Sanansuojassa, lähettiläsA, Savis. harhaoppi.

synnittömätkö

Olisiko aika nyt käsitellä tätä näiden eksyneiden oppia tarkemmin ?

Eli mitä se oppi oikeasti on ja mitä siinä oikeasti väitetään, ja kuinka vähän nämä "opettajat" ymmärtävät edes perus asioita, kuten sitä, että mitä on synti Raamatun mukaan !

Siis nämä jotka uskovat tähän kaksi vaiheiseen uskoontuloon/uudestisyntymiseen,
väittävät uskovan saavuttavan ITSE opiskelun ja pyhittäytymisen kautta TÄYDELLISYYDEN,
ja sen kautta siis SYNNITTÖMYYDEN !

Eli uskova siten ei enää lankeaisi synteihin, kun hän kuulemma "saa voiman vastustaa syntiä",
siinä "uudestisyntymisessään" !

Tutkitaan tätä asiaa hieman, sillä selvästikkään nuo "opettajat" eivät siis tiedä edes sitä,
että mikä on syntiä, ja jos sitä ei tiedä edes, niin eihän sellainen ihminen millään kykene
arvoimaan omaa syntisyyttään oikein !

Mutta siitä seuraavassa viestissäni !

84

884

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • synnittömätkö

      Eli mikä on syntiä Raamatun mukaan ?

      1) Syntiä on joka ikinen Jumalan tahdon vastainen teko !

      Room. 1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta
      ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,

      Tämä varmaan on selvää kaikille !

      2) Syntiä on jokainen Jumalan tahdon mukaisen teon tekemättä jättäminen !

      41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois
      minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on
      valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
      42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli
      jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
      43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin
      alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te
      ette käyneet minua katsomassa.'
      44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut
      nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai
      vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
      45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille:
      kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen
      te olette jättäneet tekemättä minulle'.
      46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat
      iankaikkiseen elämään."

      3) Syntiä on jokainen sellainen teko, joka ei tapahdu Uskossa !

      Room. 14:23 mutta joka epäröi ja kuitenkin syö, on tuomittu, koska se ei
      tapahdu uskosta; sillä kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.

      Eli jokaiselle kohdalle löytyy Raamatusta varmistus !

      Sitten se, että kuinka ihminen voisi millään tietää jokaikisessä elämänsä tilanteessa
      ja hetkessä Jumalan tahdon, siis aivan tarkkaan ja pilkulleen ???

      EI MITENKÄÄN !!!

      Siis kyetäkseen siihen, ihmisestä pitäisi tulla itse Kaikkitietävä Jumala,
      ja sitä ei kenestäkään ihmisestä tule, EI IKINÄ !!!

      Siis kyetäkseen synnittömyyteen, eli täydellisyyteen ja edes kyetäkseen
      vastustamaan syntiä, ihmisestä siis pitäisi tulla Kaikkitietävä Jumala !

      Eli nämä eksyttäjät väittävät KÄYTÄNNÖSSÄ itsestään/uskovasta tulevan
      itse Kaikkitietävän Jumalan !

      Tätä heidän oppinsa on siis käytännön tasolla ja ihan oikeasti, kuvitelmaa tulevasta
      Jumaluudesta, jonka he pyrkivät siis saavuttamaan, ihan kuten saatanakin kuvitteli !

      Mutta ei tässä viestissä tämän enempiä, otan seuraavassa pienen havainto esimerkin siitä, kuinka totaalisen mahdotonta on uskovan saavuttaa synnittömyyttä/täydellisyyttä !

      • "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus." (1. Joh. 3:4)

        Synti Raamatun mukaan on laittomuus, eli lain rikkominen on syntiä, ei mikään muu. Kreikan sana anomian tässä, tulee kreikan sanoista a nomos, vastoin lakia. Synti siis on lain rikkomista.

        "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." (1. Joh. 1:8-10)

        Eli Raamatun mukaan kaikki ovat syntisiä. Tuota ei opeteta missään kohtaa Raamattua, että meistä tulisi synnittömiä.

      • Avoinvaellus
        Kristitty.net kirjoitti:

        "Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus." (1. Joh. 3:4)

        Synti Raamatun mukaan on laittomuus, eli lain rikkominen on syntiä, ei mikään muu. Kreikan sana anomian tässä, tulee kreikan sanoista a nomos, vastoin lakia. Synti siis on lain rikkomista.

        "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä." (1. Joh. 1:8-10)

        Eli Raamatun mukaan kaikki ovat syntisiä. Tuota ei opeteta missään kohtaa Raamattua, että meistä tulisi synnittömiä.

        Ei synnittömiä, mutta vanhurskaita. Tarkemmin sanottuna Saamme lahjana vanhurskauden Jeesuksen täytetyn työn tähden, kun sen omalle kohdalle hyväksymme. Ei omavanhurskaita, vaan lahjavanhurskaita.
        Uskovankin ns. liha on syntiin taipuvainen. Mutta kun uskovainen vaeltaa valkeudessa, rehellisesti, avoimesti Jumalan edessä syntinsä ja heikkoutensa tunnustaen Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä.

    • käsiteltyon

      Synti johtaa kuolemaan. Tuon kertoo raamattu.

      • RauhanRuhtinastaOotellen

        Ilman Jeesuksen veriuhrin vastaanottamista; synti johtaa kuolemaan. Iankaikkiseen sellaiseen, tuliseen sellaiseen!

    • täälläkinkäsiteltiin

      Paavalikin tuosta syntiasiasta painottamalla muistuttaa sitä, että ei synnille kuollut voi enää synnissä elää. En muista raamatunpaikkaa, mutta sieltä se kyllä löytyy.

    • synnittömätkö

      Käytännön esimerkki, siis siitä totaalisesta mahdottomuudesta, että uskova kykenisi synnittömyyteen !

      TÄMÄ ON KUVITTEELLINEN KERTOMUS !

      Jonka tarkoitus on vain näyttää ja osoittaa se, kuinka sula mahdottomuus, on synnittömyys ihmiselle ja uskovallekin !

      "Sanansuojassa" ja "savis" ja "lähettiläsA" ynnä muut heidän lakeijansa, menevät lomalle köyhään maahan, jonka kieltä he eivät osaa.

      He tapaavat siellä 10 kerjäläistä, nimetään heidät nro K1, K2...

      He tulevat siis kerjäämään rahaa näiltä veijareilta ja heille on tullut halu antaa vaikkapa 200e noille kerjäläisille, mutta miten varat jaetaan Jumalan tahdon mukaan ?

      Veijarit päättävä jakaa tasan, eli 20e kullekin, että ei tule paha mieli kellekkään !

      Muut suomalaiset katsovat ihaillen näitä veijareita, ovatpa he tosi uskovaisia, kun omastaan köyhille jakavat noin hienosti, tosi hienoja kristittyjä !

      MUTTA !

      Jumalan tahto ei olisikaan ollut tuo tasa jako, sillä Kaikkitietävä Jumala tiesi yhden kerjäläisen eli K1 olevan Uskova, mitä nämä veijarit eivät käsittäneet kielimuurin vuoksi !

      No tällä Uskovalla oli 100e tarve, koska velka oli tulossa maksuun ja se 20e ei riitä,
      ja hänet mydään sen vuoksi toisen heimon orjaksi, tuon maksamattoman velan vuoksi.

      No, K2 taas oli huumeiden käyttäjä ja Kaikkitietävä Jumala, vain senkin kykeni tietämään,
      no hän otti yliannostuksen ja kuoli ennen aikojaan !

      Nuo muut menivät matkoihinsa raahoineen.

      Jos taas nämä veijarit olisivat tienneet Jumalan tahdon tarkkaan, kuten siis oppinsa kautta niin väittävät, niin jako olisi mennyt toisin, ja mitä silloin olisikaan tapahtunut ?

      Tämä Uskova veli olisi kiittänyt Jumalaa avusta ja evankelioinut siten nuo loput 9:n, ja he olisivat voineet kääntyä myös uskoon sen ihmeen kautta, jonka olisivat todistaneet ja siten tuo huumeisiin kuollut olisi Elänyt !

      Mutta eihän niin olisi siis käynyt näiden veijareiden kanssa, koska he eivät sittenkään olleet kaikkitietäviä, vaikka niin luulivatkin itsetään paisuneisuudessaan ja ylpeydessään, siinä samassa ylpeydessä, jossa saatanakin lankesi !

      Mikä oli veijareiden oikea saldo Jumalan silmissä ?

      1) He jättivät tekemättä Jumalan tahdon, eli he tekivät syntiä !

      2) He tekivät Jumalan tahdon vastaisesti, eli he tekivät syntiä !

      3) He eivät toimineet Uskossa, joten he tekivät syntiä !

      Eli kolmella eri tasolla he tekivät siis syntiä tässä kuvitteellisessa esimerkissäni, ja kuitenkin ulospäin näytti siis siltä, että he harrastivat vanhurskautta ja toimivat oikein !

      Joten loppusaldo siis on se, että jos ja kun uskova ihminen ei kykene edes toisen ihmisen tahtoa kokonaan ja pilkulleen tietämään, niin kuinka hän ikipäivänä kykenisi tietämään, Kaikkitietävän Jumalan tahdon pilkulleen ja jokaisessa elämänsä hetkessä ja eri tilanteessa ???

      MAHDOTONTA, SIIS AIVAN MAHDOTONTA !

      Näettekö nyt sen, kuinka järjetön tuo oppi on, jota nämä veijarit markkinoivat ???

      Näettekö nyt sen, kuinka vähän nämä veijarit Todellisuudesta ja Raamatun ihan perus asioista ymmärrävät, kuten siitä, että mitä on siis:

      1) Kaikkitietävä Jumala !

      2) Mitä synti oikeasti on !

      3) Kuinka mahdotonta on ihmiselle/uskovallekaan, kyetä synnittömyyteen,
      YHTÄÄN MILLÄÄN TASOLLA !

      Tämä "täydelliseksi-," ja "synnittömäksi tulemis" oppi, on yksi osa menestysteologian harha oppeja !

      Sen perusta ja pohja on siis oikeasti se, että uskovasta tulee itse Jumala, eli toisin sanoin antikristus, sillä vain Jeesus Jumalana kykeni synnittömyyteen, kukaan ihmien siis ei siihen kykene, sillä ihmien ei ole Jumala, eikä siten Kaikkitietävä, eikä ihminen siis tiedä
      Kaikkitietävän tieto määrää, eikä Hänen tahtoaan millään pilkulleen !

      Kyetäkseen synnittömyyteen, uskovan tulisi siis muuttua Jumalaksi !

      Näin sairas tämä oppi on, kun sitä tarkemmin tutkii, ja surkuhupaisaa on se, että esim. Savis väitti minun sekaantuneen näihin äärikarismaattisiin harhoihin !

      Vaikka hän siis ITSE on eksynyt näihin äärikarsimaattisuuden harhaoppeihin tosi syvälle jo !

      • mikäonsyntiä

        Oliko Jeesus synnitön kun valitsi Juudaksen opetuslapsekseen?

        Tekikö Jumala syntiä kun antoi rikkautta Salomolle joka luopui uskostaan?

        Voisiko "Synnittömätkö" selittää tämän?

    • synnittömätkö

      Tässä viestissä näkyy nyt yksi tämän opin mätä kulmakivi !!!

      Eli ns. alennettu syntikäsitys !

      Eli vain mukamas tahalliset ja tietoiset synnit ovat syntiä !!!

      Lisäksi ajatuksen synnit, eivät mukamas ole syntiä !!!

      Vaikka Jeesus selvästi toisin opettaa, eli IHAN PÄINVASTOIN ajatuksen synneistä !

      Matt. 5:27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.

      Matt. 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä,
      on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

      Eli koko tämän "täydellisyys" ja "synnittömyys" opin pohja ja perusta on jo läpimätä,
      joten mikään muukaan ei ole silloin kunnossa, kuten ei pohjasta mädän talonkaaan !

      Otan havaintoesimerkin tästä alennetusta synti käsityksestä, jotta se selvästi nähtäisiin
      ja ymmärrettäisiin !

      Uskova ihminen ajaa 20km ylinopeutta tutkaan vahingossa !

      Poliisi sakottaa häntä rikkomuksesta aivan oikein, rike on tapahtunut ja siitä on seuraamuksensa oli sitten kyse tahallisesta rikkeestä tai vahingossa tapahtuvasta !!!

      Näiden eksyttäjien opin kulmakiven mukaan taas poliisi ei saa sakottaa, eikä mitään väärää
      ole tapahtunut, kun se ei ole tahallaan ja tarkoituksella tehty !

      Eli poliisi toimi näiden opin mukaan väärin, sakottaessaan täysin syytöntä ihmistä rikkeestä, joka ei ole edes heidän mukaansa rike !

      Näettekö kuinka kieroutunut synti käsitys näillä eksyttäjillä on, OMALLA KOHDALLAAN !!!

      Siis kirjoitin OMALLA KOHDALLAAN siksi, että heidän omat synnit siis ovat tahattomia,
      ja OMAT mielen synnit he painavat villasella, MUTTA !!!

      MUTTA !!!

      Muiden synnit syynätään sen sijaan erittäin tiheällä kammalla, eikä armoa muille löydy,
      vaan vain itselle !

      Tämä on se fariselalainen tapa katsoa itseä ja lähimmäistä, johon jo aiemminkin olen viitannut !

      Eli nämä siis KUVITTELEVAT ja LUULEVAT OLEVANSA ITSE VANHURSKAITA, mutta
      muissa nähdään siis kaikki synnit ja väääryydet, nekin jopa joita ei oikeasti ole !

      9 Niin hän puhui vielä muutamille, JOTKA LUOTTIVAT ITSEENSÄ, LUULLEN
      OLEVANSA VANHURSKAITA, ja YLENKATSOIVAT MUITA, tämän vertauksen:
      10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja
      toinen publikaani.
      11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän
      sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset,
      huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
      12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista
      tuloistani.'
      13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään
      taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle
      syntiselle armollinen'.
      14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen;
      sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä
      alentaa, se ylennetään."

      Tämä puhe siis oli ja on tarkoitettu, juuri näille "synnittömille" ja "täydellisille",
      jotka täällä vaahtoavat häpeitään !!!

      11 Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan
      tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!
      12 He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja
      itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä,
      paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen
      maasta reväistyjä,
      13 rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia
      tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.
      14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso,
      Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
      15 tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista
      heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat
      tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat
      häntä vastaan puhuneet".
      16 He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa
      mukaan; HEIDÄN SUUNSA PUHUU PÖYHKEITÄ, ja HE MIELISTELEVÄT IHMISIÄ OMAN
      ETUNSA TÄHDEN.

      Liukkaat ovat näidenkin pöyhkeiden kielet ja huulet, kun he houkuttelevat muitakin eksymykseensä mukaan !!!

    • salaisuuskoaukeaa

      Mutta eikös Jeesus ollut ja ole synnitön. Miten Jeesuksen ruumiiseen kuuluva sitten taistelisi Jeesusta vastaan ja tekis syntiä? Tuossa piilee sellainen salaisuus, että varmaankaan moni ei sitä ikinä saa tietää.
      Hyvä, että täällä kerrotaan synnistä ja siitä, että kenenkään ei tarvi jäädä kitumaan sairaana ja syntisenä. Tulee mieleen se ihminen, jonka Jeesus paransi ja jolle antoi varoituksen, että tuo ei saa enää syntiä tehdä.

      • synnittömätkö

        Joopa joo, et näköjään tajunnut yhtään mitään !

        Jeesus on lihaksi tullut ja Raamatun mukaan ihmisen KALTAINEN, mutta siis Jumala, mutta kukaan muu ihminen ei ole Jumala, joka tuli lihaksi.

        Siis se joka väittää kykenevänsä synnittömyyteen, väittää itseään Kristukseksi eli Jumalaksi !

        Se on merkki siis siitä, että on kyse antikristuksesta, eli ihmisestä joka siis noin väittää itse asiassa olevansa Kristus eli Jumala, eli esinntyy ja esittää Kristusta eli Jumalaa, vaikka ei sitä ole !

      • armostapelastettu
        synnittömätkö kirjoitti:

        Täältä lukiessa joutuu huomaamaan, että täällä vaikuttaa muutama, joka tekee kaikkensa, jotta Jeesuksen eteen menevä porukka joutuisi kuulemaan sen, että nuo eivät kelpaa, vaikka ovatkin hokemasta hokeneet sitä herraherrahokemaa.
        Millainen sota syttyisi, jos ruumis tekisi syntiä pään ohjauksesta huolimatta.

        Kyllä minä kaikessa varon noita syntiinpainottavia opetuksia. Synninpuolustajat ovat jotain muuta kuin sen uskon edustajia, mistä raamatunopetuksissa meille puhutaan.
        Armosta olemme saaneet pelastua synnittömään Herraan ja päästä vapaaksi egytiläisten orjuuttajien kahleista. Emme toki ota näiden kahleita vastaan, jotka panottavat meitä tekemään syntiä ja palaamaan orjiksi. Se mitä tiedämme synniksi, sitä kartamme. Jumala pitäköön huolta, että tiedämme mikä on sitä syntiä, jota Jumala kieltää meitä tekemästä.
        Evankeliumeja pitääkin lukea ahkerasti, sillä niissä Jeesus itse opettaa synnistä, mikä sitä on ja miten siitä vapautuu.

        Terveisin Jumalan vanhurskauden armosta päällensa saanut.

      • synnittömätkö
        armostapelastettu kirjoitti:

        Älä viitsi valehdella vastoin Raamatun selvää opetusta !!!

        21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
        22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
        23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
        24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
        25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

      • synnittömätkö
        armostapelastettu kirjoitti:

        Täältä lukiessa joutuu huomaamaan, että täällä vaikuttaa muutama, joka tekee kaikkensa, jotta Jeesuksen eteen menevä porukka joutuisi kuulemaan sen, että nuo eivät kelpaa, vaikka ovatkin hokemasta hokeneet sitä herraherrahokemaa.
        Millainen sota syttyisi, jos ruumis tekisi syntiä pään ohjauksesta huolimatta.

        Kyllä minä kaikessa varon noita syntiinpainottavia opetuksia. Synninpuolustajat ovat jotain muuta kuin sen uskon edustajia, mistä raamatunopetuksissa meille puhutaan.
        Armosta olemme saaneet pelastua synnittömään Herraan ja päästä vapaaksi egytiläisten orjuuttajien kahleista. Emme toki ota näiden kahleita vastaan, jotka panottavat meitä tekemään syntiä ja palaamaan orjiksi. Se mitä tiedämme synniksi, sitä kartamme. Jumala pitäköön huolta, että tiedämme mikä on sitä syntiä, jota Jumala kieltää meitä tekemästä.
        Evankeliumeja pitääkin lukea ahkerasti, sillä niissä Jeesus itse opettaa synnistä, mikä sitä on ja miten siitä vapautuu.

        Terveisin Jumalan vanhurskauden armosta päällensa saanut.

        Niin ja tuossa siis kirjoitti Apostoli Paavali, uskossa ollut Jumalan palvelija !

        Eikä armosta osaton uudestisyntymätön.

        Mutta teidän oppinne mukaan siis Apostoli Paavali oli uudestisyntymätön !!!

        HUH HUH SENTÄÄN !

        Mutta te siis olette saaneet/päässeet toisenlaiseen "armoon", kuin mitä itse Apoastoli kertoi itsestään ja omasta todellisuudestaan.

        Olette tulleet suuremmiksi ja pyhemmiksi ja puhtaammiksi kuin itse Apostoli Paavali !

        Onko teistä tullut siis jo apostoleja ? yli apostoleja ? Itsensä Jumala ?

        Tästä on nyt kyse, teidän harhaisuudestanne oman oikean tilanne suhteen !

        Pieni lisäys:

        1. Kor. 4:8
        Te olette jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut kuninkaita! Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne!

    • Ihanalaki

      Kristuksen lain me opimme pitämään. Tänään menen katsomaan sairasta vanhusta.
      Onko sinulla lukija tiedossa sairaita lähimmäisä, tai puutteessa eläviä. Jos on, niin käy heidän luonaan. Siten täytät Kristuksen lain. Kristuksen laki vaatii meitä pitämään käskyt ja huolehtimaan toinen toisistamme.

      • synnittömätkö

        Voi hyvää päivää sentään tätä ITSEKEHUA !

        "Katsokaa kuinka pyhä ja hyvä minä olen"

        Ihan sama asia, josta Jeesus varoitti fariseutsen kohdalla:

        Matt. 6:2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.

        Olisit siis ollut vain HILJAA, niin olisit ehkäpä saanut palkkasi Jumalalta.

        Mutta sinun puti tulla tänne torvea soittamaan, hyi häpeä ylpeä ja ulkokultainen omavanhurskas !

        Hei, tarkoitatko sitä, että minukin pitäisi yhtyä tuohon haukkujen tuomiseen. Ei kiitos, haluan seurata Jeesusta.
        Sinulla ei ole kaikki hyvin.

      • synnittömätkö
        Ihanalaki kirjoitti:

        Hei, tarkoitatko sitä, että minukin pitäisi yhtyä tuohon haukkujen tuomiseen. Ei kiitos, haluan seurata Jeesusta.
        Sinulla ei ole kaikki hyvin.

        Kiitos vaan, minulla on kaikki hyvin ! :)

        Mutta sinulla ei näköjään ole, siis Jeesuksen omien mukaan !

        Matt. 23:5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, ETTÄ IHMISET HEITÄ KATSELISIVAT. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi

        Siis lähtökohtana sinunkin toimintaasi on hyvin selvästi, huomion hakeminen ja ihmisten kehujen ja arvostuksen tarve !

        Eli toimintasi ei lähde puhtaasta sydämestä, vaan vaikuttimesi ovat väärät, joten Jumalan tekoa tuo sinun toimintasi ei ole, vaan omaasi vain ja ihan vääristä lähtökohdista siis lähtöisin.

        Likaisesta ei tule puhdasta, yritä se edes ymmärtää !

        Joten kysyn nyt siis sinulta, että onko sinulla kaikki hyvin ja kunnossa ?

        Minun nähdäkseni siis ei ole, ja siksi kehoitin sinua tutkimaan itseäsi Sanalla ja Jeesuksen omien Sanojen avulla ja kautta.

        Mutta sinä pidät siis minua ja Jeesusta vain riitelijänä ja haukkujana !

        Tajuatko sen, että et sinä minua nyt vastusta ja hauku, vaan Jeesusta, sillä Hänen sanojaan minä sinulle vain toin !!!

    • minäoikeatoisetväärät

      >>>Olisiko aika nyt käsitellä tätä näiden eksyneiden oppia tarkemmin ?Tutkitaan tätä asiaa hieman, sillä selvästikkään nuo "opettajat" eivät siis tiedä edes sitä, <<<

      Onko tässä jollakin epäselvyyttä aloittajan motiivista aloittaa "keskustelua"?
      Minulle tulee se vaikutelma aloittajan kirjoituksista, että hän ei ole ollenkaan
      kiinnostunut keskustelemaan esille ottamastaan aiheesta. Hän tahtoo ainoastaan
      tuoda omaa "oikeaa" oppiaan aloituksen aiheesta.

      Toinen aloittajan motiivi on se, että hän tahtoo osoittaa, kuinka väärässä nuo toiset
      ovat ja kuinka oikeassa hän itse on. Tämä tulee hyvin voimakkaasti esille kaikissa hänen teksteissään. Hän ei ole kiinnostunut kenenkään mielipiteistä ja Raamatun tulkinnnoista.
      Ne kun ovat hänen mielestään täysin väärät ja arvottomat. Ainoastaan sen verran hän on kiinnostunut, jotta pääsee osoittamaan, kuinka väärässä kaikki ovat. Pankaapa merkille
      tämä asia kun luette aloittaja tekstejä tässä(kin) ketjussa.

      Tuleeko uskovan kirjoittaa tässä ketjussa oppejaan, joita aloittaja sitten mitätöi
      omalla täydellisellä ymmärtämisellään ja viisaudellaan? Miettiä sopii. Mutta jos tahdot,
      että oppisi poljetaan suohon, että tulet mitätöidyksi, ja että tulee riitaa, kirjoita aloittajalle.

      • synnittömätkö

        Taas yksi lakeija puolustelee noita harhaoppeja, joihin itsekin on selvästi sekaantunut !!!

        Näistä asioista on vuosia jo keskusteltu, esim. "lähettiläsa" itse sanoo yrittäneensä levittää harhaoppiaan jo 15 vuotta täällä !

        No, minä paljastan Raamatun avulla ja kautta nuo opit harhaopeiksi, eli pyrin suojelemaan nuoria uskovia eksymiseltä noihin samoihin harhoihin.

        Minä en mitätöi ketään henkilökohtaisesti, vaan puutun vääriin oppeihin, ja vääriin toimiin.

        On eri asia käydä kiinni persoonaan haukkumalla ihmistä ja hänen ulkoisia sun muita piirteitä !

        Toinen asia on siis kohdistaa Sanat vääriin oppeihin ja vääriin tekoihin.

        Siis samoin tulee toimia lasten kanssa, eli kertoa lapselle, että teko on väärä, mutta lapsi itsessään on arvokas, samoin valehtelu on väärin, mutta lasta rakastetaan kuitenkin, toki se valehtelu ei saa jatkua.

        Kaikki tuo tehdään selittämällä lapselle kärsivällisesti ja tarvittaessa yhä uudestaan, että lapsi oppisi itse näkemään ja ymmärtämään oikean ja väärän eron ja rajan ja valheen ja totuuden eron ja rajan.

        Tätä olen pitkäjänteisesti tehnyt täälläkin !

        Yhä siis sanon näillekin Totuudesta eksyneille eksyttäjille, että parannus on madollista heidänkin kohdallaan !!!

        Pitäisi vain luopua valheista, mutta kun eivät nämä tahdo, ja miksi Raamatun mukaan eivät tahdo ?

        2. Tess. 2: 12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan MIELISTYNEET VÄÄRYYTEEN.

        Eli te vain tykkäätte enemmän valheesta kuin Totuudesta !!!

        Tuo on teidän perus ongelmanne.

        7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
        8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
        9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
        10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
        11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
        12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

      • nostetaan.tärkeää

        Pitää nostaa tätä, että nämä asiat lukee mahdollisimman moni !

    • Tämmöisen aloitus mitä aloituksen tekijä on tehnyt saa minua aina iloitsemaan ! Ja ylistämään Jumala. Koska hänen tekstistä näen mitä Jumala on tehnyt minussa ja miten Jumala Voimallisesti pitää minut pystyssä etten minä tarvitsee tehdä syntiä. Hänen Voimassa on kaikki mahdollista ja niin tulee kaikki Hänestä Uudestisyntyminen mitä ja mihin me pääseemme ja myös sen miten Hän karsi pois ulkoiset synnit ensin ja sitten Hän antaa kuoleman isku minulle ja tuo vanha aatu tai liha tuo kaiken keskipiste mun elämässä joka luule olevansa jumala joskus saa kuolemanisku. Elikkä tuo heikko ja surkea lihallinen minä josta aloittaja puhuu niin paljon ja pitää niin vahvana että on jotenkin niin kuin hän ihailisi tuo liha ja vanha Aatami. Mutta niin yleensä on, kun on ihmisriippuvainen ja riippuvainen toisista imisistä ja heidän opetuksista ja oma elämä ja toisten ihmisten elämä on fokuksessa ja keskipisteessä johon hän on pohjan rakentanut ja saanut tuollainen pikku hiljaa tee se itse uskonnollinen elämän pyrkimys ja kasvu / opetus ohjelmassa missä on. Mutta meillä on Jumalan Ohjelma missä meitä on poistettu kokonaan kun ei ole mitään kelvollista minkä päälle rakentaa eikä ole mitään joka oppisi mitään eikä ymmärtäisi mitään. Täysin ulkona kaikesta ja jos on jotain hyvä joka tapahtuu niin , se johtuu vain sentakia että Armosta on Jumala olemassa ja Hän on niin Suuri että Hän tietää ja ymmärtää miten Hän vie meitä ja lapsi saa laittaa silmät kiinni ja ikään kuin nukahtaa kun Hän vie meitä taivaaseen senkautta mitä Jeesus sanoi ja vastasi opetuslapsille nyt ette ymmärtää mutta jälkeenpäin kun olette juoneet maljan niin ymmärrätte. 10:38 Mutta Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?"
      10:39 He sanoivat hänelle: "Voimme." Niin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin; Ja silloin ihmetellään. Oliko se näin helppoa Uudestisyntyä kuolla Jeesuksen kanssa Ristillä Kristuksessa ja nyt saa elää Hänen elämä Hänessä Kristuksessa ja ihmeen kautta aivan yliluonnollisesti hetkessä,, muuttua aivan ihanaksi uskovaiseksi,, joka kaikki ihailee ja ihmettele eikö tuo ollut tuo tuttu se ja se ? Mutta mistä toi on tullut? kaksois veli tai sisko ? Häh en tajua..
      Toivottavasti aloittaja nyt tajua että se mitä hän puhuu vääristyneesti että me itse teemme on Jumala tehnyt ja pitäisi tehdä koska me emme puhu koskaan itsestä. Niin kuin meillä olisi jotain mahdollisuuksia . Koska olemme kokonaan kirottuja ja vain armosta Uudestisynnymme kun Jumala päättää että nyt se hetki on tullut mihin Hän pakottaa meitä kohtamaan koska Hän Rakastaa meitä niin paljon niin kuin Hän pakotti Pietari monen kerta.

      Toivottavasti kaikki on huomannut jo tässä vaiheessa ettei uskovaiset voi olla Uudestisyntyneitä kun he ovat tulleet uskoon. Vaan tä tapahtuu Jumalan aikataululla miten Hän saa ihminen antautumaan että Hän voi alkaa ottaa pois ulkoiset synnit. Mutta olkaa Rohkeita luottamaan Jumalaan joka Todella VOI !!

      • synnittömätkö

        Eli sinäkin siis olet yhä vain menossa kadotukseen ???

        Kun omien sanojesi perustella olet vasta uskossa, mutta et uudestisyntynyt eli Hengestä syntynyt !

        Siis Jeesus sanoo selvästi sen, että jos ihminen ei ole uudestisyntynyt, ei hän näe Jumalan Valtakuntaa, eli ei pääse Taivaan kotiin !

        3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
        4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
        5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
        6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
        7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
        8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

        Oletko Savis siis menossa yhä vain kadotukseen ???

        Ja samoin siis lähettiläsA ja sanansuojassa, sillä hekin yhä tekevät syntiä, vaikka toisin väittäisivätkin.

        Olen monista valheista heidät jo saanut kiinni, ja sanansuojassa nähdäkseni jopa pilkkasi juuri Pyhää Henkeä, väittämällä Pyhää Henkeä saastaiseksi hengeksi.

        Olette siis kaikki yhä vaan menossa kadotukseen, vaikka kai kuvittelette paisuneisuudesssanne muuta, siis TEIDÄN OMAN OPPINNE MUKAAN NÄIN TEILLE KÄY !

        Ei turhaan Jeesus sanonut kaltaisistanne ulkokullatuista omavanhurskaista, jotka luottivat itseensä:

        Matt. 23:13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.

    • lähettiläs.Antikristus

      Nämä eksyttäjät siis OIKEASTI opettavat sellaista oppia, jossa päälinjat menevät näin:

      1) Ensin tullaan VAIN "uskoon", mutta EI UUDESTISYNNYTÄ !

      2) Siitä alkaa Raamatun lukeminen ja ITSE OPISKELU, siis ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ !

      3) Tuossa vaiheessa siis ihminen ITSE PYHITTÄÄ ITSEÄÄN Jumalalle kelpaavaksi, kun Henkeä hänelle siis ei voi olla, kun oppisi mukaan hän EI OLE VIELÄ UUDESTISYNTYNYT !

      4) Raamatun ITSE OPISKELUN KAUTTA JA AVULLA ihminen sitten saavuttaa sen kelpoisuuden Jumalan edessä, ja sitten ihminen vapautuu lihastaan, ja hänestä tulee "täydellinen", ja hän pystyy vastustamaan syntiä ITSE.

      5) Tuota tilaa sinä sitten väität "uudestisyntymiseksi" tai "kasteen haudaksi", eli sinä väität siis että tuossa vaiheessa vasta ihminen saa Pyhän Hengen !

      Joten KAIKKI PYHITTYMINEN TAPHTUI SIIS ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ, eli ihminen siis oikeasti ITSE PYHITTI ITSENSÄ Jumalalle kelmppavaksi, eli ANSAITSI OMILLA TEOILLA JA TYÖLLÄÄN PELASTUKSEN !

      Ei voi olla enää selvempää omavanhurskauden tietä kuin tuo, jota sinä markkinoit !

      Ja oikeasti Raamatun mukaan Uskoontulo = Uudestisyntyminen !

      Vaikka te väitätte niitä eri asioiksi !

    • Synnistä.vapautettu

      Sekavia epäraamatullisia harhaoppeja monet ovat esittäneet.
      Uskoon tuleminen ja parannus synnistä on ensi askel. Sitten vesikaste. Ja Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä.

      Lankeemuksia tapahtuu ihan jokaiselle uskoon tulleelle, joka päivä.
      "Kaikki vääryys on syntiä." 1 Joh. 5:17. Onko se totta? Onko jokainen erehdys syntiä? Niinhän siinä sanotaan.
      Eivätkö synnittömät siis koskaan tee mitään väärin eli syntiä?

      "Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi. " Jaak. 4:17. Onko joku elänyt tämän päivän sillä tavalla,. että on tehnyt oikein kaiken, mitä voi tehdä lähimmäistensä parhaaksi? Oletko vienyt eteen päin evankeliumia kaikille, kenelle on mahdollista? Jos et ole, olet tehnyt syntiä.

      Ehkä niillä synnittömillä ei ole enää mitään asiaa Jeesukselle. Ei ole enää tarvetta edes nöyrtyä, koska eivät enää tee mitään väärin.

      Uskoon tullut on ristin veren kautta vapautettu synnistä ja sen seurauksista. Room. 6:22. Ja kun virheitä tapahtuu (enkeleissäänkin hän havaitsee virheitä) saamme mennä ristin juureen joka päivä, armoalttarille puhdistautumaan "kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta". 2 Kor. 7:1.

    • Mikä.on.totta

    • Hyppikää.ja.huutakaa

      Kun sinä saat oikean Pyhän Hengen kasteen käytyäsi ensin oikealla vesikasteella, niin sitten sinä ymmärrät, että henkikasteen saanut hyppii ilosta.
      Johannes Kastaja sai Pyhän Hengen kasteen äitinsä kohdussa alkaen hyppiä siellä jo ennen syntymäänsä. Samalla hänen äitinsä sai henkikasteen.
      Lue Luukas 1:41.

    • Täytyy valaista sinut..

      1) Ensin tullaan VAIN "uskoon", mutta EI UUDESTISYNNYTÄ ! <<< OIKEIN !!!

      2) Siitä alkaa Raamatun lukeminen ja ITSE OPISKELU, siis ILMAN PYHÄÄ HENKEÄ !<<< VÄÄRIN !!!
      2) Kun Tullaan Oikeasti Uskoon niin kuin Pyhä Henki opettaa että Jeesus sanoi opetuslapsille että he saavat voima ja jos olis edes sinappisiemen verran uskoa niin alkais siirtä vuoria. niin siinä sitten ihminen Jumalan Voimasta alkaa ymmärtää Pyhä raamattu ja että Hän tulis tulla kastettu Pyhässä Hengessä ja siinä kaatui sun seuraavat kohdat 3 ja 4 ja 5 ! Mutta on jännä että sun mielestä sä Pyhität itseäsi lukemalla Pyhä Raamattu .

      3) Tuossa vaiheessa siis ihminen ITSE PYHITTÄÄ ITSEÄÄN Jumalalle kelpaavaksi, kun Henkeä hänelle siis ei voi olla, kun oppisi mukaan hän EI OLE VIELÄ UUDESTISYNTYNYT ! <<<VÄÄRIN MENI !!

      4) Raamatun ITSE OPISKELUN KAUTTA JA AVULLA ihminen sitten saavuttaa sen kelpoisuuden Jumalan edessä, ja sitten ihminen vapautuu lihastaan, ja hänestä tulee "täydellinen", ja hän pystyy vastustamaan syntiä ITSE.<<< VÄÄRIN MENI

      5) Tuota tilaa sinä sitten väität "uudestisyntymiseksi" tai "kasteen haudaksi", eli sinä väität siis että tuossa vaiheessa vasta ihminen saa Pyhän Hengen ! VÄÄRIN MENI

      6) ja sitten kun ihminen saa ja tulee kastettu niin kuin Johannes opettaa että Jeesus kastaa Hengellä ja tulella niin ihminen Uudestisyntyy aivan Kristuksen kaltaiseksi.. Niin kuin Apostolit kirjoitti !! Että näin pahasti ennen kuin he uudestisyntyi >> 1.Pietarin kirje:
      1:14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte.
      Tit 3:3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
      Kol 3 3:5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, >> Jakeen lisätiedot
      3:6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
      3:7 ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
      3:8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen
      Efesolaiskirje:
      1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, >> Jakeen lisätiedot
      2:2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
      2:3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;

      VOI VOI Eksyttäjä antikristuksen lähettiläs ? Miten olet tuollaisen pimeyden joutunut ettet ole löytynyt sen salattu viisauden joka oli tapahtunut apostolijoille ja muuttanut heitä kokonaan ? Meinatko yltä edes lähellä apostolien puhtauutta,, tuolla pikku hiljaa valmistus opetuksella ? Ja kasvatusohjelmalla ??

      • olenhuomannut

        Savis jakaa viisautta.

      • lähettiläs.Antikristus

        Savis, etkö itsekkään ymmärrä sitä, että mihin sinä uskot ja te uskotte ???

        TE ITSE olette selvästi sanoneet, että oppinne mukaan Pyhää Henkeä ei saada "uskoontulossanne", vaan vasta siinä, mitä te nimitätte "uudestisyntymiseksi" !!!

        Kerrotko nyt sen, että miten teitä voi Pyhä Henki opettaa, jos teillä ei Henkeä vielä edes ole ????????

        Etkö ymmärrä edes logiikkaa, etkä Hengellisiä asioita ???

        Siis Hengen on mahdotonta opettaa, eli avata Sanaa Eläväksi teille, ennen kuin teillä Henki on itsessänne !!!

        Ja jos teillä ei "uskoontultuanne" ole Pyhää Henkeä, niin samoin on täysin mahdotonta pyhittyminen, sillä se on Pyhän Hengen työtä, eikä Henki pyhitä uudestisyntymätöntä, vaan Hengestä syntynyttä eli uudestisyntynyttä !!!

        Jos Pyhä Henki opettaisi ja pyhittäisi uudestisyntymätöntä, niin Kristusta eikä Ristintyötä edes tarvittaisi !

        Kuka tahansa uskosta osaton eli uudestisyntymätön saavuttaisi pelastuksen omilla ansioillaan ja toillaan ja töillään.

    • oijospaoisisaanutollamu

      Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa ..

    • antaahänenjäädä

      Minä olen nähnyt noiden kirjottavan siitä, että Pyhä Henki on kastelahja. Sehän se onkin Jumalan Sanan mukaan. Pyhän Hengen kastekin on niinkuin nuo parjatus sanovat. Tuo kaste tulee sitten, kun Jumala sen katsoo sopivaksi antaa.
      Pyhän Hengen lahja ja Pyhän Hengen kaste eivät ole sama asia.

      Nimimerkki Lähettiläs.Antikristus ei ymmärrä ollenkaan sitä mitä toisten viestit kertovat.
      Hänet kannattaisi jättää kirjoittelemaan omiaan vastaamatta niihin mitenkään.

      • kamalanimmari

        Tuo nimimerkkikin on aivan kama. Kuka haluaa käyttää nimimerkki Lähettiläs.Antikristus?
        Näyttää tuo henkilö kirjoittavan niin sekaisesti, että jos tuntisi henkilökohtaisesti hänet, niin varmasti olisi hänestä kovasti huolissaan.
        No, nimimerkki taitaa kertoa mistä hengestä tuo henkilö kirjoituksia tuottaa.

    • kamalaaaa

      kamalanimmari ja sinun kuppikuntasi kommentit tunnen.

    • Lähettiläs antikristus? Pitääkö mun nyt opettaa antikristus myös ? En ymmärrä sun logiikka eikä sun nimimerkin käyttämistä kun ei pitäis olla mitään tekemistä saatanan kanssa? Mutta kirjoitat >>> Kerrotko nyt sen, että miten teitä voi Pyhä Henki opettaa, jos teillä ei Henkeä vielä edes ole ????????

      Etkö ymmärrä edes logiikkaa, etkä Hengellisiä asioita ???

      Siis Hengen on mahdotonta opettaa, eli avata Sanaa Eläväksi teille, ennen kuin teillä Henki on itsessänne !!! <<<

      Matt. 16:17
      Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.

      Pietaria ? Isä vai Pyhä Henki ?? Kuka opettaa Isävai Pyhä Henki ??

      Siis !! Kun ihminen on tullut uskoon niin Pyhä Henki voi hyvinkin ilmoitta ulkolta niin kuin ilmoitti Bileamin Aasille totuus. No Vanhan Liiton aikana oli sellaisia kuin Kuningas Saul josta otettiin pois Pyhä Henki ja sitten oli David joka rukoili älä Herra ota pois Pyhä henki minulta!! Mutta jos nä olis ollut Kastettu Pyhällä Hengellä niin kuin alkoi tapahtua ihmisille vasta Helluntai jälkeen Apt 2 . Niin ei Johannes kastaja ole turhaan kertonut että tulee uuden kastejärjestely ja jeesus kastaa Pyhä Hengellä ja tulella mutta siihen asti Pyhä Henki opettaa niin kuin niitä jotka eli Vanhan Liiton puolella kun olet tullut Uuskoon ja avaa sydämiin kaipaus tulla Uudestisyntynyt mutta silloin juokse antikristuksen Lähettiläs hänen luokse. Ja huutaa älä usko valheisiin . Kun tulit uskoon uudestisynnyit ja niin on antikristus saanut taas uuden opetuslapsen joka ei koskaan pyydä>>>> Herra kasta minut Hengellä ja Tulella !!!

      Senjälkeen on mahdollista Täyttyä voimakkaasti Pyhällä Hengellä niin kuin sanottiin Pietarista Täynnä Pyhä Henki ja Voima..

      • lähettiläs.Antikristus

        Tässä taas näkyy hyvin sinun totaalinen ymmärtämättömyytesi Savis !

        Vanhan liiton aikana oli ns. voideltuja, joilla jo silloin oli siis Pyhä Henki !!!

        Mutta vain harvoilla valituilla, siis Raamatun opetuksen mukaan !

        Eli Israelin kuninkailla oli Henki, sekä profeetoilla ja papeilla ja tuomareilla, sekä muilla erityisillä Jumalan palvelijoilla, mutta silloin ei siis ollut Pyhää Henkeä vuodatettu KAIKEN LIHAN PÄÄLLE, eli kaikilla sitä ei ollut vaan vain hyvin harvoilla !

        Totaalisen sekaisin olet tuossa Pietari kohdassa, sillä Pietaria opetti itse Jeesus, ja se oli siis Jumalan puhetta se !

        Toki Jumalan itsensä puhetta Pyhä Henki avaa !!!

        Miten voitkin olla noin oppimaton ja ymmärtämätön ???

        Nyt uskovilla ei todellakaan ole vierellä Herra Jeesus ihmisenkaltaisena, kertomassa Totuutta, etkö tätäkään raukka tajua ???

        Sitten tuo sekoilusi Hengellä kastamisesta, voi hyvää päivää sentään !

        Jeesus, Raamatun mukaan, kastaa uudestisyntyvän eli uskoontulevan Pyhällä Hengellä ja tulella.

        Siis Raamatun mukaan uskoontulo ja uudestisyntyminen on yksi ja sama asia, mutta tätäkään perus asiaa sinä ja te ette tajua näköjään ollenkaan, täytynee siitäkin tehdä aloitus erikseen !!!

      • varoitusharhaopista
        lähettiläs.Antikristus kirjoitti:

        Ei uskoon tulo ja uudestisyntyminen ole sama asia. Jokainen rehellinen tietää, että uskoon tullessa oli niin synnin turmelema, että häpesi itseään. Eihän ihminen ennen uskoon tuloa edes käsitä synnistä mitään. Uskoon tullut alkaa käsittämään synnin ja alkaa sitä katumaan, jos on oikein tullut uskoon.
        Sinä lähettiläs.antikristus levität HARHAOPPIA.

        Tunnetko Pyhän Hengen jumaluutta lainkaan ja sitä voimaa mitä Pyhä Henki levittää uskovaisille? Vai onko Pyhä Henki sinulle vain joku muu kuin Jumala?

      • lähettiläs.Antikristus
        varoitusharhaopista kirjoitti:

        Lopetatko itse jehovantodistajien harha opin leivittämisen ???

        Mitä tässä tapahtuu:

        34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
        35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
        36 Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
        37 sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
        38 te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
        39 Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
        40 Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
        41 ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
        42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
        43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
        44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
        45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin

        Pietari julisti vain Evankeliumin ja Kornelius huonekuntineen uudestisyntyi ja sen merkkinä tässä kohtaa Pietarille(yhä ymmärtämätön), vahvistettiin asia siten, että nuo puhuivat kielillä, joka siis kertoi Pietarille selvästi sen, että uudestisyntyminen oli tapahtunut !!!

        Paavali sanoo tämän samaan asian hyvin selvästi, että miten ja millä ja minkä kautta ihminen uudestisyntyy:

        1. Kor. 4:15 Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

        Siis jo pienois evankeliumi esim. riittää uudestisyntymiseen !!!

        Ei tarvita mitään uudestisyntymistä edeltävää opiskelujaksoa, eikä itse itsensä pyhittämisiä, jotta ihmisestä tulisi Jumalalle jotenkin kelpaavampi !

        Sellainen oppi on silkkaa omavaanhurskauden oppia ja sen pystyttämistä vain.

        Raamatun mukaan syntinen tulee täysin syntisenä Jeesuksen luo, ja saa silkasta Armosta syntinsä anteeksi Kristuksen kalliin sovintoveren ja Kristuksen Ristintyön ansiosta VAIN JA AINOASTAAN !

        Kristuksen Veri pesee siinä kohtaa synnit pois, kuten Sana oikein sanookin:

        Jes. 1:18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.

        Mutta te ette siis usko ja luota Kristuksen TÄYTTÄNEEN KAIKEA ja Kristuksen TÄYTETTYYN TYÖHÖN, vaan teidän on itse ansaittava pelastuksenne omilla teoillanne ja itse opiskeluillanne ja itse itsenne pyhittelyillä ja itsenne paranteluilla.

        Kristus ei siis riitä teille !

        Siksi olettekin pelastuksen ulkopuolella, sillä tuollainen omavanhurskauden tie vie kadotukseen Raamatun opetuksen mukaan !!!

        Herätkää ajoissa ja tehkää parannus !

      • huomasitkositä

        Huomasitko, että sinulta kysyttiin sitä, että onko Pyhä Henki Jumala?

      • kyssäriä

        Mikä kumman pienoisevankeliumi?

      • lisäätäänkysymyksiä

        Minä kysyn sellaista, että onko Jeesus Kristus Jumala?
        Vastaus kysymyksiin kertoo sinusta kaiken, joten vastaa nyt.

      • tärkeäasia

        Tiesitkö, että kielilläpuhuminen EI ole uudestisyntymisen merkki?

      • lähettiläs.Antikristus
        kyssäriä kirjoitti:

        Mikä kumman pienoisevankeliumi?

        Noinko vähän sinäkin tiedät ?

        Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä

        Hieman laajemmin:

        14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
        15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
        16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
        18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

        Tämä riittää hyvin uudestisyntymiseen !!!

      • Voihuuto

        Oi sinua kuinka halvaksi teet Jumalan antaman uskon. Et kai käsitä sitä, että poikaan voidaan uskoa miljoonalla eri tavalla ja koska et tuota käsitä et käsitä sitäkään, että ensin pitää tuntea Poika, jotta tietää kuka hän on ja mitä tahtoo.

        Olet kaukana Jeesuksesta, koska et koskaan ole tunnustanut Jeesusta Jumalaksi, joka hän on.

      • lähettiläs.Antikristus
        tärkeäasia kirjoitti:

        Tiesitkö, että kielilläpuhuminen EI ole uudestisyntymisen merkki?

        Voi hyvää päivää sentään !!!

        Mitä Pietari tässä toteaa:

        44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
        45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
        46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
        47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"

        Toki kaikki uudestisyntyvät eivät ala puhua heti kielillä, mutta älä nyt ala saivartelemaan !

        MINÄ KIRJOITIN TÄSTÄ TAPAUKSESTA !!!

        Kielillä puhuminen VAHVISTI Pietarille sen, että Kornelius huonekuntineen oli uudestisyntynyt eli tullut Jeesukseen Uskovaksi !

        TÄMÄ Korneliuksen TAPAUS SIIS VIE TOTAALISESTI MATON ALTA, noilta eksyttäjiltä, jotka väittävät siten, että uudestisyntyminen tapahtuu vasta laajan Raamatunopiskelun kautta ja jälkeen !!!!!!!!

      • tämäasiaontärkeä

        Et käsitä mitä kirjoitat, joten minä täällä kyselen sitä, johon et vastausta anna, että onko Jeesus Jumala. Älä vain sano, että Jeesus on Jumalan poika, mutta ei Jumala, sillä ei Jumalan poika voi olla muuta kuin Jumala.
        Selitä se, että kiellät Jeesuksen jumaluuden.

      • lähettiläs.Antikristus
        Voihuuto kirjoitti:

        Oi sinua kuinka halvaksi teet Jumalan antaman uskon. Et kai käsitä sitä, että poikaan voidaan uskoa miljoonalla eri tavalla ja koska et tuota käsitä et käsitä sitäkään, että ensin pitää tuntea Poika, jotta tietää kuka hän on ja mitä tahtoo.

        Olet kaukana Jeesuksesta, koska et koskaan ole tunnustanut Jeesusta Jumalaksi, joka hän on.

        Älä anna vääriä todistuksia lähimmäisestäsi !!!

        SE ON SYNTIÄ !!!

        EN OLE MISSÄÄN KIELTÄNYT Jeesuksen olevan Jumala !!!

        Mutta se, vaikka te sanoisittekin itse, että Jeesus on Jumala, se ei tee teistä edes uskovia vielä !!!

        Olen tämän JO kirjoittanut !

        Siis Suomessa on satoja tuhansia uskosta osattomia ns. tapakristittyjä, jotka sanovat uskovansa siihen, että Jeesus on Jumala, mutta se ei tee heistä uskovia, ei todellakaan !!!

        Eli jonkun vastaus tuohon kysymykseen, ei vielä kerro EI YHTÄÄN MITÄÄN !

        Te olette NIIIN totaalisen ymmärtämätömiä, että teitä voisi siis huijata kuka vaan, pelkästään sanomalla sen, mitä te haluatte kuulla !

      • kopiokone

        Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

      • kaikensekertoo
        lähettiläs.Antikristus kirjoitti:

        Älä anna vääriä todistuksia lähimmäisestäsi !!!

        SE ON SYNTIÄ !!!

        EN OLE MISSÄÄN KIELTÄNYT Jeesuksen olevan Jumala !!!

        Mutta se, vaikka te sanoisittekin itse, että Jeesus on Jumala, se ei tee teistä edes uskovia vielä !!!

        Olen tämän JO kirjoittanut !

        Siis Suomessa on satoja tuhansia uskosta osattomia ns. tapakristittyjä, jotka sanovat uskovansa siihen, että Jeesus on Jumala, mutta se ei tee heistä uskovia, ei todellakaan !!!

        Eli jonkun vastaus tuohon kysymykseen, ei vielä kerro EI YHTÄÄN MITÄÄN !

        Te olette NIIIN totaalisen ymmärtämätömiä, että teitä voisi siis huijata kuka vaan, pelkästään sanomalla sen, mitä te haluatte kuulla !

        Se kertoo kaiken. Miksi sinä et uskalla kertoa siitä, että Jeesus on Jumala? Mikä estää sinua tunnustamasta sen, että Jeesus ja Pyhä Henki on yhdessä Isän kanssa Jumala, jota meidän ihmisten tulee totella, kunnioittaa ja rakstaa?

      • kaikensekertoo
        kaikensekertoo kirjoitti:

        Anteeksi, piti tietenkin kirjoittaa, että RAKASTAA ja kaiken lisäksi rakastaa yli kaiken.

      • lähettiläs.Antikristus
        kaikensekertoo kirjoitti:

        Se kertoo kaiken. Miksi sinä et uskalla kertoa siitä, että Jeesus on Jumala? Mikä estää sinua tunnustamasta sen, että Jeesus ja Pyhä Henki on yhdessä Isän kanssa Jumala, jota meidän ihmisten tulee totella, kunnioittaa ja rakstaa?

        Mitä ihmettä sinä sekoilet ???

        Juurihan minä PAINOTIN oikein, että en ole missään Jeesuksen Jumaluutta kieltänyt !!!

        Etkö sinä raukka ymmärrä edes lukemaasi ?????????????????????????

        Siis tuo KOKO VÄITE ON TEIDÄN OMASTA PÄÄSTÄNNE, eli silkkaa VALHETTA !

        Te tuomitsette minua vastoin Totuutta, omiin harhaluuloihinne ja harha kuivtelmiinne perustuen !!!

        Teillä ei nyt ole itsellänne kaikki hyvin, kun yritätte jopa VALHEEN KAUTTA JA AVULLA minua mustamaalata !!!

      • kiinnostunutasiast

        Tunnustatko sinä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki on yksi Jumala?
        Jos tunnustat, niin miksi tunnustukseksi ei saa sinua seuraamaan Jeesusta, vaan tekosi osoittaa sinun tekevän antikristuksen tekoja? Nimimerkki on sinulle oivallinen ja totuudenmukainen sillä tekosi paljastavat sinut. Et siis tunnusta Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä Jumalaksesi.

        Kerro mikä sinulle on Pyhä Hen ki, kerro aivan omin sanoin.

      • lähettiläs.Antikristus
        kiinnostunutasiast kirjoitti:

        Oletko ihan sekaisin jo ???

        Olen JO MONTA KERTAA ASIAN SELVÄSTI SANONUT JA TUNNUSTANUT !!!

        Mutta yhä vain jatkat valehteluasi ja mustamaalaus yritystäsi !!!

        MIKSI ???

        Minä seuraan Jeesusta olen seurannut jo yli 40 vuotta !

        Eli yli 40v sitten, minä jo sain syntini anteeksi ja uudestisynnyin !

        Mutta meillä taitaa olla vaan eri herra ja eri tie, sillä sinä et selvästikkään usko siihen, mitä Sana eli Jeesus sanoo, vaan uskot valheisiin.

        Siksi nytkin kohdallani sinä esitit ja esität valheita, koska vaalheen isä on selvästi sinun isäsi, sillä tuo valehtelusi sinut ja oikean isäsi paljastaa:

        Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

        Siis murhaaja sinä olet myös, sillä vihaat selvästi minua, joka olen uudestisyntynyt uskova, ja jos väität itse itseäsi uskovaksi, sinun tulisi minua rakastaa, eikä puhua minusta valhetta ja yrittää minua vastoin Totuutta mustamaalata !!!

        1. Joh. 3:15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

        9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.
        10 Joka rakastaa veljeänsä, se pysyy valkeudessa, ja hänessä ei ole pahennusta.
        11 Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.

        Jaak. 4:11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.

        Nyt siis enää on kysymys siitä, että oletko sinä veli/sisar, vai et ?

        Siis se on täysin varmaa, että maailma ja maailman ihminen vihaa Jumalan lasta, eli siinä ei ole mitään uutta ja ihmellistä, mutta jos sinä sanot itse itseäsi uskovaksi, ja silti vihaat selvästi minua, niin mitä se kertoos siis sinusta itsestäsi ???

    • Henkikasteen.merkki

      Kielilläpuhuminen ei ole uudestisyntymisen merkki. Totta. Mutta kielilläpuhuminen on merkkinä Pyhän Hengen kasteesta, jonka uudestisyntynyt saa ottaa vastaan.

      • lähettiläs.Antikristus

        Älä viitsi !

        Kielillä puhuminen ei ole mikään merkki mistään Pyhän Hengen kasteesta !!!

        Pyhä Henki jakaa lahjojaan TAHTONSA mukaan ja OMASSA AIKATAULUSSAAN, se ei vaadi mitään Hengellä täyttymistä, että lahjat alkavat toimia !!!

        Olen itse tästä hyvä esimerkki, lahjat ovat alkaneet toimia sitä mukaa, kun Herra on parhaaksi nähnyt ja nähnyt tarpeen sille, ja ajan oikeaksi niitä jakaa !!!

        Se siis ei ole vaatinut mitään erityistä "Hengellä kastamista", näin käytännön tasolla !!!

        Jeesus kastaa jokaikisen uudestisyntyvän jo siinä uudestisyntymisen hetkessä Pyhällä Hengellä !!!

        Eli ilman Henkeä ei ole Elämää, ilman Henkeä ei ole ihminen syntynyt Hengestä, eli uudestisyntynyt.

        Uudestisyntymässä ihmisestä tulee siis Jumalan temppeli, eli Jumalan asumus, Pyhän Hengen meissä asumisen kautta, ja ihan kuten Pyhä Henki TÄYTTI ilmestysmajan, joka nahkapäällysteinen maja, siis on kuva uuden liiton uskovasta, niin samoin siis kun Pyhä Henki tulee uudestisyntyvään, Hän täyttää "asumuksen", eli ihmisen !

        Etkö huomannut tätä?
        Tunnustatko sinä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki on yksi Jumala?
        Jos tunnustat, niin miksi tunnustukseksi ei saa sinua seuraamaan Jeesusta, vaan tekosi osoittaa sinun tekevän antikristuksen tekoja? Nimimerkki on sinulle oivallinen ja totuudenmukainen sillä tekosi paljastavat sinut. Et siis tunnusta Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä Jumalaksesi.

        Kerro mikä sinulle on Pyhä Hen ki, kerro aivan omin sanoin.

      • lähettiläs.Antikristus
        kiinnostunutasiast kirjoitti:

        Etkö huomannut tätä?
        Tunnustatko sinä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki on yksi Jumala?
        Jos tunnustat, niin miksi tunnustukseksi ei saa sinua seuraamaan Jeesusta, vaan tekosi osoittaa sinun tekevän antikristuksen tekoja? Nimimerkki on sinulle oivallinen ja totuudenmukainen sillä tekosi paljastavat sinut. Et siis tunnusta Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä Jumalaksesi.

        Kerro mikä sinulle on Pyhä Hen ki, kerro aivan omin sanoin.

        Jopa osaat jankata vaikka olen vastannut sinulle MONEEN KERTAAN JO !

        Pyhä Henki on minulle henkilökohtainen Opettaja, joka avaa Sanan minulle henk koht Eläväksi !

        Se Elävä Sana vaikuttaa minussa oppimista ja pyhittymistä ja puhdistumista !

        Ilman sitä Hengen opetusta ja muistuttamista, en siis pyhittyisi mihinkään enkä puhdistuisi enkä kasvaisi Hengelliseksi aikuiseksi, eli Kristuksen täyteyden täyden iän määrään.

        Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Ef. 4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
        14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
        15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
        16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

      • tunnustuksestakyse

        Tätä usein on aloittajalta kyselty, mutta vastausta ei kykene antamaan. Tuo poistuu palstalta, tai suorastaan kieltäytyy vastaamasta, vaikka raamatun mukaan tälläisiin kysymyksiin pitää aina vastata.

      • vieläkerrankysytään
        lähettiläs.Antikristus kirjoitti:

        Jopa osaat jankata vaikka olen vastannut sinulle MONEEN KERTAAN JO !

        Pyhä Henki on minulle henkilökohtainen Opettaja, joka avaa Sanan minulle henk koht Eläväksi !

        Se Elävä Sana vaikuttaa minussa oppimista ja pyhittymistä ja puhdistumista !

        Ilman sitä Hengen opetusta ja muistuttamista, en siis pyhittyisi mihinkään enkä puhdistuisi enkä kasvaisi Hengelliseksi aikuiseksi, eli Kristuksen täyteyden täyden iän määrään.

        Joh. 14:26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

        Ef. 4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
        14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
        15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
        16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

        Edellenkään hän ei vastaa siihen, että onko Jumala hänelle Isä, Poika ja Pyhä Henki!!!!

      • lähettiläs.Antikristus
        vieläkerrankysytään kirjoitti:

        Edellenkään hän ei vastaa siihen, että onko Jumala hänelle Isä, Poika ja Pyhä Henki!!!!

        ON ON ON ON ON ON !!!!!

        Olen kohta kymmeniä kertoja sen selvästi kertonut, mutta TE ETTE ITSE HALUA SITÄ USKOA !!!

        Te yritätte siis vaikka väkisin tehdä minusta harhaoppista !!!

        Ihan sairasta ajojahtia ja mustamaalaus yritystä teiltä !

        HÄVETKÄÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • katsopeiliin
        lähettiläs.Antikristus kirjoitti:

        ON ON ON ON ON ON !!!!!

        Olen kohta kymmeniä kertoja sen selvästi kertonut, mutta TE ETTE ITSE HALUA SITÄ USKOA !!!

        Te yritätte siis vaikka väkisin tehdä minusta harhaoppista !!!

        Ihan sairasta ajojahtia ja mustamaalaus yritystä teiltä !

        HÄVETKÄÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Kukahan täällä ajojahtia harrastaa? Katso peiliin. Sinä kiellät teoilla Jumalan opin kokonaan.
        Olet toiminut tuomarina tällä palstalla todella pitkään, mutta se ei kestä loputtomasti, vaan joudut vastaamaan kamalista teoistasi sen oikeuden eteen mihin jokainen kerran joutuu.

        Sinulta kysellelään onko Isä, Poika ja Pyhä Henki sinulle Jumala ja tuohon vastaamisesta olet kauan kieltäytynyt. Nyt olet päättänyt tunnustaa suullasi joten kuten, mutta kieltää teoillasi ja näin olet kaukana totuusesta.
        Teet jatkuvia aloituksia millon Jumalan muodosta, milloin syyttääksesi lähimmäisiä ja halventaakseksi heitä, mutta kannatusta et saa. Sen verran sivistynyttä joukkoa täällä on, että noin räkeään toimintaan eivät halua osallistua. Ei nimimerkin vaihtaminen auta asiaa, sinut tunnistaa helposti pahantahtoisuudestasi.

      • lähettiläs.Antikristus
        katsopeiliin kirjoitti:

        Olisit ITSE lukenut sen, mitä olen kirjoittanut jo aiemmin, ja moneen kertaan, niin ei olisi tarvinnut kysellä !!!

        Sinä NYT syyllistyit siis valheteluun !!!

        Annoit väärän todistuksen lähimmäisestäsi !!!

        Se on syntiä !!!

        Pyydätkö nyt anteeksi ???

        Vai onko sinulla lupa Jumalalta valehdella ja syytellä vastoin Totuutta ???

      • seurannutaktiivisesti

        Jos viitsisin, niin löytäisin todistuksia siitä miten sinulta on kyselty, että onko Jeesus Jumala ja sinä olet kertonut, että et suostu vastaamaan tuollaisiin kyselyihin ja alkanut pilkata kyselijöitä.

        Jokainen, joka täällä lukee aktiivisesti ketjuja näkee sinun tekosi, jotka ovat pelkää pilkkaamista, syyttämistä ja halveksintaa muita kohtaan. Toki osaat toisinaan kirjoittaa näennäisesti raamatunmukaan, mutta kohta jo ilmaiset todellisen luonteesi ja uskosi. Et voi salata totuutta itsestäsi.

      • lähettiläs.Antikristus
        seurannutaktiivisesti kirjoitti:

        Näytä toteen, että missä olen pilkannut !!!

        Totuuden sanominen ei yhäkään ole pilkkaamista !!!

    • kopiokone

      Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
      Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".

      • lähettiläs.Antikristus

        Näinkö sokea sinäkin olet ?

        1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
        2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
        3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
        4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".

        Mitä tässä sanotaan ???

        Nuo olivat kuulleet Johannes Kastajalta ilosanoman, ei edes opetuslapsilta !

        Heillä ei siten ollut vielä edes tietoa Pyhästä Hengestä, eikä Hengen vuodatuksesta !

        Edes apostolit eivät saaneet Pyhää Henkeä, ennen kuin 3:na päivänä kuolemansa jälkeen, kun Hän oli noussut ylös.

        Eli nuo eivät millään olisi voineet saada Pyhää Henkeä silloin kun Johannes Kastaja heille Jeesuksesta todisti !!!

        Kukaan ei saanut Pyhää Henkeä ennen Jeesuksen ylösnouseemusta siis, eivät edes opetuslapset/apostolit !

        Ja sen Hengen vuodatuksen jälkeenkään, ei saatu automattisesti Pyhää Henkeä, vaan sen saivat nuo sen ajan juutalaiset eli vanhan liiton uskovat apostolien kätten päälle panon kautta.

        Siis vaikka moni oli tullut Jeesukseen uskovaksi, ihan kuten appostolit, jo ennen Jeesuksen kuolemaa, niin Hengen he saivat vasta sitten kun Jeesus oli noussut ylös.

        Miksi ette tutki kunnolla Sanaa ja mitä se opettaa, miksi otatte yhden jakeen ja teette siitä järjettömiä järjen päätelmiä ???

      • PyhäHenkialussa

        Aivan. Eivät nuo opetuslapset saaneet Pyhää Henkeä tullessaan uskoon. Myöhemmin varmasti saivat jopa Pyhän Hengen kasteenkin. Alussa Pyhän Hengen lahja tulee opetuslasten päälle. Sitähän se Pietarikin ihmetteli, kun pakanoidenkin päälle tuli Pyhä Henki samaten kuin oli tullut opetuslasten päälle alussa.
        Tämän tiedon olen luken sekä raamatusta, että muutaman oikean opettajan kertomana.

      • kaksi_ropoa
        PyhäHenkialussa kirjoitti:

        Efeson noin kaksitoista miestä olivat uskossa ja opetuslapsia. Paavali ei johdattanut heitä tuntemaan Jeesusta ja uskon teitä, vaan Paavali opetti noille eEfesolaisille kasteen Jeesuksen nimeen.
        Nuo kaksitoista olivat tulleen uskon tosdenäköisesti Apolloksen kautta.
        Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta, puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen.
        Hän rupesi rohkeasti puhumaan synagoogassa. Mutta kun Priskilla ja Akylas olivat häntä kuunnelleet, ottivat he hänet luokseen ja selvittivät hänelle tarkemmin Jumalan tien.

      • lähettiläs.Antikristus
        kaksi_ropoa kirjoitti:

        Viitsitkö edes lukea sen, että mitä tuossa kohdassa sanotaan:

        2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
        3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".

        Eli Johannes Kastaja oli todistanut heille selvästikin Jeesuksesta !

        Heidät oli kastanut Johannes, eikä Apollos.

        Vain Johannes kastoi Johanneksen kasteella parannukseen !

      • Herrantiestä

        Apollos oli saanut parannuksen kasteen, jota myös Johanneksen kasteeksi nimitettiin. Vaikka tuo mies oli palava hengessä, ei tuo silti tuntenut kovinkaan hyvin Herran tietä. Hänen onnekseen Priskilla ja Akylas olivat kuunnelleet häntä ja todenneet sen, että mies tarvitsee tarkempaa opetusta Jumalan tiestä.
        Olisipa tuollaisia tänä päivänäkin opettamassa Jumalan tietä. Näyttää ikävä kyllä siltä, että ensimmäisille paikoille änkeävät nuo, jotka haukkumalla ja syyttelemällä pyrkivät opettamaan jotakin tietä.
        Tämänkin ketjun aloittanut henilö kuuluu noihin haukkujiin, joita ei kertakaikkiaan voi kukaan todesta ottaa. Huh, jos tuollaiset opettajat olisivat Jumalan asialla, niin kyllä kansa karttaisi Jumalaa.

      • kaksi_ropoa
        lähettiläs.Antikristus kirjoitti:

        Viitsitkö edes lukea sen, että mitä tuossa kohdassa sanotaan:

        2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
        3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".

        Eli Johannes Kastaja oli todistanut heille selvästikin Jeesuksesta !

        Heidät oli kastanut Johannes, eikä Apollos.

        Vain Johannes kastoi Johanneksen kasteella parannukseen !

        Jotain jäi sinulta kaikessa kiihkossasi huomaamatta, Apolloksesta sanotaan: "mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen".
        Efesos sijaitsee nykyisen Turkin alueella, länsirannikolla. Sieltä olisi ollut aika matka Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Lisäksi Johannes kastoi israelilaisia. Pakanat olivat ulkopuolella.

      • lähettiläs.Antikristus
        kaksi_ropoa kirjoitti:

        Jotain jäi sinulta kaikessa kiihkossasi huomaamatta, Apolloksesta sanotaan: "mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen".
        Efesos sijaitsee nykyisen Turkin alueella, länsirannikolla. Sieltä olisi ollut aika matka Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Lisäksi Johannes kastoi israelilaisia. Pakanat olivat ulkopuolella.

        Ei jäänyt huomaamatta !

        Johannes Kastaja kastoi vain vanhan liiton uskovia, eli Israeilin sukukuntaa eli juutalaisia !!!

        Ei pakanoita !

    • lähettiläs.Antikristus

      No, "katso peiliin" nikki, vastaa nyt ITSE !!!

      Olisit ITSE lukenut sen, mitä olen kirjoittanut jo aiemmin, ja moneen kertaan, niin ei olisi tarvinnut kysellä !!!

      Sinä NYT syyllistyit siis valheteluun !!!

      Annoit väärän todistuksen lähimmäisestäsi !!!

      Se on syntiä !!!

      Pyydätkö nyt anteeksi ???

      Vai onko sinulla lupa Jumalalta valehdella ja syytellä vastoin Totuutta ???

      • montakoaloitusta

        Montako aloitusta olet tänään taasen tehnyt. Sinä häpäiset koko palstan.
        Aloituksillasi pyrit häpäisemään muita, mutta häpäiset itsesi ja jopa koko palstan. Ei täällä kukaan viihdy, kun kaltaisesi pilaavat palstan.

    • jAHAS Antikristus jatkaa menoa. No mistä Pyhässä Raamatussa löydetään että Uskontulo on Uudestisyntymistä !

      • Usko.Toivonen

        Uudesti syntyminen, ylhäältä.

        6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
        7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
        8. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

        Korneliuksen kotona:

        43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
        44. Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
        45. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
        46. sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
        47. "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
        ( Apt. 10. )

        7. Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
        8. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
        9. eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
        ( Apt. 15. )

    • käkätikää

      Savis jatkaa menoa kulttinsa oppiensa levittämistä.

    • ulvonta.kuuluu

      Onkohan taas susilauma tullut kun kuuluu läähätystä joka repliikistä!

      Aiheeton arvostelu ainoastaan todistaa että joku on puhunut totuutta. Susilauma hyökkää heti hampaat irvessä jos näkee lampaan jossakin.

    • nöyrtyminen

      Savis on oikeassa. Miten PYHÄ HENKI voi tulla asumaan saastaiseen ihmiseen....Pitää ensin puhdistua kaikesta saastasta.. Sen tekee JUMALA. Siinä voi mennä kauankin..... Kyllä JEESUS kuulee, kun rukoilee. Pitää nöyrtyä KOLMIYHTEISEN JUMALAN EDESSÄ....

      • kaksierihenkeä

        Savis kirjoitti oikein. Raamattu kertoo sen, että Pyhä Henki ei tule asumaan saastaiseen astiaan. Siksi on ensin puhdistus ja vanhan kuolema, jotta tila tulsee siihen kuntoon, että Pyhä Henki voi tulla asumaan puhdistettuun temppeliin. Ihmisessä itsessään on tuo temppeli.
        Tuohon temppeliin voi myöskin tulla laittomuuden lapsi ja se, joka julistaa itsensä tuossa temppelissä Jumalaksi valheen kaikella voimalla.

    • kamalaaaa

      No kun kerran joku savis tai kuka tahansa on saastainen, niin hän ei ole uskossa eikä ole Jumalan lapsi eikä hän ole osallinen Jumalan lupauksista. Saastainen on tämän maailman ihminen ja seuraa sielunvihollista.

    • Siis !! Sentakia on niin vaikea päästä neulansilmän läpi koska vieras opetus tahdo viedä meidät ohitustiellä ja viedä meidät harharetkelle. Vain ani harvat löytää Tien Ristiinnaulitun luo ja saa Hänessä kulkea läpi ahdas portti . Ei kaikki joka sanovat Herra Herra pelastuvat vaan ne jotka tekevät Herrana tahto ja se ei onnistuu ennen kuin Uudestisynnyt Ylhäältä. Siis rukoilkaa te jotka ovat tulleet uskoon että saatte Uudestisyntyä. !!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1561
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      971
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      740
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      738
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      691
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      676
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      674
    Aihe