Kymmenisen vuotta sitten tulin ekoja kertoja tälle palstalle uskovana keskustelemaan ateistien kanssa ja ehkä väittelemäänkin. No, nyt minustakin taisi tulla ateisti loppujen lopuksi.
Eli mitäs nyt?
Paskaa se elämä oli silloinkin mutta on se sitä nytkin. Eli paskaa. No, semmosta se elämä on.
Minusta tuli ateisti
28
460
Vastaukset
- vm41
Elämä on aina sellaista, minkälaiseksi sen itse tekee.
Jos haluaa kieriskellä paskassa, niin se on helppoa.- switcheroo
Ai niinkö. Kurjuutta, murhetta yms. ei siis maailmasta ihmisten elämistä löydy.
- ateismionmitäon
Minä olen seurannut tätä palstaa jo 15 vuotta ja uskoni ei ole taantunut eikä voimistunut palstan ansiosta. Elämässä on ollut vaikeita aikoja, mutta kyllä voisin elää vaikka 100-vuotiaaksi. Ei maallinen elämä ole täydellistä, mutta on tämä jännää ja ihan kivaa. Ja tämä on sittenkin ainutlaatuinen lyhytaikainen kokemus.
Tunnen monia uskovaisia joilla on paljon koettelemuksia jopa kärsimystä ja he sanovat, että kunpa Isä jo ottaisi pois. Kuitenkin niin kuin on päivämme niin ovat myös voimamme. Uskovaisella on kaiken kärsimyksen keskellä tieto, että "lyhyt, hetkenkestävä ahdistuksemme". Ja kun uskoo ja tietää ettei elämä ole kaikki mitä tässä tapahtuu, niin se antaa voimaa ja toivoa ja elämällä on tarkoitus.
Voin sanoa sen, että kun aloin kirjoittelemaan palstalla, niin elin elämäni vaikeinta myrskyä joka oli alkanut jo vuosia aikaisemmin. Kyllä se usko ja Jumalan Sana oli suuri tuki ja ankkuri vaikeimmilla hetkillä. Jopa ymmärrän heitä, joilla sitä uskoa ei, että voivat miettiä itsemurhaa. Sitä ei uskovainen kyllä voi tehdä ja ei onneksi tarvitsekaan.
Missään väittelytarkoituksessa en ole palstalla ollut, mutta kyllähän sellaiseenkin välistä on sortunut.
Uskon aloittaja, että olet vilpitön ja kerroit tarinasi rehellisesti. On se totta, että eipä elämällä kovin paljoa merkitystä ole, jos olemme sattumalta tulleet niin kuin tieteen teoriat niin väittävät. Ihan varmaan ajattelisin elämän olevan paskaa tai olisin ainakin joskus niin kokenut, jos ei olisi uskoa ja yhteyttä Jumalaan.
Saattaa uskovianenkin olla masentunut ja silloin se Jumalan antama juju ja tarkoitus jopa olemassaololle on hukassa.
Jos päätyt ateismiin, niin eväät edessä olevalle ja tulevaisuudelle ovat todella vähissä. En osaa kyllä neuvoa mistä ateisti saisi potkua silloin kun pallo on noin hukassa ja elämä tuntuu paskalta.
Yritän muistaa sinua rukouksin.- juueihuolta
Minusta aloittaja kuulosti ottavan asian suht rennosti, jopa itseironisesti; totesipa vain ettei uskovaisena elämä ollut sen auvoisempaa kuin nyt ateistina.
- sama.tieto.ateistilla
"Uskovaisella on kaiken kärsimyksen keskellä tieto, että "lyhyt, hetkenkestävä ahdistuksemme"."
Myös ateistilla on kaiken kärsimyksen keskellä tuo sama tieto. Eli että kerran, ja aika piankin, kaikki huolet loppuu.
- Enuskomihinkään
Elämä on kiva kokemus, varmaankin, oli sitten uskovainen tai ateisti. Lyhyt sattumanvarainen episodi ja elämä juuri niin mielenkiintoista kuin itse siitä tekee. Itse opiskelen koko elämäni tavalla tai toisella. Eniten askarruttaa sellaiset kysymykset kuin jos maailmankaikkeus on ääretön niin minne sellainen äärettömyys voi mahtua. Ei aukea minulle. Ja harmittaa kun ei voi tajuta kaikkia elämänmuotoja hyvä jos tää ei ole illuusio tai jotain vastaavaa. Sen tajuan että ihmisen aivotoiminta on rajoittunutta samoin aistit. Mutta Suomessa voi kuitenkin aika vapaasti toimia ja tehdä asioita siitä olen tyytyväinen.
- trivia
Vanhemmat eivät liittäneet minua uskonjärjestöön. Vuosikymmeniä jatkunut elämä vastoinkäymisineen on ollut mielenkiintoista jatkuvaa oppimista. Ihmissuhteiden kirjo on vaikuttava. Olemassaolevan tiedostuksen tulokset lisäävät ruoka- ja elämänhalua.
Noin 10 vuotta sitten luin raamatun kannesta kanteen. Selailin uskovien sivustoja, kirjoittelinkin ja väittelin teeseistä. Se pakotti lukemaan raamatun lukuun toisen kerran ja muistiinpanojen kera. Koraanikin tuli luettua. Johtopäätöksenä annoin kiitokset isävainajalle; oikea ratkaisu kun jätti uskonjärjestöjen ulkopuolelle.
Uskontojen idea on loppujen lopuksi yksinkertainen. Siinä on (mielestäni) 3 päämomenttia. Tieto, teologia ja moraali. Muu näistä poikkeava on tarinamausteita.
- Tieto. Uskonnot ovat vihamielisiä tieteellisen tiedon suhteen. Ne pelkäävät sitä ja aiheellisesti. Tieto on uskonnon vihollinen. Tieto korvataan epämääräisellä hengellisyydellä ja joka olisi totuus.
- Teologia. Uskonnot pyrkivät vieroittamaan ihmisen elämästä ja luovat utopioita kuvitteellisesta elämästä tuonpuoleisessa. Uskonnot esiintyvät ihmistä alistavasti osallistumasta ihmisten välisten suhteiden monimutkaiseen kirjoon ja joka esiintyy lapsuudessa, työelämässä, yhteiskuntaelämässä ja vanhuudessa.
- Moraali. Tai paremminkin sanoen uskonnoilla ei ole moraalia koska se liitetään olemattoman taivasaelämän puitteisiin. Moraalia ei siis yhdistetä tässä ja nyt elävien ihmisten suhteeksi.
Esimerkiksi kristinuskon moraali kytketään olemattoman tavoittelun ikeeseen kun se tulisi yhdistää reaalisen elämän puitteisiin.
Uskova ei ole sen huonompi kuin ateistikaan. Molemmat voivat tehdä pahoja. Uskonto on peruslähtökohdiltaan rasistinen ja syrjivä oppi. Sikäli kuin tajuan materialistista filosofiaa, se asettaa ihmiset samalle viivalla eläessä ja kuollessa. Teot punnitaan elämän aikana. Muu osa, oleminen ja todellisuuden olemus, on sidottu tiukasti tieteiden antamiin todistuksiin yleistyksinä. Ristiriita ja syy-seuraussuhde on kehityksen lähde. Täydellistä symmetriaa ei ole.
Elollisen syntymä ei ole sattumaaa. Kun olosuhteet ovat maankaltaiset, siellä syntyy suunnilleen samankaltainen kehitystrendi. Maailma on miljoona kertaa ihmeellisempi kuin uskonnot antavat ymmärtää.- Tyn
Tieto on aika suhteellista ei mitään autuaaksi tekevää. Teologian voi sivuuttaa!?Moraali mitä se on? Maailmankaikkeudessa ei ole moraalia. Mutta siitä voi itse päättää onko tyytyväinen vai onneton. Millään muulla ei loppujen lopuksi ole väliä. Jos kokee elämän kiinnostavana oppimiskokemuksena se riittää. Ei faktatieto itsessään ketään tee onnelliseksi. Ja onnellsisuus nyt lähinnä uteliaana asenteena ja vain siksi että eläisi pitempään. En yhtään ymmärrä ihmisiä jotka eivät tässä mielnkiintoisessa maailmankaikkeudessa näe mitään elämisen arvoista. Itselle ei aika meinaa millään riittää ja vaikea nukkuakin kun on aina joku ajatus kesken tai työn alla.
- Hänonolemassa
Tyn kirjoitti:
Tieto on aika suhteellista ei mitään autuaaksi tekevää. Teologian voi sivuuttaa!?Moraali mitä se on? Maailmankaikkeudessa ei ole moraalia. Mutta siitä voi itse päättää onko tyytyväinen vai onneton. Millään muulla ei loppujen lopuksi ole väliä. Jos kokee elämän kiinnostavana oppimiskokemuksena se riittää. Ei faktatieto itsessään ketään tee onnelliseksi. Ja onnellsisuus nyt lähinnä uteliaana asenteena ja vain siksi että eläisi pitempään. En yhtään ymmärrä ihmisiä jotka eivät tässä mielnkiintoisessa maailmankaikkeudessa näe mitään elämisen arvoista. Itselle ei aika meinaa millään riittää ja vaikea nukkuakin kun on aina joku ajatus kesken tai työn alla.
Tyn, sinä yrität sitten sillä jatkuvalla laukkaamisella oravanpyörässä juosta itseäsi pakoon. Entäpäs jos juoksun pysäyttää äkillinen sairaus, onnettomuus, ym. no ,mielikuivituksille sittenkin jää vielä aikaa.
Olen löytänyt Jumalassa rauhan ja elämisen halun. - Tyn
Olen täysin tyytyväinen elämääni. Mielen avaruudessa on rauha. En juokse missään oravanpyörässä. Mutta ei tee myöskään autuaaksi hokea jotain pelastajaa. Kun ei tarvitse pelastua mistään. Jos sairastun pahasti toivon, että joku avulias aatu vetää piuhat seinästä. Enkä kaipaa ikuista elämää. Elän saman verran kuin ystäväni oravat ja linut kasvit ja muut elämänmuodot. Ei yksi luterialainen jumala kesää tee. Kaikki uskomukset ovat samanarvoisia. En etsi mitään. Elämän lyhyys pännii, muuten tyytyväinen. Eikä se oikeasti pänni kaikki käy, miten vaan. Kaikki kuollaan jossain vaiheessa. So what. Mutta hyvä jos olet itse tyytyväinen. Sitten meitä on kaksi.
- Hänonolemassa
Tyn, hyvä että olet tällä hetkellä onnellinen. Sinä ateistina ja minä uskovaisena.
- Hänonolemassa
Uskon Buddhaan enkä pallejaan nuuskivan Jeesuksen harhaoppiin.
- Tyn
Ei Buddhaan voi uskoa! Buddhalaisuus ei ole uskon asia.
- ascetiz
Minä jätin tämän turhan maailman, valitsin vaatimattoman elämän tavan.
- elämällätarkoitus
Jos ei Jumalaa ole niin eikö ole silloin ihan yhtä hailee, elääkö vaatimattomasti vai rameasti. Jos täällä jollain tapaa niuhottaa, kituuttaa askeetikkona ja sitten kuukahtaa jättäen jälkipolvelle hieman kapeamman hiilijäljen, niin mitä silla olla lopun kannalta enää merkitystä. Ei sillä paljoa globaalisesti saa aikaan.
No meneehän tuollainenkin tarkoituksena.
Minä elän vaatimattomasti, mutta voin kyllä tehdä ihan saman uskovaisenakin. Tiedän sen että se nuukailu ei pelasta Maata ja ilmastoa, mutta minulla siinä on erilainen päämäärä.
Uskovainen voi elää paljolti samanlaista hyvää elää kuin uskomatonkin mutta jotain meillä on joka ei moraaliimme sovi. Taloyhtiössämme asuu eräässä asunnossa nuori poika, jolla tahtoo siivon elämisen tavat usein unohtua. Viime yönäkin asunnosta alkoi kuulua voimakas musiikki, portaissa laukkailtiin edestakaisin humalassa porukan kanssa.
En ole asukkaan kanssa keskustellut, mutta kysymättä tiedän ettei hän ainakaan uskovainen ole. Jos asunnossa asutelisi uskovainen niin, takuulla elämisen jäljet olisi naapureita kohtaan erilainen. Joku voi sanoa, että voi ateistikin asua hienosti. Totta on että voi, mutta ei kukaan uskovainen nuori ainakaan noiden nuorten tavoin elä.
Saman huomion voi tehdä kun katselee uskovien jättämiä jälkiä luontoon kesäjuhlien ja festareiden jälkeen.
En ole koskaan tarvinnut uskoa, enkä tarvitse koskaan. On kummallista että monet sanovat olleensa ateisteja vain siksi ettei uskonnolliset asiat kiinnosta enää. Ateismin määritykseen sellainen ei liity mitenkään että "kunnei uskominen enää nappaa, olen ateisti". Usko ihmisellä joko on tai sitä ei ole. Ateismi ei ole sitä mikä on tänään päivän fiilis.
Olen itse peruskouluaikanani käynyt uskontotunneilla (olen melkein saanut siitä jopa ehdot, koska se oli ala-asteella hyvin pakkomielteistä, eikä se voinut kiinnostaa mua tippaakaan), minut on kastettu, käynyt riparin ja armeija aikanakin käynyt erinäisissä pakollisissa hartaustilaisuuksissa jne. Lopulta olen eronnut kirkosta vasta yli parikymppisenä, En ole uskonut silti ikinä mihinkään jumalaan tai niihin uskovien ateistille parjaamiin saatanoihinkaan.
Ihminen syntyy ateistina ennen kuin joku alkaa sille tuputtamaan sitä uskoa. Ihminen ei ole uskossa edes kasteen jälkeen (pidän kastetta vastenmielisenä vastasyntyneille ja sitä vanhemmillekin -saisi luvan lailla kieltää sellaiset kasteet) vaikka uskovat sellaista uskottelevatkin. Hyväksyn vain nimiäiset ainoana vaihtoehtona vastasyntyneelle, jossa kerrotaan ilman pappia vastasyntyneen nimi tai ollaan kertomatta sekä siviilivihkimisen avioliittoon (papeilta tulisi ottaa vihkimisoikeus pois, kunnei täällä Suomessa kumminkaan mitään prinsessoja tai prinssejä vihitä avioliittoon) . Se on hyvä että siviilihautaaminenkin on yleistynyt. Avovaimoni enolle ei pidetty minkäänlaisia hautajaisia: ei kirkollisia, eikä siviilihautajaisia. En ole varma siitä antoiko hän jäänteensä lääketieteen käyttöön vai miten sen kanssa mahtoikaan olla, mutta lieneekö hautajaiset jokin pakollinenkaan jollei vainaja ole halunnut?!siteeraan:
Minusta tuli.... Siis oli joku josta tuli ateisti. Selvä se.
Ajattelen
Jumala sanaa ei tarvitse käyttää, silti jokainen kokee "minusta tuli" -----oma kokemus tähän.
On oltava ensin ajatus- mieli joka kokee -- minusta tuli tai minä olen
Mistä tai mikä aloittaa ajatuksen minä----
Ateisti ajattelee että aineessa tapahtui jotakin tai mitä nyt kukin ajatteleekin.
Minä koen että minä en syntynyt aineena jossa synty ajatus, minulle on helpompi ajatella että en luonut itseäni vaan ajatus minusta on Lähteen eli Jumaluuden mielessä, ei aineessa.- q.v
"Minä koen että minä en syntynyt aineena jossa synty ajatus, minulle on helpompi ajatella että en luonut itseäni vaan ajatus minusta on Lähteen eli Jumaluuden mielessä, ei aineessa."
Uskotko siksi, että se tuntuu kivalta ajatukselta?
Onko mitään syytä olettaa miksi tämä olisi totta? (Jos välität siitä mikä on totta?) q.v kirjoitti:
"Minä koen että minä en syntynyt aineena jossa synty ajatus, minulle on helpompi ajatella että en luonut itseäni vaan ajatus minusta on Lähteen eli Jumaluuden mielessä, ei aineessa."
Uskotko siksi, että se tuntuu kivalta ajatukselta?
Onko mitään syytä olettaa miksi tämä olisi totta? (Jos välität siitä mikä on totta?)Onko mitään syytä miksi en voisi ajatella näin. Saman ilon suon sinulle. Pidän siitä siksi koska aina jokainen tuntee mielekkääksi kysymyksen "miksi".
Kun kysymykset loppuu tiedän totuuden. Sinun tapasi ajatella ei ole pois minun tavastani ajatella tai päinvastoin.
Totuus on kuitenkin vain yksi joten päämäärä eli lopputulos on sama molemmille, eikä sekään ole pois kummaltakaan.- q.v
enkelipallo kirjoitti:
Onko mitään syytä miksi en voisi ajatella näin. Saman ilon suon sinulle. Pidän siitä siksi koska aina jokainen tuntee mielekkääksi kysymyksen "miksi".
Kun kysymykset loppuu tiedän totuuden. Sinun tapasi ajatella ei ole pois minun tavastani ajatella tai päinvastoin.
Totuus on kuitenkin vain yksi joten päämäärä eli lopputulos on sama molemmille, eikä sekään ole pois kummaltakaan.On hienoa, että on vapaus uskoa mihin haluaa. Se on tosi nasta juttu.
Minä haluan uskoa sellaisiin asioihin mitkä ovat totta. q.v kirjoitti:
On hienoa, että on vapaus uskoa mihin haluaa. Se on tosi nasta juttu.
Minä haluan uskoa sellaisiin asioihin mitkä ovat totta.Pidät totena niitä asioita joihin uskot, niin kuin jokainen.
"Paskaa se elämä oli silloinkin mutta on se sitä nytkin. Eli paskaa. No, semmosta se elämä on"
"On hienoa, että on vapaus uskoa mihin haluaa. Se on tosi nasta juttu"
Valintaa ei voi välttää, eikä sitä voi ulkoistaa, jokainen on itse oman totuutensa kanssa, sikäli kyllä reilua, tai paskaa, miten vain- q.v
enkelipallo kirjoitti:
Pidät totena niitä asioita joihin uskot, niin kuin jokainen.
"Paskaa se elämä oli silloinkin mutta on se sitä nytkin. Eli paskaa. No, semmosta se elämä on"
"On hienoa, että on vapaus uskoa mihin haluaa. Se on tosi nasta juttu"
Valintaa ei voi välttää, eikä sitä voi ulkoistaa, jokainen on itse oman totuutensa kanssa, sikäli kyllä reilua, tai paskaa, miten vainPidän totena sellaisia asioita, joita on järkevää pitää totena. Asioita, joilla on jotain todisteita takanaan ja ne todisteet antavat mahdollisuuden järkevästi olettaa jonkin asian olevan totta.
Ja tietysti on valtavan paljon asioita, joille täytyy sanoa "en tiedä".
Kaikki on tietysti suhteellista.
Jos päästän kynän kädestäni niin on järkevää olettaa sen tippuvan tähän pöydälleni.
Kun toistan tämän asian monta kertaa ja aina tapahtuu samoin niin silloin on järkevää olettaa kynän tippuvan suoraan alas kohti pöytää.
Kuitenkaan tämä ei ole 100% varmaa.
Jos jostain tuntemattomasta syystä painovoimakenttä muuttuu niin kynä saattaa lähteä toiseen suuntaan. Todennäköistä se ei ole, mutta mahdollista.
Eikä tämä vaatisi mitään yliluonnollista tapahtumaa vaan vaikka jotain fysikaalista ilmiötä kuten maapallon vierestä kulkevaa mustaa-aukkoa. q.v kirjoitti:
Pidän totena sellaisia asioita, joita on järkevää pitää totena. Asioita, joilla on jotain todisteita takanaan ja ne todisteet antavat mahdollisuuden järkevästi olettaa jonkin asian olevan totta.
Ja tietysti on valtavan paljon asioita, joille täytyy sanoa "en tiedä".
Kaikki on tietysti suhteellista.
Jos päästän kynän kädestäni niin on järkevää olettaa sen tippuvan tähän pöydälleni.
Kun toistan tämän asian monta kertaa ja aina tapahtuu samoin niin silloin on järkevää olettaa kynän tippuvan suoraan alas kohti pöytää.
Kuitenkaan tämä ei ole 100% varmaa.
Jos jostain tuntemattomasta syystä painovoimakenttä muuttuu niin kynä saattaa lähteä toiseen suuntaan. Todennäköistä se ei ole, mutta mahdollista.
Eikä tämä vaatisi mitään yliluonnollista tapahtumaa vaan vaikka jotain fysikaalista ilmiötä kuten maapallon vierestä kulkevaa mustaa-aukkoa.Erinomaisen selvää tämä
Mielenkiintoista sen sijaan on kuinka joku väittää että jokin asia ei ole totta koska minulla (kaverilla) ei ole annetavaksi hänelle tyydyttäviä todisteita jotta hän voisi uskoa tai ymmärtää.
Silloinhan jokainen olisi sen varassa että viisaus tulisi kaverin käskystä kaikille.
Missä silloin olisi oman kokemuksen (keksinnön) merkitys. Merkittäviä keksintöjä eli oivalluksia tapahtuu abstraktilla tasolla ja varmaan aina ensin siellä.
Kaikesta huolimatta on oppikunta joka tarjoaa ajatusta että aine /energia vain alkoi ajatella.
Missä, kuka, silloin todisti että tämä on ajattelua ja totta
- luopuminenontätäpäivää
Se ettei aikamme ihminen ja varsinkaan evoluution harhalla sumutettu nuoriso usko Jumalaan ei ole hämmästys Raamattua tutkivalle uskovalle. Tätä aikaa apostolit valottivat alkuseurakunnan aikana ja myös Jeesus viittasi yhtenä enteenä Hänen toisen tulemuksena aattona.
1Tim. 4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina monet luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.
Matt. 7: 13. - 14. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. - trintin
"Minä jätin tämän turhan maailman, valitsin vaatimattoman elämän tavan. "
Kukaan syntynyt ei voi jättää maailmaa, Ei uskova eikä ateistikaan. Sen aikaa kun eletään, eletään maailman ehdoilla.
Toki ihminen voi valita mihin tulonsa laittaa. Yksi ostaa krääsää, toinen harrastaa teatteria ja kirjojen lukemista. Joku reippailee luonnossa. Monet tukevat kehitysmaiden köyhiä. Reaalimaailman ehdoilla eletään sittenkin. Elämisen muodot ovat moninaisia. Kaikkien kynnelle kykenevien velvollisuus on tehdä töitä. Kukin mahdollisuuksiensa mukaan.
Jokainen joutuu ottamaan kantaa elämisen yleisiin ehtoihin. Kannan ottamattomuus on kanta sekin.
Reaalista maailmaa ei voi paeta. Uskonnolliset pylväspyhimykset elivät toisten kontolla. Muut valmistivat ja toivat hänelle ruoan, vaatteet ja veivät ulosteet kauemmaksi pylväästä ja silleen. Elääkö omalla työllä vai toisten työllä, sen voi valita pienissä puitteissa. - Tgvs
Nykyisin ei ole tarvetta uskoa johonkin yliluonnolliseen, kun ihminen voi elää vapaassa demokratiassa kenekään liikoja alistamatta. Toista oli ennen. Ymmärrän kyllä hyvin, että joskus 50 v sitten ihminen oli aamusta iltaan pomotuksen ja kiristyksen kohteena. Silloin ainoa apu tuli tosiaan jostain taivaasta tai rukoilemalla. Se saattoi olla ainoa keino hetken helpotukseen siitä ahdistuksesta missä ihmiset joutuivat usein elämään. Ompas sitä onnekas.
- uruuiuiu
Nyt voit lukea lajien syntyä ja kehittää geenejäsi ja mitä kaikkea muuta evoluutioteoria antaa. En tiedä mitkä geenit ohjaavat tunnemaailmaa jota voi kehittää myös. Kaippa sinun pitää rakentaa itsesi nyt että sopeudut ympäristöösi ja selviät hengissä. Joku evoluutioteoria asiantuntija osaa varmaan kertoa paremmin miten vahvimmat selviävät ja heikoilla ei olekaan niin väliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4139112Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893710- 202173
- 861367
- 271125
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661122- 751100
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791095- 1081084
- 551053