Jyrihän jaksaa tähdentää sitä miten "pahojen" tappaminen on okei. No, koska on aika kulttuurisidonnaista ja siksi voisimmekin tarkastella sitä mitä eri kulttuurit ovat nähneet pahaksi.
1) Armenian kansanmurha. Vuonna 1915 noin 300 tuhatta armenialaista kristittyä tapettiin kansanmurhassa. Propagandassa heitä pidettiin moraalittomina ja pahuuden alkulähteenä.
2) Jehovan todistajien kansanmurha. Holokaustin aikaan tuhansia jehovan todistajia murhattiin. Heitäkin pidettiin pahuuden ilmentymänä.
3) Madagaskar. Noin 100 tuhatta kristittyä tapettiin etnisissä puhdistuksissa. Kristittyjen kuvailtiin harjoittavan epäilyttäviä rituaaleja ja olevan liitossa pahuuden voimien kanssa.
4) Ruandan kansanmurha. Noin 800 tuhatta tutsia murhattiin, heistä jokainen oli kristitty. Hutujen (myös kristittyjä) propagandassa tutseja kuvattiin korrutoituneiksi roistoiksi.
Jyri siis ilman muuta hyväksyy nämä kansanmurhat.
Ja samalla huomaamme hänen logiikkansa virheellisyyden, sillä ns. paha voi oikeastaan olla kuka tahansa jos ympäröivä yhteiskunta niin päättää. Siksi kansanmurhien hyväksyntä millään perusteella on sairasta ja moraalitonta, samoin sellaisen toimeenpanon käskeminen. Kuten tiedämme, raamatussa jumala käskee suorittamaan useitakin kansanmurhia. Mitä voimme siis moisesta jumalasta sanoa? Emme voi häntä kutsua ainakaan hyväksi millään mittapuulla, jos olemme rehellisiä ja järjissämme.
Jyri hyväksyy kristittyjen kansanmurhat
22
253
Vastaukset
- DRHouse
Pidetäänpäs tämä ylhäällä. Ihan jyrin kiusaksi.
- Mitäopittästä
Missä Jyri on muka hyväksynyt kansanmurhat?
Nuo esimerkkitapahtumasi olivat tietenkin törkeitä lain varjolla tehtyjä kansanmurhia.
Oikeuslaitos tekee moraalisesti väärin jos se tuomitsee kuolemaan jonkun sen perusteella hän kuuluu johonkin ryhmään, olipa se mikä tahansa. Yksilön täytyy syyllistyä rikokseen josta on määritelty kuolemantuomio, ennekuin kuolemantuomio voidaan langettaa, ja silloin on kyseessä kuolemantuomio, eikä murha. Ks. sanakirja.
Mietihän asiaa tästä näkökulmasta. Jos osaisit tehdä savesta viisi senttiä korkeita ihmispatsaita ja osaisit tehdä eläviksi mutta ne rupeaisivatkin riitelemään sinua vastaan ja alkaisivat vahingoittaa toisiaan ja itseään ja herjaisivat sinua suureen ääneen ja haukkuisivat jopa murhaajaksi, niin mitä tekisit niille? Nehän olisivat oikeasti edelleenkin vain savea, joten etkö kokoaisikin nuo nopeasti yhteen ja leipoisit ne takaisin saveksi.
Ei kukaan kutsuisi sitä murhaksi.
Murhasiko Jumala Aatamin kun sanoi tälle :"Maasta sinä olet ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."?
Ei kukaan ole ikinä kutsunut tuota murhaksi, joten olet kyllä aika törkeä jumalanpilkkaaja. Luulenpa että saat viettää ikuisuutesi savimöykkynä.Jumalan savityöt meni poskelleen ja psykopaatin tavoin Jumala näki syylliseksi omat tekeleensä. Raivoissaan hän päätti upottaa koko luomastaan universumista yhden pienen planeetan veden alle. On se äijä!
ps onneksi satu ei ole tosi"Ei kukaan ole ikinä kutsunut tuota murhaksi"
Paitsi ne eläväksi tehdyt viisi senttiä korkeat patsaat.- Vähänteologiaa
qwertyilija kirjoitti:
Jumalan savityöt meni poskelleen ja psykopaatin tavoin Jumala näki syylliseksi omat tekeleensä. Raivoissaan hän päätti upottaa koko luomastaan universumista yhden pienen planeetan veden alle. On se äijä!
ps onneksi satu ei ole tosiUnohtui sanoe että kymmenen saviukkoa ei osallistunut tuohon rienaamiseen eikä huonoon käytökseen joten ne säästettiin, ja lopulta ne lasitettiin niin että nyt ne säilyvät ikuisesti. Hhehehe.
Ja niin se vain agnskepo hyväksyisi pahuuden. Mutta niinhän pahat tekevät aina, eli kyllä he jotenkin kieroontuneesti hyväksyvät pahuutensa. Näin se on aina ollut niin kauan kun vapaa tahto on ollut käytössä.
Olisit iloinen siitä että Jumala on oman terveenitsekunnioituksensa vuoksi päättänyt olla täysin oikeudenmukainen joten voit olla tyytyväinen siihen että kun sinua ei näy Jesajan "Uudessa maassa" , niin olet vain saanut oikean tuomion. Eikä se ole edes murha eikä tappo, sillä sinä vain kuolet luonnollisen luonnottoman kuoleman mutta sinua ei enää sen jälkeen herätetä "viimeisenä päivänä". Siis tällöin:
Ja useita juutalaisia oli tullut Martan ja Marian luokse lohduttamaan heitä heidän veljensä kuolemasta.
20 Kun Martta kuuli, että Jeesus oli tulossa, meni hän häntä vastaan; mutta Maria istui kotona.
21 Ja Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut.
22 Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot."
23 Jeesus sanoi hänelle: "Sinun veljesi on nouseva ylös".
24 Martta sanoi hänelle: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä". - JyrzäninLoppu
Vähänteologiaa kirjoitti:
Unohtui sanoe että kymmenen saviukkoa ei osallistunut tuohon rienaamiseen eikä huonoon käytökseen joten ne säästettiin, ja lopulta ne lasitettiin niin että nyt ne säilyvät ikuisesti. Hhehehe.
Ja niin se vain agnskepo hyväksyisi pahuuden. Mutta niinhän pahat tekevät aina, eli kyllä he jotenkin kieroontuneesti hyväksyvät pahuutensa. Näin se on aina ollut niin kauan kun vapaa tahto on ollut käytössä.
Olisit iloinen siitä että Jumala on oman terveenitsekunnioituksensa vuoksi päättänyt olla täysin oikeudenmukainen joten voit olla tyytyväinen siihen että kun sinua ei näy Jesajan "Uudessa maassa" , niin olet vain saanut oikean tuomion. Eikä se ole edes murha eikä tappo, sillä sinä vain kuolet luonnollisen luonnottoman kuoleman mutta sinua ei enää sen jälkeen herätetä "viimeisenä päivänä". Siis tällöin:
Ja useita juutalaisia oli tullut Martan ja Marian luokse lohduttamaan heitä heidän veljensä kuolemasta.
20 Kun Martta kuuli, että Jeesus oli tulossa, meni hän häntä vastaan; mutta Maria istui kotona.
21 Ja Martta sanoi Jeesukselle: "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut.
22 Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot."
23 Jeesus sanoi hänelle: "Sinun veljesi on nouseva ylös".
24 Martta sanoi hänelle: "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä".144 000 on jo valittu. Ja vaikka ei olisikaan, on sinulla paatuneena valehtelijana ja kaappihomona Harma edessäsi.
- Hgtyhjuki
qwertyilija kirjoitti:
Jumalan savityöt meni poskelleen ja psykopaatin tavoin Jumala näki syylliseksi omat tekeleensä. Raivoissaan hän päätti upottaa koko luomastaan universumista yhden pienen planeetan veden alle. On se äijä!
ps onneksi satu ei ole tosiSopii. Goolata flood legends.
- DRHouse
"Missä Jyri on muka hyväksynyt kansanmurhat?
Nuo esimerkkitapahtumasi olivat tietenkin törkeitä lain varjolla tehtyjä kansanmurhia."
Sinä itse olet sanonut että pahat saa tappaa. Tuossa sitten tapettiin...
"Oikeuslaitos tekee moraalisesti väärin jos se tuomitsee kuolemaan jonkun sen perusteella hän kuuluu johonkin ryhmään, olipa se mikä tahansa. Yksilön täytyy syyllistyä rikokseen josta on määritelty kuolemantuomio, ennekuin kuolemantuomio voidaan langettaa, ja silloin on kyseessä kuolemantuomio, eikä murha. Ks. sanakirja."
Ei pahemmin oikeuslaitosta noissa vaivattu. Saarnaajia sitäkin enemmän. Ja kaikki sanoivat että kristityt ovat pahoja...
"Mietihän asiaa tästä näkökulmasta. Jos osaisit tehdä savesta viisi senttiä korkeita ihmispatsaita ja osaisit tehdä eläviksi mutta ne rupeaisivatkin riitelemään sinua vastaan ja alkaisivat vahingoittaa toisiaan ja itseään ja herjaisivat sinua suureen ääneen ja haukkuisivat jopa murhaajaksi, niin mitä tekisit niille? Nehän olisivat oikeasti edelleenkin vain savea, joten etkö kokoaisikin nuo nopeasti yhteen ja leipoisit ne takaisin saveksi."
Niin, joten kun raamatun jumala käskee kansanmurhaan se on okei, mutta jos kristittyjä tapetaan samoin perustein se ei ole.
"Ei kukaan kutsuisi sitä murhaksi."
Paitsi ne saviukot.
"Murhasiko Jumala Aatamin kun sanoi tälle :"Maasta sinä olet ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."?
Ei kukaan ole ikinä kutsunut tuota murhaksi, joten olet kyllä aika törkeä jumalanpilkkaaja. Luulenpa että saat viettää ikuisuutesi savimöykkynä."
Niin, murhasiko Joosua ne muutamat kymmenen tuhatta muihin kansoihin kuuluvaa jumalasi käskystä raamatun mukaan?
Taas nähtiin se miten kristityt ajelevat kaksilla rattailla.
Loppujen lopuksi sillä ei ole mitään merkitystä, mitä Jyri hyväksyy tai ei hyväksy. Kyseessä on vain lapsellinen, turha ja typerä trolli.
- KaikkitykkääJyristä
Paitsi että Jyri kertoo aina lopullisen totuuden. HEHE
- Vitsinoitapellejä
Kiihottaminen kansanryhmiä vastaan on yleensä alkusoittoa vakvaille ihmisoikeusrikkomuksille.
Siksi niitä pitäisi välttää kaikin keinoin.
Eheyttämihalusia homoja ei saa vainota.
tällä hetkellä ihmisä tapetaan joka puolella maailmaa juuri tällaisen vihanlietsonnan vuoksi.
Ja ihmettelnkin sitä että joku suuri johtaja jolla on paljon valtaa kuten Trummpi ja Putin aivan avoimesti lietsovat oman maansa sisällä jonkun tahon yllytyksesstä omia kansalaisiaan vastaan, kuten trumppi nyt vihaa kaikkia islam-taustaisisa ja Putin on lakkauttanut kohta kaikki muut uskonnot paitsi ortodoksiuskonnon ja kas kas, islamin, heeheh, omasa maastaan.- kjhkjhhkkj
Eihän se Putin ole lakkauttamassa muita kuin jehovantodistajien rikollisen pedofilialahkon.
- räyhräyh
Jos kerran uusnatsien liikkeitä on hyväksyttyä lakkauttaa, koska ne eivät sovi vallitsevan yhteiskunnan nykyisiin normeihin, miksi jehovantodistajien osalta olisi toisin?
Eikö mikä tahansa liike, joka ei sovi vallitsevan yhteiskunnan normeihin, pitäisi olla hyväksyttävää lakkauttaa samanlaisin perustein? Tai vaihtoehtoisesti sallia kaikki. Kaikki muu on mielivaltaista kaksoisstandardia. - Olenseurannut
kjhkjhhkkj kirjoitti:
Eihän se Putin ole lakkauttamassa muita kuin jehovantodistajien rikollisen pedofilialahkon.
Tyhmä, sieltä on häädetty uhkailemalla jo monia pienempiä ulkomaisia uskonnollisia
hyväntekijäjärjestöjä. - DRHouse
"Kiihottaminen kansanryhmiä vastaan on yleensä alkusoittoa vakvaille ihmisoikeusrikkomuksille. "
Ja raamattu on täynnä sellaista. Jopa jumalasi käskee suorittaa kansanmurhia...
- Knark5
Myöskään Mark5 ei tuomitse Jumalan, jumalan, "jumalan" ja muiden sellaisten tekemiä tai teettämiä kansanmurhia.
- Jyriählämvasähläm
Armenian kansanmurha on tuttu, sillä olen itsekin joutunut psykopuolen opinnoissa perehtymään siihen ja sen monimuotoisuuteen siitä tietoisten vaikuttajien ja uhrien mielen aatoksiin.
Olen ollut ikäni järkyttynyt siitä. Ja tunnustan että se oli osaltaan taustalla vaikuttamassa siihen että kun opiskelun jälkeen tuli eteen asevelvollisuusaika niin hakeuduin aseettomaan erikoispalvelukseen ettei vain tarvitsisi ikinä nähdä mitään tuollaista.
Hitlerin joukkomurhaaminen oli selväpiirteisempää ja tuttua kaikille.
Kun opiskeluaikana opettajat suosittelivat näkemyksen avartamista mikäli mahdollista käynnillä keskitysleiriin niin kävinkin sitten Berliinin ns. malli-eli opetuskeskitysleirillä joka pienoikoossa muihin verrattuina mutta jossa ensin tehtiin ne pahuudet jotka sitten suuressa mitassa toteutettiin muualla. Sydän murtui polttouunien edessä.
Ja oli äärimmäisen kammottavaa käydä niissä kaakeloiduissa tiloissa joissa ihmisiä silvottiin monin tavoin muka lääketieyeellisen tutkimuksen nimissä, vaikka todellisuudessa kyse oli mitä sadistisimmasta kidutuksesta.
Siellä tulin ensi kerran tietoiseksi iitä että Hitler tapatti Juutalaisten ohella ihan yhtä systemaattisesti myös Jehovan todistajia. Siellä oli seinillä paljon kirjoituksia ja kuvia hedän kohtalostaan. Ihmettelen vieläkin että miksi. Sen ymmärrän että aseistakieltäytymisen vuoksi miehet vangittiin mutta kun kokonaiset perheet lapsineen vangittiin.
Madagaskar ja Ruanda, silmitöntä viidakkoveitsi -roskajoukko-rosvous murhaamista, mutta niinhän se on aina kun Isishenkiset epämuslimit roistot pääsevät vapaasti riehumaan.
Ryöstäminen, raiskaaminen, kiduttaminen, ja murhaaminen on aina innoittanut jostain syystä joitakuita, olisikohan se evoluutiota toiminnassa? Ainakin se on evomoraalista.
Juuri nyt pelkään kovasti Egyptin koptien puolesta sillä siellä on jo tapahtunut yksittäisiä hyökkäyksiä kristittyjä vastaan, mutta hallitus on pannut sille nopeasti stopin, toistaiseksi.- räyhräyh
"Kristinusko on Ruandan valtauskonto. Vuonna 2001 roomalaiskatolisia oli 56.5%, protestantteja 26%, adventisteja 11.1%, ja muslimeja 4.6%"
Näin kertoo wiki.
Sinä Jyrbä yrität taas valehdella, että siellä olisivat riehuneet "isishenkiset epämuslimit roistot" Muuhun valehtelemiseesi tässä nyt puuttumatta. - Pikkuoikaisu
räyhräyh kirjoitti:
"Kristinusko on Ruandan valtauskonto. Vuonna 2001 roomalaiskatolisia oli 56.5%, protestantteja 26%, adventisteja 11.1%, ja muslimeja 4.6%"
Näin kertoo wiki.
Sinä Jyrbä yrität taas valehdella, että siellä olisivat riehuneet "isishenkiset epämuslimit roistot" Muuhun valehtelemiseesi tässä nyt puuttumatta.Tosi on että siellä poltti kirkkoon paenneita kristittyjä hutuja tutsipappi isishenkisine raiskaajamurhaaja-joukkioineen jotka olivat osin samoja näennäiskristittyjä kuin uhrinsakin.
Tarkoitin vain sitä että nuo tuolla riehuivst vailla valvontaa ja rangaistuksenpelkoa kuin Isikin nykyään.
Isishenkinen ei ole sama kuin isis-soturi, tyhmää, ethän sinäkään taida homo olla vaikka oletkin homohenkinen sateenkaariliputtaja. - DRHouse
"Armenian kansanmurha on tuttu, sillä olen itsekin joutunut psykopuolen opinnoissa perehtymään siihen ja sen monimuotoisuuteen siitä tietoisten vaikuttajien ja uhrien mielen aatoksiin.
Olen ollut ikäni järkyttynyt siitä. Ja tunnustan että se oli osaltaan taustalla vaikuttamassa siihen että kun opiskelun jälkeen tuli eteen asevelvollisuusaika niin hakeuduin aseettomaan erikoispalvelukseen ettei vain tarvitsisi ikinä nähdä mitään tuollaista."
Eli "pahojen" tappaminen olikin huono asia, kun kyse on kristityistä. Sitähän minäkin...
"Hitlerin joukkomurhaaminen oli selväpiirteisempää ja tuttua kaikille.
Kun opiskeluaikana opettajat suosittelivat näkemyksen avartamista mikäli mahdollista käynnillä keskitysleiriin niin kävinkin sitten Berliinin ns. malli-eli opetuskeskitysleirillä joka pienoikoossa muihin verrattuina mutta jossa ensin tehtiin ne pahuudet jotka sitten suuressa mitassa toteutettiin muualla. Sydän murtui polttouunien edessä.
Ja oli äärimmäisen kammottavaa käydä niissä kaakeloiduissa tiloissa joissa ihmisiä silvottiin monin tavoin muka lääketieyeellisen tutkimuksen nimissä, vaikka todellisuudessa kyse oli mitä sadistisimmasta kidutuksesta.
Siellä tulin ensi kerran tietoiseksi iitä että Hitler tapatti Juutalaisten ohella ihan yhtä systemaattisesti myös Jehovan todistajia. Siellä oli seinillä paljon kirjoituksia ja kuvia hedän kohtalostaan. Ihmettelen vieläkin että miksi. Sen ymmärrän että aseistakieltäytymisen vuoksi miehet vangittiin mutta kun kokonaiset perheet lapsineen vangittiin."
Kun se hitlerkin nojasi pitkälti raamattuun ja kristilliseen moraaliin ja oli kreationisti, niin tuon tajuaa paremmin.
"Madagaskar ja Ruanda, silmitöntä viidakkoveitsi -roskajoukko-rosvous murhaamista, mutta niinhän se on aina kun Isishenkiset epämuslimit roistot pääsevät vapaasti riehumaan.
Ryöstäminen, raiskaaminen, kiduttaminen, ja murhaaminen on aina innoittanut jostain syystä joitakuita, olisikohan se evoluutiota toiminnassa? Ainakin se on evomoraalista."
Ruandan kansanmurhaajat olivat kaikki muuten kristittyjä.
"Juuri nyt pelkään kovasti Egyptin koptien puolesta sillä siellä on jo tapahtunut yksittäisiä hyökkäyksiä kristittyjä vastaan, mutta hallitus on pannut sille nopeasti stopin, toistaiseksi. "
Siis kristittyjä ei saa vainota, mutta kristityt saavat vainota muita? kaksinaismoralistista...
Evoluutio-opista käsin ei voida ketään ihmistä tuomita eikä kritisoida mistään, sillä jos evoluutioteoria pitää paikkansa niin kaikki on seurausta evoluutiosta. Syyllisiä ovat silloin aina luonnontieteelliset mekanismit, kuten luonnonvalinta, mutaatiot, atomit, molekyylit ja kemialliset reaktiot. Evolutionistien ja ateistien tulisikin keskittyä niiden syyttämiseen, eikä ihmisten.
- DRHouse
Puolustele sinä vaan kansanmurhia. Kyllä se tiedetään että niistä tykkäät...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla7012773Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311376Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131324Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2511259- 1131245
- 1051085
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?112973Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105959Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761