Kenen kanssa SAK tai STTK neuvottelee. Ei ole osapuolta.
Mielenkiintoista nähdä, aikooko työantajapuoli seuraavaksi heittää kaivoon myös tammikuun kihlauksen vuodelta 1940 ja siirtää sopimisen suoraan työpaikoille.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Kolmikanta murenee: EK jää pois keskitetyistä palkkojen sopimisista
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhta saatteli tänään hautaan 47 vuoden iässä pöhötykseen kuolleen tupo-järjestelmän. Jatkokysymys kuuluu: Mihin ihmeeseen keskusjärjestöjä, EK:ta itseään tai palkansaajien SAK:ta ja STTK:ta jatkossa tarvitaan? Kuoliko samalla lopullisesti myös kolmikanta?
Alahuhdan ilmoitus ei ollut yllätys, vaikka työnantajien keskusjärjestö on uhonnut tupo-järjestelmän kaatamisella usein ennenkin. Uhittelu on ollut sitä luokkaa, että se on tuonut mieleen sadun paimenpojasta ja susista: patruunoiden touhuaminen on herättänyt viime vuosina lähinnä säälittävää hymyilyä.
Nyt vuorineuvosten aikeet on syytä ottaa tosissaan, sillä EK kirjasi tupo-kiellon sääntöihinsä. Ensi huhtikuun jälkeen tupoista ei neuvotella. Piste.
Nyt menee siis hautaan viime maaliskuussa 47 vuotta täyttänyt kolmikantajärjestelmä. Tupo alkoi syntyä, kun pääministeri Rafael Paasio (sd.) pyysi 1967 valtakunnansovittelija Keijo Liinamaata tekaisemaan isänmaalle ensimmäisen kolmikantasopimuksen.
Liinamaa I:n allekirjoittivat 27. 3. 1968 EK:n edeltäjän STK:n toimitusjohtaja Päiviö Hetemäki (kok.) ja SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen (sd.).
Siitä asti tupoja on rustattu tasaiseen tahtiin, välillä paremmassa sovussa, välillä huonommassa.
Tv-katsojat ovat ihmetelleet pitkiä neuvottelukierroksia, kun keskusjärjestöjohtajat ovat valvoneet öitä ja hipsineet Eteläranta Kympin neuvottelutiloihin silmäpussit polvissa valuen.
EK:n haikailemia liittokohtaisiakin on kokeiltu. Surkein esimerkki niistä on vuoden 2007 kierros, kun julkisen sektorin Sari Sairaanhoitaja (Tehy) pääsi kokoomuksen ja Jyrki Kataisen erityisellä tuella avaamaan palkkakilpailun. Lopputuloksena oli Suomen menetetty kansainvälinen kilpailukyky, mitä maksetaan nykyisellä suurtyöttömyydellä.
EK:n nykyinen toimitusjohtaja Jyri Häkämies (kok.) varmisteli muuten tuolloin Tehyn palkankorotuksia kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta - mitä historian ironiaa!
Mutta jos Etelärannan herrojen päätös pitää, se on historiallinen.
Se herättää myös paljon kysymyksiä.
Ensimmäinen on se, mihin nykyisen kokoisia keskusjärjestöjä ylipäätään tarvitaan, jos tulopoliittisista kokonaisratkaisuista ei enää neuvotella?
Jos EK on looginen, seuraava päätös on kai se, että se lakkauttaa seuraavaksi itsensä ja jättää neuvottelut ja päsmäröinnin oikeasti liittojensa varaan, esimerkiksi Teknologiateollisuudelle, Paltalle, Kemianteollisuudelle, Metsäteollisuudelle jne.
Jos EK ei neuvottele kokonaisratkaisuista, mihin tarvitaan palkansaajien keskusjärjestöjä? Kenen kanssa SAK tai STTK neuvottelee, ellei EK:n kanssa?
Tupo kuoli – mihin tarvitaan jatkossa SAK:ta
13
74
Vastaukset
- Ötzi4
Kyllä työläisten yhtenäisyydestä huolta pitäminen vaatii koordinointia, samoin lakkojen järjestäminen työnantajien mielivaltaa vastaan.
Myös lakien säätäminen vaatii työväestön joukkovoimaa ja lobbausta. Nähdäkseni tässä työläisten asema paranee, jos työväki oivaltaa järjestäytymisen merkityksen nykyistä vahvemmin.
EK näyttää megalomaanisuuksissaan kuvittelevan istuvansa voiman vähintäänkin oikealla puolella, mutta jää nähtäväksi kummalla on enemmän voimaa rahalla vai työläisten lukumäärällä.
Jos työläisillä ei ole vastapuolena työnantajaa, niin silloin paineistetaan maan hallitusta työolojen parantamiseksi lakiteitse. Kyllä siinä ministerit jatkossa punoittavat nykyistä huomattavasti enemmän.- SAK.mammutti.poksahti
Lait hoitta tulevaisuudessa, ja työpaikkaiset sopimukset.
Kallis välilinkki jää pois. SAK täysin tarpeeton. Hekin tuottavaan työhön.
kts SAK ylin henkilöstö.
http://www.sak.fi/tama-on-sak/yhteystiedot/osastojen-henkilot#unit-4-1
Siellä on kengänkuluttajaa, kuin jossain mammutti firmassa, esikunnassa.
Tuonne elättää veroeuroilla.
Rahalle paljon viisaaampaakin käyttöä. - Hiohihihihihihi
Eihän niitä' pakkolakeja hyväksytä varsinkaan SAK:ssa:D Nytkö se jo unohtui:D?
- Historian.havinaa
Hiohihihihihihi kirjoitti:
Eihän niitä' pakkolakeja hyväksytä varsinkaan SAK:ssa:D Nytkö se jo unohtui:D?
SAK voi kohta joko hyväksyä tau ei hyväksyä.
Sama lopputulos. Kun SAK ääni katoaa.
Ja täysin tarpettomana. - hgfdshjkl
AY-liikken jöäsen maksaa pikjuisen enemmän veroa kuin ilman jäsenyyttä iolevat. Pienituloiset joita kerrotaan kaikkien ay-jäsenten olevan maksavat veroa 15%, kun minä maksan veroa samasta tulosta 12%. AY-vero on paljon korkeampi kuin kirkollisvero.
Ay-jäsenet maksavat työttömyysturvasta 3% veron. Minä maksan samasta tulosta työttömyyturvaveroa 0,6%.
On niillä ainakin varaa maksaa veroja joilla tuetaan vasemmistoa vaalivankkureissa ja elätetään se ay-liikkeen pöhöttynyt organisaatio. - Jaaaaaaa
Jääkö tärkeimmäksi tehtäväksi pitää lakkokoneisto kunnossa?
"Kyllä työläisten yhtenäisyydestä huolta pitäminen vaatii koordinointia..."
Tehtävähän sekin on. - SonOfMarx
Historian.havinaa kirjoitti:
SAK voi kohta joko hyväksyä tau ei hyväksyä.
Sama lopputulos. Kun SAK ääni katoaa.
Ja täysin tarpettomana.ihihihi! Te kusipääiset oikeistolaiset kuvittellettte, että Ammattiliitojen oikeus kutistuu.. Saatana, se on jo nähtävissä, että se vaan voimistuu!
- lylynlykkijä
Huomaat sitten kun liittokierros ja tukilakot alkavat.
- Saikin.jo.loppua
SAK AY liike kuolee pöhötautiin.
Ei ole liittokierroksia sitten.
Pahatauti, joko kuolee tai tulee hulluksi.
- Voi_taivas
Missä tarvitaan EK:ta tai MTK:ta? SAK:n tarvitsevat ammattiliitot ja maajusseilla ei ole mitään sanomista asiasta. Pysykää te vain Sipilän kanssa hevosenpaskan poltossa ja sian napatyrän hoidossa, nehän ovat tämän hallituksen kärkihankkeita.
- Melkoinen.kulukki
SAK:ssa väkeä kuin Valkoisessatalossa.
Tai kuin NASAssa kun avaruussukkulaa lähettiin.
Jos äkkipäätään laskee, niin 7-8 on lomalla jatkuvasti. - SAK.turhaa.turhempi
Lylyltä kysyttiin, että enään sitten SAK:ta tarvitaan.
luetteli pitkän rimssun kuin yhäkin on tärkeä.
Kaikki rimpsunsa oli, joka hoidetaan lakiteitse, eduskunta. Neuvotelkoot vaikka vitun kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1136537Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3695949Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam414408Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123695Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk723607Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1112816Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni182296Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,222110Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221836Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.181644