Kun valas rantautuu

10

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KappaPride

      Jumala unohti miten kommunikoida ihmisten kanssa?

    • älä_melua_turhaan

      Taas tätä evokkien huonoa ymmärryskykyä. Evokit eivät edes taida tajuta kuinka paljon valaiden elinympäristö on muuttunut.
      Merenkulun teknologia on tuonut meriin valtavasta melusaastetta. Joten ei ole mikään ihme, että valaan häiriintyvät melusaasteesta.

      Ihmisten työympäristökin on muuttunut. Työterveyslääketiede on vahvistanut sen, että korkea melutaso työpaikalla ja asuinympäristössä on terveydelle vahingollista tai terveyttä häiritsevää. Tämä vuoksi on annettu määräyksiä kuulonsuojaamiseen.

      Emme tarkkaan tunne miten valaat käyttää ääniä suunnistukseen. Valailla ei ole mitään mahdollisuuksia käyttää kuulosuojaimia tai estää ihmisten teknologian aiheuttamaa melusaastetta merissä.

      Ei tähän tarvita erityistä kreationistista selitystä. Ihmisten ja valaiden ( muiden vesieläinten) ympäristö on teknologian myötä muuttunut. Ennen meret olivat paljon hiljaisempia paikkoja kun ei ollut moottorisoitua laivaliikennettä eikä miinoja ja torpedoita joiden räjähtelyt aiheuttaa melua ja paine-aaltoja. Ei myöskään ollut sukellusveneiden kaikuluotausääniä. Eikä ennen tehty vedenalaisia ydinkoeräjäytyksiäkään (tosin nämä ovat nyt lopetettu)

      Kokonaisuus liittyy meren muuttuneeseen äänimaailmaan. Valaat eivät voi vaikuttaa tähän äänimaailmaan vaikka se häiritsee niitä enemmän tai vähemmän.
      En minäkään halua ihmisenä elää jatkuvassa meluympäristössä. Korkea melusaaste häiritsee myös minua, välillä jopa naapurista kuuluvat riitelyn äänet häiritsee nukkumistani ja seuraava päivä on univajeen vuoksi huono. Tästä voi aiheutua omassa käyttäymisessä kiukunpuuskia ja muuta.

      Jospa valaat älykkäinä eläiminä kyllästyy elämään ihmisen aiheuttamasssa melusaasteisessa ympäristössä ja haluavat päättää päivänsä. Emme tiedä onko valailla kyky itsemurhaankin. Ihminen ainakin voi melusaasteen vuoksi kyllästyä elämäänsä ja menettää psyykkisen terveytensä kokonaan.
      Et vaan ymmärrä valaiden käyttäytymistä lainkaan. Et ymmärrä myöskään ihmisten käyttäytymistä.

      • "Et vaan ymmärrä valaiden käyttäytymistä lainkaan. Et ymmärrä myöskään ihmisten käyttäytymistä."

        Ei se nyt nimenomaan ylimalkaan juuri niin ole (vanha sanonta). Myönnän kieroilleeni hieman - toivoin että joku palstan aktiivikretu esittäisi jonkin sellaisen selityksen, jossa ei olisi päätä eikä pyrstöä. Ainakin sinä näköjään kuitenkin selität asian samalla tavalla kuin "evokit".

      • lukisit.enemmän
        salmiakkisaluki kirjoitti:

        "Et vaan ymmärrä valaiden käyttäytymistä lainkaan. Et ymmärrä myöskään ihmisten käyttäytymistä."

        Et siis ole ottanut opiksesi kristittyjen tarjoamista opettavaisista kertomuksista täällä, kun et tiedä, että valheella on lyhyet jäljet eikä epärehellisyydestä palkita.

      • gfgfhgh
        lukisit.enemmän kirjoitti:

        Et siis ole ottanut opiksesi kristittyjen tarjoamista opettavaisista kertomuksista täällä, kun et tiedä, että valheella on lyhyet jäljet eikä epärehellisyydestä palkita.

        kreationistithan ovat tällä palstalla pahimpia valehtelioita ja niitä epärehellisiä. Et nähtävästi ole tutustunut pahemmin tähän palstaan..

      • Se.nyt.vaan.on

        Jumalahan on kaikkitietävä ja kaikkien suunnitteluhommien ylidiplomimaisteri, joten Jumala järjesti merien melusaasteet ja kaiken kehityksen.

      • väärää_selittelyä
        salmiakkisaluki kirjoitti:

        "Et vaan ymmärrä valaiden käyttäytymistä lainkaan. Et ymmärrä myöskään ihmisten käyttäytymistä."

        Ei se nyt nimenomaan ylimalkaan juuri niin ole (vanha sanonta). Myönnän kieroilleeni hieman - toivoin että joku palstan aktiivikretu esittäisi jonkin sellaisen selityksen, jossa ei olisi päätä eikä pyrstöä. Ainakin sinä näköjään kuitenkin selität asian samalla tavalla kuin "evokit".

        Faktahan se on, että niin monet asiat ja tapahtumat häiritsee eläviä olentoja enemmän tai vähemmän. Kyllä luodut eläimetkin voivat kärsiä ihmisen aiheuttamista seurauksista.
        Ei evoluutioteoria ole ainoa eikä edes paraskaan selitys. Kyllä se yksinkertaisin vastaus tässä on paras:
        Valaiden elinympäristö on muuttumasss valaille huonoksi.

        PS. kun ihmisen teknologia päästää jokeen myrkkypäästön niin siinähän kalakanta voi kärsiä mittavan tuhon. Evokit nyt vaan etsii vastauksia turhaan evoluutioteoriasta. Hetkellinen myrkkypäästö voi tehdä joesta täysin elinkelvottoman joksikin ajaksi.
        Ei meren ja muiden vesien elikot voi siihen vaikuttaa mitä ihminen touhuaa typeryydellään.
        Ei tähän selitykseen tarvita evoluutiota lainkaan. Typerä on vaan typerä, ei sille mitään voi, ei vaikka kuluisi miljoonia vuosia. Typeriin temppuihin RIITTÄÄ lyhyempikin aika, jopa muutaman tunnin myrkkypäästö.

        Evokki nyt vaan yrittää selittää kaiken evoluutioteorialla jopa niitäkin tapahtumia joihin sitä ei edes tarvittaisi.

      • KunhanKysäisen
        väärää_selittelyä kirjoitti:

        "Evokki nyt vaan yrittää selittää kaiken evoluutioteorialla jopa niitäkin tapahtumia joihin sitä ei edes tarvittaisi."

        Kuka tässä nyt on yrittänyt selittää valaiden rantautumista evoluutioteorialla?

    • sitähän.se.aina.on

      Tiede tuhoaa valaatkin. Ydinpommit, ydinsukellusveneet, ydinosaaminen...

      mitähän tästä maailmasta jää jäljelle?

    • FixxuKretiini

      Kyllä tuo on itse Saatanan johdatusta. Perkele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      742
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      741
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      199
      518
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      484
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      484
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      450
    10. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      81
      444
    Aihe