Huomasinpa tässä yllätyksekseni, että sanon ilman jäännöslopuketta sanaparit, joiden väliin se kuuluisi, jos jälkimmäinen sana alkaa vokaalilla.
Käytän siis jäännöslopuketta sellaisissa kuin
oleh hiljaa
lähdek kouluun
mutten sellaisissa kuin
osta auto
ota aurinkoa
mene edellä
Onkohan tuo yleisesti katoamassa tuollaisista yhteyksistä vai onko tämä ihan omaa idiolektia? :) Kuinka teillä ja mistä päin olette kotoisin? Itse olen Lounais-Suomesta.
Käytän siis jäännöslopuketta sellaisissa kuin
oleh hiljaa
lähdek kouluun
mutten sellaisissa kuin
osta auto
ota aurinkoa
mene edellä
Onkohan tuo yleisesti katoamassa tuollaisista yhteyksistä vai onko tämä ihan omaa idiolektia? :) Kuinka teillä ja mistä päin olette kotoisin? Itse olen Lounais-Suomesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä täällä Savossa jonkinlainen lopuke kuuluu. En usko, että muuallakaan lausuttaisiin täsmälleen niin kuin kirjoitetaan. Kuulostaa omituiselta, kun kokeilen. Se onnistuu luontevasti vain luettaessa muotoa "osta-auto".
Kiitos vastauksesta. Ihmettelin tuota tosiaan itsekin, kun porilaistyyppinen "tervetuloa" ilman jäännöslopuketta kuulostaa korvaani kuitenkin niin vieraalta. Mitenhän tuo minulta on päässyt katoamaan noista tietynlaisista sanapareista. Pitääpä alkaa kuunnella korva tarkkana muita täkäläisiä ja etenkin omia vanhempia.
”Jäännöslopuke” on epäasiallinen nimitys ja on aiheuttanut laajasti väärinkäsityksiä. Nykyisin sitä yleensä vältetään kielitieteessä; esimerkiksi Iso suomen kielioppi puhuu rajageminaatiosta:
http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=34
Rajageminaation esiintyminen vaihtelee sanatyypin ja murteen mukaan, osittain myös sen mukaan, millaisella äänteellä geminaatioon osallistuvan sanaparin jälkimmäinen sana kuuluu. Kaikkiaan voidaan erottaa parikymmentä sanatyyppiä, ja niissä esiintyminen vaihtelee erittäin yleisestä lähes hävinneeseen. Ks.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/cab.html
Käytännössä esimerkiksi ”lähde kouluun” ääntyy yleiskielessä ”lähdek kouluun” – vaikka tällainenkin geminaatio puuttuu joistakin murteista – , mutta h:n kahdentuminen on harvinaista (”ole hiljaa” ääntyy yleensä kirjoituksenmukaisesti); syynä on varmaankin paljolti se, että sananalkuisena /h/-foneemi toteutuu suomessa varsin heikkona äänteenä.
Rajageminaatiota ei esiinny yleiskielessä silloin, kun jälkimmäinen sana alkaa vokaalilla. Ks.
http://www.helsinki.fi/puhetieteet/projektit/Finnish_Phonetics/jaannoslopuke.htm
Sen sijaan laajasti savolaismurteissa ja pohjoispohjalaismurteissa esiintyy ilmiö, joka on tulkittu muun muassa kahdentuneeksi glottaaliklusiiliksi. Kyseisten murteiden puhujien kielessä se saattaa esiintyä silloinkin, kun he tavoittelevat yleiskielistä puhetta. Tämä johtuu muun muassa siitä, että ilmiötä ei tunneta eikä sitä ole opetuksessa kuvattu, ainakaan oikein, joten sitä ei tunnisteta eikä siksi pidetä murteellisuutena.
Normatiiviset kieliopit eivät juuri ole ottaneet kantaa glottaalityyppiseen rajageminaatiota. Se on saatettu kuvata joidenkin puhujien kielessä esiintyväksi, mutta sitä ei ole kielletty eikä vaadittu. On mahdollista, että se on aiemmin ollut tavallisempi yleiskieliseksi tulkittavassa puheessa.
Jäännöslopuke on mielestäni sanana informatiivisempi kuin tuo rajageminaatio. Esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa se esiintyy murteissa silloin, kun seuraava sana alkaa vokaalilla, ei ole kyse geminoitumisesta, vaan nimenomaan edeltävän sanan jäännöslopukkeen ilmenemisestä.
Itse sanoisin ehdottomasti "oleh hiljaa". Erikoista, että asiaa tutkineet näkevät asian toisin.
"Rajageminaatiota ei esiinny yleiskielessä silloin, kun jälkimmäinen sana alkaa vokaalilla."
Kiitokset linkistä, tuo oli minulle uutta tietoa. Itsellänikin glottaaliklusiili tulisi kyllä sanaparissa esille, jos sanoisin jollekulle tuskastuneesti: "No osta auto!"
Mikähän se ”jäännöslopuke” sitten oikein olisi? Tavallisin tulkinta on, että vokaalialkuisen sanan edellä rajageminaation on kahdentunut (pidentynyt) glottaaliklusiili. Erikoista asiassa verrattuna rajageminaatioon on se, että esiintyy geminoituneena sellainen konsonantti, jota muuten ei yleensä esiintyisi lainkaan.
Tosin itämurteissa on kuvattu esiintyvän ”lujaa aluketta” sellaisten sanojen alussa, jotka yleiskielessä ovat konsonanttialkuisia. Mutta yleisesti kyse tuskin on sellaisen geminoitumisesta. Pikemminkin sanojen rajalla esiintyy joissakin tilanteissa glottaaliklusiili, ja se ääntyy pitkänä analogian vaikutuksesta.
Eivätkö kyseessä kuitenkin ole sanat, jotka ovat aiemmin olleet konsonanttiloppuisia vai onko tämäkin näkemys muuttunut sitten opiskeluaikojeni? Sana jäännöslopuke kuvaisi näin sitä, kuinka kadonnut loppukonsonantti reaalistuu assimiloituneena tietyissä tilanteissa.
"Jäännöslopukkeeseen" loppuvat sanat ovat joko konsonanttiloppuisia (vaikka ne yleiskielessä kirjoitetaan ilman loppukonsonanttia) tai – joissakin murteissa ja eräissä äänteellisissä asemissa – sellaisia, joista sanassa aiemmin ollut konsonantti on hävinnyt jälkeä jättämättä. Ei ole mitään jäännöstä eikä mitään lopuketta.
Kolme perustapausta:
”Osta se”: Yleiskielessä lausutaan ”ostas se”, joissakin murteissa ”osta se”.
”Osta auto”. Yleiskielessä lausutaan kuten kirjoitetaan, joissakin murteissa ääntyy glottaalilklusiili, foneettisesti merkittynä [Ostɑʔ ʔɑutos]. Glottaaliklusiili on konsonantti.
”Osta”. Tässä ei liene mitään epäselvää: sana lausutaan kuten kirjoitetaan, ilman lopukkeita ja lipukkeita. Sanassa voi olla erityinen sävelkulku, mutta se johtuu merkityksestä, ei ”jäännöslopukkeesta”.