Paavali juutalaisena on tästä kirjoittanut ja suuri todistus annettu kauttansa Isän Jumalan rakkaudessa ja totuudessa ja pitkämielisyydessä, sillä Saulus vihasi Jeesusta aikansa, ja sai parannuksen tehdä.
Juutalaiset rakastaa Jeesusta!
5
<50
Vastaukset
- vm41
Älä ny yleistä mielikuvituksellista käsitystä juutalaisista.
Opettele ny ensin suomen kieltä kielioppin välityksellä ja vasta sitten esittelet mielipiteesi ihmisille.
Toisena vaihtoehtona poikkea Jerusalemin torille ristiä kantaen, rinassasi lappu, jossa komeilee nimesi, sekä arvosi JEESUS ISRAELIN KING.
Olisi kiva tietää, pääsisitkö hengissä takaisin. Israelia pelastaa/pulustaa Israelin sotilaat ja he ovat se luvattu vesa joka versoo.
siis Puolustaa.
Kristittyjen vapahtaja tarkoittaa sitä, että pois lain alta. Mutta se on väärä tarkoitus.- Saatana.syyttää
Jeesusta ja juutalaisia ja hyviä ihmisiä tässä maailmassa.
- Olen_samaa_mieltä
Pietari ja Johannes ja Jaakob Jeesuksen apostoleina todistus tästä, samoin evankeliumi Raamatussa. Hyvä että tällaista vielä nykyään kuullaan, kun yleensä aina vain esittävät ihmiset toisenlaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6442450Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,291197- 1091148
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki111053- 93945
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101885Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?96823Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e230722