Profetian henki?

Taivaanlaki

Profetian henki on kuollut.

8

84

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 321654987

      Eikös se sana sano, että Jeesuksen todistus on profetian henki?

    • Taivaanilmoitus

      keskiviikko 28. tammikuuta 2015




      Sota taivaissa.




      Tätä nykyä taivaissa on ollut sota jo 32 v. 5 kk. jokseenkin tarkasti laskettuna.
      Sota on ollut erityisen julma. Tähän asti surmansa saaneita on noin 235.152.325.152 ihmishenkeä, joihin enkelitkin on laskettuna. Enkeleitä on kuollut 150.142.

      Erilaisia sotajoukkoja on ollut 164 vahvinta ja pienemmät lisäksi. Sota on keskittynyt Suomen sisäavaruuden alueelle. Syynä sotaan on ollut Wanhan Luojan; Jumalan syrjäyttäminen. Ns. Jeesus Kristus hän oli itse, itsensä ja valtakomissioiden oikeuttamana. Todellinen ristin raato ei kelvannut valtaan, koska he pitivät häntä vähäoppisena. Kirjoitukset UT. onkin valtakomissiolta peräisin.

      Jeesus, Jumala oli säilyttänyt arvoasemansa jokseenkin, kuitenkin 325 v. 6 kk sitten hänet syrjäytti tiedemiesjärjestö SITRA. Sitra koostui vaikutusvaltaisista tiedemiehistä 6.254 naisia 3 vaan.
      Tiedemiesjärjestö huomasi Jumalan olevan oikeudettomasti jumalan. Hänen henkilöllisyytensä paljastui ollen Enkeliruhtinas Rafael, graafinen kirjoitusten valvoja, Gabriel oli hänen lähin työtoverinsa. Sitra on ollut siitä lähtien, kun otti vallan ja vastuun oikeusasettajana.

      Kerrannaisalueitten so. rinnakkaisesta elämän voimasta tulleet kansat. Huom. eivät näkyväisen lihan alueilta, kuten me olemme. Te maan asukkaat saitte suuren armon tullaksenne tietämään elämästä, erilaisesta. Erilaisuudella on tarkoituksellisuutensa, kuten varmaankin käsitättekin?

      Mitä muuta on sodasta sanottavana? Ulkomaalaisia tuli sata-aikana muiltakin planeetoilta ollen aivan ihmeelliset ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan. Kauimmaiset kansat tulivat Koshlaki Foorosta, johtajana S` elhalanna Lama sa Halorasta. Kim sha La Sitha johti Anda de Foiroja suurkuningas.
      hänellä on johtajuudessaan 159.758.158.000.000. Jokseenkin ääretön.

      Loppukaneetti: Balshora, suuren Kuninkaan päivänä. Salma rathra sa samathni rathva sa Kamaraana.

      • taivaantäydeltä

        No olipa tekstiä.


      • Tuohan kuulostaa jo ihan skentologialta.


    • tuulikkiwaellus

      Mitä tarkoitat väitteelläsi, että profetian henki on kuollut.

    • Taivasilmoitus

      Profetian henki ohjasi tapahtumia omaksi hyödykseen, valtansa takia. Raamatun profeetat ja kirjoitukset on kirjallisia tuotteita, ei siis perustu tositapahtumiin. Taivaallinen valta on kirjoitukset kirjoittanut, oman valtansa tueksi. Näin ollen mielikuvitus kirjoitukset eivät voi ketään tuomita kadotukseen. Ns. Jeesus kristus oli kirjallinen essee. Sen verran oli totta, että vasta myöhemmin, jotta jotain oikeaakin olisi, pantiin Taivaan sfääri alueelle mies ristille. Antamatta myöhemmin hänelle muuta, kuin tuskaa ja ylenkatsetta. Tämä on totuus Taivaan vahvistamana.

    • Kylnytkyl

      Ateistialoitus. Mitä muuta ihmeellistä?

    • hannuwar

      Nykyaikana on paljon vääriä profetioita ja profeettoja liikkeellä. Yleensä ulkomailta tulleet profetiat ja niiden esittäjät ovat huomionarvoisimmat, mistähän se johtuu? Usein henki itse valmistaa salassa omat mielikuvansa, joita pidetään huomion arvoisina. Unet ja näyt ovat silloin heränneet oman mielen syövereistä ja niitä pidetään Jumalan, tai Herran Jeesuksen Kristuksen lähettäminä ilmoituksina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      74
      5603
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      274
      4900
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      45
      3224
    4. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2663
    5. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2352
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1595
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1565
    8. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      29
      1418
    9. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1260
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      127
      865
    Aihe