29.6.-1.7.2014
Tutkielma
Koraanin ilmoittaman oikean Islamin palauttaminen
sekä
Kaikkivaltiaan Luojan Pyhien Ilmoitusten ja Kirjoitusten
saattaminen sopimaan yhteen:
Kaikkivaltiaan Luojalla, Jumalalla on Poika, vaan ei poikaa
Onko siis Kaikkivaltias Luoja hankkinut, synnyttänyt, siittänyt itselleen lapsen ihmisnaisesta?
Kaikkivaltias Luoja on luonut luotunsa ja koko luomakuntansa oman Pyhän mielensä, tarkoituksensa ja hyväksyntänsä mukaisesti eikä hyväksy, että kukaan olento käy tätä Hänen Pyhää Luomisjärjestystänsä muuttamaan, sekoittamaan, pilaamaan ja/tai tuhoamaan ilman Hänen määräystänsä ja hyväksyntäänsä saati sitten vastoin hänen kieltojaan.
Hän, yksi ainoa Luoja ja Jumala, on itse asiassa kieltänyt Pyhän Sanassaan ja Laissaan (Toorassaan), Pyhissä Ilmoituksissaan ja Kirjoituksissaan Pyhän Luomisjärjestyksensä ja sen mukaisten luotujen muuttamisen, sekoittamisen, pilaamisen ja tuhoamisen.
JHVH:n Kymmenen Käskyä: seitsemäs käsky
VII. Älä aiheuta sekoittumista/turmeltumista (mukaan lukien aviorikosta). (2.Ms.20:14 & 5.Ms.5:18)
ja selittäen
VII. Älä aiheuta [JHVH:n järjestyksen] sekoittumista/turmeltumista [mukaan lukien hengellistä ja fyysistä aviorikosta].
Käännössana huorintekeminen, sekoittaminen, turmeleminen on käännetty hebreankielisestä sanasta נאף, nâ'aph (5003 Strongin konkordanssissa), jota vastaava kreikankielinen käännössana on μοιχεύω, moicheuō (G3431 Strongin konkordanssissa).
Nämä sanat tarkoittavat paitsi fyysistä ja hengellistä aviorikosta, huorintekemistä, myös sekoittamista ja turmelemista, toisin sanoen JHVH Jumalan Pyhän Järjestyksen sekoittamista ja turmelemista, sillä sitähän myös fyysinen ja hengellinen aviorikos nimenomaan on, kun sekoitetaan sitä, kuka kullekin ja kunkin alaisuuteen kuuluu. Eräissä sanakirjoissa ja tutkielmissa selvitetään tarkastikin kyseisten sanojen liittyminen sekoittamiseen ja turmelemiseen.
H5003
נאף
nâ'aph
naw-af'
A primitive root; to commit adultery; figuratively to apostatize: - adulterer (-ess), commit (-ing) adultery, woman that breaketh wedlock.
H5003
נאף
nâ'aph
BDB (Brown-Driver-Brigg's) Definition:
1) to commit adultery
1a) (Qal)
1a1) to commit adultery
1a1a) usually of man
1a1a1) always with wife of another
1a1b) adultery (of women) (participle)
1a2) idolatrous worship (figuratively)
1b) (Piel)
1b1) to commit adultery
1b1a) of man
1b1b) adultery (of women) (participle)
1b2) idolatrous worship (figuratively)
G3431
μοιχεύω
moicheuō
moy-khyoo'-o
From G3432; to commit adultery: - commit adultery.
G3431
μοιχεύω
moicheuō
Thayer Definition:
1) to commit adultery
1a) to be an adulterer
1b) to commit adultery with, have unlawful intercourse with another’s wife
1c) of the wife: to suffer adultery, be debauched
1d) A Hebrew idiom, the word is used of those who at a woman’s solicitation are drawn away to idolatry, i.e. to the eating of things sacrificed to idols
G3432
μοιχός
moichos
moy-khos'
Perhaps a primary word; a (male) paramour; figuratively apostate: - adulterer.
G3432
μοιχός
moichos
Thayer Definition:
1) an adulterer
2) metaphorically one who is faithless toward God, ungodly
Kaikkivaltiaalla Luojalla on Poika, vaan ei poikaa
16
79
Vastaukset
- Pyhä Järjestys
(jatkoa edelliseen)
Koraanissa tuodaan lukuisissa kohdin esille Jumalan äärimmäisen kielteinen ja äärimmäisen ankaran rangaistuksen määräävä suhtautuminen Hänen Luomisjärjestyksensä sekoittamiseen ja turmelemiseen, joka Kristuksen Pyhän Veren Lunastuksen ja ylösnousemuksen kautta on jo palautettu alkuperäiseen tilaan hengessä Kristuksessa ja jonka lopullinen fyysinen toteutuminen odottaa vielä Ylösnousemuksen päivää.
Koraani käyttää tästä (uudelleen) järjestykseen asettamisesta arabiaksi sanaa is'lāhihā, englanniksi to set order, set right, restoration, repair, conciliation, reconciliation.
2:164. "Katso, taivasten ja maan luomisessa/ järjestyksessä (arabiaksi khalqi, englanniksi creation, origination), yön ja päivän vaihtelussa, laivojen purjehtimisessa merellä niiden kuljettaessa sellaista, joka hyödyttää ihmisiä, vedessä, jonka Jumala taivaasta lähettää ja jolla hän elvyttää maan sen horrostilan jälkeen, kaikenlaisten eläinten leviämisessä yli maan, tuulten suunnassa ja pilvien nöyrässä kulussa taivaan ja maan välillä, on totisesti tunnusmerkkejä (Jumalan kaikkivaltiudesta) ihmisille, joilla on ymmärrystä."
2:11-12. Kun heille [teeskenteleville epäuskoisille] sanotaan: "Älkää aiheuttako turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidū, englanniksi spread corruption) maan päällä", he vastaavat: "Mehän vain uudistamme asiat oikeiksi." Eivätkö juuri sellaiset tosiaan ole itse niitä, jotka levittävät turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-muf'sidūna, englanniksi who spread corruption)? Mutta he eivät sitä tajua.
2:26-27. Hän (Jumala) sillä [totuuden sisältävällä vertauksella] eksyttää monta ja opastaa monta, mutta muut eivät eksy eivätkä joudu kadotukseen kuin (uhmaavasti) tottelemattomat/jumalattomat (arabiaksi l-fāsiqīna, englanniksi the defiantly disobedient),
jotka rikkovat (arabiaksi yanquduna, englanniksi break) liiton (arabiaksi 'ahda, englanniksi the covenant) Jumalan kanssa, sen jälkeen kuin se on vahvistettu (arabiaksi mīthāqihi, englanniksi ratification), erottavat, mitä Jumala on määrännyt yhdistettäväksi, ja aiheuttavat turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi wayuf'sidūna, englanniksi spread corruption) maan päällä, he ovat niitä, jotka ovat häviäjiä (arabiaksi l-khâsirûn, englanniksi the losers).
2:29-30. Hän on se, joka on luonut teille kaiken, mitä on maan päällä. Sitten Hän nousi taivaaseen ja muodosti sen seitsemäksi taivaaksi; niin, Hän on kaikkitietävä.
Ja kun Herrasi puhui enkeleille: "Katso, Minä aion totisesti asettaa sijaisen maan päälle", he kysyivät: "Aiotko asettaa sinne jonkun, joka siellä aiheuttaa turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi yuf'sidu, englanniksi spread corruption) ja vuodattaa verta, meidän ylistäessämme Sinua ja julistaessamme Sinun pyhyyttäsi?" Hän vastasi: "Minä tiedän totisesti, mitä te ette tiedä."- Pyhä Järjestys
(jatkoa edelliseen)
2:60. Entä kun Mooses pyysi vettä janoiselle kansalleen, ja Me sanoimme: "Lyö sauvallasi kallioon!" ja kaksitoista lähdettä pulppusi kivestä, niin että joka sukukunta tiesi juomapaikkansa? "Syökää ja juokaa Jumalan antimista, älkääkä tehkö pahaa (arabiaksi tathaw, englanniksi act evilly, wickedly) maan päällä levittämällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi muf'sidîna, englanniksi spreading corruption )."
2:205. Ja niin pian kuin hän [Jumalan lähettilästä vastustava teeskentelijä] on kääntänyt selkänsä, kiiruhtaa hän saamaan aikaan turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi liyuf'sida, englanniksi spread corruption) tässä maassa ja tuhotakseen (arabiaksi wayuh'lika, englanniksi destroy) sekä kylvöt että karjan, mutta Jumala ei rakasta turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-fasâda, englanniksi corruption).
3:63. Mutta jos he [joille lähettilään ilmoitus on annettu] kääntyvät pois, niin totisesti Jumala tuntee turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajat (arabiaksi bil-muf'sidina, englanniksi the corrupters).
4:117. Paitsi Häntä he rukoilevat epäjumalia, nimittäin naispuolisia, mutta siten he turvautuvat vain kapinalliseen Saatanaan, jonka Jumala on kironnut ja joka uhkasi: "Olen totisesti anastava määrätyn osan Sinun palvelijoistasi, olen johdattava heidät harhaan ja herättävä heissä himoja; olen totisesti käskevä heitä leikkaamaan (merkitsemään) kotieläinten korvia ja olen käskevä heitä pilaamaan/muuttamaan (arabiaksi falayughayyirunna, englanniksi alter) Jumalan luomia." Mutta se, joka ottaa Saatanan suojelijakseen Jumalan sijasta, hukuttaa sielunsa ilmeiseen kadotukseen.
5:32. Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädِksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai turmeluksen/epäjärjestyksen (arabiaksi fasadin, englanniksi (for) spreading corruption) ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset;
ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen. Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Jumalan yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä.
5:33-34. "Ainoa palkka niille, jotka sotivat Jumalaa ja Hänen lähettilästään vastaan sekä levittävät turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi fasâdan, englanniksi spreading corruption) maassa, on että heidät tapetaan tai ristiinnaulitaan, tai heidän kätensä ja jalkansa hakataan poikki eri puolilta, ristiin, tai heidät karkoitetaan maasta. Sellainen on heidän häväistyksensä tässä elämässä, ja tulevassa heille on kauhea kuritus, lukuunottamatta niitä, jotka katuvat, ennenkuin te saatte heidät valtaansa. Sillä tietäkää, että Jumala on pitkämielinen, laupias."
5:64 Ja juutalaiset sanovat: "Jumalan kädet ovat sidotut." Heidän kätensä sidotut ovat, ja he ovat jääneet ilman Jumalan suosiota, koska niin sanovat. Ei, Hänen molemmat kätensä ovat ojennetut, mutta Hän jakelee niin kuin Hän suvaitsee. Ja sekin, minkä Herrasi on sinulle ylhäältä ilmoittanut, vain yllyttää useimpia heistä kapinointiin/rikkomiseen (arabiaksi tugh'yanan, englanniksi rebellion, transgression) ja uskottomuuteen/epäuskoon (arabiaksi wakufran, englanniksi disbelief).
Siksi Me olemmekin kylvänyt kaunaa ja vihaa heidän keskuuteensa aina ylösnousemuksen päivään asti. Joka kerta, kun he sytyttävät sodan liekin, Jumala sammuttaa sen, ja he harhailevat maan päällä turmelusta/epäjärjestystä levittäen
(arabiaksi fasadan, englanniksi spreading corruption), eikä Jumala rakasta niitä, jotka ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters) . - Pyhä Järjestys
Pyhä Järjestys kirjoitti:

(arabiaksi fasadan, englanniksi spreading corruption), eikä Jumala rakasta niitä, jotka ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters) .(jatkoa edelliseen)
7:56. "Älkää aikaansaako turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidû, englanniksi cause corruption) maan päällä senjälkeen, kun kaikki on saatettu (uudelleen) järjestykseen (arabiaksi is'lâhihâ, englanniksi to set order, set right, restoration, repair, conciliation, reconciliation), vaan rukoilkaa Häntä peläten ja kaivaten. Jumalan armo on totisesti niitä lähellä, jotka hyvää tekevät."
7:74. "Ja muistakaa Jumalan armolahjat älkääkä tehkö pahaa (arabiaksi tathaw, englanniksi act evilly, wickedly) maassa levittämällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi muf'sidîna, englanniksi spreading corruption)!"
7:85. Hän (Soeib) sanoi: "Kansani, palvelkaa Jumalaa! Teillä ei ole muuta Jumalaa kuin Hän; luoksenne on jo tullut selvä todistus Herraltanne. Antakaa siis täysi mitta ja täysi paino, älkää riistäkö/vähentäkö (arabiaksi tabkhasû, englanniksi decrease, diminish, make less, lessen, reduce) ihmisiltä heille kuuluvasta (arabiaksi ashyâahum, englanniksi things, goods) älkääkä aikaansaako maan päällä mitään turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidû, englanniksi cause corruption) kaiken tultua (uudelleen) järjestetyksi (arabiaksi is'lâhihâ, englanniksi to set order, set right, restoration, repair, conciliation, reconciliation). Tämä on teille parasta, jos olette uskovaisia."
7:86. "Älkääkö väijykö kaikilla mahdollisilla teillä, uhaten ja kääntäen pois Jumalan tieltä niitä, jotka uskovat Häneen, älkääkä pyrkikö sitä tekemään mutkaiseksi! Ja muistakaa, että ollessanne vähälukuisia Hän enensi teidän [Midianin kansan] joukkonne, ja katsokaa, minkä lopun saivat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajat (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters)."
7:142. Me määräsimme Mooseksen kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi yksinäisyyteen ja lisäsimme niitä kymmenellä, niin että hänen Herransa määräämä aika oli neljäkymmentä vuorokautta. Ja Mooses sanoi veljelleen Aaronille: "Ole sijaisenani kansani keskuudessa! Tee, mikä oikein on, äläkä antaudu turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajien (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters) tielle!"
8:73. Uskottomatkin ovat toistensa liittolaisia. Jos te ette auta toisianne, syntyy vaino ja suuri turmelus/epäjärjestys (arabiaksi wafasadun, englanniksi corruption) maan päällä.
10:40. Jokunen heistä [ihmiskunnan ihmisistä] tosin siihen (Koraaniin) uskoo, ja jokunen heistä ei siihen usko; mutta Herrasi tuntee parhaiten ne, jotka ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi bil-muf'sidina, englanniksi the corrupters). - Pyhä Järjestys
Pyhä Järjestys kirjoitti:
(jatkoa edelliseen)
7:56. "Älkää aikaansaako turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidû, englanniksi cause corruption) maan päällä senjälkeen, kun kaikki on saatettu (uudelleen) järjestykseen (arabiaksi is'lâhihâ, englanniksi to set order, set right, restoration, repair, conciliation, reconciliation), vaan rukoilkaa Häntä peläten ja kaivaten. Jumalan armo on totisesti niitä lähellä, jotka hyvää tekevät."
7:74. "Ja muistakaa Jumalan armolahjat älkääkä tehkö pahaa (arabiaksi tathaw, englanniksi act evilly, wickedly) maassa levittämällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi muf'sidîna, englanniksi spreading corruption)!"
7:85. Hän (Soeib) sanoi: "Kansani, palvelkaa Jumalaa! Teillä ei ole muuta Jumalaa kuin Hän; luoksenne on jo tullut selvä todistus Herraltanne. Antakaa siis täysi mitta ja täysi paino, älkää riistäkö/vähentäkö (arabiaksi tabkhasû, englanniksi decrease, diminish, make less, lessen, reduce) ihmisiltä heille kuuluvasta (arabiaksi ashyâahum, englanniksi things, goods) älkääkä aikaansaako maan päällä mitään turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidû, englanniksi cause corruption) kaiken tultua (uudelleen) järjestetyksi (arabiaksi is'lâhihâ, englanniksi to set order, set right, restoration, repair, conciliation, reconciliation). Tämä on teille parasta, jos olette uskovaisia."
7:86. "Älkääkö väijykö kaikilla mahdollisilla teillä, uhaten ja kääntäen pois Jumalan tieltä niitä, jotka uskovat Häneen, älkääkä pyrkikö sitä tekemään mutkaiseksi! Ja muistakaa, että ollessanne vähälukuisia Hän enensi teidän [Midianin kansan] joukkonne, ja katsokaa, minkä lopun saivat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajat (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters)."
7:142. Me määräsimme Mooseksen kolmeksikymmeneksi vuorokaudeksi yksinäisyyteen ja lisäsimme niitä kymmenellä, niin että hänen Herransa määräämä aika oli neljäkymmentä vuorokautta. Ja Mooses sanoi veljelleen Aaronille: "Ole sijaisenani kansani keskuudessa! Tee, mikä oikein on, äläkä antaudu turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajien (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters) tielle!"
8:73. Uskottomatkin ovat toistensa liittolaisia. Jos te ette auta toisianne, syntyy vaino ja suuri turmelus/epäjärjestys (arabiaksi wafasadun, englanniksi corruption) maan päällä.
10:40. Jokunen heistä [ihmiskunnan ihmisistä] tosin siihen (Koraaniin) uskoo, ja jokunen heistä ei siihen usko; mutta Herrasi tuntee parhaiten ne, jotka ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi bil-muf'sidina, englanniksi the corrupters).(jatkoa edelliseen)
11:85. "Oi kansani! Antakaa täysi mitta ja punnitkaa rehellisesti. Älkää riistäkö/vähentäkö (arabiaksi tabkhasû, englanniksi decrease, diminish, make less, lessen, reduce) ihmisiltä heille kuuluvasta (arabiaksi ashyâahum, englanniksi things, goods) älkääkä tehkö pahaa (arabiaksi tathaw, englanniksi act evilly, wickedly) maassa levittämällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi muf'sidîna, englanniksi spreading corruption)."
11:116. Miksi ei siis ennen teitä eläneiden sukupolvien keskuudessa ollut ihmisiä, joilla olisi ollut kylliksi viisautta kieltääkseen toisia aiheuttamasta turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-fasadi, englanniksi corruption) maan päällä, lukuunottamatta niitä harvoja heistä, jotka pelastimme; mutta väärämieliset seurasivat varakkaita, ja he olivat syntisiä.
13:25. Mutta niitä, jotka rikkovat sopimuksensa Jumalan kanssa, ensin siihen sitouduttuaan, ja erottavat, minkä Jumala on määrännyt yhdistettäväksi, ja levittävät turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi wayuf'sidūna, englanniksi spread corruption) maan päällä, heitä kohtaa kirous ja heille on varattu tuskien koti.
16:88. Niille, jotka valitsevat epäuskon ja estävät ihmisiä Jumalan tietä vaeltamasta, niille Me lisäämme tuskaa tuskan päälle, koska he ovat levittäneet turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi yuf'sidūna, englanniksi spread corruption).
17:4. Kirjassa Me ilmoitimme tämän Israelin lapsille näin sanoen: "Totisesti, te aiheutatte maan päällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi latuf'sidunna, englanniksi cause corruption) toistamiseen ja tulette peräti pöyhkeiksi."
18:94. He sanoivat: "Oi Kaksisarvinen, totisesti, Goog ja Maagog ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi muf'siduna, englanniksi the corrupters) maan päällä; onko meidän suoritettava sinulle veroa sillä ehdolla, että rakennat muurin heidän ja meidän välillemme?"
23:71. Jos totuus olisi mukautunut heidän [Jumalan lähettilään ilmoitukset hylänneiden] himoihinsa, niin varmasti taivaat ja maa ja kaikki, mitä niissä on, olisivat sortuneet sekasortoon/epäjärjestykseen (raunioiksi) (arabiaksi lafasadati, englanniksi surely (would) have been corrupted). Ei, olemme tuonut heille varoittajan, mutta he kääntävät hänelle selkänsä.
26:146-152. "Tahdotteko saada turvassa jatkaa nykyistä elämäänne? Puutarhoissa ja lähteitten äärillä, viljapelloilla ja hienohedelmäisten palmujen luona, hakattuanne suurella taidolla asuntonne kallioihin.
Pelätkää siis Jumalaa ja totelkaa minua [Jumalan lähettilästä], älkääkä noudattako syntisten kutsuja.
He [Jumalan lähettilästä vastustavat] levittävät maassa turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi yuf'siduna, englanniksi spread corruption) eivätkä totuutta rakenna."
26:183. "Älkää riistäkö/vähentäkö (arabiaksi tabkhasû, englanniksi decrease, diminish, make less, lessen, reduce) ihmisiltä heille kuuluvasta (arabiaksi ashyâahum, englanniksi things, goods) älkääkä tehkö pahaa (arabiaksi tathaw, englanniksi act evilly, wickedly) maassa levittämällä turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi muf'sidîna, englanniksi spreading corruption)."
28:77. "Vaan sen avulla, mitä Jumala on sinulle antanut, etsi tulevaisuuden kotia, mutta älä unohda osaasi tässä maailmassa. Tee hyvää, kuten Jumalakin on hyvää tehnyt sinulle, äläkä tavoittele maassa turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-fasada, englanniksi corruption).
Totisesti, Jumala ei rakasta niitä, jotka ovat turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters)."
28:83. Tulevaisuuden kodin Me määräämme niitä varten, jotka eivät halua korottaa itseään maan päällä eivätkä halua aiheuttaa turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi fasadan, englanniksi corruption). Parhaimman osan saavat viimein hurskaat. - Pyhä Järjestys

28:83. Tulevaisuuden kodin Me määräämme niitä varten, jotka eivät halua korottaa itseään maan päällä eivätkä halua aiheuttaa turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi fasadan, englanniksi corruption). Parhaimman osan saavat viimein hurskaat.(jatkoa edelliseen)
29:28-30. Ja Loot lausui kansalleen: "Totisesti, te harjoitatte siveettömyyttä (riettautta), jollaista ei kukaan ennen teitä maailman kansojen joukossa eläneistä ole tehnyt.
Te menette miesten luokse (lähentelette miehiä), te katkaisette tien (harjoitatte maantierosvousta) ja teette vääryyttä (pahaa) kokoontumisissanne." Eikä hänen kansallaan ollut muuta vastausta kuin tämä: "Langeta päällemme Jumalan tuomio, jos puhut totta!"
Hän lausui: "Herra, auta minua turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajia (arabiaksi l-muf'sidina, englanniksi the corrupters) vastaan!"
29:36. Midianin heimon luokse Me lähetimme heidän veljensä Shuaibin. Hän lausui: "Kansalaiseni, palvelkaa Jumalaa ja luottakaa ylösnousemuksen päivään älkääkä turmeluksen/epäjärjestyksen aiheuttajina (arabiaksi muf'sidina, englanniksi the corrupters) maata kiertäkö."
30:41. Turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi l-fasâdu, englanniksi corruption) on ilmennyt/tapahtunut maalla ja merellä ihmiskätten tekemisten seurauksena, jotta Hän antaisi ihmisten maistaa osaa tekojensa seurauksista, niin että he kääntyisivät.
38:28. Vai olisiko meidän kohdeltava uskovia (arabiaksi amanu, englanniksi believe), hyvää tekeviä (arabiaksi l-salihati, englaniksi righteous deeds) samoin kuin turmeluksen/epäjärjestyksen levittäjiä (arabiaksi kal-muf'sidina, englanniksi who spread corruption) maan päällä? Tai rinnastaisimmeko oikeamieliset/vanhurskaat/jumalaapelkääväiset (arabiaksi l-mutaqîna, englanniksi the righteous) väärintekijöihin (arabiaksi l-fujâri, englanniksi the wicked)?
47:22. Mutta jos teillä [Jumalan johdatuksesta luopuvilla] olisi valta, aiheuttaisitte varmasti turmelusta/epäjärjestystä (arabiaksi tuf'sidu, englanniksi cause corruption) ja katkoisitte sukulaisuussiteenne.
Koraanin arabiankielisen alkutekstin sanajuuri f-s-d eri muodoissaan tarkoittaa useiden selitysteosten mukaan turmelusta (turmiota), epäjärjestystä, rappeutumista, vahinkoa yms., tällaisen aiheuttamista ja/tai levittämistä sekä tällaisen aiheuttajia ja/tai levittäjiä.
Merkintِjen selityksiä:
/ = vaihtoehtoinen, kutakuinkin samanveroinen suomenkielinen käännِs
( ) = arabiankielinen sana Koraanin alkutekstissä ja sen englanninkielinen käännِs, tai selittävä viittaus suomeksi käännetylle sanalle
[ ] = tarkempi selitys sille, mihin suomeksi käännetty sana viittaa - Pyhä Järjestys

[ ] = tarkempi selitys sille, mihin suomeksi käännetty sana viittaa(jatkoa edelliseen)
Jumala ei näin ollen hyväksy minkäänlaiseksi Pojakseen tai Tyttärekseen, Lapsekseen sellaista, joka on saatu aikaan Hänen Pyhää Luomisjärjestystänsä rikkomalla, etenkään enkeliolentojen ja maanpiirin ihmiskasvoisten olentojen keskinäisen sukupuoliyhteyden kautta eikä Hän myöskään itse sellaista hanki ryhtymällä sukupuoliyhteyteen luotujensa kanssa, mikä olisikin kauhistus Hänelle itselleen kuten Hän on ilmoittanut Sanassaan.
Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
Mutta kun JHVH näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
niin JHVH katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
Ja JHVH sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni".
Mutta Nooa sai armon JHVH:n silmien edessä. (1.Ms.6:4-8)
Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. (1.Piet.3:18-20) - Pyhä Järjestys
Pyhä Järjestys kirjoitti:
(jatkoa edelliseen)
Jumala ei näin ollen hyväksy minkäänlaiseksi Pojakseen tai Tyttärekseen, Lapsekseen sellaista, joka on saatu aikaan Hänen Pyhää Luomisjärjestystänsä rikkomalla, etenkään enkeliolentojen ja maanpiirin ihmiskasvoisten olentojen keskinäisen sukupuoliyhteyden kautta eikä Hän myöskään itse sellaista hanki ryhtymällä sukupuoliyhteyteen luotujensa kanssa, mikä olisikin kauhistus Hänelle itselleen kuten Hän on ilmoittanut Sanassaan.
Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
Mutta kun JHVH näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
niin JHVH katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
Ja JHVH sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni".
Mutta Nooa sai armon JHVH:n silmien edessä. (1.Ms.6:4-8)
Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. (1.Piet.3:18-20)(jatkoa edelliseen)
Hän ei myöskään tunnusta mieleisekseen Pojakseen, Tyttärekseen, Lapsekseen sellaista, joka kieltäytyy tahallaan ja toistuvasti alistumasta Hänen Pyhään Tahtoonsa, vaan joka rikkoo tahallisesti Hänen Pyhää Tahtoansa, Sanaansa ja Lakiansa sekä on Hänen Liittonsa ulkopuolella.
Millainen on siis Hänelle mieluinen Poika, Tytär, Lapsi Hänen Pyhien Ilmoitustensa mukaan? Onko tällainen Jumalan Poika, Tytär, Lapsi? Mitä Jumala siis tarkoittaa ilmaisulla Jumalan Poika, Tytär tai Lapsi? Eikö sellaista ihmistä (Aadamin jälkeläistä), joka on otettu Hänen nimeensä ja liittoonsa ja joka siinä myös uskollisesti pyrkii pysymään?
Ja Daavid sanoi Salomolle:
"Poikani, minä aioin itse rakentaa temppelin JHVH:n, Jumalani, nimelle.
Mutta minulle tuli tämä JHVH:n sana: 'Sinä olet vuodattanut paljon verta ja käynyt suuria sotia. Sinä et ole rakentava temppeliä minun nimelleni, koska olet vuodattanut niin paljon verta maahan minun edessäni.
Katso, sinulle on syntyvä poika; hänestä on tuleva rauhan mies, ja minä annan hänen päästä rauhaan kaikilta hänen ympärillään asuvilta vihollisilta, sillä Salomo on oleva hänen nimensä ja minä annan rauhan ja levon Israelille hänen päivinänsä.
Hän on rakentava temppelin minun nimelleni. Hän on oleva minun poikani, ja minä olen oleva hänen isänsä. Ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa valtaistuimen ikuisiksi ajoiksi.'
Olkoon siis JHVH sinun kanssasi, poikani, että menestyisit ja saisit rakennetuksi temppelin JHVH:lle, Jumalallesi, niinkuin hän on sinusta puhunut.
Antakoon vain JHVH sinulle älyä ja ymmärrystä ja asettakoon sinut Israelia hallitsemaan ja noudattamaan JHVH:n, Jumalasi, lakia.
Silloin sinä menestyt, jos tarkoin noudatat niitä käskyjä ja oikeuksia, jotka JHVH antoi Moosekselle Israelia varten. Ole luja ja rohkea, älä pelkää äläkä arkaile." (1.Ak.22:7-13)
"Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni".
Minä ilmoitan, mitä JHVH on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
Ano minulta, niin minä annan (pakana)kansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi.
Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät." (Ps.2:6-9)
"Sillä minä olen JHVH, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi: minä annan sinun lunnaiksesi Egyptin, sinun sijastasi Etiopian ja Seban.
Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan, annan minä ihmisiä sinun sijastasi ja kansakuntia sinun hengestäsi.
Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; minä tuon sinun siemenesi päivänkoiton ääriltä, päivän laskemilta minä sinut kokoan.
Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä - kaikki, jotka ovat otetut minun nimiini ja jotka minä olen kunniakseni luonut, jotka minä olen valmistanut ja tehnyt." (Jes.43:3-7)
"Eikö Efraim ole minun kallis poikani, minun lempilapseni? Sillä niin usein kuin minä puhunkin häntä vastaan, alati minä häntä muistan. Siksi minun sisimpäni väräjää hänen tähtensä: minun täytyy armahtaa häntä, sanoo JHVH." (Jer.31:20)
"Sinä (Jerusalem) otit poikasi ja tyttäresi, jotka olit minulle synnyttänyt, ja teurastit heidät niiden syِdä. Eikö riittänyt sinulle haureutesi, kun vielä teurastit minun poikani ja annoit heidät poltettaviksi uhrina niille?" (Hes.16:20-21)
"Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani.
Aina kun kutsujat heitä kutsuivat, he menivät pois heidän kasvojensa edestä, uhrasivat baaleille ja polttivat uhreja epäjumalille.
Minä opetin Efraimin kävelemään. - Hän otti heidät käsivarsillensa. - Mutta he eivät ymmärtäneet, että minä heidät paransin.
Ihmissiteillä minä heitä vedin, rakkauden köysillä; minä ikäänkuin nostin ikeen heidän leukapieliltänsä, kumarruin heidän puoleensa ja syِtin." (Hoos.11:1-4)
Ja katso, hänen tykönsä tuotiin halvattu mies, joka makasi vuoteella. Kun Jahushua (Jeesus) näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi". (Matt.9:2)
Kun Jahushua (Jeesus) näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi". (Mark.2:5) - Pyhä Järjestys

Kun Jahushua (Jeesus) näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi". (Mark.2:5)(jatkoa edelliseen)
Vaan kuka ja millainen Jumalan Poika on Jahushua (Jeesus) Kristus (Messias)?
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
Hän oli alussa Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus." (Joh.1:1-4)
Jahushua (Jeesus) vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Kirjoitus ei voi raueta tyhjiin -
niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?
Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." (Joh.10:34-38)
Jahushua (Jeesus) sanoi hänelle:
"Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden."
(Fil.14:9-11)
Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. (Ilm.19:11-13)
Silloin Jahushua (Jeesus) tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
Jahushua (Jeesus) vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
Kun Jahushua (Jeesus) oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt". (Matt.3:13-17 & Mark.1:9-11 & Luuk.3:21-22)
Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jahushualle (Jeesukselle): "Rabbi, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme siis kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Eliaalle yksi".
Sillä hän ei tiennyt, mitä sanoa, koska he olivat peljästyksissään.
Ja tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä". (Mark.9:5-7)
"Älkää antautuko kantamaan yhteensopimatonta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on oikeamielisyydellä (vanhurskaudella) ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo JHVH, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo JHVH, Kaikkivaltias".
Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa." (2.Kor.6:14-7:1)
Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja (myrkyttäjien/lääkitsijِiden) ja väärienkäsitysten palvelijain (epäjumalanpalvelijain) ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm.21:6-8) - Pyhä Järjestys

Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja (myrkyttäjien/lääkitsijِiden) ja väärienkäsitysten palvelijain (epäjumalanpalvelijain) ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm.21:6-8)(jatkoa edelliseen)
Koraani todistaa, että Kristus (Messias) on Jumalan Pyhästä Hengestä lähtöisin oleva Pyhä, Hurskas, Puhdas, Viaton Poika, Jumalan Sana, mutta todistaa myös, että Hän ei ole Jumalan sukupuoliyhteydessä ihmisnaisen kanssa hankittu sekasikiöinen jumalan poika kuten monien muinaisten hallitsijoiden väitettiin saaneen alkunsa.
"Olemmehan totisesti antanut Moosekselle Pyhän kirjan ja lähettänyt profeetat hänen jälkeensä, ja Me olemme antanut Jeesukselle, Marian pojalle, selvät todistukset ja tukenut häntä Pyhällä hengellä. Mutta joka kerta kun profeetta on tullut luoksenne, tuoden mukanaan sellaista, mikä ei teitä miellytä, olette käyneet röyhkeiksi ja pitäneet toisia heistä valehtelijoina, toisia surmanneetkin." (Koraani 2:87)
Ja katso, enkelit sanoivat: »Maria, Jumala ilmoittaa sinulle hyvän sanoman, että hänen Sanansa tulee sinulle. Hänen nimensä on oleva Messias, Jeesus, Marian poika, hän on kuuluisa tässä ja tulevassa
elämässä, yksi niistä, jotka korotetaan Jumalan läheisyyteen.
Hän on puhuva ihmisille kehdostaan samoin kuin täysi-ikäisenä ja on oleva yksi vanhurskaista.»
Maria sanoi: »Herra, kuinka minä voin saada lapsen, kun ei yksikään ihminen ole minuun koskenut?» Enkeli vastasi: »Jumala luo, mitä tahtoo; kun hän päättää jonkun asian, sanoo hän vain: 'Tapahtukoon!' ja niin tapahtuu.
Ja Jumala on opettava hänelle Pyhän kirjan, viisauden, Lain ja Evankeliumin ja lähettävä hänet profeetaksi israelilaisten luo.
Hän on sanova heille:
»Olen tullut luoksenne tuoden tunnusmerkkejä Herraltanne. Katso, minä muovailen savesta teille linnun muotoisen ja puhallan siihen, ja siitä tulee Jumalan sallimuksesta elävä lintu; minä olen Jumalan tahdosta parantava sokeana syntyneen ja pitaalisen ja olen herättävä kuolleet eloon. Ja minä sanon teille, mitä te tulette syِmään ja mitä panemaan tallelle taloissanne.
Tässä on totisesti tunnusmerkki teille, jos olette uskovaisia.
Samoin tulen vahvistamaan todeksi sen, mikä on ollut ennen minua kirjoitettuna Laissa, ja sallimaan teille osan siitä, mikä tähän asti on ollut teiltä kiellettyä, niin, minä tulen luoksenne tuoden tunnusmerkit
Herraltanne. Pelätkää siis Jumalaa ja totelkaa minua!
Jumala on totisesti minun Herrani ja teidän Herranne, palvelkaa siis Häntä. Tämä on oikea tie.»
Ja kun Jeesus havaitsi heissä epäuskoa, sanoi hän: »Ketkä haluavat olla minun seuraajiani Jumalan työssä?» Opetuslapset vastasivat: »Me olemme Jumalan seuraajia, me uskomme Jumalaan; todista, että olemme Hänen tahtoonsa ja johtoonsa alistuneet.
Herramme, Me uskomme siihen, mitä olet ilmoittanut, ja me seuraamme Sinun profeettaasi; merkitse meidät siis tunnustajien joukkoon.»
He (epäuskoiset juutalaiset) juonittelivat, mutta Jumalakin juonitteli (heitä vastaan); ja Jumala on todella taitavin Suunnittelija.
Ja Jumala sanoi: »Jeesus, katso, Minä otan sinut, sitten olen ylentävä sinut luokseni ja vapauttava sinut niistä, jotka ovat uskottomia, sekä asettava ne, jotka sinua seuraavat, uskottomien yläpuolelle aina Ylösnousemuksen päivään saakka. Aikanaan on teidän kaikkien palattava minun luokseni, ja minä olen ratkaiseva sen, mistä te keskenänne kiistelitte.
Mitä niihin tulee, jotka eivät uskoneet, olen kurittava heitä raskaalla rangaistuksella sekä tässä että tulevassa elämässä; eivätkä he löydä ketään auttajaa.»
Mutta uskovaisille ja hyviä töitä harjoittaville Hän on antava heidän täyden palkkansa. Jumala ei rakasta väärintekijِitä.
Tämän me julistamme sinulle Muhammed, tunnusmerkkinä ja viisauden tietona, jotka ovat Koraanissa.
(Koraani 3:34-57)
Katso, Jeesus on Jumalan edessä samankaltainen kuin Aadam; Hän loi hänet (Aadamin) maan tomusta, sitten Hän sanoi hänelle: »Ole!» ja hän oli (elävä sielu).
Tämä totuus tulee Herraltasi, Muhammed, siksi älä kuulu epäileviin.
Jos joku tästä kiistelee kanssasi, sen jälkeen kuin (tämä täydellinen) tieto on osaksesi tullut, niin sano: »Tulkaa, kutsukaamme meidän poikamme ja teidän poikanne, meidän vaimomme ja teidän vaimonne,
kokoontukaamme me itse ja te itse; ja sitten kukin velvoittakaamme itsemme Jumalan edessä ja huutakaamme Jumalan kirousta niiden yli, jotka valehtelevat!» (Koraani 3:58-60) - Pyhä Järjestys

kokoontukaamme me itse ja te itse; ja sitten kukin velvoittakaamme itsemme Jumalan edessä ja huutakaamme Jumalan kirousta niiden yli, jotka valehtelevat!» (Koraani 3:58-60)(jatkoa edelliseen)
"Te, joille on annettu Pyhä kirja, älkää menkö liiallisuuksiin elämänjärjestelmässänne (uskonnossanne, arab. din) älkääkä sanoko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika, on yksinomaan (nimenomaan) Jumalan profeetta ja Hänen Marialle lähettämänsä Sana sekä Hänestä tullut Henki;..." (Koraani 4:171)
"Te, joille on annettu Pyhä kirja, älkää menkö liiallisuuksiin uskonnossanne älkääkä sanoko Jumalasta muuta kuin totta. Messias, Jeesus, Marian poika, on yksinomaan/nimenomaan Jumalan profeetta ja Hänen Marialle
lähettämänsä Sana sekä Hänestä (hänen päällensä) tullut Henki; uskokaa siis Jumalaan ja Hänen lähettiläisiinsä älkääkä sanoko: »Kolminaisuus!» Ei, lopettakaa (Kolminaisuudesta puhuminen) omaksi hyödyksenne!
Jumala on yksi ainoa Jumala. Luoksepääsemätön on Hänen majesteettiutensa, jotta Hänellä soveltuisi olemaan poika. Hänelle kuuluu kaikki taivaassa ja maan päällä; Jumala yksin riittää Suojelijaksi.
Messias ei koskaan ylenkatso osaansa: olla Jumalan palvelija, eivätkä sitä tee enkelitkään, jotka saavat lähestyä Häntä. Mutta ne, jotka ylenkatsovat Hänen palvelemisensa ja ovat röyhkeitä, Hän on kaikki kokoava eteensä.
ja silloin niille, jotka uskovat ja tekevät hyviä tِitä, Hän on antava täyden palkan, lisäten vielä heille sulasta suosiostaan, mutta mitä niihin tulee, jotka ylenkatsoivat Hänet ja olivat röyhkeitä, niin Hän rankaisee
heitä tuskallisella rangaistuksella, eivätkä he löydä ketään suojelijaa eikä auttajaa Jumalaa vastaan. (Koraani 4:171-174)
Kun Jumala sanoo:
»Oi, Jeesus, Marian poika! Muistatko Minun suosiotani sinua ja äitiäsi kohtaan, kun minä vahvistin (sinua) pyhällä ilmestyksellä; (niin että sinä puhuit) ihmisille sekä kehdossa että vanhempana; kun Minä opetin sinulle Kirjoitukset ja viisauden, joka on Toorassa ja evankeliumissa ja kun sinä (muovailit) savea linnun näköiseksi - minun luvallani, ja sinä puhalsit hengen siihen ja minä sallin sen tulla linnuksi; ja kun sinä paransit sokeita ja spitaalisia minun luvallani, ja kun minä hillitsin Israelin lapset sinun tullessasi heidän luokseen selvin todistein, jolloin epäuskoiset heidän joukossaan sanoivat: »Eihän tämä ole muuta kuin ilmeistä noituutta.»
Ja kun Minä annoin opetuslapsille ilmestykseni sanoen: »Uskokaa Minuun ja Minun lähettilääseeni!» he vastasivat: »Me uskomme ja tunnustamme, että me alistumme (Jumalan tahtoon).»
Ja kun opetuslapset sanoivat: »Jeesus, Marian poika, eikö Herrasi suostu lähettämään meille pöytää taivaasta?», niin Hän sanoi- »Pitäkää vaari velvollisuudestanne Jumalaa kohtaan, jos olette uskovaisia.»
He sanoivat: »Me haluamme ravita itsemme sen ruoalla, jotta meidän sydämemme saisi rauhan, jotta me uskoisimme sinun puhuneen meille totta ja jotta me voisimme sitä edelleen todistaa.»
Jeesus, Marian poika, sanoi: »Jumala, meidän Herramme! Lähetä meille pöytä taivaasta alati uudistuvaksi tyydytykseksemme, niin hyvin ensimmäiselle kuin viimeisellekin meistä, lähetä meille tunnusmerkki itsestäsi ja suo meille elatus! Sillä Sinä olet paras huoltaja.»
Jumala sanoi: »Totisesti lähetän Minä sen teille, mutta kuka ikinä teistä sen jälkeen horjuu uskossaan, häntä minä kuritan totisesti sellaisella rangaistuksella, jolla en ole ainoatakaan muuta kansaa kurittanut.» (Koraani 5:110-115)
Ja kun Jumala sanoo:
»Oi Jeesus, Marian poika! Oletko sanonut ihmisille: »Ottakaa minut ja minun äitini kahdeksi jumalaksenne Jumalan ohella», hän (Jeesus) vastaa: »Ylistys olkoon Sinulle, en voinut sanoa sellaista, johon minulla ei ollut oikeutta; jos olisin niin sanonut, Sinä olisit varmasti sen tietänyt; Sinä tiedät, mitä on minun mielessäni, mutta minä en tiedä, mitkä ovat Sinun aivoituksesi: totisesti olet Sinä suuri näkymättömien asioiden tuntija.
En minä sanonut heille muuta, kuin minkä Sinä minulle uskoit: »Palvelkaa Jumalaa, minun Herraani ja teidän - Herraanne! ja minä pidin vaarin heistä niin kauan, kuin minä olin heidän keskuudessaan, mutta kun
Sinä annoit minun kuolla, Sinusta tuli heidän kaitsijansa, ja Sinä olet kaiken tapahtuvan todistaja.
Jos Sinä suvaitset kurittaa heitä, niin ovathan he totisesti Sinun palvelijoitasi, ja jos Sinä suvaitset heille anteeksi antaa, niin olethan Sinä mahtava ja viisas.» (Koraani 5:116-118) - Pyhä Järjestys

Jos Sinä suvaitset kurittaa heitä, niin ovathan he totisesti Sinun palvelijoitasi, ja jos Sinä suvaitset heille anteeksi antaa, niin olethan Sinä mahtava ja viisas.» (Koraani 5:116-118)(jatkoa edelliseen)
He sanovat: »Jumala on hankkinut (ottanut, arab. hamza khā dhāl) itselleen lapsen.» Hänelle olkoon kunnia. Hän on riippumaton. Hänelle kuuluu kaikki, mikä on taivaassa ja maan päällä. Teillä ei ole mitään valtuutta sanoa näin: vai puhutteko Jumalasta sellaista, mitä ette tiedä?
Sano: »Totisesti, ne jotka sepittävät valhetta Jumalaa vastaan, eivät menesty.» (Koraani 10:68-69)
Sano myöskin: »Kunnia ja ylistys Jumalalle, joka ei ole hankkinut (ottanut, arab. hamza khā dhāl) itselleen lasta ja jolla ei valtasuuruudessaan ole ketään tasavertaista. Ei Hänellä myöskään ole liittolaista alamaisten keskuudessa.» Julistakaa Hänen suuruuttaan ylistäen. (Koraani 17:111)
Kaikki ylistys kuuluu Jumalalle, joka on palvelijalleen ylhäältä lähettänyt tämän Kirjan eikä ole päästänyt siihen minkäänlaista vilppiä.
Hän on laatinut sen suorasukaiseksi, jotta se varoittaisi heitä Häneltä tulevasta ankarasta rangaistuksesta, mutta myös toisi ilosanoman uskovaisille, jotka harjoittavat hyviä tekoja, että heitä odottaa ihana palkka,
josta he alati saavat nauttia.
Se on varoituksena myös niille, jotka sanovat Jumalan hankkineen (ottaneen, arab. hamza khā dhāl) lapsen.
Heillä ei ole tietoa enempää kuin heidän esi-isilläänkään.
Heidän suustaan tulee arveluttavaa puhetta: heidän sanansa ovat pelkkää valhetta. (Koraani 18:1-5)
"Mainitse Kirjassa myös Mariasta: Hän lähti perheensä luota yksinäiseen paikkaan idässä.
Ja hän otti hunnun, joka verhosi hänet heidän katseiltaan. Senjälkeen Me lähetimme henkemme hänen luokseen, ja se ilmestyi hänelle aivan kuin ihmisolento.
Maria lausui: »Totisesti, minä etsin sinua vastaan turvaa laupeimpaan (Jumalaan) luottaen, jos olet hurskas.»
Hän vastasi: »Minä olen vain Herrasi lähettiläs ja tuon sinulle viattoman (puhtaan, hurskaan) Pojan.»
Maria sanoi: »Kuinka minä voisin saada Pojan, kun kukaan ihminen ei ole minuun koskenut enkä ole siveetön?»
Hän vastasi: »Näin sanoo Herrasi: 'Se on helppo asia Minulle, ja se on oleva merkkinä ihmissuvulle ja armonosoituksena Meiltä; onhan asia jo ratkaistu.'»
Silloin Maria vastaanotti hänen lupauksensa ja siirtyi kauas syrjäiseen paikkaan.
Sitten synnytystuskat pakottivat hänet nojautumaan taatelipalmun runkoon. Hän lausui: »Voi, kun olisin kuollut ennen tätä ja minut olisi kokonaan unohdettu.»
Silloin ääni hänen altaan kutsui häntä ja sanoi: »Älä murehdi, totisesti Herrasi on asettanut lähteen jalkojesi juureen.
Ravista palmun runkoa, niin sinulle putoilee kypsiä taateleita.
Sentähden syö ja juo ja kirkastukoon silmäsi. Ja jos näet jonkun ihmisen, niin sano hänelle: »Totisesti, minä olen Laupeimmalle luvannut paastota enkä siis voi puhua tänään kenenkään ihmisolennon kanssa.»
Sitten hän palasi kansansa luokse kantaen lastaan. He huudahtivat: »Oi Maria, totisesti sinä olet tehnyt sangen pahasti.
Oi Aaronin sisar, sinun isäsi ei ollut kelvoton mies eikä äitisi huono nainen.»
Mutta hän vain osoitti lastaan. He sanoivat: »Kuinka voisimme puhua sellaiselle, joka on vielä kehdossa oleva lapsi?»
Poika vastasi: »Totisesti, minä olen Jumalan palvelija. Hän on antanut minulle Kirjan ja Hän on tehnyt minut profeetaksi.
Hän antaa minulle siunauksensa missä tahansa olenkin, ja Hän on määrännyt minun tehtäväkseni rukoilemisen ja almut niin kauan kuin elän. (Hän on luonut minut) hyväksi äitiäni kohtaan, eikä Hän ole tehnyt minua kapinalliseksi, onnettomaksi.
Rauha ylläni sinä päivänä, jolloin synnyin, sinä päivänä, jolloin kuolen sekä sinä päivänä, jolloin minut herätetään kuolleista.»
Tällainen on Jeesus, Marian poika. Tämä on tosi sanoma, josta he kuitenkin kiistelevät.
Jumalan ei ole soveliasta hankkia (ottaa, arab. hamza khā dhāl) itselleen poikaa; kunnia olkoon Hänelle!
Kun Hän päättää jonkin asian, Hänen tarvitsee vain sanoa: »Tapahtukoon!» ja se tapahtuu.
Totisesti, Jumala on minun Herrani ja myِskin teidän Herranne; palvelkaa siis Häntä; tämä on oikea tie.»
Mutta lahkolaiset olivat keskenään erimielisiä; voi uskottomia, kun viimeinen päivä heidät kohtaa!
Kuinka hyvin he kuulevatkaan ja näkevät sinä päivänä, jolloin he astuvat eteemme! Mutta tänä päivänä väärämieliset ovat vielä suuren harhan vallassa. (Koraani 19:16-38) - Pyhä Järjestys

Kuinka hyvin he kuulevatkaan ja näkevät sinä päivänä, jolloin he astuvat eteemme! Mutta tänä päivänä väärämieliset ovat vielä suuren harhan vallassa. (Koraani 19:16-38)(jatkoa edelliseen)
Poika (Jeesus) vastasi: »Totisesti, minä olen Jumalan palvelija. Hän on antanut minulle Kirjan ja Hän on tehnyt minut profeetaksi.
Hän antaa minulle siunauksensa missä tahansa olenkin, ja Hän on määrännyt minun tehtäväkseni rukoilemisen ja almut niin kauan kuin elän.
(Hän on luonut minut) hyväksi äitiäni kohtaan, eikä Hän ole tehnyt minua kapinalliseksi, onnettomaksi.
Rauha ylläni sinä päivänä, jolloin synnyin, sinä päivänä, jolloin kuolen sekä sinä päivänä, jolloin minut herätetään kuolleista.»
Tällainen on Jeesus, Marian poika. Tämä on tosi sanoma, josta he kuitenkin kiistelevät.
Jumalan ei ole soveliasta hankkia (ottaa, arab. hamza khā dhāl) [sukupuoliyhteydessä naisen kanssa] itselleen poikaa; kunnia olkoon Hänelle!
Kun Hän päättää jonkin asian, Hänen tarvitsee vain sanoa: »Tapahtukoon!» ja se tapahtuu.
Totisesti, Jumala on minun Herrani ja myöskin teidän Herranne; palvelkaa siis Häntä; tämä on oikea tie.»
(Koraani, 19:30-36)
"He väittävät, että Armahtaja on hankkinut (ottanut, arab. hamza khā dhāl) itselleen lapsen.
Totisesti, te olette puhuneet sangen pahasti.
Taivaat saattavat puhjeta ja maa voi repeytyä kappaleiksi ja vuoret luhistua tomuksi,koska he väittävät Laupeimman hankkineen (ottaneen, arab. hamza khā dhāl) lapsen.
Onhan sopimatonta, että Laupeimmalla olisi lapsi.
Taivaissa ja maan päällä ei ole ainoatakaan, joka tulisi Laupeimman luo muuten kuin palvelijana.
Totisesti, Hän tietää heidän lukunsa ja Hän on sen tarkoin laskenut.
Ja ylösnousemuksen päivänä jokainen heistä astuu Hänen eteensä omakohtaisesti.
Totisesti, ne, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, Jumala on palkitseva rakkaudella. (Koraani 19:88)
Hänelle kuuluu jokainen, joka on taivaassa ja maan päällä. Ja ne, jotka ovat Hänen puolellaan, eivät ole liian ylpeitä Häntä palvelemaan, eivätkä he siihen väsy.
Öin ja päivin he Häntä lakkaamatta ylistävät.
Tai olisivatko he hankkineet maan päältä jumalia, jotka voivat herättää kuolleita?
Jos taivaassa ja maan päällä olisi muita jumalia kuin Herra, niin taivas ja maa olisivat joutuneet sekasortoon. Siksi kunnia olkoon Jumalalle, voiman Herralle, Hän on niiden yläpuolella, joita he Hänen rinnalleen asettavat.
Hänen ei tarvitse vastata siitä, mitä on tehnyt, mutta heidän on kaikesta vastattava.
Ovatko he omaksuneet muita jumalia Hänen rinnalleen? Sano: »Esittäkää todisteenne. Tämä (Koraani) on varoituksena niille, jotka nyt ovat kanssani, sekä niille, jotka olivat ennen minua.» Mutta useimmat heistä eivät tunne totuutta, vaan kääntyvät pois.
Emme lähettänyt ennen sinua ainoatakaan lähettilästä, jolle emme olisi ilmaissut: »Totisesti, ei ole muuta jumalaa kuin Minä, siksi palvelkaa Minua.»
He väittävät Laupeimman hankkineen (ottaneen, arab. hamza khā dhāl) itselleen pojan. Kunnia yksin Hänelle! He ovat vain kunnioitettavia palvelijoita.
He eivät aloita puhetta ennen Häntä, vaan toimivat Hänen käskyään täyttäen.
Hän tietää, mitä heillä on edessään ja mitä on heidän jäljessään, eivätkä he voi puoltaa ketään muuta kuin sellaista, jonka Hän hyväksyy; ja he pelkäävät Hänen epäsuosiotaan.
Ja jos joku heistä sanoisi: »Totisesti, minä olen jumala kuten Hänkin», niin sellaiselle Me annamme palkaksi helvetin. Tällä tavoin Me palkitsemme vääryyden harjoittajat. (Koraani 21:19-29) - Pyhä Järjestys

Ja jos joku heistä sanoisi: »Totisesti, minä olen jumala kuten Hänkin», niin sellaiselle Me annamme palkaksi helvetin. Tällä tavoin Me palkitsemme vääryyden harjoittajat. (Koraani 21:19-29)(jatkoa edelliseen
23:91. Jumala ei konsanaan ole hankkinut (ottanut, arab. hamza khā dhāl) itselleen poikaa, eikä ole muuta jumalaa kuin Hän. Olisihan muutoin jokainen jumala vienyt mukaansa sen, mitä oli luonut, ja muutamat heistä olisivat alistaneet toisia valtaansa. Kunnia olkoon Jumalalle! Hän on yläpuolella kaiken, mitä he kuvittelevat. (Koraani 23:91)
Siunattu olkoon Hän, joka ylhäältä on lähettänyt ymmärryksen palvelijallensa, jotta hän voisi varoittaa kansoja.
Hänelle kuuluu taivaitten ja maan kuninkuus, Hän ei ole hankkinut (ottanut, arab. hamza khā dhāl) itselleen lasta eikä Hänen kuninkuuteensa ole ketään osallista ja Hän on myös luonut kaiken ja antanut kullekin ansionsa mukaan.
Mutta ihmiset ovat Hänen rinnalleen omaksuneet muita jumalia, jotka eivät pysty mitään luomaan, koska ne itse ovat luotuja; eikä niillä ole mitään valtaa tehdä heille vahinkoa eikä hyvääkään, eivätkä ne liioin hallitse kuolemaa, elämää eivätkä ylösnousemusta. (Koraani 25:1)
Pyhän Kirjan ilmoitus on tullut mahtavalta, viisaalta Jumalalta.
Me olemme kaikessa totuudessa sinulle ilmoittanut Pyhän Kirjan, joten sinun on palveltava Jumalaa vilpittömässä kuuliaisuudessa Häntä kohtaan.
Tämä vilpitön kuuliaisuus kohdistukoon ainoastaan Jumalaan, mitä taasen niihin tulee, jotka pitävät itsellään Jumalan vertaisia suojelijoita sanoen: »Me palvelemme vain niitä, jotta ne lähentäisivät meitä Jumalaan», Jumala kyllä totisesti heidän riitansa ratkaisee; varma on, ettei Jumala johdata oikeaan valehtelijoita eikä kiittämättömiä.
Jos Jumala olisi halunnut hankkia (ottaa, arab. hamza khā dhāl) pojan itselleen, Hän olisi varmasti valinnut niistä luomistaan, joihin Hänellä on mielisuosio. Kunnia olkoon yksin Hänelle! Hän on Jumala, ainoa, kaikkivaltias.
Hän on luonut taivaat ja maan totuuden voimalla. Hän antaa yön verhota päivän ja päivän yllättää yön; Hän on luonut auringon ja kuun palvelemaan itseään, kumpikin kiitää aikansa kohti määränpäätä; Hän on todellakin valtava, suuri anteeksiantamuksessaan.
Hän on luonut teidät kaikki yhdestä olennosta antamalla tälle veroisensa parikseen. Hän on antanut teille kahdeksan elukkaa pareina karjaksenne. Hän antaa teille elämän äitienne kohduissa; tämä on luomistyötä jälkeen luomisen,
kolminkertaisessa pimeydessä; sellainen on Jumala, teidän Herranne, Hänen on kuninkuus, ei ole muuta jumalaa kuin Hän, miksi siis kääntyisitte poispäin?
Jos olette kiittämättömiä, niin onhan Jumala ylenpalttisesti itselleen riittävä, tarvitsematta teiltä hituistakaan. Hän ei pidä palvelijainsa kiittämättömyydestä.
Mutta jos te olette kiitollisia, Häntä ilahduttaa tämä ominaisuutenne, eikä kukaan joudu toisen kuormaa kantamaan; Herranne tykö on teidän palattava, ja Hän silloin luettelee teille tekonne, sillä Hän totisesti tietää kaiken, mitä povessanne piilee. (Koraani 39:1-7)
Kysy nyt heiltä, Muhammed, onko Herrallasi tyttäriä siten kuin heillä on poikia, tai loimmeko Me heidän silmiensä nähden enkelit naisiksi?
Tietysti on pelkkää heidän omaa valhettaan, kun he väittävät,
että Jumala muka on synnyttänyt (arab. wāw lām dāl, to beget, to be born) lapsia. Totisesti he ovat valehtelijoita!
Ja hänkö olisi itselleen valinnut tyttäriä mieluummin kuin poikia?
Miten on teidän laitanne? Kuinka voittekaan tuollaista itseksenne päätellä?
Ettekö ota totuutta huomioon?
Vai onko teillä selvä todistus?
Esittäkää sitten kirjoituksenne, jos olette tosissanne.
Vielä väittivät he Jumalan olevan sukua dzinnien kanssa, vaikka itse dzinnit tietävät varmasti saavansa rangaistuksen. (Koraani 37:149-158)
"Sitten lähetimme sanansaattajia seuraamaan heidän jälkiään, ja myِhemmin Me lähetimme Jeesuksen, Marian pojan, ja Me annoimme hänelle evankeliumin. Me istutimme myِs rakkauden ja armeliaisuuden niiden sydämiin, jotka seuraavat häntä. Luostarilaitoksen he ovat itse keksineet, - Me emme ole antanut heille muuta määräystä kuin että he etsisivät Jumalan mielisuosiota, mutta he eivät noudattaneet sitä niin kuin olisi pitänyt. Silloin annoimme palkkansa niille heistä, jotka uskoivat, mutta useimmat heistä ovat lainrikkojia." (Koraani 57:27)
Ja kun Jeesus, Marian poika, sanoi: »Israelin lapset, totisesti olen sananjulistaja, jonka Jumala on lähettänyt teille vahvistamaan Toorasta sen, mikä annettiin ennen minua, ja ilmoittamaan ilosanoman sananjulistajasta, joka on tuleva minun jälkeeni ja jonka nimi on oleva Ahmad.» Mutta kun Ahmad tuli heidän luokseen selvin todistein, he sanoivat: »Tämä on ilmeistä noituutta.» (Koraani 61:6)
Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.
Sano: "Hän, Jumala on yksi,
ainoa Jumala, kaikkivaltias.
Hän ei ole (toista) synnyttänyt / siittänyt (arab. wāw lām dāl, to beget, to be born)
eikä ole (toisesta) syntynyt (arab. wāw lām dāl, to beget, to be born).
Ketään ei ole Hänen vertaistaan." (Koraani 112:1-5)
- Pyhä Järjestys
(jatkoa edelliseen)
Yhteenvetona Koraanin niistä Pyhistä Ilmoituksista, jotka käsittelevät sitä, onko Kaikkivaltias Luoja hankkinut, ottanut itselleen Pojan tai Lapsen tai synnyttänyt, siittänyt Poikaa tai Tyttöä, yhtä tai useampaa lasta, voidaan todeta, että kyseinen arabiankielinen ilmaisu, hamza khā dhāl, joka tarkoittaa hankkimista, ottamista viittaa tässä yhteydessä nimenomaan siihen, että Luoja olisi synnyttänyt, siittänyt, arabiaksi wāw lām dāl, ihmisnaisen kanssa Pojan tai Tytön, yhden tai useampia.
Tällaisen Pojan tai Tytön hankkimisen Jumalalle Koraani siis kieltää, sehän olisikin Hänen Pyhän Luomisjärjestyksensa sekoittamista sekasikiöitä aikaansaamalla.
Kaikkivaltias Luoja siis toi Pyhän, Puhtaan, Hurskaan, Puhtaan Poikansa, Pyhän Sanansa maailmaan Marian kautta luomalla Hänet Marian kohtuun fyysisesti, lihallisesti Aadamiksi, henkiolentona Hän on Kaikkivaltiaan Luojan, JHVH:n, ALJAHin Pyhä Sana.
Kuinka onkaan Kaikkivaltiaan Luojan Pyhä Totuus selvää ja puhdasta!
Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
Niin on myös kuolleitten ylِsnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;
kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.
Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.
Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. (1.Kor.15:40-50)
Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelِitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja;
asetit kaikki hänen jalkojensa alle." Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi.
Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelِidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.
Sillä hänen, jonka tähden kaikki on ja jonka kautta kaikki on, sopi, saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies täydelliseksi.
Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,
kun hän sanoo: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä";
ja taas: "Minä panen uskallukseni häneen"; ja taas: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!"
Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa. (Hebr.2:7-18)- Pyhä Järjestys
(jatkoa edelliseen)
Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jahushua (Jeesus), Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.
Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Sillä jokainen ylimmäinen pappi, ollen ihmisten joukosta otettu, asetetaan ihmisten puolesta toimittamaan sitä, mikä Jumalalle tulee, uhraamaan lahjoja ja uhreja syntien edestä,
ja hän voi säälien kohdella tietämättِmiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen,
ja tämän heikkoutensa tähden hänen täytyy, samoinkuin kansan puolesta, niin itsensäkin puolesta uhrata syntien edestä.
Eikä kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niinkuin Aaroninkin.
Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";
niinkuin hän toisessakin paikassa sanoo: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
ja kun oli täydelliseksi tullut, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset,
hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan". (Hebr.4:14-5:10)
(Jahushua) Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö”. (Joh.20:17)
ALLAH on ALJAH (ALYAH), KAIKKIVALTIAS, KORKEIN, JUMALA YAH
HalleluJAH! (HalleluYAH!) Pyhä Järjestys kirjoitti:

HalleluJAH! (HalleluYAH!)Aloittaja. Mitä Koraani opettaa infideleistä? Brigitte Gabrielin kirja: "Because they hate"
http://us.macmillan.com/becausetheyhate/brigittegabriel
Pamelalla on asiaa.
http://www.youtube.com/watch?v=XLzlQ7WrvfQ
- Mitä Koraani kertoo/paljastaa profeetta Muhammetista ja kuun palvonnasta?
- Onko aloittaja kuullut Islamin yhteyksistä Vatikaaniin ja natseihin?
- YK: "Tarvitaan jonkinlainen maailmanhallitus, jotta voitaisiin puuttua sisällissotiin."
Oletko seurannut Amerikkaa?
http://www.commieblaster.com/world_obama/index.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 58741
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109732- 43626
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla199518- 40516
- 70496
- 22484
- 48476
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai36440Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k77418