Puheenjohtaja Pekka Haavisto toteaa, että Suomessa "Järjestelmä on rikki". Islamilaisten maiden pakolaiset eivät saa kaikkea sitä huolenpitoa ja turvaa jonka he lain mukaan ansaitsevat.
Pekka Haavisto ehdottaa ratkaisuksi sitä, että pakolaiset sijoitetaanm suomalaisten koteihin.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/563410-vihreat-haluaa-turvapaikanhakijat-suomalaisten-koteihin-jarjestelma-on-rikki
Vihreiden puoluevaltuuskunta hyväksyi puolueen uuden turvapaikkalinjauksen. Vihreiden kokous pidettiin viikonloppuna Riihimäellä.
Pekka ja puolisonsa ovat sijoittaneet kotiinsa jo useita turvapaikanhakijoita, samoin kuin entinen puheenjohtaja Touko Aalto, uuden nuorikkonsa kanssa.
Vihreiden Pekka Haavisto haaluaa sijoittaa pakolaiset suomalaisiin koteihin.
48
<50
Vastaukset 48
- M.O.T
Kuka hullu nyt kotinsa antaa tuolle tulijakansalle. Tietysti vihreät voivat sen tehdä, hekin ovat ylen muukalaisrakkaita.
Kuinka suuret kodit mahtaa olla Emma Karilla, Pekka Haavistolla ja Touko Aallolla. Jos lausuvat ääneen saman kuin Sipilä aikoinaan, että heidän kotinsa on avoinna pakolaisille, niin taitaa pian olla jono sekä itä-että länsirajalla.
Jos vaikka suostuvat elättämäänkin nuo tulijat, ettei verorahoja tarvitse käyttää.- ihana.juttu
Ihana idea mä teen niille ohrapuuro ja paistan suomalaista lädkisoosia ja pakolaispojat saavat sillä välin leikkiä mun murrosikäisten tyttöjen kaa.
- hthnthynyt5555
Ihan hyviä arvoja mutta meillä on nyt rikki moni muukin asia ja tämä tulee esittämään tälläisiä näkemyksiä asioihin, toi äijä on ihan pihalla eikä ole ainoa lajissaan.
Kukaan ota mitään ulkomaalaisia kotiinsa jos ketään ylipäätäänkään.
Ensinnäkin se että ei olisi palautuksia, pitäisi kantaa vastuu siitäkin että tänne ei oteta autettavia vastaan, mikä ihmeen etuoikeus 0,0001 ihmisillä on päästä suomeen autettaviksi ja samalla ne muut ei saa mitään apua. Tälläinen on aivan naurettavaa toimintaa auttaa, ollaan muka niin hyviä ihmisiä ajamassa jotain humaania auttamista kun ongelma niin iso että ei tälläisellä auteta oikeasti mitään. Haavistonkin jos se oikeasti haluaisi vaikuttaa, auttaa niin tälläisenä henkilönä astua voimakkaasti esiin ja alkaa ajaa globaalisti maailman hädänalaisten ihmisten auttamiseen eteen asiaa.
Aikoja sitten on ollu aivan selvää että nämä asiat konkretisoituu isommaksi ongelmaksi ja tälläisten valitettavien Haavistojen näkemys auttaa pahentaa vaan asiaa. Siksi koska se kääntä selän sille ongelmalle, jolle ei tehdä mitään.- Totuuskomissio1
Vihreiden päissä on jotain peruuttamattomasti rikki, eli kansanomaisemmin "viiraa pahasti".
Ei näille vihervassareille pälkähdä kaaleihin ajatus, että meille suomalaisille ei voi mitenkään kuulua "eliittipakolaisten", tms. tunkeutujien elättäminen, se on pitkän päälle itsetuhoisen kansakunnan politiikkaa.
Samat sanat kehitysavun suhteen, valtionvaroja on haaskattu kymmeniin Afrikan maihin 45 vuoden aikana ja paitsi, että on saatu diktaattorien ja muiden härskien afrikkalaisten pomomiesten tilit pullistumaan, on varmistettu liikalisääntyminen, joka tuottaa elintasopakolaisia Välimeren yli solkenaan.
Silti nämä vihervassarit huutaa kurkut suorina lisää "kehitysapua" Afrikan maille. On varsin mahdoton ymmärtää näin suurta tyhmyyden määrää.
- wedcewdfwewwww
Ihan vaan mielenkiinnosta että mitenköhän toi ihan oikeasti menisi jos haluat ottaa turvapaikan hakijan asumaan kotiisi? Ei niin kuin ole aivan yksinkertainen asia toteuttaa, kaikillehan tulee mieleen se että koti on varsin henkilökohtainen paikka että, ei kyse ole vain siitä pakolaisestakaan vaan kun kuka kodissasi asuu niin hänellä on mahdollisuus tuoda sinne tuttujaan kylään jne. Kielimuurikin on monessa kohtaa heti yksi ongelma, todennäköinen toinen ei osaa sopivaa yhteistä kieltä jos kumpikaan, ei meillä ole englanninkielen taito mitenkään yleinen osattu kieli edelleenkään, sen osaamisen tarve pohjautuu paljon siihen tarpeeseenkin, kuka tarvitsee englantia niin osaa varmaan.
Saako pakolaisen ottava jotain korvausta tästä auttamisesta?
No ainakin mun arvomaailman kohdalla olisi väärin auttaa hyvin hyvin pientö osaa ihmisiä koska resurssien määrä mitä siihen menee on hirmuinen ja syö kaiken resurssin voida auttaa laajemmin pakolaisia. Nythän ei ole edes mitään keinoa ns auttaa globaalisti maailman hädänalaisia koska systeemimme ei tue eikä kehitä mitenkään mitään muuta keinoa auttaa kuin ottaa jotain x pakolaisia maahamme joidenkin sanelemilla ehdoilla jopa ihan vastuuttomasti vielä. Kuten tänne on otettu nyt ihan todistetusti paljon sotilaita, ei siis mitään sodassa kärsineitä vaan sodassa sotineita tänne otetaan suojiin ja ties millaisia sotilaita ja ihmisiä.
On tässä nyt vähän mätää, ei ole mikään ihme että ihmiset ei ymmärrä, vihastuu tälläiseen koska asiat sanellaan ja kun sieltä tipahtelee sitten sitä tiedon jyvästä todellisesta tilanteesta niin on se aikamoista vaan miten omasta kansastamme ei välitetä sitten yhtään. - Utelias2
Onko lääkitys kohdalaan,vai oisko poltanut pilvee?
- hieno.vihreä.idea
Tuohan on hyvä idea. Turvikset menevät suomalaisten koteihin ja suomalainen luonnollisesti elättää heidät ansioillaan.
Näin säästetään julkisia veroeuroja.
Toki suomalaiset voivat myös muuttaa vokkeihin jos omassa kodissa asuminen ei kiinnosta. 50e/vrk saa vokista punkkapaikan ja aamupalan (tee, vesi pitää lämmittää itse kolikkoautomaatilla).- ei.hyvä
No mutta mitäs ne suvakkitytöt vokissa sitten saa. Muuttaako ne sitten suomalaisten koteihin matupoikien perässä. Ei ole hyvä jos suomalaiset muuttaa vokkeihin niin sitten suvakkitytöiltä puuttu jännitys ja eksotiikka.
- kommareita
Vihreiden tärkein agenda onkin suomalaisten verorahojen jakaminen muille. Äärettömän tyhmiä kun eivät tajua ettei Suomen rahat riitä pakolaisongelman hoitamiseen ja suurempi hyöty saavutetaan keskittämällä apu lähtömaihin sen sijaan että se tuhlataan tuomalla nuoria Iphone miehiä tänne lomailemaan.
Vihreillä on kadoksissa ne faktat mistä verorahat kertyvät !- Työnteko
ei ole koskaan ollut vihreiden juttu, joten eihän heiltä voi vaatia verovarojen kerryttämisen ymmärrystä. Tuossa olette täysin väärässä, että vihreät toisivat nuoria Iphone-miehiä tänne lomailemaan. Heitä tuotetaan tänne asumaan ja lomailemaan lähtömaissaan.
- jotakinRajaa
Onko haavisto alkanut vetämään liimaa.Ukko aivan pihalla tästä maailmasta..Äänestäkää oikein että tämä hulluus loppuu ja suomi pelastuu tuholta.Perus juttu .
Olipa Haaviston sanomisista mitä mieltä hyvänsä, niin ainakin ennen sanomisten kritisointia kannattaa tarkistaa, mitä on sanottu ja kuka on sanonut. On se kritiikkikin sitten vähän vakuuttavampaa.
"– Suomen turvapaikkajärjestelmä on rikki. Kokeneiden turvapaikkajuristien mukaan turvapaikkapäätösten taso on romahtanut ja turvapaikanhakijoiden oikeusturva vaarantunut ennennäkemättömällä tavalla. Kiristyspolitiikan kokonaisvaikutukset pitää nyt selvittää ja tehdä korjausliike, totesi puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja ja vihreiden vs. puoluesihteeri Kaisa Hernberg.
Lapsia ei linjauksen mukaan saa pakkopalauttaa turvattomiin oloihin, erottaa vanhemmistaan tai laittaa säilöön. Lasten oikeudet on vihreiden mielestä turvattava aina ja kaikissa tilanteissa ja perheenyhdistämistä helpotettava.
Kiintiöpakolaisten määrän vihreät haluaa nostaa heti 2 500 ihmiseen ja tulevaisuudessa vähintään muiden pohjoismaiden tasolle."
Mitä kotimajoitukseen tulee, niin siitä sanottiin, että puolue haluaa myös "tukea turvapaikanhakijoiden majoittamista suomalaisiin koteihin." Kotimajoitusverkostohan on toiminut jo vuosia ja sen kautta kotimajoituksia on syntynyt 400 sivujen mukaan. Tätä toimintaa siis vihreiden turvapaikkalinjauksessa halutaan tukea.Laitetaanpa tähän vielä se, mitä tuossa vuonna 2017 julkaistussa turvapaikkapolitiikan linjauksessa, josta aloituksessa oli kyse, tarkalleen sanottiin kotimajoituksesta.
"Tuetaan kotimajoittajia ja vähennetään kotimajoitukseen liittyvää byrokratiaa"
Siinäpä se kokonaisuudessaan. Aloituksen herkkäuskoisesti ja kritiikittä nielaisseet voinevat siis hengähtää helpotuksesta; vihreät eivät ole tuossa linjauksessaan kaavailleet, että teille kotiin pakotettaisiin turvapaikanhakijoita.- EnTiedäMissä
TheUrbanLegends kirjoitti:
Laitetaanpa tähän vielä se, mitä tuossa vuonna 2017 julkaistussa turvapaikkapolitiikan linjauksessa, josta aloituksessa oli kyse, tarkalleen sanottiin kotimajoituksesta.
"Tuetaan kotimajoittajia ja vähennetään kotimajoitukseen liittyvää byrokratiaa"
Siinäpä se kokonaisuudessaan. Aloituksen herkkäuskoisesti ja kritiikittä nielaisseet voinevat siis hengähtää helpotuksesta; vihreät eivät ole tuossa linjauksessaan kaavailleet, että teille kotiin pakotettaisiin turvapaikanhakijoita.Se nyt vielä puuttuisi - siis se pakottaminen. Tosin ei voida olla varmoja etteikö sekin toteutuisi, niin mielipuoliseksi maailma on mennyt.
Ranskan Calais´ssa ja muuallakin pitkin Eurooppaa tulijat ovat jo tunkeutuneet ihmisten koteihin - eikä asunnon omistajille ole tarjolla minkäänlaista tukea.
Harmillista, että Suomen valtio on voimallisesti kerännyt pois kaikki sotamuistot kodeista.
Jossakin niitä vielä kuitenkin on. - Turhakainen
Nyt on Peppu-Pekka seonnut ihan kokonaan, vaatii 2500 kintiöpakolaista kuukaudessa. Noh, niistä voisi helpommin löytyä "parempi" "puoliso".
- Tahvo24
Jotkut voivat toivoa saavansa myös uusia jännittäviä petikavereita. Katsokaa hyvät ihmiset ketä äänestää.
- vihreähulluus
Perussuomalaiset saa taas lisää ääniä.
- järki.käteen
Järkivihreiden joukkopako perussuomalaisiin alkanut.
Sillä eihän kunnon vihreä hamua tänne suomeen lisää hiilijalanjälkiä. - Posketonnakse
Noin käy, kun metsässä istuu kävyn päälle väärin päin.
- turhaasakkia
Eli siis Vihreiden tavoite on tosiasiassa se että matut pääsevät asumaan meidän asuntoihimme ilmaiseksi ja me suomalaiset muuttaisimme vokkeihin!
Kuka noita hulluja äänestää?- juuri.näinn
Niin hyvä idea jokainen suomalainen ottaa kotimatu tai matuja ja jos ahdistaa kulttuurierot ja islam niin pääsee vokkiin turvaan syömään hyvää puuroa ja leikkimään spr tätien kanssa pää olkapää polvet peppu...
Vinkki suomalaisille heitä ei sitten passata vokeissa itse saa siivota, mut sehän ei oo ongelma.
- Päiväkoteihintietenkin
Tarkoittikohan tuo päiväkoteja? Oulussa ei tarvittu kuin suvakit tutustuttivat lasten vanhemmilta salaa matumiesjoukkoja lapsiin päiväkodeissa, niin alkoi tapahtua.
- Hulluudella_ei_rajaa
Kyllä hävettäisi äänestää vihreitä.
- No_meille_ei
taatusti tule ulkopuolisia niin kauan kuin minussa henkeä hiukankin pihisee.
- medicinman
Ääni ps:lle on ääni vihreää sitkeää limaa irrottamaan!
- merkillistä
"Puolue haluaa tukea matujen sijoittamista suomalaisiin koteihin"
Eli jos nainen haluaa ottaa kotiinsa toyboyn hän saa siitä maksun.
Sehän on prostituution suosimista.- petopeto
Joku tykkää äidistä ja joku tyttärestä. Niin se menee. Vanhat ämmät syrjään.
- prostutio.valtiolaskuun
Haaviston aivot ovat jo yhtä harmaat kuin hiuksetkin. Lääkärintodistus olisi paikallaan.
- Muoti-muuttunut
Vielä 2016 tämä pakolaisten kotiin ottaminen oli muotia. Lehdet ja YLE kertoivat pakolaisia majoittaneista, ja kuinka kaikki olivat niin tyytyväisiä järjestelyyn. Mitään jälkikertomuksia ei kuitenkaan ole näkynyt, että kuinka nuo ovat sijoittuneet 2019 suomalaiseen yhteiskuntaan.
Muutenkin muoti muuttui. kotisijoittamisiin tuli hiljaisuus. Edes Refugees Hospitality Clubin facebook-ryhmässä kykaan ei ole hiiskahtanut ainakaan pariin vuoteen yhtään mitään kotiin sijoittamisistaan. Sielläkin Viher-vasemmistolaiseen tyyliin tyrkitään vastuuta Valtiolle, että valtiovallan pitäisi ottaa kaikki tulijat vastaan, ilman mitään kyselyitä rajalla.Vilkaisin, ja nopealla haulla uusin löytämäni juttu oli kesältä 2018. Mikäli juttuun on uskominen, niin se, että kotimajoitustakin järjestetään, säästää kustannuksissa. Luulisi siis olevan positiivinen asia.
"Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista peräti 35 prosenttia eli 4136 henkeä asuu yksityismajoituksessa vastaanottokeskuksen sijaan."
"Majoittajat eivät saa mitään korvausta.
– On tehty tutkimusta, että kotona majoittujien kielen oppiminen nopeutuu selkeästi. Heidän psyykkinen kuntonsa on paljon parempi, kertoo Seppälä.
– Turvapaikanhakijat oireilevat psyykkisesti, kun odotusaika on niin raskas. Kotimajoituksessa olevat käyttävät mielenterveyspalveluita selvästi vähemmän kuin keskuksissa asuvat."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jarvenpaalaisperhe-majoitti-kotiinsa-20-vuotiaan-issan-suomi-on-euroopan-karkimaa-turvapaikanhakijoiden-kotimajoituksessa/6922036#gs.0y4p3z
- vihreävaara
Missä ihmeessä vihreät käy ottamassa löylyä, että tällaisia ajatuksia. Ensin koko maa kyllästettiin ja nyt nämä käet vielä koteihin munimaan. Näköjään kaikki kelpaa vihreille kunhan se on uutta, seurauksista viis.
- realismi______
Eduskunnassa vihreät suojelee luonnolle tuhoisia vieraslajeja paraikaa?
- selvät_luvut
93% ei missään nimessa ottaisi noita kotiinsa.
- Promillesta-kysymys
Jos tuo tarkoittaa että 7% suomalaisista muka sijoittaa mielellään ulkomaalaisia 20...30 vuotiaita miehiä koteihinsa, niin kyllä tuollaisen määrän pitäisi jossakin jo näkyäkin.
Pari miljoonaa ruokakuntaa on Suomessa, ja 7% siitä tarkloittaisi 140.000 halukasta sijoittajaperhettä.
Joka ikinen Vokki olisi aikoja sitten tyhjentynyt, jos suomalaiset olisivat edes 1% verran innostuneita tuomaan lapsiperheisiinsä vieraita miehiä. Tutustumaan murrosikäisiin tyttäriinsä.
Pitäisi jonkun tsekata Pekka Haaviston ja touko Aallon asumukset, paljonko niissä on yökylässä matuja pidetty.
- jlnfklilulfdfblljljjiij
Pakkosijoitukset käyttöön, kuten Karjalan evakoilla. Neliöiden ja varakkaiden mukaan. Jos omistat esim loma-asunnon, se pakolaisten omistukseen. Näin saavat omustusasunnon, joka periytyy suvussa tai jonka voivat myydä)vaihtaa kaupunkikämppään.
Kelan tukia nostaville suomalaisille pakolaisten pakkosijoitukset samaan asuntoon, tuet loppuvat jos kieltäytyy. - ei_tilaa
Ei tilaa fundamentalisteille islamisteille. Ajattele noita meidän talossa joka on maan arvostetuimmalla alueella.
- Uskomatonta
Vaikeaa uskoa, että tuolla tasolla operoiva poliitikko voi olla oikeasti noin umpi idiootti. Kuinka kukaan voi edes ehdottaa tuollaista? Pekka on paitsi seksuaalisesti viksahtanut, niin hänen aivotoiminnassaan on paljon muutakin häikkää jota lääketiede ei osaa tunnistaa. Mutta hyä vihreä hän on varmasti.
- PekkaHaavisto
Taidan sittenkin äänestää perussuomalaisia.
- elävätutopiassa
No ei tule ääntä vihreille täältä.
- huhhuhuuu
Kukaan halua anoppiaankaan kotiinsa, vaikka anopilla olisi minkämoinen hätä. Ei arvaa poikamieskään sekaantua pakolaisnaiseen, kun ei tiedä, millainen sissilauma on pian kimpussa.
Suomi on täynnä autiotiloja ja autiotaloja böndellä. Pannaan hottentotit niihin asumaan niin pysyy koko maa asuttuna.
- selkeä_yhteys
Jossain vaiheessa HIV alkaa sekoittamaan kantajansa päätä
- Vaarallista
Haavisto ja $ipilä vaarantavat ihmisten hengen saduillaan.
Vielä tippuu majoittajilta päitä majoitettavien toimesta kun kulttuurien tavat ja arvot törmäävät.
Eikös se Haavisto ole homo?
Mitenkä islamilaiset suhtautuvat homoihin?- opmies
Tuskin tykkäävät kauheesti.
- vaarillaonsaari
Eriasia on haluavatko Suomen sijasta nämä partlapset millekkään muulle saarelle kuin Britanniaan, mikä on ristiriitaista, koska Britanniassa suvaitsevaisuus mennee joteensakin markkintalouden ja luokkajärjestelmän nimissä, missä ylempiluokkainen voi niin valitessaan pyrkiä jopa painamaan maanrakoon alempiluokkaista saaren (alku)asukasta.
Kielivalinta, luulisin. - riytd
Kuinka monta parstalasta Haavisto majoittaa Helsingin Kulosaaressa olevaan isoon omakotitaloonsa?
- EiköMeneJakeluun
SUOMALAISET vähäosaiset ovat niitä, jotka eivät saa kaikkea sitä huolenpitoa ja turvaa jonka he lain mukaan ansaitsevat!
LAITETAAN TÄMÄ ASIA ENSIN KUNTOON, ENNEN KUIN HAALITAAN MITÄÄN VALEHTELEVIA PUMMEJA ULKOMAILTA!
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2112088
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491247Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861137- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348695- 34688