voisi kuvitella kommunistien edes olevan oikeasti olemassa. Heitä kun ei näy missään jos ei tälle palstalle poikkea ja täälläkin vain yhden käden sormilla laskettava määrä.
Kukaan ei ala keskustelua miten eteenpäin, olemmehan kaikki nähneet jottei homma suju vanhoilla nuoteilla vaan uutta ideaa tarvitaan eikä sitä ole edes puolueen johdon taholta juurikaan esitetty. Ohjelmassakin on ainoastaan hyvältä näyttäviä asioita mutta reaalisuus puuttuu juuri kannatuksen määrän vuoksi. Kenelle on tärkeää mitä SKP esittää jos se on huutava ääni korvessa jossa kukaan ei kuule?
- popup
verkkomedian toimittajan kommentti:
"Tämä radikaaliblokki, joka provosoi Ukrainan hallintoa, toimii aivan samoin kuin muut terroristiryhmittymät lännen lietsomilla taistelutantereilla. Näin tapahtui Libyassa ja Syyriassa. Ollaan kaukana kansoista ja kansan valitsemista johtajista, demokratiasta. Käskyt provokaatioihin tulevat kaukaa Kiovasta ja kun totuus vihdoin valkenee itselleen Ukrainan oppositiolle, ettei heillä ole mitään vaikutusvaltaa aseistettuihin joukkoihin kentällä, onkin jo monella tapaa myöhäistä pelastaa Ukrainaa. Kansat ovat merkityksettömiä."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=9817
Syyriassa ja Libyassa tapahtui todella samankaltainen "kansannousu". Tapahtumista on sellaista tietoa, mikä on olemassa eikä se siten ole salaliittoteoria.
Länsi toimii kulissien takana saadakseen teollisuudelleen raaka-aineita. Mistään muusta se ei välitä.
samasta linkistä:
"Yhdysvaltain ex-ministeri Paul Graig Roberts toteaa tietojen vahvistuneen, joiden mukaan Washington ja Bryssel lietsovat väkivaltaista vallankumousta Ukrainassa. Käsitystä tukevat myös Verkkomedian keräämät tiedot. Mellakoitsijoille maksetaan palkkaa ja kaiken takaa on paljastunut myös Israel."
Usalainen ent. ministeri olisi bolsevikkihörhö!! Ei. Mikään salainen ei ole ilmitulematonta. Salainen tulee aina esille ennemmin tai myöhemmin. Nyt tietoa Ukrainan kaappaamisesta EU-leiriin on riittävästi. Mikäli se tulee unioniin. Sitä ei vielä tiedetä. Kuinka suuri valta äärioikeistolla on ja mitkä sen tavoitteet ovat. Lähiviikot ja kuukaudet kertovat enemmän. - irute
Arvaus.
Se porukka, joka provosoi Janunkovitsin hallituksen ampumaan, rakentaa omaa aseistettua poliisia. Arvata saattaa, että ulkomailta lipuu Ukrainaan palkkasotilaita avuksi.
Arvaus. Kahden kuukauden sisällä uusi hallitus on selkkauksessa näiden asejoukkojen kanssa. Syntyy aseellisia selkkauksia ja Janunkovitsin kaataneet asejoukot jakautuvat toisiaankin vastaan. Uusi hallitus joutuu sotatilaan niitä voimia vastaan, jotka nostivat sen valtaan. - Totuus on kivaa.
Jos kommunismi ja Venäjä eivät olisi koskaan astuneet Ukrainan maaperälle, Ukraina olisi varmaan hyvinvoiva sivistynyt maa, jossa olisi ehkä korkeampi elintaso kuin Suomessa. Ainakin kaikki edellytykset sille ovat olleet olemassa. Venäjän (NL:n) ja kommunismin pesiydyttyä maahan, ongelmat ovat alkaneet. Ja menee oma aikansa ennenkuin kaikki kommunismin jättämäpaska on saatu pestyä pois.
Toivokaamme että ukrainalaiset jaksavat ja miksi eivät jaksaisi. Jos tätillä olisi ne, hän olisi setä.
Helsingin Sanomat "bolsevikkien" propagandatorvena.
Hesari on on Ukrainan kriisin ajan liputtanut estottomasti oppositiota edustavaa kapitalistiryhmää.
25.2 numerossa oli paljastava toimittajan itse kokema selostus.
Opposition aseelliset joukot (Oikea Sektori), jotka olivat puolellaan ampumassa mielenosoituksissa poliisia, luovat uutta järjestystä.
Bussiautollinen erilaisin asein varustautunut ryhmä matkusti Kiovan ulkopuolelle kahteen pikkukaupunkiin puhdistamaan kaupunginvaltuustoja Alueiden puolueen jäsenistä. Heillä oli uuden hallinnon mandaatti tehtävään.
Tunnuslause kajahti ensin: "Kunnia Ukrainalle ja kuolema viholliselle". Ensi töiksi porukka heitti pihalle kommunistien punaisen lipun (sota)veteraanien toimistosta ja siellä ollut ukrainalainen. Seuraavaksi porukka hääti valtuuston kokouksesta Alueiden puolueen listoilta valitut vatuutetut. Muiden puolueiden edustajat eivät uskaltaneet protestoida. Porukalla oli valtuus myös astua kapunginjohtajien pakeille ja ilmeisti häätää epämieluisa.
Asejengi toisti mielenosoitusten vapaustunnuksia jä hallinnon läpinäkyvyttä. Valtuustosalin valtaus ja toimet he tekivät naamioiden takaa.
Hesari: "OIKEA SEKTORI on äärioikeistoliasten ja oikeistolaisten radikaaliryhmien kattojärjestö...."
Ukrainassa asejoukko järjestäytyy, aseistautuu, erottaa vaaleilla valittuja valtuutettuja. HS ei kerro mutta arvata voi että kommunistit (vaalikannatus n. 6 %) puhdistetaan hallinnosta.
Asevoima voi "puhdistaa" kenet tahansa epämieluisat nimittämällä hänet porvari J:n kannattajaksi tai entiseksi sellaiseksi.
Tällainen hallinto tulee yhden korruptioväen tilalle. Uuden hallinnon huipulla ovat toisenlaiset mutta samanlaiset korruptiopolitiikot. Ensi töiksi uusi hallinto, kun näki että länsi nosti ne valtaan, se vaatii länneltä 25 mrd euroa. Olletikin tuki tulee kansan maksettavaksi.
Suomen 30 luvun tilanne on selvästi nähtävissä. Lapuan liike, IKL, Heimosoturien liitto, AKS, Suojeluskuntien ja muut suomalaisen " Oikean sektorin" järjestöt "putsasivat" valtion mandaatilla eduskunnan ja valtuustot vasemmistolaisista ja Hitlerin tultua valtaan veivät Suomen natsiliittoon ja turmion tielle.
Saattaa käydä niin että länsi kehitti itselleen sopan jota ei voi syödä.
Tämä suomalaisen "bolsevikkilehden" Helsingin Sanomien tiedoista, koska usalaisiin lehtiin ei uskota.Mikä on käsityksesi - onko Venäjällä täysi oikeus puuttua Ukrainan sisäisiin asioihin mutta Syyrian sisäisiin asioihin ei kukaan saa puuttua vaikka siellä olisikin jo satoja tuhansia kuolonuhreja?
Mikä on mielipiteesi?
Mahdatkohan tälläkertaa pystyä kertomaan mielipidettäsi?
Et varmasti sillä eihän sinulla kommunistina ole omia mielipiteitä sillä oman mielipiteen muodostaminen vaatii itsenäistä ajattelua.
..................Äkkipäätään olen kuitenkin saanut Janusta sen käsityksen jottei se mikään tyhjätaskukaan olisi vaan Ukrainan avustukset ovat löytäneet helposti ja isosti hänen ja hänen ystäviensä taskuihin. Poikakin kuulemma päivän aviisin mukaan omistaa useita suuria yrityksiä. Onkohan poika kerennyt hammaslääkärin palkoistaan rahat moiseen säästämään?
Arvelen saatujen tietojen perusteella kyseessä olevan tyypillisen jälkikommunistisen tilan jossa komunapamiehet korjaavat potin joka kuuluisi jakaa hieman leveämmin kansan eduksi. Nyt pitäisikin laittaa jokainen esittämään ne ansiot joilla omaisuudet on ansaittu ja ne joihin ei selvää selitystä löydy on arvioitava uudelleen.
Ukrainan tilanteessa siis entiset komuoligarkit ovat se häviävä puoli ja kansa on silloin voittajan puolella jos nyt saadaan avoimet ja rehelliset vaalit aikaan.
Se asepuolikin siellä Krimillä lienee ollut Moskovan masinointia tai ainakin sieltä tulleen rohkaisun ansiota. Lännen kanta kuitenkin lienee saanut Moskovan perääntymään ja aseelliset joukot ovat kaikonneet ainakin lentokentiltä.
Ukrainalaiset lienevät oppineet sitten 1920 jälkeen jotta kommunistiin ei voi luottaa koska se vie viljatkin liiteristä. En yhtään ihmettele niitä jotka holodomoria muistellessaan eivät ihan käsikynkkää halua Moskovan kanssa kulkea. Ei ole Moskova tainnut vielä korvata niitä vahinkoja joita kommunismin levittäminen ukrainalaisille aiheutti.
Virheiden tunnustaminen ja korvausten maksaminen reilusti olisi se paras keino Moskovalle saada naapurit ymmärtämään ettei sama enää toistu vaan Venäjä on ihan uusi maa. Meilläkin olisi sieltä paljon saatavia kuten Karjala, Sallan itäosa ja Petsamo siihen kuntoon kunnostettuna kuin ne luovutettaessa/varastettaessa olivat. Ne sotakorvauksetkin olisivat enemmän olleet Moskovan maksulistalla kuin meidän. Moskovahan ne kapinat aloitti pyrkiessään kommunismin maailmanvalloitukseen.
Ei kannata moittia -30 lukua koska se mitä tehdään kommunismin leviämisen hillinnäksi on aina positiivista, mitään hyväähän kommunismista ei koskaan ole kansan tasolla koitunut.
Ei ole myöskään suurta eroa tavallisen kansalaisen kuten Työeläkeläisen kannalta onko kyseessä minkä värinen natsi hyvänsä, musta vai punainen.
On päivänselvä tosiaasia, että Suomen äärioikeisto innostuu aluevaltauksiin itärajan takaa Ukrainan tapahtumien seurauksena. Hengenheimolaiset voittivat Ukrainan kapitalismin kriisin ensimmäisen erän. Parlamentti ja valtuustot putsataan lapuan liikkeen mallin mukaisesti, tällä kertaa sieltä lähtevät myös tietyn kapitalistiryhmittymän jäsenet.
EU ja USA ovat jo puuttuneet. Ne tukivat äärioikeistoa ja ovat poliittisesti lirissä.Venäjä on puuttunut kaiken aikaa ja se on loogista.
Kaikissa näissä maakohteissa oikea linja toteutuisi, mikäli työväenluokat heittäisivät kaikenlaiset kapitalistiryhmät niskastaan eivätkä asettuisi yhden puolelle toista vastaan.
Porvarillisen demokratian kannalta EU ja USA tukevat toista epädemokraattista kapitalistiryhmää, joka pitää sisällään natsilaisia piirteitä ja käytäntöjä.
Ukrainassa on yhdeksän vaikuttusvaltaista kapitalistiblokkia, jotka päättävät asioista. Justshenkon, Timosenkon, Janunkovitshin ja uusi hallitus on näiden muodostama. Jokainen niistä kuppaa kansaa. Kansa ei ole hallinnut 1991 jälkeen. Ukrainaa on siitä lähiten hallinnut kapitalistien ryhmät. Kommunistit syrjäytyvivät hallituksesta 1991 jälkeen.
Suomen äärioikeistolaiset hymistelevät ihmishengellä ja demokratialla. Nyt he tukevat demokratiaa asemiesten muodossa, "korttipakkapolitiikan" muodossa, kaiken alhaisen ja inhottavan ihannoinnin muodossa piittamaatta työväenluokan eduista tippaakaan. Ei Ukrainassa eikä Suomessa.Mikä on käsityksesi - onko Venäjällä täysi oikeus puuttua Ukrainan sisäisiin asioihin mutta Syyrian sisäisiin asioihin ei kukaan saa puuttua vaikka siellä olisikin jo satoja tuhansia kuolonuhreja?
Mikä on mielipiteesi?
Mahdatkohan tälläkään kertaa pystyä kertomaan mielipidettäsi?
Et varmasti sillä eihän sinulla kommunistina ole omia mielipiteitä sillä oman mielipiteen muodostaminen vaatii itsenäistä ajattelua.
..................Ei näytä vieläkään s.p ymmärtäneen sitä vahinkoa minkä 70 vuoden jatkuva komupainostus on ukrainalaisiin tehnyt. Ei heidän voi edes olettaa muutamaan kymmeneen vuoteen toimivan kuten vapaiden demokraattisten maiden kansalaiset toimivat.
Nykysukupolvien käytöstavat periytyvät kommunismin ajoilta ja siksi sitä pitäneekin toistaiseksi kutsua jälkikommunistiseksi yhteiskunnaksi.
Kyllä holodomor aikoinaan opetti mitä venäläinen oli se komu tai ei ajaa takaa kun pääsee niskan päälle.
Nyt voimme vain toivoa parasta kansalle jo komuille tappiota kuten heidän aikaansaamilleen oligarkeillekin.
"Nykysukupolvien käytöstavat periytyvät kommunismin ajoilta ja siksi sitä pitäneekin toistaiseksi kutsua jälkikommunistiseksi yhteiskunnaksi."
Näinhän sinun ideologinen oppi-isäsi kokoomuslainen Juhani Putkinen väittää.
Lapuan liike, suojeluskunnat ja Ukrainassa Oikean Sektorin äärinationalistinen fasismi ovat kapitalismin ehtoja tuotteita. Ukrainassa on vallalla avoin esikapitalistinen vapaan kapitalismin sääntelemätön riisto.
Työväenliikkeellä ja sen ideologialla ei ole asian kanssan mitään tekemistä.
ps. heppu nimeltä ap liputtaa työväenluokan murskaamista mutta pakenee joka käänteessä kansantaloudessa hävityn oppinsa kera. Kapitalistin tappiolla tuotettu olisikin sille voittoa.
Herrasemme Venäjän viha on käsinkosketeltava. Luultavasti antikuomanen häviää Ukrainan tapahtumissa. Eu ei uskalla vaatia Ukrainaa liittymään natoon ja hyökkäämään sen mukana Venäjälle.
ps. Ukrainan äärioikeistolaisten hallussa oleva hallitus vaati ensi töikseen EU:lta palkaksi töistään 25 mrd euroa. Maksatteko?
Mkasatteko sittenkin, kun uusi hallinto on ilmoittanut laittavansa kansan matokuurille siinä tilanteessa, jossa se jo on kapitalisten kuppaamisen jäljiltä.Niin, kyllä nuo neukkualn hajoamisen seurauiksena syntyneiden valtioidenkaikki riistokapitalistit ovat saaneet oppinsa kommunistivetoisessa yhteiskunnassa.
Joten nämä kyseessä olevat riistokapitalistit ovat nimenomaan kommunistivetoisen yhteiskunnan aikaansaannoksia.
..................."Kapitalistin tappiolla tuotettu olisikin sille voittoa."
Hahhaa, punikki ei vieläkään ymmärrä 8 ja 16 tuntia valmistettujen samanlaisten kirvesvarsien marxin oppien mukaisten arvojen mahdollista eroa.
Sinä se jaksat suu vaahdossa puhua marxin opeista mutta et ymmä'rrä niistä edes alkeitakaan - et tunne edes valömistusajan vaikutusta samanlaisten tuotteiden marxin oppien mukaiseen arvoon!!
Kalle nauraa itsensä tärviölle meidän marx-tietäjämme kyvystä hahmottaa useamman lauseen mittaisia opinkappaleita. Meidän punikkimme tekee jopa sen virheen, josta marx erikseen varoittaa!!! Eikä punikki ymmärrä virhettään.
Onkohan hänenlaisiaan yleisneroja montakin punikkilassa - no, ei kovin montaa sillä eihän punikkilassa ole kaikenkaikkiaankaan kovin montaa asukasta jäljellä.
.....................Onko Putkinen tosiaan sanonut jotain noin viisasta? Se sitten vain osoiottaa hänen olevan perin huomiokykyinen koska samaahan minä olen jo pitkään jankannut.
seklä Venäjä että NL ovat aina pyrkineet hyötymään pienistä naapuriestaan epäreilulla tavalla kuten riistämällä niitä monin tavoin, aloittamalla sotia niitä vastaan jne. Sehän on sama kuin teini-ikäinen koltiainen lastentarhaikäisten kimpussa. Ei sellaista mikään järkevä tai ystävällinen naapuri tee vaan kysyy voisinko auttaa jotenkin ilman taka-ajatuksia.
Kommunismin kokeilu on pahoin vahingoittanut itäisen Euroopan kansojen mahdollisuuksia kohtuulliseen elämään. Kommunismi kun ei opettanut oikeaa vastuun tuntoa ja tervettä oma-aloitteellisuutta.
- komuliitti
ugh kumarran leninin patsasta ja anon armoa............kommunismin vapaus tulee silloin kun kuula on aivoissa sanoi stalin...ihmeellistä on tuo aate kommunismiin jonka verinen ja kivulias taival jatkuu vielä p-koreassa....kiitos suomen veteraanit-säästitte meidät tuon historiallisen pedon raatelulta...
- fasistikommuutti
KOMMUNISMIN perintönä on kieroja,omatunnottomia ja rahanahneita politikkoja.......suuren ja mahtavan neuvostoliiton raadossa käy madoilla ja toukilla kiire-vielä on kansoissa kaluttavaa ja lopulta vanhalle kgb putinille jää luuranko jäljelle joka on kommunismin perintö...kommunistit ovat petoja joittenka olomuodot vaihtelee aina isä aurinkoisesta mainilan laukauksiin....ja se soppa maistuu vieläkin mm.harhaanjohdetuille kommariparoille....eläkäähän jo tätä päivää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1802065
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1641816Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461756- 1231503
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1591282Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia561244Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen591032- 70959
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P27942- 15919