"Ehtoollisviini saattaa muuttua verolliseksi, uutisoi Keskisuomalainen. Valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö käynnistävät ehtoollisviinin verokohtelusta selvityksen.
Valtionvarainministeriön mukaan ehtoollisviinin pitäisi olla verollista.
– Vero on perusteltu, koska ehtoollisviinissäkin kyse on normaalista nautintatarkoituksesta, sanoo valtionvarainministeriön valmisteverotusyksikön päällikkö, hallitusneuvos Merja Sandell lehdelle.
Suomi päätti vuonna 1994, ettei alkoholivero koske ehtoollisviiniä samalla kun se päätti EU-jäsenyydestä.
Keskisuomalainen kertoo, että Kirkkohallituksen mukaan ehtoollisviinien verollisuus toisi evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnille vuosittain yhteensä noin 160 000 euron lisäkulut.
– Vastustamme veroa, koska se vaikeuttaisi entisestään seurakuntien taloudenpitoa tuoreen indeksijäädytyksen lisäksi. Valtiolle ehtoollisviinin verotuotto olisi erittäin pieni, mutta seurakunnille merkittävä menoerä, Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo toteaa lehdelle.
Hän mainitsee, että ehtoollisviinien veroon kuluvat rahat olisivat pois esimerkiksi diakoniasta ja nuorisotyöstä. Hänen mukaansa "ammutaan tykillä hyttystä", jos ehtoollisviinin verollisuutta perustellaan EU:n lainsäädännöllä."
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/KSML-Ehtoollisviini-ehkä-verolle-Ammutaan-tykillä-hyttystä/908487
Ehtoollisviini verolle
27
322
Vastaukset
- 20plus7
"Hän mainitsee, että ehtoollisviinien veroon kuluvat rahat olisivat pois esimerkiksi diakoniasta ja nuorisotyöstä."
Uskomatonta hurskastelua Keskitalolta jälleen. Mistäköhän ne 50 miljoonaa euroa maksavat kirkkorakennukset tai piispojen verovaroilla maksetut ryyppyretket ovat pois? Sitä paitsi 160 000 euroa ei tunnu kirkon sadan miljoonan euron vuosibudjetissa millään lailla, vaan kyse on periaatteesta.- hda___
Ei kai siellä kirkon kammioissa ennenkään ole annettu faktojen sotkea omia tarinoita
- orpo321
Leipäpala_tempaistaan_pienen_orvon_suusta argumentointia parhaimmillaan.
- hoh-hoijaa
Yli 100 000 euroa vuodessa tienaava kirkon kansliapäällikkö jaksaa saivarrella. On se kauheaa, että kirkko joutuu oikein maksamaan veroa.
http://www.eroakirkosta.fi/ - Epäjumalienkieltäjä
hoh-hoijaa kirjoitti:
Yli 100 000 euroa vuodessa tienaava kirkon kansliapäällikkö jaksaa saivarrella. On se kauheaa, että kirkko joutuu oikein maksamaan veroa.
http://www.eroakirkosta.fi/Kansliapäälliköltä voisi kysyä onko hänen palkkansa (sivukuluineen yli 120.000e vuodessa) pois diakoni- ja nuorisotyöstä? Kannattaisiko kansliapäällikön vetää johtopäätökset?
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Kansliapäälliköltä voisi kysyä onko hänen palkkansa (sivukuluineen yli 120.000e vuodessa) pois diakoni- ja nuorisotyöstä? Kannattaisiko kansliapäällikön vetää johtopäätökset?
Lisäkysymyksenä miksei kirkko vain lopettaisi viinin käyttöä ehtoollisella jos kerran sen voi käyttää paremminkin?
- buhahahaaaa
Nyt kun kirkon talous on kokoajan veitsen terällä ja kaikesta koko ajan leikataan ja omaisuutta pakkomyydään, niin 160 000 euron menetyskin kirpaisisi pahasti. Taitaa Keskitalo puolustaa kauhun sekaisin tuntein rahakasta suojatyöpaikkaansa.
Ei, en kyllä millään usko Keskitalon tasoisten vaikuttajien tai piispojen puhuvan omaa työpaikkaa ajatellen. He tietävät että palkka juoksee eläkkeeseen saakka.
Se on selvää, että jos tuo 160,000 kirpaisee, niin evlut kirkon on syytä antaa tulosvaroitus pian.- 16plus18
jori.mantysalo kirjoitti:
Ei, en kyllä millään usko Keskitalon tasoisten vaikuttajien tai piispojen puhuvan omaa työpaikkaa ajatellen. He tietävät että palkka juoksee eläkkeeseen saakka.
Se on selvää, että jos tuo 160,000 kirpaisee, niin evlut kirkon on syytä antaa tulosvaroitus pian.Maksaisiko alkoholiveron kirkkohallitus vai paikallisseurakunta? Joissain pienissä korpiseurakunnissa talous on niin kuralla, että jo muutaman sadan euron lisämeno voi aiheuttaa tuskanhikeä kirkkoherralle.
16plus18 kirjoitti:
Maksaisiko alkoholiveron kirkkohallitus vai paikallisseurakunta? Joissain pienissä korpiseurakunnissa talous on niin kuralla, että jo muutaman sadan euron lisämeno voi aiheuttaa tuskanhikeä kirkkoherralle.
Seurakunta. Eihän kokonaiskirkolla ylipäänsä ole kovin paljon työntekijöitä tai liikevaihtoa.
- 7684
jori.mantysalo kirjoitti:
Ei, en kyllä millään usko Keskitalon tasoisten vaikuttajien tai piispojen puhuvan omaa työpaikkaa ajatellen. He tietävät että palkka juoksee eläkkeeseen saakka.
Se on selvää, että jos tuo 160,000 kirpaisee, niin evlut kirkon on syytä antaa tulosvaroitus pian."Se on selvää, että jos tuo 160,000 kirpaisee, niin evlut kirkon on syytä antaa tulosvaroitus pian."
Kyllähän se aika monia seurakuntia kirpaisee, joidenka taloutta jo nyt tekohenkitetään kiinteistöjen myynnillä, työvoiman vähennyksillä, palveluiden karsimisilla, palveluiden hinnan korotuksilla, kirkon keskusrahanton tukimaksuilla, jne, jne. Kun ollaan tilanteessa jossa kaikki menee mitä tulee eikä riitäkään (tai ollaan oltu jo monta vuotta), niin pienetkin lisä kiristykset tuntuu isoilta. Ja viimeinen korsi, vaikka kevyt onkin, se kamelin selänkin aina murtaa. 7684 kirjoitti:
"Se on selvää, että jos tuo 160,000 kirpaisee, niin evlut kirkon on syytä antaa tulosvaroitus pian."
Kyllähän se aika monia seurakuntia kirpaisee, joidenka taloutta jo nyt tekohenkitetään kiinteistöjen myynnillä, työvoiman vähennyksillä, palveluiden karsimisilla, palveluiden hinnan korotuksilla, kirkon keskusrahanton tukimaksuilla, jne, jne. Kun ollaan tilanteessa jossa kaikki menee mitä tulee eikä riitäkään (tai ollaan oltu jo monta vuotta), niin pienetkin lisä kiristykset tuntuu isoilta. Ja viimeinen korsi, vaikka kevyt onkin, se kamelin selänkin aina murtaa.Vuonna 2015 evlut kirkon oman tilaston mukaan ehtoollisia oli 15865 15622 569065 1740327=2340879 kertaa. Sen perusteella yksi annos oli hyvin tarkkaan 2 cl, ja kukin annos maksaa jatkossa 6,84 senttiä enemmän.
Jossainhan tietysti se raja menee, mutta... Seurakuntatalouksia on 400, joten karkeana keskiarvona tuo tekisi 400 euroa yhtä kohti. Se on yksi isompituloinen kirkostaeroaja.
Kun ns. yhteiskunnallisten tehtävien rahoitus arvioidaan miljoonan tarkkuudella, niin 160 tuhatta tuntuu todella pieneltä. Mielenkiintoista on se, että nyt on puristeltu summakin esiin.
Koska alkoholin tarjoileminen alle 18 vuotiaille on kielletty, niin kirkon ehtoollisviini pitää vaihtaa alkoholittomaksi, alkoholiton kun on halvempaa.
Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Keskitalolle vielä vinkiksi, että sittenhän kirkko voi satsata lisää rahaa diakoniaan ja nuorisotyöhön eli juttu on win-win-win.
ps halvin mustaherukkamehu blandattuna hanavedellä olisi vielä halvempaa- JMantysalo
Ei ole kielletty, tästä on joku laillisuusvalvojan päätöskin.
Eihän muutenkaan kielletä esim. antamasta 17-vuotiaalle viinilasillista. Myyminen on eri asia. Ainoa rajoitus tulee ihan pahoinpitelypykälän kautta. JMantysalo kirjoitti:
Ei ole kielletty, tästä on joku laillisuusvalvojan päätöskin.
Eihän muutenkaan kielletä esim. antamasta 17-vuotiaalle viinilasillista. Myyminen on eri asia. Ainoa rajoitus tulee ihan pahoinpitelypykälän kautta.Jep, noinhan se on.
- 17-8
Yksi piispa pois, niin talous tulee tasapainoon. Muutenkin vähentyneen jäsenistön vuoksi voisi hiippakuntia harventaa.
Tossa on kaikkien kirkonoppien mukainen virhe. Valtionvarainministeriön valmisteveroyksikko väittää, että se olisi perusteltua "nautintotarkoituksella". Se on väärin sillä ehtoollinen ei ole mikään huvikseen nautittava välipala vaan PYHÄ SAKRAMENTTI, jota nautitaan asiaan kuuluvalla vakavuudella.
- 7plus16
Kukapa sitä nyt "Herran veren" juomisesta nauttisi. Sairasta mielikuvitusleikkiä. Verolle vaan.
- Asiaonvakava
Kaikki alkohjoli nautitaan asiaan kuuluvalla
vakavuudella olipa kyse ehtoollisviinistä tai
perjantaikossusta. - Epäjumalienkieltäjä
Miksi Vakkajuhlissa Ukko Ylijumalan kunniaksi juotu olut on verollista?
- tsiunatkooon
Jos kirkolla ei riitä halua ja kykyä maksaa yhteiskunnallisia velvoitteita, niin laittakoon ehtoollisviinin jakelun maksulliseksi. Pari euroa per kippo, niin johan alkaa kannattamaan. Ja jos halutaan kehittää bisnestä, niin tupla siunauksilla saman annoksen saa kolmella eurolla.
- Epäjumalienkieltäjä
<<Hän mainitsee, että ehtoollisviinien veroon kuluvat rahat olisivat pois esimerkiksi diakoniasta ja nuorisotyöstä.>>
Puistattavaa tekopyhyyttä!
Miksi kirkko haluaa tehdä kaiken tinkimisen noista menoeristä, jotka edustavat muutamaa prosenttia kirkon menoista? Todellisuudessa kirkko käyttää rahansa enimmäkseen tyhjillä seisovien rakennustensa ylläpitoon ja piispojen, pappien ja byrokraattien palkkoihin.
Ja mihinkäs ne alkoholiverona maksetut rahat menee? Sosiaaliturvaan, sairaiden hoitoon, koulutukseen jne jne. Kirkon mielestä nekin rahat lämmittävät enemmän piispan lompakossa kuin jossain lastensairaalassa.
Piispojen palkkojen vetäminen tähän ei ole populismia, koska alkoholiveron määrä josta kirkko nyt ruikuttaa vastaa yhden (1) piispan aiheuttamia välittömiä kuluja. Esikuntineen ja edustusmenoineen piispa tulee kalliimmaksi kuin 160.000.
Kun kirkossa oli 1930-luvulla about sama määrä jäseniä kuin nyt (väestö on kasvanut ja jäsenosuus laskenut) piispoja oli neljä (4). Nyt piispoja on yhdeksän (9). Ennen kirjeillä, telefoonilla ja sähkösanomilla operoidessa pärjättiin neljällä piispalla, mutta nyt mobiiliviestinnän, videoneuvottelujen, intenetin ja sähköpostin aikana tarvitaan yli kaksi kertaa enemmän piispoja hallinnoimaan kirkon organisaatiota.
Piispojen määrä heijastelee selvästi kirkon maksukykyä eikä mitään hallinnollista tarvetta. - Kuinka_on
Mitenkäs tämä ehtoollisviinin verollisuusasia etenee? Nythän alkoholilakia laitettiin uusiksi, mutta en huomannut missään mainintaa ehtoollisviinistä.
Seuraan tilannetta ketjussa http://keskustelu.suomi24.fi/t/14587189/ehtoollisviinin-verovapaus-poistuu
Veikkaan että vapautus poistuu, mutta varma en ole.
- leripoo
Jos kansalaiselle tai yritykselle on maksettu väärin perustein tukia tai verohelpotuksia, niin ne peritään korkojen kera takaisin. Mitenkä mahtaa käydä kirkon ansiottoman ja lainvastaisen ehtoollisviinin verottomuuden kohdalla? Kirkolla pitäisi olla tiedossa todella monelta vuodelta valtavat mätkyt.
- hicestcorpusmeum
Seurakunnassa missä olin töissä pidettiin todella tärkeänä ehtoollisviinin alkoholiprosenttia. Ketään ei saanut pakottaa juomaan alkoholitonta viiniä. Kirkkoviinin verotus on siis tärkeä asia, koska viini on seurakunnassa tärkeässä asemassa. Pitää olla ehtaa ainetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6172340Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,271166- 1091128
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki91008- 92916
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?91787Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64731
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e229603