Eipä ollut ylläri tuo 16-vuotiaan teinin viimeinen temppu sinänsä, mutta kyllä tuossa nyt tiivistyi hänen isältään perimänsä sairas itsekkyys. Päätti kuolla narun avulla minun huushollissani, vaikka olisi voinut tehdä sen ulkosalla - jätti äidille kauniiksi muistoksi ruumiistaan roiskuneet eritteet, jotka sitten jäivät minun siivottavikseni. Luuli varmaan vielä, että minä häntä kaipaisin takaisin. No en välittänyt hänestä hänen eläessään enkä välitä nyt. Syyttää olisi saanut isäänsä, jota aina puolusti ikään kuin hirviö olisi puolustuksen arvoinen.
Lohtuna on nyt sitten sentään se, että enää ei tuosta ovesta tänne kukaan tule ja elämäni suurin riesa siitä poistui jalat edellä. Jos elettäisiin viime vuosisadan alkua, ei edes kirkollisia hautajaisia saisi tuon teon tehtyään.
Eipä ollut ylläri tytön lähtö
9
305
Vastaukset
No nyt hän on ainakin kuollut eikä sun tarvitse mihinkään mielisairaalaan pestautua valesiivoojaksi, jotta pääsisit tytärtäsi vainoamaan. Kepeät mullat vaan!
- Voimia_aloittajalle
Osanottoni aloittajalle, äidille, jolla on tainnut olla melkoiset taakat kannettavanaan. Ilkeä puoliso ja nuori tytär, samaa lajia.
Tyttären viimeinen isku äitiä vyön alle oli tulla hirttäytymään tämän kotiin, tarkoituksena kaiketi syyttää häntä ja aiheuttaa tunnontuskia. Jättää jälkeensä trauma.
Emme tunne tapausta, mutta aina asiat eivät ole siten kuin ulospäin voisi vaikuttaa.
Tämän tarinan todellinen uhri lienee ollut aloittaja, jo täysin väsähtänyt äiti.
Voimia sinulle.- HOLDYOURHORSES
Ja p.n marjat! Vaikka olisi ollut miten väsynyt äiti tahansa ei kirjoita tuollaista soopaa jos yhtään rakasti lastaan. Taisi olla äitipuoli joka joutui vastentahtoisesti äidiksi tälle tytölle.
Ei kyllä rakkauden häivääkään tossa aloittajan sepuktuksessa,itkäs ruikutus itsekäs ihminen.tyttö haki huomiota ja oli muka itsekäs ja kehtasi hirttää ittensä aloittajan huushollissa!Kuka edes käyttää tollasta sanaa enää nykyaikana.Jossakin Pohjanmaalla tai Kainuun korvessa ehkä.
Ainoa uhri oli tuo tyttö kun sai äidikseen aloittajan kaltaisen tunteettoman ihmisenirvikuvan.
Se että työntää itestään ulos 3kg pötkylän ei tee kaikista äitejä.Tuskin edes oli biologinen äiti. Ei kai täällä nyt mikään mitään totta ole, jos jokin vähän sinne päin onkin ni se on ihan happenstancee.
- juhlitut
Hyvää aireenpäivää vaan sullekin sit ku taas se aika vuodesta koittaa.
- HOLDYOURHORSES
jos ruumiista roikkuu eritteitä hirttäytyessä,silloin kuolema on ollut todella tuskainen ja hidas.
Kauniita muistoja vaan sinullekkin,olisit hakenut ajoissa apua tytölles ja mikä äiti edes olit?
Äityiden irvikuva paremminkin. - EIOIKEUTTA
Taisi olla provo koko kirjoitus. trolli ei ollut palstalle puolustautumaan.kävi vaan hankkimassa vuoden äiti tittelinsä.
Trollii,tuu esiin!- lukisin.sattumalt.miäs
Mnuunkin miälest toi alotus on trolli!
- HOLDYOURHORSES
JOS OLIS ollut tosissaan,olis jo tullut puolustautumaan. Pahinta,kun aloitus oli kuitenkin niin pikaistuksissa kirjoitettu,että siihen aluksi uskoi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olisiko sinulla mitään toiveita?
Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin1032840Turun tunnin juna toteutetaan
Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar2511993Oletko kertonut tästä
Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied1201942Miksi miehet kohtelevat mua huonosti
Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn1361668- 931420
Poliisi etsii Leif Lindemannia
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar251014Hitsi että olet tyylikäs!
Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee37974- 96968
Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa
Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s46828- 43804