Tupo kuoli – mihin tarvitaan jatkossa SAK:ta

Kenen kanssa SAK tai STTK neuvottelee. Ei ole osapuolta.

Mielenkiintoista nähdä, aikooko työantajapuoli seuraavaksi heittää kaivoon myös tammikuun kihlauksen vuodelta 1940 ja siirtää sopimisen suoraan työpaikoille.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kolmikanta murenee: EK jää pois keskitetyistä palkkojen sopimisista

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhta saatteli tänään hautaan 47 vuoden iässä pöhötykseen kuolleen tupo-järjestelmän. Jatkokysymys kuuluu: Mihin ihmeeseen keskusjärjestöjä, EK:ta itseään tai palkansaajien SAK:ta ja STTK:ta jatkossa tarvitaan? Kuoliko samalla lopullisesti myös kolmikanta?

Alahuhdan ilmoitus ei ollut yllätys, vaikka työnantajien keskusjärjestö on uhonnut tupo-järjestelmän kaatamisella usein ennenkin. Uhittelu on ollut sitä luokkaa, että se on tuonut mieleen sadun paimenpojasta ja susista: patruunoiden touhuaminen on herättänyt viime vuosina lähinnä säälittävää hymyilyä.

Nyt vuorineuvosten aikeet on syytä ottaa tosissaan, sillä EK kirjasi tupo-kiellon sääntöihinsä. Ensi huhtikuun jälkeen tupoista ei neuvotella. Piste.

Nyt menee siis hautaan viime maaliskuussa 47 vuotta täyttänyt kolmikantajärjestelmä. Tupo alkoi syntyä, kun pääministeri Rafael Paasio (sd.) pyysi 1967 valtakunnansovittelija Keijo Liinamaata tekaisemaan isänmaalle ensimmäisen kolmikantasopimuksen.

Liinamaa I:n allekirjoittivat 27. 3. 1968 EK:n edeltäjän STK:n toimitusjohtaja Päiviö Hetemäki (kok.) ja SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen (sd.).

Siitä asti tupoja on rustattu tasaiseen tahtiin, välillä paremmassa sovussa, välillä huonommassa.

Tv-katsojat ovat ihmetelleet pitkiä neuvottelukierroksia, kun keskusjärjestöjohtajat ovat valvoneet öitä ja hipsineet Eteläranta Kympin neuvottelutiloihin silmäpussit polvissa valuen.

EK:n haikailemia liittokohtaisiakin on kokeiltu. Surkein esimerkki niistä on vuoden 2007 kierros, kun julkisen sektorin Sari Sairaanhoitaja (Tehy) pääsi kokoomuksen ja Jyrki Kataisen erityisellä tuella avaamaan palkkakilpailun. Lopputuloksena oli Suomen menetetty kansainvälinen kilpailukyky, mitä maksetaan nykyisellä suurtyöttömyydellä.

EK:n nykyinen toimitusjohtaja Jyri Häkämies (kok.) varmisteli muuten tuolloin Tehyn palkankorotuksia kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta - mitä historian ironiaa!

Mutta jos Etelärannan herrojen päätös pitää, se on historiallinen.

Se herättää myös paljon kysymyksiä.

Ensimmäinen on se, mihin nykyisen kokoisia keskusjärjestöjä ylipäätään tarvitaan, jos tulopoliittisista kokonaisratkaisuista ei enää neuvotella?

Jos EK on looginen, seuraava päätös on kai se, että se lakkauttaa seuraavaksi itsensä ja jättää neuvottelut ja päsmäröinnin oikeasti liittojensa varaan, esimerkiksi Teknologiateollisuudelle, Paltalle, Kemianteollisuudelle, Metsäteollisuudelle jne.

Jos EK ei neuvottele kokonaisratkaisuista, mihin tarvitaan palkansaajien keskusjärjestöjä? Kenen kanssa SAK tai STTK neuvottelee, ellei EK:n kanssa?