Väärä tuntemus uskosta

armon.lahja

Ateistit eivät yleensä kovn hyvin tunne uskoa ja uskossa olemista.Siksi ateistit saattavat tulkita aivan väärin uskoontulokokemuksen. Jos sinusta ateisti siis joskus tuntuu siltä, että olisit yhtäkkiä tullutkin uskoon, kysymys voi sittenkin olla jostain muusta:

http://www.iltalehti.fi/hyvaolo/201704052200096236_ie.shtml

Sillä yleensä uskoon saapumiseen liittyy nimenomaan vomakas ilon tunne, ei ateistin normaalisti ja normaaliksi kokeman nihilistisen turhautumisen lisääntyminen.

13

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fofom

      Todellisuuden käsittäminen sellaisena kuin se on ei ole nihilististä turhautumista vaan hourupäisyydestä vapaata aitoa iloa.

    • Sinun pitää muistaa, että varsin monet ateistit ovat entisiä uskovia tai alunperin sellaisesta uskonperheestä eli toisin sanoen ovat tulleet silloin vihdoinkin järkiinsä ja luopuneet uskosta. Sinun on tällöin turha puhua heille myöskään uskontulokokemuksista.

      Minä taas en ole koskaan uskonut, vaikka tosin olen ripiltä päässyt ja koulussa käynyt uskontotunneilla ja osallistunut armeijan aikana uskonnollisiin tilaisuuksiin jne.

    • pitkäänuskossa

      Kunnollinen PH:n niiskaisu nenään, ja et ole ateisti enään!!!

      • armon.lahja

        Tätä minä avaaja teen Armon saavuttaakseni: Niikaisen Palli Hikeä PH, jota ateistit EIVÄT tee. Sukunikin on ateisteja, koska eivät nuuski pallejaan kuten minä teen.


    • Toisaalta voi olla niinkin, että kuka hyvänsä ateisti voi ulkopuolisena tarkkailijana hoksata uskoonhaksahtaneiden jutuissa juuri ne olennaiset kompastuspiirteet, jotka haksahtaneilta itseltään jäävät tajuamatta.

      Kompastuspiirteillä tuossa tarkoitan esimerkiksi syitä, jotka johtavat siihen, että alkaa uskoa asioihin, joita ei reaalimaailmassa esiinny.

    • Jenkeissä tehdyissä kokeissa on tullut esiin, että ateistit tietävät kristinuskosta kovasti paljon enemän kuin sikäläiset kristityt.

      • armon.lahja

        Ja jos täällä mitä julkaiset niin stalinistinen atta-ateisti ylläpito sen poistaa. Tiukkapallista porukkaa täällä


    • pilipipari

      Tosiasia on, että ainakin tällä palstalla ateistit tuntevat raamattua reippaasti paremmin kuin ns. uskovat.

      • Tosiasia on se että ateistit valehtelevat joka kerta kun he kirjoittavat raamatusta mitään tai Jumalasta.


      • Lyhyetjäljet
        Bebebebe kirjoitti:

        Tosiasia on se että ateistit valehtelevat joka kerta kun he kirjoittavat raamatusta mitään tai Jumalasta.

        No onneksi sinä et latele halveksivia yleistyksiä kokonaisesta kansanryhmästä...

        Minulla taas on varsin vankka vuosikymmenten kokemus siitä että uskovat valehtelevat lähes aina - sen lisäksi että siitä löytyy myös lukemattomia kirjallisia todisteita, ihan jatkuvasti kaikkialta ja etenkin tältä palstalta:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/9709878/torkeaa-valetta

        Mutta valheilla tuppaa olemaan lyhyet jäljet.


      • logoslogos
        Bebebebe kirjoitti:

        Tosiasia on se että ateistit valehtelevat joka kerta kun he kirjoittavat raamatusta mitään tai Jumalasta.

        Ymmärrätkö edes valehtelevasi vai oletko pimeä?


    • ei_ole_vitsailun_asiatää

      Ateismiin ja uskontoon uskovien on vältettävä kaikin voimin sanomasta että maailma näyttää omin silmin tältä ja tuolta, vaan on sanottava madollisimman suurella yleistyksellä että maailma on sellainen JOKAISELLE kuten minä sen näen.

      Sitä paitsi ateismi tiedetään joten sitä ei uskota. Uskolla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

    • A.Teisti

      Täytyy myöntää, että en ymmärrä uskoontuloa enkä uskossa olemista... :)

      Aikoinaan uskoin Jumalaan, mutta ihan "tavallisesti", niin kuin mummot jotka käyvät sunnuntaina jumalanpalveluksessa tai kuuntelevat iltahartauden radiosta. Ilman mitään hurmoskokouksia! Minä tosin en käynyt kirkossa, uskoin ihan yksityisesti, en ymmärrä mihin sitä laumaa... anteeksi, seurakuntaa tarvitaan.
      En ole koskaan tullut uskoon (= seonnut uskonnosta) tai ollut uskossa (= ollut sekaisin uskonnosta). Uskisten mielestä olin tietysti täysi kerettiläinen. Minun kannaltani juuri (hurmos)lahkolaiset olivat niitä harhaoppisia...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      550
      1797
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe