Tampereen VA on tehnyt seuraavan aloitteen Hämeen maistraatille:
Avioliittolain 17 a § mukaan maistraatti voi myöntää tietyt kriteerit täyttävälle henkilölle vihkimisoikeuden, jos se on tarpeen siviilivihkijöiden riittävän määrän turvaamiseksi maistraatin toimialueella.
Koko maan avioliitosta noin 55 prosenttia solmitaan siviilivihkimisenä. Osuus on kasvanut viime vuosina tasaisesti ja paljon. Maallistuminen etenee hieman eri tahtia maan eri osissa, ja Hämeenlinnassa siviilivihkimisten osuus on muuta maata suurempi.
Ei-kirkollista vihkijää, joka haluaisi tulla vihkipaikalle, kysytään ainakin juhlapuhujia välittävältä Pro-Seremioilta säännöllisesti. Myös Tampereen ja Helsingin vapaa-ajattelijoiden jäsenet ovat kertoneet vaikeuksista saada vihkijää: maistraatista on kehotettu kääntymään käräjäoikeuden puoleen ja sieltä palautettu asia maistraatille.
Tampereella tilanne onkin jo parantunut Sisä-Suomen maistraatin myönnettyä vihkimisoikeuden yhdelle siviilivihkijälle.
Esitämme, että Hämeen maistraatti myöntää avioliittolain mukaisia vihkimisoikeuksia. Voimme tarvittaessa ehdottaa tähän ainakin yhtä sopivaa henkilöä.
Aloite vihkimisoikeuksista / Häme
21
231
Vastaukset
- Sekulaarist
Tarvetta on muuallakin.
- AinoastaanMaistraatille
Parempi jos kirkolta ja kaikilta muilta uskontokunnilta vihkioikeus otettaisiin pois ja rajattaisiin ainoastaa maaistraatin yksinoikeudeksi niin, että vain maistraatti on ainoa taho joka saa ja voi vihkiä erillaisia aviopareja.
- Humanistisest
Maistraatin viranhaltijat ja maistraatin nimämäät vapaat siviilivihkijät voisivat silti käydä vihkimässä virkapaikan ja -ajan ulkopuolella.
Humanistisest kirjoitti:
Maistraatin viranhaltijat ja maistraatin nimämäät vapaat siviilivihkijät voisivat silti käydä vihkimässä virkapaikan ja -ajan ulkopuolella.
Ehkä joo, ehkä ei. Onko valtion ydintoimintaa järjestää juhlavia menoja? Toisaalta, kai valtio voi siten osoittaa arvostusta parisuhteille?
Tässä voi minusta hyvin argumentoida molempiin suuntiin.
- tunnustaaa
Hyvä aloite. Näkyykös maistraatin sivuilla Tampereella, että siviilivihkijöitä saa tilattua maistraati ulkopuolellekin?
- Näkövamma
Hyvä kysymys. Kävitkö katsomassa? Pitäisi näkyä...
Tähän tuli vastaus, maistraatti selvittää asiaa.
Pääasiaratkaisua ei ole tullut. On tässä pari kuukautta mennyt, pitänee tällä viikolla kysyä eteneekö asia.
- Hevarilllt
Helsingissä pian samanlainen aloite Uudenmaan maistraatille.
Oikein hyvä! Nythän maistraatteja ei montaa olekaan, ja Lappi näistä erikoistapaus, joten voi vaikka käydä kaikki läpi.
Ei vielä vastausta, eli ei liene ainakaan sama tulos kun Sisä-Suomen maistraatilla joka totesi että heillä on jo nimetty vihkijä.
- Sekulaarist
Tiedossa on sopivia vapaita vihkijöitä niin Hämeeseen kuin Uudellemaallekin.
"Tampereella tilanne onkin jo parantunut Sisä-Suomen maistraatin myönnettyä vihkimisoikeuden yhdelle siviilivihkijälle.
Esitämme, että Hämeen maistraatti myöntää avioliittolain mukaisia vihkimisoikeuksia. Voimme tarvittaessa ehdottaa tähän ainakin yhtä sopivaa henkilöä."
On nurinkurista, että Vapaa-ajattelijat järjestö yleensä puhuu avioliitosta ja avioliittoon vihkimisestä, kun se on koko ajan vastustanut kirkkoa ja uskontoa, jotka ovat puolustaneet avioliittoa. Koko avioliitto käsite on peräisin Jumalalta, joka loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja sääti avioliiton heidän välilleen. On silloin luonnollista, että avioliitto on uskonnollinen instituutio ja siihen vihkiminen tulisi tapahtua kristillisin menoin.
Ei ole olemassa mitään perustetta, miksi maallinen maistraatti olisi oikeampi paikka vihkimiselle kuin kirkko ja pappi.
Päin vastoin, noin vuosi sitten kun eduskunnassa äänestettiin uudesta avioliittolaista, paljastui, että yli puolet kansanedustajista ei tiedä edes, mikä on avioliitto. Kuinka sitten tällaiset jumalattomat maistraatin virkamiehet sitten muka olisivat päteviä vihkimään ketään avioliittoon?Minkähänlainen olisi sinun mielesi mukainen valtio?
Esimerkiksi allekirjoittanut elää siviilivihityn vaimonsa kanssa, ateisteja molemmat. Olisiko liittomme pitänyt kieltää?jori.mantysalo kirjoitti:
Minkähänlainen olisi sinun mielesi mukainen valtio?
Esimerkiksi allekirjoittanut elää siviilivihityn vaimonsa kanssa, ateisteja molemmat. Olisiko liittomme pitänyt kieltää?"Minkähänlainen olisi sinun mielesi mukainen valtio?"
Sellainen, joka perustuu kristillisille arvoilla.
"Esimerkiksi allekirjoittanut elää siviilivihityn vaimonsa kanssa, ateisteja molemmat. Olisiko liittomme pitänyt kieltää? "
Jos koko yhteiskunta on harhassa avioliittoasiassa, niin ei yksittäisten henkilöiden avioliittoa silloin ole syytä kieltää. Se olisi eriarvoisuutta, Tämä on minun mielipiteeni.
Raamatussa on vastaavanlainen ongelma. Mooseksen laki salli avioeron, vaikka se oli Jumalan tahdon vastainen. fariseukset kysyvät tätä asiaa Jeesukselta: "He (fariseukset) sanoivat; Mooses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä vaimon. Niin Jeesus sanoi heille: Teidän sydämenne kovuuden tähden hän kirjoitti teille tämän säädöksen. Mutta luomakunnan alusta Jumala on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark.10:4-9)Mark5 kirjoitti:
"Minkähänlainen olisi sinun mielesi mukainen valtio?"
Sellainen, joka perustuu kristillisille arvoilla.
"Esimerkiksi allekirjoittanut elää siviilivihityn vaimonsa kanssa, ateisteja molemmat. Olisiko liittomme pitänyt kieltää? "
Jos koko yhteiskunta on harhassa avioliittoasiassa, niin ei yksittäisten henkilöiden avioliittoa silloin ole syytä kieltää. Se olisi eriarvoisuutta, Tämä on minun mielipiteeni.
Raamatussa on vastaavanlainen ongelma. Mooseksen laki salli avioeron, vaikka se oli Jumalan tahdon vastainen. fariseukset kysyvät tätä asiaa Jeesukselta: "He (fariseukset) sanoivat; Mooses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä vaimon. Niin Jeesus sanoi heille: Teidän sydämenne kovuuden tähden hän kirjoitti teille tämän säädöksen. Mutta luomakunnan alusta Jumala on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa. Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark.10:4-9)Muotoilen kysymykseni toisin.
Evlut kirkkoon kuuluu n. 70 % suomalaisista. Oletetaan, että he kaikki ajattelisivat suunnilleen kuten sinä. Loput 30 % olisivat esim. uskonnoista kiinnostumattomia, vapaa-ajattelijoita, muslimeja, buddhalaisia jne. Tuolla 70 % enemmistöllä voisi muuttaa perustuslakiakin. Loppu 30 % olisi kuitenkin iso ryhmä sekin.
Millaisia lakeja te säätäisitte, esimerkiksi nyt parisuhteita koskevia?
- ghkhj
Ei ole mitään perustetta väittää, että se olisi 'väärempikään' paikka. Kukin valitkoon oman mielensä mukaan vihkijänsä. Mitään muutahan tällä aloitteella ei tavoitellakaan, kuin sitä, että taataan siviilivihkijöiden riittävyys vastaamaan kysyntää.
Ei ole tullut vastausta. Laitoin eilen kyselyä perään.
- Hevarilllt
Helsingissäkin asia vielä vaiheessa.
Hevarilllt kirjoitti:
Helsingissäkin asia vielä vaiheessa.
Siis onko Helsingissä kysytty myös maistraatista? Yllä lukee vain "pian".
Maistraatti vastasi. Lisävihkijöitä ei nimitetä, mutta he selvittivät asian ja se näyttää nyt hyvältä:
"- - maistraatin omat henkikirjoittajat vihkivät myös viikonloppuisin, erityisesti kesällä kysyntää näille onkin ollut, - - Sekä Kanta-Hämeen että Päijät-Hämeen käräjäoikeudesta on meille
ilmoitettu, että he tekevät viikonloppuvihkimisiä jatkuvasti ja varsinkin kesällä."
Olen välittänyt tiedon mm. Pro-Seremonioille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761695Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061538Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161421- 511261
- 911201
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031064- 471035