Koulukuvat

maantierosvo

Joku täällä taannoin valitti niiden tulevan kalliiksi jos on useampi lapsi. Miksi? Kouluille on hankittu kaikenlaiset kalliit digilaitteet käytettäväksi. Eikö niitä voisi käyttää johonkin oikeaan asiaan? Vai puuttuuko taito?
Muutama koulutunti olisi paikallaan uhrata tähän. Opettaja ottaa kuvat ja yhdessä lasten kanssa muokkaus ja tulostus. Näin jokaisella oppilaalla olisi varaa koulukuvaan.

5

<50

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niiden koulukuvien pointti taitaa nimenomaan olla se, että saa ammattilaisen ottamat, ammattitaidolla tarvittaessa muokatut ja laadukkaalle valokuvapaperille tulostetut kuvat. Kyllähän kuvia periaatteessa kuka vain räpsii nykyään kännykkäkameralla tai paremmallakin ja muokkaaminenkin on ilmaista, mutta se ammattitaito ei sitten ihan noin vain järjestykään.

      Sinällään silti pidän ideastasi, sillä siinä samalla voisi koko luokka opetella valokuvaamista ja kuvankäsittelyä ja kaikki saisivat vielä itselleen mukavat kuvat muistoksi. Ei ollenkaan hullumpi ajatus.

    • Lahjas

      Opettaja ei saa lahjoja jos ottaa itse kuvia.

    • Koulukuvaukset

      perustuvat täydellisesti korruptioon. Se kuvaamo saa koulun kuvien ottamisbisneksen, joka tarjoaa parhaat lahjukset koulun johdolle. Tämä on tunnettu fakta.

    • anonyymi_TiTe

      Ihan hyvä idea ja joissakin kouluissa tehdäänkin monenlaista juuri esittämällä tavallasi. Nykyään tosi laadukkaita tulostimia valokuvien tulostamiseen, ei olisi kouluille suuri kustannus hankkia tarvittavaa tekniikkaa. Meidän lasten koulussa on ollut TITE (tietotekniikka) oppiaineena iät ajat ja on voinnut suorittaa siinä jo tuleviin opiskeluihin pätevyyksiä.
      Koulukuvat on todella rahastusta isolla R-kirjaimella, se mekin on nähty!
      Ja mikä parasta lapset oppisivat, että joka paikkaan ei tarvitse olla rahan kanssa aina tekemisissä, kun voi toteuttaa asioita. Viisumeihinkin voi passikuvat ottaa kotona, ei siihenkään mitään kummempaa tarvita.

      • väärin.otettu

        Toki kuvat voi ottaa itse, kuten on aina voinut ja saanutkin ottaa, mutta siihen tarvitaan vähän muuta kuin kännykkäkamera.

        Hyväksyttävien passikuvien ottaminen kännykkäkameralla ei onnistu. Se pullistaa naaman tavalla joka ei kelpaa. Vaikka siitä voisikin ihmisen tunnistaa, mutta kun kuljet automaattisen passintarkastuksen läpi, kone ei tunnista passin pallikuvanaamaa todellisesta naamasta. Ja siihen saattaa matka tyssätä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      211
      2088
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1247
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      695
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      34
      688
    Aihe