Tiede muuttuu

ZharcarMäeg

Minun opettajani väitti että lasi onkin hitaaaaaasti liikkuvaa nestettä ja sen voi huomioida lasi-ikkunoiden alapäistä.
Olin siis kyläkoulussa 1990-alussa.
Hän tosin myös väitti että olemme kehittyneet apinoista Jumalan avulla.

3

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kreationismituleevielä

      "Hän tosin myös väitti että olemme kehittyneet apinoista Jumalan avulla."

      Mikä on Jumala? Onko se taivaassa odottava partainen joulupukin näköinen ukko vai jokin energia/voima minkä avulla/mukaisesti kaikki tapahtuu/toimii?

    • Tiede_pysyy

      Opettajasi oli ihan oikeassa, lasi ON nestettä. Tutustu hieman asiaan ja etenkin aineiden olomuotojen määritelmiin sekä siihen mitä lasi oikeasti on.

    • Lasi on amorfinen aine, jonka olomuoto kylläkin on kiinteä sellaisissa lämpötiloissa, joissa ihminen pärjäilee. Amorfisella aineella ei ole säännöllistä kidejärjestystä, minkä vuoksi lasikappaleessa voi tapahtua kiinteässäkin olomuodossa pienoista muodonmuutosta.

      Opettajasi on saattanut olla lasia koskevassa väitteessään kuitenkin aivan vilpittömällä mielellä, sillä amorfisia aineita kutsutaan joskus vitsikkäästi kiinteiksi nesteiksi. Pelkästään alapään tutkimuksilla ei pötkitä pitkälle, vaan kannattaa mittailla ikivanhojen ikkunoiden paksuuksia myös yläpäistä, jotta niitä voi vertailla.

      Mahtoiko opettajasi antaa perusteluja sille hurjalle väitteelle, että yliluonnollinen persoonallinen henkiolento olisi ohjannut ihmisen kehittymistä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      617
      2340
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1166
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      9
      1008
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      92
      916
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      91
      787
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      603
    Aihe