Kysymys entisille uskovaisille

jhjhjhjhjhjhjhjh

Miten paljon syyllisyyden ja synnintunto hallitsi elämäänne uskovina? Millä tavalla koitte ympäristön tai uskonyhteymänne henkilöiden käyttäneen tätä hyväkseen? Kuinka nopeasti ja hyvin olette päässeet synnintunnosta ja syyllisyyden tunteista eroon?

11

75

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuorena 16 v uskoon tulleena synnintunto ehkä hallitsikin (varsinkin se lihan himo ja sillä en tarkoita veristä naudanpihviä), mutta aikuistumisen jälkeen en muista syyllisyydentunnon olleen mitenkään vahvana mielessä. Syyllistämisellä hallitsemista tai sen yritystä toki oli. Oli toinen toistaan naurettavampia sääntöjä ja määräyksiä, mikä oikealle uskovalle oli sopivaa ja mikä ei. "Ryttyläläisyys" tunnettiin erityisen tiukkapipoisena, mutta ainakin siinä porukassa, missä itse liikuin, ylilyönneille lähinnä naureskeltiin. Minulle säännöt, joiden kai piti pitää "laumaa kurissa", olivat uskonnosta vieraannuttavia.
      Mielestäni ihmisen on hyväkin joskus tuntea myös syyllisyyden tunteita. Minulle ne eivät kuitenkaan enää nouse uskonnolliselta pohjalta, vaan sosiaalisesta vastuusta ja humanismista. En muista, että minulla olisi ollut isompia vaikeuksia päästä eroon "synnintunnosta", koska uskonelämänikään ei rakentunut mekaanisen syntikäsityksen kautta.

      • Toivottavasti kysymykseni ei ole liian henkilökohtainen.
        Kun olit "uskossa" niin sisältyikö niihin mm. seuraavat mahdottomuudet; Nooan tarina, Baabelin torni ja puhuvat eläimet ja kaikki muu irrationaalinen?


      • ei-rek-agnoskepo
        epikuros kirjoitti:

        Toivottavasti kysymykseni ei ole liian henkilökohtainen.
        Kun olit "uskossa" niin sisältyikö niihin mm. seuraavat mahdottomuudet; Nooan tarina, Baabelin torni ja puhuvat eläimet ja kaikki muu irrationaalinen?

        Ei kysymys liian henkilökohtainen ole. En vaan ole varma, miten pitäisi vastata. Sisältyi ja ei sisältynyt.
        Minulle Raamattu oli Jumalan sanaa mutta Jumalan, joka käytti Raamatussa myös kuvainnollista kieltä. Ihmisen silmässä ei voi olla kattohirttä (malkaa), eikä hyttysiä siivilöivä ihminen voi niellä kamelia, vaikka Jeesus niin sanoikin.
        Silloisen uskoni mukaan Raamattu puhuu kahdella tasolla; tarinoin ja vertauskuvin sekä suoraan Jumalan sanoina. Rajanveto onkin sitten se asia, joka rationaalisen ajattelun rippeet säilyttämään pyrkivälle uskovalle on vaikeaa. Jos mennään kaikkien Raamatun kohtien kirjaimelliseen tulkintaan, alkaa uskonto muuttua absurdiksi, kuten nuoren maan kreationistien kohdalla mielestäni on käynyt. Toinen herätyskristillisyyden (?) äärilaita, johon myös tutustuin, oli fysiikan professori K.V. Laurikaisen "aukkojen Jumala". Jumala joka toimi Heisenbergin epätarkkuuksien kautta.
        En ymmärrä, miten kriittisesti ajatteleva ihminen voi välttyä älylliseltä epärehellisyydeltä tutustuessaan Raamattuun kunnolla. Lutter nosti kohteliaasti hattua ja kulki ohi käsittämättömän Raamatunjakeen nähdessään. Hänen maailmankuvansa oli kuitenkin suuresta oppineisuudesta huolimatta paljon suppeampi kuin ihmisten nykyään. Hänellä ei ehkä ristiriitoja tullut liikaa. Minulle tuli.
        Olisi tietenkin ollut mahdollista valita "sosiaalinen evankeliumi", joka sivuuttaa Raamatun ihmeet ja tekee kristillisyydestä vesittynyttä sosiaalista humanismia (ja humanisminakin vähän outoa) Se ei ollut minulle vaihtoehto.


      • kris-tit-ty
        ei-rek-agnoskepo kirjoitti:

        Ei kysymys liian henkilökohtainen ole. En vaan ole varma, miten pitäisi vastata. Sisältyi ja ei sisältynyt.
        Minulle Raamattu oli Jumalan sanaa mutta Jumalan, joka käytti Raamatussa myös kuvainnollista kieltä. Ihmisen silmässä ei voi olla kattohirttä (malkaa), eikä hyttysiä siivilöivä ihminen voi niellä kamelia, vaikka Jeesus niin sanoikin.
        Silloisen uskoni mukaan Raamattu puhuu kahdella tasolla; tarinoin ja vertauskuvin sekä suoraan Jumalan sanoina. Rajanveto onkin sitten se asia, joka rationaalisen ajattelun rippeet säilyttämään pyrkivälle uskovalle on vaikeaa. Jos mennään kaikkien Raamatun kohtien kirjaimelliseen tulkintaan, alkaa uskonto muuttua absurdiksi, kuten nuoren maan kreationistien kohdalla mielestäni on käynyt. Toinen herätyskristillisyyden (?) äärilaita, johon myös tutustuin, oli fysiikan professori K.V. Laurikaisen "aukkojen Jumala". Jumala joka toimi Heisenbergin epätarkkuuksien kautta.
        En ymmärrä, miten kriittisesti ajatteleva ihminen voi välttyä älylliseltä epärehellisyydeltä tutustuessaan Raamattuun kunnolla. Lutter nosti kohteliaasti hattua ja kulki ohi käsittämättömän Raamatunjakeen nähdessään. Hänen maailmankuvansa oli kuitenkin suuresta oppineisuudesta huolimatta paljon suppeampi kuin ihmisten nykyään. Hänellä ei ehkä ristiriitoja tullut liikaa. Minulle tuli.
        Olisi tietenkin ollut mahdollista valita "sosiaalinen evankeliumi", joka sivuuttaa Raamatun ihmeet ja tekee kristillisyydestä vesittynyttä sosiaalista humanismia (ja humanisminakin vähän outoa) Se ei ollut minulle vaihtoehto.

        Itse sivuutan huoletta Raamatun ristiriitaisuudet ja muut kummallisuudet sekä kirjaimelliset tulkinnat. Ne ovat kuin puita metsässä, jossa kulkee polku metsän keskellä olevalle lähteelle. Joku jää vain tutkimaan puita ja ajattelee, että tällaista epämääräistä villiintynyttä sekametsää, tuokin puolilaho kuusi voi kaatua päälle seuraavassa myrskyssä, talousmetsää tämä ei ole nähnytkään. Polkua hän ei huomaa. On hän sen kuullut, että metsässä on lähde, mutta sitä hän ei tiedä, että se on elävän veden lähde. Häntä kiinnostaa vain metsä itse.

        No mikä se lähde on? Kristus tietenkin. Minulle Raamattu on Jumalan ilmoitus Kristuksesta. Se on Raamatun "punainen lanka", joka alkaa luomiskertomuksesta ja kulkee läpi koko opuksen.

        Tuon kaiken kirjoitin, koska kiinnostaa tietää, uskoitko/ajattelitko sinä noin, vai onko tämä liian henkilökohtainen kysymys?


    • Kyllähän syyllisyys ja pelko ajoivat yrityksiin "parantua" homoudesta. Kesti monta vuotta ennen kuin pääsin irti noista sidoksista. Parhaiten auttoi terve kriittisyys ja tiedonhankinta.

      "Kun olit "uskossa" niin sisältyikö niihin mm. seuraavat mahdottomuudet; Nooan tarina, Baabelin torni ja puhuvat eläimet ja kaikki muu irrationaalinen?"

      Totta kai. Nehän ovat keskeisiä asioita fundamentalistisessa uskossa. Monet hellarithan pitävät itseään varsinaisina uskonsankareina, kun pystyvät syrjäyttämään "järjen päätelmät" ja "ihmisviisauden" ja torjumaan mielestään kaikki faktat.

      • epikuroseikirj

        Voi vietävää mitä itsepetosta uskonto saa aikaan.
        Berliinin muuri tuohon verrattuna oli ilmeisen samanmoista.
        Suurin ero saisi olla, että uskova rakensi itselleen muurin Raamatuista ja vartijoina olivat uskonveljet ja sisaret.
        Eräs venäläinen laulaja/sanoittaja kuvailee laulussaan: "vaihdoin sieluni henkiseen helvettiin......


      • ei-rek-agnoskepo

        "Totta kai. Nehän ovat keskeisiä asioita fundamentalistisessa uskossa. Monet hellarithan pitävät itseään varsinaisina uskonsankareina, kun pystyvät syrjäyttämään "järjen päätelmät" ja "ihmisviisauden" ja torjumaan mielestään kaikki faktat."

        Onkohan minulla aika kullannut muistot? Itse en tosin ollut hellari.
        Muistan jutelleeni kaverini kanssa tähtitieteestä, josta oli kiinnostunut jo silloin alle kaksikymppisenä. Sanoin, että kohta teleskoopit näkevät jo 15 miljardin valovuoden päähän (silloinen käsitys universumin iästä) ja kaverini (myöhemmin pappi) vastasi, että tieteen uudet löydöt todistavat vain Jumalasta. Emme me ainakaan nuoren maan kreationisteja olleet, emmekä ihan tiedevastaisiakaan :D
        Kreationismi oli tuttua, mutta teistinen kreationismi. En muista, että kukaan olisi vakavissaan puhunut 6000 vuodesta.


      • "Onkohan minulla aika kullannut muistot? Itse en tosin ollut hellari."

        Niin, hellareitahan on sentään montaa sorttia; eivät kaikki olleet yhtä fundamentalisteja kuin ne joiden seuraan olin ilman omaa syytäni joutunut. Jotkut niistäkin ovat enemmän todellisuudentajuisia kuin toiset ja ymmärtävät, että tieteellä on alue, jota uskonasioilla ei kannata sorkkia.

        Fundikset eivät suostu tekemään sitä mikä vapautti minut uskonnon kahleista, nimittäin asettamaan uskonnollista ja tieteellistä tietoa samalle viivalle; he antavat uskonnolle tasoituspisteitä vähän samalla tapaa kuin golfissa annetaan aloittelijalle. Uskonto saa eräänlaisen uskottavuusloikan (tosin vain heidän itsensä silmissä) pelkästään sillä että kyse on heidän mielestään uskonnon arvovallasta.

        Samanlaiseen rauhalliseen, itseni luomaan uskonkäsitykseen kuin moloch en ole koskaan päässyt enkä tyytynyt. Ehkä olen noissa asioissa liian mustavalkoinen, tai minulta puuttuu luovaa ajattelua.


    • arkimankeli

      Paljonkin

    • arkimankeli

      Paljonkin se vaikutti. Synnyin äärifundamentalistiseen helluntailahkoon, jossa perkeleestä oli niin huvi, tiede kun taidekin. Toki jollain mielivaltaisella logiikalla joku maallinen biisi, jokin tietty sarjakuva tai pisara tiedettä oli ok, mutta itse logiikka ei koskaan mulle valjennut.

      Synnintunto hallitsi teini-iästä aikuisuuteen välillä voimistuen ja välillä heiketen. Täysin irti en ole varmasti vieläkään uskonnon kahleista päässyt, mutta synnin tuntoa en enää koe.

      Raamatun tarinat alkoivat epäilyttää jo aika varhain, mutta eniten epäilytti muiden lahkolaisten jutut. Raamattuahan ei pysty uskonnon sisältäkäsin oikein kriittisesti katsomaan, ihmisiä onneksi pystyy.

      Pahin ongelma oli se sisäänrakennettu mekanismi sulkea todellisuus pois.
       "Vääriä" ajatuksia -> hoe maanista mantraa hengen haarniskasta joka torjuu ajatuksia.
      Epäile -> Ristin sana on hullutus niille jotka pimeydessä vaeltaa.
      Kiinnostu tähtitieteestä -> ihminen korottaa itsensä, eli perkelettä okulaarin läpi palvotaan.

      Kaikki tiet vievät takaisin ahtaaseen tynnyriin, joka rikkoo mielen. Ja jottei se kaikki olisi liian helposti hylättävissä, on vielä sosiaaliset suhteet, perhesiteet yms. jotka viivyttävät prosessin etenemistä.

      Semmosta.

    • Win.D

      Uskonyhteisöissä voi olla monenlaista karismaatikkoa ja toisten(!) ihmisten omaa synnintuntoa painottavaa ´mielipidejohtajaa´. Tietynlaista liberalisoitumista ja inhimillistämistä kuitenkin kokee, jos käy erilaisissa uskonyhteisöissä.. linjalla idän meditaatio, full mindness, helluntaisten rukoushetki, lestadiolaisten sunnuntaiseurat, Jehovien näytelmäkerhot, kirkon kovat puupenkit, tai mormonien kanssa Jumalan kanssa. Hyvään pyrkiviä ihmisiä siellä on aina.. metodit vain voivat olla liian fundamentaaleja, siksi peiliin olisi muistettava säännöllisesti katsoa ja otettava oma sisäinen minuusvoima, oma omatunto käyttöön...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      788
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      760
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      521
    9. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      503
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      452
    14. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    15. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      76
      431
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      394
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe