Sisäsiittoisuus kumoaa evoluutioteorian

pahoja.reikiä.teoriassa

Evoluutioteorian mukaan populaatiossa yleistyvät ne, jotka onnisuvat saamaan parhaat geenit. Jos meillä nyt on oikein menestynyt sukulinja, niin luulisi sen varmistavan asemansa keskittymällä lisääntymään keskenään.

Mutta eipä niin käykään. Muutamassa sukupolvessa koko sukulinja saattaa sillä tavoin kadota kokonaan.

Tässä on vain yksi esimerkki niistä tuhansista ristiriitaisuuksista, joita evoluutioteoriassa on. Ne tekevät koko rakennelmasta korttitalon, joka vain odottaa romahtamistaan. Milloin tulee se ratkaiseva potku, joka romahduttaa koko tutkijajoukon itselleen rakentaman rahoitushimmelin, joka on tähän saakka taannut leveän toimeentulon olemattomalla työllä.

Samaan aikaan rehellisesti veronsa maksava ja nämä evoluutiohörhökkeet elättävä saarnamies saa lähteä joka aamu aikaisin niin sateeseen kuin pakkaseen, ajaa tuhansia kilometrejä ja esiintyä joka ilta, vain koska hän ei halua ihmisten joutuvan kadotukseen. Aikamoinen ero kampuksella ikänsä asuvaan tutkijaan, joka nauttii kahvinsa yliopiston ruokalassa jo aikoja sitten vanhaksi menneellä opiskelijakortilla.

14

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nikistäsi voisi sanoa, että nomen est omen eli tervettä itsekriittisyyttä sinulla!

    • Näet ristiriitaa siellä, missä sitä ei ole. Luonnossa sisäsiittoisuus karsiutuu populaatiosta.

      " luulisi sen varmistavan asemansa keskittymällä lisääntymään keskenään"
      Tämä edellyttäisi suunnittelua, joka edellyttäisi sen tason älykyyttä, joka ihmistä lukuun ottamatta eläinkunnalta puuttuu. Ihmiset ovat kokeilleet lisääntymistä lähisukulaisten välillä ja huomanneet strategian kantapaan kautta huonoksi.
      Kun premissisi on väärä, ovat johtopäätöksesikin päin seiniä, kuten kressuilla yleensä.

      On tutkijoiden ansiota, että me elämme yltäkylläisessä turvallisessa yhteiskunnassa, jossa kesksiluokkainenkin ihminen elää paremmin kuin ruhtinaat kolmesataa vuotta sitten. Saarnamiehistäsi ei ole ollut tämän kehityksen kannalta kuin haittaa. Tutkijat tekevät varmasti pidempää päivää pienemmällä palkalla kuin joku Jalovaara ja heidän työstään on oikeasti hyötyä.

      Ps. Tutkijat eivät asu kampuksilla.

      • Eilisessä Kriminalistin jaksossa oli nuori ääri-ihminen joka vastusti kaikin keinoin Niitä eli Systeemiä tai jotain. Olisi tehnyt mieli sanoa että ilman Systeemiä sinäkin olisit voinut lapsena kuolla vaikka tuhkarokkoon.


      • PuhuvaKärmes kirjoitti:

        Eilisessä Kriminalistin jaksossa oli nuori ääri-ihminen joka vastusti kaikin keinoin Niitä eli Systeemiä tai jotain. Olisi tehnyt mieli sanoa että ilman Systeemiä sinäkin olisit voinut lapsena kuolla vaikka tuhkarokkoon.

        En tiedä tarkoititko kommentin minulle, mutta ilman "systeemiä" tuskin kävelisin tänä päivänä.

        Evoluutiobiologit noudattavat aivan samaa tieteellistä metodia tutkimuksissaan kuin lääketiede tai fysiikka. Nämä aloittajan kaltaiset denialistit elävät luonnontieteitä hyödyntävien innovaatioiden ympäröimänä kehdosta hautaan ja julistavat yhden kapean tieteellisen sektorin Saatanan eksytykseksi. Eivätkä raukat edes tajua sitä, että evoluutiotoria on ehkä poikkitieteellisempi kuin mikään muu luonnontioeteellinen teoria.

        Ei tässä oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.


      • kysympä.vaan

        "Luonnossa sisäsiittoisuus karsiutuu populaatiosta"

        Onko sinulla jotain näyttöä väitteellesi, että sisäsiittoisuus olisi jotenkin harvinaista luonnossa? Miten se nyt on esimerkiksi muurahaisilla tai mehiläisillä nimenomaan niissä puhtaasti luonnollisissa oloissa?


      • HouseMD
        kysympä.vaan kirjoitti:

        "Luonnossa sisäsiittoisuus karsiutuu populaatiosta"

        Onko sinulla jotain näyttöä väitteellesi, että sisäsiittoisuus olisi jotenkin harvinaista luonnossa? Miten se nyt on esimerkiksi muurahaisilla tai mehiläisillä nimenomaan niissä puhtaasti luonnollisissa oloissa?

        Muurahaisislla ja mehiläisillä ei ole juurikaan sisäsiitosta, koska vain niiden kuningattaret lisääntyvät toisien pesien kuhnurien kanssa. Tiedän ettei moista siellä lahkon koulussa kerrottu...


    • 12___13

      Niinpä, sisäsiittoisuuden kahden parhaan yksilön välillä luulisi tosiaan johtavan evoluutioteorian mukaisesti johonkin parempaan, mutta ei. Teoria ei sovellu loogisesti ajatteleville. :)

      • "Niinpä, sisäsiittoisuuden kahden parhaan yksilön välillä luulisi tosiaan johtavan evoluutioteorian mukaisesti johonkin parempaan, mutta ei. Teoria ei sovellu loogisesti ajatteleville. :)"

        Toki, kunhan tiedostaa ettei nuo mainitut "parhaat yksilöt" ole samasta perheestä: liian samankaltaisisssa genomeissa ei ole paljon alleelien vaihtelua eli heterortofiaa, jolloin perinnölliset sairaudet tulevat helpommin esille. Parhaat yksilöt ovat sellaisia joiden perimässä on paljon heterotrofiaa. Tämä asia on opittu kantapään kautta eläinten jalostuksessa.

        Luonnossa tämä näkyy käytännössä siinä että eläimet ovat viehättyneempiä seksuaalivalinnassa "vieraista", esim. lauman ulkopuolisista lajikumppaneista, kuin esim. perheenjäsenistä. Ihminen ei ole tästä poikkeus. Suomeen syntyi paljon suomalais-saksalaisia lapsia toisen maailmansodan aikaan.

        Joskus ihan huvittaa miten ymmärtämättömät punaniskanatsit ja lahkouskovaiset yrittävät suojella "puhdasta vertaan" ja pitäytyvät pariutumasta "ulkopuolisten" kanssa. Saavat tuon tietämättömyydestä johtuvan sisäsiittoisuuden seurauksena sitten yhä sairaampia jälkeläisiä, kun jatkavat geenipoolin pienentämistä.


    • Niin joo, Raamatun luomiskertomuksen perustana oleva sisäsiittoisuus kumoaisi evoluutioteorian, jos se Raamatun kertoma sisarusten keskenään hässiminen olisi totta. Se lienee kuitenkin vain kretujen, luultavasti miespuolisten, märkä freudilainen päiväuni.

      Taas mielenkiintoista on se, että kretujen luomiskertomuksessa sisäsiittoisuus on väistämätöntä, mutta kretut sangen epätoivoisesti kieltävät sen. Kretut ilmeisesti tietävät sen, että sisarusten keskinäinen lisääntyminen on pahasta. Hauska ristiriita taas siinä, kuinka kretut toitottavat olevansa Aatamin ja Eevan jälkeläisiä, mutta vaikenevat ilmeisestä insestistä. Mikseivät he julista insestisiä juuriaan kuten uskoaan: isäni ja äitini ovat sisaruksia, halleluja!

    • Sisäsiittoa eläinten jalostuksessa nimenomaan on käytetty.
      Jalostetuissa "roduissa" ovat sitten myös jotkut resessiivisesti periytyvät haitallisina pidetyt ominaisuudet voineet rikastua.
      Tämä on aivan luonnollista.

    • PalturiaKansalle

      Päinvastoin!
      Eikös toi sun teesis nimenomaan kumoa ton kreationismiteorian?
      Koska millään ei pelkästä 2 ihmisestä (tiedät kyllä ketä tarkoitan) lähtösin oleva suku voi olla elinvoimainen! Kuten itsekin totesit. Mutta koska me, ja koko ihmissuku, on olemassa, niin: Kreationismin on silloin oltava täyttä kukkua!

      • pahoja.reikiä.teoriassa

        Jumala voi kyllä saada lähisukulaisten lapset syntymään aivan terveinä.

        Sinä et sitä paitsi ota ollenkaan huomioon sitä, että rappeutuminen on juuri tehnyt sukulaisten välisen lisääntymisen mahdottomaksi.


      • pahoja.reikiä.teoriassa kirjoitti:

        Jumala voi kyllä saada lähisukulaisten lapset syntymään aivan terveinä.

        Sinä et sitä paitsi ota ollenkaan huomioon sitä, että rappeutuminen on juuri tehnyt sukulaisten välisen lisääntymisen mahdottomaksi.

        "Sinä et sitä paitsi ota ollenkaan huomioon sitä, että rappeutuminen on juuri tehnyt sukulaisten välisen lisääntymisen mahdottomaksi."

        No perseelleen suunniteltu rappeutuminenhan se sitten on; ei sukulaisten välinen lisääntyminen ole mahdotonta. Ei osannut Jumala tuotakaan.


    • Kain_pani_Eevaa

      Niin. Siis kreationistien tyhmyys lienee sisäsiittoisuuden jalostumaa. Aatami ja Eeva saivat sisarusten kesken harrastetun seksin jälkeen Kainin ja Abelin. Miesten, tässä tapauksessa perheen sisäpiirissä harratettiin KAinin ja Eevan ja Abelin ja Eevan välistä seksiä, että pojille saatiin lapsivaimot. Jne ...

      Siksi te kreationistit olette niin saatanan sisäsiittoisia ja tyhmiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1410
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      957
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      882
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      818
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      704
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      605
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      47
      603
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      598
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      50
      564
    Aihe